Kesälomien lyhentäminen vaikuttaisi koululaisten kesätyömahdollisuuksiin

Tein nuoruudessani kesätöitä 15-vuotiaasta lähtien. Työtehtäväni useiden kesien aikana vaihtelivat vessojen siivoamisesta lautojen kantamiseen, tiskaamiseen ja asiakaspalveluun. Niiden raadollisuus lisäsi osaltaan motivaatiotani opiskeluun, mutta saamani positiiviset ja negatiiviset kokemukset auttoivat myös varsinaisen akateemisen työurani käynnistysvaiheessa. 

Samalla opin, ettei raha kasva puussa, vaan sen hankkiminen on kovan työn takana. Saamani palaute oli yleensä positiivista, mutta tekemiäni virheitä käsiteltiin ainakin kerran sen verran kovalla kädellä, että poskilleni valui – estämisyrityksistäni huolimatta – kyyneleitä. Jälkikäteen ajateltuna nämä – niin kehut kuin haukutkin – olivat hyviä oppeja. 

* * * 

Aloitin tämän kirjoituksen menneiden muistelemisella siksi, että viime aikoina on ollut paljon puhetta koululaisten kesälomien lyhentämisestä ja siirtämisestä myöhäisempään ajankohtaan. Asian on nostanut esille asiasta vastaava ministeri Anders Adlercreutz (ruots). 

Hänen mukaansa kyse ei ole itse kesäloman lyhentämisestä vaan kevätlukukauden keventämisestä sijoittamalla huhtikuulle uusi viikon mittainen lomajakso. Lisäksi vanhempien olisi hänen mielestään helpompi ajoittaa kesälomansa koulujen kesäloma-ajalle.

* * *

Olen ollut hiukan hämmästynyt siitä, ettei tässä yhteydessä ole noussut esille lainkaan monien koululaisten halu käyttää kesänsä – tai ainakin osa siitä – tulojen hankkimiseen. Siis kesätöihin, joiden avulla he saisivat käyttöönsä omaa rahaa ja samalla työkokemusta. 

Näin siitä huolimatta, että nuoret itse ovat niin innokkaita löytämään kesätöitä, ettei niitä riitä kaikille halukkaille. Ja kuitenkin kaikille pitäisi olla selvää, että työnantajien kannalta kesätyöläisen palkkaaminen on sitä kannattavampaa, mitä pidemmän jakson koululainen voi työtään tehdä, koska työhönohjaamisjakso on heille työn vaativuudesta riippuen isompi tai pienempi kuluerä, joka kuittaantuu vähitellen kesän mittaan. 

* * *

Tästä seuraa se, että kesäloman lyhentämisen yksi todennäköinen seuraus olisi kesätyöpaikkojen väheneminen entisestään. Ja sen seurauksena koululaisten työelämään tutustumisen mahdollisuudet sekä niistä saatavien oppien syntymisen ja oman rahan hankkimisen edellytykset olisivat entistäkin huonommat. 

Lisäksi arvelen, että kesätöiden kautta myös nykynuorten ahdistuneisuus ja mielenterveyden ongelmat voisivat lievittyä. Onhan selvää, että hyödylliseksi koettujen asioiden, kuten työn, tekeminen on yksi sellaisista seikoista, jotka tuottavat meille kaikille mielihyvää ja kohottavat itsetuntoa – sekä niiden seurauksena huolehtivat mielemme tasapainosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lastenkasvatus ennen ja nyt
Paljastuksia mansikanpoiminnasta
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

Lastenkasvatus ennen ja nyt

Yleisradio kertoi, että lukiolaiset tarvitsevat yhä enemmän tukea, koska heistä osa on niin ahdistuneita, ettei opiskelu luokassa onnistu. Jutun mukaan tämä johtuu siitä, että lukioihin otetaan aiempaa enemmän nuoria, jotka tarvitsevat nykyistä enemmän tukea opinnoissa pärjäämiseen.

Erityistä tukea ei lukiossa kuitenkaan pystytä tarjoamaan samalla tavalla kuin peruskoulussa. Lisäksi koulun aikana kaikkien on saavutettava samat minimioppimäärät, eli niistä ei voi – eikä pidäkään – tinkiä: jokaisen tulisi pystyä läpäisemään ylioppilaskirjoitukset koulunkäynnin lopuksi. 

Eikä siinä kaikki, vaan juuri lukion käyneiden pitäisi aikuisena ottaa tämän maan tulevaisuus käsiinsä. Eli opiskella korkeakoulututkintoja ja asettua niiden mukaisesti asiantuntija- ja tuotekehitystehtäviin sekä nousta päättäviin asemiin yrityksissä ja yhteiskunnassa. Sekä kestää niissä mitä erilaisimpia stressejä ilman, että se vaikuttaa tehtävän työn tuloksiin.

* * *

Minun mielestäni tämä kuulostaa hurjalta. Ja siksi on kysyttävä, että mistä tällainen muutos johtuu. 

Ovatko nuorten mielenterveysongelmien syinä jutussa mainitut koronapandemia tai oppivelvollisuuden laajentuminen Sanna Marinin (sd) hallituksen päätöksellä? Vai kenties medioissa jo pitkään vellonut negativistinen maailmankäsitys, jonka mukaan ihmiskunta on menossa kohti tuhoaan ilmastonmuutoksen, luontokadon tai jonkin muun syyn takia? Ellei sitten suorastaan digitaalisten pelien ja sosiaalisen median mieltä rappeuttava vaikutus?

Tähän liittyen selvä fakta on se, että jo pari vuotta sitten Lääkärilehti kirjoitti erityisesti teini-ikäisten tyttöjen ahdistuneisuuden räjähdymäisestä kasvusta. Sen mukaan "nuorista 78 prosenttia koki huolta sodan, 76 prosenttia ilmastonmuutoksen, 65 prosenttia luonnonkatastrofien ja 47 prosenttia pandemioiden uhkiin liittyen. 

Nämä syyt osoittavat lasten mielenterveysongelmiin syyllisiksi erityisesti suomalaista toimittajakuntaa, jonka sensaatiohakuinen ja yksipuolinen uutisointi erityisesti kolmen ensimmäisen aiheen – sotien, ilmaston ja luonnon – kohdalta näyttäisi ottaneen täydellisen niskalenkin nuorten terveestä ja kriittisestä ajattelusta. Pahinta tässä on se, että – Lääkärilehden haastatteleman asiantuntijan mukaan – "kysymys ei ole pelkästään nuorten tai perheiden tarpeista. Nuorten hoitamattomien ongelmien hintalappu yhteiskunnalle ja kansantaloudelle on todella korkea."

* * *

Itse nostaisin näiden ongelmien yhteydessä esille myös toisen – yhteiskunnassamme lähes vaietun – mahdollisuuden. Se on lastenkasvatuksen muutos viimeisten vuosikymmenien aikana. 

Omassa lapsuudessani lapsilta vaadittiin jo varsin pienenä omatoimisuutta ja selviytymistä tavallisista arjen askareista – ja myös osallistumista niihin. Siten minäkin kuljin kuusivuotiaana aamuisin parin kilometrin matkan leikkikouluuni ja illalla takaisin. Ja kotona tehtäväni oli siivota leikkikalut joka ilta paikalleen sekä viedä tarvittaessa roskat roskikseen.

Seuraavasta vuodesta lähtien kuljin myös kouluun ensimmäisestä luokasta lähtien ilman saattajia sekä huolehdin – tai jätin huolehtimatta – läksyni itsenäisesti. Kävin myös lähikaupassa tekemässä äidin antaman listan mukaan pikkuostoksia eli maitoa, perunoita ynnä muuta tarpeellista. Yhdeksän- tai kymmenvuotiaasta lähtien tehtäviini kuului myös siivomiseen osallistuminen – mukaan lukien mattojen tamppaaminen muutaman kerran vuodessa.

Kaupassa käyminen ja etenkin mattojen tamppaaminen harmittivat syvästi, mutta niiden tekemättä jättämisellä olisi ollut seurauksia, jotka ovat nykyisin laittomia – ja saattoivat olla jo silloin. Samalla kuitenkin sisu kasvoi ja kyky kestää ikäviä asioita kehittyi.

* * *

Minulla on sellainen käsitys, ettei tällaisten asioiden vaatiminen lapsilta tai nuorilta ole enää nykyisin kovinkaan yleistä. Itse asiassa luulen, että esimerkiksi lasten itsenäinen kulkeminen kuusivuotiaana kaupungin keskustan läpi esikouluun – saati sieltä kotiin lähteminen ilman noutajaa – ei olisi edes mahdollista, vaan johtaisi vanhempien syytteeseen lapsen heitteille jättämisestä.

Samalla on kuitenkin käynyt niin, että edellytykset suomalaisten lasten omatoimisuuden ja itsenäisyyden kehittymiselle ovat heikentyneet. Eikä mielestäni olisi kummoinenkaan ihme, ellei tämä heijastuisi yhä useamman nuoren elämässä kyvyttömyytenä selviytyä yhteiskunnan vaatimuksista ilman tukea – ja vaikeutena suhtautua vuosi vuodelta yhä hirvittävämmiltä kuulostaviin ilmasto- ja sotauutisiin realistisesti. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Peruskoulu 2045 – sanahelinää vai perustaitoja?
Nuorten naisten mielenterveys
Suomen tulevaisuus on mielenterveysongelmaisten käsissä

Valehtelemisella on synkät seuraukset

Ilta-Sanomat kertoi kahden 15-vuotiaan tytön saaneen sakkoja väitettyään opettajan tönineen ja käpälöineen heitä rinnoista. Lisäksi he olivat väittäneet opettajan ahdistelleen ennenkin ala- ja yläkoululaisia sekä katselleen koulun tablettitietokoneella pornoa sekä toistaneet poliisille kavereiltaan kuulemia huhuja ahdistelusta ja pornon katselusta varmistumatta niiden paikkansapitävyydestä.

