Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasapuolisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasapuolisuus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. maaliskuuta 2025

Valtamediat mainitsivat SDP:n ja Keskustan otsikoissaan - ymmärtääkö Donald Trump Vladimir Putinia

Helsingin sanomat ylitti tärkeän kynnyksen kertoessaan vantaalaisen kunta- ja aluevaaliehdokas Bahaeldin Abbasin (kesk) harjoittamasta puolison pahoinpitelystä. Tuo raja oli rikollisen ehdokkaan puolueen ilmoittaminen heti otsikossa, vaikka se oli Keskusta eli jokin muu kuin Perussuomalaiset. 

Samanlaiseen saavutukseen ylsi myös verorahoitteinen Yleisradiomme, joka kertoi otsikossaan, että "SDP:n kunta­vaaliehdokkaalla lukuisia rikos­tuomioita: vainoamista ja väkivaltaa" tarkoittaen oululaista kuntavaaliehdokasta Abe Zakolea. Mahtoikohan Ylen budjettileikkauksilla olla osansa tässä päätöksessä?

Oli asia niin tai näin, on syytä toivoa, että suomalaiset valtamediat toimisivat samaan tapaan myös jatkossa. Eli kohtelisivat poliittisessa kirjoittelussaan kaikkia puolueita samalla tavalla. Tällainen toimintatapa edistäisi sekä demokratiaa että vähentäisi poliittista polarisaatiota niiden kannattajien välillä. 

* * *

On syytä toivoa myös sitä, että Donald Trumpin ja Vladimir Putinin eilinen puhelinkeskustelu avasi ensin mainitun silmät Venäjän suhteen. Tulihan siinä selväksi, ettei Putinilla ole pienintäkään aikomusta suostua oikeudenmukaiseen rauhaan, vaan hänen tarkoituksenaan on edelleen tuhota Ukrainan olemassaolo suvereenina valtiona. Ja samalla valmistella tietä kohti Venäjän seuraavaa erityisoperaatiota jotakin rajanaapuriaan vastaan. 

Jos ja kun Trump ymmärsi tämän, on syytä toivoa myös sitä, että hän kykenisi tekemään Putinin suhteen oikeat johtopäätökset. Ja keskittyisi yhdessä eurooppalaisten valtioiden kanssa vahvistamaan Ukrainan sotilaallista kykyä, jotta Venäjän aloittama sota voisi jonain päivänä päättyä hyökkääjän tappioon. Ja sitä kautta lisätä turvallisuutta niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Volodymyr Zelenskyin vierailu USA:ssa herätti ajatuksia
Riikka Purraa harmittaa juuri nyt kuin pientä eläintä
HS:n ja Ylen toimituskunnat hyväksyvät poliittisen väkivallan


sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Professorin ja Teemu Selänteen välinen suhde

Uuden Suomen puheenvuoron keskustelupalstalla vihreä kunnanvaltuutettu kirjoitti minua tarkoittaen, että "'Professori' on kyllä ihan selänne". Näkemys oli sikäli mielenkiintoinen, etten ole ollut kovin kiinnostunut entisen jääkiekkotähden elämästä. 

Sitten huomasin Ilta-Sanomissa pienen jutun Teemu Selänteestä. Sen mukaan hän on saanut USA:n kansalaisuuden ja ollut aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Ja välitti lehden toimittajan kautta meille suomalaisille muutamia mielenkiintoisia kommentteja. 

Ensimmäisessä hän selitti näkemystään Elokapinasta: "eihän tässä ole kyse siitä, ettei hyväksytä mielenosoituksia. Eihän se pidä paikkaansa. Tässä kritisoitiin sitä, miten ne järjestetään... Minun mielestäni mielenosoitukset ovat hieno asia, mutta lain rikkominen ja ihmisten elämän hankaloittaminen ei ole hyväksyttävää."

Toisessa hän kommentoi vihervasemmiston älyllistä epärehellisyyttä: "ulinahan on kovaa välillä. Sikäli on hauskaa, että ne, jotka ulisevat, vaativat mielipiteen- ja sananvapautta, mutta yhtäkkiä eriävät mielipiteet eivät olekaan okei."

