Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ahkeruus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ahkeruus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. elokuuta 2026

35 prosenttia suomalaisista ei kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi tulokset kysymyksestä, jossa ihmisten piti kertoa hyväksyvätkö he, että "myös samankaltaista työtä tekevien välillä pitää voida olla palkkaeroja, jotta työntekijöiden väliset erot osaamisessa ja ahkeruudessa voidaan huomioida. Heidän tiedotteensa oli otsikoitu "Suomalaiset hyväksyvät osaamiseen perustuvat tuloerot".

Tämä on sikäli perusteltua, että 26 prosenttia vastanneita oli täysin samaa mieltä ja 39 prosenttia jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa. Toisin sanoen 65 prosenttia ilmoitti hyväksyvänsä ihmisten palkitsemisen osaamisen ja ahkeruuden perusteella. 

Omalta osaltani ihmisten palkitseminen ahkeruudesta ja osaamisesta kuulostaa itsestäänselvyydeltä. Silti suomalaisista on – EVA:n kyselyn perusteella – viisi ja 13 prosenttia täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän kanssa. Eikä 16 prosenttia osaa ottaa asiaan edes kantaa. 

* * *

Toki täytyy myöntää, etteivät nämä 35 prosenttia suomalaisista ole yksin ajatuksineen. Samalla tavalla ajateltiin muinaisessa Neuvostoliitossa, joka sovelsi niin sanottua tieteellistä sosialismia. 

Se johti katastrofiin ja 70-vuotisen sosialismikokeilun päättymiseen 25 vuotta sitten. Tänä päivänä tuota aatetta on sovellettu pisimpään Kuubassa, josta tuoreet uutiset ovat kertoneet sähköjen palailevan hiljalleen sen jälkeen, kun ne yhtäkkisesti katosivat. Kansalaisten keskipalkka vastaa 35 dollaria kuukaudessa.

Jotain luulisi kertovan myös sen, että Kiinakin sovelsi sosialismia puhemies Maon aikana. Siellä maan johtajat toki taitavat vannoa edelleen kommunistisen diktatuurin nimiin, mutta talous pyörii markkinavetoisesti tuottaen samankaltaista työtä tekevien ihmisten välille palkkaeroja. 

Niinpä maan talous on tunnetusti kasvanut vauhdikkaasti ja samaan aikaan palkkatason kehitys on sojottanut tukevasti kohti koillista, kuten alla oleva kuva (lähde) osoittaa. Ja sen seurauksena sosialistisen vallan aiheuttama köyhyys on nopeasti katoamassa.


* * *

Siksi on syytä kysyä, että mitä ajattelevat ne 35 prosenttia suomalaisista, jotka eivät kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista palkalla tai eivät osaa kertoa mielipidettään. He lienevät poliittisesti vasemmalla eli Vasemmistoliiton, Vihreiden tai SDP:n kannattajia, mutta entä itse työelämä. 

Onko heidän haaveenaan päästä nauttimaan hyvästä palkasta ilman osaamista ja ahkeruutta? Vai ovatko he jo nyt osaamattomia ja/tai laiskoja, joita harmittaa etevämpien kollegojen mojovampi palkkakuitti? Vai onko näiden ihmisten kohdalla kyse pelkästä ruusunpunaisesta ideologiasta, jossa kaikkien tasapalkkaisuus nähdään jonkinlaisena poliittisena tavoitteena?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa
Lähes neljännes oikeistolaisesti ajattelevista on älyllisesti epärehellisiä
Kovempaa verotusta haluavien suomalaisten määrä on hurjassa kasvussa

keskiviikko 10. syyskuuta 2025

Ohjeita maahanmuuttajille, jotka haluavat työllistyä

Helsingin sanomat oli haastatellut Suomessa asuvaa, korkeakoulutettua ja osaamistaan vastaavaa työtä tekevää intialaista, Reena Jhaa. Pitkän haastattelun lopuksi lehti tiivisti tämän näkemyksen maahanmuuttajien työllistymisen pahimmista esteistä kolmeen pointtiin. 

Ne olivat seuraavat:
  1. Rajallinen määrä työpaikkoja. Tällä hetkellä työpaikoista kamppailevat niin maahanmuuttajat kuin suomalaiset. Siksi olisi luotava enemmän työpaikkoja.
  2. Kielimuuri. Osa maahanmuuttajista olisi muuten päteviä, mutta heidän kielitaitonsa ei riitä. Jos valtio ja yritykset auttaisivat maahanmuuttajia kielen oppimisessa vielä nykyistä enemmän, kaikki voittaisivat, Jha sanoo. Moni kansainvälinen osaaja tekee jo parhaansa yrittää oppia kieltä.
  3. Piilotyöpaikat. Moni työpaikka heltiää verkostoilla, etenkin jos kyse on pienestä tai keskisuuresta yrityksestä. Töitä on vaikea hakea, jos ei tiedä niiden olemassa olosta.
Toivon mukaan intialaisen lista tulee mahdollisimman hyvin tunnetuksi maahanmuuttajien parissa ja miettivät, mitä voisivat itse tehdä asian hyväksi. Siinä auttaakseni päätin kirjata heitä varten seuraavat neuvot. 

