keskiviikko 12. maaliskuuta 2025
Biaudetilla ei ole merkitystä
perjantai 10. tammikuuta 2025
Vasemmistoliitto avaisi rajat Putinin hybridisodalle
Suomen hallitus aikoo jatkaa Venäjän kehitysmaalaisia hyödyntävää hybriditoimintaa hillitsemään viime kesänä yhden vuoden ajaksi säädettyä rajaturvallisuuslakia. Tuolloin sitä vastusti yhteensä 23 naispuolista ja kahdeksan miespuolista kansanedustajaa, joista Eva Biaudet (rkp) kuului hallituspuolueisiin ja loput oppositioon eli Vasemmmistoliittoon, Vihreisiin tai SDP:hen. Näiden Putinin tukijoiden joukossa olivat kaikki eduskunnan maahanmuuttajataustaiset parlamentaarikot.
Syynä rajaturvallisuuslain jatkamiselle on pääministeri Petteri Orpon (kok) mukaan se, että "itärajan osalta valitettavasti tilanne on, että se on muuttumaton se meidän uhka-arvio. Eli Venäjä ei ole muuttamassa toimintaansa... Jos jotain raja-asemia lähdettäisiin avaamaan, se johtaisi siihen, että Venäjä päästää ihmisiä, joilla asiakirjat eivät ole kunnossa mennä rajalle. Siksi sitä ei voida avata sitä rajaa."
* * *
Pääministerin kommentti perustuu luonnollisesti tiedustelutoiminnalla hankittuihin tosiasioihin perustuvaan arvioon. Eikä sitä ole siksi syytä kyseenalaistaa - ei ainakaan poliittisen toiveajattelun perusteella.
Tästä huolimatta Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen ilmoittivat eilen, ettei vasemmistoliitto tule puoltamaan jatkoaikaa rajaturvallisuuslaille, vaan haluaa sallia Vladimir Putinille turvapaikanhakijoiden välineellistämiseen tähtäävän hybriditoiminnan. Tämä ei sinänsä ole yllättävää.
Sen sijaan Koskelan perustelu on. Hän nimittäin väitti, että "käännytyslaki ei estä hybridioperaatioita, mutta aiheuttaa pahimmillaan tilanteen, jossa turvapaikanhakijat jäävät rajalla limboon eivätkä pääse rajan kummallekaan puolelle".
Näin siitä huolimatta, että rajaturvallisuuslaki - jota Koskela tarkoitti - lopetti viime vuonna välineellistetyn maahanmuuton ilman, että kukaan olisi jäänyt "rajalla limboon". Toisin sanoen Vasemmistoliiton puheenjohtaja esitti yhdessä virkkeessä kaksi valhetta - ja teki sen mitä ilmeisimmin tarkoituksella ja äänestäjiä harhauttaakseen
Tämä ei ole millään tavalla hyväksyttävää toimintaa kansanedustajalta. Eikä etenkään turvallisuuspoliittisessa asiassa. Ja siksi ihmettelen syvästi sitä, miksi Vasemmistoliiton johtokaksikko haluaa tukea Vladimir Putinin hybridisotaa Suomea vastaan.
* * *
Mahdollisia motiiveja Koskelan linjauksille ei ole vaikea keksiä. Ensimmäisenä tulee mieleen potentiaalisen äänestäjäkunnan haaliminen vasemmiston tueksi - kehitysmaista tulleet maahanmuuttajathan äänestävät useimmiten - ainakin aluksi - poliittista vihervasemmistoa.
Toki kyse voi olla jostain muustakin. Saattaahan esimerkiksi olla niin, etteivät Koskela ja Pekonen ole huomanneet, että nyky-Venäjä ei enää ole heidän ihanteidensa mukainen sosialistinen Neuvostoliitto, vaan lähinnä suuruudenhullun johtajansa tarpeita palveleva diktatuuri, joka on omaksunut imperialistisen asenteen naapurimaihinsa. Tai ehkä poliittista laitavasemmistoamme viehättää edelleen internationalismi, jossa haaveillaan kaikkien kansojen yhtymisestä punalipun alle.
