Suomen populistinen tulevaisuus

Suomessa on tavallista, että puolueiden kannatus nousee silloin, kun ne eivät ole vallassa. Näin on käynyt tällä vaalikaudella Demareille ja Keskustalle, samoin kuin viime vaalikaudella Kokoomukselle ja Perussuomalaisille.

Tämä on tietenkin ymmärrettävää siinä mielessä, ettei suomalainen poliittinen järjestelmä anna oppositiolle juurikaan vaikuttamisen mahdollisuuksia, eikä siten myöskään vastuuta. Ja sen seurauksena sieltä on helppo lupailla kaikkea sellaista, mitä kunkin puolueen potentiaalinen äänestäjäkunta haluaa kuulla. 

Tosiasia kuitenkin on, että Suomen talous on ollut kuralla vuodesta 2008 asti, minkä seurauksena julkisia palveluita on rahoitettu lähinnä ottamalla velkaa valtiolle. Sen seurauksena Suomen valtionvelka on noussut käytännössä samalle tasolle kuin 1990-laman aikana, jolloin Suomi oli lähellä sellaista tilannetta, ettei julkisiin menoihin olisi saanut enää mistään rahoitusta.   

* * *

Valitettavasti 1990-luvun oppi ei ole mennyt perille maamme suurimmalle oppositiopuolueelle eli SDP:lle, jonka puheenjohtaja on heittäytynyt vieläkin populistisemmaksi kuin Timo Soini oli parhaimmillaan. Siitä antoi esimerkin Antti Lindtman, joka taannoisessa Ylen ykkösaamussa kieltäytyi kertomasta millä keinoilla hänen puolueensa tasapainottaisi valtaan päästessään maamme talouden, mutta tuli samalla kertoneeksi, miten se lisäisi valtion budjetin alijäämää peräti 1,5 miljardilla eurolla. 

Jostain syystä suomalaiset eivät osaa erottaa populismia vakavalla mielellä tehdystä politiikasta, vaan siirtävät kannatustaan sille, joka - 1970-luvulla käytettyä sanontaa laintatakseni - lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Ja sen seurauksena Lindtmanin tie kohti pääministeriyttä näyttää juuri nyt selkeältä ja mutkattomalta. 

Jos ja kun näin käy, saa Suomen kansa juuri sitä mitä se on tilannut. Enkä jaksa uskoa, että demarivetoinen politiikka olisi sille suuremmaksi onneksi kuin Marininkaan kaudella, jolloin pohjustettiin se talouden alho, josta nykyinen hallitus yrittää meitä nostaa. 

Kirjoitin tästä asiasta itsenäisyyspäivänä 2022 eli edellisen hallituksen valtakauden lopulla, jolloin Marinin kabinetin tekemät – ja Lindtmanin johtamalta hallitukselta odotettavissa olevat – talouspoliittiset ratkaisut olivat jo näkyvissä. Seuraavassa lainaus tuosta vajaan kolmen vuoden takaisesta kirjoituksesta.  

"Suomi on viimeisten vuosien aikana ajautunut julkisen talouden kriisiin, jonka vaikutuksia poliittinen päätöksentekokoneistomme on Sanna Marinin (sd) hallituksen johdolla siirtänyt tulevaisuuteen velkaannuttamalla valtiota nopeaan tahtiin. Asiaa ei ole pidetty ongelmana, koska velkojemme korot ovat viime aikoihin asti olleet olemattomat, mutta valitettavasti maailmalla kiihtynyt inflaatio on alkanut nostaa korkotasoja. Ja siksi maamme suuryritykset ovat ilmoittaneet pitävänsä maamme velkaantumista jopa hallitsemattomana."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon, Keskisarjan ja koko hallituksen on syytä rauhoittua
Kansan reilu enemmistö tahtoo demarihallituksen
Talouden tila ja itsenäisyys

Suomen oiva päätös kantaa hedelmää

Suomen tannoinen päätös Ukrainan tukemisesta ostamalla suomalaisia aseita kotimaisilta valmistajilta on mennyt aika pienellä uutisnäkyvyydellä. Ratkaisu oli kuitenkin taloudellisessa umpitunnelissa haparoivan maamme talouden kannalta hyvä, sillä tätä kautta Venäjän torjuntaan käytettävät rahat saatiin palvelemaan kotimaista teollisuutta. 

Tehty ratkaisu on nyt osoittautumassa vielä alkuperäistä ajatustakin oivallisemmaksi, kun USA:n presidentti Donald Trump on vaatinut eurooppalaisia ostamaan Ukrainan tarvitsemia amerikkalaisaseita maansa sotateollisuudelta. Ja siten kasvattamaan niiden kautta oman maansa talouden rahoitusta. 

Tarkoitan sitä, että suomalaisaseiden Ukrainaan viemisen perusteella Suomi saattoi nyt  tehdä hyvällä omallatunnolla muista pohjoismaista poikkeavan ratkaisun ja ilmoittaa, ettei meidän käytössämme olevaa rahaa riitä käytettäväksi amerikkalaisaseisiin. Eikä sitä tosiasiassa riitä moneen muuhunkaan asiaan, kuten valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) tuore ilmoitus miljardin euron lisäsäästöistä julkisista menoista osoittaa. 

Sivumennen sanoen valtionvarainministeri ilmoitus osoittaa sen, ettei hänestä tai hänen puolueestaan voi käyttää - edes maamme valtalehdistössä - nimitystä "populisti", sillä sellainen ei koskaan eikä missään tilanteessa tee tietoisesti päätöksiä, joiden tietää herättävän vastustusta äänestäjissä. Ja sellainenhan Purran ilmoitus tulevista budjettileikkauksista nimenomaisesti on. 

Näin siinäkin tapauksessa, että siihen sisältyisi juuri hänen äänestäjäkunnassaan kannatusta saava kehitysapuvarojen nollaaminen. Tai maahanmuuttoteollisen kompleksin rahoituksen supistaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:n päätöksen seuraukset

Monta kärpästä yhdellä iskulla
Olemmeko kolmannen maailmansodan kynnyksellä?

Ylen A-studio: poliittista korrektiutta vai ymmärtämättömyyttä?

Eilisessä A-studiossa käytin keskustelua siitä, miten Venäjän sotataloutta ylläpitävä öljy- ja kaasukauppa kukoistaa, vaikka se on periaatteesa asetettu boikottiin. Raakaöljyä kuljetetaan Intiaan, missä se jalostetaan venäläisten omistamassaan öljynjalostamossa vietäväksi EU:hun ja Yhdysvaltoihin. Eikä edes maakaasuputkia saada suljetuksi.

Asiantuntijoista professori Kari Liuhto totesi ohjelmassa, että pääsyy venäläisen öljyn kauppaan on kysyntä. Öljyä ostetaan siitä huolimatta, että se tulee alkujaan Venäjältä. Professori Veli-Pekka Tynkkynen puolestaan kertoi, että toinen ongelma on Euroopan suuri riippuvuus venäläisestä putkikaasusta. 

Lisäksi hän kertoi, että populistit oikealla ja vasemmalla ovat sitä mieltä, ettei venäläisten kanssa käytävää kauppaa saisi rajoittaa, koska energian hinnan pitää olla alhaalla. Tätä täydensi toimittaja Anna Karismo kertomalla, että esimerkiksi pian vaaleihin käyvässä Saksassa "osin äärioikeistolaisen ja Venäjämielinen" AfD on kasvattanut kannatustaan. Lisäksi hän mainitsi, että Unkari ja Slovakia haluaisivat jopa lisätä energian tuontia Venäjältä.

Tätä kuunnellessani tuntui kuin katselisin kissan kiertävän kuumaa puuroa. Näin siksi, ettei kukaan maininnut sanaakaan siitä, miksi eurooppalaiset niin sanotut populistipuolueet kasvattavat suosiotaan. Eli kehitysmaalaisten maahanmuuttoa, joka on johtanut monien eurooppalaisten yhteiskuntien syvälliseen muutokseen ja ihmisten turvallisuudentunteen heikkenemiseen. 

Tämän seurauksena eurooppalaiset antavat vaaleissa äänensä yhä useammin sellaisille poliittisille toimijoille, jotka lupaavat pysäyttää kansainvaelluksen. Eivätkä he tässä oman ympäristönsä kurjistumistilanteessa pane painoa niiden muille poliittisille tavoitteille.

Toisin sanoen Venäjä hyötyy - ja Ukraina kärsii - tällä hetkellä voimakkaasti EU:n ja eurooppalaisten päättäjien viime vuosikymmeninä harjoittamasta maahanmuuttopolitiikasta, koska kaikkien maiden maahanmuuttokriittiset puolueet eivät toimi ulkoisen turvallisuuden kysymyksissä samalla lailla vastuullisesti kuin Suomen Perussuomalaiset.  

