Tulossa: Ylen mielenkiintoinen haastattelujuttu

Yleisradiomme teki sosiaalisen median algoritmeista jutun otsikolla "Sosiaalisen median algoritmit uhkaavat demokratiaa Suomessa, osoittavat huippututkijat". Sen mukaan "jopa 67 prosenttia kaikesta poliittisesta somesisällöstä on Suomessa". 

En ota juttuun sen enempää kantaa, mutta kiinnittäisin teidän – arvoisat lukijani – huomion sen lopussa olevaan toimittajan pyyntöön. Se kuuluu seuraavasti.

"Etsimme haastateltavaksi perheitä, joissa sukupolvien välinen arvokuilu on aiheuttanut ristiriitoja. Haluamme haastateltavaksi vanhempia ja lapsia.

Ovatko lapsesi sinua konservatiivisempia tai vanhempasi sinua liberaalimpia? Millaista kitkaa se aiheuttaa kotona?

Yhdellä vastauksella voit ilmoittaa samalla kertaa itsesi ja toisen perheenjäsenesi."

* * *

Tämä herättää kysymyksen siitä, miksi Yle haluaa haastatella nimenomaisesti perheitä, joissa vanhemmat ovat arvoliberaalimpia kuin lapset? Mikseivät sitä kiinnosta perheet, jossa lapset ovat vanhempiaan liberaalimpia? 

Näin siksi, että veromediamme sanoi etsivänsä "perheitä, joissa sukupolvien välinen arvokuilu on aiheuttanut ristiriitoja". Ja siksi on kysyttävä, että eikö kokonaiskuvan saaminen – näin määritellystä asiasta – edellyttäisi haastatteluja myös sellaisista perheistä, joissa lapset ovat arvoliberaalimpia kuin vanhempansa?

Lisäksi on syytä huomata, että poliittiset näkemykset ovat suomalaisnuorten parissa eriytyneet voimakkaasti: alle kolmekymppiset naiset kannattavat arvolibeeraalia vasemmistoa huomattavasti useammin kuin saman ikäiset miehet. Naiset ja yliopistotutkinnon suorittaneet olivat myös miehiä useammin arvoliberaaleja, joten Ylen haastateltavaksi tulee lähinnä vähemmän koulutettuja nuoria miehiä vanhempineen, ellei juttua tekevä toimittaja kiinnitä asiaan erityistä huomiota.

* * *

Onneksi kyseessä ei ole oikea tutkimus, sillä näin vinoutunut aineisto suhteessa ilmoitettuun kysymyksenasetteluun tuottaisi mitä todennäköisimmin vääristyneen kuvan sellaisista perheistä, joissa esiintyy sukupolvien välistä poliittista erimielisyyttä. Siten sellainen tutkimus jäisi todennäköisesti julkaisematta – ainakin arvostetuissa tiedesarjoissa – koska sellaisten käyttämät vertaisarvioitsijat epäilemättä toteaisivat, ettei kysymyksenasettelun suhde käytettyyn aineistoon ole validi.

Toisaalta Yle – tietenkin – päättää itse, mitä se julkaisee. Ja siitä syystä se tulee mitä todennäköisemmin julkaisemaan haastattelujensa perusteella tehdyn jutun näyttävästi ja tehden siitä tieteelliseltä vaikuttavia johtopäätöksiä. 

Sille myös annetaan – niin sanottuna tutkivana journalismina – epäilemättä paljon palstatilaa. Toivon mukaan siinä yhteydessä kuitenkin tuodaan esille myös haastatteluiden lähtökohtaisesti vinoutunut rakenne ja rajataan johtopäätökset sen mukaisesti antamatta ymmärtää, että ne koskisivat yleisesti perheitä, joissa vanhemmilla ja lapsilla on toisistaan poikkeavat arvot.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapset tekevät naisista konservatiiveja
Suomen tulevaisuus on mielenterveysongelmaisten käsissä
Nuoret naiset äänestävät seksuaalirikosten lisääntymistä ajavia puolueita

Lapset tekevät naisista konservatiiveja

Verkkouutiset teki jutun ruotsalaispoliitikon näkemyksestä, jonka mukaan naiset ja kaupunkilaiset äänestävät vihervasemmistoa täsmälleen niin kauan kuin heillä ei ole lapsia. Lapsen synnyttyä poliittiset mielipiteet kuitenkin muuttuvat ja poliittinen arvomaailma kääntyy kohti oikeistoa. 

Poliitikon mukaan kyse on ihmisen henkisestä asemasta elämänkaarella: "kun ihmiset ovat lapsia, he ovat huolissaan, he ovat idealistisia ja välittävät Gretasta, ilmastosta ja rauhasta", mutta "kun he hankkivat lapsia ja kasvavat, he alkavat välittämään minkälaisia jengejä hengailee kuntosalin ulkopuolella myymässä huumeita, millaiselta tulokset näyttävät kouluissa ja niin edelleen".

* * *

Näkemys on kieltämättä mielenkiintoinen, ja siksi päätin katsoa, onko sille olemassa tieteellistä perustetta. Ja sellainen tosiaan löytyi – vieläpä ruotsalais-suomalaisena yhteistyönä tehtynä. Sen mukaan uusien äitien arvot siirtyivät lapsen synnyttyä kohti konservatismia sekä heidän omiensa että puolisoiden mielestä. 

Tämän perusteella voisi siten ennustaa, että mikäli suomalaisten lapsiluku pysyy viime vuosien tavoin matalana ja ensisynnyttäjien ikä korkeana, on poliittinen vihervasemmisto vahvoilla. Sen sijaan, mikäli lasten hankinta nähdään jossain vaiheessa jälleen keskeisenä asiana elämässä, siirtyy yhteiskunta kohti perinteisiä konservatiivisia arvoja.

Päivän aiempi merkintä:
Onhan meillä varaa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakilaisinaisella oli asiaa
Fanatismi on vaarallista
HS:n toimittaja kasvatti lapsia Rautatientorin mielenosoitusten välimaastossa

Maahanmuuttajat ovat kirjavaa joukkoa

Suomen uutiset kertoi brittitutkimuksesta, jonka mukaan poliittinen vasemmisto ei voi enää luottaa siihen, että maahanmuuttajat äänestäisivät vaaleissa poliittista vasemmistoa. Jutun mukaan koulutettu ja sitä myötä taloudellisesti menestyvä intialais- tai kiinalaistaustainen britti on nimittäin usein poliittiselta kannaltaan konservatiivi.

