Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sanoi MTV3:n mukaan itsestäänselvyyden. Hänen mukaansa "meidän tulisi pelata EU-peliä rohkeasti, omaa etua ajaen. Näin siksi, että kaikki muutkin maat tekevät niin. Meidän ei pidä nöyristellen hiljaa hyväksyen kuitata kaikkea, mitä EU tai suuret jäsenmaat ehdottavat. Ei, me voimme sanoa: tämä ei käy Suomelle."

Taustaksi hän totesi kaksi asiaa: ensinnäkin Suomi on Unionin nettomaksaja ja toiseksi sen vaatimat maksut kasvavat jatkuvasti. Lisäksi Suomen pitkän itärajan, muuttuneen turvallisuusympäristön ja Itä-Suomen erityisaseman tulisi näkyä myös EU:n rahoitusratkaisuissa.

Purra totesi myös sen itsestäänselvyyden, että jatkuvan budjetin paisuttamisen sijaan EU:n tulisi toimia vain niissä asioissa, joissa yhteinen päätöksenteko tuo selvää lisäarvoa. Ja siksi Suomen "pitää vastustaa EU:n lonkeroita siellä, minne ne eivät kuulu". Ja kysyi, että "miksi joissakin ministerineuvostoissa keskustellaan koko ajan asioista, joissa EU:lla ei tosiasiassa ole päätösvaltaa?"

* * *

Nämä ovat hyviä näkemyksiä. Jopa niin erinomaisia, että pitää ihmetellä, miksi ne pitää ottaa esille vielä vuonna 2026, kun Suomi kuitenkin liittyi EU:n jäseneksi jo tammikuussa vuonna 1995. Siis peräti 31 vuotta sitten. 

Kummastella täytyy siitä syystä, että meillä on tänä aikana ollut kolmetoista hallitusta, joista jokaisella olisi ollut mahdollisuus tehdä Suomen kohtuuttomalle asemalle Unionin jäsenenä jotain. Nähtäväksi siis jää, että asettuuko pääministeri Petteri Orpo (kok) tässä asiassa valtiovarainministerinsä kannalle, vai tyytyykö hän edelleen vuodesta 2009 alkaen – kuten alla olevasta kuvasta näkyy – taloudellisessa stagnaatiossa rämpineen Suomen asemaan muiden EU-maiden menojen ja EU:n ulkopolitiikan nettomaksajana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono

Tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n hiilinielupolitiikka on järjetöntä

Turvapaikanhakijoiden kustannuksissa yli viisinkertainen ero

Yleisradio julkaisi listan turvapaikanhakijoiden majoittamisen kustannuksista. Sen mukaan Helsingin ydinkeskustan Punavuoressa yksi vuorokausi maksaa 130 euroa vuorokaudessa, kun vastaava menoerä on Halikossa vain 25 euroa eli alle viidennes siitä. Ero on järkyttävän suuri, ja täytyy vain ihmetellä miksi maahan pyrkiviä on ylipäänsä alettu majoittaa pääkaupungissamme näin rasvaiseen hintaan.

Pääkaupunkiseudulla sijaitsevat myös Nihtisillan ja Espoon vastaanottokeskukset, joissa kustannustaso on niin ikään Suomen korkeimpia. Ei kuitenkaan yhtä härski kuin Punavuoren majoitustilassa, jonka toiminta maksoi meille suomalaisille viime vuonna yhteensä viisi miljoonaa euroa.

Veronmaksajien onneksi Helsingin vastaanottokeskuksen johtaja Mikael Laurinkari kertoi jutussa kuitenkin, että "jatkossa emme tule sijaitsemaan Helsingin keskustassa emmekä välttämättä edes Helsingissä". Se ei kuitenkaan muuta sitä, että tätä rahanreikää on ylläpidetty ainakin kymmenen vuoden ajan sen sijaan, että turvapaikanhakijoita olisi majoitettu halvemmissa puitteissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vesa Kanniaisen mukaan irakilaiset ja somalit aiheuttava valtavat kustannukset julkiselle sektorille

Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi

Onko luvassa lisää maahanmuuttajien hyysäystä, antirasismia, wokellusta, autoilijoiden kurittamista ja jakopolitiikkaa?