Oikeus ei kuitenkaan löytänyt todisteita tyttöjen väitteistä, mutta sai käyttöönsä videotallenteen, joka osoitti, ettei tönimistä ja käpälöintiä ollut tapahtunut. Sitä ennen opettaja oli jo ehtinyt kärsiä voimakkaasta ahdistuksesta, unettomuudesta ja kohonneesta verenpaineesta. Lisäksi hänen ammatillinen identiteettinsä oli horjunut, minkä takia hän oli hakeutunut ammattiauttajan vastaanotolle.

Oikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen, vaan tytöt ovat valittaneet siitä ylempään oikeusistuimeen. Siitä huolimatta tapauksella on jo nyt valtava yleinen merkitys, sillä se osoittaa sen, kuinka helposti ihmisen elämän voi tuhota. 

Enkä tarkoita tässä pelkästään opettajan elämää, sillä yhtä lailla opettajasta valheellisia väitteitä esittäneiden tyttöjen oma elämä lienee tällä hetkellä varsin vaikeaa. Onhan selvää, että tapaus on tunnettu heidän kotiseudullaan, eikä se voi olla vaikuttamatta siihen, kuinka ihmiset suhtautuvat sen kaikkiin osapuoliin. Ikävimmillään tämä voi johtaa tyttöjen syrjäytymiseen ja sen kaikenlaisiin seurannaisvaikutuksiin.

Lisäksi on luultavaa, että myös opettajaan suhtaudutaan jatkossa – vapauttavasta päätöksestä huolimatta – eri tavalla kuin aiemmin, sillä onhan hyvin tunnettua, että kerran esitetty epäily alkaa helposti elää ihmisten mielissä omaa elämäänsä, jossa edes oikeudessa todettu syyttömyys ei vapauta kokonaan ihmisten epäilyistä. Pahimmassa tapauksessa opettajan tilanne käy siinä määrin ahdistavaksi, että edessä on luopuminen ammatista tai ainakin asuinpaikan vaihtaminen. 

IS:n juttu ei kerro sitä, miksi tytöt olivat lähteneet valehtelemaan opettajastaan. Selvää kuitenkin on, että olipa heidän motiivinsa mikä tahansa, olisi heidän kannattanut kannattanut jättää höpöpuheet sikseen ja keskittyä huolehtimaan omista asioistaan ja koulussa opetettujen asioiden omaksumiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koulukiusaaminen, oikeus ja kohtuus
Koulu on oppimista varten
Pesäpallomailalla hampaisiin

Tieteellistä tietoa wokelluksesta

Helsingin sanomissa oli juttu, jossa puhuttiin oikeistolaisesta ja vasemmistolaisesta wokelluksesta. Siinä haastetellun Turun yliopiston erikoistutkijan – Oskari Lehtisen – mukaan oikeistolaisia wokeltajia (jollaisista en totta puhuen ole ennen kuullutkaan) yhdistivät näkemykset siitä, että heidän kotimaansa väestöä vaihdetaan suunnitellusti, yhteiskunta syrjii valkoihoisia ihmisiä, hyvä hallitsija rikkoo sääntöjä kansallisten etujen turvaamiseksi, konservatiivisten arvojen tulisi määrätä, mitkä ilmaisut ovat sallittuja ja mitkä kiellettyjä sekä tavalliset ihmiset tietävät paremmin, mikä on maalle hyväksi, kuin koulutetut asiantuntijat.

Vasemmistolaisia wokeltajia puolestaan yhdistivät näkemykset, joiden mukaan tuloerot valkoihoisten ja tummaihoisten ihmisten välillä selittyvät enimmäkseen rasismilla, transnaisten tulisi saada osallistua urheilukilpailuissa naisten sarjaan, yhteiskunnassa tulisi olla enemmän turvallisempia tiloja, rasismi on enemmän rakenteellinen kuin yksilöiden toiminnassa näkyvä ilmiö ja ihonväriin keskittyminen on yleisesti ottaen tarpeellista ihmisoikeuksien edistämiseksi.

HS:n jutussa oli linkki muutaman vuoden takaiseen testiin, jonka tekemällä saattoi mitata oman wokeltuneisuutensa. Uteliaana ihmisenä tein sen, ja sain lopputulokseksi 3/30 pistettä ja kommentin, jonka mukaan "et ole kovin woke". Tämä ei ollut minulle yllätys. 

* * *

Tuon testin yhteydessä kerrottiin mielenkiintoisia asioita. Yksi sellainen – joskin vähemmän yllättävä – oli se, että yliopistolaisten keskuudessa vahvimmat woke-asenteet olivat humanistisissa ja sosiaalitieteissä sekä psykologiassa. Opiskelijoista wokellus oli vähäisintä luonnontieteiden opiskelijoiden keskuudessa kun taas opettajien puolella tähän aatteeseen vähiten hurahtaneita olivat kauppatieteilijät. 

Sekään ei ollut ainakaan itselleni yllätys, että wokeltavan maailmankuvan omaavat ihmiset ovat muita masentuneempia ja ahdistuneempia. Lisäksi he ovat muita vähemmän onnellisia. Woke-tutkijan mukaan kyse on kuitenkin korrelaatiosta, eikä syy-seurausssuhteesta, joten emme tiedä johtaako wokellus mielenterveyden ongelmiin vai päinvastoin. 

* * *

Olisi hienoa, mikäli Lehtisen jatkotutkimukset tuottaisivat jatkossa tietoa myös wokeltavan maailmankuvan ja mielenterveyden välisestä syy-seuraussuhteesta, sillä se olisi varsin hyödyllistä. Onhan selvää, että jos wokeltaminen tuottaa masennuksen ja ahdistuksen kaltaisia mielenterveyden ongelmia sekä niiden lisäksi vähentää myös ihmisten onnellisuutta, olisi se perusteltu syy lopettaa tämän aatteen positiivisessa valossa tapahtuva esille tuominen suomalaisissa medioissa. 

Jos taas jatkotutkimukset osoittaisivat syy-seuraussuhteen olevan toisin päin – eli wokellus on mielenterveydestä kärsivien ihmisten tapa nähdä maailmaa – voitaisiin sitä kannattavat ihmiset tunnistaa helposti ja ohjata mielenterveyspalveluihin. Sekä tarjota heille tarvittaessa sellaista psykiatrista tukea, jonka avulla he voisivat elää nykyistä onnellisempaa elämää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sukupuoli-identiteetti on tunneasia, joka vaikuttaa tulevaisuuden suomalaisuuteen
Mika Meranon kritiikki ja Suomen Akatemian velvollisuus
Ikuinen stigma ja Tshekin tiedeakatemia

Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin

Kulunut maaliskuu oli Ilmatieteen laitoksen tilaston mukaan mittaushistorian kuumin Helsingissä. Sodankylässäkin se oli kohtuullisen lämmin, mutta kuitenkin viileämpi kuin esimerkiksi viime vuonna.

Talvitilastojen mukaan ei kummallakaan paikkakunnalla ollut kuitenkaan erityisen kuumaa, vaikka toki lämmintä, kuten itse kukin muistaa. Sen sijaan viime keskiviikko eli huhtikuun toinen päivä oli Helsingissä poikkeuksellisen lämmin, sillä lämpötila kipusi Kaisaniemessä 17,5 asteeseen ja Kumpulassa jopa 18,6 asteeseen. 

* * *

Tästä tuli mieleeni, että lämpimiä säitä on Suomessa ollut aiemminkin ja vieläpä hirvittävin seurauksin. Vuonna 1696 - Wikipedian mukaan - kävi nimittäin niin, että "tammi- ja varsinkin helmikuussa 1696 Pohjois-Euroopassa vallitsivat vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämpimät säät. Niinpä 2. helmikuuta Tukholmassa kasvoi jo sormen pituista ruohoa, ja 11. helmikuuta jäät lähtivät Etelä-Suomen järvistä."

Valitettavasti tuolloin talvi ei ollut vielä ohi, eikä maaliskuusta tullut lämmin. Sen sijaan - jälleen Wikipedian mukaan - "monet talonpojat ryhtyivätkin jo kylvötöihin. Mutta maaliskuun 7. päivänä alkoivat kovat pakkaset uudestaan ja tuhosivat sen, mikä oli jo kylvetty."

Tämän kaiken seurauksena kylvötöihin päästiin vasta myöhään keväällä ja halla tuhosi sadon jo elokuussa. Lopputuloksena tästä kaikesta oli Suomen tunnetun historian ankarin nälänhätä, jonka seurauksena neljännes tai jopa kolmannes maatamme asuttaneista ihmisistä kuoli. 

* * *

Nykyaikana lämpimät talvisäät tai edes kesätulvat tai -hallat eivät aiheuta Suomessa nälänhätää saati nälkäkuolemia. Siitä huolehtivat hyvin toimiva maailmankauppa ja suomalaisten - ainakin maailman mittakaavassa - hyvä maksukyky. 

Tämä asia olisi hyvä uutisoida erityisesti kaikille niille nuorille - ja miksei vanhemmillekin - ihmisille, joita vaivaa ilmastoahdistus. Ja jotka sen takia kokevat jopa mielenterveyden ongelmia. 

Samalla heille voisi tähdentää, että tosiasiassa suomalaisten elinolosuhteet ovat nykyisin paremmat kuin milloinkaan aiemmin koko ihmiskunnan historian aikana. Ja itse asiassa tämä koskee maailman kaikkia ihmisiä, sillä olisihan toki maailman väestöräjähdys käynnistynyt tehokkaiden ehkäisymenetelmien puuttuessa jo aiemminkin - Afrikkaa myöden - mikäli elinolosuhteet olisivat sen sallineet.

