Pekka Poudan ennuste ja pohjoinen merijää

MTV3:n käyttämä meteorologi Pekka Pouta kertoi, että Suomessa jatkuu edelleen joissakin paikoissa niin sanottu terminen kesä. Se tarkoittaa, että vuorokauden keskimääräinen lämpötila pysyttelee pääosin kymmenen asteen yläpuolella. 

Tämä on poikkeuksellista, sillä elämme jo lokakuuta eli olemme keskellä kalenterin mukaista syksyä. Lisäksi Suomeen saapuu – Poudan ennusteen mukaan – myös lähipäivinä lämpimiä ilmavirtauksia, joten suviset säät sen kuin jatkuvat. 

* * *

Tämän perusteella voisi kuvitella, että pohjoisen jäämereen jääkenttien sulaminen jatkuisi niin ikään nopealla vauhdilla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan viimeisten päivien aikana arktinen merijää on laajentunut nopealla vauhdilla siten, että sen laajuus oli tuoreimman tiedon (toissapäivänä) mukaan ajankohtaan nähden suurempi kuin kertaakaan vuoden 2014 jälkeen. 

Itse asiassa pohjoinen napajää alkaa vuosittain – myös kuluvana vuonna – kasvaa syyskuussa. National Snow and Ice Data Centerin mukaan pohjoisen merijään syyskuinen keskipinta-ala oli suurin sitten vuoden 2022, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. 

Kuvasta näkee myös sen, ettei arktisen merijään syyskuinen keskipinta-ala ole käytännössä sen enempää kasvanut kuin supistunutkaan sitten vuoden 2007. Ja siten – etenkin venäläisten – into käyttää koillisväylää tavarakuljetuksille ei näyttäisi olevan helpottumassa, ellei merijään laajuuden kehitys palaa vuosina 1995-2007 nähdylle lasku-uralle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rahat vedonlyöntitoimistoon vaiko ei – kas siinäpä vasta pulma
Maailman valtameret ovat kuin Riku Illukka tai Pekka Haavisto
Luvassa on pitkä ja kuuma kesä

Sofia Virran ja Wille Rydmanin vilpitön suhde

Ilta-Sanomat kirjoitti eilen Wille Rydmanin (ps) ja Sofia Virran (vihr) välisestä suhteesta. Jälkimmäinen on nimittäin keskikesän kunniaksi kertonut haluavansa eroon sosiaali- ja terveysministeristä. 

Rydman sen sijaan kertoi, että "minä en missään nimessä halua Sofia Virrasta eroon. Toivon hänen olevan vihreiden keulakuvana ja vihreän politiikan symbolina vielä mahdollisimman pitkään. Tsemppiä!"

Myös Sanna Antikainen (ps) ilmaisi omana näkemyksenään, että "toivon Sofia Virralle pitkää puheenjohtajakautta. Tämä nainen tässä on mestarillisesti osoittanut, millainen vihreä maailma todellisuudessa on ja mikä heidän toiminnan syvin olemus ja motivaattori on. Hän onkin parhaiten onnistunut vihreiden puheenjohtaja ikinä. Go Sofia, go!"

* * *

Jokainen voi tietenkin tehdä omat johtopäätöksensä tästä sananvaihdosta. Minusta itsestäni tuntuu, että kaikki kolme ovat olleet vilpittömiä omissa kommenteissaan – mitä ikinä he sitten ovatkaan halunneet ilmaista.

Omalta osaltani toivotan teille kaikille – arvoisat lukijani – oikein vilpitöntä ja onnellista juhannusta! Nauttikaa kohtuullisesti juomia ja ruokia sekä nauttikaa keskikesän juhlasta läheistenne ja ystävienne kanssa – miten ikinä sitten vietättekään sitä! 

Näin aion tehdä myös itse: syödä, juoda, saunoa, uida, jutustella juhannustulen äärellä ja nauttia keskikesän taiasta!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyvää, oivallusrikasta ja turvallista Juhannusta!
Leikkejä ja juhannusleikkejä

Tärkeämpiä asioita

Kesälomien lyhentäminen vaikuttaisi koululaisten kesätyömahdollisuuksiin

Tein nuoruudessani kesätöitä 15-vuotiaasta lähtien. Työtehtäväni useiden kesien aikana vaihtelivat vessojen siivoamisesta lautojen kantamiseen, tiskaamiseen ja asiakaspalveluun. Niiden raadollisuus lisäsi osaltaan motivaatiotani opiskeluun, mutta saamani positiiviset ja negatiiviset kokemukset auttoivat myös varsinaisen akateemisen työurani käynnistysvaiheessa. 

Samalla opin, ettei raha kasva puussa, vaan sen hankkiminen on kovan työn takana. Saamani palaute oli yleensä positiivista, mutta tekemiäni virheitä käsiteltiin ainakin kerran sen verran kovalla kädellä, että poskilleni valui – estämisyrityksistäni huolimatta – kyyneleitä. Jälkikäteen ajateltuna nämä – niin kehut kuin haukutkin – olivat hyviä oppeja. 

* * * 

Aloitin tämän kirjoituksen menneiden muistelemisella siksi, että viime aikoina on ollut paljon puhetta koululaisten kesälomien lyhentämisestä ja siirtämisestä myöhäisempään ajankohtaan. Asian on nostanut esille asiasta vastaava ministeri Anders Adlercreutz (ruots). 

Hänen mukaansa kyse ei ole itse kesäloman lyhentämisestä vaan kevätlukukauden keventämisestä sijoittamalla huhtikuulle uusi viikon mittainen lomajakso. Lisäksi vanhempien olisi hänen mielestään helpompi ajoittaa kesälomansa koulujen kesäloma-ajalle.

* * *

Olen ollut hiukan hämmästynyt siitä, ettei tässä yhteydessä ole noussut esille lainkaan monien koululaisten halu käyttää kesänsä – tai ainakin osa siitä – tulojen hankkimiseen. Siis kesätöihin, joiden avulla he saisivat käyttöönsä omaa rahaa ja samalla työkokemusta. 

Näin siitä huolimatta, että nuoret itse ovat niin innokkaita löytämään kesätöitä, ettei niitä riitä kaikille halukkaille. Ja kuitenkin kaikille pitäisi olla selvää, että työnantajien kannalta kesätyöläisen palkkaaminen on sitä kannattavampaa, mitä pidemmän jakson koululainen voi työtään tehdä, koska työhönohjaamisjakso on heille työn vaativuudesta riippuen isompi tai pienempi kuluerä, joka kuittaantuu vähitellen kesän mittaan. 

