Mielenterveysongelmaisia

Ranskan ympäriajossa tummanpuhuva mies huitoi puukolla väkijoukossa ja yritti lopulta iskeä sillä myös poliisiin. Tilanne päättyi, kun virkavalta ampui miestä jalkaan. 

Asiasta kertoneen uutisen mukaan tummahipiäinen kärsi mielenterveysongelmista, eikä asiaa liene syytä epäillä. Onhan toki selvää, ettei kukaan tervejärkinen ryhdy huitomaan puukolla satunnaisia ihmisiä eikä etenkään poliisia. 

Samaan tapaan voisi ajatella miehestä, joka määrää 700 lennokkia ja 13 ohjusta hyökkäämään yhden yön aikana naapurimaansa siviilikohteisiin. Mielenterveysongelmaisen lisäksi häntä voisi luonnehtia sotarikolliseksi. 

Valitettavasti jälkimmäinen henkilö on - suurvallan päämiehenä - poliisin saavuttamattomissa, eikä häntä siitä syystä saada edesvastuuseen. On kuitenkin positiivista, että toinen valtionpäämies - jonka mielenterveyttä on niin ikään aika ajoin epäilty - on päättänyt perua aiemman päätöksensä ja jatkaa sotarikoksen kohteeksi joutuneen valtion auttamista. 

Mielenterveyden haasteista sopii toki epäillä myös niitä Antifan jäseniä, jotka puhkoivat teksasilaisten viranomaisten käyttämien ajoneuvojen renkaita, tuhosivat valvontakameroita ja lopulta yrittivät jopa tappaa poliisin. Henkisiin ongelmiin heidän kohdallaan viittaa myös se, että kyseisten henkilöiden sanotaan olleen naisena itseään pitäviä miehiä.

Lopuksi. Mielenterveysongelmainen oli myös Oulun Kastellin puukottaja, joka huitoi teräaseella maahanmuuttajaa, mutta ei rangaistu rikoksestaan. Sen sijaan hänet passitettiin psykiatriseen hoitoon. 

Näitä lukiessani tuli mieleen, että olisikohan psykiatrisesta hoidosta hyötyä myös kaikille muille edellä mainitsemilleni mielenterveysongelmaisille? Vai mitä heille pitäisi tehdä, jotta maailmasta tulisi parempi paikka asua ja elää?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koulukiusaaminen, oikeus ja kohtuus
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin
Nuorten naisten mielenterveys

Maskuliinisuutta ja pyöräteitä kehitysavulla?

Suomen nykyinen hallitus vähentää kehitysmaille annettavaa kehitysapua yhteensä 1,2 miljardilla eurolla vuoteen 2028 mennessä, mikä on luonnollisesti aiheuttanut marinaa. Siksi oli mielenkiintoista lukea myös saksalaisten tulleen sellaiseen johtopäätökseen, että veronmaksajien rahojen kylvämistä kolmannen maailman valtioille olisi rajoitettava. 

Näin ajattelee lähes joka toinen saksalainen. Eikä se ole mikään ihme, sillä rahaa on syydetty muun muassa Saksan kilpakumppaneille Kiinalle ja Intialle, Ruandassa positiivisen maskuliinisuuden kehittämisprojektille ja Perussa pyöräteiden rakentamiseen. Lisäksi kehitysapua on maksettu sellaisiin maihin, jotka ovat kieltäytyneet ottamasta vastaan karkotettuja kansalaisiaan.

Toivon tietenkin, ettei suomalaisten kehitysmaihin toimittamaan apuun sisältyisi yhtä järjettömiä kohteita, mutta totean samalla ainakin viimeisen edellä mainitsemani seikan koskevan myös meitä. Ja muistutan samalla, että ainakin aiemmin on suomalaisen veronmaksajien selkänahasta revittyä rahaa valunut huomattavia määriä autettavien maiden korruptoituneille johtajille.

Kuvittelisin myös jokaisen ihmisen ymmärtävän, että rahojen käyttäminen vastikkeettomaan kehitysapuun ei ole terveellä pohjalla silloin, kun tulot eivät riitä edes omien kulujen kattamiseen. Ja juuri tämähän on ollut Suomen tilanne vuodesta 2009 alkaen eli jo viidentoista vuoden ajan. 

Siksi hallituksen päätös kehitysavun supistamiseksi on erittäin tervetullut. Samalla kuitenkin toivoisin, että ministerit tai valtion asiaa hoitavat virkamiehet esittelisivät julkisesti laskelmia siitä, mitä muuta - kuin hyvää mieltä - Suomi saa edelleen jäljelle jäävän valtavan kehitysapunsa vastineeksi. Ja selityksen annettavan avun perusteluista silloin, jos ja kun tuollaista vastinetta ei ole. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantasen ja Leena Meren ministeriöt oikealla asialla

Asioiden tärkeysjärjestyksestä
Voiko kehitysmaalaiset lahjoa, Maria Ohisalo?

 

Rasismilla ratsastamista

Helsingin Sanomat otsikoi tänä aamuna "Mies häiriköi lastenvaunujen kanssa liikkeellä olleita naisia Vantaalla". Jutun alkupuolella selvisi, että mies oli mm. huudellut rasistisia kommentteja, eli kohteena olivat maahanmuuttajanaiset.

Tässä vaiheessa on ymmärrettävä se, että jokainen lehtimies kirjoittaa juttunsa tietäen, että niitä luetaan varsin harvoin loppuun saakka. Siksi yksi mielipidevaikuttamisen keino on sijoittaa vaikuttamaan tähtäävä teksti kirjoituksen alkuun ja tätä sanomaa mahdollisesti heikentävät huomiot aivan sen loppuun, jolloin tasapuolisen uutisoinnin vaatimus täyttyy näennäisesti - mutta ei todellisuudessa.