Enkä sulkisi pois sitäkään, että Vasemmistoliiton johtokaksikolla on ylikorostunut hoivavietti, joka kohdistuu valtamediassa uhristatuksella leimattuihin kehitysmaalaisiin nuoriin miehiin. Tai että he pitävät venäläisten advokaatiksi paljastunutta Kimmo Kiljusta (sd) sellaisena turvallisuuspoliittisena esikuvanaan, jonka viitoittamaa linjaa kannattaa seurata.
* * *
Oli Koskelan motiivi mikä tahansa, kehotan hallituspuolueita pitämään päänsä kylmänä ja huolehtimaan Suomen turvallisuudesta pitämällä rajaturvallisuuslain voimassa niin pitkään, kuin asiasta vastaavat virkamiehet katsovat katsovat sen tarpeelliseksi. Lisäksi ehdotan vasemmistolaisesti ajatteleville ihmisille, että maahamme perustettaisiin kansallinen vasemmistopuolue saksalaisen mallin mukaisesti.
Näin siksi, että hallitsemattoman maahanmuuton seurauksista kärsivät eniten ne pienituloiset ihmiset, jotka joutuvat kilpailemaan työpaikoista sekä jakamaan asuinalueensa kehitysmaalaisten kanssa. Eikä maastamme löydy ensimmäistäkään jakopoliitikkaa ajavaa puoluetta, joka vastaisi näihin ongelmiin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Synnyttääkö maahanmuutto Suomeen kansallisen sosialistipuolueen?
Viime päivien järkevin kommentti, Petteri Orpo ja Paavo Arhinmäki
Lista Venäjän aisankannattajina toimivista kansanedustajista
torstai 17. lokakuuta 2024
Eva Biaudet vaati afgaaninaisia Suomeen - kyllä, mutta vain yhdellä ehdolla
torstai 20. kesäkuuta 2024
Käännytyslakiin on tulossa hybridisodankäynnin mahdollistava työkalu
Suomi sulki viime marraskuussa itärajansa, koska Venäjä oli ryhtynyt hybridisotaan maatamme vastaan. Aseina sodassa käytettiin sosiaaliturvaperusteisia maahanpyrkijöitä.
Sen jälkeen itäinen naapurimme on pitänyt omalla maaperällään ainakin satoja ellei tuhansia kehitysmaalaisia odottamassa mahdollista iskun paikkaa. Tällä passiivisuudella halutaan todennäköisesti vähentää suomalaisten poliitikkojen intoa säätää lakeja, jotka mahdollistaisivat tehokkaan hybridisodan torjunnan.
Petteri Orpon (kok) hallitus ei kuitenkaan ole tarttunut Putinin syöttiin, vaan on valmistellut lakiesityksen hybridisodan ehkäisemiseksi. Ja perustuslakivaliokunta on hyväksynyt esityksen sillä ehdolla, että siihen lisätään kansainvälistä suojelua hakevalle henkilölle tosiasiallinen oikeus ja mahdollisuus kannella kielteisestä päätöksestä tai hakea siihen oikaisua.
Laki vaatii peräti viiden kuudesosan enemmistön eduskunnassa tullakseen hyväksytyksi. Se tarkoittaa, ettei se mene läpi pelkästään vastuullisten hallituspuolueiden tuella, vaan mukaan tarvitaan myös osa oppositiosta.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että Keskustan ja Liike Nytin lisäksi myös SDP on saatava lain taakse, koska Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat ilmoittaneet asettuneensa hybridisotaa valmistelleen Vladimir Putinin tueksi. Eikä tämä ole jäänyt huomaamatta edelliseltä pääministeripuolueelta, joka vaatii lakiesitykseen sisällytettäväksi sellaista järjestelyä, jonka perusteella kansainvälistä suojelua tosiasiassa tarvitseville voidaan tarjota suojelua. Käytännössä tämä tarkoittaisi mahdollisuutta esittää rajavartijalle todisteet omasta kansainvälistä suojelua vaativasta tilanteestaan.