Kolmannessa hän muistutti yhteiskunnallisen keskustelun säännöistä: "jos on jotain sanottavaa asiasta, se pitää sanoa. Mutta turha tulla selittämään, että minä olen kusipää tai jotain meidän lapsistamme. Se ei ole ok."

Neljännessä hän otti kantaa kotimaansa presidentinvaaleihin: "on epämääräistä, että tuollaisessa 330 miljoonan asukkaan valtiossa ei ole muita ehdokkaita kuin kaksi vanhaa miestä... Voisi olla jo aiheellista lähteä nuorempien suuntaan ja vähän uudemmalla tyylillä."

Viidennessä hän kertoi yhteiskunnallisesta näkemyksestään: "minä olen kuitenkin sitä mieltä, ettei valtion pitäisi puuttua ihmisten elämään kuin minimaalisesti. Yksilön oma valta ja omat päätökset ovat ne tärkeimmät."

Kuudennessa hän otti kantaa siihen, kuinka mediat valitsevat puolensa: "se on vähän kuin oikeudessa kuuntelisi vain syyttäjää. Siitä ei saa oikeaa kuvaa. Kun aloitin politiikan seuraamisen, minulle sanottiin, että katso molempia kanavia, CNN:ää ja Foxia, tasapuolisesti. Heillä, jotka katsovat vain toista puolta, ei ole oikeaa kuvaa siitä, mitä tapahtuu."

Kaiken kaikkiaan IS:n juttu välitti Teemu Selänteen yhteiskunnallisista näkemyksistä sikäli terveen kuvan, että jokaisen vähänkään järkevän ihmisen on helppo yhtyä hänen tässä puheena olleisiin ajatuksiinsa. Enkä siksi pane pahakseni Uuden Suomen kommenttikentälle kirjattua luonnehdintaa itsestäni. En edes siksi, että kyseinen vihreä kuntapoliitikko myöhemmässä kommentissaan väitti, ettei "professorin ajatuksia" kannattaisi lukea. 

Sen sijaan arvelen, että juuri sen takia poikkeuksellisen moni keskustelua lukenut ihminen klikkasi sinne linkitettyä kirjoitustani - mikä taas johti siihen, että selvitin, miksi Uuden Suomen puheenvuoroista oli tullut harvinaisen paljon lukijoita kyseiselle kirjoitukselleni.

Aiempia ajatuksia saamasta aihepiiristä:
Mitä enemmän "vittua" ja "paskaa" viestinnässä on, sitä epä-älyllisemmältä se vaikuttaa
Neljätoista vuotta ajatuksia maahanmuutosta, rikollisuudesta, ilmastosta, politiikasta, historiasta, urheilusta ja tieteestä
Huippu-urheilun ja kansanliikunnan välinen yhteys

lauantai 6. heinäkuuta 2024

Osmo Soininvaara ja Ylen tarkoitus

Osmo Soininvaara kirjoitti eilen otsikolla "Yleisradion puute tuhoaa Yhdysvallat". Itse tekstissä hän puhuu yksisuuntaisesti - mutta sinänsä todenmukaisesti - niin sanotusta laitaoikeistosta ja sen salaliittoteorioiden aiheuttamista ihmishenkien menetyksistä. Mutta unohtaa aivan yhtä haitallisen laitavasemmistolaisen wokeltavan disinformaation seurauksista. 

Tästä puutteesta huolimatta Soininvaara on sikäli oikeassa, että luotettavan ja puolueettoman median puute on Yhdysvalloissa vakava ongelma, koska mediakenttä on jakautunut kahteen osaan, joista yhtä - ja vain yhtä - seuraa republikaaninen ja toista - ja pelkästään sitä - demokraattinen kansanosa. Näin syntymättä jäävä yhteisen amerikkalaisen näkemyksen puute on johtanut maan vakavaan jakautumiseen kahteen leiriin. 

