Pelastetaan tutkimus vähentämällä afrikkalaisten gepardihattujen määrärahoja

Tämän aamun Helsingin sanomien pääkirjoitusessa otettiin kantaa hallituksen kaavailemaan tiederahoituksen supistamiseen. Jutussa kerrottiin eduskunnassa vallitsevan yksimielisyyden siitä, että valtion on panostettava lisää tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin, mutta siitä huolimatta sen perustutkimukseen suunnattavaa budjettia ollaan pienentämässä aivan oleellisesti.

Tosiasia on, että länsimaiden hyvinvointi suhteessa muuhun maailmaan perustuu pitkälti tutkimuksen tuottamiin innovaatioihin, joiden pohjalta ihmisten elinikä on noussut lääketieteen kehityksen myötä ennennäkemättömän korkeaksi, käyttöömme on tullut työn tuottavuutta lisääviä ja vapaa-aikaa viihdyttäviä tietoteknisiä sovelluksia ja myös ympäristöongelmien ratkaisemiseksi on kehitetty uusia keinoja. 

Kansallisesti tutkimustoiminnan menestys on sikäli välttämätöntä, että talouksien välisessä kilpailussa parhaiten menestyvät ne, jotka pystyvät tuomaan markkinoille menestyviä korkean katteen tuotteita. Tällaisesta meillä on kokemusta 1990-luvun laman selättämisessä, jolloin valtio päätti panostaa osaamiseen ja tuli samalla luoneeksi suomalaisen korkean teknologian ihmeen, joka näyttäytyi ensin Nokian matkapuhelimina ja sen kaaduttua huonoon johtamisen siirtyi esimerkiksi peliteollisuuteen, josta huipputuloksen juuri julkaissut Supercell on erinomainen esimerkki. 

HS:n pääkirjoituksessa valiteltiin kuitenkin sitä, että tutkimusrahoituksen tilanne on vaikea, sillä sovitussa menokehyksessä olisi syytä pysyä - vaikka tähän mennessä niin ei olekaan tehty. Lehden mukaan "tutkimusrahoituksen leikkaaminen olisi silti tyhmää ja lyhytnäköistä. Hyviä tutkijoita on jo lähtenyt aivan liikaa Suomesta."

Jälleen kerran täytyy ihmetellä HS:n päätoimittajan ja ylipäänsä suomalaisen toimittajakunnan kyvyttömyyttä asioiden yhdistämiseen. Olihan tämän aamun lehdessä myös artikkeli tutkimuksesta, jonka mukaan kehitysapuraha päätyy pitkälti köyhien maiden rikkaalle ja korruptoituneelle eliitille, joka siirtää sen edelleen veroparatiisien pankkeihin.

Edelle kirjoittamieni tosiasioiden perusteella kannustan maamme hallitusta ja eduskuntaa huomaamaan sen, että tutkimusvarojen eli suomalaisten tulevaisuuden leikkaaminen voidaan välttää vähentämällä afrikkalaisten gepardihattujen miljardiluokan rahoitusta. Ja käyttämällä näin säästyneet varat suomalaisen perustutkimuksen tukemiseen. 

Ylijäävällä osuudella voisi lisäksi helpottaa suomalaisten energiaköyhyyttä sekä terveydenhuollon resurssivajetta. Tosin jälkimmäisen osalta voisi pomokerros kysyä neuvoa myös terveydenhoitotyötä tekeviltä, jotka Espoossa ratkaisivat ylivoimaiselta tuntuvat ruuhkat ilman sen kummempaa lisärahoitusta. Keinona tähän oli aivan liian usein aliarvioitu maalaisjärjen käyttö.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus: kehitysapu on sisäistä turvallisuutta ja uuden tiedon tuottamista tärkeämpää
Entä jo yritykset rahoittaisivat enemmän tutkimusta?
Tiede totuudenjälkeisen yksisilmäisten maailman poliittisena uhrina

Meidän tulee iloita Woltin kaupasta

Yksi kuluneen viikon kohutuimmista tapauksista on ollut ruokakuriirifirma Woltin myynti amerikkalaisille peräti seitsemän miljardin euron hinnalla. Se on paljon - etenkin kun huomioidaan ettei firma ole tähän mennessä tuottanut lainkaan nettotuloja.  

Kaikkien suomalaisten on syytä iloita kaupasta jo senkin takia, että se tuottaa nopeasti velkaantuvalle julkiselle sektorillemme 600 miljoonaa verotuloja, jotka muuten revittäisiin työtä tekevien suomalaisten selkänahasta - vai kuvitteleeko joku, että Marinin hallitus sopeuttaisi menojaan tulojen mukaan. Samalla voimme olla tyytyväisiä siitä, että Supercellin myyjänä taannoin kunnostautunut Ilkka Paananen osallistui aikanaan Woltin alkuunpanemiseen. 