Jos ja kun hallitus tekee vaaditut muutokset, pitäisi laki viedä vielä perustuslakivaliokuntaan, minkä jälkeen suurin osa suurimman oppositiopuolueen kansanedustajista voisi hyväksyä sen. Se tarkottaisi mitä todennäköisimmin lain läpimenoa, sillä vain kaksi demarikansanedustajaa - Nasima Rasmyar ja Elisa Gebhard - on ilmoittanut tukevansa Venäjän hybridisotaa - eli suhtautuvansa lakiesitykseen joka tapauksessa kielteisesti. Lisäksi hallituspuolueiden kansanedustajista Eva Biaudet (ruots) asettunee Putinin tueksi.
Tästä kaikesta jokaisen suomalaisen olisi hyvä ymmärtää, että Suomen turvallisuuden kannalta parhaassakin saavutettavissa olevassa tilanteessa rajalakiin on tulossa työkalu, jota hybridihyökkäyksen toteuttaja voisi hyödyntää. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaisi hybridiaseina käytettävien turvapaikanhakijoiden varustamista sellaisilla - väärennetyillä - asiakirjoilla, joiden perusteella he näyttäisivät olevan oikeutettuja turvapaikkaan.
Näin toimien voitaisiin kuormittaa suomalaista oikeuslaitosta ja virkamieskuntaa, joiden tehtäväksi tulisi selvittää turvapaikanhakijoiden asiakirjojen aitous ja päättää heidän tosiasiallisesta suojelun tarpeestaan. Eikä sellainen tietenkään tapahdu ilman resursseja, mikä näkyisi kaikille suomalaisille hallinnollisten päätösten ja oikeuslaitoksen toiminnan tahmeutumisena.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Lindtmanin SDP Kuusisen vai Tannerin linjalla?
Ankka, joka korosti uuden rajalain kiireellisyyttä
Arkkipiispa Tapio Luoma ja kirkko asettuivat Venäjän tueksi
perjantai 20. lokakuuta 2023
Yhden kuukauden raiskauksia
Hallitusneuvotteluissa on torjuttava RKP:n pyrkimykset heikentää naisten ja lasten turvallisuutta
Törkeä raiskaus aseella uhaten, kaksi pahoinpitelyä, kotirauhan rikkominen ja salakatselu
Arian Juhana Rezaji tarjosi oppimateriaalia Eva Biaudetille ja Erna Bodströmille
maanantai 2. lokakuuta 2023
Olisiko aika pyytää anteeksi Jussi Halla-aholta?
Pakolaisiin suhtautuminen ei ole muuttunut
Tähtääkö Eva Biaudet hallitusneuvotteluiden kaatamiseen?
Toivottavasti Milan Jaffin pahoinpitely motivoi häntä
keskiviikko 23. elokuuta 2023
Sauli Niinistö varoitti Ruotsin tiestä
Sauli Niinistö nosti maahanmuuttopolitiikan pöydälle
Maahanmuuttokriittisyys on tosiasioiden tunnustamista
Presidentin puheen tärkeimmät kohdat
sunnuntai 4. kesäkuuta 2023
Ismaelin ensimmäinen kiinnijääminen rikoksesta ei ollut sattuma
Tämä asia tuli mieleeni lukiessani Iltalehden juttua juuri näin toimineen teinitytön raiskanneen henkilön oikeustapauksesta. Siinä Pohjois-Karjalan käräjäoikeus ja Itä-Suomen hovioikeus katsoivat teinitytön väkisinmakuun vain ehdollisen tuomion arvoiseksi, koska teon tehnyt maahanmuuttajamies ei sitä ennen ollut jäänyt kiinni rikoksista. Lisäksi hänelle määrättiin maksettavaksi tytölle 5 000 euron korvaus tämän hyväksikäytöstä.
Nähtäväksi jää, kuinka ehdollisella teostaan päässyt Ismael menestyy elämässään jatkossa. Joutuuko hän myös tulevaisuudessa poliisin kanssa tekemisiin vai onnistuuko jatkossa välttämään kiinnijäämisen.
