Suomen oiva päätös kantaa hedelmää

Suomen tannoinen päätös Ukrainan tukemisesta ostamalla suomalaisia aseita kotimaisilta valmistajilta on mennyt aika pienellä uutisnäkyvyydellä. Ratkaisu oli kuitenkin taloudellisessa umpitunnelissa haparoivan maamme talouden kannalta hyvä, sillä tätä kautta Venäjän torjuntaan käytettävät rahat saatiin palvelemaan kotimaista teollisuutta. 

Tehty ratkaisu on nyt osoittautumassa vielä alkuperäistä ajatustakin oivallisemmaksi, kun USA:n presidentti Donald Trump on vaatinut eurooppalaisia ostamaan Ukrainan tarvitsemia amerikkalaisaseita maansa sotateollisuudelta. Ja siten kasvattamaan niiden kautta oman maansa talouden rahoitusta. 

Tarkoitan sitä, että suomalaisaseiden Ukrainaan viemisen perusteella Suomi saattoi nyt  tehdä hyvällä omallatunnolla muista pohjoismaista poikkeavan ratkaisun ja ilmoittaa, ettei meidän käytössämme olevaa rahaa riitä käytettäväksi amerikkalaisaseisiin. Eikä sitä tosiasiassa riitä moneen muuhunkaan asiaan, kuten valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) tuore ilmoitus miljardin euron lisäsäästöistä julkisista menoista osoittaa. 

Sivumennen sanoen valtionvarainministeri ilmoitus osoittaa sen, ettei hänestä tai hänen puolueestaan voi käyttää - edes maamme valtalehdistössä - nimitystä "populisti", sillä sellainen ei koskaan eikä missään tilanteessa tee tietoisesti päätöksiä, joiden tietää herättävän vastustusta äänestäjissä. Ja sellainenhan Purran ilmoitus tulevista budjettileikkauksista nimenomaisesti on. 

Näin siinäkin tapauksessa, että siihen sisältyisi juuri hänen äänestäjäkunnassaan kannatusta saava kehitysapuvarojen nollaaminen. Tai maahanmuuttoteollisen kompleksin rahoituksen supistaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:n päätöksen seuraukset

Monta kärpästä yhdellä iskulla
Olemmeko kolmannen maailmansodan kynnyksellä?

Kuka on syyllinen ihmisten ampumiseen?

Esimerkiksi Helsingin sanomat uutisoi jälleen tänä aamuna, että Israelin armeijan sotilaat ovat ampuneet avustuksia hakevia palestiinalaisia Gazan alueella. Otsikossa lainattiin Hamasin käyttämää sanamuotoa "Israel iski avustuksia hakeneisiin ihmisiin taas".

Ihan ensin on tietenkin todettava, ettei siviileiden ampuminen ole hyväksyttävää sotilaallista toimintaa muulloin kuin itsepuolustustilanteissa. Tämä lienee tiedossa sekä Israelin armeijassa, Hamasissa että asiasta uutisoivissa medioissa. 

Toiseksi totean omalta osaltani, etten ole päässyt ampumisista kertovien uutisten perusteella varmuuteen siitä, mistä syystä ihmisiä kohti tulitetaan ruoka-apupisteillä. Näin siksi, että eri osapuolten antamat kuvaukset tapahtumista poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä.

* * *

Alussa mainitsemani uutisen mukaan Gazan väestönsuojeluvirasto eli Hamas näyttäisi väittävän, että Israelin asevoimat nyt vain tulitti avustuksia hakemaan tulleita ihmisiä. Siis ikään kuin omaksi ilokseen tappamisen ilosta ja ilman mitään syytä. Rehellisesti sanottuna tällainen toiminta kuulostaisi perin omituiselta ja ehdottomasti tuomittavalta toiminnalta - mutta myös äärimmäisen epätodennäköiseltä. 

YK:n Maailman ruokaohjelmasta taas on kerrottu, että sen ruokaa kuljettanut rekkasaattue kohtasi sunnuntaina suuria määriä nälkäisiä siviilejä, joita kohti ammuttiin lähellä Gazan kaupunkia. Ruokaohjelma ei - ainakaan HS:n jutun mukaan - mainitse mitään ampumisen mahdollisista syistä. Tässä yhteydessä on huomattavaa että YK:n avustusjärjestö UNRWA on jäänyt aiemmin kiinni yhteyksistään Hamasiin, joten maailmanjärjestön puolueettomuus ja luotettavuus ovat kyseenalaisia. 

Israelista puolestaan viestitettiin maan armeijan ampuneen varoituslaukauksia, koska sitä oli uhattu avustuspisteellä. Lisäksi se kiisti kuolleiden väitetyn määrän. 

* * *

Vanhan sanonnan mukaan totuus on sodan ensimmäinen uhri. Näin lienee myös Gazan sodan tapauksessa. Ja siksi epäilen, ettei kumpikaan osapuoli ole syytön hätäavun jakelupisteiden lähistöllä tapahtuneisiin hengenmenetyksiin. 

Ampumiset ovat käsitykseni mukaan tapahtunut todennäköisimmin siten, että palestiinalaisterroristit ovat yllyttäneet avunhakijoita hengenvaaralliseen toimintaan ja Israelin sotilaiden ampuneen heitä - mahdollisesti turhan herkällä liipasinsormella - suojellakseen itseään ja ylläpitääkseen järjestystä. Oletan tämän näkemyksen vastaavan todellisuutta ainakin niin pitkään, kunnes joku osoittaa sen todisteiden kera vääräksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palestiinalaiset ovat kyllästyneet Hamasiin - suurmielenosoitus Khan Younisissa 
Ruokakriisi, joukkoampuminen ja retoriikkaa
Onko taiteesta provosoituminen kulttuurinen tai suorastaan geneettinen eikä uskonnollinen ominaisuus?

 

USA:n päätöksen seuraukset

Tämän aamun uutisen mukaan USA keskeyttää osan Ukrainalle luvatuista asetoimituksista. Syyksi tähän on ilmoitettu se, että maan omat asevarastot käyvät muuten liian pieniksi. 

Päätös koskee ainakin ilmapuolustusjärjestelmiä, ohjuksia ja pommeja sekä tykistöammuksia Eli Patriot-ilmapuolustusjärjestelmän ohjuksia, tarkkuustykistöammuksia sekä F16-hävittäjään tarkoitettuja ohjuksia. 

Oli USA:n - eli Trumpin hallinnon - päätöksen ilmoitettu syy tosiasioiden mukainen tai jostain muusta syystä keksitty, se tuskin muuttuu tästä. Ja siksi jää nähtäväksi, millä tavalla USA:n päätös vaikuttaa Ukrainan kykyyn vastata venäläisten hyökkäykseen. Sekä myös se, että pystyvätkö muut Ukrainaa tukevat maat tekemään jotain kompensoidakseen puuttuvat asetoimitukset. 

Joka tapauksessa on selvää, että Ukrainan uuden aseet - kuten ballistinen ohjus ja alati kehittyvät droonit - ovat tässä tilanteessa enemmän kuin tarpeellisia. Samalla eurooppalaisten antama tuki - kuten Saksan lupaama lisäapu - tulee entistäkin tärkeämmäksi. 

* * *

Samaan aikaan saattaa olla, että myös Putinille alkaa tulla kiire sodan saattamiseksi päätökseen. Tähän voisi viitata se, että hänen sotilaskuluihin väärinkäyttämänsä kansallisen hyvinvoinnin rahasto on vähitellen tyhjenemässä - asiasta kertoneen uutisen mukaan ehkä jo kuluvana vuonna. 

Jos näin käy, tulee sota näkymään entistä selvemmin tavallisten venäläisten elintason laskuna. Eikä sellainen olisi hyväksi sen enempää Putinin hallinnon tulevaisuudelle kuin Ukrainassa rämpivälle Venäjän armeijan tuelle kansan parissa. 