Nuorille voisi myös kertoa, ettei kenenkään suomalaisen tarvitse kuolla nälkään tai lähteä alle 15-vuotiaana hankkimaan leipäänsä omalla työllään, kuten varattomien perheiden lasten piti tehdä vielä noin sata vuotta sitten. Tämä koski muiden muassa molempia isoäitejäni, jotka lähetettiin leipätöihin jo yhdeksänvuotiaina. 

Töihin lähti elantoaan hakemaan myös isäni, joka pääsi tiilitehtaalle kärräämään savea 12- tai 13-vuotiaana. Hän tilitti palkkansa tuberkuloosia sairastaneelle ja sodan seurauksena yksinhuoltajaksi jääneelle äidilleen ruuan ja lääkkeiden hankkimiseksi. Tätä jatkui kunnes Mycobacterium tuberculosis korjasi satonsa, eikä äiti enää tarvinnut ruokaa ja pikkusisarukset sijoitettiin muualle.

* * *

Jokin aika sitten uutisoitiin, ettei Euraasian pohjoispuolelta kiertävää koillisväylää ole käytetty niin paljon, kuin Vladimir Putin olisi halunnut. Kuluneen talven jääolojen mukaan ensi kesä näyttää kuitenkin lupaavalta: arktisen jään keskipinta-ala oli nimittäin viime kuussa pienempi kuin minään maaliskuuna koko vuodesta 1979 alkaneen mittaushistoriansa aikana. 

Toisaalta arktisen merijää ei ole kesäisin ottanut sulaakseen vaan sen pinta-ala on vuodesta 2007 alkaen osoittanut lähinnä satunnaista vaihtelua. Nähtäväksi kuitenkin jää, muuttuuko tilanne kuluvana vuonna, kun lähtötilanne on sen suhteen - ainakin venäläisten kannalta - aivan erinomainen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen
Shampanjasosialismia kannattava yhteiskunnallinen nyyhkyluokka
Tieteellis-tekninen kehitys ja taide

Hijab-huivien riisumiselle tuli kova hinta

Turun hovioikeudessa saatiin loppuun - ainakin toivottavasti - tapaus, jossa kaksi 

naista vastusti kasvojensa kuvaamista rekisteröityessään turvapaikanhakijoiksi Hämeenlinnan poliisilaitoksella. Tapauksen vei oikeuteen apulaisvaltakunnansyyttäjä, joka katsoi, että hijab-huivien väkisin riisuminen olisi ollut pahoinpitelyä, virkavelvollisuuksien rikkomista ja yllytystä pahoinpitelyyn.

Hovioikeuden ratkaisu vapautti naisten kasvojen kuvaamiseen osallistuneet poliisit ja vartijat syytteistä sekä totesi naisten liioitelleen tapahtumia, joissa syntyneet mustelmat olivat seurausta heidän omasta käyttäytymisestään. Käytetyt voimakeinot olivat oikeuden mukaan tarpeellisia.

Nähtäväksi jää, viekö apulaisvaltakunnansyyttäjä tapauksen vielä korkeimpaan oikeuteen, vai tyytyykö hän oikeuden sinänsä itsestään selvältä kuulostavaan tuomioon. Omalta osaltani kehotan häntä jälkimmäiseen jo siitäkin syystä, että turhillakin oikeudenkäynneillä on kustannuksensa ja Suomen julkinen talous velkaantuu ilman niitäkin järkyttävällä vauhdilla.

* * *

Muslimien ongelmallisuudesta maahanmuuttajina kertoi myös hollannista saapunut uutinen, jonka mukaan Haagissa sijaitsevaan Israelin suurlähetystöön oli heitetty Molotovin coctail. Tekijästä ei toistaiseksi ole julkaistu tietoa, mutta hänen uskontokunnastaan ei silti liene suurempaa epäilystä.

Hamasin käynnistämä - mutta toisesta päivästään alkaen rankasti tappiollinen - sota Israelia vastaan on synnyttänyt turvallisuusriskejä myös muualla maailmassa. Esimerkiksi Tanskan turvallisuuspoliisi (PET) on arvioinut terrori-iskujen uhan kohonneen konfliktin vuoksi.

Nähtäväksi siten jää, milloin myös Suomi saa uuden terroristin - ja onko hän muslimi. Tässä suhteessahan ympäristöahdistunut vaasalaisnainen oli aikeissa ehtiä ensin, mutta tuli onneksi ajoissa pysäytetyksi. Toivottavasti niin käy myös seuraaville yrittäjille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Britannian Ruandalaki viitoittaa koko Länsi-Euroopan tulevaisuuden
Poliittisesti oikeaoppinen blogimerkintä
Uutisia mukavan oloisista ihmisistä meillä ja maailmalla

Nuorten mielenterveysongelmista

Verkkouutisissa kerrottiin, että Britannian parikymppiset nuoret ovat mielenterveysongelmien vuoksi useammin poissa työmarkkinoilta kuin 40–44-vuotiaat. Jutun mukaan 18–24-vuotiaista nuorista peräti 34 prosenttia kärsii masennuksesta, ahdistuksesta tai kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä - näin erityisesti nuoret naiset.

Nämä ihmiset kokevat koulumaailman muuttuneen aiempaa kilpailullisemmaksi ja paineistetummaksi, mutta myös työelämä aiheuttaa ahdistusta. Lopputuloksena tästä kaikesta on kyvyttömyys huolehtia omasta toimeentulosta sekä osallistumisesta yhteiskunnan pyörittämiseen. 

Kirjoituksessa mainittiin myös sosiaalisen median vaikutus. Sen sanottiin häiritsevän nuorten oman identiteetin rakentamista, koska normaalin sijasta siellä näkyy joko idealisoitu tai liioitellun kamala versio todellisuudesta. 

Tosiasiassa nuorten ihmisten elinolot länsimaissa ovat tänä päivänä paremmat kuin lähes koskaan ihmiskunnan historiassa. Nälkäkuolemaa ei tarvitse pelätä, eikä ketään pakoteta töihin alle kymmenvuotiaana kuten vielä omien isovanhempieni aikana köyhien lapset joutuivat. Parikymppisiä ei menneiden vuosisatojen tavoin viedä myöskään kuolemaan kuninkaiden päähänpistojen takia vieraisiin maihin, eivätkä vihollisen sotajoukot raiskaa tappiolle jääneen osapuolen naisia pikkutytöistä vanhuksiin.

Siksi pidän länsimaisten nuorten mielenterveyden järkkymistä valtavana paradoksina. Onko minun sukupolveni kautta kaikkien länsimaiden tehnyt virheen halutessaan tarjota lapsille ja nuorille mukavan lapsuuden ja nuoruuden, jossa heihin kohdistuvia vaatimuksia on vähennetty, mutta vapaa-aikaa ja vapauksia maksimoitu? 

Nuorten mielenterveysongelmien lisääntyminen on viime aikoina nimittäin havaittu myös Suomessa. Meilläkin 25 prosenttia nuorista kärsii nykyisin mielenterveyden häiriöistä, joskin täällä asiaa on selitetty pikemminkin yhteiskunnan suorituskeskeisyydellä kuin sosiaalisen median luomilla paineilla tai peloilla. 

Parin vuoden takaisen suomalaisen opinnäytteen mukaan sosiaalisella medialla on nuoriin niin positiivisia kuin negatiivisiakin vaikutuksia. Toisaalta se tukee nuorten identiteetin ja itsenäistymisen kehitystä sekä yhteisöllisyyttä, mutta myös altistaa heitä verkkokiusaamiselle, mielenterveydenhäiriöille ja seksuaaliselle häirinnälle.

Verkkouutisten alussa linkittämässäni jutussa mainitusta sosiaalisen median liian kamalasta todellisuudesta esimerkiksi käynee ilmastonmuutoksen uhka. Helsingin yliopiston akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aron mukaan "ilmastoon liittyvillä kielteisillä tunteilla on vaikutusta henkisen hyvinvoinnin haasteena". Ja hän tarjoaa siitä syystä ratkaisuksi tiedon ja ymmärryksen lisäämistä "ympäristömyönteisen ja hyvinvointia edistävän toiminnan edistämiseksi". 

En väitä kollegalle vastaan, mutta totean kuitenkin, että oikea tieteellinen tieto ei tänä päivänä tavoita kaikkia nuoria. Tähän yksi merkittävä syy on se, että sosiaalinen media on johtanut ihmisten kuplautumiseen. Eli etenkin nuoret hakeutuvat itsensä kaltaisia ajatuksia esittävien joukkoon, jolloin syntyy helposti lumipalloilmiöitä, joissa pienetkin asiat kasvavat vuorten suuruisiksi - ja aiheuttavat sen seurauksena ahdistusta.

Tämän vähän kuin irrallisten ajatusten luetteloksi muodostuneen - anteeksi siitä - kirjoitukseni lopuksi totean, ettei minulla tietenkään ole tarjota patenttiratkaisua nuorten mielenterveysongelmien vähentämiseksi. Se on harmi, sillä niiden lisääntyminen nuorten parissa lisää jo muutenkin yhä vinoutuneeksi muuttuvan väestörakenteen - eli aktiiviväestön suhteellisen osuuden pienenemisen - vaikutusta yhteiskunnan toimintaan. Ja ehkä myös nopeuttaa sen vääristymistä, mikäli nuorten mielenterveysongelmat johtavat työkyvyttömuuden lisäksi myös lapsettomuuden yleistymiseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pojat ovat tyttöjä uskonnollisempia, mutta miksi?
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Kuplautuminen johtaa ahdistukseen

Shampanjasosialismia kannattava yhteiskunnallinen nyyhkyluokka

Kirjoitin jokin aika sitten vihtiläisten osuudesta vuoden 1918 punakapinassa laillista hallitusvaltaa vastaan. Vaikka nuo tapahtumat eivät tainneet olla kunniaksi päähenkilöille, olivat ne kuitenkin onneksi Suomelle, kuten kaikki sosialismin kurjaan historiaan perehtyneet tietävät. 