Tuija Siltamäen kysymys ja tosiasiat

Kolumnisti Tuija Siltamäki kysyi, että "jos tällä veroasteella ei saa edes säällistä vanhustenhoitoa, mistä ihmeestä me oikein maksamme?" Tämä on hyvä kysymys, mutta sen jatko ei:"jos tämä idea menee läpi, mitä valtiolle kuuluneita tehtäviä meille seuraavaksi ulkoistetaan?"

Tosiasia kuitenkin on, että valtiomme on kroonisesti velkaantunut eli valtakunnallinen hallintomme on vuosi vuoden jälkeen käyttänyt enemmän rahaa kuin verotus ja muut yhteiskunnan tulonlähteet ovat tuottaneet. Ja tästä syystä Suomessa on pakko joko supistaa julkisia menoja tai lisätä niiden rahoittamiseksi hankittavia tuloja. 

Jälkimmäinen on tunnetusti vaikeaa ja hidasta, sekä lisäksi epämiellyttävää niille, joille työn tekeminen ei ole ylimmäinen kutsumus. Eikä miljardeja - tai edes miljoonia - vuodessa tuottavien yritystenkään taikominen tyhjästä ole valitettavasti realistista. 

Näistä syistä on katsottava menopuolta sillä silmällä, että suurista eristä löytyy eniten vähennettävää ja pienistä vähemmän. Eli ei muuta kuin vuoden 2025 käyttökohteittain tehty jaottelu esille ja katsomaan mistä siellä voitaisiin säästää.

* * *

Ylivoimainen ykkönen meidän valtiomme menoissa on terveydenhuolto, joka nielaisee kokonaismenoista lähes kolmanneksen. Olisiko Tuija Siltamäellä tai arvoisalla lukijallani siis ehdotuksia siitä, mitä sairauksia jättäisimme hoitamatta - lieviä flunssien kaltaisia riesoja vai lähes varmuudella kuolemaan johtavia tauteja? Vai kannattaisiko sittenkin jättää tekemättä kaikenlaiset sairauksia ennalta ehkäisevät toimet?

Toisena valtion menoissa tulee sosiaaliturva, joka syö neljänneksen valtiolle sälytetyistä yhteisistä menoistamme. Tähän taitaa liittyä Siltamäen huoli vanhusten hoitamisesta. Mutta onhan tämän kokonaisuuden alla toki monta muutakin mahdollista säästökohdetta maahanmuuttajien palveluista lapsiperheiden tukeen. Siitä vain valitsemaan, ketkä jätetään nykyistä vähemmälle. 

Näiden kahden menokohteen jälkeen olemme tarkastelleet jo reilusti yli puolta valtion kaikista menoista. Jäljellä on siis vain pikkurahoja. 

Niistä suurin on koulutus, joka vie yli kymmenen prosenttia kokonaisuudesta. Pitäisikö siis luopua ilmaisesta peruskoulusta ja periä siitä kohtuullinen maksu. Vai kenties kasvattaa luokkakokoja sekä luopua koulunkäyntiavustajista? Vai pitäisikö säästöt suunnata vaikkapa lukioihin tai ammattikouluihin - vai kenties antaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kerätä rahansa näiden opinahjojen menot kattavilla lukukausimaksuilla?

Nyt olemme listanneet jo noin kaksi kolmannesta valtion menoista. Seuraavana tulisivat - järjestyksessä - yleinen julkishallinto, elinkeinoelämän edistäminen, puolustus, yleinen järjestys ja turvallisuus, vapaa-aika-kulttuuri-uskonto sekä asuminen-yhdyskunnat. Näistä suurin on samaa suuruusluokkaa kuin valtion budjetin alijäämä ja pienin - luvalla sanoen - mitätön.

