Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi

Suitian herra Klaus Fleming oli suomalainen suurmies 1500-luvulla. Hän oli muodollisesti kuningas Sigismundin vasalli, mutta käytännössä Suomen yksinvaltias kuninkaan pysytellessä Puolassa ja tämän kilpailijan Kaarle-herttuan Ruotsissa. Hänen etunsa siis kävi yhteen Sigismundin kuninkuuden kanssa, mutta tosiasiassa hän ei toiminut kuninkaan vaan oman valtansa maksimoimiseksi.

Ruotsin armeija oli koottu kokoon jälleen kerran Venäjää vastaan käydyn sodan takia. Tällä kertaa Fleming ei suostunut rauhan tultua päästämään miehiä valtion leivistä, vaan ylläpiti joukkojaan kasassa. Taustalla olivat Kustaa Vaasan jälkeiset valtataistelut, joissa Kaarle-herttua pyrki nousemaan kuninkaaksi Puolassa majailevan laillisen kuninkaan Sigismundin sijalle. Sigismundin puolesta valtaa Suomessa pitävä Fleming puolestaan hyötyi tilanteesta ja halusi armeijan koossa pitämällä estää Kaarlea saapumasta Suomeen.

Periaatteessa Flemingin joukoilla oli oikeus saada ylläpito talonpojilta. Tämän olisi pitänyt tapahtua keräämällä jokaiselta talolliselta hänen osuutensa. Käytännössä se olisi ollut vaivalloista, joten joukoilla oli tapana hakea koko ylläpitonsa kylän vauraimmasta talosta, ja jättää vahingon tasaaminen kyläläisten riideltäväksi. Kun tämän "linnaleirin" kantoon vielä käytettiin yleisesti vääriä mittoja (eli otettiin säädettyä enemmän) ja suoranainen ryöstely ja mielivaltakin olivat varsin yleisiä oli kansan pettymys suuri, kun rauhan tultua armeijaa ei hajotettukaan. Tämän tyytymättömyyden pohjalta nousi nuijamiesten viha ja kapina. Sodan varsinaiseksi syylliseksi usein mainittu herttua Kaarle vain heitteli bensiiniä jo kytemässä olevaan rovioon, jonka syttymiseen hänen vaikutuksensa lienee lopulta ollut mitätön.

Kaarlen synniksi nuijasodan syttymisessä voi siis laskea lähinnä sen, että hän antoi nuijamiehille sellaisia toiveita, joiden kattamiseen hänellä ei ollut eväitä. Täsmälleen ottaen Kaarlen kehoitus kuului (Ylikankaan Nuijasota-kirjan käännöksenä): "En voi antaa muuta neuvoa kuin hankkikaa rauha omalla kädellänne. Onhan teitä toki niin monta, että pystytte huovit päältänne karistamaan - ellette muuten, niin aidanseipäillä ja nuijilla. Puolustakaa itse itseänne, minä merta vartioitsen."

Mutta eivät eteläpohjalaiset niin tyhmiä olleet, etteivät olisi ymmärtäneet olevansa yksin, ja ettei Ruotsista olisi tulossa apua. Tilanne oli kuitenkin kestämätön ja näin tavalliset talonpojat tapattivat itsensä turhan takia. Sen seurauksena heidän asemansa kurjistui ennestään kun suomalaisen aatelin sijaan astuivat vielä heitäkin vähemmän tavallista kansaa kunnioittavat ulkomaalaissyntyiset vapaaherrat. Eikä asiaa auttanut 1600-lukulaisen Ruotsin suurvaltapolitiikka, joka kiristi veronkantoa entisestään ja tapatti miehet sotaseikkailuissa pitkin Eurooppaa. Mutta se on oma tarinansa.

1500-luvun lopun kehityksessä näen valitettavan selvän analogian nykyiseen Suomen tilanteeseen. Viimeisten kymmenien vuosien kuluessa on Suomessa vahvistunut sellainen kehitys, että ne ottavat kenellä on siihen mahdollisuus. Kansan eli veronmaksajan tehtäväksi on jäänyt maksaa yhä suurempi osa verotaakasta. Korruptoituneet "hallitsijat" puolestaan eivät joko ole huomaavinaan tai hyväksyvät kaiken muodollisesti laillisena menona.


Toisin kuin 1500-luvulla, on Suomen kansalla kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa hallitsijoihinsa. Se tapahtuu seuraavan kerran eduskuntavaaleissa 2011.

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Populismin vastavoima
Vihreilla on seuraavissa vaaleissa kohtalon hetki
Puolueiden maahanmuuttoasenteista