Suurin toive meillä suomalaisilla - tai ainakin itselläni - on tässä asiassa se, että myös Woltin edunsaajat käyttäisivät miljarditulonsa suomalaisen yrityselämän rahoitukseen. Yksi maamme suurimmista ongelmistahan on ollut pääomaköyhyys, joka on rajoittanut investointeja. 

Tämä voisi tapahtua esimerkiksi siten, että myydyn firman perustaja ja toimitusjohtaja Miki Kuusi myisi kaupassa saamiaan amerikkalaisosakkeita ja sijoittaisi niitä joukkoon lupaaviksi katsomiaan pieniä suomalaisyrityksiä ja auttaisi niiden kasvupyrkimyksissä. Ja toivottavasti saisi rahansa takaisin korkojen kera, kun edes yksi niistä lähtisi edes vähän samantapaiseen lentoon kuin Wolt. 

Sillä se, mitä me suomalaiset tarvitsemme, on lisää miljonäärejä ja miljardöörejä - ja etenkin heidän panostaan suomalaisen talouselämän pääomittamisessa. Näin siitä huolimatta, että kateuden sanotaan olevan suomalaisten perisynti - ja että se lienee erityisesti poliittisen vihervasemmiston kannatuksen perimmäinen ajuri. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka paukut tulisi sijoittaa?
Pelimiehiä ja maksumiehiä
Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan

Tietämätön populistinen sosialisti

Pääministeri Sanna Marin (sd) kirkasti jälleen kuvaansa faktoista tietämättömänä populistisena sosialistina. Tarkoitan tällä tietenkin hänen ehdotustaan kunnallisveron "muuttamiseksi" progressiiviseksi. 

Tietämättömyyttä Marinin ehdotuksessa edustaa väite, jonka mukaan kunnallisvero ei olisi progressiivinen. Todellisuudessahan se on, koska sitä ei mitata kaikista palkkatuloista, vaan ensin tehdään vähennykset. 

Veronmaksajien laskelman mukaan kunnallisverotus alkaa noin 15 000 euron kokoisista tuloista ja nousee sen jälkeen siten, että 20 000 euroa hankkivat maksavat sitä keskimäärin reilut 4 prosenttia, 30 000 euroa tienaavat lähes 12 prosenttia ja palkakseen 40 000 euroa saavat jo yli 16 prosenttia. Ellei tämä ole progressiota, niin mikä sitten?

Marinin populistista sosialismia puolestaan edusti se, että hän halusi siirtää verotuksen painopistettä yhä selkeämmin suurituloisille. Näin siitä huolimatta, että jo nykyisin parhaiten palkattu 22 prosenttia kansasta maksaa 96 prosenttia ansiotuloveroista. 

Pääministerin ehdotuksen taustalla ovat epäilemättä kuntavaalit, joissa hän pyrkii saamaan puolueensa taakse lähinnä tulonsiirroilla eläviä pienituloisia vasemman laidan sosialisteja. Keino lienee jossain mitassa toimiva ja tulee sellaisena siirtämään joitakin Vasemmistoliiton äänestäjiä demareiden taakse.

Toisaalta pääministeri kaivaa yhä syvemmäksi sitä juopaa, joka Suomessa vallitsee poliittisen keskustaoikeiston ja valtaa pitävän vihervasemmiston välillä. Se ei kuitenkaan ilmeisesti haittaa kauniin pääministerimme ajatuksia. 

Eikä ilmeisesti sekään, että hänen valtionvarainministerinsä Matti Vanhanen (kepu) totesi verotuksen progression nostamisen heikentävän työn kannustavuutta, koska "meillä olisi yhä enemmän ihmisiä, jotka maksaisivat jopa 50 prosenttia tuloistaan veroina". 

Samalla Suomesta tehtäisiin yhä vastenmielisempi paikka korkean osaamisen mukanaan tuoville työperäisille maahanmuuttajille. Siis juuri niille parhaille osaajille, joita esimerkiksi Supercellillä omaisuutensa tehnyt Ilkka Paananen kaipasi maahamme parantamaan kilpailukykyämme.

Että sellainen pääministeri. Tietämätön, populistinen ja sosialistinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmalla laidalla  
Yhtä järkevää kuin housuihin kuseminen pakkasella
Sanna Marinin hallitus ja kylvetty raha

23 prosenttia suomalaisista kaipaa lisää veroja

Antti Rinne ja hänen hallitusta kätilöivät kumppaninsa ovat uhonneet nostavansa suomalaisten verotusta rankalla kädellä. Tai siis laajentavansa veropohjaa.