* * *

Ensinnäkin yrittäjähenkisten ulkomaalaistaustaisten kannattaa alkaa mahdollisuuksien mukaan toteuttaa unelmiaan, jotta Suomeen saataisiin mahdollisimman paljon maahanmuuttajavetoisia yrityksiä ja niihin työpaikkoja kantasuomalaisvetoisten yritysten lisäksi. Toki ymmärrän, ettei tässä riitä pelkkä tahto, vaan tarvitaan myös toimiva liikeidea sekä pääomaa – ja maahanmuuttajankin yritykseen kannattaa aina palkata parasta työvoimaa, mitä on saatavilla.   

Toiseksi, jokainen maahanmuuttaja pyrkiköön oppimaan suomenkielen mahdollisimman nopeasti. Se ei ole vaikeaa, mutta vaatii toki vahvaa tahtoa, ahkeruutta ja rohkeutta käyttää – eli sujuvoittaa – opittua kielitaitoa kaikissa vastaan tulevissa arkisissa tilanteissa. 

Kolmanneksi, Suomeen tulleiden kannattaa olla aktiivisia ja pyrkiä yhteyteen myös muiden ihmisten kuin omaan kansallisuuteen kuuluvien kanssa. Sekä viimeistään yhteiskunnan tukemaan työpaikkaan päästyään hoitaa hommansa siten, etteivät esimies ja työnantaja voi olla kuin tyytyväisiä työllistämänsä henkilön aikaansaannoksiin. Näin he mielellään vinkkaavat omissa verkostoissaan, jos ja kun saavat tietoonsa sellaisia työskentelymahdollisuuksia, joita ei näy julkisissa työpaikkailmoituksissa. 


perjantai 6. kesäkuuta 2025

Ennustajaeukot ja katteettomat lupaukset

Eilisen kahden blogitekstin (ensimmäinen ja toinen) päivän jälkeen tarjoan teille - arvoisat lukijani - hiukan mustaa huumoria. Ja samalla niiden varjolla ripauksen vakavaa asiaa. 

Verkkouutisissa oli nimittäin hauska uutinen talousennustajien onnistumisista. Sen varsinainen uutinen ei kuitenkaan ollut se, mikä itse tekstiin oli kirjoitettu, vaan alla olevan kuvan sanoma.


Kuvassa näkyvät pylväinä eri ennustajien näkemykset ja viivalla talouden todellinen kehitys. Eikä vaadi minkäänlaista mielikuvitusta nähdä, että ennustajat tekevät keskenään hyvin samanlaisia ennusteita, mutta todellisuus elää pitkälti omaa elämäänsä. 

Siksi talouden ennusteille ei kannata - ainakaan tavallisen kaduntallaajan - panna liian suurta painoarvoa, vaan elää omaa elämäänsä luottamalla siihen, että ahkeroimalla työpaikallaan, pitämällä rahankäyttönsä kurissa sekä tekemällä muutenkin oikeita asioita koittaa aina myös huominen päivä - joko aurinkoisena tai ainakin siedettävänä. 

* * *

Tämä ohje pätee myös valtakunnan tasolla eli poliittisten päättäjien piirissä. Eli ei sielläkään pitäisi tarjota vaalikarjalle kaikkea mahdollista hyvää ja kallista - eli antaa katteettomia lupauksia - vaan pää tulee ennemmin tai myöhemmin vetävän käteen myös julkisessa taloudessa. 

Jos joku kuitenkin lupaa kaikkea hyvää ja kaunistaa, kannattaa häneen suhtautua suurella varauksella. Varsinkin siinä tapauksessa, ettei hän samalla kerro, millä hänen lupauksensa rahoitetaan myös taloudellisesti ankeina aikoina.

Esimerkin tällaisesta vastuuttomasta puolueesta tarjosi tänä aamuna bloggarikollega Yrjöperskeles. Valitettavasti hänen esille nostamansa puolue ei kuitenkaan ole ainoa Suomessa.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2025

Mafiamaista ammuntaa ja ymmärtämättömyyttä Ruotsissa ja Suomessa

Ruotsin ja pohjoismaiden vanhin yliopistokaupunki - muun muassa Carl von Linnén ja Anders Celsiuksen Uppsala - sai eilen maistaa uusruotsalaista kulttuuria, kun sähkölaudalla paennut hoikka, täysin mustiin pukeutunut ja naamioitunut miesampuja tappoi kolme ihmistä keskellä kaupunkia. Ainakin yksi ammutuista oli ollut tutkittavana mafiapomo Ismail Abdon sukulaiseen kohdistuneesta hyökkäyksestä. 