* * *

Kirjoitin tämän listan siksi, että se ehkä auttaa minua itseäni, Tuija Siltamäkeä ja teitä - arvoisat lukijani - muistamaan ne syyt, miksi juustöhöylä on niin houkutteleva työkalu valtiovarainministereille. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, etteikö myös sellaiseen käyttäminen tarkoittaisi tosielämässä erilaisista julkisten palveluista tinkimistä. Siis vaikkapa vanhusten hoitamisesta, lasten koulutuksesta tai ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta.

Samalla se osoittaa, että oikeasti vaikuttavia menosäästöjä on saatavissa vain julkisesta terveydenhuollosta ja sosiaaliturvasta - sekä vähemmässä määrin koulutuksesta. Niinpä ehdotus maamme vuosi vuodelta kasvavan vanhusväestön hoidon siirtämisestä - ainakin nykyistä enemmän - heidän lapsilleen on mitä relevantein ehdotus helpottamaan valtion budjettiongelman ratkaisemista. 

Toki on myös niin, ettei se ole ainoa mahdollisuus, mutta sen käyttämättä jättäminen edellyttäisi vastaavan säästön tuovaa vaihtoehtoa. Toivottavasti nämä vaihtoehdot ovat Siltamäen kolumnin seuraavan kolumnin aiheena, sillä muussa tapauksessa hänen tässä ruotimansa kirjoitus menee vain turhanaikaisen valittamisen kategoriaan? Eikä sellainen helpota valtiovarainministerin ja hallituksen työtä millään tavalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen oiva päätös kantaa hedelmää
Suomalaisten siniset silmät tulevat kalliiksi
Tieverkoston rapautuminen pysähtyi

Anemialääkettä

Suomen talous on kyntänyt anemian suossa jo yli puolitoista vuosikymmentä. Juuri nyt näyttää kuitenkin hiukan valoisammalta, ainakin valtiovarainministeriön muutaman päivän takaisen ennusteen mukaan. 

Talous toki supistuu vielä tänäkin vuonna, mutta rahaministeriö arvelee kuitenkin, että ensi vuonna pääsemme nauttimaan 1,7 prosentin kasvusta ja seuraavanakin vuonna lähes samanlaisesta. Tämä tulisi suureen tarpeeseen, mutta ei kuitenkaan ole syytä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä VM odotti jo kuluvalle kuluvalle vuodelle kasvua, vaikkei sellaista olekaan ollut.

Tällä kertaa on kuitenkin syytä optimismiin, sillä kuluneella viikolla olemme saaneet kuulla kahdesta erinomaisesta uutisesta. Niistä ensimmäisen mukaan konepajayhtiö Valmet on sopinut chileläisen metsätalousjätin, Araucon, kanssa kokonaisen sellutehtaan toimittamisesta Brasiliaan. 

Valmetin edustajan mukaan "Suomen osuus työstä on arviolta 300 000–400 000 tuntia, joka vastaa 250 henkilötyövuotta. Tämän lisäksi valmistusyksiköt Jyväskylässä, Tampereella ja Lapualla hyötyvät tilauksesta seuraavat pari-kolme vuotta". Itse tilauksen arvo on Valmetille yli miljardi euroa.

Toinen erinomainen uutinen kuultiin eilen, kun lääkeyhtiö Orion julkaisi tiedon, jonka mukaan sen kehittämän Nubeqa-eturauhassyöpälääkkeen kuluvan vuoden markkinamyynti yhteistyökumppani Bayerin kautta ylitti miljardin euron rajan. Tätä rajaa ei mikään Orionin kehittämä tuote ole ennen saavuttanut. 