* * *

Tästä seuraa se, että kesäloman lyhentämisen yksi todennäköinen seuraus olisi kesätyöpaikkojen väheneminen entisestään. Ja sen seurauksena koululaisten työelämään tutustumisen mahdollisuudet sekä niistä saatavien oppien syntymisen ja oman rahan hankkimisen edellytykset olisivat entistäkin huonommat. 

Lisäksi arvelen, että kesätöiden kautta myös nykynuorten ahdistuneisuus ja mielenterveyden ongelmat voisivat lievittyä. Onhan selvää, että hyödylliseksi koettujen asioiden, kuten työn, tekeminen on yksi sellaisista seikoista, jotka tuottavat meille kaikille mielihyvää ja kohottavat itsetuntoa – sekä niiden seurauksena huolehtivat mielemme tasapainosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lastenkasvatus ennen ja nyt
Paljastuksia mansikanpoiminnasta
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

Jääkarhut elävät ja voivat hyvin

MTV3 kertoi pikku-uutisessaan, että Norjan Huippuvuorilla elävät jääkarhut ovat pulskia ja elävät mainiosti juuri nyt. Näin siitä huolimatta, että ilmastonmuutos on vähentänyt arktista jääpeitettä. 

Syynä muutokseen on se, että jääkarhut ovat fiksuina eläiminä siirtyneet aiempaa enemmän maaeläinten – kuten porojen ja mursujen – hyödyntämiseen ravintona. Ja näin pärjänneet erinomaisesti muuttuneissa olosuhteissa. 

Uutinen ei kuitenkaan olisi uutinen, ellei siinä olisi jotain negatiivista. Ja niinpä MTV3 mainitsee joidenkin tutkijoiden arvelevan, että nyt nähty jääkarhujen hyvinvointi on vain väliaikaista, ja niiden tulevaisuus on yksiselitteisesti riippuvaista pohjoisen merijään tulevaisuudesta. 

Asiaan liittyy myös tuore Danielle Rivetin ja kumppaneiden tutkimusraportti Kanadan Hudson bayn jääkarhuista. Sen mukaan nälkä ei aja jääkarhuja ihmisasutusten nurkille, vaan siihen johtaa ainoastaan jään puute. 

Toisin sanoen, myös kanadalaiset otukset tulevat toimeen aivan erinomaisesti myös silloin, kun niiden on löydettävä jokapäiväinen leipänsä jäättömissä olosuhteissa. Siis aivan samoin kuin niiden Huippuvuorilla elävät sukulaiset. 

* * *

Edelle kirjoittamani perusteella vaikuttaa siltä, ettei arktisen merijään väheneminen kesäaikaan ole katastrofi jääkarhuille, sillä tokihan jäitä kuitenkin riittää – myös pahimpien ilmastoskenaarioiden mukaan – talvikausiksi myös tulevaisuudessa. Ja siten tilanteen muutos ei suinkaan ole lopettamassa jääkarhujen elämää jääkentillä, vaan ainoastaan siirtää sitä kesäajaksi kuivalle maalle. 

Se näkee, joka elää. Ja siksi jääkarhujenkin tulevaisuus kuoriutuu silmiemme eteen vuosi vuodelta, ensin nykyisen sukupolven ja myöhemmin meidän jälkeläistemme aikana. Juuri nyt voisi kuitenkin – ehkä – olla tyytyväinen siitä, kuinka hyvin jääkarhuilla pyyhkii tänä päivänä. Ja toivoa, että niiden nokkeluus auttaa näitä hienoja eläimiä sopeutumaan myös tuleviin elinolosuhteiden muutoksiin – kuten ne ovat tehneet onnistuneesti koko evoluutionsa ajan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jääkarhupopulaatioiden genetiikkaa
WWF valeuutisten sylttytehtaana
Mainio uutinen jääkarhuille ja muille huolestuneille

Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle

Yle tuoreen puoluekannatusmittauksen tuloksissa näkyy kolme oleellista muutosta. Tärkein niistä on Kokoomuksen kannatuksen selvä putoaminen peräti 1,7 prosenttiyksiköllä. 

Muutos näyttäisi johtuneen Palestiinan tunnustamiseen liittyneestä yhteiskunnallisesta keskustelusta. Tässä asiassa puolue ei ole ottanut selkeää kantaa, vaan sen edustajilla on ollut asiasta vaihtelevia mielipiteitä. 

Tämä lienee heijastusta siitä, että Kokoomuksen potentiaaliset kannattajat ovat jakautuneet kahteen leiriin, joihin molempiin kuuluu omaan kantaansa fanaattisesti suhtautuvia. Siten tasapainoilu Palestiinan tunnustamiskysymyksessä on ymmärrettävää, mutta saattaa vieraannuttaa kannattajia molempien näkemysten ääripäistä. 

Toisaalta kannan ottaminen suuntaan tai toiseen saattaisi johtaa tappiolle jäänyttä ratkaisua kannattavien kokoomuslaisten protestoimiseen eli tuen vetämiseen puolueelta. Näin ollen puoluejohtaja-pääministeri Petteri Orpon vaikeaksi tehtäväksi jää sen arvioiminen, että onko nykyinen päättämättömyyspolitiikka kaikesta huolimatta kannattavin vaihtoehto puoluekannatuksen valossa.

* * *

Tämänkertaisen gallupin toinen oleellinen muutos on Keskustan kannatuksen nousun jatkuminen pienen notkahduksen jälkeen. Tämä lienee seurausta yksinkertaisesti siitä, että puolue on oppositiossa, mikä tunnetusti kasvattaa puolueiden kannatusta. 

Tähän viittaa erityisesti se, että puolueen kannatus on noussut pikemminkin kaupungeissa kuin maaseudulla. Eli ehkäpä monet Kokoomuksesta livenneet Palestiinan tunnustamisen kannattajat ovat ilmoittaneet siirtyvänsä Keskustan kannattajiksi.

Kolmas mainittava muutos liittyy Vihreiden kannatukseen, joka palautui heinäkuun gallupissa nähdyn pudotuksen jälkeen hyvin lähelle kesäkuun lukuja. Tämä viittaa siihen, että heinäkuun mittaukseen oli päässyt livahtamaan tilastovirhe, eikä puolueen kannatus ole todellisuudessa muuttunut koko kesän aikana sinne eikä tänne. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle?
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa
Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen

Imaami Abdul Mannan syyllisti suomalaisia hukkumisista

Eilinen uutinen kertoi, että Pohjois-Suomen islamilaisen yhdyskunnan puheenjohtaja imaami Abdul Mannan on syyllistänyt suomalaista yhteiskuntaa kolmen somalipojan hukkumisesta Kalajoella. Tapaus on tietenkin ikävä, mutta nyt ei ollut kyse pikkulapsista vaan vuosina 2008 ja 2009 syntyneistä nuorista. Siis tänä vuonna 17- ja 16-vuotiaista lähes aikuisista ihmisistä. 