Tosiasiassa yhteiskunnan rakenteellisesta köyhyydestä ponnistava sosialismi lienee nykyisin kadonnut - ellei kokonaan, niin ainakin melkein. Työväen sosialistien tilalle on tullut ns. shampanjasosialismi eli hyvinvoivien arvo-liberaalien ja valtiollisen keskushallinnon tavoittelijoiden yhdessä muodostama poliittista vihervasemmistoa kannattava ja vauras nyyhkyluokka.

Nyyhkyluokka siksi, että sen toimintaa ohjaa ennen kaikkea tulevaisuuden pelko, joka johtuu siitä, että nämä ihmiset kokevat ympärillään toinen toistaan kauheampia maailmanlaajuisia uhkia ja vääryyksiä. Siis sellaisia kuin ihmisoikeuksien puuttuminen eläimiltä, varmuuden puuttuminen omasta sukupuolesta, hallitsematon ilmastonmuutos tai hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen lähinnä afrikkalaisten/muslimien ja muiden ihmisryhmien välillä. 

Länsimaissa nyyhkyluokan propaganda on saavuttanut sellaiset suhteet, että osa nuorisosta - erityisesti neitokaiset - kokevat syvää ahdistusta. Näin siitä huolimatta, että heillä on lämmin koti, suurin osa vuorokaudesta vapaana omille harrastuksille ja päivittäin lämmintä ruokaa pöydässä. 

* * *

Siksi ajattelin palata tämäntalviseen kiinnostukseni kohteeseen Vihtiin, mutta vähän varhaisempaan ajankohtaan kuin viimeksi. Tällä kerralla kopioin tekstinpätkän 1800-luvulla vaikuttaneen kirkkoherra Anders Johan Hippingin vuonna 1845 julkaisemasta teoksesta "Vihdin pitäjä".

Hän nimittäin kertoi siinä, että Vihdissä oli vuonna 1697 "joukko tiloja, jotka ovat nyt viljeltynä ja asuttuina, silloin autioina... Syynä autiuteen oli, kuten 1600-luvun henkikirjat osoittavat, että kullakin tilalla oli vain kaksi, joskus 3, mutta erittäin harvoin 4 työkykyistä henkilöä. Nämä eivät jaksaneet pitää kunnossa maanviljelystä, varsinkaan pitkällisinä ja vaikeina sotavuosina. Näiden lisäksi tulivat kauheat katovuodet, jotka usein ja varsinkin vuosina 1696 ja 1697 koettelivat Suomea. Kuinka suuri hätä silloin Vihdissä on ollut, voidaan päätellä siitä, että kirkonkassan laskuun kaivettiin 2 suurta hautaa, minne oli haudattava ne vainajat, jotka makasivat nälkään kuolleina maanteillä."

Sitä Hipping ei kerro, kuinka moni onneton noihin suuriin yhteishautoihin haudattiin, mutta Wikipedian mukaan 1600-luvun lopun suurina kuolonvuosina kuoli noin 28 prosenttia suomalaisista. Siis lähes yksi kolmesta. Ja lähes kaikki eloon jääneetkin kärsivät ravinnon puutteesta ja sen aiheuttamista sairauksista. 

Olisikin toivottavaa, että nyyhkyluokkalaiset tutustuisivat ihmiskunnan historiaan ja näkisivät, että joskus on ollut sellaisiakin aikoja, jolloin ihmisillä oli myös Suomessa jokapäiväisiä eksistentiaalisia uhkia. Ja että niistäkin on lopulta selvitty ja kyetty rakentamaan yhteiskunta, jossa itse kukin voi rakennella omia ahdistuksiaan - kuka mistäkin syystä. 

* * *

Pitäisi myös ymmärtää, ettei taikasana tälle yhteiskunnalliselle muutokselle ole ollut tasapäistävä sosialismi eikä pelko tulevaisuudesta, vaan voiton tavoitteluun perustuvat yrittäminen, palkkaa vastaan tehty ahkera työ sekä uutta tietoa tuottava tiede yhdistettynä sitä hyödyntävään teknologiaan. Ja tietenkin kansan sivistäminen, jonka käytännöistä 1760-luvulla Hipping kertoi seuraavasti. 

Tuolloinen rovasti arveli että lukutaito "voitiin saavuttaa vain ankaruudella ja korotti sakot 2 hopeataalariin äärimmäisen hidasoppiselle ja huolimattomalle, jonka siinä tapauksessa, että parannusta ei tapahtuisi, tuli istua yhtenä sunnuntaina jalkapuussa... Vastahakoisia varttuneimpia lapsia kuritettiin, ja olikin tavallista, että lukkari tässä tarkoituksessa toi mukanaan keppejä lukukinkereille". 

Onneksi opetuksen keinot ovat sittemmin muuttuneet, mutta valitettavasti siirtyneet samalla yhtä yltiöpäiseen toiseen laitaan, jossa oppimista ei juurikaan tapahdu ja väkivallan tekijöiksi ovat muuttuneet oppilaat, ja uhreiksi saattavat joutua jopa opettajat. 

Tämän asian analysoiminen ei kuitenkaan kuulu tähän kirjoitukseen, jonka tarkoituksena on ainoastaan nostaa esille se, kuinka paljon meillä kaikilla on kiittäminen menneitä sukupolvia siitä, etteivät edelle kopioimani lainaukset Hippingin kirjasta millään tavoin kuvaa tätä päivää. Ja että nyyhkyluokkaan kuuluvien kannattaisi ryhdistäytyä, koska se olisi sekä heidän että koko yhteiskunnan etu.

 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentinvaalit ja punainen hallinto
Voiton tavoittelu pelasti maan
Suomen historian kurjin aika

Pojat ovat tyttöjä uskonnollisempia, mutta miksi?

Tuoreen tutkimustiedon mukaan rippikouluikäiset suomalaispojat ovat uskonnollisempia kuin tytöt. Heistä 46 prosenttia uskoo Jumalaan kun taas kauniimman sukupuolen edustajista näin tekee vain 35 prosenttia. 

Jakauma on historiallisesti poikkeava, sillä aiemmin tytöt ovat olleet lähes aina poikia uskonnollisempia. Toisin sanoen nuorten uskonnollisuudessa on käynnissä varsin yllättävä muutos. 

Tutkimuksen tekijällä ei ollut varmaa tietoa muutoksen syistä, mutta hänellä oli haastattelussa esittää muutamia mahdollisuuksia sen taustoista. Ensimmäisen mukaan "rippikoulu saattaa tulla poikien kehityksen kannalta sopivampaan vaiheeseen, kun tytöt voivat olla siinä kohtaa jo liian vanhoja" - eli he olisivat ehtineet muodostaa oman uskonnollisen vakaumuksensa jo ennen rippikoulua ja ilman seurakunnan vaikutusta. 

Toisen selityksen mukaan viime aikoina lisääntynyt "tyttöjen kriittisyys konservatiivisuutta kohtaan ja voimakas tasa-arvovaatimus voi näkyä myös suhtautumisessa uskontoon". Tässä tutkija viittaa siihen tosiasiaan, että suomalaiset naiset ovat poliittisissa mielipiteissään kaukana vasemmalla verrattuna miehiin. 

Kolmantena selityksenä tutkija tarjoaa sukupuolten omaan hyvinvointiinsa liittyviä eroja. Tytöistä vain 31 prosenttia kokee voivansa hyvin kun taas pojista näin tekee tasan puolet. 

Jutun luettuani ja hetken pohdittuani tulin siihen lopputulokseen, että toinen ja kolmas selitys ovat itse asiassa saman asian kääntöpuolia. Tytöt kokevat tunnetusti kaikenlaista ahdistusta luonnon, ilmaston ja tasa-arvon puolesta - eli suhtautuvat kriittisesti konservatiivisuuteen. Tämä aiheuttaa heille tutkitusti miehiä enemmän ahdistusta, kun taas miehet osaavat suhteuttaa ympäristöhuolensa paremmin osaksi elämänsä kokonaisuutta ja siten rajaamaan niiden vaikutusta omiin tunteisiinsa ja mielenterveyteensä.

Tästä syystä epäilen, että tyttöjen vähentynyt usko perinteisiin kristillisiin arvoihin - ja sen osana Jumalan olemassaoloon - on nimenomaisesti seurausta siitä, että kaikkialla erittäin voimakkaasti vaikuttavat wokellus ja ympäristöuhat ovat syrjäyttäneet luterilaisen uskonnon heidän elämänsä keskeisenä vaikuttajana. Ilmiöön lienee lisäksi vaikuttanut se, että kirkon asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa on jo pitkään rapauttanut yleinen sekularisoituminen, minkä seurauksena luterilaisuus ei enää muodosta nuorille sellaista itsestään selvää turvaa ja henkisen tuen lähdettä kuin aiemmin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Yhden prosentin vähemmistön armoilla
Kuplautuminen johtaa ahdistukseen

Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot

Kuluneen kesän aikana kauhisteltiin maailmalla tapahtuneita metsäpaloja. Yksi kauhistelun kohde oli USA:n länsirannikko, jossa ihmiset joutuivat uutisten mukaan jopa "pakkautumaan rannoille".