Eikä tässä kaikki, sillä yhtiön toimitusjohtajan mukaan "sekä kliininen kehitysputkemme että tutkimusputkemme ovat myös vahvistuneet viime aikoina. Tämän kehityksen myötä parannamme todennäköisyyksiä sille, että pystymme vastaamaan potilaiden moninaisiin tarpeisiin ja tuomaan uusia innovatiivisia lääkkeitä markkinalle tulevaisuudessa."

On kuitenkin selvää, etteivät kahden suomalaisen pörssiyhtiön - edes suuren sellaisen - hyvät tulokset vielä nosta koko maan taloutta, vaikka niiden voitot levittävätkin hyvinvointia myös yhtiöiden ulkopuolelle palkkoina ja sijoitusvoittoina, jotka valuvat palvelusektorilla toimiville yrityksille ja niiden työntekijöille. Hyvän signaalin ja lisäluottamusta Suomen talouden tulevaisuuteen ne kuitenkin tarjoavat. 

Ja sitä Suomessa todella tarvitaan, sillä eduskunta on parhaillaan käsittelemässä budjettiesitystä, jonka lopputulema on peräti 12,2 miljardia alijäämäinen. Toisin sanoen Petteri Orpon (kok) hallitus on ottamassa jokaista suomalaista - vauvasta vaariin - kohti yli 2 200 euroa lisävelkaa, josta on vuosittain maksettava muutaman prosentin korkoa aina siihen asti, kunnes laina on maksettu pois ilman, että sitä varten on otettu uutta lainaa. 

Näin siitäkin huolimatta, että jakopolitiikastaan tunnettu oppositiomme - eli poliitinen keskusta ja vihervasemmisto - on huutanut suoraa huutoa niistä pienehköistä julkisten menojen leikkauksista, joista hallitus on saanut päätettyä. Eikä se mitä todennäköisimmin tule vaikenemaan jatkossakaan pyrkiessään nostamaan suosiotaan kansan parissa populistisella huutelullaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
Suomalaisen yhteiskunnan on ryhdistäydyttävä
Viipalointia vai kasvatusta?

Rasismia vai ei, kas siinäpä vasta vihreä kysymys!

Suomen Vihreät on linjannut käsityksiään rasismista. Sitä ovat heidän mukaansa seuraavat asiat: 1. pakolaiskiintiö on laskettu alhaisimmalle tasolle mitä koko 2000-luvulla on nähty, 2. vastaanottoraha on pienennetty minimiin, vaikka YK on suositellut sen nostamista ja 3. hallitus rajoittaa paperittomien oikeutta välttämättömään terveydenhuoltoon.

Wikipedian mukaan "rasismi on syrjintää ihmisen etnisen ryhmän tai muun syntyperään liittyvän seikan perusteella. Rasismi voi olla ajattelutapa tai toimintaa – ihmisryhmä voidaan arvottaa ihonvärin tai kansalaisuuden perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ryhmät, tai häneen kohdistetaan rotusyrjintää."

Kun nyt tarkastellaan Vihreiden näkemyksiä Wikipediasta löytyneen määritelmän valossa, voidaan todeta, ettei yksikään heidän listansa kohdista ole rasismia. Kyse ei nimittäin ole syntyperään liittyvästä syrjinnästä, eikä ihonvärin tai kansalaisuuden perusteella ihmisryhmien asettamisesta alempiarvoiseksi, eikä etenkään ihmisiin kohdistetusta rotusyrjinnästä. 

Sen sijaan kyse on ennen kaikkea taloudellisissa vaikeuksissa olevan julkisen sektorin menojen hallinnasta nyt ja pidemmällä aikavälillä. Ensimmäisessä kohdassa tämä tarkoittaa vastaanotettavien kiintiöpakolaisten määrän suhteuttamista tähän tarkoitukseen käytettävissä olevaan rahamäärään, ja toisessa sekä kolmannessa kohdassa kyse on liian suureksi osoittautuneiden houkutustekijöiden supistamisesta, jotta Suomen vetovoima suuria kuluja aiheuttavalle sosiaaliturvaperusteiselle spontaanille elintasomaahanmuutolle pienenisi.