Jos ja kun pojilla ei ollut Suomessa vanhempia, ei asia kuulu suomalaisille. Tuon ikäisiä poikia ei myöskään kukaan valvo 24 tuntia vuorokaudessa, eivätkä niin olisi tehneet - erittäin suurella todennäköisyydellä - myöskään poikien vanhemmat, mikäli olisivat olleet läsnä.  Eikä asiasta voi siten syyttää myöskään heidän suomalaista valvojaansa, kuten imaami teki. 

Mannan kertoi myös toivovansa, että rannoille voitaisiin järjestää valvontaa ainakin kesien ajaksi. En tiedä kuinka monta uimarantaa Suomessa on kaiken kaikkiaan, mutta tästä paikasta, jossa istun juuri nyt, on lähin yleisesti käytössä oleva uimaranta noin kilometrin päässä ja seuraaviin kolmeen on linnuntietä pitkin matkaa noin viisi kilometriä. 

Toisin sanoen Suomessa on luultavasti satoja tuhansia ellei miljoonia yleisessä käytössä olevia uimarantoja, joten on ilmiselvää, ettei niillä kaikilla voi olla valvojia. Sen sijaan vastuu veteen menemisestä on pikkulasten osalta vanhemmilla ja nyt hukkuneiden somaleiden ikäisten nuorten osalta pitäisi olla itsestään selvää, että he osaavat päätellä tämän kaltaiset vaarat ihan itse.

Toki voisi toivoa, että Suomen islamilaiset yhdyskunnat järjestäisivät viimeistään tämän kesän useiden hukkumisonnettomuksien jälkeen uimaopetusta kaikille islamilaisille nuorille. Siihen ei tarvita valtion rahaa, vaan ainoastaan uimataitoisia ihmisiä, jotka esimerkiksi imaamien ohjauksessa - ja tarvittaessa yhdyskunnan keräämillä varoilla - järjestävät uimaopetuksen kaikille niille, jotka eivät saa kyseistä oppia omilta vanhemmiltaan. 

* * *

Lopuksi saatettakoon tiedoksi teille, arvoisat lukijani, että olen kommentoinut aiemminkin Abdul Mannanin edesottamuksia suomalaisessa yhteiskunnassa. Niihin eli hänen ajatusmaailmaansa ja käytännön toimiinsa suomalaisessa yhteiskunnassa voi tutustua tässä, tässä, tässä, tässä ja tässä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kolmesta espoolaistapauksesta
Halpa henkivakuutus
Lapsia ei kannata opettaa uimaan, koska se on vaarallista

Helle, siitä suomalaiset tykkää

Minua on ihmetyttänyt, ettei tämän kesän aikana ole vielä puhuttu juurikaan poikkeavista säistä. Onhan siitä kuitenkin jo aikaa, kun ensimmäisen hellepäivän ilmaantumiseen kului viimeksi näin kauan. 

Valitettavasti Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta ei löydy tietoa siitä, koska on viimeksi mennyt näin pitkään, ennen kuin vuoden ensimmäinen helle sattui Suomessa. Sieltä kuitenkin ilmenee, että tämä päivämäärä on mennyt kesäkuulle viimeksi vuonna 2020, mutta silloin helteitä riitti peräti 21 päivänä, eli ensimmäisen hellelukeman on pitänyt sattua aiemmin kuin tänä vuonna - viimeistään 10. päivänä. 

Seuraava vuosi, jolloin helteitä ei ollut ennen kuin kesäkuussa oli vuonna 2015, jolloin niitä oli kaikkiaankin vain kolme. Tuolloin ensimmäinen hellepäivä oli - Forecan mukaan - vasta kesäkuun 29. päivänä. Uskotaan nyt, vaikka se onkin ristiriidassa Ilmatieteen laitoksen kolmen päivän tiedon kanssa, koska kesäkuussa on vain 30 päivää, eikä kahteen sovi kolmea. 

Näin ollen helteet saapuvat - mikäli tämän hetken ennusteet pitävät - tänä vuonna myöhemmin kuin kertaakaan vuoden 2015 jälkeen. Luulisi tällaisesta jo jonkinlaista juttua irtoavan.

Syitä tähän hiljaisuuteen voi itse kukin tietenkin miettiä mielessään. Ja pohdiskella sitä, että jos nyt olisi lämpimin kevät kymmeneen vuoteen, niin kiinnostaisiko myös se lehdistöämme ja sitä ruokkivia asiantuntijoilta yhtä vähän.

Niitä odotellessa voi itse kukin ottaa ja kuunnella takavuosien hellehittiä. Muistan kuulleeni sen ensimmäistä kertaa auton ratissa ja silloin liikenneturvallisuus epäilemättä kärsi.

Päivän aiempi blogimerkintä:
Joukossa tyhmyys tiivistyy

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuumat paikat pohjoisessa
Suometsäprofessori Annamari Laurén: Suomelle miljardilaskua ennakoiva malli on huonosti tehtyä tutkimusta
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin

Kuumat paikat pohjoisessa

Ilmatieteen laitoksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkijat julkaisivat tutkimuraportin, jonka mukaan viime kesä oli Lapissa kuumin peräti kahteen tuhanteen vuoteen. Siinä hyödynnettiin mäntyjen vuosilustoja, joiden paksuus korreloi vahvasti kesäkuukausien lämpötilaan. 

Siten ei ole mitään merkittävää syytä olla uskomatta kyseistä tutkimusta - etenkin kun myös suorat lämpötilamittaukset osoittivat Sodankylän kesän olleen lämpimin koko sen yli sadan vuoden mittaushistorian ajalla. Mutta itseäni kiinnostaa kuitenkin kuinka laajalti pohjoisessa nähtiin ennätyslämmintä. 

Tämä kiinnostukseni johtuu siitä, ettei pohjoisen merijään pinta-ala suinkaan sulanut lyhyen mittaushistoriansa pienimmäksi, vaan vuosina 2007, 2016, 2019 ja 2020 se oli pienempi. Tosin viime kuussa se sitten oli ajankohtaan nähden pienempi kuin koskaan ennen mittaushistoriansa aikana. 