Tämän ei pitäisi olla kovin yllättävää, koska Britannian Konservatiivipuolueen nykyinen ja edellinen puheenjohtaja ovat maahanmuuttajataustaisia. Mutta itse raportissa oli muitakin mielenkiintoisia asioita, jotka oli listattu siitä kertovalla nettisivulla.

Sen mukaan olemme käännekohdassa etnisten vähemmistöjen äänestyskäyttäytymisen suhteen. Eikä siksi pidä tehdä liian suoria oletuksia siitä, kuinka heikosti oikeisto menestyy tai kuinka hyvin vasemmisto pärjää etnisten vähemmistöjen keskuudessa Britanniassa. Siten Työväenpuolue ei voi enää jatkossa luottaa siihen, että etniset vähemmistöt tukisivat heitä yhtenäisenä ryhmänä. 

Myös oikeistoa ja vasemmistoa kannattavien henkilöiden demografia on hyvin erilainen valkoisten ja ei-valkoisten äänestäjien keskuudessa - ja koulutetut maahanmuuttajat ovat jopa konservatiivisempia kuin valkoiset. Etnisillä vähemmistöillä on myös keskenään suuri määrä erimielisyyksiä valtion roolista: nämä erot ovat monissa tapauksissa jopa suurempia kuin valkoisten ja ei-valkoisten väestön välillä. 

On myös joukko asioita – kuten maahanmuutto ja monikulttuurisuus – joihin etniset vähemmistöt suhtautuvat paljon positiivisemmin kuin muu Britannian väestö. Toisaalta tietyillä etnisiin vähemmistöihin kuuluvilla äänestäjillä on paljon ennakkoluuloja toisia vähemmistöryhmiä kohtaan, ja vähemmistöryhmien välillä on myös huomattavia eroja rasismikokemuksissa.

Vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden usein syvä uskonnollisuus on ristiriidassa valkoisen Britannian kasvavan sekularismin kanssa. Toisaalta etniset vähemmistöt ja valkoiset britit jakavat kuitenkin yhteisiä näkemyksiä siitä, mikä on poliittisesti tärkeää, mitä he haluavat hallitukselta, mitkä kulttuurilaitokset ovat merkittäviä, mitä brittiläinen kulttuuri on tai mitä brittiläisyys tarkoittaa.

Olisi mielenkiintoista nähdä samankaltainen tutkimus suomalaisista etnisistä vähemmistöistä. Jakautuvatko niihinkin kuuluvat ihmiset oikeiston ja vasemmiston kannattajiin, vai kannattavatko lähes yksimielisesti viimeksi mainittuja? 

Entä onko niillä eroja rasismikokemuksissa? Tai jakavatko he kantaväestön kanssa näkemyksen suomalaisen kulttuurin luonteesta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iso-Britannian konservatiivien tummanruskea naisjohtaja
Suhtautuminen maahanmuuttajiin ei ole muuttumassa positiivisemmaksi länsimaissa
Kansallisen itsekäsityksen manipuloinnista

Pojat ovat tyttöjä uskonnollisempia, mutta miksi?

Tuoreen tutkimustiedon mukaan rippikouluikäiset suomalaispojat ovat uskonnollisempia kuin tytöt. Heistä 46 prosenttia uskoo Jumalaan kun taas kauniimman sukupuolen edustajista näin tekee vain 35 prosenttia. 

Jakauma on historiallisesti poikkeava, sillä aiemmin tytöt ovat olleet lähes aina poikia uskonnollisempia. Toisin sanoen nuorten uskonnollisuudessa on käynnissä varsin yllättävä muutos. 

Tutkimuksen tekijällä ei ollut varmaa tietoa muutoksen syistä, mutta hänellä oli haastattelussa esittää muutamia mahdollisuuksia sen taustoista. Ensimmäisen mukaan "rippikoulu saattaa tulla poikien kehityksen kannalta sopivampaan vaiheeseen, kun tytöt voivat olla siinä kohtaa jo liian vanhoja" - eli he olisivat ehtineet muodostaa oman uskonnollisen vakaumuksensa jo ennen rippikoulua ja ilman seurakunnan vaikutusta. 

Toisen selityksen mukaan viime aikoina lisääntynyt "tyttöjen kriittisyys konservatiivisuutta kohtaan ja voimakas tasa-arvovaatimus voi näkyä myös suhtautumisessa uskontoon". Tässä tutkija viittaa siihen tosiasiaan, että suomalaiset naiset ovat poliittisissa mielipiteissään kaukana vasemmalla verrattuna miehiin. 

Kolmantena selityksenä tutkija tarjoaa sukupuolten omaan hyvinvointiinsa liittyviä eroja. Tytöistä vain 31 prosenttia kokee voivansa hyvin kun taas pojista näin tekee tasan puolet. 

Jutun luettuani ja hetken pohdittuani tulin siihen lopputulokseen, että toinen ja kolmas selitys ovat itse asiassa saman asian kääntöpuolia. Tytöt kokevat tunnetusti kaikenlaista ahdistusta luonnon, ilmaston ja tasa-arvon puolesta - eli suhtautuvat kriittisesti konservatiivisuuteen. Tämä aiheuttaa heille tutkitusti miehiä enemmän ahdistusta, kun taas miehet osaavat suhteuttaa ympäristöhuolensa paremmin osaksi elämänsä kokonaisuutta ja siten rajaamaan niiden vaikutusta omiin tunteisiinsa ja mielenterveyteensä.

Tästä syystä epäilen, että tyttöjen vähentynyt usko perinteisiin kristillisiin arvoihin - ja sen osana Jumalan olemassaoloon - on nimenomaisesti seurausta siitä, että kaikkialla erittäin voimakkaasti vaikuttavat wokellus ja ympäristöuhat ovat syrjäyttäneet luterilaisen uskonnon heidän elämänsä keskeisenä vaikuttajana. Ilmiöön lienee lisäksi vaikuttanut se, että kirkon asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa on jo pitkään rapauttanut yleinen sekularisoituminen, minkä seurauksena luterilaisuus ei enää muodosta nuorille sellaista itsestään selvää turvaa ja henkisen tuen lähdettä kuin aiemmin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Yhden prosentin vähemmistön armoilla
Kuplautuminen johtaa ahdistukseen

Vaalit osoittivat miksi Viron talous kohenee, mutta Suomen ei

Suomessa järjestetään eduskuntavaalit vajaan kuukauden kuluttua. "Pikkuveljemme" Viro sen sijaan oli nopeampi ja järjesti omat vaalinsa jo viikonloppuna. 

Niiden tulokset tarjosivat mielenkiintoisen vertailukohdan meille suomalaisille. Suurimman puolueen aseman tulevaksi vaalikaudeksi saavutti nimittäin nykyisen pääministerin Reformipuolue: sillä on jatkossa hallussaan 37 paikkaa 101 paikkaisessa parlamentissa. 