Koska uutisointi oli poikkeuksellista, olin varsin hämmästynyt löytäessäni asiaa koskevan tutkimuksen. Ja mitenkään vähättelemättä metsäpalojen aiheuttamaa uhkaa päätin saman tien julkaista löydökseni tässä blogissa. Tuoreessa tutkimusraportissa oli nimittäin selvitetty metsäpalojen historiallisia pinta-aloja USA:n Oregonin ja Washingtonin osavaltioissa. 

Tutkimusaluetta hallitsevat kuivat metsätyypit ja ne ovat kokenut äskettäin ennätyksellisiä palovuosia. Ja siksi tutkijat selvittivät kuinka nykyaikaiset palovuodet (1985–2020) vertautuvat historiallisiin palomääriin ja vakavuuksiin?

Kullakin metsätyypillä historiallisten tulipalojen esiintymistiheyksiä vastaavien vuotuisten paloalueiden olisi oltava vähintään 224 000–291 000 hehtaaria vuodessa. Historiallisesti nämä pinta-alat sisältävät sekä alkuperäiskansojen että salaman sytyttämät tulipalot. 

Nykyisestä näennäisesti tulisesta ajasta huolimatta nykyiset paloalueet ovat kuitenkin keskimäärin vain noin 49 100 hehtaaria vuodessa eli 17–22% historiallisista aloista, ja vain yksi vuosi tutkimuksen ajanjaksolla vastaa suurin piirtein historiallista paloaluetta. Vuosien 1985-2020 paloalat olivat toisin sanoen keskimäärin huomattavasti alle historiallisten tasojen lähes kaikissa metsissä ja vaikka kymmenen vuoden liukuvat keskiarvot paloalueella ovatkin kasvaneet viime vuosina, ovat ne kuitenkin pysyneet historiallisten tasojen alapuolella.

Niinpä tutkijat tulivat sellaiseen johtopäätökseen, että nykyisten metsäluonnon ennallistamisponnistelujen onnistumiseksi olisi toimiin sisällytettävä tarkoituksella sytytettyjä, mutta hallittuja metsäpaloja. Näin siksi, että nykyiset metsäpalot ovat aivan liian vähäisiä säännöllisiin tulipaloihin sopeutuneen luonnon hyvinvoinnin kannalta. 

Edelle selostamani tutkimusraportin viesti on kovin erilainen kuin se, jonka suomalaismediat ovat meille tarjonneet. Sen sijaan, että olisi juhlittu lähes luonnolliselle tasolle nousseita metsäpaloja luonnon ennallistamista edistävinä, on palaneiden metsien määriä kauhisteltu. 

En tietenkään osaa sanoa onko tämä medioiden - tai niiden käyttämien asiantuntijoiden - tarkoituksellista harhaanjohtamista vai tietämättömyyttä, mutta joka tapauksessa virheellinen uutisointi on ollut omiaan lisäämään pelkoa hallitsemattomasta ilmaston lämpenemisestä. Ja sitä kautta pahentanut erityisesti nuorten ahdistuneisuus- ja masennusoireita.

Siksi oli mielestäni tärkeää oikaista virheellinen käsitys USA:n länsirannikon metsäpaloista. Ja sitä kautta pyrkiä edes hiukkasen helpottamaan nuorten ahdistusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n komission ja Kanada metsäpalojen välinen yhteys
Metsästäjä-keräilijät hallitsivat metsäpalojen esiintymistä
Keväisiä ajatuksia vihreistä ja muista siirtymistä

Olisiko aika pyytää anteeksi Jussi Halla-aholta?

Ruotsalaisten ahdistus ja epätoivo maahanmuuttajajengien varjossa näyttää lopulta herättäneen myös suomalaisen valtamedian - ainakin hetkeksi. Tästä saimme eilen erkkomedian esimerkin, kun Ilta-Sanomat julkaisi pääkirjoituksen, jossa todettiin suoraan, että "kun Suomessa varoitetaan Ruotsin tilanteesta, varoituksia ei kannata leimata oikopäätä rasistisiksi tai populistisiksi puheenvuoroiksi. Vaarallisen kehityskulun edessä kannattaa pysähtyä ja ottaa opiksi Ruotsin virheistä."

Samassa kirjoituksessa lainattiin myös Ruotsin pääministeriä, joka tunnusti, että "poliittinen naiivius ja tietämättömyys johdatti meidät tähän pisteeseen. Samoin kuin vastuuton maahanmuuttopolitiikka ja epäonnistunut integraatio."

Mitäpä tuohon sanoisi? Senkö, että toivoin 18. maaliskuuta vuonna 2010 "eurooppalaisten poliittisten päättäjien uskaltavan kohdata Afrikan ja Lähi-Idän liiallisesta väestönkasvusta johtuvan kansainvaelluksen silmät auki, rehellisenä ja tosiasiat tunnustaen". 

Ilta-Sanomat julkaisi myös pitkän jutun maahanmuuttajajengeistä ja heidän johtajistaan - sekä osoitti valokuvin, ettei kyse todellakaan ole kantasuomalaisista idiooteista, vaan maahan tuotetuista kehitysmaalaisista. Hyvä asia toki tämäkin, ettei asia enää jäisi kenellekään epäselväksi - ei edes Eva Biaudet´lle. 

Tämähän tuli juuri osoittaneeksi täydellisen ymmärtämättömyytensä siitä, missä tilanteessa olemme. Vai miten muuten tulisi tulkita hänen sosiaalisen median kirjoituksensa, jonka mukaan "nyt kyllä valtiovarainministeri harrastaa sellaista pelottelua joka minun mielestäni on itsessään uhka meille kaikille".

Yhden asian Ilta-Sanomat - ja lähes koko suomalainen lehdistö - saisi kuitenkin vielä tehdä. Se on: esittää koko toimituksen julkinen anteeksipyyntö puhemies Jussi Halla-aholle, jota erkkomedia yhdessä muiden suomalaisten mediayhtiöiden kanssa on ainakin puolentoista vuosikymmenen ajan panetellut mitä moninaisimmin tavoin. Lopultahan se kuitenkin oli juuri Halla-aho, joka Scripta-blogissaan nosti maahanmuuttopolitiikkamme ongelmallisuuden esille jo 2000-luvun alussa.

Esimerkiksi elokuun 18. päivänä vuonna 2003 tuleva puhemies merkitsi muistiin Tanskan-matkaltaan seuraavan tekstin: "viikon aikana mies ´af anden etnisk baggrund´ raiskasi 14-vuotiaan tytön puistossa ja kaksi miestä ´af anden etnisk baggrund´ puukotti kuoliaaksi italialaisen turistin, mutta oleellinen ero Suomeen ja Ruotsiin on siinä, että näistä asioista puhuttiin mediassa. Ongelma oli maahanmuuttajien väkivalta eikä se, syyllistetäänkö maahanmuuttajia, jos heidän väkivallastaan puhutaan. Suomen ja Ruotsin harrastama roskaväen päänsilittely on valtava karhunpalvelus paitsi yhteiskunnalle yleensä myös maahanmuuttajille erikseen."

Tämän valossa meillä kaikilla suomalaisilla - ja erityisesti maan johtohenkilöillä - olisi ollut mahdollisuus nähdä Ruotsin ja Suomen tulevaisuus. Ja tehdä jo silloin sellaiset päätökset, joiden perusteella ruotsalaisia ei olisi ahdistettu epätoivoon, eikä Suomessa tarvitsisi pelätä Ruotsin tietä. 

Ruotsissa ja Suomessa valittiin kuitenkin toisin. Ja sen valinnan hedelmiä korjataan nyt: kaksikymmentä vuotta Halla-ahon blogimerkinnän ilmestymisen jälkeen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pakolaisiin suhtautuminen ei ole muuttunut
Tähtääkö Eva Biaudet hallitusneuvotteluiden kaatamiseen?
Toivottavasti Milan Jaffin pahoinpitely motivoi häntä

Ilmastotutkimus ei oikeuta ihmisten elämän vaikeuttamista eikä nuorison ahdistamista

Kirjoitin viikko sitten Helsingin sanomien epäuskottavasta tiedejutusta, jossa kerrottiin tutkimusraporttiin perustuvista väitteistä pohjoisen napajään sulamisesta ehkä jo vuoteen 2030 mennessä - tai ainakin 2030-luvulla. Näin siitä huolimatta, ettei kyseisen jään minimikoko ole viime vuosina pienentynyt lainkaan, vaan pikemminkin kasvanut. 

Eilen satuin sitten törmäämään uuteen tutkimusraporttiin, jonka mukaan "ensimmäisen jäättömän kuukauden ilmestymisaika Arktiksella on edelleen epävarma johtuen laajasta arvioiden kirjosta arktisen ilmaston herkkyydestä ihmistoiminnan vaikutukselle". Sekä ehdotettiin ilmastomallien uudelleenkalibrointia merijään ja Grönlannin jäätikön ilmastonmuutosreaktion osalta, koska "ilmastomalleissa käytetty arktisen jääpeitteen herkkyys ilmakehän kiertoliikkeelle poikkeaa merkittävästi havaitusta herkkyydestä". 

Lisäksi tutkijat kertoivat, että jos pohjoisen jääpeitteen kehitys jatkuu todellisten havaintojen kaltaisesti myös tulevina vuosikymmeninä, napajään ja Grönlannin jäätiköiden pääosa sulavat vasta useiden kymmenien vuosien kuluttua. Eikä siis missään tapauksessa 2030- tai edes 2040-luvulla. 

* * *

Minusta näiden kahden arvostetuissa julkaisusarjoissa raportoidun tutkimuksen antama kuva pohjoisen napajään tutkimuksen - ja yleisemminkin ilmastotutkimuksen - tilasta ei ole järin hääppöinen. Siitä huolimatta juuri ilmastotutkimuksen tuloksia käytetään nykypäivänä ehkä mitään muuta tutkimusta enemmän tavallisten ihmisten elämäntapojen poliittiseen ohjailuun. 