Riippumatta siitä, on selvää, ettei tämäkään raiskaaja ollut sen arvoinen, että kenenkään elämä olisi saanut mennä raiteiltaan hänen takiaan. Mutta koska niin on tapahtunut, toivon teinitytölle ja hänen läheisilleen menestyksellistä toipumista tapahtuneesta - ja rukoilen, ettei tekijä olisi pilannut heidän elämäänsä.
Säätytalon hallitusneuvottelijoille ja erityisesti Anna-Maja Henrikssonille (rkp) toivon selvää järkeä ymmärtää, että edellä käsittelemäni kaltaiset tapaukset eivät synny sattumalta, vaan maassa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksena. Ja siksi tulevan hallitusohjelman linjaukset on syytä tehdä ihmisoikeuksia kunnioittaen siten, että nyt nähdyn kaltaisten tapahtumien riski olisi maassamme mahdollisimman alhainen.
Ellei edellinen virkkeeni aukea arvoisille hallitusneuvottelijoillemme, on heidän syytä lukea tämä lyhyt teksti. Erityisesti suosittelen sitä Anna-Maja Henrikssonille ja Eva Biaudet´lle.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitusneuvotteluissa on torjuttava RKP:n pyrkimykset heikentää naisten ja lasten turvallisuutta
Petteri Orpon johtaman porvarihallituksen syntyminen varmistui
Neuvottelutulos, alistaminen ja uhkaus
perjantai 12. toukokuuta 2023
Tähtääkö Eva Biaudet hallitusneuvotteluiden kaatamiseen?
Twitteriläistä viisautta
Eva Biaudet ja oululaiset lapsenraiskaajat
Ilta-Sanomia lukiessani juolahti mieleen, että...
sunnuntai 30. huhtikuuta 2023
Twitteriläistä viisautta
Rasismia USA:ssa?
NATO, demari ja pintakäsittelijä
Mediat kuvasivat tarkasti Itä-Helsingin ja Espoon väkivallan uhrit ja sivulliset
lauantai 29. huhtikuuta 2023
Eva Biaudet ja oululaiset lapsenraiskaajat
Ilta-Sanomia lukiessani juolahti mieleen, että...
Mikko Vuorenpää osoitti, ettei ole olemassa yksinkertaisia kysymyksiä
Arian Juhana Rezaji tarjosi oppimateriaalia Eva Biaudetille ja Erna Bodströmille
perjantai 28. huhtikuuta 2023
Ilta-Sanomia lukiessani juolahti mieleen, että...
Kulttuurivieras tosiasioiden äärellä
Suomen historian kurjin aika
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
tiistai 18. huhtikuuta 2023
Muuttuuko Vihreät markkinatalousmyönteiseksi vai romahtaako Suomen brändi?
Kommentteja Petteri Orpon listaan
Fatim Diarra tulisi valita Vihreiden puheenjohtajaksi puolueen uskottavuuden säilyttämiseksi
Vaalitulos ja sen seuraukset
lauantai 19. helmikuuta 2022
Mikko Vuorenpää osoitti, ettei ole olemassa yksinkertaisia kysymyksiä
Arian Juhana Rezaji tarjosi oppimateriaalia Eva Biaudetille ja Erna Bodströmille
Halla-aho älyllisesti rehellisenä
Loogista ja tavallaan loogista
perjantai 18. helmikuuta 2022
Arian Juhana Rezaji tarjosi oppimateriaalia Eva Biaudetille ja Erna Bodströmille
Kirjoittelin eilen kahdesta maahanmuuttajien suomalaisesta advokaatista eli Eva Biaudetista ja Erma Bodströmistä. Tänä aamuna sain sitten lukea malli-esimerkin siitä, mihin heidän ajamansa maahanmuuttopolitiikka johtaa.
Kyse on kehitysmaataustaisesta maahanmuuttajasta eli afgaanitaustaisesta Arian Juhana Rezajista. Hän on netistä löytyvien tietojen perusteella siinä mielessä maahanmuuttajien parhaimmistoa, että toimii yrittäjänä omassa taksiyrityksessään ja seurustelee "valkoisen suomalaisnaisen kanssa". Lisäksi hänen on väitetty rakentaneen itselleen imagoa rikkaana luksuselämästä, merkkivaatteista, nopeista autoista ja matkustelusta nauttivana menestyjänä.