Valitettavasti venäläiset ovat tottuneet vähään ja ovat suurelta osin vieläpä hyvin isänmaallisia. Siksi haaveet Ukrainan sodan loppumisesta nopeasti on syytä unohtaa ainakin Euroopassa. Ja keskittyä sen sijaan pohtimaan, miten Ukrainaa voitaisiin auttaa voittamaan oma taistelunsa.  

Samaan aikaan niin sanottujen rajavaltioiden on huolehdittava oman puolustuksensa nopeasta kehittämisestä, jotta Putinille ei tulisi edes mieleen kokeilla NATO:n yhtenäisyyttä minkäänlaisella erikoisoperaatiolla Ukrainan sodan päättymisen jälkeen. Tässä suhteessa on aivan erityisen tärkeää huomioida ne opit, joita Ukrainasta on saatavilla venäläisten sotilaallisista toimintatavoista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monta kärpästä yhdellä iskulla
On toimittava nyt, kun Putin on juuttunut Ukrainaan!
Venäläisneuvottelijat voivat nyt pyyhkiä peräpäänsä

Monta kärpästä yhdellä iskulla

Talousvaikeuksissa oleva Suomi on toimittamassa Ukrainaan erän uusia puolustustarvikkeita. Ne on tilattu suomalaiselta puolustusteollisuudelta suomalaisella rahalla. 

Näin yhdistetään Ukrainan apu suomalaisen teollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseen siten, että hankintojen sisällön ovat määrittäneet Ukrainan kriittiset tarpeet, tuotteen soveltuvuus luovutettavaksi sekä yritysten tuotanto- ja toimituskyky.

Tämä on erittäin järkevää ja jättää julkisen rahan Suomen rajojen sisälle sen sijaan, että - joka tapauksessa annettava - apu rasittaisi kauppatasettamme. Ja edistää puolustusteollisuutemme toimintaa monella tavalla. 

Onhan jo pelkästään puolustustarvikkeista saatava raha tärkeää ohjelmaan osallistuville yrityksille. Ja ehkä vieläkin tärkeämpää on se, että avuksi lähetettävä välineistö tulee testatuksi tositilanteessa ja vieläpä juuri siinä sodassa, joka on muuttanut koko sodankäynnin luonteen.

Tämän seurauksena suomalainen puolustusteollisuus pystyy jatkossa toimittamaan myös Suomen omille puolustusvoimille entistäkin parempaa aseistusta, joka on osoitettu toimivaksi juuri sitä armeijaa vastaan, joka ainoana muodostaa Suomelle ulkoisen turvallisuusriskin. Ja mikäli Ukrainaan toimivat aseet osoittautuvat poikkeuksellisen hyviksi, voivat niistä kiinnostua myös muiden maiden armeijat - ja herättää innostusta niiden ostamiseen. 

Niinpä tästä avustuspaketista voi sanoa rehellisesti, että nyt saadaan monta kärpästä yhdellä iskulla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aseviennillä on sellaista kasvuvaraa, jota Suomi tarvitsee
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

António Guterres on tehnyt YK:sta hyödyttömän

Tuoreen uutisen mukaan Israelin parlamentti on hyväksynyt lakialoitteen, joka kieltää YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n toiminnan Israelissa ja sen miehittämässä Itä-Jerusalemissa. Kyse ei ollut mistään niukin naukin läpi ajetusta asiasta, vaan maan parlamentin selvän enemmistön tahdosta, sillä ehdotus sai hyväksynnän äänin 92 puolesta ja 10 vastaan.

Lain seurauksena UNRWA:n toiminta vaikeutuu Gazassa ja Länsirannalla ja sen toimeenpano olisi monien mielestä isku humanitaariselle työlle Gazan kaistalla. Ei siis ihme, että palestiinalaisten oman "valtion" tunnustaneet Irlanti, Norja, Espanja ja Slovenia julkaisivat yhteisen kannanoton, jossa ne tuomitsivat päätöksen. Myös Saksasta on kuulunut kriittisiä ääniä.

Myös WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus innostui valittamaan, että "tämä on sietämätöntä. Se on vastoin Israelin velvoitteita ja velvollisuuksia, ja uhkaa niiden henkeä ja terveyttä, jotka ovat riippuvaisia UNRWA:sta".

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on puolestaan ilmoittanut, että avun ohjaamista palestiinalaissiviileille jatketaan, mutta - ja tämä on oleellista - tavalla, joka "ei uhkaa Israelin turvallisuutta". On siis kysyttävä, että miten on voitu ajautua tilanteeseen, jossa lähes kaikkien maailman valtioiden nimissä oleva valtio on joutunut tällaisen epäluottamuksen kohteeksi.

Vastausta ei pidä hakea Israelista vaan YK:sta, jonka johdon viimeisin järjettömyys nähtiin Kazanissa, Venäjällä, jonne järjestön pääsihteeri António Guterres matkusti tapaamaan kansainvälisen rikostuomioistuimen etsintäkuuluttamaa Vladimir Putinia - eikä suinkaan moittiakseen tätä.

Israelin päätöksen osalta tällä tapauksella ei tosin liene merkitystä. Sen sijaan sillä on, että Israelin parlamentin päätöksen kohteena oleva UNRWA - tai ainakin sen henkilöstö - oli osallisena reilu vuosi sitten tapahtuneessa terroriteossa. Lisäksi järjestön suunnalta on sosiaalisessa mediassa kiihotettu terrorismiin Israelia vastaan ja jopa vaadittu sen tuhoamista.

Tästä syystä minä, jos olisin Guterresin housuissa, huolehtisin siitä, etten omalla toiminnallani vaarantaisi johtamani järjestön toimintaa. Sen sijaan huolehtisin siitä, ettei YK tai sen henkilöstö näyttäydy pikemminkin sodan osapuolena kuin puolueettomana rauhantekijänä. 

Juuri nyt Guterres tai YK:n muu johto ei kuitenkaan näytä olevan samoilla linjoilla, vaan kaivautuu entistä syvemmälle poteroonsa. Tätä voi pitää kansainvälisenä skandaalina ja maailman valtioiden megalomaanisena epäonnistumisena. 

Israel on puolestaan ajanut itsensä vaikeaan tilanteeseen. Sen sotatoimet ovat olleet sikäli onnistuneita, että sitä uhkaavien terroristijärjestöjen - Hamasin ja Hizbollahin - johtajia on onnistuttu likvidoimaan kiitettävästi. 

Samalla maan johto kuitenkin näyttää varsin neuvottomalta ratkaisemaan sen, millä tai miten se takaisi itselleen, asukkailleen ja ympäristölleen - mukaan lukien palestiinalaiset ja libanonilaiset - rauhallisen tulevaisuuden. Ja välttäisi alueella jo 76 vuoden ajan nähdyn noidankehän jatkumisen tästä ikuisuuteen.

Tämä on asia, jossa puolueettomasta YK:sta saattaisi olla suunnaton hyöty. Valitettavasti se on - kuten edellä kirjoitin - ajanut itsensä pikemminkin sodan osapuoleksi kuin puolueettomaksi rauhantekijäksi. 

Eikä sillä siten ole juurikaan edellytyksiä toimia kriisin ratkaisijana. Ja siitä kärsivät kaikki sodan osapuolet - ja aivan erityisesti palestiinalaiset siviilit, joiden piina jatkuu päivästä päivään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Terroriteon ensimmäisen vuoden saldo

YK irtisanoo terrorismiin syyllistyneitä työntekijöitään
Gazan hätäapua varten tarvitaan uusi järjestö ja Israelin tuki

Saksan sosiaalidemokraatit Putinin tukena

Sosiaalidemokraattien Olav Scholzin johtama Saksa aikoo puolittaa tukensa Ukrainalle saadakseen velkaantumisensa aisoihin. Näin se tulee samalla tukeneeksi Vladimir Putinin diktaatorisesti hallitsemaa Venäjää. 