* * *

On vaikea ymmärtää, mihin Vihreiden ajattelu perustuu. Ja vielä vaikeampaa on käsittää, miksi he haluavat - jopa keksittyä rasismia tekosyynä käyttäen - lisätä Suomeen suuntautuvaa humanitaarista maahanmuuttoa. 

Suurten kustannusten lisäksihän sitä kautta tulleisiin maahanmuuttajiin liittyy ja on liittynyt Suomessa ja muualla Euroopassa niin paljon negatiivisia asioita (esimerkki, toinen ja kolmas). Siis sellaisia kuin seksuaali- ja väkivaltarikosten sekä suoranaisen terrorismin lisääntyminen. Ja siksi sen volyymiin on syytä kiinnittää huomiota, mikäli haluamme pitää kiinni yhteiskuntamme keskeisistä piirteistä. 

Tästä syystä on kysyttävä, että eivätkö Vihreät puolueena tai edes yksittäiset vihreät ihmiset ole huomanneet näitä seikkoja. Siis sitä, että Iso-Britanniassa osa kansasta on noussut tätä kehitystä vastaan? Ja itäisessä Saksassa koko poliittinen kenttä meni juuri viikonloppuna uusiksi kansan vastustaessa yhteiskuntansa maahanmuutosta johtunutta nopeaa muutosta? Tai että Tanskassa ja Ruotsissa jopa sosiaalidemokraatit ovat ymmärtäneet aiemmin harjoitetun maahanmuuttopolitiikkansa olleen järjetöntä. 

Jos kyse tosiaan on ymmärryksen puutteesta, niin mikä ihme estää suomalaisia vihreitä ymmärtämästä. Sekö, että heille ideologia on todellisuutta tärkeämpää? Vai ovatko he älyllisesti epärehellisiä tai yksinkertaisesti vain tyhmiä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Fatim Diarran vihreät arvot
Putinin kätyriksi paljastuneesta Tarja Cronbergista tuli Vihreiden Bäckman
Vihreät ja Vasemmistoliitto hyväntahtoisina idiootteina

Kissaliitto huolestui

Kansainvälisten huippupoliitikkojen neuvonantajaksi ryhtyneen Sanna Marinin (sd) hallitus joutui kaudellaan kuittaamaan ison laskun koronaviruspandemiasta ja Ukrainan sodasta. Nämä ovat ymmärrettäviä menoja, joiden vastineeksi hänen kabinettinsa olisi pitänyt kyetä tinkimään muista julkisista menoista - ja jättää kokonaan toteuttamatta sellaisia, joita ei ennen sen hallituskautta ollut edes olemassa.

Suurin niistä oli hyvinvointialueuudistus. Se toteutettiin kustannuksia säästämättä, minkä seurauksena nämä alueet ovat nyt akuutissa kustannuskriisissä. Helsingin sanomien mukaan pääkaupunkimme pitäisi nipistää pelkästään soten peruspalveluista vuoden 2026 loppuun mennessä 100–200 miljoonaa, Vantaan ja Keravan 35 miljoonaa ja Länsi-Uusimaan vajaat 70 miljoonaa euroa. 

Päälle tulee vielä Husin menojen supistustarve - mikä tekee lehden mukaan kolmanneksen lisää. Taloustilanne on samankaltainen kaikilla muillakin hyvinvointialueilla

Tässä tilanteessa oli suorastaan irvokasta lukea MTV3:n tuoretta artikkelia, jossa kerrottiin Suomen kissaliiton olevan huolestunut eläinten aseman heikkenemisestä, koska Petteri Orpon (kok) hallitus on päättänyt lakkauttaa eläinsuojeluasiamiehen tehtävän. Ilmeisesti kyseisessä kansalaisjärjestössä ei vieläkään ymmärretä Suomen talouden nykytilan vakavuutta tai julkisten menojen tärkeysjärjestystä.