Palaan vielä eiliseen A-studioon. Sitä katsoessani mietin, että tunnistivatko professori Tynkkynen ja toimittaja Karismo Euroopassa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan merkityksen venäläisten energiakaupan taustalla, mutta vaikenivat siitä niin sanotun poliittisen korrektiuden takia. Vai eivätkö he edes ymmärtäneet koko asiaa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimien maahanmuutto hyödyttää Putinin Venäjää
Miksi Saksassa ajettiin autolla torille?
Ranska kaipaa poliittista suvaitsevaisuutta

Poliittinen värityskirja

Heinolalainen Harri Salonen (ps) haluaa poistaa lukion yhteiskuntaopin oppikirjasta kohdan, jossa kerrotaan Suomen eduskuntapuolueista. Hänen mukaansa kirjaan painetut puolueiden esittelyt ovat räikeällä tavalla poliittisesti latautuneita ja vinoutuneita.

Esimerkkeinä tällaisesta hän mainitsee seuraavat asiat: tasa-arvo on nimetty pelkästään vihervasemmistopuolueille tärkeäksi arvoksi, Perussuomalaiset on nimetty ainoaksi populistiseksi puolueeksi ja hyvinvointivaltion sanotaan olevan pitkälti sosiaalidemokraattien luomus. Vinoutuneiden eli virheellisten väitteiden listaa voi jatkaa lisäksi sillä, että Vihreät ovat vaikeasti vasemmisto-oikeisto -akseliin sijoitettava puolue. 

Mainituista asioita ensimmäinen kuuluisi kaikille  kirjassa esitellyille puolueille, sillä Suomessa ei yksikään puolue aja ihmisten välistä epätasa-arvoa. Toinen kohta eli populismi kuvaa tänä päivänä useita puolueita. 

Näin erityisesti edelliseen hallitukseen osallistuneita oppositiopuolueita, jotka moittivat nykyhallitusta monista asioista - kuten budjetin leikkausten kohdistamisesta - ilman, että tarjoavat selkeää vaihtoehtoa. Tai ilmoittavat poliittiseksi tavoitteekseen yksinkertaisesti hallituksen kaatamisen. 

Kolmas kohta on puhdasta lööperiä, koska kaikki suomalaiset puolueet kannattavat tänä päivänä hyvinvointivaltiota, jossa suuri osa palveluista on yhteiskunnan vastuulla. Puolueita erottavat vain keinot, kuinka se toteutetaan ja kuinka paljon se saa maksaa.

Neljäs, eli minun esille nostamani kohta, taas ei pidä paikkaansa, koska Vihreät on nykyisin - todennetusti - talouspolitiikaltaan vasemmistolainen ja arvopohjaltaan ääriliberaali puolue.

Edelle kirjoittamilla perusteilla on helppo yhtyä Harri Salosen kritiikkiin. Ja samalla ihmetellä syvästi kyseisen koulukirjan tekijöiden ilmiselviä poliittisia motiiveja, joiden tavoitteena näyttäisi olevan koululaisten aivopeseminen näkemään erityisesti poliittinen vihervasemmisto todellisuutta paremmassa valossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohutun koulututkimuksen tekijöiden kehno tutkimusetiikka
Kympin oppilas osasi ennen enemmän kuin nyt
Opetushallitus linjasi spurgut ja puliukot puhekielen ulkopuolelle

Anemialääkettä

Suomen talous on kyntänyt anemian suossa jo yli puolitoista vuosikymmentä. Juuri nyt näyttää kuitenkin hiukan valoisammalta, ainakin valtiovarainministeriön muutaman päivän takaisen ennusteen mukaan. 

Talous toki supistuu vielä tänäkin vuonna, mutta rahaministeriö arvelee kuitenkin, että ensi vuonna pääsemme nauttimaan 1,7 prosentin kasvusta ja seuraavanakin vuonna lähes samanlaisesta. Tämä tulisi suureen tarpeeseen, mutta ei kuitenkaan ole syytä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä VM odotti jo kuluvalle kuluvalle vuodelle kasvua, vaikkei sellaista olekaan ollut.

Tällä kertaa on kuitenkin syytä optimismiin, sillä kuluneella viikolla olemme saaneet kuulla kahdesta erinomaisesta uutisesta. Niistä ensimmäisen mukaan konepajayhtiö Valmet on sopinut chileläisen metsätalousjätin, Araucon, kanssa kokonaisen sellutehtaan toimittamisesta Brasiliaan. 

Valmetin edustajan mukaan "Suomen osuus työstä on arviolta 300 000–400 000 tuntia, joka vastaa 250 henkilötyövuotta. Tämän lisäksi valmistusyksiköt Jyväskylässä, Tampereella ja Lapualla hyötyvät tilauksesta seuraavat pari-kolme vuotta". Itse tilauksen arvo on Valmetille yli miljardi euroa.

Toinen erinomainen uutinen kuultiin eilen, kun lääkeyhtiö Orion julkaisi tiedon, jonka mukaan sen kehittämän Nubeqa-eturauhassyöpälääkkeen kuluvan vuoden markkinamyynti yhteistyökumppani Bayerin kautta ylitti miljardin euron rajan. Tätä rajaa ei mikään Orionin kehittämä tuote ole ennen saavuttanut. 

Eikä tässä kaikki, sillä yhtiön toimitusjohtajan mukaan "sekä kliininen kehitysputkemme että tutkimusputkemme ovat myös vahvistuneet viime aikoina. Tämän kehityksen myötä parannamme todennäköisyyksiä sille, että pystymme vastaamaan potilaiden moninaisiin tarpeisiin ja tuomaan uusia innovatiivisia lääkkeitä markkinalle tulevaisuudessa."

On kuitenkin selvää, etteivät kahden suomalaisen pörssiyhtiön - edes suuren sellaisen - hyvät tulokset vielä nosta koko maan taloutta, vaikka niiden voitot levittävätkin hyvinvointia myös yhtiöiden ulkopuolelle palkkoina ja sijoitusvoittoina, jotka valuvat palvelusektorilla toimiville yrityksille ja niiden työntekijöille. Hyvän signaalin ja lisäluottamusta Suomen talouden tulevaisuuteen ne kuitenkin tarjoavat. 

Ja sitä Suomessa todella tarvitaan, sillä eduskunta on parhaillaan käsittelemässä budjettiesitystä, jonka lopputulema on peräti 12,2 miljardia alijäämäinen. Toisin sanoen Petteri Orpon (kok) hallitus on ottamassa jokaista suomalaista - vauvasta vaariin - kohti yli 2 200 euroa lisävelkaa, josta on vuosittain maksettava muutaman prosentin korkoa aina siihen asti, kunnes laina on maksettu pois ilman, että sitä varten on otettu uutta lainaa. 

Näin siitäkin huolimatta, että jakopolitiikastaan tunnettu oppositiomme - eli poliitinen keskusta ja vihervasemmisto - on huutanut suoraa huutoa niistä pienehköistä julkisten menojen leikkauksista, joista hallitus on saanut päätettyä. Eikä se mitä todennäköisimmin tule vaikenemaan jatkossakaan pyrkiessään nostamaan suosiotaan kansan parissa populistisella huutelullaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus toimii ja oppositio räksyttää
Suomalaisen yhteiskunnan on ryhdistäydyttävä
Viipalointia vai kasvatusta?

Kansallisen liittouman vaalivoitto ei tarkoita, että Ranska muuttuisi perussuomalaiseksi

Ranskan viime viikonlopun vaalien ensimmäisen kierroksen tulos vastasi odotuksia. Se tarkoittaa, että maan asukkaiden kyllästyminen harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan ja sen seurauksiin on nyt realisoitumassa todellisuudeksi. 

Tähän tosiasiaan johtaneista seikoista saatiin esimerkki, kun Ranskan Thionvillessä turkkilaistaustaisten henkilöiden häihin tehtiin hyökkäys, jossa rynnäkkökiväärein aseistautunut joukko tappoi yhden ja haavoitti useita ihmisiä. Tapauksen taustalla olivat ilmeisesti huumekauppaa harjoittavien jengien väliset riidat.

Jos ja kun tällaista - ja muuta vastaavaa - tapahtuu kerta toisensa jälkeen, on ymmärrettävää, etteivät eurooppalaiseen järjestykseen tottuneet ihmiset ole tyytyväisiä. Ja että he tahtoivat siksi äänestää sen muutoksen puolesta, jota tarjosi Kansallinen allianssi.

* * *

Suomalainen toimittaja arveli vaalituloksen muuttavan ainakin neljää asiaa. Niistä ensimmäinen on hänen mukaansa Ranskan Ukrainalle antaman tuen väheneminen. Tämä tarkoittaisi pientä voittoa Vladimir Putinin Venäjälle. Ja olisi räikeässä ristiriidassa Suomen Perussuomalaisten Ukrainaa vahvasti tukevan linjan kanssa. 