Siksi niin ilmastotoimia vaativien poliitikkojen, medioiden kuin tutkijoidenkin olisi syytä katsoa peiliin ja todeta tosiasiat. Eli myöntää maapallon ilmaston tulevaisuuden olevan varsin epävarmalla pohjalla, eikä sitä sen vuoksi tulisi käyttää tavallisten ihmisten vapauden rajoittamiseen eikä etenkään maailman nuorison ahdistuksen lisäämiseen.

Aivan ensimmäisenä tekona tulisi valtamedioiden ympäri maailman tuoda rehellisesti esille ilmastotutkimukseen liittyvä valtava epävarmuus yksinkertaisesti tarjoamalla lukijoilleen poliittisesti neutraalia tietoa tuoreista tutkimusraporteista. Eli esimerkiksi viikon takaisen blogikirjoituksen laukaisseen artikkelin julkaissut Helsingin sanomat voisi kirjoittaa myös tämän kirjoituksen taustana olevasta tutkimuksesta - ja tehdä saman loogisen johtopäätöksen ilmastotutkimuksen tilasta kuin minäkin olen tässä tehnyt. 

Sen jälkeen poliitikot voisivat lopettaa puheensa vaihtoehdottomasta ja ankeasta tulevaisuudesta ja keskittyä sen sijaan huolehtimaan siitä, että menestyvän talouden edellytykset, ihmisten turvallisuus ja muut yhteiskunnan perusasiat ovat Suomessa kunnossa. Tässä mielessä tästä saattaakin tulla mielenkiintoinen päivä, jos Petteri Orpon johtamien hallitusneuvotteluiden lopputuloksista tiedotetaan julkisuuteen. 

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi ennuste: pohjoinen merijää sulaa jo 2030-luvulla
Uutta tietoa ilmastomalleista
Uusi malli pohjoisen napajään kehityksestä

Ympäristöahdistus estää elokapinallista erottamasta faktaa fiktiosta

Ilmastoahdistunut elokapinallisnainen - Ida Korhonen - kertoi kokeneensa ensimmäistä kertaa ympäristöahdistusta yksitoistavuotiaana istuttaessaan puiden taimia isoisänsä kanssa. Hän oli nähnyt kaadettujen puiden kannot sekä muokatun maan ja suri itselleen rakkaan metsän kaatamista.

Tämä on tietenkin varsin ymmärrettävää, sillä taimikon kasvu takaisin metsäksi kestää ihmisen mittapuulla kauan. Mutta tuntuu oudolta, ettei ahdistunut elokapinallisnainen tunnu ymmärtäneen sitä, että Suomessa on metsiä ylipäätään vain siksi, että niille on talouskäyttöä. Ilman sitä metsämaalle olisi kyllä keksitty viimeistään 1800-luvun lopulla muuta käyttöä, kuten esimerkiksi silloinen suurmies Johan Vilhelm Snellman vaati. 

Nyt elämme tietenkin jo 2000-luvun toista vuosikymmentä ja metsien arvo ymmärretään paljon laajemmin kuin puolitoista vuosisataa sitten. Itse asiassa tällä tielle lähdettiin maassamme jo vuonna 1886, jolloin säädettiin ensimmäinen metsälaki, jonka mukaan "metsiä älköön hävitettäkö". Vaatimus esiintyy myös nykyisessä metsälainsäädännössä, joka alkaa seuraavasti.

"Tämän lain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään". Tosin laissa todetaan myöhemmin, että "tämä laki ei estä metsätalousmaan ottamista muuhun käyttöön".

Ja juuri tämä - metsätalousmaan ottaminen muuhun käyttöön - on Suomessa ainoa tie, jolla metsiä hävitetään tänä päivänä. Näitä muita käyttöjä ovat esimerkiksi rakennusten rakentaminen, liikenneväylien ja kaivosten perustaminen sekä nykyisin valtaviin mittasuhteisiin paisunut vihreään sähköntuotantoon tarvittava sähkölinjojen vetäminen tuulimyllyiltä etelän kasvukeskuksiin. 

Siksi oli outoa nähdä elokapinallisen - jonka voisi kuvitella perehtyneen ajamaansa asiakokonaisuuteen - kirjoittavan, että metsäteollisuus "on suurimpia syitä luontokatoon Suomessa ja hakkuillaan romahduttanut hiilinielut". Siis juuri se teollisuudenala, jonka olemassaolo on mahdollistanut sen Suomen, joka on Euroopan metsäisin maa, ja joka nykyisin vaatii ostamansa puutavaran olevan sertifioitua (esimerkkinä suurimman eli UPM:n kirjaus). 

Sellaisen merkinnän saadakseen on puutavaran oltava peräisin metsästä, jonka hoidon ja käsittelyn on oltava "ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää, eikä tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuuksia heikennetä. Metsäluonnon monimuotoisuus sekä metsien kulttuuri- ja virkistysarvot säilytetään samalla kun harjoitetaan suunnitelmallista metsätaloutta". 

Suomessa on lisäksi hyvin tunnettua, että metsiemme puuston määrä on kasvanut jo vuosikymmenien ajan. Näin on edelleen, sillä puuston vuotuinen poistuma, joka sisältää sekä hakkuut että luontaisen poistuman, oli vuosina 2014-2020 vain 83 prosenttia kasvusta. Lisäksi tutkimus on osoittanut, että metsien kehitys on viime vuosikymmeninä ollut suotuisaa monimuotoisuutta edistävien rakennepiirteiden kannalta, äärimmäisinä esimerkkeinä siitä ovat suojellun metsämaan pinta-alan seitsemäntoistakertaistuminen ja järeän haavan määrän moninkertaistuminen Etelä-Suomessa.

Sitä paitsi metsien monimuotoisuus on Suomessa jo nykyisin paljon paremmalla tolalla kuin suurimmassa osassa muuta maailmaa. Tästä kertoo esimerkiksi tämä karttakuva, jonka on koonnut englantilainen Natural history museum.

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella minusta näyttääkin siltä, että median luoma ympäristöahdistuneisuus on saanut tässä kirjoituksessa puheena olevan elokapinallisen niin sekavaan tilaan, ettei hän enää kykene erottamaan toisistaan faktaa ja fiktiota. Eikä siksi suuntaamaan aktivisimiaan luonnon kannalta oikeisiin osoitteisiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Anarkismilla on kannatusta eduskunnassa
Elokapinan jäsen paljasti
Ympäristöväki asettaa monimuotoisuuden suojelun ilmastonmuutoksen torjunnan edelle

Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi

Helsingin sanomat julkaisi valaisevan jutun päästökompensaatioista. Valaisevan siksi, että se - ehkäpä tahtomattaan - tuli maalanneeksi tarkan kuvan siitä, kuinka röyhkeät kaupustelijat vievät ilmastonmuutoksesta huolestuneita ihmisiä kuin pässiä narusta. 

Näin lienee käynyt paljolti siksi, että näiden ahdistuneisuus on sumentanut järjen. Tässä pelissä pässin rooliin on kaksi vaihtoehtoa: joko päästöoikeuksista maksava yrittäjä on hyväntahtoinen hölmö ja uskoo tekevänsä hyvää tai vaihtoehtoisesti hän on löytänyt röyhkeänhelpon keinon vedättää ympäristöahdistuneita asiakkaitaan.

Päästökompensaatioissa on pyrkimyksestä korvata omia tai yrityksen tuottamia kasvihuonekaasuja lisäämällä hiilen sidontaa jossain muualla. Siis asiasta, jonka suomalainen ilmastoguru Petteri Taalas totesi ylikorostuneen, koska ongelman ratkaisu on saavutettavissa vain luopumalla fossiilisesta energiasta. 

HS:n jutussa toimittaja oli haastatellut suomalaisia toimijoita, jotka olivat hyvittäneet yritystensä päästöjä maksamalla ulkomaiselle yritykselle - siis kolmannelle osapuolelle - metsien suojelusta Kongossa. Lisäksi oli haastateltu suomalaista tämän kolmannen osapuolen kilpailijan vastuullisuusjohtajaa. 

Näen tässä asetelmassa kaksi suurta ongelmaa. Kuinka yksinkertainen ihmisen pitää olla syytäessään rahaa Kongon kaltaiseen yhteiskuntaan ilman kouriintuntuvaa vastinetta? Entä onko hyvän lehtimiestavan mukaista ottaa asiantuntijan rooliin kritiikin kohteena olevan yrityksen kilpailijaa? 

* * *

Itselleni HS:n artikkelista jäi päällimmäisenä mieleen haastateltujen ilmeisen hyväntahtoinen yksinkertaisuus - tai vaihtoehtoisesti ilmastoahdistuneiden asiakkaidensa röyhkeä harhaanjohtaminen. Siitä kertoi vastaansanomattomasti rahojaan Kongoon syytäneen ravintolan toimitusjohtajan lausahdus, jonka mukaan "kritiikki ei saa voittaa hyvää tarkoitusta". 

Arvoisat lukijani, en nyt kommentoi tätä kommenttia, mutta lukekaapa se uudelleen oikein ajatuksen kanssa. Uskomatonta, vai mitä?

* * *

Toki artikkeliin oli saatu myös lähes riippumaton asiantuntija. Tosin vain lähes riippumaton, koska hänelläkin oli aiemmin ollut yhteys kritiikin kohteena olevan yrityksen kilpailijaan. 

Tämä asiantuntija oli Helsingin yliopiston aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmala, joka kertoi suhtautuvansa koko päästökompensaatioon kriittisesti. Hänen mukaansa sen suurin ongelma on kompensaatiohankkeiden päästövähennysten puutteellinen mittaaminen, jonka seurauksena rahalle saatavasta vastineesta ei ole mitään varmuutta.