Tämä tapahtuu tilanteessa, jossa Ukraina on juuri osoittanut pystyvänsä yllättämään Venäjän armeijan saatuaan suuren apupaketin Yhdysvalloilta. Eli näytettyään, että se pystyy länsimaiden tuen avulla muuttamaan sodan kulkua. 

Ulkopoliittisen instituutin Arkady Moshes kertoikin, että "on nähtävillä, että Ukrainan läntiset liittolaiset ohjailevat Ukrainaa kohti aselepoa tai rauhaa", koska "osa länsimaalaisista ei ole enää huolissaan siitä, että Ukrainan kaatuminen johtaisi heidät riskialtiseen tilanteeseen". 

Lausunnosta tuli ainakin itselleni hakematta mieleen Britannian ulkoministeri Neville Chamberlainin vuonna 1938 antama lausunto rauhasta "meidän ajaksemme" sen jälkeen kun hän länsimaisine kollegoineen oli pakottanut Tshekkoslovakian luovuttamaan osan alueistaan Adolf Hitlerin Saksalle. "Meidän aikamme" kesti tuolloin vajaan vuoden. 

Scholz on tietenkin vain sosiaalidemokraatti, eikä häneltä ehkä siitä syystä voi odottaa kovin suurta ymmärrystä. Tai ainakaan hänen suomalainen aatetoverinsa Timo Harakka ei omaa sellaista, kuten toimittaja Ulla Appelsin muistutti meitä juuri äsken. 

Tosiasia kuitenkin on, että mikäli länsimaat sallivat Venäjän hyötyä hyökkäyksestään Ukrainaan, sen panevat merkille Putinin lisäksi myös monet muut epädemokraattisten valtioiden hallitsijat. Merkittävimpänä niistä Kiina, jolla on pakkomielle erityisesti Taiwanin liittämisestä itseensä, mutta himoja myös Himalajan vuoriston liepeillä. 

Tällä kaikella en tarkoita, etteikö Ukrainan sodan loppuminen olisi hyvä ja tärkeä tavoite. Sen sijaan muistutan siitä, ettei rauha millä hinnalla tahansa ole järkevää. 

Eikä eurooppalaisten poliitikkojen tulisi siksi tehdä chamberlaineja, vaan huolehtia siitä, ettei demokraattinen maailma salli sotilaallisen voiman käyttämistä kansakuntien rajojen siirtelemiseen - ei Ukrainassa, ei Taiwanissa eikä myöskään Suomen tai Baltian maiden rajoilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Liikahduksia järjettömässä sodassa
Se mikä ei ole ihmisoikeuksia, maahanmuuttoa tai sisäistä turvallisuutta on aseriisuntaa ja hyödyllisiä idiootteja
Saksalaisten harhaluulo johtaa kylmään talveen

YK irtisanoo terrorismiin syyllistyneitä työntekijöitään

Eilen vahvistui, että Yhdistyneet kansakunnat joutui palestiinalaisten viime vuoden lokakuussa tekemän hyökkäyksen yhteydessä ehkä historiansa kiusallisimpaan tilanteeseen. Näin siksi, että sen alaisen palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n henkilöstön mukanaolo silloin toteutetussa järjettömässä massateurastustapahtumassa - joka aloitti Gazan sodan - varmistui.

YK:n tiedottajan mukaan terrorismiin syyllistyneitä työntekijöitä oli varmuudella yhdeksän. Lisäksi kymmenen henkilön osuutta tutkittiin, mutta näyttö ei riittänyt. 

Asiasta kertoneen uutisen mukaan hyökkäykseen osallistuneet henkilöt irtisanotaan. Toivon mukaan kyseiset terroristit viedään lisäksi myös oikeuteen - mieluiten Israelissa - vaikka jutussa ei tällaisesta mainittukaan. 

Selvää pitäisi olla myös, että YK:n tulisi tarkastella omia toimintaperiaatteitaan. UNRWA:n toimintahan on jo aiemmin johtanut useisiin skandaaleihin.

Näistä kertoo esimerkiksi Wikipedia, jonka mukaan vuoden 2014 Gazan sodan aikana löydettiin raketteja UNRWA:n kouluista, ja ainakin yhdessä tapauksessa ne palautettiin Hamasille.

Vuonna 2019 UNRWA:n johtaja erosi korruption ja huonon hallinnon takia. Se koski sekä vallan väärinkäytöksiä että toisinajattelun tukahduttamista. 

Myös UNRWA:n käyttämissä palestiinalaisissa oppikirjoissa esiintyy antisemitismiä ja kiihottamiseta kansanryhmää vastaan, sillä kesäkuussa 2021 havaittiin, että opetusmateriaaleissa on vihamielisiä asenteita juutalaisia ja juutalaisiin liittyviä ominaisuuksia kohtaan. Tämä viittaa järjestön harjoittamaan juutalaisvastaisten ennakkoluulojen tietoiseen ylläpitämiseen.

Juutalaisvastaisuus ei kuitenkaan rajoitu pelkästään oppikirjoihin, vaan monet UNRWA:n työntekijät ovat olleet yhteydessä terroristijärjestö Hamasiin. Sekä jakaneet sosiaalisessa mediassa väkivaltaista ja antisemitististä sisältöä. 

Suomalaisten veronmaksajien kannalta oleellista on se, että he maksavat järjestölle tukea, jonka suuruus on viisi miljoonaa euroa vuodessa. Ja näin tekevät monet muutkin niin sanotut oikeusvaltiot. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkinen raha synnyttää aina väärinkäytöksiä ja korruptiota
Gazan hätäapua varten tarvitaan uusi järjestö ja Israelin tuki
Elina Valtoselle osoitettu kirje osoittaa laatijoidensa kyvyttömyyden ymmärtää tosiasioita

Suomen ongelmat eivät ratkea ilman yhteistyötä

Suomalainen yhteiskunta on viime vuosina polarisoitunut aiempaa selkeämmin oikeistoksi ja vasemmistoksi. Tämä näkyy oikeastaan aivan kaikessa, sillä näiden ryhmittymien edustajat eivät tunnu nykyisin pääsevän yhteisymmärrykseen oikeastaan mistään sisäpoliittisesta kysymyksestä vaikka Venäjältä meihin kohdistuva uhka onkin johtanut ulkopoliittiseen yhteisymmärrykseen. 

Tässä suhteessa Suomi muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän 2020-luvun Yhdysvaltoja, jossa aiemmin keskinäisen dialogin kautta välttämättömiä asioita hoitamaan kyenneet puolueet ovat kadottaneet yhteistyökykynsä. Tämä näkyi järkyttävällä tavalla kun osa kongressin republikaaneista viivästytti Ukrainan tarvitsemaa apua niin pitkään, että Venäjän joukot saivat yliotteen rintamilla. 

Siksi oli mielenkiintoista havaita Brianna Wun (dem) sosiaalisen median viesti, jossa hän kirjoitti, että "vasemmisto oppi kaikki väärät läksyt Donald Trumpilta. Meidän olisi pitänyt oppia, että ellet tee mitään liikkeesi ääriainesten suhteen, he ottavat puolueesi hallintaansa ja menetät kaiken. Sen sijaan kerroimme itsellemme lohduttavan valheen, että puolet kanssaihmisistämme oli jo niin halveksittavia, ettei heidän kanssaan kannattanut enää edes keskustella. Lakkasimme kuvittelemasta tulevaisuutta, jossa voisimme elää yhdessä."

Oleellista Wu:n viestissä ei ole sanan "ääriaines" määritelmä vaan se, että demokratiassa on syytä keskustella rakentavasti myös niiden kanssa, joiden kanssa ollaan eri mieltä yhteisten asioiden hoitamisesta. Ja karttaa vallan joutumista sellaisille poliittisille johtajille, jotka kieltäytyvät asiallisesta yhteistyöstä kilpailevien poliittisten toimijoiden kanssa.

Suomessahan on tästä seikasta pitkät perinteet. Minun nuoruudessani Kekkonen, Keskusta ja Vasemmisto pitivät Kokoomuksen poissa hallituksesta ja myöhemmin kaikki suuret puolueet kieltäytyivät yhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa pitääkseen sen vallan kammareiden ulkopuolella. 