Toiseksi suurimman puolueen paikka meni EKRE-puolueelle, joka sai 17 paikkaa, ja kolmannen sijan saavutti 10 paikan rökäletappion jälkeen sikäläinen keskustapuolue 16 kansanedustajallaan. Näin ollen kolmen suurimman puolueen hallussa on yhteensä 70 paikkaa, joten eteläisen naapurimme politiikkaa tulevat jatkossa hallitsemaan nämä puolueet.

Neljänneksi nousi Eesti 200 niminen puolue, joka saavutti 14 paikkaa. Sen lisäksi kansanedustajia saivat Sosiaalidemokraatit (9 paikkaa) ja Isänmaapuolue (8 paikkaa). 

Koska Viron puolueet eivät liene tuttuja kaikille suomalaisille, todettakoon tässä lyhyesti, että Reformipuolue edustaa markkinaliberaalia keskustaoikeistoa, EKRE on kansalliskonservatiivinen oikeistopuolue ja Keskustapuolue on keskustalainen sosiaaliliberaalinen populistipuolue. 

Eesti 200 on talous- ja sosiaaliliberaali puolue ja Sosiaalidemokraatit nimensä mukaisesti maltillinen vasemmistopuolue. Isänmaa taas on keskusta-oikeistolainen puolue, joka Viron toisen itsenäistymisen jälkeen johti maata. 

Kuten tarkkaavainen lukijani jo huomasikin, ovat virolaiset poliittisesti aivan eri linjoilla kuin suomalaiset. Maan äärivasemmisto ei saanut maan parlamenttiin ainuttakaan paikkaa, eikä myöskään ympäristöpuolue. Sen sijaan etenkin talousliberalismilla on erittäin vahva asema. 

Näihin eroihin suhteessa Suomeen lienee syynä se, että maalla on vielä muistissa vasta muutama vuosikymmen sitten päättynyt kokemus totalitaristisesta hallinnosta. Ja toisaalta uuden itsenäisyyden ajan talousliberaali politiikka on johtanut elintason räjähdysmäiseen kasvuun, jonka seurauksena maan kansalaisten taloudellinen vauraus ohittanee suomalaiset vielä omana elinaikanani - eikä talouden kehitystä haluta siksi rajoittaa turhalla sääntelyllä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin epädemokraattiset haaveet
Virosta vakava viesti
Virosta hieno esimerkki Suomelle

Suurin uhka

Sekä Ilta-Sanomat että Yleisradio kirjoittivat eilen siitä, kuinka Suomen hallitus on sisäisesti hajanainen ja kiistelee monenlaisista asioista, kuten susipolitiikasta tai pelastuskoulutuksesta. Jutuista saa sen käsityksen, että ikävintä olisi, mikäli hallitus ajatutuisi täysin toimintakyvyttömäksi, mutta ei kuitenkaan jättäisi eroanomustaan.

Tällöin maa joutuisi elämään käytännössä lähes kaksi vuotta, ennen kuin sitä johdettaisiin jälleen tavoitehakuisesti. Näin yhteiskunnan uudistamistyö jämähtäisi ja sen kyky vastata tuleviin haasteisiin jäisi ramman ankan nilkuttamiseksi. 

Kuten muistamme, johtui nykyinen tilanne eli SDP:n johtaman Keskustan ja Vihreiden epäpyhän ja riitaisan allianssin valtaannousu siitä, että hallitusneuvotteluissa Kokoomus ei halunnut toteuttaa äänestäjien tahdon mukaista hallitusta, joka pohjautuisi sen ja Perussuomalaisten väliseen yhteistyöhön. Sen sijaan puheenjohtaja Orpo pyrki luomaan maahamme sinipunahallituksen, mutta ex-ay-jyrä Antti Rinne ei sitä halunnut, vaan vokotteli rökäletappion kärsineen Keskustan mukaansa muodostamaan Sanna Marinin myöhemmin johdettavakseen saaman valtioneuvoston.  

Tämän kaiken takia hallituksella on kaksi suurta ongelmaa. Ensimmäinen on yhä syvemmälle äärivasemmistoon hakeutuneiden vihreiden ministereiden ja ennen kaikkea maaseudun asioita ajavan Keskustan välinen syvä ristiriita ympäristöasioista ja aluepolitiikasta. 

Toinen - Ylen ja IS:n jutuissa vaille huomiota jäänyt - ja uskoakseni vieläkin suurempi vaikeus on siinä, ettei hallituksen Keskustasta ja RKP:stä huolimatta vihervasemmistolainen politiikka vastaa kansan vaaleissa selkeästi ilmaisemaa tahtoa (vihervasemmiston yhteenlaskettu kannatushan oli vain noin 37 prosenttia), vaikka mahdollistikin hallituksen kokoamisen Keskustan ryhdyttyä sen aisankannattajaksi. 

Tämä tekee Keskustasta vihervasemmistolle vaikean hallituskumppanin, koska sen peruskannattajat ovat vieläkin kauempana heidän poliittisista tavoitteistaan kuin kokoomuslaiset. Eivätkä keskustalaiset ministerit voi jättää tätä tosiasiaa huomioimatta ilman, että puolueen - ja siinä sivussa heidän oma - poliittinen tulevaisuus tuhoutuisi.

Samasta syystä - eli harjoitetun hallituspolitiikan kansan tahdon vastaisuudesta - minun on pakko olla eri mieltä Ylen ja IS:n toimittajien kanssa. Suurin uhka nykytilanteessa ei ole hallituksen ajautuminen toimintakyvyttömäksi, vaan sen muuttuminen toimivaksi. 

Tämähän voisi tapahtua vain ministeristön vihervasemmistolaisen enemmistön ajamalla tavalla eli ohjaamalla maatamme yhä syvemmälle sosialistisiin rakenteisiin ja ratkaisuihin, joiden jälkien korjaaminen voisi pahimmillaan olla tuleville hallituksille jopa mahdotonta. 

Tai ainakin vaatia niin radikaaleja korjausliikkeitä, ettei sellaisia ole totuttu näkemään länsimaisissa demokratioissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aisankannattajan uikutusta
Vihreät päätti pysyä vasemmalla laidalla
Vähemmistön päätöksellä verohelvetiksi

AlfaTV

Helsingin sanomat kirjoitti pitkän jutun AlfaTV:stä, joka pyrkii kasvamaan merkittäväksi tekijäksi suomalaiseen mediatodellisuuteen. Jutussa korostettiin erityisesti kanavan konservatiivikristillistä taustaa sekä epäiltiin vahvasti sen menestymismahdollisuuksia. Merkittävin asia jutussa oli kuitenkin AlfaTV:n suunnittelema oma uutistuotanto, jossa on tarkoitus nostaa esille myös sellaisia seikkoja, jotka jäävät nykyisissä uutistoimituksissa ilman huomiota. 