Soininvaara astuu kirjoituksessaan toisellekin harhatielle ryhtyessään yhdistämään Ylen tarvetta sen rahoituksen suuruuteen. Ja syyttämällä perussuomalaisia siitä, että he haluaisivat Suomeen "samanlaista tiedotusilmapiiriä kuin on Yhdysvalloissa. Haluavat, että ilmaiseksi on tarjolla vain valeuutisia."

Ongelmanahan meillä Suomessa on nimenomaisesti se, ettei Yle ole pysynyt roolissaan koko kansaa palvelevana poliittisesti puolueettomana mediana, vaan on vääristänyt toimintaansa vuosi vuodelta yhä enemmän laita- ja jopa äärivasemmistoon kallistuvaksi. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii toimittaja Sanna Ukkolan julkaisema tietovuoto, jonka mukaan Yle on järjestänyt henkilöstölleen kymmeniä monimuotoisuuteen ja inkluusioon liittyviä propagandatapahtumia, tehnyt toimittajien valinnoista outoja tilastoja sekä lisäksi vielä salannut tämän kaiken hinnan.

En ryhdy tässä referoimaan syntynyttä keskustelua muuten, kuin toteamalla Ylen johdon pyrkineen ensin kiistämään Iltalehteen kolumneja kirjoittavan Sanna Ukkolan esittämät asiat, mutta jääneen niin sanotusti rysän päältä kiinni valehtelusta, koska selvästikin joku Ylen sisältä on vuotanut tietoa tälle. Siis tietoa, jonka esille tuomisen koko yhtiön toiminnan kustantaville veronmaksajille pitäisi kaiken järjen mukaan olla itsestäänselvyys.

Palatakseni Soininvaaran kirjoitukseen. Oleellista siinä on - puutteistaan huolimatta - sen oivaltaminen, että pystyäkseen toimimaan yhteiskunnan jakautumista ehkäisevänä voimana, olisi Ylen kyettävä tuottamaan tosiasioihin perustuvaa uutisointia, jossa yhtiön omat - tai sen työntekijöiden henkilökohtaiset - intressit eivät vaikuta tulkintaan. Ja lisäksi juontamaan ihmisten ajattelua avartavia keskusteluohjelmia, joihin on kutsuttu tasapuolisesti kuhunkin asiaan perehtyneitä eri poliittisten suuntausten edustajia.

Myöskään yhtiön esittämän ja tuottaman muun ohjelmiston ei pitäisi olla poliittisesti motivoitunutta. Tai ei ainakaan kansaa hajottavaa, vaan kaikkia suomalaisia ja heidän muodostamansa yhteiskunnan toimivuutta ja ihmisten keskinäistä ymmärrystä parantavaa ohjelmaa. Eikä sen enempää yhden ideologian pakkosyöttöä kuin toisen mustamaalaamistakaan. 

Se on nimittäin juuri tämä asia, joka on nostattanut perussuomalaisissa ja muissa ajattelevissa ihmisissä tyytymättömyyttä Yleä kohtaan. Siis ei jonkinlainen kaipuu valeuutisten kuulemiseksi vaan toive Ylen poliittisesti tasapuolisesta toiminnasta. 

Tämä olisi hyvä ymmärtää - ja tunnustaa - kaikkien asiasta keskustelua käyvien tahojen parissa. Ja enemmän kuin kenenkään muun juuri Ylen vastaavien päätoimittajien, joiden eilen iltapäivällä julkaisemassa puolustelutekstissä tämä asia näytti unohtuneen kokonaan.

Lopuksi. Mitä tulee Ylen kustannuksiin, tulee sen tietenkin laskea samassa suhteessa kuin valtion muidenkin toissijaisiksi katsottavien toimintojen. Tämä tietenkin edellyttäen, että yhtiön toiminta täyttää edellä puheena olleet yhteiskunnallisen tasapuolisuuden vaatimukset. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen ylibudjetointi on johtanut henkilöstön aivopesuun
Toverituomioistuin
Yle antoi palstatilaa Elokapinalle, mutta olisiko sitä tarjolla myös Uusheräykselle tai Suomen sisulle?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!