Tämä seikka on juuri tänään - työläisten ja opiskelijoiden juhlapäivänä - erityisen tärkeä. Meillähän poliittiset johtajat - vasemmistosta oikeistoon - pitävät omia puheitaan, joita on syytä kuunnella tarkalla korvalla. Ja panna erityisesti merkille sellaiset toimijat, jotka korostavat yhteistyötä juuri nyt, kun Suomella on edessään valtavat haasteet. 

Niitä ovat esimerkiksi talouskasvun uudelleen käynnistäminen, julkisen talouden tasapainottaminen, Venäjän uhan torjuminen, maahanmuuton haittojen ehkäiseminen sekä lapsiluvun romahdus ja siitä seuraava väestön vanhenemisen aiheuttamien ongelmien ratkaiseminen. 

Niin ikävää kuin se onkin sanoa, nämä ongelmat eivät katoa itsestään, eikä niitä saada korjattua ilman jonkinlaista "talvisodan henkeä". Siis tosiasioiden tunnustamista ja yhteen hiileen puhaltamista tavalla, jonka seurauksena edellä mainitsemani ja myös tulevat haasteet selvitetään sekä pidetään Suomi hyvänä paikkana elää ja hengittää myös tulevina vuosikymmeninä. 

Arvoisat lukijani, toivotan näillä ajatuksilla teille kaikille oikein hyvää Valpurinpäivää! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spolander ohjeisti, Yle muunteli totuutta, Andersson ei ymmärtänyt ja Halla-aho opetti
Twitteriläistä viisautta
Vasemmistolaista retoriikkaa

Länsimaiden viivyttely maksetaan sotilaiden verellä

Venäjä on viime aikoina saavuttanut menestystä ammuspulasta kärsivässä Ukrainassa. Päivä päivältä suuremmasta Putinin armeijan menestyksestä kertovat uutiset viittavat siihen, että jopa ukrainalaisten puolustuksen pikainen luhistuminen on mahdollista.

Tämän kehityksen on mahdollistanut kolme seikkaa. Yksi on trumpilaisen edustajainhuoneen viivyttely uusien apupakettien lähettämiseksi. Toinen useimpien EU-maiden viime vuosien vastuuton puolustuspolitiikka, jonka seurauksena ase- ja ammusvarastot ammottavat tyhjyyttään. Ja - kuten tiedämme - tyhjästä on paha nyhjästä. Lisäksi taustalla on Ukrainan hallinnon kyvyttömyys mobilisoida riittävästi miehiä rintamalle.

* * *

Ilmeisesti Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ymmärtänyt, että Ukrainan tilanne on juuri nyt täysin kestämätön, koska hän nosti esille jopa länsimaisten joukkojen lähettämisen Zelenskyin armeijan avuksi. Tämä tarkoittaisi varmuudella selkä länsimaisia kuolonuhreja että Venäjän vastareaktioita tavalla tai toisella. 

Eivätkä länsimaiden ihmiset ole missään tapauksessa varautuneet kotiin palaaviin täytettyihin ruumisarkkuihin. Eivätkä niiden kotirintamat tule kestämään suurimittaisia tappioita. Eikä Macronin ehdotus saanut siksi myöskään välitöntä kannatusta Suomelta tai muilta länsimailta.

Viron puolustusvoimien tuleva komentaja puolestaan ehdotti, että Ukrainalle annettaisiin lupa länsimaisen aseistuksen käyttämiseksi myös Venäjän maaperällä. Näin siksi, että virolaiset ovat historiastaan oppineet läksynsä, jonka mukaan "Venäjän hyökätessä sota pitää viedä sen alueelle. Muuten häviämme sen. Tämä sääntö pätee edelleen". 

Molempien ehdotusten taustalla lienee suoranaisen sotilaallisen vaikutuksen lisäksi ajatus Venäjän kotirintaman horjuttamisesta. Eli mitä selvemmin sota näkyy venäläisille, sitä enemmän Putinin hallinnon sotapolitiikkaa kohtaan syntyy vastustusta. Ja sitä hankalampaan asemaan maan diktaattori joutuu kotimaassaan.

* * *

Selvää tässä tilanteessa on oikeastaan vain se, että Ukrainan armeija luhistuu varmuudella, ellei se saa pikaista materiaaliapua lännestä. Tappio on varma myös pidemmällä aikavälillä, mikäli Zelenskyin armeijaan ei kutsuta ja kouluteta kiireellä valtavaa määrää asekuntoisia ukrainalaismiehiä tai -naisia. 

Tässä yhteydessä on myös syytä huomata, että jokainen hyökkääjälle luovutetun kylän takaisinvaltaus näyttää Ukrainassa vaativan valtavan inhimillisen uhrauksen kaatuneina sotilaina. Ja siksi länsimaiden kyvyttömyys tehokkaaseen Ukrainan-apuun tulee parhaassakin tapauksessa vaatimaan kymmenien tai - vielä pitkään kestäessään - jopa satojen tuhansien sotilaiden hengen. 

Siksi on oikeutettua sanoa, että länsimaiden viivyttely maksetaan sotilaiden verellä. Ensin Ukrainassa ja - jos Putin lopulta voittaa sodan - myöhemmin varsin todennäköisesti myös sotilaallisesti heikoimmissa Venäjän rajavaltioissa. Ja lopulta mahdollisesti jopa Suomessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lännen väsymys, Ukrainan saamattomuus ja Venäjän voiton hinta
Ukrainalaisten on syytä säilyttää taisteltutahtonsa
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

 

Pelko ajoi Josifinsa lukeneen Putinin murhaamaan Aleksei Navalnyin

Venäjän diktaattori Vladimir Putin tapatti ainoan edes mainitsemisen arvoisen sisäpoliittisen haastajansa - Aleksei Navalnyin - kaukana Siperiassa. Näin hän osoitti seuraavansa uskollisesti esikuvansa Josif Stalinin viitoittamaa tietä: johtajan valtaa uhkaavat on parempi lopettaa ennen kuin he käyvät todelliseksi vaaraksi - tai mieluummin jo silloin, kun asiasta herää epäilys diktaattorin sairaassa päässä.

Navalnyin murha ei tietenkään ollut mikään yllätys ottaen huomioon Venäjän aiemmat tapahtumat ikkunasta putoamisineen ja erilaisine myrkytyksineen. Yllätys ei tule myöskään olemaan se, että Putin teettää Navalnyin kuolemasta raportin, jolla ei ole totuuden kanssa minkäänlaista tekemistä, vaikka siinä näin väitetäänkin - это правда.

Navalnyin tapaukseen on otettu monenlaisia kantoja, merkittävimpänä Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin lausunto, jossa hän totesi suorasukaisesti, että "Venäjän viranomaiset kertovat oman tarinansa. Mutta älkää erehtykö, Putin on vastuussa Navalnyin kuolemasta".

Bidenin ulkoministeri Antony Blinken puolestaan totesi, että "hänen kuolemansa venäläisessä vankilassa sekä yhteen mieheen kohdistunut fiksaatio ja pelko vain korostavat Putinin rakentaman järjestelmän heikkoutta ja mädänneisyyttä". Ja osui siinä oikeaan - Vladimir kun on Josifinsa kaltainen myös neuroottisessa pelossaan, eikä siksi ole vaikea ennustaa hänen tulevan jatkossa tapattamaan ihmisiä entistäkin herkemmällä kädellä. 

* * *

Nähtäväksi jää, seuraako Putinin tämänkertaisesta operaatiosta sen enempää kuin aiemmistakaan. Eli kohdistetaanko häneen paljon moittivaa puhetta, mutta vain vähän todellisia toimia - ja nekin vain lyhytaikaisesti. 

Toivoa kuitenkin sopii, että Navalnyin murha johtaisi länsimaissa edes sotilaalliseen ryhdistäytymiseen ja Putinin uhriksi joutuneen Ukrainan niin runsaaseen avustamiseen, että venäläisjoukot joutuvat poistumaan maasta. 