Toinen toimittajan mainitsema seikka, jonka voi odottaa muuttuvan Ranskassa oli Kansallisen liittoutuman populistinen talouspolitiikka, joka uhkaa ajaa maan entistä pahempaan velkakriisiin. Myös tässä on oleellinen ero perussuomalaisiin, jotka ovat hallituksessa ajaneet niin tiukkaa talouspolitiikkaa, että oppositiossa oleva poliittinen vasemmisto on degeneroitunut pelkäksi populistiseksi huutokuoroksi.

Kolmas suomalaistoimittajan esille nostama mahdollinen asia oli Ranskan kieltäytyminen maksamasta Ranskan jäsenmaksua EU:lle. Tällä olisi tietenkin valtava vaikutus koko Unioniin, ja se saattaisi palauttaa sitä monta piirua taaksepäin kohti puhdasta kauppaliittoa. Tämä sopisi erinomaisesti perussuomalaisille, jotka ovat niin ikään EU-kriittisiä.

Lopuksi toimittaja mainitsi vielä sen, että EU muuttuisi aiempaa arvokonservatiivisemmaksi. Tämä tarkoittaisi tiukemman maahanmuuttopolitiikan lisäksi nykyistä vanhoillisempaa suhtautumista esimerkiksi seksuaalisiin poikkeamiin ja abortteihin. 

Tässä suhteessa ranskalaisten ja suomalaisten maahanmuuttokriittisten puolueiden suhde ei ole yksiselitteinen. Suomessahan aborttioikeuden hyväksyvät käytännössä kaikki, mutta seksuaalisten poikkeamiin liittyvään viime vuosien hypeen monet maahanmuuttoriittiset suhtautuvat negatiivisesti.

* * *

Kuten arvoisa lukijani on huomannut, on tämän blogimerkintäni sanoma se, että vaikka Euroopassa yleisesti harjoitettu maahanmuuttopolitiikka on johtanut sekä Suomessa että Ranskassa - ja myös monissa muissa EU-maissa - suurten maahanmuuttokriittisten puolueiden nousuun, se ei tarkoita, että eurooppalaisten maiden politiikka olisi muuttumassa samaan suuntaan kaikissa muissa suhteissa. 

Tämä näkyy erityisesti maahanmuuttokriittisten puolueiden Venäjä-suhteissa ja taloudellisessa ajattelussa, mutta myös monissa muissa seikoissa. Ja siksi Ranskan vaalien ensimmäisestä kierroksesta ei kannata vetää liian nopeita johtopäätöksiä. 

Lisäksi on muistettava, että Ranskaan on syntymässä epäpyhä allianssi Macronilaisten ja vasemmiston välille, joka saattaa onnistuessaan estää Kansallisen liittouman nousun valtaan. Ja sitä kautta padota gallialaisten maahanmuuttokriittisten valtaanpääsyä vielä yhden vaalikauden ajaksi.

* * *

Hollannissa Geert Wildersin johtama maahanmuuttokriittinen Vapauspuolue saavutti viime vuoden marraskuussa vaalivoiton, mutta hallitus on muodostettu vasta nyt. Siihen osallituvat oikeistopuolueet, mutta pääministerinä istuu poliittisesti sitoutumaton Dick Schoof. 

Tämän hallituksen päätöksentekokyky ja yleispoliittinen linja jää nähtäväksi, mutta Euroopan nykypolitiikan merkittävin ajuri näkyy pääministerin kommentissa, jonka mukaan hallitus tulee tekemään "kaikkien aikojen tiukinta turvapaikanhakijoiden vastaanottopolitiikkaa ja kattavimman paketin maahanmuuton hallitsemiseksi". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Panoksena koko Euroopan tulevaisuus
Maahanmuuttajien tekemä vallankumous
Massamaahanmuutto on EU-nuorison suurin huoli

Olisiko aika pyytää anteeksi Jussi Halla-aholta?

Ruotsalaisten ahdistus ja epätoivo maahanmuuttajajengien varjossa näyttää lopulta herättäneen myös suomalaisen valtamedian - ainakin hetkeksi. Tästä saimme eilen erkkomedian esimerkin, kun Ilta-Sanomat julkaisi pääkirjoituksen, jossa todettiin suoraan, että "kun Suomessa varoitetaan Ruotsin tilanteesta, varoituksia ei kannata leimata oikopäätä rasistisiksi tai populistisiksi puheenvuoroiksi. Vaarallisen kehityskulun edessä kannattaa pysähtyä ja ottaa opiksi Ruotsin virheistä."

Samassa kirjoituksessa lainattiin myös Ruotsin pääministeriä, joka tunnusti, että "poliittinen naiivius ja tietämättömyys johdatti meidät tähän pisteeseen. Samoin kuin vastuuton maahanmuuttopolitiikka ja epäonnistunut integraatio."

Mitäpä tuohon sanoisi? Senkö, että toivoin 18. maaliskuuta vuonna 2010 "eurooppalaisten poliittisten päättäjien uskaltavan kohdata Afrikan ja Lähi-Idän liiallisesta väestönkasvusta johtuvan kansainvaelluksen silmät auki, rehellisenä ja tosiasiat tunnustaen". 

Ilta-Sanomat julkaisi myös pitkän jutun maahanmuuttajajengeistä ja heidän johtajistaan - sekä osoitti valokuvin, ettei kyse todellakaan ole kantasuomalaisista idiooteista, vaan maahan tuotetuista kehitysmaalaisista. Hyvä asia toki tämäkin, ettei asia enää jäisi kenellekään epäselväksi - ei edes Eva Biaudet´lle. 

Tämähän tuli juuri osoittaneeksi täydellisen ymmärtämättömyytensä siitä, missä tilanteessa olemme. Vai miten muuten tulisi tulkita hänen sosiaalisen median kirjoituksensa, jonka mukaan "nyt kyllä valtiovarainministeri harrastaa sellaista pelottelua joka minun mielestäni on itsessään uhka meille kaikille".

Yhden asian Ilta-Sanomat - ja lähes koko suomalainen lehdistö - saisi kuitenkin vielä tehdä. Se on: esittää koko toimituksen julkinen anteeksipyyntö puhemies Jussi Halla-aholle, jota erkkomedia yhdessä muiden suomalaisten mediayhtiöiden kanssa on ainakin puolentoista vuosikymmenen ajan panetellut mitä moninaisimmin tavoin. Lopultahan se kuitenkin oli juuri Halla-aho, joka Scripta-blogissaan nosti maahanmuuttopolitiikkamme ongelmallisuuden esille jo 2000-luvun alussa.

Esimerkiksi elokuun 18. päivänä vuonna 2003 tuleva puhemies merkitsi muistiin Tanskan-matkaltaan seuraavan tekstin: "viikon aikana mies ´af anden etnisk baggrund´ raiskasi 14-vuotiaan tytön puistossa ja kaksi miestä ´af anden etnisk baggrund´ puukotti kuoliaaksi italialaisen turistin, mutta oleellinen ero Suomeen ja Ruotsiin on siinä, että näistä asioista puhuttiin mediassa. Ongelma oli maahanmuuttajien väkivalta eikä se, syyllistetäänkö maahanmuuttajia, jos heidän väkivallastaan puhutaan. Suomen ja Ruotsin harrastama roskaväen päänsilittely on valtava karhunpalvelus paitsi yhteiskunnalle yleensä myös maahanmuuttajille erikseen."

Tämän valossa meillä kaikilla suomalaisilla - ja erityisesti maan johtohenkilöillä - olisi ollut mahdollisuus nähdä Ruotsin ja Suomen tulevaisuus. Ja tehdä jo silloin sellaiset päätökset, joiden perusteella ruotsalaisia ei olisi ahdistettu epätoivoon, eikä Suomessa tarvitsisi pelätä Ruotsin tietä. 

Ruotsissa ja Suomessa valittiin kuitenkin toisin. Ja sen valinnan hedelmiä korjataan nyt: kaksikymmentä vuotta Halla-ahon blogimerkinnän ilmestymisen jälkeen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pakolaisiin suhtautuminen ei ole muuttunut
Tähtääkö Eva Biaudet hallitusneuvotteluiden kaatamiseen?
Toivottavasti Milan Jaffin pahoinpitely motivoi häntä

Marinin lähtö eduskunnasta on onneksi sekä Sannalle että suomalaisille

Entinen pääministerimme Sanna Marin (sd) päätti jättää eduskunnan, koska sai hyväpalkkaisen työpaikan  Iso-Britannian vasemmistolaisen ex-pääministerin perustamasta kansainvälisestä yrityksestä, jonka tarkoituksena on tukea poliitikkoja torjumaan globalisoitumisen haittavaikutusten seurauksena syntynyttä populismia. 

Marinin päätös toi ensimmäisenä mieleeni sen, että kyseessä on ilmiselvä win-win-tilanne. Onhan selvää, että eduskunnasta lähteminen isopalkkaiseen pestiin on hyväksi entiselle pääministerillemme - mutta toisaalta ottaen huomioon hänen saldonsa Suomen pääministerinä - se on suureksi onneksi myös koko Suomen kansalle.  