Tämä mies tuomittiin viime vuonna vankeuteen raiskauksista ja aamulla lukemani uutisen mukaan häntä epäillään muun muassa viidestä uudesta raiskauksesta, yhdestä raiskauksen yrityksestä, vapaudenriistosta ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Poliisin mukaan mies on näitä tekoja tehdessään ottanut kyytiin yksin liikkuvia naisia ja tarjonnut heille päihteitä, minkä jälkeen hän on tehnyt heille seksuaalista väkivaltaa autossa tai asunnossa.
En väitä, että kaikki humanitaariset maahanmuuttajat olisivat raiskaajia, mutta sellainen käytös on heidän joukossaan paljon yleisempää kuin kulttuuris-etnisillä suomalaisilla. Siksi Biaudet´n ja Bodströmin olisi syytä pysähtyä hetkeksi miettimään miten heidän ajamansa maahanmuuttopoliittinen linja liittyy Arian Juhana Rezajin toimiin ja osaisivat tehdä loogisen johtopäätöksen omasta käyttäytymisestään. Valitettavasti epäilen, etteivät he pysty tähän - saati, että he johtopäätöksensä seurauksena muuttaisivat linjaansa maahanmuuttokysymyksissä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi valehtelet, Erna Bodström?
Eva Biaudet ei ymmärrä monimutkaisia asioita
Hätää pakenevat herättivät pääministerin
torstai 17. helmikuuta 2022
Eva Biaudet ei ymmärrä monimutkaisia asioita
Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan uudesta puheenjohtajasta Jussi Halla-ahosta (perus) jouduttiin äänestämään, vaikka yleensä nämä nimitykset tehdään yksimielisesti, koska kyse on puolueiden jo aiemmin keskenään sopiman paikkajaon toteuttamisesta. Syynä tapahtuneeseen oli valiokuntajäsen Eva Biaudetin (ruots) vaatimus.
Mielenkiintoista kyllä, äänestyksessä puolueiden sopimaa paikkajakoa vastusti peräti kuusi jäsentä äänestämällä tyhjää. Tämä on tietenkin varsin erikoista, eikä ole omiaan luomaan valiokuntaan hyvää työilmapiiriä.
Biaudet selitti toimintaansa vuosikymmenen takaisilla asioilla kertomalla, että "en voi sille mitään, että se vielä vaikuttaa, että hän on julkisuudessa, niissä Scripta-kirjoituksissaan toivonut hänen poliittisten vastustajiensa… että he ansaitsevat tulla raiskatuksi. Eikä hän koskaan ole halunnut vetää takaisin tai pyytää anteeksi. Hän ei koe, että siinä on mitään ongelmaa ja on nimennyt minut ja Filatovin näihin naisiin."
Todetaan tässä nyt kuitenkin, ettei Halla-aho ole koskaan toivonut yhdenkään naisen tulevan raiskatuksi. Ei edes Eva Biaudetin. Sen sijaan hän on todennut nykyisen maahanmuuttopolitiikan seurauksista, että "raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan."
Tämä on ilmeisesti kansanedustaja Eva Biaudetille liian monimutkainen asia ymmärrettäväksi. Kuten myös se, että toisin kuin Halla-aho, hän itse on omilla toimillaan epäsuorasti aiheuttanut sen, että suuri joukko suomalaisia naisia ja tyttöjä on joutunut maahanmuuttajamiesten tappamaksi, raiskaamaksi tai muuten kaltoin kohtelemaksi.
Silti en vaadi Biaudetia tunnustamaan omaa syyllisyyttään tai pyytämään anteeksi, sillä naisten kokemat rikokset eivät ole seuranneet hänen pahantahtoisuudestaan tai olleet hänen tavoitteenaan tai edes toiveissaan, vaan johtuneet yksinkertaisesti hänen ja hänen kaltaistensa tyhmyydestä. Eikä olisi kohtuullista vaatia ihmisiä pyytämään anteeksi tekoja, joita he eivät kykene edes ymmärtämään.