Tietenkin sotilaallisen kyvykkyytensä hukanneiden eurooppalaisvaltioiden tyhjistä asevarastoista on vaikea nyhjäistä ennen kuin puolustusbudjetit on saatu korjattua. Mutta jos edes USA:n edustajainhuoneessa ymmärrettäisiin asian tärkeys ennen kuin ukrainalaiset joutuvat perääntymään muuallakin kuin Avdijivkassa? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläinen paperitiikeri ja Kiinan keisari
Uhmaikäisiä ja kiinanpalatsikoiria
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan

Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskiyn mukaan Israelin ja Hamasin välinen verinen kahakka on vienyt huomiota hänen maansa kohtaamalta hyökkäykseltä. Tämä on tietenkin itsestäänselvyys, mutta ei ainakaan akuutisti tarkoita sitä, etteivätkö länsimaat edelleen jatkaisi Ukrainan tukemista. 

Venäjä on puolestaan ilmaissut jatkavansa Ukrainan vastaista sotaansa niin kauan, kuin länsi väsyy. Eikä tätä liene syytä epäillä, etenkään kun hyökkäyksen kohteeksi joutuneet ukrainalaiset eivät onnistuneet kesähyökkäyksessään toivotulla tavalla.

Tästä asiasta voidaan vetää muutamia johtopäätöksiä. 

Ensinnäkin on selvää, ettei Ukrainalle toimitetun länsimaisen aseistuksen laadullinen ylivoima suhteessa venäläiseen kalustoon ole niin suuri, kuin olen itsekin olettanut. Jos se olisi, eivät venäläiset olisi pystyneet rajaamaan hyökkäystä niin tehokkaasti kuin on tapahtunut. 

Toiseksi, länsimaiden on tässä tilanteessa pohdittava vakaasti omia päämääriään Ukrainassa. Karusti sanottuna vaihtoehtoja on kolme: joko jatkaa edelleen Ukrainan tukemista tavalla, jonka lopputuloksena on taistelu, jossa läntisiä arvoja puolustetaan viimeiseen ukrainalaiseen asti tai tehdä jokin oleellinen muutos, jotta sota saataisiin toivottuun päätökseen ensi kesän aikana. 

Entä se kolmas vaihtoehto. Se on antaa Venäjän voittaa ja tunnustaa se ikävä tosiasia, ettei meistä länsimaalaisista ole huolehtimaan niistä, jotka haluavat osaksi meidän yhteisöämme. Tällä asialla on yhä enemmän merkitystä, koska USA:ssa kiinnostus Ukrainan sotaan on nopeasti laimenemassa.

Tämän kolmannen vaihtoehdon toteutuminen tarkoittaisi myös Suomelle vakavaa paikkaa. Tokihan me NATO:n jäsenenä eroamme Ukrainasta kuin yö päivästä, mutta kuka takaa, ettei Venäjä päättäisi Ukraina-menestyksen innoittamana - tai sokaisemana - kokeilla myös Suomen tai Baltian saattamista takaisin "suuren isänmaan" yhteyteen?

No nyt tuli kaksi päällekkäistä listausta, joista ensimmäisen - länsimaiden johtopäätöksiä koskeva - kolmas kohta tulee tässä. Se on oppitunti toisesta maailmansodasta. 

Historiaa tuntevat muistavat, että Stalinin Neuvostoliitto kärsi musertavia tappioita Saksan hyökättyä itään vuonna 1941, mutta toteutti samalla valtavan urakan siirtämällä teollisuutensa Siperiaan. Ja ryhtymällä sen turvin asetuotantonsa kasvattamiseen siten, että se tuotti tankkeja, aseita ja lentokoneita Saksaa enemmän jo samana vuonna 1941. Ja tämä ero vain kasvoi sodan loppua kohden. 

Tämä onnistuminen epäilemättä muistetaan erinomaisesti myös Putinin Venäjällä, eikä siksi ole epäilystäkään, etteikö Venäjällä riittäisi aseita myös Ukrainan rintamille. Ja siksi Zelenskiyn armeijan vastahyökkäyksen onnistuminen viime kesää paremmin tulevana vuonna on vähintäänkin epävarmaa. Ja tästä syystä länsimaiden aseellisen tuen kehittäminen on entistäkin tärkeämpää. 

Kaiken edelle kirjoittamani perusteella on selvää, että erityisesti EU-maiden rooli on ratkaiseva. Se tarkoittaa sitä, että jos Ukrainan halutaan voittavan Putinin aloittaman sodan - ja länsimaihin tulevaisuudessa kohdistuvan uhan jäävän merkityksettömäksi - on juuri näiden maiden nostettava aivan oleellisesti sekä apunsa määrää että toimitettavien sotatarvikkeiden laatua. Jälkimmäiseen liittyen on lisäksi huolehdittava ukrainalaisten koulutuksesta uusien aseiden käyttöön.

Todellisuudessa ei ole realistista olettaa, että EU-kansalaiset suostuivat siirtymään puhtaaseen sotatalouteen Ukrainan takia. Siksi edelle kirjoittamieni muutosten on tapahduttava mieluummin nyt kuin pian. Ja ne on ajoitettava siten, että laadullisesti parhaat aseet käyttäjineen ovat Ukrainan armeijan käytössä viimeistään kesäkauden alkaessa.  

Suomalaisena ihmisenä toivon sydämestäni, että edelle kirjoittamani ymmärtäisivät kaikki EU-maiden johtajat ja ryhtyisivät yksituumaisesti toimeen auttaakseen Ukrainan voittoon. Mutta jos olisin vedonlyöjä, en valitettavasti uskaltaisi panna senttiäkään likoon ukrainalaisten voiton puolesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuka taisteli ketä vastaan ja kenen puolella?
Toistaako ranskalainen sotahistoria itseään Ukrainassa?
Puolustuskyvytön

Aiheuttaako venäläiskapinallisten hyökkäys ongelman Ukrainalle?

Päivän uutinen kertoi Ukrainasta tulleen venäläisjoukon hyökänneen rajan yli Venäjälle. Hyökkäyksen syyksi on mainittu Venäjän joukkojen lisääntyneet hyökkäykset Ukrainaan. Hyökkääjät ovat Visegrad 24-kanavan mukaan puolestaan uhonneet, että "heidän tavoitteenaan on Moskovan punainen tori". 

Tämä käänne ei ole millään lailla järkevä Ukrainan eikä etenkään länsimaiden kannalta, koska Vladimir Putin voi käyttää sitä legitimoimaan venäläisten sotilaalliset operaatiot Ukrainassa ja muualla. Lisäksi on muistettava Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovin yhdysvaltalaiskanava CNN:n haastattelussa tekemä linjaus: "jos maatamme kohtaa eksistentiaalinen uhka, niin (ydinaseiden käyttö) voi tulla kyseeseen".

On tietenkin selvää, ettei Ukrainasta tullut venäläisjoukko pääse ikinä punaiselle torille asti, eikä siksi aiheuta Putinille - saati itse Venäjälle - "eksistentiaalista uhkaa", mutta tosiasioilla ei ole ennenkään ollut merkitystä Putinin toimissa. Ja siksi nyt tapahtunut rajanylitys voi johtaa vähintäänkin Ukrainaan kohdistuvaan ydinaseuhkailuun. 

Toinen ikävä seuraus ukrainalaisille saattaa olla se, että länsimaissa yleinen mielipide kääntyy Ukrainan avustamista vastaan. Mikäli näin käy, vähenee Ukrainan saama aseapu, mikä vaarantaa maan puolustustaistelun venäläistä aggressiota vastaan. 

Siksi presidentti Zelenskiyn neuvonantajan kommentti, jonka mukaan Ukrainalla ei ole mitään tekemistä hyökänneen joukon kanssa, on järkevä. Nähtäväksi jää, uskotaanko sitä Putinin hallinnossa tai edes länsimaissa.