Omalta osaltani kokemukset AlfaTV:n ajankohtaisohjelmista rajoittuvat yhteen mielenkiintoiseen keskusteluohjelmaan, jossa juontajana toimi Hjallis Harkimo (liik). Lisäksi olen katsonut vain joitain kanavalta tulleita konsertti- ja/tai elokuvataltiointeja, enkä näillä perusteilla ryhdy tekemään syväanalyysiä sen enempää itse kanavasta kuin siitä kertovasta HS:n jutustakaan. 

Sen sijaan kiinnitän arvoisan lukijani huomion siihen, että kanavan taustalle on ilmaantunut joukko nimekkäitä julkisuuden henkilöitä - joista Harkimo on vain yksi - sekä myös mediatalo Keskisuomalainen. Lisäksi se on hakenut julkisen sanan neuvoston jäsenyyttä. Siten näyttäisi siltä, että AlfaTV:llä on aito pyrkimys korkeatasoiseen tarjontaan erityisesti ajankohtaisohjelmien puolella. 

Tämä on hyvä asia, sillä nykyinen televisioitu uutistarjontamme on mediasta riippuen enemmän tai vähemmän kallellaan vasemmalle. Se ei kuitenkaan ehkä johdu niinkään TV-kanavien tiedostetuista linjauksista, vaan suomalaisen toimittajakunnan voimakkaasta poliittisesta vinoumasta. 

Heistähän ylivoimaisesti suurin osa on ainakin opiskeluvaiheessa vasemmistolaisia ja sielläkin vasemman laidan kulkijoita eli Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannattajia. Ja tämä tietenkin näkyy heidän ammatillisessa otteessaan poliittisena vääristymänä.  

Yksi AlfaTV:n suurista haasteista tuleekin olemaan alan ammattikunnan poliittisen suuntautumisen vaikutuksen välttäminen ohjelmien tuotannossa. Sitä vaikeuttaa erityisesti se, että äärimmäinen vasemmisto on viime vuosina luisunut yhä syvemmälle totalitaristiseen suohon, jonka ääriesimerkki on ns. cancel-kulttuuri, jossa ihmisiä pyritään rankaisemaan mielipiteistään. 

Aamun lehti julkaisi myös tästä aiheesta kolumnin, jossa pohdittiin onko suvaitsevaistosta kuoriutunut uusia puritaaneja, jotka sallivat vain omat mielipiteensä. Eivätkä siksi kykene rakentavaan keskusteluun edes niiden kanssa, joiden näkemykset poikkeavat vain hiukkasen heidän omistaan.

Suomessa cancel-kulttuuri ei ole ainakaan vielä saanut samanlaista vaikutusvaltaa kuin rapakon takana - eikä toivottavasti saakaan, sillä me emme sitä kaipaa. Tässä suhteessa HS:n AlfaTV-jutun päättyminen Jussi Saramon (vas) ajatuksiin oli rohkaisevaa. 

Hän nimittäin sanoi, että "aidosti ajattelen, että on todella hyvä, että meillä on useampia vakavasti otettavia uutis- ja ajankohtaiskanavia... ehkä pitää antaa mahdollisuus ennen kuin itse tuomitsee". Näin aion tehdä itsekin, sillä näkemäni Hjalliksen ohjelma ainakin antoi uskoa siihen, että AlfaTV:llä on todellinen mahdollisuus monipuolistaa suomalaisille tarjolla olevaa uutis- ja ajankohtaisohjelmistoa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Puolueiden kannatus ei vastaa niiden näkyvyyttä Ylen A-studiossa
Martti Häikiö ja punainen vallankumous
Oikea Media

Kirsi Pihan ja Atte Kalevan suvaitsevaisuus

Kokoomuksessa on syntynyt mielenkiintoinen tilanne itsensä alusta asti sorsituksi tunteneen Kirsi Pihan hyökättyä puolueen arvokonservatiivista siipeä vastaan. Hän teki sen vertaamalla näitä enoon, "joka tulee sukujuhliin aina kännissä. Se on kiusallista, mutta annetaan sille pullo ja annetaan sen kato olla tuolla nurkassa, kun tuo meidän eno nyt on vähän tuommoinen." 

Hän kertoi ehdokkaaksi asettumisensa johtaneen arvosteluun internetissä. Sen seurauksena hän myös kertoi, että "viikon aikana mä mykistin 468 Twitter-tiliä”.

Pihan ulostuloon reagoivat tämän aamun Helsingin sanomissa monet muut kokoomuslaiset. Varapuheenjohtaja Elina Valtonen kertoi, ettei puolue tarvitse ”ajatuspoliiseja” vaan vahvaa omaa linjaa. 

Pääkaupungin kokoomuslaiseksi pormestariksi nouseva Juhana Vartiainen puolestaan puhui moniarvoisuuden puolesta sanomalla, että ”Kokoomuksen vahvuus on siinä, että puolustetaan hyvää taloudenpitoa, oikeusvaltiota ja Euroopan unionia, mutta puolueeseen täytyy mahtua niin hippi kuin pappi. Olen itse arvoliberaali, joka sisältää sen, että ihmiset saavat olla perinteisten arvojen kannattajia, jos haluavat".

Vartiainen totesi myös sen suomalaisen politiikan itsestäänselvyyden, että "jos haluaa vaikuttaa hyvien asioiden puolesta, niin on paljon tärkeämpää koettaa päästä valtaan ja vaikuttamaan kuin käyttää kovin paljon aikaa sen miettimiseen, onko oma puolue riittävän samanmielinen."

Itse Kirsi Pihan hyökkäyksen pääkohde eli Wille Rydman (kok) otti puoluetoverinsa kritiikin vastaan pienellä piikillä todeten, että "puolueissa useinkin on tilanteita, että yhdestä ja samasta paikasta kilpailee useampi henkilö. Sitten äänestetään ja jatketaan matkaa. Politiikassa tämä kai yleisesti ottaen tunnistetaan demokratiaksi."

Pihastä hän totesi, ettei "tunne ketään toista henkilöä, joka yhtä voimakkaasti ja rumasti itse edelleenkin lietsoisi puolueen sisäistä vastakkainasettelua" ja mainitsi tämän tyylin olevan "päinvastoin kuin hän itse haastattelussa antaa ymmärtää, voimakkaasti sisäistä vastakkainasettelua korostava". Nähdyn perusteella analyysi osuu täsmälleen kohteeseensa.