Toisaalta on tietenkin myös niin, että 35 628 ihmistä antoi tukensa sille, että Marin jatkaisi heidän asioidensa ajamista kansanedustajana. Näiden ihmisten luottamus on nyt petetty, vaikka eduskuntaan toki nousee Marinin sijalle uusi demarinainen. 

Helsingin yliopiston politiikan tutkija Johanna Vuorelma huomasi myös, että Marinin eropyyntö näyttää ikävältä, sillä asiassa syntyy kuva omaa uraansa edistävästä poliitikosta. Tämä kuva on luonnollisesti oikea, mutta ei mitenkään erikoinen. 

Onhan varsin luonnollista, että käytännössä jokainen poliitikko pyrkii - muiden ihmisten tapaan - edistämään poliittisten tavoitteidensa ohella omaa uraansa. Ja on valmis hyppäämään parempiin hommiin, jos sellaisia vain on tarjolla.

Loppukaneetiksi tähän kirjoitukseen totean - Marinin omien sanojen mukaan - että hän on myös jatkossa sosiaalidemokraatti ja tulee toimimaan niiden arvojen pohjalta, joiden pohjalta hän on aiemminkin työskennellyt. Nähtävästi tämä sopii hyvin myös hänen uudelle Britannian poliittisesta vasemmistosta ponnistaneelle työnantajalleen, Tony Blair Institute for Global Changelle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila
Sanna Marinin feministinen taisteluhuudahdus
Sanna Marin: häikäilemätön ellei suorastaan härski poliitikko

Pystyykö Yle itsekriittisyyteen?

Politiikan tutkija Johanna Vuorelma kertoi Ylen julkaisemassa kolumnissa, että väitteet puolueellisesta mediasta perustuvat usein siihen, että lukijan näkemysten kanssa erimieliset näkemykset tulkitaan totuuden vastaisina. Yhdeksi esimerkiksi hän otti perussuomalaiset, jotka "syyttivät ´punavihreää valtamediaa´ tosiasioiden pimittämisestä ja vihamielisestä suhtautumisesta heihin". 

Vuorelman mukaan "väite vihamielisestä ja poliittisesti motivoituneesta mediasta kuuluu eurooppalaisen oikeistopopulismin ideologisiin kulmakiviin". Hän ei kuitenkaan ottanut suoraa kantaa siihen, ovatko mainitun puolueen väitteet perusteltuja vai ei. 

Sen sijaan hän ohjeisti mediataloja tunnistamaan "oma valta-asema mediavälitteisessä politiikan todellisuudessa, pysyä itsekriittisenä perustellun mediakritiikin edessä ja torjua pyrkimykset maalata mediasta poliittinen syntipukki". Tämä on sinänsä hyvä ohje. 

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä todeta, että tässä blogissa kolmesti (yksi, kaksi ja kolme) tekemäni tarkastelu Ylen ajankohtaisohjelmissaan eri puolueille tarjoamasta näkyvyydestä ei selity muuten, kuin Perussuomalaisiin kohdistuvalla syrjinnällä. Valitettavasti käytettävissä oleva aikani ei juuri nyt mahdollista neljännen vastaavan analyysin tekemistä sen näkemiseksi, onko Yle sittemmin pystynyt itsekriittisyyteen esittämäni - perustellun - mediakritiikin seurauksena.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät ovat saaneet ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä loppuvuonna 2021
Yle vahvisti poliittisen sitoutuneisuutensa
Puolueiden kannatus ei vastaa niiden näkyvyyttä Ylen A-studiossa

Pölhöpopulismia Saksassa ja Suomessa

Helsingin sanomat kertoi, että Saksan vaaleissa yksi tappion kärsineistä puolueista oli Vaihtoehto Saksalle eli AfD. Puolueen linjasta HS mainitsi, että "keskeisin tavoite on ollut maahanmuuton vastustaminen". Lehti totesi myös, että AfD sai vaaleissa "ensikertalaisilta vain kuuden prosentin tuen", eli ettei se ole nuorten parissa kovinkaan suosittu - toisin kuin Suomen Perussuomalaiset. 

En tiedä oliko edelle kirjaamani Perussuomalaisten ja AfD:n rinnastaminen huolella suunniteltu, mutta on syytä huomata, että AfD kampanjoi vaaleissa pölhöpopulistisesti rokotusvastaisuudella. Eikä se houkutellut Saksan sivistynyttä nuorisoa. 

Suomessa Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on sen sijaan todennut tieteellisten tosiasioiden mukaisesti, että koronarokote "kannattaa ottaa, koska se estää vaikeita tautitapauksia ja vähentää sairaalahoidon tarvetta, vaikka se ei tartuntoja täysin estäkään". Lisäksi muutamat perussuomalaisissa toimivat koronarokotteiden avulla profiloitumaan pyrkineet henkilöt on joko erotettu puolueesta tai jääneet vaille mainittavaa menestystä. 

Siten AfD:n ja Perussuomalaisten rinnastaminen on harhaanjohtavaa, vaikka puolueilla onkin samankaltainen suhtautuminen maahanmuuttoon. Ja ehkäpä juuri siksi AfD:tä kannattaa itäsaksalainen vanhempi polvi kun taas Suomessa perussuomalaisten aatteet jakaa erityisesti sivistynyt nuoriso.

* * *

Saksan Vihreät menestyivät vaaleissa mainiosti ja päässevät liittotasavallan hallitukseen ajamaan tavoitteitaan. Sen suomalainen sisarpuoluehan on parhaillaan vastaavassa asemassa ja kokee vaikeuksia suhtautumisessaan laittomaan ympäristöradikalismiin. 

Tästä saimme esimerkin viimeksi eilen, kun puolueen puheenjohtaja ja Suomen sisäisestä turvallisuudesta vastaava sisäministeri Maria Ohisalo ei halunnut moittia julkisesti radikaaliliike Elokapinaa sen järjestäytyneen yhteiskunnan vastaisista toimista, vaan kiemurteli kiemurtelemistaan Alfa-TV:n Sanna Ukkolan haastattelussa. 

Asia on juuri nyt ajankohtainen, kun Elokapina on järjestämässä peräti kymmenen päivän mielenosoitusta Mannerheimintielle. Liikkeelle kiusallisesti joku oli luovuttanut Suomen uutisille videon, josta paljastuu heidän piittaamattomuutensa mielenosoituksiin liittyvistä laeista eli viime kädessä järjestäytyneestä oikeusvaltiosta. 

Nähtäväksi jää, kuinka näyttävästi valtamediat välittävät Suomen uutisten skuupin laajemmille kansanjoukoille. Sellaista saattaa kuitenkin ehkäistä AfD:n valitseman koronalinjan kärsimä tappio Saksassa, koska Vihreiden ja erityisesti puheenjohtaja Ohisalon ilmiselvä tuki Elokapinan toiminnalle on samalla tavalla pölhöpopulistista - ja saattaa vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti sivistyneen nuorison suhtautumiseen puolueeseen tulevissa aluevaaleissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terroristijärjestö iski jälleen Helsingissä
Johtaako koronaviruspandemia populistien voittoon?
Valtapuolueet pohjustivat AfD:n voiton

Miksi hallitusyhteistyö on vaikeutunut?

Valtio-opin professori Kimmo Grönlundin mukaan oikeistopopulististen liikkeiden kasvu tekee hallitus­yhteistyöstä vaikeampaa Suomessa ja Ruotsissa. Sen seurauksena poliittinen kenttä on pirstaloitunut entisestään, jolloin puolueet joutuvat hallitusneuvotteluissa taipumaan aiempaa enemmän kompromisseihin. 

Kollegan näkemys lienee sinänsä oikea, mutta ei ulotu kuin puolitiehen. Kannatusvaihteluiden sijaan kannattaisi kysyä niitä syitä, jotka ovat johtaneet oikeistopopulismin nousuun. Eli ehdotan professorille analyysin tekemistä siitä, minkä takia uudenlaiset poliittiset liikkeet ovat saaneet kannatusta. 

Minulla itselläni on sellainen käsitys, että kyse on ruotsalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan poliittisen eliitin viime vuosina ja vuosikymmeninä harjoittamasta politiikasta, jonka seurauksena yhä useammat ihmiset ovat alkaneet tuntea kotimaansa vieraaksi ja jopa vastenmieliseksi. Ja vieläpä siten, että he ovat joutuneet tämän muutoksen maksumiehiksi ja -naisiksi. 

Jos ja kun tämä pitää paikkansa, on vain terveen demokratian merkki, että syntyy uusia poliittisia liikkeitä, jotka ajavat yhä suuremman väestönosan kaipaamia muutoksia harjoitettuun politiikkaan. Sen sijaan ei ole terveen demokratian merkki, että vanhaa politiikkaa harjoittaneet puolueet sulkevat jo periaatteellisella tasolla vallan ulkopuolelle liikkeitä, joiden kannatuksen suuruus on noussut viidennekseen koko äänestysikäisestä väestöstä.