Toivon tietenkin, että Zelenskiyn neuvonantajan irtisanoutuminen venäläisjoukon hyökkäyksestä pitää paikkansa ja uskotaan kaikkialla Ukrainan rajojen ulkopuolella. Ja ettei kumpikaan edellä mainitsemistani ikävistä mahdollisuuksista siten toteudu, vaan venäläiset jättävät käyttämättä heille tarjotun propagandahyödyn ja länsimaat hyväksyvät venäläiskapinallisten hyökkäyksen jonkinlaisena kansannousuna Putinin hallintoa vastaan. 

Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole kiinni minun hurskaasta toiveestani. Eikä edes siitä, että rajanylityksessä olisi sittenkin kyse Mainilan laukauksten toisinnosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän erikoisoperaation erikoisin vaihe on alkamassa
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan
Venäläisten stressi kasvaa kunnes Ukraina iskee

Valkoisia idiootteja

Käytettävissä olevien tietojen mukaan Venäjä on aloittanut suurhyökkäyksen Ukrainassa ja saavuttanut jonkin verran menestystä. Nähtäväksi siis jää, onko nyt syntymässä tilanne, jossa Ukrainan puolustusta ajetaan - painitermein - jälleen siltaan. 

Viime aikojen tilanne on luonnollisesti seurausta Venäjän ponnisteluista, mutta myös länsimaiden haparoinnista Ukrainan tukemisessa. Jos maalle olisi alusta asti toimitettu sellaista aseistusta, jota ollaan nyt lähettämässä tai suunnittelemassa toimitettavaksi, ei sen siltaan joutumista tarvitsisi pohdiskella tällä hetkellä. 

Juuri tässä näemme diktatuurin voiman ja demokratian heikkouden. Ensin mainittu pystyy toimimaan nopeasti ja määrätietoisesti johtajansa käskystä. Jälkimmäinen puolestaan joutuu hakemaan poliittista konsensusta erimielisten puolueiden kesken sekä varmistamaan hajanaisen kansansa luottamuksen. 

Käykö siis niin, että Venäjä saa lopulta tahtomansa ja Ukraina lakkaa olemasta valtiona?

Vastaus on mitä todennäköisemmin "ei". Tämä johtuu siitä, että ihmisten ahneuteen perustuva markkinatalous on diktatuurin rajoittamaan järjestelmään nähden teknologisesti ylivoimainen, minkä seurauksena se pystyy lopulta voittamaan myös nyt käynnissä olevan sodan. 

Valitettavasti Putinin armeijan kukistuminen Ukrainassa vaatii aikaa ja uhrauksia hyökkäyksen kohteeksi joutuneelta kansalta - sekä myös itäisen diktatuurin alistamilta Venäjän kansalaisilta. Mutta lopputulos on selvä, kunhan länsimaiden yleinen mielipide säilyy Ukrainan tukena. 

Meille suomalaisille kyse on myös itseemme kohdistuvan uhan torjumisesta. Jos Venäjä saisi väkivaltaa käyttäen lopulta siirrellyksi rajojaan Euroopan sisällä, tarjoaisi se sille vaarallisen ennakkotapauksen. Ja toistuisi ennemmin tai myöhemmin - ehkäpä myös Suomen kohdalla.

Ja siksi on meidän suomalaisten etu, että pidämme omalta osaltamme huolta suurten länsimaiden pysymisestä ruodussa. Ja samalla näytämme itse esimerkkiä surkeasta taloudellisesta tilanteestamme huolimatta. 

Samalla voimme nauraa niiden ihmisten typeryydelle, joita on näkynyt valkoisiin pukeutuneena joissakin vaalitilaisuuksissa ajamassa Venäjän tavoitteita. Heillä on turvanaan vain kaukalonsa kaatavaan sikaan vertautuva järki sekä länsimaisen sananvapauden tarjoama vapaus demonstroida omaa typeryyttään. Idiootteja!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikka on mahdollisuuksien taidetta myös Venäjän ja Ukrainan sodassa

Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
YK:n turvallisuusneuvoston arvoton näytelmä

Irakilaiskaksikon koppikorvausesta

Irakilaisveljeksiä epäiltiin ISIS:in piikkiin tehdyn joukkomurhan tekijöiksi, mutta varmaa näyttöä miesten syyllisyydestä ei saatu. Niinpä he olivat oikeutettuja korvaukseen siltä ajalta kuin joutuivat odottamaan pidätettynä tutkimuksen valmistumista.

Hovioikeuden mukaan esitetty näyttö ei riittävällä varmuudella osoittanut miesten syyllisyyttä. Niinpä se päätti näille maksettavasta ruhtinaallisesta koppikorvauksesta, jonka suuruus oli 400 euroa pidätyspäivää kohti. Korvaus on tosiaan varsin suuri, sillä esimerkiksi minä en hyväpalkkaisena professorina hanki likimainkaan mainitun suuruista palkkaa työstäni, sillä kuukausitasolla se tarkoittaisi peräti 12 000 euroa. 

Irakilaismiehet eivät kuitenkaan katsoneet summan riittävän, vaan halusivat enemmän. Niinpä he jatkoivat suomalaisen oikeusjärjestelmän rasittamista vaatimalla kaksinkertaista korvausta vetoamalla jutun erityispiirteisiin. Sitä heille ei kuitenkaan myönnetty, sillä oikeus katsoi niiden tulleen jo huomioiduksi korvaussummassa.

Tapaus on monessa suhteessa mielenkiintoinen. Ensinnäkin olisi hauska tietää, keksivätkö veljekset itse, että heillä olisi mahdollisuus tienata ruhtinaallisesti saamastaan syytteestä. Vai auttoiko joku ulkopuolinen taho heitä ymmärtämään tämän mahdollisuuden?

Toiseksi, minulle jäi tapauksen uutisoinnista vaikutelma, ettei veljeksiä sinänsä todettu syyttömiksi, vaan syyllisyydestä ei vain saatu näyttöä. Ja siksi heidät vapautettiin syyttömyysolettaman perusteella, kuten kuuluukin. 

On kuitenkin aika kauhea ajatus, että jos miehet olisivat tosiaankin osallistuneet joukkomurhaan ja saisivat siitä jo nähtyäkin suuremman korvauksen. Mutta sellaistahan se oikeudenkäynti oikeusvaltiossa on. 

Kolmanneksi, toivon todella, että oikeus on tehnyt tosiasioita vastaavan ratkaisun, eivätkä nämä miehet siten omaisi terroristista historiaa. Eivätkä etenkään hautoisi sellaisia aikeita jäädessään nyt vapaina miehinä elämään suomalaisessa yhteiskunnassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamilaisten terrori-iskujen aalto edellyttää eurooppalaisilta rehellisyyttä
Veronmaksajan lasku on 20 000 euroa per islamisti + muut kulut

Mitä tehdä terroristivaimoille ja heidän lapsilleen

EU-kansalaiset haluavat auttaa ukrainalaisia - mikäli siitä ei joudu maksamaan

Venäjän hyökkäyssodan aikana ovat Euroopan Unionin jäsenmaat tukeneet hyökkäyksen kohteeksi joutuneita ukrainalaisia asetoimituksin sekä asettamalla talouspakotteita Venäjälle. Perustelu näille toimille lienee jotain sen suuntaista, ettei aggressiivisen voimapolitiikan tahdota enää nykyaikana antaa johtaa voittoihin. 

Eilen uutisoidun eurobarometrin mukaan Venäjän hallitukselle, yrityksille ja yksityishenkilöille asetettuja pakotteita kannattaa 80 prosenttia eurooppalaisista, mikäli niillä ei ole vaikutuksia energian tai elintarvikkeiden hintoihin. Jos vaikutuksia kuitenkin tulee - kuten tietenkin tulee - peräti 60 prosenttia eurooppalaisista vastaajista jättäisi asettamatta pakotteita. 