Tämän kaiken seurauksena päätin tänä aamuna katsoa NASA:n tilastoja, joihin on kerätty lämpötilan mittaustuloksia ympäri maailman. Niinpä valitsin tarkasteltavaksi pohjoisia paikkakuntia sillä perusteella, että niistä on olemassa suhteellisen pitkä tilastohistoria ja tarkastelin nimenomaisesti kolmea kesäkuukautta. 

Ensimmäiseksi otin tarkasteltavakseni hyvin läheltä Suomen Lappia Norjan Vardön eli Vuoreijan tilaston. Siellä viime kesä ei enää ollut vuodesta 1880 alkaneen mittaushistorian lämpimin, vaan sen "sijoituksen nappasi" vuosi 2013 ja myös kesä 2022 meni vuoden 2024 edelle. 

Seuraavaksi katsoin Euroopan puoleisen Pohjois-Venäjän Indigan tilastoa, joka alkaa vuodesta 1923. Siellä kesä ei ollut erityisen lämmin, vaan neljää edellistä - ja kymmeniä muita vuosia viileämpi. Siten Suomen Lapin lämpöaalto ei selvästikään ulottunut enää sinne. 

Kolmanneksi valitsin sitten Wrangelin saaren Itä-Siperian pohjoispuolelta. Siellä kesä oli kylmin sitten vuoden 2008. Eli siellä kesä oli pikemminkin poikkeuksellisen kylmä kuin lämmin. 

Pohjois-Amerikan länsiosista otin tarkasteltavaksi Hay Riverin, jonka mittaushistoria ulottuu vuoteen 1893. Sielläkään viime kesä ei ollut erityisen kuuma vaan kylmin sitten vuoden 2020. 

Amerikan mantereen itäosista tarkasteluni kohteeksi sattui Bagotville. Siellä kesä sitten olikin vuodesta 1943 alkaneen mittaushistorian lämpimin. Heräsi kysymys, että ulottuiko viime kesän poikkeuksellisen lämmin alue siis Itä-Kanadasta Suomeen asti!

Asia selvisi kun tarkastelin Islannista Vestmannaeyjarin tilastoa. Sen mukaan viime kesä oli kylmin sitten vuoden 1989 ja myös kylmempi kuin tilaston ensimmäinen kesä 1884. Selvästikään Lapin lämpöaalto ei ylettynyt sinne asti. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, millaisesta kesästä pohjoisen Suomen asukkaat saavat nauttia tulevana kesänä. Ja muistetaan samalla mahdollisten helteiden keskellä, ettei ilmastonmuutos ole vielä lämmittänyt Suomen Lappia yhtä lämpimäksi kuin mitä se oli atlanttisella lämpökaudella yli 5000 vuotta sitten, jolloin mäntymetsät peittivät Pohjois-Suomen tuntureita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mittaushistorian lämpimin tammikuu
Pohjois-Euroopan hikinen ja kylmä tulevaisuus
Kylmä talvi

Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin

Kulunut maaliskuu oli Ilmatieteen laitoksen tilaston mukaan mittaushistorian kuumin Helsingissä. Sodankylässäkin se oli kohtuullisen lämmin, mutta kuitenkin viileämpi kuin esimerkiksi viime vuonna.

Talvitilastojen mukaan ei kummallakaan paikkakunnalla ollut kuitenkaan erityisen kuumaa, vaikka toki lämmintä, kuten itse kukin muistaa. Sen sijaan viime keskiviikko eli huhtikuun toinen päivä oli Helsingissä poikkeuksellisen lämmin, sillä lämpötila kipusi Kaisaniemessä 17,5 asteeseen ja Kumpulassa jopa 18,6 asteeseen. 

* * *

Tästä tuli mieleeni, että lämpimiä säitä on Suomessa ollut aiemminkin ja vieläpä hirvittävin seurauksin. Vuonna 1696 - Wikipedian mukaan - kävi nimittäin niin, että "tammi- ja varsinkin helmikuussa 1696 Pohjois-Euroopassa vallitsivat vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämpimät säät. Niinpä 2. helmikuuta Tukholmassa kasvoi jo sormen pituista ruohoa, ja 11. helmikuuta jäät lähtivät Etelä-Suomen järvistä."

Valitettavasti tuolloin talvi ei ollut vielä ohi, eikä maaliskuusta tullut lämmin. Sen sijaan - jälleen Wikipedian mukaan - "monet talonpojat ryhtyivätkin jo kylvötöihin. Mutta maaliskuun 7. päivänä alkoivat kovat pakkaset uudestaan ja tuhosivat sen, mikä oli jo kylvetty."

Tämän kaiken seurauksena kylvötöihin päästiin vasta myöhään keväällä ja halla tuhosi sadon jo elokuussa. Lopputuloksena tästä kaikesta oli Suomen tunnetun historian ankarin nälänhätä, jonka seurauksena neljännes tai jopa kolmannes maatamme asuttaneista ihmisistä kuoli. 

* * *

Nykyaikana lämpimät talvisäät tai edes kesätulvat tai -hallat eivät aiheuta Suomessa nälänhätää saati nälkäkuolemia. Siitä huolehtivat hyvin toimiva maailmankauppa ja suomalaisten - ainakin maailman mittakaavassa - hyvä maksukyky. 

Tämä asia olisi hyvä uutisoida erityisesti kaikille niille nuorille - ja miksei vanhemmillekin - ihmisille, joita vaivaa ilmastoahdistus. Ja jotka sen takia kokevat jopa mielenterveyden ongelmia. 

Samalla heille voisi tähdentää, että tosiasiassa suomalaisten elinolosuhteet ovat nykyisin paremmat kuin milloinkaan aiemmin koko ihmiskunnan historian aikana. Ja itse asiassa tämä koskee maailman kaikkia ihmisiä, sillä olisihan toki maailman väestöräjähdys käynnistynyt tehokkaiden ehkäisymenetelmien puuttuessa jo aiemminkin - Afrikkaa myöden - mikäli elinolosuhteet olisivat sen sallineet.

Nuorille voisi myös kertoa, ettei kenenkään suomalaisen tarvitse kuolla nälkään tai lähteä alle 15-vuotiaana hankkimaan leipäänsä omalla työllään, kuten varattomien perheiden lasten piti tehdä vielä noin sata vuotta sitten. Tämä koski muiden muassa molempia isoäitejäni, jotka lähetettiin leipätöihin jo yhdeksänvuotiaina. 