Siksi ongelma ei viime kädessä ole oikeistopopulismin nousu, vaan vanhojen vallanpitäjien epäonnistunut hallinto ja siitä huolimatta jatkuva vallanhimo, joka estää jouhevan siirtymisen kohti uutta poliittista todellisuutta. Omalta osaltaan tätä ehkäisevät myös vallanpitäjien ja vanhan politiikan tueksi yhä vahvemmin sitoutuneet lehdistö ja oikeuslaitos. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan suhde oikeusvaltioon on selvitettävä puolin ja toisin
Valehtelevat pormestarit menestyvät
Suuret uudistukset eivät saa johtaa alueiden väliseen polarisoitumiseen

Tietämätön populistinen sosialisti

Pääministeri Sanna Marin (sd) kirkasti jälleen kuvaansa faktoista tietämättömänä populistisena sosialistina. Tarkoitan tällä tietenkin hänen ehdotustaan kunnallisveron "muuttamiseksi" progressiiviseksi. 

Tietämättömyyttä Marinin ehdotuksessa edustaa väite, jonka mukaan kunnallisvero ei olisi progressiivinen. Todellisuudessahan se on, koska sitä ei mitata kaikista palkkatuloista, vaan ensin tehdään vähennykset. 

Veronmaksajien laskelman mukaan kunnallisverotus alkaa noin 15 000 euron kokoisista tuloista ja nousee sen jälkeen siten, että 20 000 euroa hankkivat maksavat sitä keskimäärin reilut 4 prosenttia, 30 000 euroa tienaavat lähes 12 prosenttia ja palkakseen 40 000 euroa saavat jo yli 16 prosenttia. Ellei tämä ole progressiota, niin mikä sitten?

Marinin populistista sosialismia puolestaan edusti se, että hän halusi siirtää verotuksen painopistettä yhä selkeämmin suurituloisille. Näin siitä huolimatta, että jo nykyisin parhaiten palkattu 22 prosenttia kansasta maksaa 96 prosenttia ansiotuloveroista. 

Pääministerin ehdotuksen taustalla ovat epäilemättä kuntavaalit, joissa hän pyrkii saamaan puolueensa taakse lähinnä tulonsiirroilla eläviä pienituloisia vasemman laidan sosialisteja. Keino lienee jossain mitassa toimiva ja tulee sellaisena siirtämään joitakin Vasemmistoliiton äänestäjiä demareiden taakse.

Toisaalta pääministeri kaivaa yhä syvemmäksi sitä juopaa, joka Suomessa vallitsee poliittisen keskustaoikeiston ja valtaa pitävän vihervasemmiston välillä. Se ei kuitenkaan ilmeisesti haittaa kauniin pääministerimme ajatuksia. 

Eikä ilmeisesti sekään, että hänen valtionvarainministerinsä Matti Vanhanen (kepu) totesi verotuksen progression nostamisen heikentävän työn kannustavuutta, koska "meillä olisi yhä enemmän ihmisiä, jotka maksaisivat jopa 50 prosenttia tuloistaan veroina". 

Samalla Suomesta tehtäisiin yhä vastenmielisempi paikka korkean osaamisen mukanaan tuoville työperäisille maahanmuuttajille. Siis juuri niille parhaille osaajille, joita esimerkiksi Supercellillä omaisuutensa tehnyt Ilkka Paananen kaipasi maahamme parantamaan kilpailukykyämme.

Että sellainen pääministeri. Tietämätön, populistinen ja sosialistinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmalla laidalla  
Yhtä järkevää kuin housuihin kuseminen pakkasella
Sanna Marinin hallitus ja kylvetty raha

Johtaako koronaviruspandemia populistien voittoon?

Helsingin Sanomat haastatteli tutkija Emilia Palosta, joka totesi koronakriisin nostaneen monissa maissa valtapuolueiden kannatusta, mutta arveli tilanteen muuttuvan jatkossa ja molempien laitojen populistipuolueiden nousevan.

Pidän itsekin Palosen kuvaamaa kehitystä varsin todennäköistä. Siitä huolimatta haluan kommentoida paria kohtaa HS:n haastattelussa.

Palonen sanoi: "Suomessa pääministeripuolue Sdp:n kannatus on gallupeiden mukaan vahvistunut. Pääministeri Sanna Marinin (sd) tavasta johtaa ja viestiä ei ole paljon moitittavaa löytynyt."

Väite pitää paikkansa viestinnän osalta: Marin on ollut esiintymisissään rauhallinen ja vakuuttava. Sen sijaan johtamisen kanssa on ollut niin ja näin. Suomessahan on kyllä tehty monenlaisia oikeansuuntaisia toimenpiteitä viruksen pysäyttämiseksi - mutta kerta toisensa jälkeen turhan myöhään huolimatta opposition vaatimuksista.

Räikeimpiä esimerkkejä johtamisvirheistä ovat olleet epidemian alkuvaiheessa maahan saapuneiden ihmisten jättäminen ilman karanteenia (toinen esimerkki) ja viimeksi miljoonien tuhlaaminen kakkosluokan hengityssuojaimiin.

Lehti kertoi edelleen Palosen sanoneen, että vuoden 2015 siirtolaiskriisi oli oikeistopopulistisille puolueille kuin syöttö lapaan tai manulle illallinen. Talouskriisien tavoin myös siirtolaispolitiikan saralla on vallassa olevien syyttäminen loogista ja vahvistaa populisteja – vaikka kriisin syyt olisivat moninaisia ja vastuu niistä jakautuisi hyvin laajalle.

Väite on oikeansuuntainen, mutta jättää kertomatta, että Palosen populisteiksi kutsumat poliittiset voimat olivat vaatineet aivan erilaista siirtolaispolitiikkaa jo vuosikymmenien ajan. Suomessa tässä suhteessa merkittävin henkilö oli alkujaan bloggarina tunnetuksi tullut nouseva poliitikko ja nykyinen oppositiojohtaja Jussi Halla-aho (ps).

Turvapaikanhakijakriisi ei siten suinkaan kerro siitä, että suomalaisten ns. populistien politiikassa olennaista olisi vastustajien syyttäminen. Sen sijaan ne kertovat siitä, että vallassa olevien hallitusten ajaessa jääräpäisesti omaa politiikkaansa, nostaa se vaihtoehtoista politiikkaa ajavat poliittiset voimat suosioon, mikäli noudatettu politiikka osoittautuu virheelliseksi.

Siten myös koronakriisinkin poliittinen lopputulos seuraa harjoitetun politiikan onnistumisesta. Mikäli Suomessa selvitään vähällä tai ainakin selvästi paremmin kuin muut EU-valtiot, unohtuvat myös Marinin hallituksen virheet ja päällimmäiseksi jää onnistuminen. Se tekisi hyvää hallituspuolueiden suosiolle myös kriisin jälkeen ja sulkisi samalla ns. populistien tien suurempaan suosioon.

Sen sijaan mikäli kriisi jatkuu hallitsemattomana pitkään ja Suomenkin tilanne eskaloituu todella pahaksi, kääntyvät kansan sympatiat vaihtoehtoisten poliittisten voimien suuntaan. Tällöin erityisesti nykyistä nopeampaa reagointia vaatineet Perussuomalaiset saavat lisää äänestäjiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laura Huhtasaari nosti esille mätäpaiseen, joka on selvitettävä ja korjattava
Valtapuolueet pohjustivat AfD:n voiton
Italian vaalit osoittivat demokraattisen vallan vastuun

Sixten Korkman antoi väärän todistuksen

Sixten Korkman on nykyisin eläkeläismies ja kirjoittaa yleensä varsin viisaita talousasioista. Tänä aamuna hän kuitenkin erehtyi kolumnissaan kirjoittamaan populismista.

Hän aloitti juttunsa antiikista ja tieteen vähättelemisestä mainiten erikseen Perussuomalaiset. Tämä tapahtui seuraavasti: "onneksi suoma­laiset tiedebarometrin mukaan luottavat edelleen tieteisiin ja yli­opistoihin – jos kohta luottamus perussuomalaisten äänestäjien keskuudessa on selvästi heikompaa kuin muissa väestöryhmissä".

Näin kirjoituksen kärki eli halpahintaisen populistin leima oli osoitettu yhteen ainoaan suomalaiseen puolueeseen, vaikka sitä ei tämän jälkeen enää mainittukaan suoraan. Ja sen jälkeen siirryttiin tarinoimaan ihmisoikeuksista.

Siinä hätkähdin lukemalla Korkmanin väitteen, jonka mukaan "populistien mukaan ihmisoikeuksia on vain meillä, ei muukalaisilla. Populistit vastustavat humanitaarista pakolaispolitiikkaa ja katsovat, että rajat pitäisi sulkea piittaamatta ihmisten kohtaloista ja kansainvälisistä sopimuksista.