Biaudet väitti myös, että Halla-aho olisi toivonut myös itsensä tulevan raiskatuksi. Tässä hän viitannee Ylen artikkelista löytyvää, ilmeisesti Halla-ahon blogista aikanaan kopioitua, kohtaa, jossa tämä kertoi, että "kollektiivisessa närkästyksessäni huomaan välillä, että minun on vaikea tuntea aitoa sympatiaa näiden rikosten uhreja kohtaan. Tunnen houkutusta ajatella, että naiset saavat sitä, mitä pyytävät. Yritän kuitenkin olla ajattelematta näin. Koska kaikki naiset eivät ole sellaisia kuin Virtanen, Biaudet ja Filatov."
Tässäkään Halla-aho ei toivo Biaudetin tulevan raiskatuksi, kuten tämä väittää. Sen sijaan hän listaa julkisuudesta tunnettuja naisia, joiden toiminta on johtanut maahanmuuttajien tekemiin raiskauksiin. Mutta kuten edellä tuli jo todetuksi, eihän Biaudet kykene ymmärtämään kovin monimutkaisia asioita. Eikä hän näköjään osaa edes pitää suutaan kiinni silloin, kun käsillä olevat asiat ovat hänelle liian vaikeita ymmärrettäväksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapaus ja jumalanpilkka
Mitä on vihapuhe?
Maahanmuuttajan painajainen
torstai 26. maaliskuuta 2015
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävä
Toivottavasti tuosta joukosta löytyy henkilö, joka edeltäjästään poiketen pyrkii puuttumaan todellisiin epäkohtiin, mutta jättää politikoimatta ja sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Samoin toivon tehtävään nimitettävän henkilön osaavan käyttää tervettä järkeä maahanmuuttoon liittyvissä asioissa, toisin kuin edeltäjänsä.
Kaikkiaan olisi aivan erinomaista, mikäli tehtävään nimitettäisiin henkilö, jonka omalla agendalla ei olisi Suomen monikulttuuristaminen, vaan kaikkien suomalaisten - myös etnisen enemmistön - kannalta mahdollisimman hyvä ja turvallinen Suomi. Se tarkoittaisi järjen käyttöä niin maahanmuutto- kuin muissakin yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtäviin kuuluvissa asioissa. Ja kaikkien toimien perustamista faktoihin maailmankatsomuksellisten haaveiden sijaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tiina Rosenbergin unelma mielenkiintoisesta Pohjolasta etenee
Kansalaisaloite rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkoittamisesta saa ilmaa siipiensä alle
Eva Biaudet tasa-arvon perässä
perjantai 20. helmikuuta 2015
Poliittinen väkivalta
Nuo uhkailut eivät rajoitu mihinkään yksittäiseen puolueeseen, mutta asian nosti tällä kertaa esiin Timo Soini (PS), joka kertoi saaneensa uhkauksia aiempaa enemmän. Samoin niitä ovat saaneet hänen puolueensa muut jäsenet, kuten Jussi Halla-aho.
Muita uhkailuja saaneita suomalaisia poliitikkoja ovat esimerkiksi Eva Biaudet (RKP) ja valtakunnallisesti tuntemattomat säkyläläiset paikallispoliitikot SDP:stä ja Keskustasta. Lisäksi eräänlaiseksi poliittiseksi väkivallaksi on katsottava sekin, että homojen Pride-kulkueen ja äärivasemmistolaisen kirjaesittelyn yhteydessä liemahti väkivalta. Samoin kuin tapaus, jossa katujen turvallisuutta vahtivimaan lähteneiden äärioikeistolaisten kimppuun hyökkäsivät äärivasemmistolaiset.
Ilmiö ei siis rajoitu mihinkään poliittiseen puolueeseen tai aatesuuntaan.