Toinen Pihan kritiikin kohteeksi arveltu henkilö eli eduskuntaan nouseva Atte Kaleva (kok) kommentoi Pihan ulostuloa maltillisesti todeten, että häntä "hiukan kyllä huvittaa" se, kuinka "omaa suvaitsevaisuuttaan kuuluttavat eivät omassa puolueessaan hyväksy erilaisuutta". Tätä on toki ihmetellyt viime aikoina moni muukin.

Omaa linjaansa Kaleva luonnehti maahanmuuttopolitiikassa perussuomalaiseksi, mutta EU- ja Nato-kysymysten erottavan hänet näistä. Siitä huolimatta hän toivoi Kokoomuksen tiivistävän yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa, koska nyt vahvasti vallan kahvassa olevan vihervasemmiston vastavoimaksi pitäisi muodostaa oikeistokoalitio.

Muslimien maahanmuuton seurauksena Suomeen ilmaantuneesta salfismista ja jihadismista Kaleva totesi, että "olisihan se kauhean herttaista, jos ongelmat ratkeaisivat ummistamalla silmät". Pihalaiseen ja vihervasemmistolaiseen suvaitsevaisuuteen hän teki kuitenkin eroa kommentoimalla eduskuntaan niin ikään nousevaa Suldaan Said Ahmedia (vas) todeten tämän tuoneen vasemmistolaisia teemojaan johdonmukaisesti esiin: ”hän ei häpeä olla sitä mieltä mitä on. Kyllä se on kunnioitettavaa.”

Politiikan jonkinlaisena kommentaattorina en voi olla päättämättä tätä merkintää toivomalla, että Suomessa poliittiseksi valtavirraksi nousisi kalevainen suvaitsevaisuus yhdistettynä pragmaattisen politiikan harjoittamiseen, jonka seurauksena markkinatalouteen perustuva ja kansan vaaleista toiseen tukema politiikka nousisi myös maata hallitsevan valtioneuvoston linjaksi nykyisen vihervasemmistolaisen agendan sijaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kirsi Piha ja Ano Turtiainen ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin!
ISIS-naiset, Kärnän lupaus syödä hatullinen paskaa ja muita mielipiteitä
Atte Kaleva johtaa vaalikarjaa harhaan kertomalla totuuden islamista

Markkinatalouden kannattajat eivät ole arvoliberaaleja

Kuntavaalit lähestyvät ja puoluekannatusmittaukset jatkuvat. Tämän aamun uutinen oli Perussuomalaisten kannatuksen nousu SDP:n ohi. Samalla Kokoomus jatkoi syöksyään. 

Tässä tilanteessa minua ihmetyttää viime vuosisadan johtavan oikeistopuolueen kyvyttömyys ymmärtää kansan tuntoja. Siis sitä, etteivät markkinatalouden suunnitelmataloutta järkevämmäksi järjestelmäksi ymmärtävät ihmiset ole arvoliberaaleja.

Eli etteivät he kannata Suomen toimimista maailman sosiaalitoimistona, elintasopakolaisten elättämistä veronmaksajien piikkiin eivätkä edes suomalaisen talouselämän alasajoa ympäristönsuojelun nimissä. Sen he kuitenkin ehkä ovat huomanneet, että näille ihmisille itselleen tämä on kirkastunut kovin hitaasti - mistä kertoo Kokoomuksen kannatuksen Keskustaa hitaampi vajoaminen sen jälkeen, kun Perussuomalaiset muuttui maamme ainoaksi merkittäväksi arvokonservatiivipuolueeksi Jussi Halla-ahon noustua sen johtoon.

Käytännössä Kokoomuksen paikan johtavana oikeistopuolueena on siis ottanut Perussuomalaiset, jonka talouspolitiikka on markkinatalousmyönteistä ja arvopolitiikka konservatiivista. Tämän yhdistelmän kannatus on tuskin lisääntynyt vuosien myötä, mutta Keskustan ja Kokoomuksen siirryttyä yhä selvemmin kohti arvoliberalismia, on konservatiivien puoluevalinta siirtynyt Perussuomalaisiin huolimatta median raivokkaasta taistelusta puolueen mustamaalaamiseksi. 

Asiaa tuskin muuttaa miksikään se, että kyseisten puolueiden - eli Keskustan ja Kokoomuksen -  johtokaartikin on viime päivinä pyrkinyt maalaamaan valkoista mustaksi. Onhan nimittäin jo vanhastaan tunnettu tosiasia, etteivät suomalaiset arvosta valehtelua kovin korkealle - eivät varsinkaan konservatiivisesti ajattelevat. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpo päätti valehdella vastoin parempaa tietoansa
Mistä Halla-ahon ja kepulaisten viikonlopun sanailussa oli kyse?
Miksi Perussuomalaiset ovat nousussa?

Äärikonservatiivien psykologiaa

Viimeistään Donald Trumpin nousu Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 2016 nosti kaikkien tietoisuuden amerikkalaisen vaihtoehtoiseen oikeistoliikkeen eli alt-rightin. Wikipedian mukaan se sai alkunsa vuonna 2008 konservatiiviälymystön liikkeenä, jonka pani alulle paleokonservatiivi ja akateemikko Paul Gottfried. 

Edelleen Wikipedian mukaan "alt-right-liikkeen kannattajat vastustavat etenkin poliittista korrektiutta, feminismiä, islamia, globalismia ja eliittiä, ja kannattavat esimerkiksi sananvapautta ja osittain myös perinteisiä sukupuolirooleja, valkoista identiteettipolitiikkaa, valkoista nationalismia ja uustaantumuksellisuutta. Liikkeessä on rasistisia, uusnatsistisia, naisvihamielisiä ja väkivaltaisia elementtejä, ja sen piirissä levitetään useita salaliittoteorioita."

Nyt on Perspectives on Psychological Science -lehti julkaissut tutkimuksen alt-right-liikkeen kannattajien psykologiasta. Siinä selvitettiin yhteensä noin 2 000 sen kannattajan psykologinen profiili. 

Verrattaessa liikkeeseen kuuluvia ja muita Trumpin äänestäjiä keskenään, olivat erot viime kädessä varsin pieniä. Sen sijaan nämä ryhmät erosivat selvästi niistä, jotka eivät äänestäneet Trumpia: he olivat näitä hiukan useammin miehiä, valkoisia ja nuoria sekä pitkäaikaiseen suhteeseen sitoutuneempia, vähemmän koulutettuja, kotoisin USA:n keskilännestä ja isotuloisempia. Työllisyysasteessa ei ollut juurikaan eroja.