Rinne ja kätilöt saavat jonkin verran ymmärrystä, sillä Taloussanomat kertoi, että 23 prosenttia suomalaisista maksaisi mielellään enemmän veroja. Siis enemmän kuin joka viides, mutta vähemmän kuin joka neljäs. Toisaalta kokonaisveroasteen korottamista vastustaa 77 prosenttia - eli Rinteen verosuunnitelmat ovat selvästi kansan tahdon vastaisia.

Kyselystä luettuani jäin miettimään, että minkälaiset ihmiset sanovat haluavansa korottaa verotustaan. Ovatko he työtä tekeviä ja hyväpalkkaisia henkilöitä, joilla pelkkä tulovero ylittää reilusti 30 prosenttia - puhumattakaan välillisten verojen tuomasta lisätaakasta. Ja jotka ymmärtävät tämän kokonaisuuden, mutta haluavat siitä huolimatta syystä tai toisesta antaa osan tuloistaan yhteiseen käyttöön.

Vai ovatko he kenties ihmisiä, jotka ovat kyllä hyväpalkkaisessa työssä, mutta eivät täysin ymmärrä kuinka kova suomalaisten verorasitus on. Toki kaikki ymmärtänevät tuloveronsa, mutta välillisten verojen merkitys taitaa olla aika usealla hiukan hukassa.

Tai sosialisteja, joiden mielestä yksityistä omaisuutta pitäisi joka tapauksessa rajoittaa ja järjestää kaikkien elämä julkisten varojen varassa. Ja ehkäistä älykkyydestä, ahkeruudesta tai perinnöistä johtuvat erot ihmisten elintasossa kuten ennen naapurissa.

Vai ovatko veroja enemmän kaipaavat henkilöt sellaisia, joiden palkkatulot ovat syystä tai toisesta pienet, verot lähes nollassa eikä työntekokaan juuri rasita? Mutta onneksi tulonsiirrot pitävät leivän syrjässä kiinni sitä varmemmin, mitä enemmän veroja kerätään.

Vai sittenkin Supercellin perustajien kaltaisia miljardöörejä, joilla on varaa maksaa veroja vaikka vähän runsaamminkin ja jotka haluavat kiittää verojen muodossa siitä, että he ovat saaneet koulutuksen kautta valmiuden omalle rikastumiselleen. Tai no, näitä eivät kaikki 23 prosenttia ole, koska se on huikean suuri määrä ihmisiä - lähes 1,3 miljoonaa eikä Suomessa ole likimainkaan niin montaa erityisen rikasta.

Minulla ei ole vastauksia edelle kirjoittamiini ihmettelyihin. Mutta kuten sanottu, olisi huikean mielenkiintoista tietää ja ymmärtää onko näiden veroja kaipaavien joukossa oman edun tavoittelijoita, ymmärtämättömiä, hyvää tarkoittavia idealisteja vai kenties jotain aivan muita.

Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että veroissa on aina kyse jonkun ihmisen työllä tai muulla toiminnalla hankittujen rahojen sosialisoinnista. Ja siksi verojen keräämiselle pitäisi olla kansan enemmistön hyväksyntä - siihen ei 23 prosenttia riitä, vaikka se sinänsä onkin valtava määrä ihmisiä.

Jotain oleellista SDP:n ja kätilöiden suunnitelmasta tavoitti myös Jukka Kopra (kok), joka totesi että "verotuksen tiukentaminen lannistaa ihmisten työhaluja, mikä on jo nähty. Se pienentää yrittäjien motiivia ottaa riskiä ja työllistää. Tarvitsisimme juuri päinvastaisia lääkkeitä – sellaisia, että työn teosta jää enemmän käteen ja yrittäjä saa vastineen riskinotolleen."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Verotuksesta ja sen oikeutuksesta
Pelimiehiä ja maksumiehiä
Iloinen veronmaksaja?

Olemme iloisia veronmaksajia

Helsingin Sanomat kertoi meille verohallinnon tekemästä selvityksestä, jonka mukaan peräti 79 prosenttia maamme kansalaisista maksaa veronsa mielellään. Tulos on äärimmäisen mielenkiintoinen ottaen huomioon sen, että veroasteemme on kansainvälisessä vertailussa varsin korkea.

Jutussa veronmaksuhalukkuuden arveltiin liittyvän joidenkin henkilöiden veronmaksumyönteiseen asenteeseen. Ennen kaikkea Supercellin perustajat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja ja heidän julkisesti ilmaisemansa veronmaksuhalukkuus tulivat mainituiksi.

En kiistä, etteikö esimerkillä olisi vaikutusta. Haluan kuitenkin samalla tuoda esille jutussa mainitun toisen mahdollisen syyn eli sen, että että ankeina aikoina ihmiset ehkä arvostavat veroilla saatavia palveluita tavallista enemmän.