Toivon, ettei Korkman tarkoituksella yhdistänyt perussuomalaisia väitteeseensä ihmisoikeuksien pois jättämisestä joiltain ihmisryhmiltä. En nimittäin ole itse havainnut sellaista, vaan pikemminkin kommentteja niiden laajuudesta: eli kuuluuko ihmisoikeuksiin esimerkiksi subjektiivinen oikeus tulla maahamme ja elää täällä suomalaisten kustannuksella.

Mitä tulee kansaivälisiin sopimuksiin, olen huomannut perussuomalaisten poliitikkojen viittaavan vuoden 2015 kansainvaellusten yhteydessä siihen, että Suomen tuolloinen hallitus ei noudattanut - siis jätti noudattamatta - silloisiin tapahtumiin  liittyvää Dublinin sopimusta. Siten Korkmanin kirjoituksessaan käsittelemän maahanmuutto-aiheen kannalta kansainvälisiin sopimuksiin liittyvä ongelma ei ole perussuomalaisten, vaan Suomen muun poliittisen kentän, välinpitämättömyys niistä.

Perussuomalaisten tieteenvastaisuuskin on vähän niin ja näin. Onhan puolue ainoa, joka on pyrkinyt perustelemaan maahanmuuttopolitiikkansa taloudellisten voimavarojemme mukaisella rajaamisella tieteellisin perustein - muille maamme puolueille kysymys on puhtaasti kyseenalaistamattomista arvoista, joista keskeisin näyttäisi olevan sosialismiin keskeisesti liittyvän internationaalisen solidaarisuuden soveltamisesta.

Totta kuitenkin on, että Perussuomalaiset on jopa pää-äänenkannattajassaan kritisoinut riippumatonta tiedettä osin virheellisin perustein. Tätä en kuitenkaan pitäisi lähtökohtaisesti tieteenvastaisuutena vaan pikemminkin ymmärtämättömyytenä tieteen toimintatavoista - onhan selvää, ettei tiede ole yhteiskunnasta erillään oleva saareke, eikä voi siksi olla myöskään poliittisen päätöksenteon saavuttamattomissa. Siksi rakentava kritiikki olisi osoitettava yksittäisten rahoituspäätösten moittimisen sijasta julkisen tiederahoituksen yleisiin periaatteisiin ja toimintatapoihin.

Summa summarum. Edelle kirjoittamillani perusteilla katson Sixten Korkmanin antaneen kolumnissaan väärän todistuksen Perussuomalaisista ja heidän kannattajistaan, mikäli hän tarkoitti näiden rajaavan ihmisoikeudet pois muukalaisilta. Se on sikäli yllättävää, että taloudesta kirjoittaessaan hänellä on aiheeseensa hyvät ja kestävät perusteet. Harmi ettei sama ajattelutapa ulotu myös hänen oman varsinaisen osaamisalan ulkopuolella olevien kirjoituksiin - tosin se ei ole tehnyt sitä aiemminkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sixten Korkmanin sokea piste
Suomen vastuista Kreikassa
Ensimmäinen merkki Euroopan vakausrahaston seurauksista?

Ilmastopaneeli onnistui jälleen

Ilmastopaneeli onnistui jälleen valtaamaan mediakentän ja synnytti monenlaista keskustelua. Omasta mielestäni ehkä mielenkiintoisin kuulemani kommentti oli Greenpeacen Sini Harkin luonnehdinta siitä, mitä turvetuotannolle pitäisi tehdä.

Helsingin Sanomien mukaan Harkki vaati, että Suomen pitäisi päästä eroon turpeenpoltosta, mutta siten, että turpeesta työllistyvät ihmiset eivät putoa tyhjän päälle. Tuon luettuani kysymys tietenkin kuului, että millä se tyhjän päälle putoaminen sitten estetään.

Kysymys ei nimittäin ole mistään pikkuasiasta, sillä turvetuotanto työllisti VTT:n vuonna 2014 tekemän selvityksen mukaan noin 10 000 ihmistä. Toivottavasti Greenpeace ei halua näitä ihmisiä ainakaan verovaroilla elätettäväksi.

Sinänsä Greenpeacen ulostulo oli tyypillinen esimerkki siitä, miten yhden asian populistiliikkeet saavat palstatilaa: ne osaavat huutaa ilmoille räväköitä vaatimuksia, mutta keinojen toteutettavuuden kanssa on valitettavan usein kyse ns. käsien heiluttelusta. Vastaava esimerkki, josta olen kirjoittanut jo aiemmin, on turkistuotannon alasajovaatimus peräti kansalaisaloitteen voimin.

Mielenkiintoisin kuvaaja löytyi puolestaan Ylen jutusta, jossa esitettiin käyrät ihmiskunnan väkiluvun kasvusta ja lihankulutuksesta. Siitä näkyi selvästi, että väestönkasvu on ollut jopa nopeampaa kuin lihan kulutuksen kasvu. Kuitenkin vain jälkimmäistä on vaadittu suitsittavaksi.

Kysymys kuuluukin, että miksi kehitysmaiden väestöräjähdys on suomalaiselle medialle (ja mahdollisesti myös ilmastonmuutoksen tutkijoille) sellainen pyhä lehmä, ettei sitä voi nostaa pöydälle? Ei edes koko maapalloa uhkaavaksi väitetyn ilmastonmuutoksen torjumiseksi!?!

Muilta osin kiinnitin huomiotani Jussi Halla-ahon näkemykseen, jonka mukaan "Suomen ei pidä vähentää hakkuita eikä lopettaa turpeen polttoa", mutta globaalisti saastuttavimmat maat olisi ohjattava vähentämään omia päästöjään esimerkiksi hiilitullien ja puhtaan teknologian viennin avulla. Huomattavaa tässä on, että toisin kuin Greenpeacen Harkilla, Halla-aholla oli tarjottavanaan myös toteuttamiskelpoisia ratkaisukeinoja.

Tästä eteenpäin varmaa on vain se, että ilmastonmuutos pysyy otsikoissa ainakin niin kauan kuin maapaloon lämpötila jatkaa nousuaan. Sekä myös se, että vain harvat valtiot päättävät sen torjumiseksi ajaa oman elinkeinoelämänsä alas. Valitettavasti Suomi taitaa olla yksi niistä, joissa sellaistenkin toimenpiteiden takana on ällistyttävän suuri osa kansasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aatteesta ja aatteettomasta ilmastopopulismista
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Jaana Pelkonen ei tunne empatiaa eikä huolta

Aatteesta ja aatteettomasta ilmastopopulismista

Puoluedemokratian ideana on se, että kansalaiset valitsevat eduskuntaan sellaisia ihmisiä, joiden he uskovat pystyvän ratkaisemaan seuraavan neljän vuoden aikana vastaan tulevat yhteiset asiat. Tässä heitä auttaa se, että ehdokkaat kuuluvat puolueisiin, jotka ilmaisevat ohjelmissaan minkälaisista lähtökohdista näitä päätöksiä tehdään. Siis oman aatteensa.

Näin siis unelmautopiassa. Käytännössä yhteisten asioiden päättämisestä on kuitenkin tullut monille ihmisille elämänura eli poliitikon ammatti. Tällöin oleelliseksi onkin tullut aatteen sijasta oman työuran jatkaminen ja säilyminen vaalikaudesta toiseen.

Työuran jatkamisen merkityksestä viesti sattuvasti Ilta-Sanomien pääkirjoitus, joka kertoi oman näkemyksensä Jussi Halla-ahon ja Perussuomalaisen puolueen tilanteesta sekä siihen liittyvistä riskeistä. Tämän kirjoituksen kannalta jutussa oli yksi oleellinen kappale.

Sen mukaan "eduskuntavaaleissa puolue löysi maahanmuuton lisäksi tehokkaaksi teemaksi ilmastonmuutoksen torjunnan vastustamisen. Tämäkin on eurooppalaista. Siinä on riskinsä. Voi käydä niin, että kuumat faktat muuttavat asenteita nopeastikin. Silloin nyt hyödyttäneistä kannoista tulee painolasti."

Näin pääkirjoittaja tuli ehkä tahtomattaan vääntäneeksi rautalangasta sen selkärangattomuuden, joka vallitsee puoluekentällämme vasemmalta oikealle. Eli pyrkimyksen taipua kulloinkin kannatusta tuottavan näkemyksen taakse.

Parempiakin esimerkkejä olisi ollut, mutta en ala tässä nyt vääntämään sen enempää Keskustan akrobatiasta Antti Rinteen (sd) hallitukseen pääsemiseksi kuin Kokoomuksen maahanmuuttopolitiikan täyskäännöksestäkään puolueen siirryttyä oppositioon.