Alt-rightin tukijat luottivat vähemmän valtamediaan ja enemmän vaihtoehtomedioihin kuin muut. Tutkimus ei kuitenkaan löytänyt tukea sille väitteelle, että heidän yhteiskunnallisen eliitin vastaiset näkemyksensä ulottuisivat talousasioihin. Päinvastoin, he suhtautuivat taloudelliseen tulevaisuuteen ja suuryrityksiin muita luottavaisemmin. 

Siten viime vuosikymmenten suuria taloudellisia muutoksia ei voi nähdä alt-right-liikkeen taustalla erityisesti vaikuttavina tekijöinä. Sen sijaan siellä ilmeni yhteiskunnan muuttuminen yhä monikulttuurisemmaksi, jonka seurauksena liikkeen jäsenet tunsivat halua tukea valkoisten miesten johtavaa asemaa suhteessa mustien ja naisten vaikutusvallan kasvuun. 

Taloudellisten syiden sijaan alt-rightin jäseniä innoittivat maailmankuvaan ja arvoihin liittyvät seikat. Siten he ovat valmiita tukemaan myös monenlaisia poliittisia toimia kuten muslimimaahanmuuton kieltämistä tai etelävaltioiden sisällissodan aikaisten merkkimiesten patsaiden säilyttämistä, koska heidän arvomaailmansa näkee ihmiset lähtökohtaisesti eriarvoisten ryhmien - kuten rodut, sukupuolet tai ikäluokat - kautta sekä tukee myös autoritaarisuutta ja erilaisten ulkoryhmien epäinhimillistämistä. 

Kaiken kaikkiaan tässä esittelemäni tutkimuksen mukaan alt-right-liikkeeseen kuuluvat henkilöt heijastavat pikemminkin vahvan yhteisöllisyyden tarvetta kuin taloudellista ahdistusta. Tähän tarpeeseen vastaa Yhdysvalloissa konservatiivinen oikeisto, joka edustaa perinteisiä arvoja varsin kirjaimellisesta raamatun tulkinnasta juontavine stagnaattisine yhteiskuntakäsityksineen. 

Suomessa tutkimuksessa kuvatun kaltaisella alt-right-liikkeen jäsenten kaltaisella maailmankuvalla varustettuja ihmisiä on olemattoman vähän. Merkittävin viime aikojen esille tulleena ryhmä lienee Perussuomalaisista juuri erotettu nuorisojärjestön etnonationalistinen siipi. 

Tunnistan kuitenkin, että myös meillä yhteiskunnan monikulttuuristaminen on johtanut eräänlaisen arvokonservatismin nousuun, jonka yksi keskeinen teema on humanitaarinen maahanmuutto. Siinä en kuitenkaan näe uskonnollisuuteen, autoritaarisuuteen tai ryhmien eriarvoistamiseen liittyviä tekijöitä kovinkaan keskeisinä motiiveina - vaikka eivät ne aivan marginaalissakaan liene.

Niiden sijaan paljon merkittävämpänä tekijänä näen pragmatismin. Eli maahanmuuttoon liittyvät tosiasiat kuten turvapaikanhakijoiden yhteiskuntaan mukanaan tuoman väkivaltarikollisuuden lisääntymisen, heidän aiheuttamansa taloudellisen taakan sekä monien tulijoiden ilmeisen haluttomuuden integroitua taloudellisesti omavaraiseksi yhteisöksi. 

Tämän näkemykseni erinomaisena todisteena toimii maamme monikulttuuristamista vastustavan suomalaisen politiikan kärkihahmo. Hänhän on ateistinen kielitieteilijä, jota ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua Donald Trumpin kaltaiseksi maskuliiniseksi kansanvillitsijäksi.

Minusta olisikin erinomaista, jos Suomessakin selvitettäisiin perusteellisesti ne psykologiset tekijät, jotka erottavat halla-aholaisten kannattajat muista suomalaisista. Samoin kaipaisin parempaa tietoa siitä, minkälainen psykologia saa politiikan toisen merkittävän ääripään eli Vihreiden kannattajat ajamaan erityisesti itselleen äärimmäisen haitallista yhteiskunnan muutosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan afrikkalaisia

Miksi Perussuomalaiset ovat nousussa?

Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

Viikonloppu osoitti toimivia demokratioita

Suomessa ja Euroopan Unionissa on viime aikoina kovasti moitiskeltu Puolan ja Unkarin demokratioita. Siksi oli mielenkiintoista seurata viikonlopun vaaleja.

Puolassa niissä valittiin parlamentti, joka käytössä olevien tietojen mukaan jatkaa vanhalla linjalla. Eli suurimmaksi puolueeksi - todennäköisesti yksinkertaisella enemmistöllä - nousee Laki ja oikeus eli maan viime vuosien valtapuolue ja arvostelun kohde. Äänistä se kuitenkin sai alle puolet.

Näin valitessaan puolalaiset antoivat luottamuksensa maassa viime vuodet harjoitetulle politiikalle EU:n silmätikuksi nostamia tuomioistuinten eläke-ikää koskevia muutoksia myöden. Demokratiahan tarkoittaa sitä, että poliittiset päätökset alistetaan kansalaisten hyväksyntään vaaleissa ja mikäli ne eivät kansaa miellytä, pudottaa se päättäjät vallasta.

Tätä olisi myös EU:ssa syytä kunnioittaa ja lopettaa Puolan arvostelu vanhojen neuvosto-aikaisten tuomareiden oikeusistuimien huipulta pudottamisesta eläköitysmisikärajaa alentamalla.

Toisessa EU:n silmätikussa eli Unkarissa käytiin puolestaan pääkaupunki Budapestin pormestarinvaalit. Niissä voiton vei opposition ehdokas syrjäyttäen maassa ehdotonta valtaa pitänyttä Fidesziä edustavan entisen pormestarin vallasta.

Epädemokraattisuudesta moititun valtapuolueen ehdokas on tunnustanut tappionsa ja onnitellut voittajaa ja maan hallitus on sanonut kunnioittavansa vaalitulosta. Näin Budapest siirtyy punavihreään valtaan, jonka ansiot jäävät seuraavina vuosina nähtäväksi.

EU:n ja Suomen kannalta oleellista on oivaltaa, että vaalitulos vahvistaa Unkarin demokratian toimivuuden. Siten myös Unkarin demokratian arvostelun soisi vaientuvan, vaikka maan valtapuolueen politiikan arvostelu voi toki jatkua ainakin seuraaviin parlamenttivaaleihin asti. Silloinhan nyt toimivaksi osoitettu unkarilainen demokratia antaa joko hyväksynnän tai hylkäyksen Fideszin harjoittamalle politiikalle.