Laajentaisin selitystä vieläpä ihan kaikkiin aikoihin. Ainakin omalta osaltani veronmaksuhalukkuuteen vaikuttaa eniten se, mihin tarkoituksiin veroja kerätään: saanko maksamilleni rahoille sellaista vastinetta, jonka näen järkeväksi vai käytetäänkö varoista merkittävä osa asioihin, joita pidän järjettömänä tuhlauksena tai joista on suoranaista haittaa itselleni ja muille ihmisille.

Toisaalta suomalaisen perusluonne näyttäisi olevan sisimmässään kallellaan sosialismiin - meillähän ollaan yleisesti valmiita mieluummin nostamaan veroja kuin tehostamaan työntekoa. Toisin kuin monissa muissa - etenkin angloamerikkalaisissa - länsimaissa, meillä ihminen on olemassa pikemminkin valtiota kuin valtio ihmisiä varten. Ehkäpä tämä perusasenne on johtanut suomalaisten poikkeukselliseen veronmaksumyönteisyyteen.

Niin tai näin. Uskon vahvasti, että suomalaisten myönteisyys veronmaksua kohtaan on oikein käytettynä eduksi kaikille suomalaisille. Poliittisille päättäjille tämä asiantila on kuin taivaan lahja. Ainoa mitä heiltä odotetaan on kohtuudessa pysyminen ja se, että kansalaiset saavat maksetulle rahalle mieleistään vastinetta: terveydenhuoltoa, koulutusta, turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja niin edelleen.

Tuosta taivaan lahjasta hallintokoneiston kannattaisi pitää kiinni. Onneksi sekin on helppoa - päätöksissä on vain huomioitava kansan tahto. Eli vältettävä veronkannon kohtuuttomuudet sekä asiat, jotka suomalaiset kokevat verovarojen haaskaukseksi ja yhteiskunnan kannalta suorastaan haitallisiksi. Valitettavasti sellaisiakin verovarojen käyttömuotoja on (esimerkki jos toinenkin), mutta poliitikkojemme onneksi kokonaisuuteen nähden aika vähän, tai ainakin ne ovat mittasuhteiltaan heikosti tunnettuja.

Loppuhuomiona todettakoon, että suomalaisen sopimusyhteiskunnan toiminnassa on paljon hyvää ja hienoa. Yksi esimerkki siitä saatiin eilen, kun teknologiateollisuus teki 3,2 prosentin korotukset takaavan palkkaratkaisun työntekijöidensä kanssa.

Toivottavasti työnantajat ja -tekijät luottavat toisiinsa myös muilla aloilla, jotta alkanut suomalaisen talouden nousukiito voi jatkua häiriöttömänä. Näin myös julkisen hallinnon veropotti maksimoituu ja kansa saa sitä, mitä haluaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kummallista uutisointia tulonjaosta ja elintasopakolaisten palautuksista
Verotuksen oikeutus ja pimittäminen
Osoittaako McDonalds suomalaisten ymmärtävän?
Iloinen veronmaksaja?

Kuinka paukut tulisi sijoittaa?

Kolumnisti Juha-Pekka Raeste kirjoitti aamulla - aivan oikein - että Suomen tulevaisuutta tehtäessä "iso osa paukuista kannattaa varata siihen, että miettii miten jokin asia tehdään paremmin, ei siihen kuinka kauan sitä tehdään". Esimerkkinä hän mainitsi pelejä tekevän Supercellin, jonka menestys hakee vertaistaan maailmanhistoriassa.

Supercell on yksittäinen firma, jonka historia heijastaa ennen kaikkea luovuuden merkitystä taloudellisen tuloksen takana. Peliteollisuudella on myös globaalit markkinat, minkä seurauksena kasvun rajat eivät tulleet vastaan heti kättelyssä.

Supercell on sikäli merkittävä yritys, että se takoi viime vuonna peräti 917 miljoonan euron voiton. Siitä yhtiö maksaa Suomeen veronsa, mutta palkkasumma jää pienehköksi, sillä yhtiön palveluksessa on vain noin 200 henkilöä. Yhtiön jalanjälki Suomen talouteen jää siksi paljon pienemmäksi kuin tulokseltaan vain hiukan suuremman UPM:n, sillä metsäjätin palveluksessa on suoraan noin 20 000 henkeä ja lisäksi se työllistää runsaasti puunkorjuuketjun väkeä.