Tapaus osoittaa jälleen kerran ruotsalaisen yhteiskunnan muutoksesta pumpulinpehmeästä kansankodista kohti väkivaltaista kehitysmaalaista yhteiskuntaa. Ainakaan vielä länsinaapuriamme ei kuitenkaan voi verrata vaikkapa Kongon demokraattiseen tasavaltaan, jossa on käynnissä krooninen ja jatkuvasti uhreja vaativa etnisesti rajautuneiden rikollisjärjestöjen välinen sisällissota, jossa armoa ei pyydetä tai ainakaan anneta. 

Onneksi Suomessa ei olla samassa tilanteessa, vaikka eiliseen uutiskokelmaan kuuluikin espoolainen ampumistapaus, jossa kaksi katujengiä - espoolainen ja keravalainen - ottivat yhteen Espoon Puustellinmäessä. Asiasta kertoneen MTV3:n mukaan Helsingin poliisin katujengirikosten tutkintaryhmä on saamassa valmiiksi esitutkinnan tapauksesta, jossa keravalaiset käyttivät tuliaseita. 

* * *

Hallituksen äskettäisistä veronalennuspäätöksistä käyty keskustelu on jostain syystä jumittunut siihen, tulevatko hyvätuloiset vajaata työviikkoa tekevät julkisen sektorin lääkärit jatkossa tekemään enemmän töitä, jos palkasta jää käteen suurempi osa. Tämä on absurdia, sillä vastaus on varsin yksiselitteinen: eivät tule, kuten  Lääkäriliiton tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä ja taloustieteilijä Mauri Kotamäki eilen totesivat. 

Siitä pitää huolen lääkäreiden koulutuspolitiikka, jonka tarkoituksena on jo vuosikymmeniä ollut tuottaa mahdollisimman vähän lääkäreitä, jotta näiden palkkataso saataisiin epäluonnollisen korkeaksi. Tässä yliopistojen lääkärimafia on myös onnistunut. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että veronalennukset olisivat olleet turhia. Niiden suurin vaikutus nimittäin syntyy vasta pidemmällä aikavälillä, kun ahkeruudesta, yritteliäisyydestä ja koulutuksesta syntyvästä tulonlisästä jää käteen enemmän kuin nykyisin. 

Lisäksi yhteisöveron alennuksen seurauksena kasvava yrittäjätulon kasvu motivoi yritystoimintaan sellaisia ihmisiä, joilla olisi siihen intoa ja osaamista, mutta jotka eivät ota ensimmäistä askelta siksi, että palkkatyön ja käteen jäävän yrittäjätulon ero on heistä liian pieni, jotta epäonnistumisen riskiä kannattaisi ottaa. 

Eniten hämmästelen tässä asiassa sitä, että pääministeri Petteri Orpo (kok) on itse puhunut tässä yhteydessä lääkäreistä. Eikö hän tosiaan ymmärrä tätä asiaa, jonka korjaamiseksi helppo ja tehokas keino olisi lääkärinkoulutuksen lisääminen ja sitä kautta julkisella sektorilla toimivien lääkäreiden palkkatason laskeminen aikakin isoissa kaupungeissa? 

Lisäbonuksena saataisiin myös täytettyä nykyistä paremmin maaseudun lääkärinvirat tarjoamalla palkkaporkkanaa eli säilyttämällä nykyinen tulotaso suurten asutuskeskusten ulkopuolella. 

* * *

Lopuksi nostan esille Helsingin sanomien jutun automaattisesti tarkentuvista silmälaseista. Sellaiset on jutun mukaan kehitetty Suomessa Ixi-nimisessä huipputeknolgisessa startup-yrityksessä, josta odotetaan Ouran kaltaista miljardiyhtiötä. 

Toivoa sopii, että Ixi ja sen omistajat saavat kerättyä riittävän pääoman nopeaa kasvua ja maailmanmarkkinoiden valtaamista varten - ja sitä kautta tuottamaan rahavirtaa myös suomalaiselle verokarhulle, jotta sekin pääsisi tasapainoon. Alku on ainakin ollut lupaava, sillä rahaa ovat tarjonneet virolainen Plural-rahasto, Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi, ranskalainen jättirahasto Eurazeo sekä yhdysvaltalainen teknologiajätti Amazon.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!