Timo Soini totesi, että uhkailusta on vain lyhyt matka poliittiseen väkivaltaan. Pohjoismaissa tämä on toteutunut järkyttävimmin Norjassa, jossa mieleltään sairas Anders Breivik tappoi suunnitelmallisesti joukoittain yhteen kerääntyneitä poliittisia nuoria. Eivätkä äskettäiset tapahtumat sananvapauden puolesta toimivaa taiteilijaa vastaan Tanskassa juurikaan häviä järkyttävyydessään Breivikin tapaukselle.
Norjan ja Tanskan tapauksia vähemmälle huomiolle on jäänyt Ruotsin poliittinen väkivalta. Toki olemme kaikki kuulleet pääministeri Olof Palmen murhasta, mutta aika harva tietää, että viime aikoina erityisesti ruotsidemokraatit ovat joutuneet sanallisen ja fyysisen uhkailun kohteeksi.
Ruotsidemokraatteihin kohdistuneet tapaukset ovat tavallaan vakavampia kuin nuo enemmän huomiota saaneet Norjan ja Tanskan tapauset, sillä ruotsalainen väkivalta on usein johtanut toivottuun tulokseen: sen seurauksena varsinkin monet kunnallispoliitikot ovat jättäneet tehtävänsä. Näin on vaarantunut koko ruotsalaisen demokratian pohja.
Jokainen normaali ihminen lienee kanssani samaa mieltä siitä, että poliittinen väkivalta ei ole hyväksyttävää, ei suullinen eikä varsinkaan fyysinen. Samoin kaikki vähänkään järkevät ihmiset ymmärtävät, että demokratiassa on voitava puhua kaikista poliittisista kysymyksistä - myös voimakkaita tunteita herättävistä - ilman väkivallan uhkaa.
Suomen viimeaikainen kehitys on huolestuttavaa. Etenkin kun muiden pohjoismaiden esimerkki osoittaa, ettei uhkailu aina jää edes sanalliseksi vaan saattaa johtaa jopa äärimmäisiin tekoihin. Siksi Timo Soinin puheenvuoro oli tärkeä.
Ja siksi myös Suomessa tulisi käydä avoin ja rehellinen julkinen keskustelu siitä, miten meillä vältettäisiin tilanteen eskaloituminen samanlaiseksi kuin muissa pohjoismaissa. Tämä keskustelu olisi syytä käydä nyt alkaneen vaalikampanjan aikana, jotta myös äänestäjä voi antaa tukensa järkevimmille ratkaisuille, mitä ne eri puolueiden mielestä sitten ovatkaan; sananvapauden rajoittamista, poliisin resurssien lisäämistä, maahanmuuton vähentämistä, nettivalvonnan tehostamista, rangaistusten koventamista jne....
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreiden vaaliohjelma on puhtaasti vasemmistolaista jakopolitiikkaa
Sipilän venkoilu osoittaa Keskustan pettävän aina
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti edustavansa älyllistä epärehellisyyttä
tiistai 17. tammikuuta 2012
Eva Biaudet tasa-arvon perässä
On nimittäin mielenkiintoista, että tasa-arvon perään kyselee ihminen, joka nimitettiin muodollisesti (enkä tarkoita ulkonäköä) epäpätevänä nykyiseen virkaansa ohi viran vaatimukset reilusti ylittävien ihmisten kaikesta päätellen pelkkien genitaaliensa ja äidinkielensä perusteella. Onko se tasa-arvoa?
Biaudet on profiloitunut humanitaarisen maahanmuuton kannattajana. Vähemmistövaltuutetun valinnassa Biaudet´n avulla kuitenkin tuli syrjäytetyksi häntä selvästi pätevämpi maahanmuuttaja. Miksei Biaudet silloin kysellyt tasa-arvon perään?
Entä mitäpä Biaudet´lle kertoo suomalaisten suhteesta ihmisten tasa-arvoon se, että presidentinvaalien toisen kierroksen paikasta kilpailee pienehkön puolueen homoseksuaalinen ehdokas 17% kannatuksella? Kokeeko Biaudet homoseksuaalit miehet ihan oikeasti tasa-arvoisemmiksi kuin naiset? Vai mistä on kysymys?