UPM:n kautta pääsemme anonyymin pääkirjoittajan juttuun, joka käsitteli biotalouden kestävyyttä. Sen mukaan "tarvitaan laaja-alaista näkemystä, jotta ilmasto- ja biotalouspolitiikasta tulisi aidosti kestävää. Suomella on mahdollisuuksia monipuolisen biotalouden edistämiseen, sillä raaka-aineita ja osaamista on. Kestävien ratkaisujen löytyminen edellyttää moni­alaista vuoropuhelua, etteivät ilmastotavoitteet vesity ja monimuotoisuus kärsi."

Viime aikoina aihe on ollut aktiivisen keskustelun alla, mutta itseäni siinä on häirinnyt jonkinlainen vinouma ilmastomuutoksen torjunnan suuntaan. Tutkijat ovat kyllä listanneet ne asiat, joista kaikki ovat yhtä mieltä, mutta julkisuudessa on painottunut tahto saavuttaa ilmastohyötyjä lyhyellä aikavälillä - vaikka alan tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että sen seurauksena pitkän aikavälin etujen saavuttaminen vaikeutuu.

Toivon, että pääkirjoittaja tarkoitti laaja-alaisella näkemyksellä myös taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Onhan selvää, ettei UPM:n ja muiden metsäteollisuusyritysten toimintaa voi ajaa alas Suomessa ilman merkittävää taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista romahdusta. Toiminnan vaikeuttamisen sijaan näiden yritysten toimintaa ja - kolumnisti Raesten näkemystä mukaillen - tuotekehitystä tulisi luonnon asettamat reunaehdot huomioiden vauhdittaa, jotta lopputulos vastaisi kaikkiin tulevaisuuden haasteisiin.

Tässä suhteessa oli valaisevaa lukea 101-vuotiaana kuolleen professori Peitsa Mikolan muistokirjoitus. Hän oli suomalainen metsäntutkija, joka oli mm. perustamassa Suomen Luonnonsuojeluyhdistystä vuonna 1938. Hänen näkemyksensä mukaan metsien hyötykäyttöä ja suojelua ei pidä asettaa vastakkain, sillä me tarvitsemme molempia ja pystymme myös sovittamaan ne yhteen. Tämän näkemyksen soisi olevan johtotähtenä myös suomalaisessa biotalouskeskustelussa.

Palatakseni tuottavuuden nostamiseen. Supercellin ihmeessä yhdistyivät hyvät ideat, globaali markkina ja onnistunut yrityksen johtaminen. Suomalaisen metsäteollisuuden ihme puolestaan perustuu globaalien markkinoiden lisäksi luonnonvarojen hyödyntämiseen alan kehityksen kärkirintamassa - erityisesti pitämällä tuotantokustannukset kilpailukykyisenä skaalausetuja hyödyntämällä. Laakereilla lepäämiseen ei kuitenkaan ole sielläkään varaa, kuten paperin kysynnän taannoinen lasku ja sitä seurannut metsäteollisuuden kriisi osoittivat.

Siksi suomalaisten metsien hyödyntämisessäkin on tähdättävä uudistumiseen. Puusta on pystyttävä jalostamaan aiempaa suuremman lisäarvon tuotteita, mikä ei ole mahdollista ilman, että niille on olemassa isot markkinat. Kitarankansi saattaa olla kilohinnaltaan korkea, mutta sille ei ole samanlaisia markkinoita kuin sellulle - viime kädessä bulkki on siis suomalaiselle kansantaloudelle paljon arvokkaampi tuote kuin kitarankansi.

Maahamme on siis kasvatettava erityisosaamista, jolle on olemassa riittävät markkinat. Siis sellaista kuin Turun seudun laivanrakennus ja autonvalmistus tai Nokian tietoliikenneverkkojen suunnittelu ja rakentaminen sekä nykyajan kansantautien lääkitseminen.

Kaiken kehitystyön takana on tutkimus ja yritysten tuotekehitys. Ne ovat kalliita investointeja tulevaisuuteen, eikä niitä ei voi tehdä kuka tahansa, vaan läpimurtoihin tarvitaan infraa ja rahoitusta. Edellä puhutussa metsäteollisuudessa sellun bulkkituotanto tarjoaa rahoituksen, Nokialla kännyköiden myyntirahat, Orionilla Parkinson-lääkkeiden kerryttämä varallisuus ja Turussa saksalainen omistaja.

Kehitystyö ei myöskään onnistu missä tahansa johtamisjärjestelmässä. Sen osoittaa Supercellin työkulttuuri, jonka soisi kopioituvan myös muihin suomalaisyrityksiin. Ja yhä byrokraattisemmiksi muuttuviin yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin.

Tuottavuusloikkiin johtavia innovaatioita syntyy innostuksesta ja palkitsemisesta, eikä niinkään käskyttämisestä, työajan pidentämisestä tai hiostamisesta. Jälkimmäisestä tarjoaa surullisen esimerkin Nokian kännykkäihmeen sulaminen. Jääköön se opettavaiseksi harvinaisuudeksi suomalaisessa talouselämässä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Portugalin sairaalakuolema ja Suomen herrat
Avaimia tulevaisuuteen
Mitä pitäisi ymmärtää kurjistuvasta taloudesta?