Onneksi hallituksella näyttäisi olevan siitä käsitys. Siitä kertoo esimerkiksi se, että Ilkka-Pohjalaisen mukaan hallitus on eläinsuojeluasiamiehen palkanmaksun sijaan heltynyt leikkaamaan lapsiperheiden tuesta hiukan vähemmän kuin sen ohjelmassa oli suunniteltu. Tämä kuulosta järkevältä tilanteessa, jossa suomalaisnaiset synnyttävät lapsia vähemmän kuin kertaakaan sitten suurten nälkävuosien. 

Pelivara on kuitenkin ohut, sillä maan taloudessa tapahtuu nyt paljon negatiivisia asioita. Rakennusyrityksiä kaatuu ja tehtaita suljetaan, joten kesäisen talousennusteen mukainen lievä talouskasvu saattaa jäädä toteutumatta, vaikka viime päivinä on toki kuultu positiivisiakin uutisia. Toivoa sopii, että ne yhdessä julkisten menojen priorisoinnin kanssa johtavat Suomen kohti parempaa tulevaisuutta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden natsista ja kissanrääkkääjästä lehdistön ryhtiliikkeeseen
Hienoja tavoitteita
Kissauutinen

Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila

Eilisen päivän merkittävin uutinen oli Petteri Orpon (kok) hallituksen budjettiesitykseen sisältyvä - järkyttävän suuri - yli kymmenen miljardin euron alijäämä. Näin siitä huolimatta, että hallitus on leikannut monia verovarojen käyttöeriä suhteessa edellisen hallituksen linjauksiin. 

Yksi syy tähän ristiriitaan on se, että Orpon kabinetti on esityksessään pyrkinyt helpottamaan suomalaisten verotaakkaa. Tämän päätöksen tarkoituksena ei ole rikkaiden suosiminen, vaan työnteon ja yrittämisen edistäminen sekä lyhyellä että pidemmällä tähtäimellä. 

Samaan tavoitteeseen tähtäävät myös menonlisäykset tutkimus- ja kehittämistoimintaan, liikunnallisen elämäntavan edistämiseen, perusopetukseen ja lapsiperheiden tukeen. Harjoitetun maahanmuuttopolitiikan järjettömyydestä taas seuraa poliisin resurssien kasvattamisen tarve - nähtäväksi kuitenkin jää, onko hallituksella tahtoa puuttua myös tämän asian juurisyihin.

Suomen muuttunut geopoliittinen asema ja Venäjän aggressiivinen ulkopolitiikka ovat myös vaatineet osansa, eli lisärahoitusta ollaan budjetoimassa myös puolustusvoimille. Lisäksi Ukrainan avustamiseen on luvattu korvamerkittyä rahaa. 

Kaiken kaikkiaan ensi vuoden budjettiehdotuksen loppusumma on 3,7 miljardia suurempi kuin mitä tälle vuodelle on budjetoitu ja budjetin alijäämä on vain 0,3 miljardia euroa pienempi kuin kuluvan vuoden tulo- ja menoarviossa. Tämä johtuu pääosin kahdesta seikasta. 

Ensimmäinen on Sanna Marinin (sd) hallituksen päätös hyvinvointialueiden perustamisesta. Niiden rahoitus kasvaa vuoden 2023 varsinaiseen talousarvioon verrattuna noin 4 miljardilla eurolla. Lisäksi hallitus joutuu varaamaan yli kolme miljardia euroa viime vuosina holtittomasti kasvaneen valtionvelan korkokuluihin. 

Kaiken kaikkiaan valtion menojen supistamiseen tähtäävän Orpon hallituksen yli 87 miljardin euron budjettiesitys kertoo karua kieltä siitä, kuinka syvään talousahdinkoon Suomi on ajettu viime vuosien vihervasemmistolaisella politiikalla. Ainoa tie tästä alhosta nousemiseen käy onnistuneen talous- ja innovaatiopolitiikan kautta. 