Sen sijaan jään suurella jännityksellä odottamaan muuttuuko Halla-ahon ja Perussuomalaisten perusagenda - eli kuhunkin kysymykseen pragmaattinen suhtautuminen - silloin, kun sen kantavat teemat osoittautuvat poliittisesti suosiota rapauttavaksi. Eli onko Ilta-Sanomien esimerkki halla-aholaisesta populismista todellisuuspohjainen vai pelkkää toimittajan mielikuvitusta - ellei suorastaan mustamaalausta.

Pääkirjoittajan esille ottaman asian suhteen populismi tarkoittaisi ilmastonmuutokseen liittyvän taloudellisen pragmaattisuuden lopettamista. Perussuomalaisethan eivät kyseenalaista ilmastonmuutosta, vaan ainoastaan mitoittaisivat sen torjuntatoimet taloudellisen kestokykymme mukaisiksi.

Itse uskon ja toivon, ettei näin kävisi, vaan maassamme säilyisi edes yksi puolue, joka ei vaihtaisi populistisesti näkökantojaan niiden mahdollisesti tuottaman suosion mukaisesti, vaan tarjoaisi äänestäjille valittavaksi oman vaihtoehtonsa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pirullisia ympäristöongelmia
Tappaako talouskasvu populismin?
Kommunisteilla ratsastaminen on lyhytnäköistä

Pirullisia ympäristöongelmia

Tämän päivän Helsingin Sanomissa valtiotieteen tohtori Pirjo Siiskonen kertoi, että ruokaa voidaan tuottaa myös ilman torjunta-aineita. Se olisi hänen mukaansa tarpeen, jotta biodiversiteetin väheneminen saataisiin pysäytettyä.

Taustalla Siiskosen kirjoitukselle lienee ollut äskettäin julkaistu lista Suomen uhanalaisista lajeista. Sen mukaan joka yhdeksäs laji on uhanalainen. Ja niiden osuus on kasvanut sitten vuoden 2010, jolloin uhanalaisia oli vain joka kymmenes laji.

Siiskonen on oikeassa siinä, että ruokaa voidaan tosiaankin tuottaa ilman torjunta-aineita. Tosin silloin satotaso jää epävarmemmaksi ja siten myös alhaisemmaksi - myös Suomessa - koska tuholaisepidemiat ja muut yllättävät ongelmat aiheuttavat pahempaa jälkeä kuin torjunta-aineita käytettäessä.

Toisin sanoen mitä enemmän maailmassa siirryttäisiin puhtaaseen luomuviljelyyn, sitä enemmän tarvittaisiin peltopinta-alaa, mikäli haluttaisiin tuottaa sama määrä ruokaa kasvavan väestön elättämiseksi. Ja tuo pinta-ala tuskin voisi olla pois muualta kuin metsistä, joiden määrää taas halutaan lisätä ilmastonmuutoksen torjumiseksi - ja niin, biodiversiteetin suojelemiseksi.

Metsistä tuli mieleen eilisen päivän toinen uutinen. Sen mukaan kanadalainen huippututkija Werner Kurz kertoi, että ilmaston lämpeneminen saattaa aiheuttaa valtavia metsätuhoja. Siten nykyisin Suomessakin kovalla tohinalla vaadittu hiilinielujen kasvattaminen hakkuita vähentämällä saattaisi johtaa lopulta päinvastaiseen tulokseen. Kurzin näkemyksen taustalla lienevät kanadalaisten omat karut kokemukset.

Edelle kirjoittamani ongelmat ovat ns. pirullisia ongelmia (englanniksi "wicked problems"), joihin ei löydy yksinkertaista ratkaisua. Vanha kansa taisi puhua näiden yhteydessä suosta - suo siellä, vetelä täällä - joiden ratkaisuyritykset johtavat vain ojasta allikkoon.

Tämä kaikki viekin meidät poliittiseen pölhöpopulismiin. Eli suosittelen arvoisaa lukijaani olemaan tarkkana aina silloin kun joku poliitikko tai kuka tahansa muu - vaikkapa tutkija - esittää globaaleihin ympäristöongelmiin yksinkertaisia ratkaisuja. Niillä kun tahtoo aina olla myös kääntöpuoli.

Minä esitän maailman ympäristöongelmiin yksinkertaisen sijasta monimutkaisen ratkaisun. Sen mukaan ongelmien perimmäiset syyt pitäisi tunnistaa ja poistaa. Avainsanoina näen tässä tieteellis-teknisen kehityksen yhdistettynä maapallon väestönkasvun aisoihin saamiseen. Pirullisia ongelmia toki nekin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Esko Valtaoja hämmensi soppaa
Entä jos Suomessa olisi vain luomutiloja?
Tutkijoilta uusi metsäkannanotto

Italian talous- ja muut opit

Italiassa nousi viime vaalien jälkeen valtaan ns. populistihallitus. Täältä Suomesta katsottuna sillä on ollut kaksi seurausta.

Ensimmäinen ja kiitollisuudella vastaan otettu on Välimeren yli suuntautuneen kansainvaelluksen vaikeuttaminen. Toinen ja vähemmän toivottu on ollut saapasmaan vahvasti jakopoliittinen budjetti, jota on moitittu EU:n johtoa myöden ja joka saattaa johtaa suomalaisenkin rahan päätymiseen italialaispankkien pelastusoperaatioihin.

Käytännössä Italian hallitus pyrkinee rahaa talouteen pumppaamalla kahteen tavoitteeseen. Niistä ensimmäinen on ihmisten pitäminen hyvällä tuulella eli hallituksen takana ainakin muutaman vuoden ajan ja toinen maan talouskasvun käynnistäminen velkarahalla. Toivoa sopii, että jälkimmäinen onnistuisi, koska vaihtoehtona on koko Euroopan laajuinen talouskriisi.

Yksinkertainen analyysi Italian tilanteen kehityksestä on siis sellainen, että mm. hillitön kehitysmaalaisten virta viime vuosien aikana johti maan kansalaisissa tyytymättömyyteen, jonka seurauksena he nostivat valtaan ns. populistisen hallituksen, joka toimii talouspolitiikassaan helppoheikin tavoin. Tai vastoin odotuksia löytää siihen odottamattoman ja yllättävän ratkaisun, jota kukaan ei osaa arvata.

Yksinkertainen oppi Italian tilanteesta on puolestaan sellainen, että minkä tahansa hallituksen - ja myös ylikansallisen organisaation (lue EU) - kannattaisi kuunnella tarkalla korvalla ihmisten toiveita ja näkemyksiä. Näin ei tehty Italiassa eikä ole tehty juuri Suomessakaan, eivätkä maanosaamme hallinneet perinteisten puolueiden johtamat hallitukset ole osanneet olla ärsyttämättä äänestäjiään, joiden palveluksessa heidän tulisi olla elintasopakolaisarmeijan sijasta.

Nähtäväksi jää kuinka käy Suomessa. Seuraava mittaus siitä on jo ensi keväänä ja paljon ehtii tapahtua sitä ennen. Niin Italian talouden kaatumisella EU:n syliin kuin maahanmuuton uudella kiihtymiselläkin olisi arvaamattomat seurauksensa.

Koska asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää, on Sipilän hallituksen löperö toiminta humanitaarisen maahanmuuton suhteen perin hämmästyttävää, sillä sen hinnasta saattaa tulla varsin kova niin hallituspuolueille kuin kansainvaelluksen uuden aallon sattuessa koko Suomen kansallekin. Toki näistä jälkimmäinen korjaa tulevien vuosien vaaliuurnilla asian joko paremmaksi tai huonommaksi.

Siis vähän kuin Italiassa sillä erotuksella, ettei kansainvaelluksen protestit luultavimmin keräävä Perussuomalaiset ole ainakaan toistaiseksi näyttänyt merkkejä saapasmaan nykyhallituksen kaltaisesta vastuuttomasta jakopolitiikasta. Pikemminkin päinvastoin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutto oli tämän aamun mediateema
Italian vaalit osoittivat demokraattisen vallan vastuun
Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan

Suuret uudistukset eivät saa johtaa alueiden väliseen polarisoitumiseen

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään siitä, kuinka alueiden erot poliittisissa arvoissa ja asenteissa eivät ole polarisoituneet samalla tavalla kuin monissa muissa maissa. Jutun mukaan niissä on tapahtunut pikemminkin lähentymistä.

Etenkin suhtautuminen Euroopan Unioniin ja ja poliittisiin puolueisiin on muuttunut kautta maan samankaltaisemmaksi kuluvan vuosisadan aikana. Sen sijaan maahanmuuttoon liittyvät alueelliset asenne-erot ovat säilyneet ennallaan.

Maamme kehitys on ollut poikkeuksellista Euroopassa, sillä muissa maissa alueiden väliset kehityserot ovat näkyneet poliittisten arvojen ja asenteiden alueellisina kärjistymisinä. Jutussa arveltiinkin, että Suomessa alueiden samankaltaistumisen taustalla olisi toisaalta työvoiman monia muita EU-maita suurempi liikkuvuus ja toisaalta kohtuullisen hyvin toimiva tuloeroja tasaava tulonsiirtopolitiikka.