Pelimiehiä ja maksumiehiä

Iltalehti julkaisi eilen uutisen otsikolla "Mainosriitelyä ja olympiakulta - Iivo Niskasen tuloissa räjähdysmäinen kasvu". Otsikko lienee onnistunut, koska myös minä tartuin siihen.

Kyse on tietenkin uteliaisuudesta ellei suorastaan tirkistelystä. Kaikkihan me haluamme tietää, ehkä vähän kateellisina, kuinka suuria summia julkkikset tienaavat. Ja olympiavoittaja kansallisurheilussa, jos kuka, on tietenkin julkkis.

No paljonko tuo räjähdysmäisyys sitten oli? Kokonaista 39 358 euroa, jonka päälle tuli veroton urheilijapuraha 20 000 euroa. Olemalla maailman paras hiihtäjä ei siis pääse rikastumaan ainakaan nuorella iällä. 

Vaikka samaan hengenvetoon on kyllä todettava, ettei verotiedoissa välttämättä näy koko olympiavoittajan arvo, sillä Niskasen rahaa voi olla paljonkin urheilijatilillä, josta sitä voi käyttää joko kuitteja vastaan tai nostaa verollisena tulona elämiseen. Käytännössä urheilijat pyrkivät tasapainoilemaan tämän tilinsä kanssa niin, että urheilu-uran aikana saaduista tuloista joutuisi maksamaan mahdollisimman vähän veroja. 

Se tarkoittaa varojen nostamista omaan käyttöön mahdollisimman tasaisina erinä. Kyseessä ei siis ole missään tapauksessa minkäänlainen laittomuus, vaan verottajan hyväksymä menettely huippu-urheilijan elämänaikaisen tulonmuodostuksen verotuksen oikeudenmukaiseksi tasaamiseksi. 

Muussa tapauksessahan urheilija joutuisi maksamaan leijonanosan huippuvuosiensa tuloista veroina, ja elää kituuttamaan loppuelämänsä (ellei sitten löydä uutta leipäpuuta). Sivumennen sanoen tämä on yksi niistä syistä, miksi monet urheilijat jatkavat huippuvuosiensa jälkeen kansallisella tasolla - tiliä voi nimittäin hyödyntää vain urheilu-uran aikana.

* * *

Verotietojen julkistaminen johti toki mielenkiintoisempiinkin havaintoihin. Laillista verosuunnittelua harrastavat nimittäin monet isotuloisemmatkin - ja etenkin he. Esimerkiksi Suomen rikkaimman miehen eli Antti Herlinin nimeä ei näy tulotilastojen kärjessä. 

Syynä on monimutkainen järjestelmä, jonka kautta miehen verorasitus on voitu minimoida. Toki Herlin maksaa veroja 2,5 miljoonan euron tuloista suunnittelusta huolimatta, mitä ei voi mitenkään pitää pienenä kontribuutiona isänmaalle. Ilman tuota summaa kaikkien suomalaisten vauvasta vaariin tulisi maksaa valtiolle noin 20-30 senttiä enemmän veroja kuin tulimme tehneeksi.

Virkistävän poikkeuksen vauraiden ja menestyvien verosuunnitteluun tarjoaa peliyhtiö Supercell. Sen työntekijät loistivat ansiotulolistan kärjessä lähinnä optiotulojensa ansiosta. Supercell on myös eniten yhteisöveroja maksanut yksittäinen yritys: se kartutti valtion kassaa peräti 174 miljoonalla eurolla eli noin 31 eurolla jokaista suomalaista kohti. 

Supercellin asema veronmaksajana kertoo kahdesta asiasta. Ensinnäkin se on hyvin menestyvä ja toiseksi se haluaa maksaa veronsa kotimaahansa. Vastineeksi se epäilemättä toivoo saavansa Suomelta mahdollisimman edullisen toimintaympäristön. 

Se tarkoittaa yhteiskuntarauhaa, koulutettua työvoimaa ja toimivaa yrittämiseen liittyvää lainsäädäntöä. Kuten verokertymästä havaitaan, on niiden tarjoaminen myös meidän tavallisten veronmaksajien edun mukaista. 

Kannattaa siis katsoa, minkälaista tutkimus-, koulutus-, talous-, yhteiskunta-, väestö- ja muuta politiikkaa maamme hallitus harrastaa. Väärät päätökset kun voivat näkyä omassa verorasituksessamme ja viime kädessä koko palvelu- ja tulotasossamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Lehmän hännän alta yhteiskuntavakautta

Suomalaisten usko jakopolitiikkaan on nousussa

Menestyksen rakennuspalikoita

.