Kolmannet viikonlopun vaalit käytiin Tunisiassa eli siinä ainoassa, maassa, jossa arabivallankumous ei johtanut sekasortoon. Voittajaksi selvisi islamisti, joka on kannattanut kuolemantuomiota, homoseksuaalisuuden kriminalisointia ja lakia, joka kieltää julkiset hellyydenosoitukset naimattomien pariskuntien kesken.

Myös Tunisian vaalit osoittavat demokratian toimivan ja tulosta on syytä kunnioittaa EU:ssa ja Suomessa. Näin siitä huolimatta, etteivät voittajan näkemykset näyttäisi vastaavan suomalaisten enemmistön näkemyksiä.

Samalla on kuitenkin syytä panna merkille, ettei islamismi ole edes Tunisiassa mikään merkityksetön poliittinen voima. Sen sijaan se on valtavirtaa, joka pystyy nousemaan valtaan myös kiistatta demokraattisissa olosuhteissa. Siten tämä uskonnon ja politiikan sekasikiö on syytä huomioida myös suomalaisessa sisäpolitiikassa; erityisesti sen monikulttuurisuuden hallintaan tähtäävissä toimissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Äänikoikeus vaati ihmishenkiä, mutta sen käyttäminen ei kiinnosta
Suomi, Unkari ja oikeusvaltioperiaate
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja

Ville Rydman kaipasi tervettä järkeä

Terveen järjen mukainen politiikkaa näyttäisi kannattavan Suomessa ja muualla Euroopassa. Tästä merkkinä Itävallan konservatiivipuolue otti melkoisen vaalivoiton viime sunnuntaina nostaessaan kannatuksensa peräti 37 prosenttiin.

Tapahtuneen taustalla olivat puolueen lisääntynyt maahanmuuttokriittisyys ja lähtökohtaisesti maahanmuuttokriittiseen FPÖ-puolueeseen liittyneet skandaalit, joiden seurauksena monet jälkimmäistä puoluetta aiemmin äänestäneet henkilöt siirtyivät konservatiivien kannattajaksi. Jatkossa nuoren konservatiivijohtajan Sebastian Kurzin tulevaisuus liittyy siihen, pitävätkö hänen poliittiset linjauksensa myös hallitusta muodostettaessa.

Suomessa Yle julkaisi toissapäivänä uuden puolueiden kannatuskyselyn ja sen mukaan Perussuomalaiset ovat repineet etumatkaa muihin puolueisiin. Nyt se on jo 3,8 prosenttiyksikköä - tai toisin ilmaistuna Halla-ahon luotsaama puolue on noin 22 prosenttia suositumpi kuin toisena majaileva perinteinen konservatiivipuolueemme Kokoomus, joka on viime vuosina siirtynyt yhä arvoliberaalimpaan suuntaan.

Tämä ero johtuu ennen kaikkea perussuomalaisten järkeenkäyvistä poliittisista linjauksista. Puolue ajaa hallittua ja kantaväestön kannalta hyödyllistä maahanmuuttopolitiikka sekä talouden toiminnan kannalta järkevää ilmastopolitiikka toisin kuin yhä vihreämmäksi muuttunut kokoomus.

Tämä sai nuorehkon kokoomuslaisen kansanedustajan Wille Rydmanin vaatimaan myös omaa puoluettaan linjaamaan politiikkaansa uudelleen. Suorana lainauksena: "yksikään kokoomuksen eurooppalainen sisarpuolue ei ole onnistunut nostamaan kannatustaan jäljittelemällä vihreitä. Päinvastoin; sellainen on pahimmillaan näivettänyt entisistä valtapuolueista politiikan pysyviä lilliputteja... Viherhenkiset roolileikit eivät ole tuoneet uusia äänestäjiä, mutta sitäkin tehokkaammin ne ovat karkottaneet vakaita peruskannattajia... Uuden sukupolven Sebastian Kurz käänsi puolueensa maahanmuuttopolitiikan tälle vuosituhannelle ja sai palautettua puolueensa kannattajien luottamuksen kysymyksessä, joka on monelle äänestäjälle ratkaiseva."

Nähtäväksi jää mikä vaikutus Rydmanin ulostulolla on hänen puolueensa linjaan tulevaisuudessa. Asia ei ole vähäpätöinen, sillä se näkyy jatkossa suoraan konservatiivisten äänestäjien jakautumisessa Perussuomalaisten ja Kokoomuksen välillä.

Ensin mainittuja tosin auttaa se, että myös monilla demareiden kannattajilla on suhteellisen matala kynnys siirtää kannatuksensa heille. Ylen mittauksen mukaan perussuomalaisia kannattaa juuri nyt 34 prosenttia useampi suomalainen kuin vanhaa valtionhoitaja- ja nykyistä pääministeripuoluetta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Perussuomalaiset ovat nousussa?
Aatteesta ja aatteettomasta ilmastopopulismista
Elina Lepomäki, talousliberaali

Miksi Perussuomalaiset ovat nousussa?

Helsingin Sanomat analysoi tuoreen gallupinsa merkitystä pidemmällä aikavälillä. Sinänsä asiallisen kirjoituksen loppupuolella oli väite, joka ei pidä paikkaansa, minkä seurauksena jutun analyysi ei löydä ilmeisintä syytä viime aikojen puoluekannatuksen muutoksiin.

Jutun mukaan "vanhojen valtapuolueiden on keksittävä keinot perussuomalaisten ja vihreiden kannatusnousun kääntämiseksi tai opittava elämään tilanteen kanssa. Sdp:n pitää keksiä, miten se ei jää vihreiden varjoon. Kokoomuksen pitää oppia elämään sen kanssa, että Suomessa on toinenkin suuri konservatiivinen puolue."

Huomiotani kiinnittänyt virhe oli väite nyky-Kokoomuksen konservatiivisuudesta. Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksen mukaan puolueen äänestäjät ovat suorastaan arvoliberaaleja. Puolueen linjan voi puolestaan tarkastaa HS:n omasta jutusta, jossa kartoitettiin viime eduskuntavaalien alla eri puolueiden ehdokkaiden sijoittumista konservatiivisuuden, arvoliberaaliuden, talouspoliittisen oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden nelikenttään.

Tuossa kartassa Kokoomus on kyllä oikeistolainen eli markkinataloudelle suopea puolue, mutta ei arvokonservatiivi vaan Keskustaa hiukan arvoliberaalimpi keskitien kulkija, jolle suomalaisuus ja kulttuurimme perinteiset arvot eivät ole kovin tärkeitä. Konservatiivisia ovat nykyisistä eduskuntapuolueista sen sijaan Kristillisdemokraatit ja etenkin Perussuomalaiset.