Siksi on hyvä, että hallitus on onnistunut sijoittamaan edes pieniä kannusteita tutkimukseen, yrittämiseen ja työntekoon. Viime kädessä ratkaisun avaimet ovat kuitenkin aivan muualla kuin valtionhallinnossa eli yrityksissä, työpaikoilla ja tutkimuslaitoksissa. Vain niissä onnistumalla voidaan Suomen talouden viime vuosien surullinen kurssi muuttaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Li Andersson ajaisi Suomen konkurssiin
Perussuomalaiset ja Kokoomus linjasivat arvonsa
Marinin kabinetti päätti olla pihtailematta

Juho Romakkaniemi piirsi kuvan valtionvelasta

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi havainnollisti eilen Suomen valtiontalouden nykytilaa ja tulevaisuutta esittämällä alla olevan kuvan.

Kuvassa näkyy sinisinä pylväinä kuinka valtion budjetin tasapaino romahti alijäämäiseksi vuosien 2008-2009 taantuman yhteydessä. Ja kuinka Sipilän porvarihallitus sai vuosina 2015-2019 velkaantumisen laskuun, kunnes se Antti Rinteen (sd) junaileman nykyhallituksen jakopoliittisen ohjelman seurauksena retkahti uudelleen entistä syvemmälle tasolle, jolta sitä on jatkossa tarkoitus hilata pienemmäksi, mutta ei likimainkaan tasapainoon. 

   

Romakkaniemi totesikin, että "taloutemme on kuin vanhojen menestyksen ja kasvun aikojen viimeisillä höyryillä kaasutteleva korttitalo". Ja mainitsi edelleen, että aina ennen on valtiovallalla ollut suunnitelma siitä, kuinka alijäämä korjataan. 

Kauppakamarin toimitusjohtaja arveli myös, että valtion velanoton kulut tulevat korkotason nousun seurauksena jatkossa kasvamaan. Siten velkaantumisen hinta julkiselle sektorille nousee tulevaisuudessa, vaikka lisävelkaa ei edes otettaisi, joten verotusta on nostettava ennemmin tai myöhemmin

Lopuksi hän listasi veronkorotusten seuraukset. Ne heikentävät yksityisen sektorin investointikykyä, vähentävät yritystemme ja kansantaloutemme hintakilpailukykyä sekä työnteon kannustimia ja nostavat kuluttajahintoja ja inflaatiota koko taloudessa.

Toivon mukaan Romakkaniemen esitys on päätynyt tai ainakin päätyy myös pääministeri Sanna Marinin (sd) ja valtiovarainministeri Annikka Saarikon (kepu) nähtäväksi. Ja he osaavat tehdä siitä tarvittavat johtopäätökset. 

Niistä Romakkaniemi listasi Suomen ulkoisen kasvu- ja kustannuskilpailukyvyn nostamisen, työnteon kannustavuuden parantamisen ja ensisijaisuuden suhteessa sosiaaliturvaan sekä sääntelyn ja turhan byrokratian keventämisen. Mutta unohti - tarkoituksellako (!?) - listalta nopeimmin vaikuttavan keinon eli valtion menojen priorisoimisen ja niistä turhimmista luopumisen. 

Siis asian, jota erityisesti Perussuomalaiset ovat pitäneet esillä jo pitkään mainiten mm. haitallisen maahanmuuton kustannukset, ylikunnianhimoiset ilmastotoimet ja kehitysavun. Viimeksi mainitun osalta on uutena nyanssina noussut esille myös Venäjää Ukrainan sodassa tukevien maiden avustamisen, jolle ei liene kansan parissa, puoluekannasta riippumatta, mainittavaa tukea. Ja josta luopumisen pitäisi siksi olla erityisen helppoa Marinin hallitukselle - ellei sen punavihreä ideologia sitä estäisi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Uusi vero vaatii kompensaation
Budjetti heijastaa hallituksen uskoa keskusjohtoisuuteen