Töihin lähti elantoaan hakemaan myös isäni, joka pääsi tiilitehtaalle kärräämään savea 12- tai 13-vuotiaana. Hän tilitti palkkansa tuberkuloosia sairastaneelle ja sodan seurauksena yksinhuoltajaksi jääneelle äidilleen ruuan ja lääkkeiden hankkimiseksi. Tätä jatkui kunnes Mycobacterium tuberculosis korjasi satonsa, eikä äiti enää tarvinnut ruokaa ja pikkusisarukset sijoitettiin muualle.

* * *

Jokin aika sitten uutisoitiin, ettei Euraasian pohjoispuolelta kiertävää koillisväylää ole käytetty niin paljon, kuin Vladimir Putin olisi halunnut. Kuluneen talven jääolojen mukaan ensi kesä näyttää kuitenkin lupaavalta: arktisen jään keskipinta-ala oli nimittäin viime kuussa pienempi kuin minään maaliskuuna koko vuodesta 1979 alkaneen mittaushistoriansa aikana. 

Toisaalta arktisen merijää ei ole kesäisin ottanut sulaakseen vaan sen pinta-ala on vuodesta 2007 alkaen osoittanut lähinnä satunnaista vaihtelua. Nähtäväksi kuitenkin jää, muuttuuko tilanne kuluvana vuonna, kun lähtötilanne on sen suhteen - ainakin venäläisten kannalta - aivan erinomainen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen
Shampanjasosialismia kannattava yhteiskunnallinen nyyhkyluokka
Tieteellis-tekninen kehitys ja taide

Viikon jännitysnäytelmä vaatii paljon poppareita

Viime viikon suuri jännitysnäytelmä oli RKP:n ja Perussuomalaisten välinen kissanhännänveto maahanmuuttopolitiikasta. Se ratkesi, kuten nyt tiedämme, Petteri Orpon voittoon ja reaktioista päätellen RKP:n vasemmistosiiven jonkinasteiseen tappioon. Hyvä näin.

Kuluvan viikon suuri jännitysnäytelmä liittyy puolestaan Ukrainan mahdolliseen vastahyökkäykseen maahan tunkeutuneita venäläisjoukkoja vastaan. Siihen suuntaan on ollut epäilyjä jo pitkään ja viimeksi eilen Ukrainan tiedustelupäällikkö vihjaisi operaation alkavan aivan lähiaikoina. Siis ehkäpä jo tällä viikolla.

Jos ja kun tämä hyökkäys alkaa, me tilanteita turvallisista kodeistamme seuraavat voimme kiinnittää huomiotamme kolmeen seikkaan. Niistä ensimmäinen on venäläisten sotilaiden taistelutahto - eli pyrkivätkö he puolustautumaan kaikin keinoin vai säntäävätkö pakoon kuin aropuput.

Toinen ja kolmas seurattavista asioista riippuvat ensimmäisestä. Jos kuitenkin oletetaan venäläisten pyrkivän yhtä urheaan vastarintaan kuin ukrainalais-venäläiset joukot aikanaan Raatteen tiellä, voimme toisena mielenkiinnon kohteena seurata kuinka tehokasta Ukrainalle toimitettu länsimainen aseistus on suhteessa venäläiseen. Eli onko se niin ylivoimaista kuin meille on uskoteltu, vai mahdollistaako venäläinen sotakalusto sittenkin merkittävän vastarinnan.

Jos sitten käy niin, että venäläiset luikkivat karkuun tai heidän kalustonsa on kelvotonta suhteessa Ukrainalle toimitettuun aseistukseen, tulee olemaan äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, miten venäläinen yhteiskunta kestää tappion. Ja aivan erityisesti, horjuuko Vladimir Putinin asema, vai kestääkö se loppuun asti kuten tappiollisen sotansa viimeisinä päivänä itsensä hengiltä ottaneen Adolf Hitlerin aikanaan. 

Näitä odotellessa kannattaa kuitenkin varata paljon poppareita, sillä hyökkäyksen alkamispäivä on visusti varjeltu salaisuus - ja siitä päivittäin puhuminen todennäköisesti pelkkää psykologista sodankäyntiä. Tosiasia kuitenkin on, että ukrainalaisten on aloitettava hyökkäyksensä ennalta varoittamatta, mutta kesän aikana, sillä syksyllä se pysähtyy joka tapauksessa viimeistään maaston käydessä mahdottomaksi tehokkaalle sodankäynnille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän erikoisoperaation erikoisin vaihe on alkamassa
Venäläisten stressi kasvaa kunnes Ukraina iskee
Is the moral of Russians collapsing

Pari ajatusta Fortumista ja Suomen valtionvelasta

Fortumin seikkailu Saksassa on nyt saavuttanut yhden välivaiheen, kun Suomen ja Saksan hallitukset päättivät hyväksyä mallin, jossa 30 prosenttia yhtiöstä siirtyy saksalaisille. Lisäksi germaanit luotottavat yritystä hybridilainalla, joka on tarvittaessa vaihdettavissa osakkeiksi. 

Jälkimmäinen johtanee ajan myötä siihen, että Saksasta tulee Suomen valtion hallitseman Fortumin sijaan yhtiön suurin omistaja. Lisäksi saksalaiset suostuivat nostamaan kaasun hintaa kuluttajille - mutta vasta syksyllä.

Tässä tilanteessa on syytä huomata professori Timo Rothoviuksen näkemys - johon yhdyn täysin. Sen mukaan Fortumin nykyinen omistuspohja on ongelmallinen, koska valtio omistaa yhtiöstä 51 prosenttia ja loppu on pörssin kautta yksityisissä käsissä. 

Tästä puolisosialistisesta mallista aiheutuu jatkuvasti ongelmia, joista Rothovius mainitsi luonnollisen monopolin eli sähkön siirtoverkkojen myynnin ulkomaiselle Carunalle, minkä seurauksia maksaa tänäkin päivänä suuri osa Suomen kansasta. Samalla ostajalle annettiin "takuut, että se saa kahdeksan prosentin takuutuoton investoinneille. Se oli posketon tuotto siihen aikaan kun korot olivat nollassa, täysin riskittömästä bisneksestä."

Toinen Rothoviuksen kommentti koskee Fortumin johdon ammattitaitoa. Se on tähän mennessä nähdyn perusteella niin heikkoa, että yhtiön tulisi lopettaa kaikki investoinnit Pohjoismaiden ulkopuolelle ja keskittyä sielläkin vain perustoimintoihinsa eli ydin- ja vesivoimaan. Ellei tästä olisi muuta iloa, niin näin toimien lienisi kelvottominnankin yritysjohdon mahdotonta - tai ainakin varsin vaikeaa - tehdä uusia miljardilaskuja suomalaiselle veronmaksajalle.

* * *

Fortumin seikkailujen surullisten vaiheiden yhteydessä on viime aikoina jäänyt vähemmälle huomiolle se, ettei Sanna Marinin (sd) hallitus ole onnistunut millään tavalla vähentämään valtion velkaantumista. Sen itsensä mukaan "valtionvelan määrän arvioidaan kasvavan noin 144 miljardiin euroon vuonna 2023". 

Lisäksi hallitus jättää seuraajilleen lohduttoman tulevaisuudenkuvan, jossa valtionvelan kokonaismäärän suhde bruttokansantuotteeseen nousee - kuin pieni nokipoika vaan - yhä ylöspäin. Vuoteen 2026 mennessä on valtionvelan arvioitu kasvavan noin 165 miljardiin euroon, mikä on noin 54 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Lukua voinee suhteuttaa sillä, että 165 miljardia euroa jaettuna 5,5 miljoonalla asukkaalla tekee pyöreät 30 000 euroa jokaista suomalaista kohden - vauvasta vaariin. Se tarkoittaa nelihenkiselle perheelle 120 000 euron osuutta yhteisestä velkavastuusta. 

* * *

Toisin kuin poliittisesta vasemmistosta joitain aikoja sitten huudeltiin, juuri nyt näyttäisi siltä, että valtioidenkin pitää jossain vaiheessa maksaa velkojansa. Nähtäväksi jää, kuinka tulevan syksyn aikana käy esimerkiksi hallituksensa kaataneelle Italialle tämän asian kanssa. 

Kuten hyvin muistamme, on Suomi jo aiemmin osallistunut Italian talous- ja velkahuoliin sekä EKP:n mittavien tukiostojen että EU:n yhteisen elvytysvelan rahoittajana. Lienee selvää, että jos Italia tarvitsee syksyn aikana lisätukea, on Suomi jälleen ensimmäisten joukossa tyrkyttämässä avuksi omia miljardejaan. 

No tulipa tästä ryöpytys, joten jätän tällä kertaa tähän. Toivon mukaan te, arvoisat lukijani, annatte turhan pitkän ja monipolvisen ajatusvirtani anteeksi. Pankaa asia vaikka sen piikkiin, että viime aikoina minulla on kesämenojen takia ollut hiukan vaikeuksia päästä näppäimistön taakse, joten ajatuksiini on kertynyt turhankin paljon tähän blogiin purettavaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Neuvotteluapua Tuppuraiselle
Juho Romakkaniemi piirsi kuvan valtionvelasta
Laillistettu ryöstö

Sitra levitti Oras Tynkkysen muotoilemaa valeuutista

Mennyt kesä oli varsin erikoinen. Ensin kesä- ja etenkin heinäkuu olivat poikkeuksellisen kuumia, ja sen jälkeen elokuussa oli suhteellisen koleaa ja sateista. Niinpä koko kesä oli Suomessa mittaushistorian toiseksi kuumin: ennätysvuotena säilyi kuitenkin edelleen vuosi 1937.

Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta löysin tiedon, jonka mukaan kulunut kesä oli Helsingissä selvästi mittaushistorian lämpimin. Sen sijaan Sodankylässä keskilämpö ei yltänyt lähellekään ennätysvuosia, vaan jäi lähes asteen viileämmäksi kuin kesällä 1937.

* * *

Kuukauden vaihduttua oli tietenkin mielenkiintoista tutkia myös pohjoisen napajään pinta-alan kehitystä. NSIDC:n tilastojen mukaan se oli sekä kesä- että heinäkuussa seitsemänneksi pienin jään 43-vuotisen mittaushistorian aikana. Elokuun tuoreiden lukujen mukaan jään pinta-ala oli vasta yhdeksänneksi pienin. 

Toisin sanoen arktiksella ei ollut kuluneena kesänä viime vuosiin nähden erityisen lämmintä. Alla vielä kuva tuoreesta elokuun tilastosta.

Kuten arvoisa lukijani huomaa, näyttäisi jään pinta-ala supistuneen nopeasti 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun puoliväliin, minkä jälkeen sen sulaminen on tasoittunut tai jopa pysähtynyt. Sama trendihän on näkynyt myös jään vuotuisen minimikuukauden eli syyskuun tilastoissa, joissa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja jään pinta-alan välillä ei ole ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä vuoden 2001 jälkeen. Tämä on tietenkin sikäli yllättävää, että ilmastomallien ja siten myös IPCC:n tuoreen raportin mukaan lämpenemisen pitäisi olla nopeinta juuri arktisella alueella. 

* * *

Mielenkiintoista on myös se, että valtion rahoittaman Sitran julkaisemassa Oras Tynkkysen (vihr) blogissa mainittiin, että "ilmaston kuumeneminen on mm. kutistanut kesäisin arktisen merijään pinta-alaa 40 prosenttia – alimmalle tasolle ainakin kahteen vuosituhanteen. Tahti on vain kiihtynyt: esimerkiksi merenpinta nousee nyt kolme kertaa niin nopeasti kuin ennen 1970-lukua ja jäätiköiden massa hupenee neljä kertaa niin nopeasti kuin kaksi vuosikymmentä sitten."

Viimeisen virkkeen loppu on sikäli epäselvä, ettei siitä voi päätellä puhutaanko arktisesta merijäästä vai jäätiköistä yleensä. Jos ensimmäisestä, on tekstin totuusarvo olematon. 

Oleellisempaa kuitenkin lienee, ettei tekstissä mainita sanallakaan pohjoisen napajään kehityksen viime aikojen oleellisinta muutosta - vaikka siitä muuten puhutaankin - eli sen sulamisen pysähtymistä kuluvan vuosituhannen kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Tämä ei liene vahinko vaan Tynkkysen lukijaansa kohdistamaa tahallista harhaanjohtamista eli valeuutisointia.

Tämä ei tietenkään ole yllättävää, sillä Tynkkysen vahvasti politisoituneena henkilönä voi odottaakin ajavan omaa poliittista agendaansa. Sen sijaan moitteet on syytä osoittaa Sitran johdolle, jonka tulisi veronmaksajien rahoittamana organisaationa huolehtia siitä, ettei sen nettisivuilla levitetä tieteellisiä valeuutisia edes ilmastonmuutokseen liittyen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Tilannekoominen sattuma, jota valtamediat eivät tule julkaisemaan
IPCC julkaisi raportin ja minä löysin muunneltua totuutta
Kanadan rajut metsäpalot ovatkin tavanomaisia

Pohjoinen helleaalto sulattaa myös arktista napajäätä

Suomessa olemme saaneet nauttia (tai kärsiä) pitkästä hellejaksosta, joka jatkuu edelleen. Samoin on käynyt ainakin osassa Pohjois-Amerikkaa.  

Nämä ovat tietenkin lähtökohtaisesti paikallisia ilmiöitä, mutta rajuudessaan kuitenkin merkille pantavia myös ennustetun ilmastonmuutoksen verifioinnin kannalta (vaikka Suomessa ei vielä olekaan rikottu kaikkien aikojen ennästyslämpöä, joka on vuodelta 2010, näin on kuitenkin käynyt Kanadan Lyttonissa). Mielenkiintoinen tällaisessa tilanteessa on etenkin pohjoinen napaseutu, jossa lämpenemisen tulisi näkyä muuta maailmaa voimakkaampana.

Taustaksi sen verran, että viimeisten kokonaisten kuukausien tilastojen mukaan vallinneita lämpötiloja kuvastavan arktisen merijään pinta-alat olivat touko- ja kesäkuussa mittaushistorian kahdeksanneksi ja kuudenneksi pienimpiä. Eli pohjoisrintamalta ei vielä viikko sitten näyttänyt kuuluvan mitään uutta. 

Tilanne kuitenkin muuttui merijään päivittäin raportoidun laajuuden suhteen kesä-heinäkuun vaihteessa, jolloin arktisen merijään sulaminen kiihtyi nopeasti ja se saavutti 5.7. vuotuiseen ajankohtaan nähden mittaushistorian pienimmän kokonsa. Siten maapallon pohjoisten alueiden poikkeuksellinen lämpöaalto sai vahvistuksen myös arktiksen jääpeitteen osalta.

Kuten arvoisa lukijani varmasti muistaa, olen pitänyt perustelluista syistä pohjoisen merijään kokoa maanpinnan mittauksia tai satelliittidataa luotettavampana mittarina koko maapallon ilmaston kehityksestä. Siten juuri tällä hetkellä olen äärimmäisen kiinnostunut siitä, että olisiko teoria maapallon ilmaston nopeasta lämpenemisestä juuri nyt saamassa tukea. 

Varsinainen teorian testaushetki koittaa kuitenkin vasta syyskuussa, jolloin pohjoinen merijää on vuosittain pienimmillään. Lisäksi on syytä muistaa, että arktisen merijään tilasto on varsin lyhyt alkaen vasta 1970-luvun lopulta. Siten yksittäiset ennätysvuodet ovat mahdollisia ja jopa todennäköisiä ihan pelkän ilmastolle tyypillisen satunnaisvaihtelun seurauksena. 

Tästä johtuen yksi ennätysvuosi ei riitä asiasta vakuuttumiseen, vaan sen jälkeen tulisi napajään koossa olla havaittavissa myös selvä trendi kohti sen sulamista - etenkin kun menneet 10 vuotta eivät sellaista osoita. Tästä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) jään suurella mielenkiinnolla odottamaan ensi syksyä ja napajään tämänvuotista minimikokoa. 

Mikäli se osoittautuu pienemmäksi kuin tähänastinen - jo vuodelta 2012 peräisin oleva - minimikoko, tulee napajään seuraavien vuosien pinta-alan kehityksen seuraaminen olemaan vielä aiempaakin jännittävämpää! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hidastunutta kasvua vai ei?
Titaaninen ilmastomittari
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella

Tunnustan olleeni väärässä

Kirjoitin noin viikko sitten siitä, kuinka pohjoinen merijää oli jo silloin laajempi kuin kertaakaan vuosina 2006, 2011, 2015, 2016, 2017 ja 2018. Tuon kirjoituksen jälkeen napajään laajuus on hiukan supistunut, mutta se on edelleen ajankohtaan nähden laajimmillaan sitten vuoden 2013.

Tämän kirjoituksen kannalta oleellista oli kuitenkin, että tulin viikko sitten väittäneeksi, ettei "näitä uutisia nähdä valtamediassa, joka uutisoi näyttävästi vain narratiivia ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta tukevia tilastotietoja". Tänään joudun rehellisenä ihmisenä tunnustamaan olleeni tuolloin väärässä.

Yle nimittäin julkaisi jutun otsikolla "Pohjoinen napajää nyt laajempi kuin vuosiin – lämpimän talven Eurooppaan tuonut tiivis napapyörre tekee hyvää arktiselle alueelle". Jutussa haastatellun tutkimusprofessorin Jari Haapalan mukaan ilmiö selittyy vahvalla polaari- eli napapyörteellä, joka ei vaikuta tänä talvena murtuneen lainkaan.

On erinomaista, että napajään laajenemiselle on olemassa tieteellinen selitys ja se tuodaan verorahoitteisessa mediassa esille. Jäin kuitenkin miettimään sitä, että vaikuttiko sama napapyörteen murtumattomuus myös vuonna 2019, jolloin arktisen jääpeitteen laajuus juuri tänä ajankohtana oli suurin sitten vuoden 2015, vai oliko silloisen aiempia vuosia suuremman arktisen merijään laajuuden syynä jokin muu seikka?

Toisin sanoen onko napapyörteen käyttäytymisessä tapahtunut jonkinlainen pysyvämpi muutos, joka ehkäisee pohjoisen merijään sulamista, mutta tekee samalla meidän talvistamme lumettomia ja vetisiä? Ja aiheuttaa esimerkiksi Syyriaan poikkeuksellisen kylmiä ja lumisia talvia.

Professori Haapalan mukaan näin ei ole vaan kyseessä on yhden talven satunnainen ilmiö, joka ei sellaisena vaikuta napajään pitkäaikaisiin muutoksiin. Ja joka tapauksessa napajää on myös tällä hetkellä pitkän ajan keskiarvoja ohuempaa.

Samalla Haapala kertoi, että jään talvikoolla ei ole niinkään merkitystä, vaan kesäkoko on sitä oleellisesti merkittävämpi. Siksi olen myös itse seurannut tarkemmin napajään minimikokoa - ja huomannut, että sen yhteys ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen on viime vuosikymmenen aikana kadonnut lähes kokonaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutos ja sen tilastot
Kasvihuonekaasut eivät liity napajään koon muutoksiin
Heli Saavalaisen juttu vaatii oikaisun

Kalajuttuja

Yksi harrastuksistani on kalastaminen. Uistimeeni, pilkkiini, onkeeni tai verkkooni on vuosien varrella tarttunut ainakin haukia, ahvenia, harjuksia, taimenia, rautuja, lohia, turskia, seitejä, simppuja, kuhia, siikoja, muikkuja, lahnoja, kiiskiä, särkiä, salakoita, kolmipiikkejä ja kivennuoliainen.

Päätin siis näin lomakauden keskellä muistuttaa arvoisaa lukijaani siitä, minkälaisia vesipetoja järvissämme ja merialueillamme uiskentelee. Siinä hyvänä apuna toimivat kalastajien ennätystilastot.

Yksi niistä on ahven-net. Sen mukaan suurin 2000-luvulla Suomesta pyydystetty kala oli vähemmän yllättävästi lohi, painoltaan 27,4 kiloa.

Sen sijaan veikkaan, ettei monikaan lukija olisi arvannut, että lohen jälkeen toiseksi suurin kala oli turska 26,09 kilon painollaan. Ja vielä yllättävämpi monille lienee ollut se karppi, joka painoi 21,44 kiloa. Suurin hauki, jota arvelen monen lukijani kuvitelleen top kolmeen, oli "vain" 18,8 kiloinen.

Mielenkiintoinen tieto ainakin itselleni oli suurimman muikun koko - se oli yli puolikiloinen! Enkä olisi arvannut siiankaan kasvavan yli seitsenkiloiseksi vonkaleeksi.

Anekdoottina todettakoon vielä samalta listalta, että suurin saaliiksi joutunut täplärapu oli lähes hummerimaisen suuri 19,8 sentin pituudellaan. Siihen verrattuna ennätysjokiravun 16,5 sentin pituus himmenee, vaikka komea äyriäinen sekin on ollut saksineen.

Oma ennätyskalani 2000-luvulla on hiukan yli kuusikiloinen. Siten on todettava, että on tullut pyydystettyä pelkkiä pikkusinttejä - vaikka kyllä kyseinen hauki metrin pituisena herättikin ihmetystä lähipiirissäni.

Lopuksi mainittakoon, että 1900-luvun suurin Suomessa pyydystetty kala oli 28,8 kiloinen lohi eli hiukan suurempi kuin tämän vuosituhannen ennätyskalat. Sitäkin suurempia - tai ainakin pidempiä - olivat sittemmin maastamme hävinneet monnit.

Wikipedian mukaan "Nyky-Suomen alueen viimeiset sisävesien monnit pyydettiin Janakkalan Kernaalanjärvestä vuonna 1866. Kaksi vuotta aiemmin samasta järvestä oli noussut 171 cm:n mittainen yksilö". Sen painoa ei mainita, mutta Italiasta saatiin jokin aika sitten 2,67 metrinen monni, joka painoi 120 kiloa.

Näillä tiedoilla toivotan arvoisalle lukijalleni mukavia uintireissuja isojen kalojen seurassa sekä kireitä siimoja ja muutenkin mukavia kesähetkiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kestävyyden alalajit ovat aina ristiriidassa
Hajamietteitä tieteelliseen tietoon perustuvasta päätöksenteosta
Elisa Aaltola, filosofi, ja minä, sekasyöjä

Lappiin uusi sääennätys, mutta alailmakehä on edelleen lämmin

Saimme eilen kuulla, että Lapissa tehtiin uusi sääennätys. Enontekiössä oli nimittäin mitattu syvempi lumikerros kuin koskaan aiemmin heinäkuussa: peräti kolme senttiä.

Kuluva kesä on muutenkin ollut kylmän oloinen, joten kiireisimpien mieliin on saattanut hiipiä ajatus siitä, olisiko ilmastonmuutos sittenkin peruttu. Eli onko jo yli sata vuotta jatkunut maapallon lämpeneminen lopultakin päättynyt.

Tapani mukaan tarkastelin asiaa alailmakehän satelliittimittausten avulla. Sarja nimittäin täydentyi muutamia päiviä sitten kuluneen kesäkuun globaalilla keskilämpötilaestimaatilla.

Ihan aluksi tuotan ilmastoskeptiselle lukijalleni pettymyksen ja ilmastonmuutoksesta vakuuttuneelle lukijalleni häntä tyydyttävän tiedon: kesäkuussa maapallon keskilämpötila oli käyttämieni tietojen mukaan 0,344 astetta lämpimämpi kuin vertailujakso. Toisin sanoen ilmastonmuutosta ei ole ainakaan vielä peruttu, vaan elämme Suomen kylmästä kesästä huolimatta edelleen maailmanlaajuisesti lämmintä kesää.

Asiaa selventääkseni kerron, että mainittua 0,344 asteen poikkeamaa suurempia poikkeamia (ylöspäin) esiintyy koko vuonna 1979 alkaneessa aikasarjassa vain kuusi kertaa, niistä ensimmäinen suurena El Niño-vuonna 1998 ja kolme viimeistä vuosina 2014-2016.

Eikä se kesäkuu Suomessakaan nyt ihan niin järisyttävän kylmä ollut: Ilmatieteen laitoksen mukaan kuluneen kesäkuun keskilämpötila oli Helsingissä noin yhden asteen tavanomaista kylmempi.  Sitä voinee verrata oikeasti kylmiin kesäkuihin 1962, 1982, 1993 tai 1994, joina kaikkina vuosina jäätiin yli kaksi astetta tavanomaisesta.

Lopuksi yksi satelliittisarjan pohjalta piirretty kuva, joka kertoo maapallon ilmaston nopeasta palautumisesta viime vuoden El Niñon jälkeen. Kuvassa näkyy viimeisen puolentoista vuoden globaalin lämpötilapoikkeaman nopea pieneneminen - siis maapallon lämpeneminen yli puolella asteella.

Tämäkään kuva ei tarkoita, että ilmaston pitkäaikainen lämpeneminen olisi kokonaan pysähtynyt, vaan ainoastaan sitä, että reilu vuosi sitten globaali ilmasto oli poikkeuksellisessa tilanteessa, joka on nopeasti palautumassa tavanomaiseksi (olen aiemmin käsitellyt asiaa esimerkiksi täällä). Nähtäväksi jää, onko jatko ilmastomallien mukaisesti kiihtyen nouseva vai jotenkin muuten käyttäytyvä.

Sen tiedon varassa uskomme ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen eli ilmastomalleihin voi sitten joko syventyä tai mahdollisesti kaatua. Lopullista näkemystään ei kuitenkaan kannata lyödä lukkoon vielä ihan vuoden kuluttua - senhän jo pelkästään edelle piirtämäni ilmastollista anomaliaa kuvaava käyrä osoittanee varsin selvästi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kasvihuonekaasut ja huippulämmin vuosi 2016
Globaaleihin keskilämpötiloihin uusi normaali seuraavien 24 vuoden aikana?
Uusi ennätys on syntynyt