Kaiken kaikkiaan nyt lukemani artikkeli vahvisti sitä johtopäätöstä, jonka tein tasan vuosi sitten. Siinä on kyse villistä rahastuksesta, jossa lopputulos saattaa olla hyödytön tai pahimmillaan jopa haitallinen. Ja siksi ainakin osa päästökaupan myyjistä on liikkeellä vain siksi, että on havainnut mahdollisuuden kerätä kokoon mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon tuohta eli rikkautta.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkakuvat muutoksessa
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä

Onko veganismi nuorten ahdistuneisuuden syy vai seuraus?

Ilta-Sanomat julkaisi jutun Robert Heleniuksen ruokavaliosta. Sen mukaan nyrkkeilijä syö kilon lihaa joka päivä. Siis kaksinkertaisen määrän siihen nähden, mitä ravitsemustieteilijät suosittelevat koko viikon maksimiannokseksi. 

Jutussa Helenius totesi, että "sillä kroppani toimii parhaiten. Päivittäin tarvitsen vähintään 250 grammaa proteiinia. Nauta sopii minulle kaikissa muodoissa, sikaakin syön, ja kanasta en oikein pidä, mutta sitäkin tulee syötyä."

Kyse on tietenkin poikkeuksellisen huippu-urheilijan ravinnosta. Siis sellaisesta, jolla urheilijan suorityskyvyn on havaittu pysyvän mahdollisimman korkeana. Siitä huolimatta odotan suurella mielenkiinnolla, minkälaista keskustelua Heleniuksen ruokavaliosta syntyy. 

Totesihan hän jutussa myös kummeksuvansa "sitä, että nykyään promotaan vegeruokavaliota niin paljon. Ei siitä saa tarpeellisia mineraaleja ja vitamiineja. Ihmisten aivopesu on aika kauheaa. Rehut jätän eläimille."

Tämä lienee nykyvegaaneille kuin punainen vaate haavoitetulle härälle. Eikä Heleniuksen näkemys liene mieleinen myöskään ilmastoahdistuksesta kärsiville. Joita sivumennen sanoen löytyy erityisesti nuorista naisista, joiden parissa myös veganismi on paljon muita väestöryhmiä tavallisempaa. 

Nämä neitokaiset ja pikkurouvat - kuten ennen vanhaan tavattiin sanoa - kärsivät myös sellaisesta ongelmasta, että he näkevät maailman tulevaisuuden pelottavampana ja epävarmempana kuin miehet. Lisäksi he suhtautuvat kyynisesti sekä omaansa että koko maailman tulevaisuuteen.

Tämä on linjassa sen kanssa, että kansainvälisen meta-analyysin perusteella veganismiin liittyy keskimääräistä suurempi masennus- ja ahdistusriski etenkin nuorten parissa. On kuitenkin epäselvää, kumpi on muna ja kumpi kana. Eli altistaako vegaaninen ruokavalio näköalattomuudelle, tulevaisuudenpelolle ja uskonpuuttelle omiin kykyihin, vai onko se "vain" seurausta niistä?

Jos kyse on ensimmäisestä vaihtoehdosta, olisi yhteiskunnan nykyinen positiivinen suhtautuminen vegaaniseen ruokavalioon korjattava. Onhan selvää, ettei julkisin toimin ole syytä lisätä ihmisten ongelmia vaan pikemminkin pyrkiä vähentämään niitä. 

Ja siksi edellä kuvaamaani muna-kana ongelmaan olisi syytä hakea mahdollisimman pikaisesti vastaus tutkimuksen keinoin. Mutta mahtaakohan tällaiselle tutkimukselle löytyä tekijää ja tekijälle rahoittajaa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luomutuotantoon siirtyminen johti nälänhätään ja valuuttatulojen loppumiseen
Tulevaisuus on jauhomatotortilloissa
Miksi lihansyönti on syntiä?

Kuplautuminen johtaa ahdistukseen

Kylmähköä kevätpäivää viettäessäni rupesin muun tekemisen puutteessa lueskelemaan Twitteriä. Ensin niitä viestejä, joita seuraamani henkilöt olivat eteeni asettaneet, mutta sittemmin myös tutkailemaan kaikenlaisten uudelleenjakoina tai kommentteina vastaani tulleiden henkilöiden viestiketjuja. Ja se synnytti mielessäni tämän ajatuksen, jonka päätin jakaa päivän toisena merkintänä muillekin (tässä se päivän ensimmäinen merkintä).

* * *

Tutkija on henkilö, jonka työnä on yrittää ymmärtää tutkimuskohteensa todellista olemusta siihen aiemmin liittyneiden tietojen, uutta havaintomateriaalia tuovien kontrolloitujen kokeiden ja loogisen ajattelun perusteella. Aiempina aikoina hänen ei ole juurikaan odotettu ottavan kantaa tutkijayhteisön ulkopuoliseen maailmaan, vaikka ei sitä toki ole kiellettykään. 

Viime vuosina tutkijakuntaa on kuitenkin painostettu ottamaan entistä enemmän kantaa yleispoliittisiin asioihin - ainakin omalta alaltaan. Mutta tosiasia on, että se joka kommentoi omaa alaansa, innostuu usein kommentoimaan maailman menoa laajemminkin. 

Yksi tällainen sosiaalisessa mediassa aktiivisesti näkemyksiään edustavista tutkijoista on eräs Jyväskylän yliopiston lehtori. En olisi kuvitellutkaan kirjoittavani hänestä - täysin oudosta ihmisestä - vielä aamulla. 

Kävi kuitenkin niin, että huomasin tekstejä plaratessani hänen ilmoittaneen luopuneensa Helsingin sanomien tilauksesta, koska lehdessä oli ollut Finnairin mainos. Tarkalleen ottaen hän kertoi tehneensä samoin myös sanomalehti Keskisuomalaisen tilaukselleen, koska "tämä ilmiö riepoo niin pahasti". 

Jatkoviestissään hän kertoi nykyisin lukevansa vain Maailman kuvalehteä sekä joukkoa harrastuslehtiä. Niinpä kiinnostuin ja katsahdin miltä hänen mainitsemansa tiedonlähde näyttää. Tätä kirjoitettaessa sen nettisivulta löytämäni viisi ensimmäistä otsikkoa olivat seuraavat: 

1. Miksi eläimiä rakastava ihminen syö lihaa? - yhteiskunta pitää lihaparadoksia yllä kovalla hinnalla.
2. Missä menee maailman rajat? - Maailma kylässä -festivaali juhlistaa planeettaamme toukokuussa kotona ja kaupungilla.
3. Suomen eläinlääkäreiden kehitysyhteistyöjärjestö vie eläinlääkintää sitä tarvitseville: "haasteet ovat erilaisia, vaikkapa saniteettiasiat ja trooppiset taudit".
4. Luonnonvaroihin kohdistuva paine ajaa villieläimet ahtaalle - Kenian maasai-heimo elää norsujen kanssa taas sopusoinnussa.
5. Suhteemme eläimiin on vinksahtanut, sanoo ammattiaktivisti Suvi Auvinen: "on eläimet, joita me rakastetaan, ja ne joita voidaan syödä ja hyödyntää".    

Tällä taustalla vahvasti kuplautunut uusi sosiaalisen median tutkijatuttavuuteni on kommentoinut omaan osaamisalaansa eli metsien monimuotoisuuteen kuuluvia asioita sellaisesta näkökulmasta, jonka yksipuolisuuden voi jokainen arvata edelle kirjaamistani otsikoista. Toisin sanoen metsiä uhkaa luontokato ja ilmastonmuutoskin pitäisi huomioida kaikessa. 

Varsinaisesti tahdon kuitenkin jakaa teidän kanssanne - arvoisat lukijani - kuusi muuta hänen kommenttiansa. Siis sellaisia, jotka eivät suoraan liity hänen tutkijantyöhönsä vaan yleiseen poliittiseen keskusteluun.

1. Mä haluaisin et yliopisto ois niin vastaanottavainen paikka kun mahdollista, ja että siellä syntyis kokemus maailman parantamisesta. Ja että kaikki meidän yhteinen tekeminenkin veis näitä tavoitteita kohti.
2. Atte Kaleva alleviivaa #Öyhökratia -kirjan tekijöiden viestiä. Hän luottaa suureen seuraajamääräänsä ja näkyvyyteensä. Siihen, että totuudesta riippumatta hänen viestinsä menee monelle läpi ja aiheuttaa pöyristelyä. Alhaista, mutta ah, niin helppoa.
3. Mun yliopistonlehtorin palkka on reilun 4000€/kk. Se on liikaa rahaa, niin paljoa ei pysty kestävästi käyttämään. Siksi olen valmis siihen, että verojani nostetaan 10 prosenttiyksikköä eli reilut 400€/kk jaettavaksi kuntasektorin henkilöille joiden palkka on alle 3000€/kk.
4. Kiinteistövero pitäisi räjäyttää niin, että se kasvaisi eksponentiaalisesti about 150 neliön jälkeen jotta se ohjaisi pienempiin koteihin. Planeetta ei kestä nykyistä koko ajan kasvavaa rakennuskantaa.
5. Mä olen aina kalastanut. Vuosi vuodelta se on tuntunut pahemmalta. Mitä kalakannat kestävät? Voinko matkustaa kalastuksen vuoksi? Kärsivätkö kalat? Eilen pyöräilin lähirantaan, pilkin puoli ämpäriä särkiä ja nyt mulla on etäpäivälounaita kesään asti purkissa. Tätä varmaan jatkan.
6. Liha voi kerran-pari kuukaudessa korvata nuo tuotteet, ei toisinpäin. Globaalia sukupuuttoaaltoa ei voi pysäyttää ilman lihankulutuksen merkittävää leikkaamista.