Toistaako historia itseään?

Tänään silmiini sattui pieni uutinen, jonka mukaan suomalaisten kuntoilijoiden ja urheilijoiden elektronisiin laitteisiin erikoistuneiden yhtiöiden johtajat eivät hätkähdä Applen uutta älykelloa. Tästä tuli valitettavasti mieleen se, ettei Nokiakaan aikanaan ottanut vakavasti sen enempää simpukkapuhelinta kuin kosketusnäyttöäkään, vaan luotti omaan markkinaylivoimaansa ja keskittyi supistamaan tuotekehitys- ja tuotantokulujaan.

Toivottavasti historia ei toista itseään.

Samassa uutisessa mainitaan, että Nokialta on myös jo pidempään odotettu älykelloa, jota voi ohjata kääntelemällä ja vääntelemällä. No jaa, olihan Nokialla valmiina myös kännykkä, jossa oli kosketusnäyttö ja siihen sopiva käyttöjärjestelmä jo paljon ennen kuin Apple toi markkinoile oman kosketusnäyttönsä.

Toivottavasti historia ei toista itseään tässäkään asiassa.

On nimittäin niin, että Suomessa on aivan liian usein tuotettu loistavia ja aikaansa edellä olevia tuotteita, joilla on valtava markkinapotentiaali, mutta nämä innovaatiot on onnistuttu sössimään milloin mistäkin syystä.

No, onneksi on toisenlaisiakin esimerkkejä, kuten Koneen hissit, Ponssen metsäkoneet ja vaikkapa Supercellin pelit osoittavat.

Toivottavasti tämä toisenlainen historia ryhtyy toistamaan itseään kerta toisensa jälkeen!

Jos niin käy, saatamme vielä selvitä ehjin nahoin ovista ja ikkunoista sisään tunkevasta taloudellisesta katastrofista. Jos ei, niin edessä on kovimmat ajat sitten 1990-luvun laman - ellei sitten vieläkin kovemmat.

Toivotaan siis parasta - ja tehdään oikeita asioita!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kasvoiko vai heikkenikö Nokian tulos?
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?
Valtavalo Oy palautti tuotannon Kiinasta Suomeen - mutta mitä sanoo laki julkisista hankinnoista

Turkistarhaus on kiellettävä!

Uudessa Suomessa Jani Kuusela kyseli, että "millä keinoin turkistarhausta koskevan kansalaisaloitteen allekirjoittaneet korjaisivat sen 300 miljoonan euron ulkomaankaupan vajeen, joka syntyisi siitä jos turkistarhaus kiellettäisiin Suomessa?"

Kysymys on erinomainen, joten tarjoan tässä muutaman ajatuksen siihen liittyen.

Mahtaisivatkohan allekirjoittajat luopua reilusta neljänneksestä kehitysapua? Sen määrä on vuodessa noin 1,1 miljardia euroa. Tosin kehitysavusta iso osa kiertyy takaisin Suomeen, eikä raha siten jää kokonaan kehitysmaihin (eli ulkomaille). Pitäisi siis itse asiassa vähentää ehkä puolet kehitysavusta, jotta turkistarhauksesta voitaisiin vaihtotaseen kärsimättä luopua kokonaan.

Vai keksisivätköhän allekirjoittajat yhden uuden supercellin? Sellaisesta saa muistini mukaan neljässä vuodessa pari miljardia. Myyntirahoilla allekirjoittajat voisivat sitten ostaa kaikki turkistarhat pois maleksimasta.

Kauppahinnaksi muodostuisi todennäköisesti kiinteän omaisuuden arvo (tarhat) sekä niiden päälle tuotto-odotuksiin perustuva lisähinta. Uskoisin kahden miljardin riittävän hyvinkin näihin kauppoihin.

Suomen kansantalouden kannalta tärkeää olisi lisäksi se, että uusi supercell tuottaisi myös jatkossa nuo 300 miljadin euron vuotuiset vientitulot. Tämä  ensimmäinen Supercellhän takoo rahaa yhä kiihtyvällä tahdilla: vuoden 2012 liikevoitto jäi "vain" 39 miljoonaan euroon, mutta kasvoi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä jo 79 miljoonaan, joka samanlaisena säilyessään johtaisi koko vuoden tasolla juuri tarvittavaan 300 miljoonaan. Ei siis muuta kuin pelejä kehittämään!

Vaihtoehtoisesti turkistarhauksen kieltoa vaativat voisivat pyytää turkistarhaajat luopumaan vapaaehtoisesti nykyisestä bisneksestään ja kehittämään sen sijalle tulonlähteekseen oman uuden supercellinsä. Voisikohan menestyspelin aiheena olla turkistarhauksen tuottojen korvaaminen muilla liiketoiminnan muodoilla?