Koska Suomen tasavallan presidenttinä tälläkin hetkellä istuu nainen, on vaikea nähdä kovin suurta sukupuolten välisen tasa-arvon ongelmaa presidentin tehtävään liittyen. Tämä on erinomainen asia, sillä jokainen kansakunta, joka syrjii yhtä sukupuolta jättää käyttämättä hyväkseen puolet parhaista resursseistaan.
Voisikohan tämä RKP:n presidenttiehdokkaan kummeksuma naisten tuleva äänestyskäyttäytyminen nyt kuitenkin johtua vain siitä, etteivät suomalaiset naiset pidä Biaudet´a tai Sari Essayahia kyvyiltään ja/tai poliittisilta mielipiteiltään parhaina ehdokkaina hoitamaan Suomen tasavallan presidentin virkaa? Eivätkä siksi aio äänestää kumpaakaan heistä.
Vai tarkoittaako Biaudet sitä, että naisten pitäisi äänestää omalta kannaltaan kelvotonta naista presidentiksi vain siksi, että tämä on nainen? Mitä tasa-arvoa se sitten olisi?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi nainen pettää miestään?
Ratkaistaanko talousongelmat laillistamalla perheväkivalta?
Jari Tervon kunniamurhista
perjantai 29. heinäkuuta 2011
Mitä on vihapuhe?
Minulle ongelmaksi on kuitenkin jäänyt mitä he oikein tarkoittavat. Onko tämä tai joku muu blogi vihapuhetta? Tai ovatko esimerkiksi Helsingin Sanomien, Iltalehden, Turun Sanomien tai Uuden Suomen artikkelit tai niiden keskustelupalstoille ilmaantuvat kirjoitukset vihapuhetta? Entä homma-foorumin keskustelut? Tai ovatko Suomi24:llä käydyt keskustelut vihapuhetta? Entäs nyrkkeilijöiden keskustelufoorumilla yleiset toiveet jonkun nyrkkeilijän tyrmäämisestä?
On tietenkin itsestään selvää, ettei ketään saa uhata tappamisella tai väkivallalla. Yhtä lailla selvää pitäisi olla, ettei sellaiseen yllyttäminen tai perättömien tietojen levittäminen toisesta voi mitenkään olla hyväksyttävää. Tätäkö nämä vaikuttajat tarkoittavat?
Vai tarkoittavatko he jotain muuta? Onko heidän mielestään vihapuhetta sanoa, ettei halua verorahoillaan elättää jotain toista? Onko vihapuhetta sanoa, että tilastojen mukaan joihinkin kulttuuripiireihin kuuluvat henkilöt raiskaavat enemmän kuin joihinkin toisiin kuuluvat? Entä jos sanoo, että pelkää raiskausten lisääntyvän mikäli kyseiseen kulttuuripiiriin kuuluvien ihmisten määrä Suomessa lisääntyy? Onko vihapuhetta sanoa, että amerikkalaisissa mittauksissa juutalaiset ovat osoittautuneet huomattavasti mustia älykkäämmiksi? Onko vihapuhetta sanoa, että pitää suomalaista kulttuuria enemmän hyvinvointia tuottavana kuin somalialaista? Entä onko vihapuhetta sanoa, ettei halua Suomessa tehtävän naisten ympärileikkauksia? Tai että haluaa rikoksia tehneet maahanmuuttajat poistettavaksi maasta? Tai että pelkää homoseksuaalien joutuvan vaikeuksiin mikäli maahan syntyy muslimienemmistö? Tai että epäilee sananvapautta rajoitettavan joissain asioissa? Tai onko vihapuhetta pohtia Norjan traagisten tapahtumien syitä? Tai toivoa Breivikille mahdollisimman kovaa rangaistusta? Ja niin edelleen...
Olisi siis toivottavaa, että yhteiskunnallisten vaikuttajien joukko vihapuheisiin kantaa ottaessaan myös määrittelisi mitä se sanomisellaan tarkoittaa. Muuten on vaarana, että heidän sanomansa sivuutetaan turhanaikaisena sanahelinänä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hirvittävä tragedia poikii älyllistä epärehellisyttä
VTT:n johtajat tietovarkaissa