Näin oli toimittu HS:n uutisessa, sillä sen viimeinen virke kuului: "miehen mukaan naiset olivat ensin huudelleet hänelle ja välikohtaus oli leimahtanut tästä, tiedotteessa kerrotaan". Toisin sanoen tapahtumien kulku ja miehen huonon käyttäytymisen syyt saattoivat viime kädessä olla naisissa.

Tapahtumien todellista kulkua en tietenkään tiedä. Yksi mahdollisuus tästä kuitenkin tuli heti mieleeni, joten kirjattakoon se puhtaana spekulaationa tähän.

Eli voisin kuvitella naisten tukkineen yhdistetyn kävely- ja pyörätien kulkemalla vaunujensa kanssa rinnakkain ja jättämällä väistämättä kun mies on antanut äänimerkin, jolloin tämä on joutunut sivuuttamaan heidät lähietäisyydeltä. Tähän naiset olisivat vastanneet huutelemalla miehelle asiattomasti, mistä tämä olisi kimmastunut. Tämä on siis puhdasta spekulaatiota.

Vaikka tapahtumien kulku olisi ollut spekulaationi kaltainen, se ei tee miehen käyttäytymistä millään tavoin hyväksyttäväksi - huono käytös on huonoa käytöstä myös provosoituna. Ja mikäli naiset ovat todella ensin huudelleet miehelle, on myös heidän käytöksensä ollut tuomittavaa.

Sen sijaan nyt julkaistu kirjoitus osoittaa jälleen kerran HS:n toimituksen pyrkimyksen olla vahva mielipidevaikuttaja mm. maahanmuuttoasioissa. Siihen tarkoitukseenhan sopii erinomaisesti mm. rasismilla ratsastaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lukutaito riveiltä ja rivien väleistä
Vihapuhetta Helsingin rautatieasemalla
Vaalikoneet äänestyspäätösten manipuloinnin työkaluina

Urheilun syöpäpesäkkeet

Jalkapallo tuotti jälleen sopupelijupakan. Ilmeisesti otteluiden tuloksia oli sovittu veikkausvoittojen toivossa. Edellisen kerran veikkaajan rahanhimo johti vantaalaisen Allianssin julkisuuden valokeilaan. Ongelma ei rajoitu Suomeen, vaan jopa mahtavat italialaisseurat ovat joutuneet ongelmiin samantapaisista syistä.

Sopupeliongelma on ulottunut jopa supisuomalaisen pesäpallon ympärille. Ne näyttävätkin olevan joukkuelajien syöpä. Vähän samalla tavalla kuin doping pyöräilyssä, yleisurheilussa tai muissa yksilölajeissa. Ja epäilemättä myös joukkuelajeissa, vaikka siitä ei yhtä paljon tietoa olekaan.

Sopupelit tai dopingin käyttö on epäreilua. Sopupelien avulla rehellinen veikkaaja häviää rahansa, kun taas sopupelin järjestäjä käärii tuohta. Samalla tavalla dopingin avulla rehellinen urheilija ei pääse huipulle, kun lahjakkuudeltaan samanveroiset pääsevät epäreiluin keinoin niskan päälle. Tällaisesta uhrista erinomainen esimerkki on Pia Sundstedt, jonka ura pyöräilyn huipulla päättyi hänen kieltäydyttyään dopingin käytöstä huipputallissa.

Toisin kuin sopupelit, doping on myös vaarallista. Saksojen yhdistymisen kautta olemme kuulleet monia kauhutarinoita DDR:n dopinhistoriasta ja sen seurauksista. Jopa suomalaisen saunomiskulttuurin kilpaversio jouduttiin lopettamaan, kun epärehellinen saunoja lievitti kipunsa lääkkeillä niin, että pystyi viipymään lauteilla kuolemaansa saakka. Samalla rehellinen kanssakilpailija vammautui vakavasti, kun ei antanut periksi.

Urheilu kiinnostaa ja kiihottaa kansaa. Siinä liikkuu raha, siitä saadaan kunniaa ja se herättää tunteita. Niiden saamiseksi käytetyt epäreilut keinot kuitenkin tuhoavat juuri tätä kiinnostavuutta, ja sitä kautta pienentävät niin kunniaa, rahavirtoja kuin tunteitakin. On äärimmäisen ikävää, että tänä päivänä ylivoimaisen urheilusuorituksen jälkeen mieleen nousee aina epäilys urheilijan puhtaudesta.

Niinpä urheilun kiinnostavuuden, kunnian ja lopulta rahavirtojenkin takia on tärkeää taistella urheilun syöpäpesäkkeitä vastaan. Vedonlyöntiä on tarkkailtava väärinkäytösten estämiseksi. Dopingtestijärjestelmä on saatava entistä tehokkaammaksi niin, että kiinni jäämisen riski kasvaa sietämättömäksi.

Jälkimmäisen tavoitteen saavuttamiseksi maailman antidopingjärjestö rahoittaa vaikuttavaa joukkoa tutkimuksia. Erityisesti tämä geeniekspressioanalyysiin suuntautuva tutkimushanke miellyttää itseäni - tällä linjalla voidaan nimittäin lopulta käräyttää kaikki dopingin käyttäjät. Jopa ilman käytetyn aineen osoittamista. Näin siksi, että menetelmä mittaa sitä, mihin dopingaineilla pyritään, eli niiden vaikutuksia. Näin epärehellinen yrittäjä saadaan kiinni, vaikka hänelle olisi räätälöity tieteelle tuntematon uusi dopingaine.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Dopingin sallimisesta urheilussa
Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen
Hiivasieni, puhdas urheilu ja geenidoping
Urheilu ja astmalääkkeet