* * *

Kuuselan kysymys on erityisen aiheellinen juuri nyt, koska Suomi velkaantuu erittäin ripeästi: vaihtotaseemme alijäämä on tällä hetkellä yli 1,4 miljardia euroa vuodessa. Turkistarhauksen lopettaminen kasvattaisi sen 1,7 miljardiin.

Pikemminkin meidän tulisi siis miettiä, millä tavoin vientituloja saataisiin kasvatetuksi tuon 1,4 miljardin euron verran. Lisäämällä turkistalouden volyymiä viisinkertaiseksi? Vai käskemällä turkistarhurit tai heidän vastustajansa kehittämään monta uutta supercelliä? Vai luopumalla sekä kehitysavusta että sen lisäksi humanitaarisesta avusta kriisialueille? Vai luopumalla jostain muusta hyvinvointiyhteiskunnan toiminnosta? Esimerkiksi perustutkimuksen eli Suomen Akatemian lopettamisella säästettäisiin 238 miljoonaa, mutta siitä vain pieni osa kiertyisi vaihtotaseeseen.

Kokonaisen kannattavan liiketoiminnan haaran lopettaminen on siis kallista puuhaa. Siitä syystä tarvitaan konkreettisia ratkaisuja päätöksestä syntyvien talouden tasapaino-ongelmien ratkaisemikseksi.

Ennen sellaisia voitaneen tuollaisilla aloitteilla hoitaa turkiseläimen peräpään hygieniaa. Mutta vain virtuaalisesti, koska kansalaisaloitteet tehdään ja allekirjoitetaan internetissä. Tai no, voihan ne aina tulostaa paperille ja siten lisätä suomalaisen metsäteollisuuden liikevaihtoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet
Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan
Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus

Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan

Päivän peliuutinen oli Supercellin 51% omistusosuuden myynti 1,1 miljardilla eurolla. Hinnasta saa käsityksen vertaamalla sitä Nokian kännyköiden tulevaan myyntihintaan, 5,44 miljardiin euroon.

Vertailukohtaa voisi hakea vaikkapa metsäjätti UPM-Kymmenen viime vuodenvaihteen markkinahinnasta eli 4,63 miljardista eurosta. Tai menestyvimmän lääketehtaamme Orionin saman ajankohdan markkinahinnasta eli 3,1 miljardista eurosta. Supercellin nyt tehdyn kaupan perusteella laskettu noin kahden miljardin euron kauppahinta ei siis aivan yllä näiden jättien tasolle, mutta ei jää niistä kovin kauaskaan.

Sen sijaan sellainen perinteinen suomalainen yritys kuin pörssin kolmanneksi suurin metsäjätti Metsä-Board (entinen M-real) jää kauas pelifirman arvosta 728 miljoonan euron arvollaan ja Nestekin oli viime vuodenvaihteessa vain hiukan arvokkaampi: 2,5 miljoonaa euroa.

Nämä vertailut viimeistään osoittavat sen, ettei pelien tekeminen ole mitään nappikauppaa, vaan suuria omaisuusmassoja kerryttävää liiketoimintaa. Tästä onnittelut kaikille niille, jotka ovat nostaneet Suomen viihdeteollisuuden maailmankartalle. Samalla Supercellin kauppa osoittaa, että myös Suomessa kannattaa yrittää kunhan liike-idea ja osaaminen ovat kohdallaan.

Tässä yhteydessä on hyvä huomata myös se, että lyhyen ajan sisällä Suomen kännykkä- (Nokian kännykät) ja pelialalle (Supercell) on kohdistunut yhteensä 6,54 miljardin euron ulkomaiset investoinnit siten, että molempien toimintojen ydin säilyy Suomessa. Verotettava bisnes ei siis ole katoamassa mihinkään, vaikka liikevoitto toki valuukin ulkomaille. Mutta niinhän se Nokian tapauksessa on valunut jo pitkään.

Jos nyt vielä käy niin onnellisesti, että Nokia ja Supercellin myyjät investoivat rahansa Suomeen, johtavat nämä kaupat merkittävään piristysruiskeeseen koko taloudellemme. Tätä sopii itse kunkin toivoa - ja samalla pelätä että pääministeri Katainen lisää Suomen tukea Etelä-Euroopan kriisimaille, kuten hän on vihjaillut.

Aiempia ajatuksia tästä aihepiiristä:
Turhan tutkimuksen hyödyllisyydestä ja hyödyttömyydestä
Biohit - Suomen seuraava menestystarina?
EU luopui tulevasta talouskasvusta