Minun nähdäkseni edelle kopioimani kommentit riittävät osoittamaan, kuinka äärimmäisen suppea yleismedioiden seuranta johtaa maailmankuvan kapenemiseen ja käsinkoskeltavaan ahdistukseen myös silloin, kun kyseessä on epäilemättä älykäs henkilö. Sillä sellaisiahan käytännössä kaikki yliopistolehtoraatin saaneet henkilöt eittämättä ovat.

Siksi olisi hyvä muistaa suhtautua ilman ennakkoluuloja kaikkiin sellaisiin ihmisiin, jotka tutkijan arvovallalla esittelevät omia näkemyksiään. Nekin pitää arvioida itse argumenttien perusteella - mukaan lukien allekirjoittaneen näkemykset - ilman, että professuuriin, yliopistonlehtoraattiin tai vaikkapa dosentuuriin liittyvä arvostus antaisi ulostulolle ylimääräistä uskottavuutta.

Samalla - ja tämän vasta kirjoituksen aikana syntyneenä ajatuksena - tahdon sanoa, että harva asia on yhtä terveellistä kuin seurata sellaisten henkilöiden argumentteja, joilla ei pääsääntöisesti ole mitään yhteyttä omaan ajatusmaailmaan. Se ehkäisee kummasti oman ajattelun suppeutumista ja samalla vähentää omiin huolenaiheisiin liittyvää ahdistusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi ukrainalaisten ja muiden tulijoiden ihonvärillä on merkitystä?
Suomineidoista
Mikko Vuorenpää osoitti, ettei ole olemassa yksinkertaisia kysymyksiä

Mistä johtuu naisten ahdistus ja masennus

Helsingin sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli miesten ja naisten välisistä eroista. Sen taustana oli tutkimustulos, jonka mukaan tasa-arvoisissa maissa ammattien segregaatio on vieläkin suurempaa kuin epätasa-arvoisissa. 

Jutussa pohdiskeltiin kovasti, olisiko kyse miesten ja naisten biologisista, vai ei-biologisista eroista. Lopputuloksena minulle jäi käsitys, että ensimmäiselle vaihtoehdolle löytyy enemmän tukea. 

Artikkelissa todettiin myös, että kouluissa tyttöjen osaaminen poikkeaa edelleen pojista, mutta on muuttunut aiemmasta, jolloin pojat olivat selvästi tyttöjä parempia matematiikassa, mutta heikompia lukemisessa. Pisa-tulosten perusteella yläasteikäiset tytöt ovat kirineet matematiikan eroa kiinni - ja Suomessa menneet jopa ohi - mutta pojat ovat lukutaidon osalta jääneet entistä enemmän jälkeen. 

Tälle asialle on luonnollinen eli biologinen selitys, jota toimittaja ei osannut nostaa esille: poikien kehitys on nimittäin murrosiässä oleellisesti tyttöjä hitaampaa ja sen seurauksena heidän aivonsa saavuttavat aikuisuuden vasta reilusti yli 20-vuotiaina, jotkut vasta lähes kolmikymppisinä. Niinpä 15-vuotiaiden lasten Pisa-testi mittaa sukupuolten välillä pikemminkin kehitys- kuin lahjakkuuseroja.

Tämä kaikki vastaa myös omaa käsitystäni, joka on syntynyt omien ja läheisteni jälkeläisten seuraamisesta. Kyllä tyttö on pääsääntöisesti tyttö ja poika on poika pienestä pitäen - siis ihan synnynnäisten ominaisuuksiensa ohjaamana - eikä sitä muuteta kovin helposti ns. tasa-arvokasvatuksella.

Tähän tosiasiaan liittynee myös päivän toinen uutinen, josta kertoi esimerkiksi Yleisradio. Sen mukaan ahdistus ja masennus ovat korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa yleisempiä kuin muussa aikuisväestössä ja naisopiskelijoista peräti 40 prosenttia kertoi ahdistuksen ja masennuksen oireista.

Uutisen mukaan kaikista opiskelijoista kolmannes kärsi masennuksesta, joten miesopiskelijoissa ahdistusta ja masennusta koki "vain" noin neljännes. Sukupuolten välinen ero on siten tässäkin asiassa erittäin suuri.

Se saattaa johtua - lopulta käännekohtansa saavuttaneen - koronapandemian aiheuttamasta eristyneisyydestä, kuten Ylen jutussa arveltiin, mutta kyllä se voisi juontua myös sukupuolten välisistä biologisista eroista. Naiset ovat miehiä kiinnostuneempia ns. pehmeistä arvoista ja sen mukaisesti kokevat esimerkiksi ilmasto- ja monimuotoisuuskriisit miehiä voimakkaammin. Ja näitä kahtahan on totta tosiaan tuotu esille viime aikoina enemmän kuin koskaan aiemmin - ja vieläpä erittäin uhkaavin sanakääntein. 

Voisiko siis olla niin, että nuoret naiset ovat miehiä ahdistuneempia tässä ajassa yksinkertaisesti siksi, että heidän biologiset ominaisuuteensa johtavat miehiä herkemmin ympäristöpelkoon? Ja että ratkaisu tähän ongelmaan olisi niinkin yksinkertainen, että puhuttaisiin mieluummin tosiasioista kuin maalattaisiin hirmuisia uhkakuvia surkeasta tulevaisuudesta? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Menneiden aikojen perheidylli
Ahdistuneen naisen henkilökuva
Kuinka nainen eroaa miehestä?

Ilmastotutkijoiden asenteista paistaa suuri huoli maailman tulevaisuudesta

Kenellekään ei liene uutinen, että ruotsalainen teini mekastaa ja saa kansainvälistä huomiota ilmastonmuutostapahtumien yhteydessä. Tuttua lienee kaikille myös se, että nuoret ilmastoaktivistit surevat ja pelkäävät tulevaisuutta. Ja toimivat siksi enemmän tai vähemmän militanteissa kansalaisjärjestöissä.

Näin siitä huolimatta, että Glasgown kokouksessa annetut hiili­neutraalius­lupaukset kattavat jo valta­osan maailman päästöistä, minkä seurauksena Kansain­välinen energiajärjestö on arvioinut ilmaston lämpenemisen jäävän 1,8 asteeseen - eli kokouksen saavuttavan minimitavoitteensa. Osana tätä prosessia myös Suomessakin ollaan ajamassa yhtä tuotannonalaa pikavauhdilla alas, jotta maamme saavuttaisi lupaamansa hiilinieluvähennykset.

Vähemmän tunnettua sen sijaan lienee, miten varsinaiset huippuilmastotutkijat suhtautuvat tutkimustensa johtopäätösten mukaiseen tulevaisuuteen. Siksi ajattelin kertoa teille, arvoisat lukijani, viime viikon Nature-lehden raportista, jossa oli paneuduttu juuri tähän asiaan. 

Jutun mukaan 88 prosenttia huippuilmastotutkijoista arvelee maapallon ajautuvan ilmastokriisiin ja reilusti yli puolet uskoo maapallon keskilämpötilan nousevan yli kolme astetta. Peräti 82 prosenttia näistä tutkijoista uskoo maapallolle ilmaantuvan katastrofaalisia seurauksia jo heidän elinaikanaan.

Ilmastontutkijoista 21 prosenttia kokee usein ja 40 prosenttia silloin tällöin ahdistusta, surua tai muuta tuskaa ilmastonmuutosodotustensa seurauksena. Heistä myös 41 prosenttia on huomioinut ilmastonmuutoksen valitessaan asuinpaikkaansa, 17 prosenttia päättäessään lasten hankkimisesta sekä 21 prosenttia muussa elämässään, kuten ratkaistessaan ruokavalioonsa tai liikkumiseensa liittyviä kysymyksiä.

Näistä tutkijoista 81 prosenttia pitää tärkeänä toimia aktiivisesti ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja 64 prosenttia on myös tehnyt niin. Heistä 98 prosenttia on pitänyt puheita, tehnyt julkaisuja tai videoita tieteen edistämiseksi, 40 prosenttia on ottanut yhteyttä lainsäätäjiin tai hallituksiin ajaakseen jotain tiettyä ilmastopolitiikkaa, 43 prosenttia on allekirjoittanut toimintaa vaativia vetoomuksia tai kirjeitä ja 25 prosenttia on osallistunut mielenosoituksiin. 

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n toimintaan ollaan kuitenkin suhteellisen tyytyväisiä. Ilmastotutkijoista vain 26 prosenttia piti tarpeellisena järjestön suuntautumista entistä enemmän kohti asianajajan roolia ja 79 prosentin mielestä siinä on sopiva edustus maailman eri maista.

Kun noita lukuja lueskelin, jäin miettimään, että miten näiden ihmisten vahvat asenteet vaikuttavat heidän omaan työhönsä puolueettomina tutkijoina. Ainakin näin ulkoa päin katsottuna heidän on syytä olla valppaana omien asenteidensa pitämisessä erillään tutkimuksen tekemisestä, jotta tulosten tulkinnan objektiivisuus säilyy.

Ainoat, jotka asiasta eivät taida murehtia ovat lehmät, jotka röyhtäilevät häpeämättä lisäten ilmakehän kasvihuonepäästöjä. Murheeseen olisi kuitenkin syytä niilläkin, sillä niiden suku ja koko evolutiivinen linja saattaa kadota maailmasta, jos lihansyönti loppuu ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä kokonaan - asiassa esimerkkiä näyttäneen Helsingin kaupungin mukaisesti. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyviä uutisia Glasgowsta ja muualta
Juhana Vartiaisen salainen budjettivalmistelu ja orwellilainen lihatiski
Muutama kysymys Elokapinasta