Pelimiehiä ja maksumiehiä

Iltalehti julkaisi eilen uutisen otsikolla "Mainosriitelyä ja olympiakulta - Iivo Niskasen tuloissa räjähdysmäinen kasvu". Otsikko lienee onnistunut, koska myös minä tartuin siihen.

Kyse on tietenkin uteliaisuudesta ellei suorastaan tirkistelystä. Kaikkihan me haluamme tietää, ehkä vähän kateellisina, kuinka suuria summia julkkikset tienaavat. Ja olympiavoittaja kansallisurheilussa, jos kuka, on tietenkin julkkis.

No paljonko tuo räjähdysmäisyys sitten oli? Kokonaista 39 358 euroa, jonka päälle tuli veroton urheilijapuraha 20 000 euroa. Olemalla maailman paras hiihtäjä ei siis pääse rikastumaan ainakaan nuorella iällä. 

Vaikka samaan hengenvetoon on kyllä todettava, ettei verotiedoissa välttämättä näy koko olympiavoittajan arvo, sillä Niskasen rahaa voi olla paljonkin urheilijatilillä, josta sitä voi käyttää joko kuitteja vastaan tai nostaa verollisena tulona elämiseen. Käytännössä urheilijat pyrkivät tasapainoilemaan tämän tilinsä kanssa niin, että urheilu-uran aikana saaduista tuloista joutuisi maksamaan mahdollisimman vähän veroja. 

Se tarkoittaa varojen nostamista omaan käyttöön mahdollisimman tasaisina erinä. Kyseessä ei siis ole missään tapauksessa minkäänlainen laittomuus, vaan verottajan hyväksymä menettely huippu-urheilijan elämänaikaisen tulonmuodostuksen verotuksen oikeudenmukaiseksi tasaamiseksi. 

Muussa tapauksessahan urheilija joutuisi maksamaan leijonanosan huippuvuosiensa tuloista veroina, ja elää kituuttamaan loppuelämänsä (ellei sitten löydä uutta leipäpuuta). Sivumennen sanoen tämä on yksi niistä syistä, miksi monet urheilijat jatkavat huippuvuosiensa jälkeen kansallisella tasolla - tiliä voi nimittäin hyödyntää vain urheilu-uran aikana.

* * *

Verotietojen julkistaminen johti toki mielenkiintoisempiinkin havaintoihin. Laillista verosuunnittelua harrastavat nimittäin monet isotuloisemmatkin - ja etenkin he. Esimerkiksi Suomen rikkaimman miehen eli Antti Herlinin nimeä ei näy tulotilastojen kärjessä. 

Syynä on monimutkainen järjestelmä, jonka kautta miehen verorasitus on voitu minimoida. Toki Herlin maksaa veroja 2,5 miljoonan euron tuloista suunnittelusta huolimatta, mitä ei voi mitenkään pitää pienenä kontribuutiona isänmaalle. Ilman tuota summaa kaikkien suomalaisten vauvasta vaariin tulisi maksaa valtiolle noin 20-30 senttiä enemmän veroja kuin tulimme tehneeksi.

Virkistävän poikkeuksen vauraiden ja menestyvien verosuunnitteluun tarjoaa peliyhtiö Supercell. Sen työntekijät loistivat ansiotulolistan kärjessä lähinnä optiotulojensa ansiosta. Supercell on myös eniten yhteisöveroja maksanut yksittäinen yritys: se kartutti valtion kassaa peräti 174 miljoonalla eurolla eli noin 31 eurolla jokaista suomalaista kohti. 

Supercellin asema veronmaksajana kertoo kahdesta asiasta. Ensinnäkin se on hyvin menestyvä ja toiseksi se haluaa maksaa veronsa kotimaahansa. Vastineeksi se epäilemättä toivoo saavansa Suomelta mahdollisimman edullisen toimintaympäristön. 

Se tarkoittaa yhteiskuntarauhaa, koulutettua työvoimaa ja toimivaa yrittämiseen liittyvää lainsäädäntöä. Kuten verokertymästä havaitaan, on niiden tarjoaminen myös meidän tavallisten veronmaksajien edun mukaista. 

Kannattaa siis katsoa, minkälaista tutkimus-, koulutus-, talous-, yhteiskunta-, väestö- ja muuta politiikkaa maamme hallitus harrastaa. Väärät päätökset kun voivat näkyä omassa verorasituksessamme ja viime kädessä koko palvelu- ja tulotasossamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Lehmän hännän alta yhteiskuntavakautta

Suomalaisten usko jakopolitiikkaan on nousussa

Menestyksen rakennuspalikoita

.