Toisin sanoen suurin osa EU:n kanalaisista ei viime kädessä ole valmis maksamaan eurooppalaisesta rauhasta, vaan antaisi sotilaallisen väkivallan johtaa voittoihin. Tai sitten he pitävät venäläisten hyökkäystä Ukrainassa oikeutettuna ja toivovat näiden onnistuvan hyökkäyksessään. 

Näyttää siis siltä, ettei länsimaisten arvojen ja rauhan puolustaminen ole kovin suuressa huudossa EU:n alueella, vaan ne jäävät auttamatta ihmisten henkilökohtaisen elintason varjoon. Tai sitten ihmiset arvelevat, ettei Venäjän hyökkäys voisi koskaan kohdistua EU-maihin itseensä. 

Nähtäväksi jää, vaikuttaako kyselyn lopputulos Ukrainaan toimitettavaan sotilaalliseen tukeen. Uutinen ei nimittäin kertonut oliko sillä EU-kansalaisten hyväksyntä, mutta koska aseapukin on jossain vaiheessa korvattava eri maiden omille asevoimille, kohdistuu senkin loppulasku viime kädessä eurooppalaisille kuluttajille. 

Suomessa ihmisten asenteet olivat varsin mielenkiintoisella tavalla erilaiset kuin muualla EU:ssa. Peräti 89 prosenttia kannatti pakotteita ja noin 70 prosenttia olisi myös valmis sekä energian että ruuan hintojen nousuun niiden seurauksena.

Ehkäpä tähän asenteeseen vaikuttaa se, että me olemme tunteneet venäläisten uhan vuosisatojen ajan, ja olemme epäilemättä yksi potentiaalinen Venäjän seuraavan aggression kohde. Nyt nähdyn kyselyn perusteella näyttää kuitenkin siltä, että mikäli maahamme kohdistuisi samankaltainen aggressio kuin Ukrainaan, emme voisi luottaa edes EU-maiden kansalaisten vähäiseen tukeen, vaan omakin taistelumme olisi käytävä ilman varmuutta ulkoisesta avusta - siis samaan tapaan kuin aikanaan käytiin talvisota. 

Näin ainakin siihen asti, kunnes meille on myönnetty jäsenyys Pohjois-Atlantin puolustusliitossa eli NATO:ssa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoleeko pääministeri Marin Putinin persettä vai näytteleekö hän tarkoin varjeltua näytelmää?
Venäjän Ukraina-aggressio paljasti maastamme vätyksiä ja jämäköitä ihmisiä
Tsaarintekele on lukenut Stalininsa

Kuinka Putin joutuu lopettamaan sotansa?

Venäjän Ukrainaan suuntautuneen brutaalin hyökkäyksen painopiste on viime päivinä ollut Severodonetskissa. Tai ainakin sodasta kertonut uutisointi. 

Helsingin sanomien mukaan kaupungin taistelut ovat aaltoilleet, mutta Ukraina hallitsee edelleen kolmannesta kaupungista. Samalla venäläiset tekevät summittaisia iskuja tuhoten kaupunkia pala palalta. Nähtäväksi jää, kuinka käy jatkossa.

Yksittäiset taistelut kuitenkaan harvoin ratkaisevat koko sotaa. Näin tuskin tekee myöskään Severodonetskin yhteenotto. Siksi yksittäisen taistelun raportteja mielenkiintoisempi oli MTV3:n uutinen amerikkalaisen sotahistorioitsijan näkemyksestä. 

Hänen mukaansa "Venäjän menestys ja voimannäyttö Severodonetskissa on harhaa. Venäjän hyökkäys Luhanskissa on diktaattorin epätoivoinen riski, jossa laitetaan peliin viimeinen hyökkäysvoima pyrkimyksenä rikkoa vihollisen taistelutahto... Tämä kuva on harhaa. Venäjän armeija on yhä enemmän loppuun kulutettu joukko, joka ei pysty saavuttamaan selvää voittoa, jos ukrainalaiset jatkavat puolustamista."

Vielä edellistäkin kiinnostavampi kyseisen sotahistorioitsijan havainto oli se, että - paitsi Venäjän - niin myös ukrainalaisten puolella on paikoin näkynyt taistelumoraalin pettämistä. Samoinhan kävi Suomessa vuoden 1944 torjuntataisteluissa, jonka seurauksena säädettiin pikamenettelyllä laki sotaväen kovennetusta rikoslaista, joka johti jopa kuolemantuomioihin. Mutta sen ja samaan aikaan maahan saapuneen saksalaisten sotilaallisen avun kautta saatiin myös joukkojen taistelumoraali palautettua ja vihollinen torjuttua.

Samoin kuin Karjalan kannaksella vuonna 1944, on myös ukrainalaisten kohtalo kiinni taistelumoraalin säilymisestä. Ja länsimaiden roolin osalta myös toimintatapa on edelleen sama kuin saksalaisilla tuolloin, eli riittävän sotilaallisen avun toimittaminen maansa ja samalla koko Euroopan vapauden puolesta taisteleville ukrainalaisille. 

Jos ja kun näin käy, toteutunee amerikkalaisen sotahistorioitsijan ennuste, jonka mukaan Venäjän hyökkäys tulee pysähtymään joukkojen väsymyksen ja kulumisen vuoksi. Siten se ei kykene valtaamaan enempää merkittäviä kaupunkeja vaan joutuu alistumaan tosiasioiden edessä. Sen seurauksena myös yhä harhaisempi Vladimir Putin joutuu lopettamaan sotansa ja/tai tulee syrjäytetyksi maansa johdosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäläiset sotarikokset perustuvat älylliseen epärehellisyyteen
Vladimir Putin ja kulttuurin synty
Talvisodan seurausten opetus ukrainalaisille

Sanna Marinilta rohkeaa puhetta

Urkainan presidentti Volodomyr Zelenskyi piti eilen videopuheen Suomen poliittiselle johdolle. Siinä hän mm. muistutti Suomea talvisodan kauhuista ja kiitti meitä antamastamme avusta. 

Talvisota on toki ollut muutenkin ulkomaita myöden eräänlainen vertailukohta Ukrainan tapahtumille, ja jopa suomalaisia sotasankareita näytetään nostetun esille. Eikä se tietenkään ole ihme, sillä molemmissa tapauksissa hyökkääjä on oikeuttanut tekonsa tekaistuilla perusteilla, mutta osoittautunut sen jälkeen sotilaallisesti kyvyttömämmäksi kuin kukaan osasi edes kuvitella. 

Tällä hetkellä - noin 1,5 kuukauden sotimisen jälkeen - ovat Venäjän uusimman sotaseikkailun tappiot ukrainalaisten mukaan 19 000 sotilasta (kaatuneina ja haavoittuneina) + valtava määrä muuta kalustoa. Lukuja voi verrata talvisotaan, jossa yksin Ratteen tien taistelu vaati joidenkin lähteiden mukaan jopa 23 000 neuvostosotilaan hengen. 

Vertailuksi voidaan ottaa myös koko reilun kolmen kuukauden mittainen talvisota. Siinä suurvallan armeija kärsi yleisimpien arvioiden mukaan pelkästään kaatuneina yli 200 000 sotilaan tappiot eli hyökkääjän miehistöstä kuoli peräti noin 2 000 henkeä päivässä - se on ollut sanalla sanoen puhdasta teurastusta. 

Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon, että talvisodan kaatuneista monet olivat ukrainalaisia, kuten vaikkapa Raatteen tien muistomerkeistä voi käydä tänä päivänäkin toteamassa. He tuskin olivat lähteneet omasta tahdostaan kuolemaan pohjoiselle metsätielle. 

Palatakseni asiaan. Huolimatta maailmanlaajuisesta Venäjän kyvyttömyyden hämmästelystä osoittavat edelle kirjaamani luvut, että Venäjän armeija on kaiken kaikkiaan suoriutunut Ukrainassa selvästi paremmin kuin talvisodassa. Siitä huolimatta sen hinta ollut jäälleen kerran valtava venäläisille äideille ja isille. Niinpä Putin on vaihtanut sotansa johtajan Syyriasta kokemusta hakeneeseen kenraaliin. 