Jälkimmäisen selityksen osalta on mielenkiintoista, että samassa jutussa käytettiin esimerkkinä Britanniaa, jossa EU:n vastustus keskittyi erityisesti taantuville alueille, vaikka niille oli jaettu runsaasti EU:n tukirahoja. Sitä ei kuitenkaan kerrottu, oliko nuo tukirahat käytetty onnistuneesti vai menivätkö ne kuin kankkulan kaivoon. Selvää kuitenkin on, ettei pelkkä rahan kylväminen riitä yhteiskunnallisen polarisaatiokehityksen estämiseen.

Edellä kuvaamani tilanne on mielenkiintoinen nyt käsillä olevien suurten uudistusten suhteen. Suomeen ollaan luomassa maakuntahallintoa, jonka vastuulla ovat syvällisen muutoksen edessä olevat sosiaali- ja terveyspalvelut. Lisäksi hallintomme on tehnyt päätöksen aktiivimallista, jonka yhtenä tarkoituksena on työvoiman liikkuvuuden parantaminen.

Jälkimmäisen osalta Suomessa on pitkä historia. Jo 1800-luvulla Suomesta lähdettiin paremman elintason perään valtameren toiselle puolelle ja 1950-luvulta alkaen syntyi uusi muuttoaalto maaseudun ihmisten siirtyessä työpaikkojen perässä Etelä-Suomen kasvukeskuksiin ja 1960-luvulta alkaen yhä useammin Ruotsiin.

Olisiko tämä suomalaisten syrjäseutujen historiallinen kehitys yksi syy sille, ettei Suomi ole altis polarisaatiolle? Maaseudullamme ei ole totuttu odottelemaan jonkun tuovan leivän suuhun, vaan on itse siirrytty sen perään. Kehitys ei ole pysähtynyt hyvinvointivaltion myötä, vaan maamme jakaantuu edelleen vahvasti muuttovoitto- ja muuttotappioalueisiin.

Niin tai näin. Yhteiskuntarauhan kannalta on hyvä, ettei väestö ole alueellisesti polarisoitunut kovin vahvasti. Tästä asiantilasta on syytä pitää kiinni myös nyt, kun sote-, maakunta- ja aktiivimalliuudistukset ovat pöydällä. Jos (ja kun) maakunnat ja sote-palveluiden valinnanvapaudet saavat lain voiman, on niiden ja aktiivimallin vaikutusten seurannassa syytä huomioida myös alueiden välisten erojen kehittyminen.

Ei siksi, että sillä torjuttaisiin poliittista populismia - joka syntyy aina yhteiskunnallisten epäkohtien seurauksena eikä syynä - vaan siksi että jo yli sadan vuoden ajan ja myös nykyisessä tilanteessa suomalaiset ovat kohtuullisen aktiivisesti vastanneet alueellisen kehityksen aiheuttamisiin paineisiin. Mikäli asenne ja toimintatavat kääntyvät passiiviseksi, ei siitä hyödy kukaan.

Lopuksi vielä sananen taantuville alueille. Sieltä pois lähtemiselle on aina olemassa vaihtoehto. Se on kehityksen ottaminen omiin käsiin, eli yrittäjyyden edistäminen alueilla. Työpaikat eivät synny itsestään, eivätkä ole kestäviä tukirahojen varaan rakennettuna. Sen sijaan hyvät bisnesideat kantavat pitkälle, kuten vaikkapa Ponssen toiminta Vieremällä, puusepänteollisuus Etelä-Pohjanmaalla  tai Lapin matkailun esimerkit osoittavat.

Vastaavasti kasvavat suomalaiset kaupungit eivät säily miellyttävinä asuinympäristöinä itsestään, vaan sielläkin on huolehdittava yhteiskunnallisen kehityksen laadusta. Vaikka talous olisi vahva, uhkaa juuri nyt ihmisten turvallisuudentunteen heikkeneminen myös kaupunkilaisten elämänlaatua.

Sen romahtamisella saattaisi olla suuremmat yhteiskunnalliset seuraukset kuin etukäteen saattaisi kuvitella, sillä luottamukseen perustuva yhteiskunta on tehokas ja toimiva kun taas vahvasti säännelty epäluottamuksen yhteiskunta johtaa taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen stagnaatioon kuten lukemattomat esimerkit historiassa ja nykyaikana osoittavat. Siksi myös kasvavien kaupunkien on kiinnitettävä huomiota väestönsä asenteiden ja kulttuurin kehittymiseen kaikille ihmisille suotuisaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari
Menestyksen avaimia kaikille Ylä-Savosta
Helsingin asuntopula ja maaseutu

Italian vaalit osoittivat demokraattisen vallan vastuun

Italialaisia ovat ärsyttäneet etenkin talouden tila, työttömyys, hallitsematon maahanmuutto ja korruptio. Niinpä maassa pidettyjen vaalien voittajiksi nousivat puolueet, jotka vastustivat maassa aiemmin harjoitettua politiikkaa.

Tulos oli Italian hallitsemisen kannalta hankala, sillä voitto jakaantui sekä oikeistolaisen vaaliliiton että vasemmistoon monissa asioissa kallellaan olevan viiden tähden liikkeen kesken ilman, että kumpikaan olisi saanut selvää valtakirjaa politiikan johtamiseen alkaneella vaalikaudella.

Molempia kuitenkin yhdistivät tavoite saada Afrikasta ja Lähi-idästä saapasmaahan suuntautuva maahanmuutto hallintaan sekä jonkinasteinen EU:n keskusvaltaa kansallisvaltioiden kustannuksella rajoittamaan pyrkivä näkemys.

* * *

Italian tapahtumat näyttävät herättäneen voimakkaita tunteita etenkin vanhoja valtarakenteita tukevassa Erkkomediassa. Helsingin Sanomat nimittäin kirjoitti, että " Italian vaalitulos on varoitus edessä olevista vaaroista".

Toinen vallan tukipilari eli verorahoitteinen Yle suhtautui Italian tilanteeseen paljon analyyttisemmin ja haastatteli Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltoilaa. Tämän mukaan tilanne kertoo demokraattisen hallinnon ongelmista kuitenkaan yksilöimättä tarkemmin noiden ongelmien laatua, vaikka hän mainitsikin "maahanmuuttokielteisyyden" ja Euroopan unionin vastaisuuden.

Itse  näen italialaisten toimineen demokratian eli kansanvallan syvimpien periaatteiden mukaisesti. Italiaa hallinnut valtaeliitti ei ole kyennyt hoitamaan asioita kansan tahdon mukaisesti eikä edes kuntoon, joten sen luottamus on kadonnut. Siksi maassa ollaan tultu tilanteeseen, jossa valta annetaan uusille yrittäjille.

Lienee kuitenkin totta, ettei vaalien voittajien ole helppo löytää yksimielisyyttä politiikan kaikilla lohkoilla, joten hallituksen kokoaminen lienee hankalaa. Tiedämme kuitenkin, että Suomessa sellainen tiedetään osattavan koota mille tahansa pohjalle (kuten viimeistään Kataisen kuuden puolueen hallitus osoitti), joten ei sen pitäisi olla mahdotonta Italiassakaan.

Lienee myös selvää, ettei Italian kansa katso hyvällä, mikäli maan hallinto jää hoitamatta ja vaalilupaukset kokonaan toteuttamatta. Se luo paineita vaalivoittajille - oikeiston vaaliliitolle ja Viiden tähden liikkeelle; eikä niiden tulevaisuutta ainakaan parantaisi liittoutuminen tehtävissään epäonnistunutta vanhaa valtaa edustavien - ja vaalivoittajia ekstremisteiksi haukkuvien - sosiaalidemokraattien kanssa.

Nähtäväksi siis jää syntyykö Italiaan kahden vaalivoittajan hallitus, vanhan vallan osittainen säilyminen maan johdossa vai jotain muuta. Kuten esimerkiksi uudet vaalit.

Kävi niin tai näin, on joka tapauksessa selvää, ettei Italian vaalitulos ole varoitus "edessä olevista vaaroista", vaan muistutus demokraattisen vallankäyttäjän vastuusta. Kansanvaltaisessa järjestelmässä valta ei ole rajatonta, vaan edellyttää äänestäjien tahdon toteuttamista vaalivoiton jälkeen.

Tämä on hyvä muistaa myös niissä maissa - kuten Suomi - jossa hallitukset ovat vielä toistaiseksi pysyneet vanhan vallan hallussa. Italian kaltainen vallanpitäjien syrjään työntäminen on helppo välttää, sillä kuten olen aiemminkin todennut: siihen ei tarvita muuta kuin yhteisten asioiden hoitamista kansaa tyydyttävällä tavalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu
Heikki Aittokoski, Itävalta osoittaa demokratian voiman
Ruotsin Kokoomus Itävallan Kansanpuolueen jalanjäljillä