Tästä pääsemme myös kiinni siihen syyhyn, joka on johtanut Perussuomalaisten nousuun. Sen kerää taakseen ne henkilöt, jotka arvostavat suomalaisuutta ja kulttuuriperintöämme, eivätkä kannata syvällistä muutosta elämäntapaamme, mutta ovat talouspolitiikan osalta pehmeän markkinatalouden kannalla.

Tämä tontti on aiemmin ollut pitkälti keskustan hallussa, mutta puolueen avoin halveksunta vaalikarjaa kohtaan on johtanut jo vaaleissa nähtyyn ja edelleen syvenevään äänestäjien luottamuksen menettämiseen. Asiaa ei auta, että puolue avasi tien sosialistiselle kokeilulle seuraavaksi neljäksi vuodeksi, joten on helppo yhtyä HS:n johtopäätökseen siitä, että "Keskustan tulevaisuus näyttää tuoreiden galluplukujen valossa synkältä" ja olla asiasta hyvin tyytyväinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaisilla 23 prosentin etumatka seuraavaan
EVA:n tutkimus osoitti median poliittisen retoriikan ontuvuuden
Keskustan linja pitää

EVA:n tutkimus osoitti median poliittisen retoriikan ontuvuuden

Reilu viikko sitten julkaistiin mielenkiintoinen Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimus. Sen mukaan RKP:n, Kokoomuksen, Vihreiden ja Perussuomalaisten kannattajat ovat liberaalimpia kuin suomalaiset keskimäärin. Lisäksi tutkimus osoitti, että miehet ovat selvästi liberaalimpia kuin naiset.

EVA:n tutkimuksessa tutkittiin ihmisten suhtautumista neljään vapausluokkaan: sananvapauteen, identiteetin vapauteen, talouden vapauteen ja vapauteen holhouksesta. Näiden vertailu tarjosi myös joitakin varsin kiintoisia huomioita.

Sinänsä liberaalit Kokoomuksen äänestäjät kannattavat kyllä vahvasti talouden vapautta ja holhouksen vastaisuutta, mutta sanan- ja identiteetin vapauksilla ei ole heille kovinkaan oleellista merkitystä. Vastaavasti liberaaleina mediassa pidettyjen Vihreiden poikkeuksellinen vapaamielisyys ulottuu vain identiteetin vapauteen: he ovat varsin nuivia sekä sananvapauden että holhouksenvapauden suhteen.

Sen sijaan Perussuomalaisten kannattajien suhtautuminen identiteetin vapauteen on varsin konservatiivista, mutta kaikilla muilla akseleilla he ovat keskimääräistä liberaalimpia. Ja kokonaisuutena yksi maamme liberaaleimmista puolueiden tukijajoukoista.

Tämäkin siis vahvistaa Vihreiden ja Perussuomalaisten välisen fundamentaalisen eron ja sijoittumisen aatteellisesti mahdollisimman kauas toisistaan. Samalla näkyi selkeä ero Sinisen tulevaisuuden ja Perussuomalaisten välillä, sillä ensin mainitun kannattajat sijoittuivat kolmanneksi puolueiden konservatiivisuuslistalla.

Sinisiä edellä konservatiivisuudessaan olivat vain suomalaiset arkkikonservatiivit eli Kristillisdemokraattien ja Keskustan kannattajat. Heistä ensin mainitut ovat keskimääräistä konservatiivisempia kaikissa neljässä ulottuvuudessa ja jälkimmäinenkin kolmessa neljästä.

Perinteisistä vasemmistopuolueistamme Vasemmistoliiton kannattajat vastustivat kovasti taloudellista vapautta ja vapautta holhouksesta, mutta olivat liberaaleja identiteetin suhteen. SDP:n äänestäjäkunta poikkesi keskimääräisestä vain vastustamalla taloudellista vapautta. Puolue on siis aatteellisesti yhtä harmaa kuin puheenjohtajansa.

* * *

Kaiken kaikkiaan EVA:n tutkimus on siis erittäin mielenkiintoinen. Jopa niin, että sen tulisi asettaa suomalaisen median poliittinen retoriikka aivan uuteen asentoon. Puheet Perussuomalaisista konservatiiveina on syytä unohtaa. Samoin käsitys Vasemmistoliiton liberaaliudesta. Vihreidenkin vapaamielisyyden kanssa on vähän niin ja näin kun huomioidaan sen liberaaliuden rajoittuminen vain yhdelle akselille - sillä tosin sitten aivan ääriasentoon.

Mutta hetkinen, eikö meidän mediassamme - ja aiemmin kehumassani Helsingin Sanomien kuvassa - etenkin Perussuomalaiset ole varsin kaukana liberaaliudesta ja Vasemmistoliitto suorastaan liberaaliuden ääripäässä. Selitys on ehkä siinä, että HS:n analyysi perustui suppeaan joukkoon vaalikonevastauksia kun taas EVA:n selvitys oli huomattavasti monipuolisempi.

Tämä osoittaa myös sen, että HS:n viime vaalien kysymykset - tai niiden tulkinta - mittasivat vain pientä osaa liberaaliudesta. Ja olihan eroa vastaajissakin: EVA kysyi kannattajien ja vaalikone ehdokkaiden näkemyksiä. Mikäli ero selittyisi jälkimmäisellä, osoittaisi se osaltaan jo aiemmin havaitsemani dilemman äänestäjien oman näkemyksen ja vaalikäyttäytymisen välillä.

Lopuksi on syytä kommentoida kankaanpääläisen valtuutetun Teuvo Roskalan (ps) ultrakonservatiivista ulostuloa avioliiton sisäisistä raiskauksista. Hänen puolueensa ja etenkin sen puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti välittömästi kantaa äänestäjäkuntansa asenneilmapiiriä vastaavalla tavalla todeten, että "takapajuisuus ei ole yhtään parempaa, vaikka se olisi kotimaista".

Halla-aho viittasi samalla siihen, että viime vuosikymmenen aikana Suomeen rantautuneet uudet kulttuurit ovat etenkin naisten vapauden suhteen lähempänä ultrakonservatiivisuutta kuin länsimaista liberaalia ja naisten oikeudet takaavaa näkemystä. Nähtäväksi jää, ymmärtävätkö suomalaiset äänestäjät tämän merkityksen seuraavissa vaaleissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihervasemmisto
Suomalaiset ovat hassusti epäloogisia
Suomalaisten asenteet maahanmuuttoon ovat kohdallaan