Uuden johtajan tausta huomioiden lienee selvää, etteivät venäläisten siviileihin kohdistuvat terrorihyökkäykset tule loppumaan, vaan pahimmassa tapauksessa jopa lisääntymään. Nähtäväksi kuitenkin jää, onnistuuko hän myös motivoimaan edeltäjäänsä paremmin omat sotajoukkonsa, joissa Zelenskyin puheen mukaan on esiintynyt jopa taisteluiden välttämiseen tähtäävää itsetuhoista käytöstä.

Mikäli sodan raakuudet kiihtyvät tai ukrainalaisten tilanne vaikeutuu uuden komentajan astuttua hyökkäyksen johtoon, on mielenkiintoista nähdä länsimaiden reaktio. Jatketaanko niissä vanhaan malliin pitämällä kannustavia puheita, asettamalla Venäjälle lännen kannalta mahdollisimman harmittomia pakotteita sekä toimittamalla aseita ja muuta apua puolustajalle. 

Vai uskaltautuuko länsi puutumaan entistä enemmän Ukrainan tapahtumiin? Tai vaihtoehtoisesti: taipuuko se lopulta luovuttamaan tähän asti sankarillisesti puolustautuneen kansan venäläisten käsiin? 

Jälkimmäinen ei näyttäisi olevan ainakaan suomalaisten poliitikkojen tavoitteena päätellen esimerkiksi eilisen Zelenskyin puheen innoittamasta pääministeri Sanna Marinin (sd) kommentista, jonka mukaan "meidän tulee kaikin keinoin varmistaa, että Ukraina voittaa sodan". Tämä on rohkeaa puhetta, joka toivottavasti vastaa myös läntisten suurvaltojen näkemystä, sillä muussa tapauksessa maamme saattaa joutua hankalan asemaan Ukrainan kukistuessa. Näin ainakin mikäli Suomen liittyminen NATO:on viivästyy. 

Siitä syystä on maamme ulkopoliittisen johdon nyt syntyneessä tilanteessa huolehdittava entistäkin paremmin siitä, että hakemuksemme läntiseen sotilasliittoon lähtee mahdollisimman pikaisesti ja että se tulee siellä hyväksytyksi ilman ylimääräistä viivettä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halusiko Ano Turtiainen juhlistaa Venäjän alennustilaa?
Miksi suhtautuminen yhtä vakaviin sotarikoksiin on erilaista?
Joe Biden uhkasi NATO:n riippuvalla reaktiolla

Talvisodan seurausten opetus ukrainalaisille

Talvisodan päättymisestä tulee tänään kuluneeksi 82 vuotta. Kyseessä ei siten ole tasalukuvuosi, mutta tällä kertaa muistopäivä on kuitenkin erityisen merkityksellinen Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen takia.   

Talvisota muistutti Ukrainan tapahtumia sikäli, että Suomi joutui taistelemaan yksin, vaikka apua haettiin kaikkialta länsimaista. Jonkin verran aseita ja paljon myötätuntoa sentään saatiin - sekä länsivalloilta hyviä aikomuksia sotaan puuttumisesta. Ja pienehköjä määriä vapaaehtoisia erityisesti Ruotsista.

Ukrainan jääminen yksin tämän vuoden "talvisodassaan" ei siten ole historiallisesti mitenkään uutta. Myös he ovat saaneet jonkin verran aseita sekä paljon myötätuntoa ja hyviä aikomuksia sekä viime aikoina myös vapaaehtoisia. Mutta eivät varsinaista sotilaallista apua, jolla sodan voimasuhteita voitaisiin kääntää.

Suomen talvisodalla oli muutamia erityisen oleellisia seurauksia. Niistä suurimpia olivat suomalaisten yhtenäistyminen 20 vuotta aiemmin käydystä sisällissodasta ja säilyminen läntisenä demokratiana, mutta merkittävää oli myös suomalaisten leimautuminen kautta maailman erityisen sankarilliseksi sotilaskansaksi. Tämä on näkynyt tänäkin vuonna Yhdysvaltoja myöden kuulluissa kannanotoissa. 

Ikävämpi ja suorempi seuraus oli sillä, että Talvisodan kovat rauhanehdot johtivat jatkosotaan Hitlerin Saksan rinnalla. Mikäli Suomi olisi talvella 1939-40 saanut länsimaiden sotilaallista apua - siis sotajoukkoja - ja sen avulla täyden torjuntavoiton Neuvostoliitosta, ei revanssipolitiikalla olisi ollut kannatusta. 

Näin Suomi olisi vuosina 1941-1945 säilynyt Ruotsin tavoin puolueettomana maana, ellei sitten Saksa olisi kohdistanut omia aggressioitaan Suomeen. Jälkimmäisessä tapauksessakin olisimme kuitenkin lopuksi olleet voittajan puolella, eikä karjalaisten olisi tarvinnut luopua kotiseuduistaan. 

Talvisodan kautta jatkosotaan joutumisen välillinen seuraus oli pitkä suomettumisen kausi ja sitä kautta lähes 80 vuotta kestänyt epäsuhtainen - mutta rauhallinen - ajanjakso suuren naapurin vieressä. Siis se aikakausi, joka on juuri nyt päättymässä Ukrainassa käynnissä olevan sodan eteemme luoman todellisuuden avautuessa. 

Tarkoitan sitä, että Putinin aggressio on osoittanut, ettei pieni rajavaltio voi turvallisuusasioissaan luottaa pelkästään arvaamattoman naapurin mielistelyyn ja omin voimiin, vaan se tarvitsee syvempää sotilaallista selkänojaa niiltä, jotka ajattelevat maailmasta samansuuntaisesti kuin se itse. Siis länsimailta.

Suomea NATO:on ajavan Putinin Venäjän todelliset kasvot näki esimerkiksi Alpo Rusi (kepu) jo kauan sitten. Vuoden 2014 Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumien jälkeen kirjoittamassaan kirjassa hän totesi, että "Krimin anastuksen jälkeen on kasvanut pelko, että vuoden 1938 Münchenin katastrofi toteutuu myös Ukrainan rauhoittamiseen tähtäävässä ´Minskin prosessissa´: voitetaan aikaa, mutta ei edesauteta pysyvää rauhaa, vaan kärjistetään konfliktia". 

Siksi Suomen on aika astua ulos viimeisestäkin talvisodan seurauksesta ja liittyä osaksi länsimaista puolustusjärjestelmää. Siinä meitä auttavat valtiomme vakaa tila, yhteiskuntamme demokraattisuus, puolustusvoimiemme korkea suorituskyky sekä talvisodan länsimaissa nostattama yleinen suopeus meitä kohtaan.

Ukrainalle ja ukrainalaisille annan puolestani sellaisen neuvon, että jos ja kun selviätte nykyisistä koettelemuksistanne, teidän tulee keskittyä luomaan itsellenne aidosti länsimainen yhteiskunta. Se tarkoittaa paitsi demokratiaa ja oikeusvaltiota, myös hallinnollista luotettavuutta. 

Erityinen huomio on Ukrainassa pantava maassa rehottavan korruption kitkemiseen: juuri siihen kannattaa käyttää venäläisten hyökkäyksen luomaa kansan yhtenäisyyttä. Juuri se saanee yhteisrintamaan nekin ihmiset, jotka hyötyvät eniten vallitsevasta korruptiosta. 

Korruption kitkeminen poistaa suuren osan niistä huonosti havaittavista olevista tekijöistä, jotka ehkäisevät talouden vahvistumista sekä kasvattavat etäisyyttä vallanpitäjien ja oligarkkien sekä tavallisen kansan välillä. Ja juuri tämä lisää Ukrainan hyväksyttävyyttä osaksi demokraattisten länsimaiden yhteisöä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ajatus talvisodan ihmeestä ja Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan
Talvisodan henkeä tarvitaan myös nyt
Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita