maanantai 2. lokakuuta 2023

Olisiko aika pyytää anteeksi Jussi Halla-aholta?

Ruotsalaisten ahdistus ja epätoivo maahanmuuttajajengien varjossa näyttää lopulta herättäneen myös suomalaisen valtamedian - ainakin hetkeksi. Tästä saimme eilen erkkomedian esimerkin, kun Ilta-Sanomat julkaisi pääkirjoituksen, jossa todettiin suoraan, että "kun Suomessa varoitetaan Ruotsin tilanteesta, varoituksia ei kannata leimata oikopäätä rasistisiksi tai populistisiksi puheenvuoroiksi. Vaarallisen kehityskulun edessä kannattaa pysähtyä ja ottaa opiksi Ruotsin virheistä."

Samassa kirjoituksessa lainattiin myös Ruotsin pääministeriä, joka tunnusti, että "poliittinen naiivius ja tietämättömyys johdatti meidät tähän pisteeseen. Samoin kuin vastuuton maahanmuuttopolitiikka ja epäonnistunut integraatio."

Mitäpä tuohon sanoisi? Senkö, että toivoin 18. maaliskuuta vuonna 2010 "eurooppalaisten poliittisten päättäjien uskaltavan kohdata Afrikan ja Lähi-Idän liiallisesta väestönkasvusta johtuvan kansainvaelluksen silmät auki, rehellisenä ja tosiasiat tunnustaen". 

Ilta-Sanomat julkaisi myös pitkän jutun maahanmuuttajajengeistä ja heidän johtajistaan - sekä osoitti valokuvin, ettei kyse todellakaan ole kantasuomalaisista idiooteista, vaan maahan tuotetuista kehitysmaalaisista. Hyvä asia toki tämäkin, ettei asia enää jäisi kenellekään epäselväksi - ei edes Eva Biaudet´lle. 

Tämähän tuli juuri osoittaneeksi täydellisen ymmärtämättömyytensä siitä, missä tilanteessa olemme. Vai miten muuten tulisi tulkita hänen sosiaalisen median kirjoituksensa, jonka mukaan "nyt kyllä valtiovarainministeri harrastaa sellaista pelottelua joka minun mielestäni on itsessään uhka meille kaikille".

Yhden asian Ilta-Sanomat - ja lähes koko suomalainen lehdistö - saisi kuitenkin vielä tehdä. Se on: esittää koko toimituksen julkinen anteeksipyyntö puhemies Jussi Halla-aholle, jota erkkomedia yhdessä muiden suomalaisten mediayhtiöiden kanssa on ainakin puolentoista vuosikymmenen ajan panetellut mitä moninaisimmin tavoin. Lopultahan se kuitenkin oli juuri Halla-aho, joka Scripta-blogissaan nosti maahanmuuttopolitiikkamme ongelmallisuuden esille jo 2000-luvun alussa.

Esimerkiksi elokuun 18. päivänä vuonna 2003 tuleva puhemies merkitsi muistiin Tanskan-matkaltaan seuraavan tekstin: "viikon aikana mies ´af anden etnisk baggrund´ raiskasi 14-vuotiaan tytön puistossa ja kaksi miestä ´af anden etnisk baggrund´ puukotti kuoliaaksi italialaisen turistin, mutta oleellinen ero Suomeen ja Ruotsiin on siinä, että näistä asioista puhuttiin mediassa. Ongelma oli maahanmuuttajien väkivalta eikä se, syyllistetäänkö maahanmuuttajia, jos heidän väkivallastaan puhutaan. Suomen ja Ruotsin harrastama roskaväen päänsilittely on valtava karhunpalvelus paitsi yhteiskunnalle yleensä myös maahanmuuttajille erikseen."

Tämän valossa meillä kaikilla suomalaisilla - ja erityisesti maan johtohenkilöillä - olisi ollut mahdollisuus nähdä Ruotsin ja Suomen tulevaisuus. Ja tehdä jo silloin sellaiset päätökset, joiden perusteella ruotsalaisia ei olisi ahdistettu epätoivoon, eikä Suomessa tarvitsisi pelätä Ruotsin tietä. 

Ruotsissa ja Suomessa valittiin kuitenkin toisin. Ja sen valinnan hedelmiä korjataan nyt: kaksikymmentä vuotta Halla-ahon blogimerkinnän ilmestymisen jälkeen. 

48 kommenttia:

  1. Mutta...ei kerrota MITÄ ne virheet ovat...Okkaammiin partaveitsi sanoo.. että perusvirhe oli ja on ottaa ainuttakaan pikipäätä sisään..Mut eihän tämä käy, kun ei muka ole rotueroja, pikipää on jalallaan rajan ylittäessään väärin perustein yhtä suomalainen kuin suomalainen

    Sit tämä muka ghettoutuminen...sosiaalisten luokkien sekoittaminen.. Kun pikipäät ovat automaatttisesti valtaosin sitä "alempaa sosiaaliluokkaa" siis vähäisen järkensä takia.. Jos sekoittaa näitä, niin se kakka vain leviää entistä laajemmalle ja entistä suurempi osa väestöstä saa kärsiä siittä..

    en usko mihinkään telepaattiseen ilmiööön en koulussa.. en asuin alueilla, että jollain lailla kantaväestön pelkkkä olemassa olo jotenkin muuttaisi tai "kotouttaisi" pikipäätä, kun eihän edes lähiökerrrostaloissa tunneta naapureita saati sanota juurikaan hississä "päivää" , ja sit tietty sitäkin vähemmän pikipäälle, jos joku nyh uskaltais mennä samaan hissiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvakit jotenkin toisinsanoen yrittävät ulkoistaa pikipäiden "kotoutumisen" vaikka lapsille..kouluissa..hah hah..

      Onko koululapsen tai suomalaisen lähiösasukkaan velvollisuus olla pikipään ystävä tai tykätä hänestä?

      ja jos haluu pysytellä erossa tästä ihan oman etunsa vuoksi, niin on rassisti täh?

      Miten suvakit perustelevat vaikkapa kaatopaikkojen keksimisen? Onko jotenkin oikeudenmukaisempaa kun paska ja roska levitettäisiin koko luontoon ja yhteisöön, sen sijaan että se/ ne kerätään yhteen paikkaan, kuten johonkin pikipääghettoon, jolloin yleishaitta minimoidaan

      Poista
    2. Mitä mieltä Debatoija on siitä, että
      Olisiko aika pyytää anteeksi Jussi Halla-aholta?

      Poista
    3. Kenen? ei ainakaan mun...olen tunnin verran..pikku kokouksessa jutelutkin hänen kanssaan...... joku 6 vuot sit..cool

      muiden "me" porukan kanssa...haluun olla mahdollisimman vähissä tekemisissä...jos se uittuilu jatkuu, voin toki toimia tarkka anpujana..valkoisten riveissä, kun nämä täydelliset vittupäät vain syventävät "kahtiajakoa"..totte helv.. aloittaisivat uuden punakapinan, jos vain uskoisivat voittavansa sen..mut no chance

      Poista
  2. Vasemmisto ei voi olla väärässä, joten päivittäinen arvostelu somessa jatkuu hamaan tappiin.

    VastaaPoista
  3. Olisi aika, ehdottomasti.
    Tuolloin, 2000-luvun alussa luovuin helsingin sanomista (kirjoitettu mielenosoituksellisesti pienellä).
    Olin tuon ajojahdin vuoksi hämilläni: Olin syvästi pettynyt, tuskin 10-vuotta oli kulunut neuvostoliittolaisuuden ikeestä, "neuvostovastainen!!" syytöksistä, kun uusi muodollinen ja uskonnollinen hyvyysrituaali korvasi edellisen. Uskoin ajoittain eläväni dystopiassa.
    Ihmettelen enemmänkin sitä, kuinka Jussin pää kesti tuon valheellisen rumban.
    Mutta kuitenkin. Eva Biaudet ei tule paranemaan, hän on uskontonsa profeetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hesari ansiosta tutustuin Scriptaan,kun kirjoittivat Suomen vaarallisimmasta miehestä..joten pitihän tuota tutustua

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelma2. lokakuuta 2023 klo 10.43

      Vihollismedia Brysselin Pravdan agendaan kuuluu Coudenhove-Kalergi -suunnitelman toteuttamisen tukeminen propagandallaan eli suomalaisen kansallisvaltiomme tuhoaminen värilliseksi muuttamalla, mutiaisinvaasiolla ennenkaikkea Afrikasta ja Lähi-idästä.
      Saksalaisten kansallisvaltion tuhoamisen pitkälle vienyt ja samalla suunnannäyttäjänä muulle Euroopalle toiminut Angela Merkel on yksi vuosittaisen Euroopan Unionin jakaman Coudenhove-Kalergi -palkinnon aikaisemmista saajista.

      Poista
  4. "uhka meille kaikille" taas tällaisessa tilanteessa muodostuu käsite "me"..toisinsanoen valkoislle kantaväestön edustajille, mutta kun ei ole enää mitään "me" kun suvakit, monikluuttuurisuus nimen omaan on pyrkinyt tuhoamaan "meidät"..Biudee ei ole niin tyhmä , ettei ymmärtäisi tätä, mutta hän nimenomaan haluaa tuhota etniset suomalaiset ymmärtämättä, että hän, ja kaltaisensa menee tuhooon siinä samassa jssa junassa, ja perässä lemmmikkinsä pikipäät, koska nämä eivät keskenään pärjää..ei edes omilla maillaan (jotka pitäisi ottaa heiltä pois) saaati pohjoisessa suomessa

    hehe, kuvittele pikipäitä vaikka hoitelemassa jotain ydinvoimalaa? kauanko se pysyy toiminnassa..What Happens..noh..pikipäitähän tuskin pieni radioaktiivinen säteily haittaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmään ja nälkään nuo tulisivat kuolemaan..evoluutio tuhoaa kehityskelvottomat

      Poista
    2. Debatoija on aivan oikeassa tuosta kansakunnan jakaantumisesta, eikä kyseistä asiaa saa vähätellä tai ohittaa olankohautuksella. Lisäksi hänen huomionsa siitä, että se on tietoisesti aiheutettu, on aivan oikea...
      Kansakunnan jakaantumisesta ei ole koskaan seurannut mitään hyvää, eikä kaunista. Lisäksi ilmiö tuppaa olemaan itseänsä ruokkiva ja kiihdyttävä. Yleensä se on päättynyt pitkään ja veriseen sisällissotaan, onpa niissä karkeloissa syntynyt uusia valtioitakin.
      En pitäisi mahdottomana ajatuksena sitä, että nykyisin Suomena tunnettu valtio olisi jonain päivänä jakaantunut 2-3 pienempään valtioon...
      - Lukija

      Poista
  5. Jos punavihreillä olisi minkäänlaista integriteettiä sieltä kuuluisi nyt lukuisia anteeksipyyntöjä. Biaudetin lisäksi Honkasalo, Raatikainen, Ohisalo ja vastaavat johtaisivat joukkonsa pyytämään anteeksi tyhmyyttään. Jatkoksi pitäisi saada lähes kaikki yhteiskuntatieteellisten tiedekuntien ns. tutkijat. Mikkosen jätin pois, koska hän on niin tyhmä ettei häntä voida pitää vastuussa omista ajatuksistaan.

    VastaaPoista
  6. mua häiritsee helv. paljon toi käsite "me" kun minä en halua kuulua samaan viiteryhmään..en suvakkien enkä pikipäiden kanssa, heillä ei ole oikeutta liittää minua heidän täydelliseen imbesilliin viiteryhmäänsä.. "me" sitä ja tätä..Ikäänkuin esim minä..tai PS puolue tai Suomen sisu ei olisi jo vuosikymmeniä kertonut tätä tapahtumaketjun lopputulosta, emmekä "me" ole siinä edes viellä lähelläkään sitä loppusuoraa...

    Oppia virheistä? hah, tämä on uusi suvakkien tapa yrittää tuhota entistä pahemmin suomen kansa.. eli enemmän kotouttamista, inkluusiota ja sekoittamista, ja lisää rahaa "syrjäytymisen" ehkäisemiseksi..Kun pikipää nimenomaan käyttäytyy juurikin lajityypillisesti..eli siis hamuaa lisää valtaa, mammonaa..elintilaa... kuten joku libanoinilainen lutk jo kertoikin 20 vuot sit

    VastaaPoista
  7. Biaudet ja kumppanit voisivat joskus jalkautua alamaistensa pariin esim. Itä-Helsingissä; kouluihin, kauppoihin sekä puistoihin ja kaduille kun illat pimenevät. Eräs nykyinen presidenttiehdokas piipahti takavuosina Itiksessä ja yksi hänen haastattelemansa somalinainen kehui, kuinka on ihana paikka, aivan kuin olisi kotona Somaliassa. Tällaisia pikkusomalioita meillä rakennetaan, väki eristäytyy oman takapajuisen kulttuurinsa pariin, ei opiskele kieltä, eikä käy töissä. Seuraavalle sukupolvelle vastikkeeton sosiaaliturva ei riitä merkkivaatteisiin ja älyhärpäkkeisiin, eikä koulutus kiinnosta, joten valitaan helpompi ja nopeampi tie eli rikollisuus. Kiittämättömyys on maailman palkka ja tavallinen suomalainen on jälleen kerran painettu alistettuun asemaan ja kaiken maksajaksi. Kuinka kauan pinna kestää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ieva B ei mene Kulosaarta idemmäksi. Halla-aho on eduskunnan puhemies. Siinä on anteeksipyyntö näin aluksi.

      Poista
  8. Suvakkien päässä ja sanoissa muodostuu käsite "me" vain silloin, kun kantasuomalaiset ovat muka jotenkin vastuussa jostain (eli kaikesta paskasta) ja pitää MAKSAA jonnekkin..muuten ei ole "meitä", on tuhat eri suokupuolta ja "monikulttuuri"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toihan on henkinen raiskaus, tulla väkisin liitetyksi johonkin "me" käsitteeseen suvakkien tai pikipäiden kanssa..KIELTÄYDYN EHDOTTOMASTI ko kunniasta

      Poista
  9. Yhteiskuntamme kriisiytyessä ja taantuessa -- koska kaikki ihmisyhteisöt taantuvat sisäisesti kriisiytyessään -- kohti "totalitaristista" tilaa meillä jo institutionalisoituneen signaaliviestinnän ja reaktiivisiin leimasanoihin perustuvan ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuurin rinnalle kohoaa myös syyllistämis- ja anteeksiantokulttuuri.

    Ne ovat kaikki merkkejä siitä että alaspäin ollaan matkalla, ja pohjalla odottaa kaiken päämäärärationaalisen järjen kadottanut depersonalisaatio.

    Journalimiin ei kannata asettaa toiveita. On puhuttu paljon siitä miten poliittisesti yksisilmäistä journalistien koulutus meillä on ollut -- eikä nyt vallalla oleva "poliittinen korrektius" ole tietenkään tehnyt todlelisuudessa muuta kuin peittänyt tosiasiallisen yksisilmäisyyden näkyviltä. Sehän ei meillä näy -- eikä tule näkymään, vaikka ruosalaisressukat yrittävät nyt epätoivoisesti liittää uutisteksteihinsä määreet toiskulttuurisista rikollisista.

    Ksymys meillä on paljon syvemmästä kanslalisesta epäkypsyydestä, tavasta jolla suomalainen sivistys on aina kansallisesta heräämisestä lähtien ollut vain keino jakaa kansakunta sisäisesti edelleen kahteen kerrokseen -- kouluja käyneeseen sivistyseliittiin -- joka uskonomaisesti tunnustaa juuri "monikulttuuristumisen" kaltaisia täysin katteettomia arvoja ja pelkästä tiedon puutteesta johtuvia oppeja -- ja toisaalta sitten kantasuomalaisuutta edustavaan "haisevaan impivaaralaisuuteen", leimoihin, joilla kaikki halla-ahot on täällä mitätöity.

    Ei siis ole kyse vain journalismista, joka on kaikessa narsistisessa uhriajattelussaan totaalisen korjauskelvottomassa tilassa, vaan kysymys on kansakunnan koko kouluinstituutiosta, joka tosiasiassa on ollut eräänlaista raamattukoulua.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo..totta mooses suvakki pyytää anteeksi tai osoittaa syvää katumusta, yhtä paljon mitä vaikka Stallarit toimintaansa aikoinaan...

      Kato jos sut on tuomittu hylkiöksi, on sitä loppuun asti, vaikka olisitkin ollu alun perin oikeassa!

      Poista
    2. Vaikka meitä onkin, niin Eva Biaudet et.al eivät lue (uskalla lukea) sinun tai professorin tekstejä. Se on toki inhmillinen heikkous, että tosiasiat voidaan sivuuttaa uskomuksilla. John Locke pyörähtelee haudassaan...

      Poista
  10. Terhomatti Hämeenkorpi2. lokakuuta 2023 klo 8.19

    Hiton hyvin taas, arvoisa proffa:-))) Mutta : älä unta nää, että biudee ja erkon jengi joskus myöntäisivät olleensa väärässä! Ehei toki, vain me muurahaiset ollaan väärässä ja meitä johtaa väärä profeetta JH-A.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Profeetasta ei tule muuta mieleen kuin muhammed joten jospa ei lähdetä sille linjalle.
      Todetaan, että Jussi on järki mies ja toivottavasti seuraava presidentti.

      Poista
    2. Ei tarvinnut hääppäinen profetta olla mutta kukaan ei ole edes hääppöinen profeetta omalla maallaan, etenkään neuvostomaalla.

      Poista
  11. Viime aikoina on ollut otsikoissa Upsala ja Tukholma mutta "osataan" sitä Ruotsin toisellakin puolella:

    HS eilen

    Helsingborgin keskustassa toistuvaa ammuskelua viikon­loppuna – kahta ihmistä epäillään murhan yrityksestä

    Ruotsissa Helsingborgin keskustassa on ammuskeltu kahtena peräkkäisenä yönä. Poliisin mukaan kukaan ei ole loukkaantunut ampumavälikohtauksissa.

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009892105.html

    Epäillyt ampuivat rakennusta kohti useita kertoja. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut, kertoo poliisi.
    Poliisi sai ensimmäisen hälytyksen ammuskelusta Helsingborgin keskustassa sijaitsevalta Västra Bergan asuinalueelta lauantaina hieman ennen puoltayötä.

    Silminnäkijät kertoivat poliisille nähneensä useiden ihmisten pakenevan ammuskelupaikalta.
    Poliisi vahvisti varhain sunnuntaiaamuna ottaneensa ampujat kiinni.

    Helsingborgissa ammuskeltiin myös varhain lauantaiaamuna kaupungin keskustassa sijaitsevalla Carl Krooks Gatalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MTV uutiset tänään

      Tukholman seudulla kaksi räjähdystä varhain aamulla – toisessa kohteena nuori uusnatsi, jota epäillään viime viikon murhasta

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tukholman-seudulla-kaksi-rajahdysta-varhain-aamulla/8790134

      Artikkelista poimittua

      Ruotsissa Tukholman seudulla on tapahtunut tänään kaksi räjähdystä.

      Ensimmäinen räjähdys tapahtui Tukholman eteläpuolella Huddingessa sijaitsevassa rivitalossa aamuviiden jälkeen Suomen aikaa.
      Poliisin mukaan kukaan ei haavoittunut räjähdyksessä ainakaan vakavasti.
      ...
      ...
      Muutamaa tuntia myöhemmin räjähti asuinrakennuksessa Hässelby villastadissa Tukholman luoteisosassa. Räjähdys aiheutti tulipalon ja asukkaiden evakuoinnin. Henkilövahingoista ei ole tietoa.
      –  Koko talo tärisi, sanoi paikallinen asukas Expressen-lehdelle.

      Lähellä asuva asukas taas kuvasi Dagens Nyheterille, että asukkaat heräsivät voimakkaaseen räjähdykseen, joka muun muassa aiheutti maalausten tippumisen alas seiniltä.
      ///////////////////////////

      Artikkelissa on myös video jostain räjäytyksestä.
      Sen kun katsoo niin toivon todella, että suomalaiset järkiintyvät ja lopetetaan haittamaahanmuutto.

      Poista
    2. IS tänään

      Ruotsin poliisi julisti jengi­väki­valtaisuuksien hoidon ”kansalliseksi erikois­tehtäväksi”

      Aiemmin poliisi on käsitellyt jengiväkivaltaisuuksia Tukholmassa alueellisesti.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009894555.html

      Artikkelista poimittua

      Ruotsin poliisi on laajentanut jengiväkivaltaisuuksien tutkinnan ja estämisen maanlaajuiseksi erityistehtäväksi, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
      Poliisi on julistanut jengirikollisuuteen vastaamisen ”kansalliseksi erityistehtäväksi”, kun aiemmin poliisi on käsitellyt jengiväkivaltaisuuksia Tukholmassa alueellisesti.

      Ruotsin keskusrikospoliisin NOA:n mukaan asian laajentaminen koko maan tasolle auttaa viranomaisia toimimaan paremmin yhdessä jengiväkivaltaisuuksien ehkäisemiseksi ja selvittämiseksi.
      Keskusrikospoliisin mukaan se mahdollistaa poliisivoimien tehokkaamman käytön ja yhteistyön esimerkiksi armeijan kanssa.
      ///////////////////////

      Sanotaan, että Suomi on Ruotsin tiellä. Onko Ruotsi sitten Meksikon tiellä?

      Poista
  12. Kyllähän sen pitäisi jo kaikille olla selvää että eri ihmisrotujen sekoitteleminen ei tahdo onnistua. Amerikassa on yritetty saada aikaan suurta kansojen sulatusuunia jo vuosisatojen ajan, eikä se uuni vedä vieläkään, eikä ikinä tule vetämään.

    Onhan meillä tämä kotoinenkin esimerkki eli rantaruotsalaiset, jotka ovat asuttaneet ryysyrantojamme jo kohta 1000 vuotta ja jotka eivät ole vieläkään suomalaistuneet.

    Kaikkien näiden todisteiden valossa tulee olemaan itsestään selvää että maassamme tulee olemaan Suomenafrikkalaisten populaatio kaikenlaisine ongelmineen vielä 1000 vuoden kuluttua.

    Mitä Jussi Halla-Ahoon tulee, niin todennäköisempänä vaihtoehtona pidän että anteeksipyynnön sijasta hän saa taas jälleen kerran SYYTTEEN ja TUOMION jostakin Scripta-blogin tuomareita ja syyttäjiä kiihottavasta kirjoituksesta kun SAMAAN AIKAAN valtakunnan suvakit kuorona myöntävät maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauanko romanit ovat olleet keskuudessamme, riittääkö 500 vuotta? Integroitumisen kanssa on edelleen vähän niin ja näin, vaikka kielikin on hallussa. Kysymys onkin kulttuurista, mutta sitä ei muidenkaan Suomeen viimeisen 40 :n vuoden aikana tulleiden vierasmaalaisten kohdallakaan haluta myöntää. Ei ahdasmielisessä teokratiassa eläneestä tule hetkessä pohjoismaalaista lällydemaria heti kun valtakunnan rajan ylittää.

      Poista
    2. Kyllähän siellä Yhdysvalloissa ja Pohjois-Amerikassa on ainakin eurooppalais- ja aasialaistaustaiset sulautuneet varsin hyvin, ja etelärajan ylitulleet pyörittävät sitten halpatyövoiman sektoria. Ongelmia tuntuu olevan sillä tummemmalla väestönosalla (ei toki kaikilla, suhteettoman suurella osalla kuitenkin suhteessa väkilukuun.)

      Poista
  13. Minä tulkitsin tuon bideen kirjoituksen niin, ettei se ämmä osaa/ymmärrä edes ruotsia tai sitten sillä on paha luetun ja kuullun ymmärtämisen häriö myös ruotsinkielen kanssa..

    Ihmetyttää miten ruotsalaisten puolueessa voi tosiaan olla nainen joka ei osaa lukea edes ruotsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa se bidee osa ruåtsia lukea. Eri asia taas, että ymmärtääkö lukemastaan mitään, olipa se suomeksi tai ruåtsiksi. Joskus vaikuttaa ettei hän ymmärrä yhtään mistään yhtään mitään. Eli vajetta kuten parhailla vajakeilla niin luetun, kirjoitetun kuin puhutunkin ymmärtämisessä. Silti hänet valittiin virkaan jonka kelpoisuusehtoina oli mm. ylempi korkeakoulututkinto, ihan vaan yo-pohjalta.

      Poista
  14. Maahan ein pitäisi ottaa yhtään tulijoita maista joissa ei sotaa käydä eikä silloin ole mitään meriittejä helkkari marssia toiselta puolelta maapalloa kymmenien turvallisien maiden läpi suomeen sossuluukuille. Samoin nyt tässä tilanteessa pitäisi veron maksajien rahat pitää kaikki suomessa eikä heitellä rahaa edes Ukrainaan mikä menee lähes kaikki muutenkin korruptioituneiden isotaskujen lihaviin lompakoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukrainaan annetaan enemmänkin "tavaraa" eli puolustusmateriaalia.

      Poista
  15. Mikäli olisi uskottu Jussi Halla-ahon ja muiden järki-ihmisten varoitteluja, tuskin oltaisiin tässä tilanteessa:

    Yle tänään

    Nuorten ehdolliset vankeusrangaistukset lisääntyneet

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-181074

    Alaikäisiä tuomittiin viime vuonna aiempaa useammin ehdolliseen vankeuteen, kertoo Tilastokeskus.

    Sen julkaisemien rikostuomiotilastojen mukaan ehdollisten vankeusrangaistusten määrä 15–17-vuotiailla kasvoi viime vuonna 18 prosenttia verrattuna vuosien 2018–2021 keskiarvoon.

    Viime vuonna ehdollisia vankeustuomioita annettiin alaikäisille lähes 480, kun vuosina 2018–2021 ehdolliseen vankeuteen tuomittujen alaikäisten määrä oli keskimäärin hieman alle 400.

    Ehdottomia vankeusrangaistuksia tuomittiin viime vuonna nuorille yhteensä 30.
    --------------------------------
    https://tilastokeskus.fi/julkaisu/cl84hvegv01z30cvv5ykztu17

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saahan näitä "ehtoollisia" jakaa, kun niiden saajat pitävät niitä kuin kunniamerkkeinä. Kovennettua koppihoitoa ne paremminkin uskoisivat.
      Varsinkin kun suurin osa tulee suunnista ja uskomuksista joissa on vain voiman oikeus ja laki. Nuo "ehtoolliset" eivät merkitse heille mitään muuta kuin, että niitä jakavat ovat nynnyjä joita voi potkia päähän mennen tullen ja vielä palatessa.

      Poista
  16. Mitä ja kenen Halla-aholta pitäisi pyytää anteeksi ?
    Tässä lähdetään oletuksesta että maahanmuuttopolitiikasta päättäneet tahot olisivat olleet tietämättömiä, sinisilmäisiä ja tehneet ”tyhmiä” päätöksiä. Ettäkö Biaudetin lisäksi Honkasalo, Raatikainen, Ohisalo ym. suvakit olisivat ne päätöksen tekijät ja pääsyylliset ? Hehän ovat ukkosenjohdattimia joihin kritiikki kohdistetaan. Täälläkin.

    Suurempia syyllisiä maahanmuuttopolitiikkaan ovat Kokoomus ja talouselämä joka on taitavasti pysytellyt enemmän kulisseissa. Maahanmuuton päämotiivit ovat taloudellisia ja poliittisia eivät humanistisia. Pirstaloitunut piikayhteiskunta jossa on tarvittava halpatyövoimareservi. Euroopan Yhdysvallat, yksityiskouluineen, sairaaloineen, turvallisuuspalveluineen, tuloeroineen. Taksiuudistus on hyvä esimerkki tulevasta. Köyhemmät kantasuomalaiset saavat pärjätä miten pärjäävät.
    Mediassa, netissä ja julkisuudessa käytävä maahanmuuttokeskustelu Halla-ahoineen on ollut ja tulee olemaan merkityksetöntä ja ei tule muuttamaan mitään. Se on vain kansalaiselle tarkoitettua sumutusta keskustelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä tavalla minäkin olen asian nähnyt jo kauan. Luonnonsuojelukin on vain puuhastelua, sillä juuri talouseliitti on siirtänyt teollisuuden paskamaihin, jossa tuotanto saastuttaa samoin kuin noiden krääsien rahtaaminen meidän hajoitettavaksi. Saivat luotua tuollakin tempauksella kuuliaisen köyhällistön, jonka muka pitäisi olla kiitollinen ruokapalkalla raatamisesta.

      Poista
    2. No nyt on foliohattu tukevasti päässä...

      Poista
    3. Anonyymi 10.35 on enemmän oikeassa kuin ehkä ymmärtääkään -- taloususkonto on nimittäin olemuksellinen osa eurooppalaisen ajattelun ja kielellis-kulttuuristen kansallisvaltioiden nyt kohtaamaa sosiopsyykkistä taantumaa. Ja vaikka olisi -- jos silmät olisivat auki -- nähtävissä miten myös kansainvaellusta organisoivat kompleksit ovat olemuksellisesti myös talousvetoisia, juuri tämä kytkös jätetään nykyisten maahanmuuttokriitikoiden järkeilyistä kokonaan ulos.

      Jos maahanmuuttoa opittaisiin edes nimittämään ja kuvaamaan oikeilla yleiskäsitteillä ja mielikuviin nousisivat myös "talouden" nyt julkilausumattomat motiivit, silloin koko poliittisen koneistomme -- siis ihan laidasta laitaan -- täydellinen kyvyttömyys asiahallintaan suorastaan hyppäisi silmille.

      Puhumattomuuden kulttuuri ei koske pelkästään monikulttuurisuuden mukana tulevia ja yhteiskunnallisen eheyden romauttavia kulttuurisia hylkimisreaktioita, vaan se koskee kipeästi myös "talousajattelua", joka pohjimmiltaan on puhdasta tunnustuksellista, "rahaan" olemuksellisesti kuuluvan kaikkivoipaisuuskuvitelman ympärille syntynyttä uskontoa.

      Poista
    4. Parempi foliohattu kuin tonttulakki.

      Poista
  17. Yle tänään

    Viranomaiset aloittivat mittavan harjoituksen laajamittaisen maahantulon varalta

    Harjoituksessa viranomaiset harjoittelevat varautumista tilanteeseen, jossa Suomeen saapuu lyhyessä ajassa suuri määrä siirtolaisia.

    https://yle.fi/a/74-20052866

    Artikkelista poimittua

    Harjoitusta johtaa Rajavartiolaitos ja siihen osallistuu muun muassa puolustusvoimien, Maahanmuuttoviraston, ministeriöiden ja ely-keskusten edustajia.
    Harjoitukseen osallistuu myös kansainvälisiä asiantuntijoita Euroopan unionin turvapaikkavirastosta, Euroopan raja- ja merivartiovirastosta sekä Viron poliisista ja rajavartiovirastosta.
    ...
    – Viranomaiset pyrkivät harjoituksessa hallitsemaan tilannetta, jossa vieraasta valtiosta saapuu lyhyessä ajassa suuri määrä siirtolaisia.
    Laiton maahanmuutto pyritään estämään ja maahantulo pyritään ohjaamaan laillisille reiteille.
    Samalla ylläpidetään yleistä järjestystä ja torjutaan hybridivaikuttamista, Napola kertoi Radio Suomen Päivän haastattelussa maanantaina.
    ...
    Viranomaiset joutuivat vastaavanlaisiin tositoimiin Euroopan pakolaiskriisin aikaan vuonna 2015. Tuolloin Suomeen saapui 32 000 turvapaikanhakijaa Lähi-idästä, Afrikasta ja Etelä-Aasiasta.
    Napolan mukaan sen jälkeen viranomaisyhteistyötä ja erityisesti lainsäädäntöä on parannettu. Esimerkiksi kansainvälisen suojelun hakeminen voidaan nykyään keskittää yhdelle tai useammalle rajanylityspaikalle.

    Eri viranomaisten välinen yhteistyö on Napolan mukaan erittäin tärkeää, sillä siirtolaisten vastaanottaminen on hyvin poikkihallinnollista toimintaa.
    – Kun turvapaikanhakija tulee maahan, hän menee useiden eri viranomaisalojen läpi.

    ////////////////////////////
    Kumpaahan nyt oikein otetaan vastaan, siirtolaisia vai turvapaikanhakijoita?
    Kun kerran Eurooppaankin on rakenettu raja-aitoja, varsinkin Baltian maat ovat kunnostautuneet, on ne osoitus ettei ole aikomusta ottaa vastaan tulijoita vaan ne pidetään rajojen ulkopuolella.
    Näin on syytä myös Suomen toimia. Mahdolliset sopimukset, joita ei ole tehty tämän päivän tilannetta ajatellen, voidaan tulkita kuolleeksi kirjaimeksi.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_pakolaiskriisi

    VastaaPoista
  18. Kiitos Jussi ja muu PS. Voimia jatkoon!

    IL tänään

    Sisäministeriö valmistelee muutosta ulkomaalaislakiin: Säilöönotto voi kestää 12 kuukauttakin

    Sisäministeriössä valmistellaan muutoksia ulkomaalaislain säilöönottoa ja maahantulokieltoa koskeviin säännöksiin.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/420c4e3a-7eee-438a-872f-c790c9953e39

    Artikkelista poimittua

    Sisäministeriö tiedotti maanantaina hankkeesta, jossa tehdään muutoksia ulkomaalaislain säilöönottoa ja maahantulokieltoa koskevaa sääntelyyn.
    Hankkeessa on kaksi kokonaisuutta.

    Tarkoitus on mahdollistaa henkilön säilöönotto yleisen järjestyksen ja turvallisuuden perusteella ja säilöönoton jatkaminen 12 kuukauden ajan nykyisen kuuden kuukauden sijaan.
    Sisäministeriön mukaan lisäksi on tarkoitus lisätä säilöönoton mahdollisuuksia vakaviin rikoksiin syyllistyneille.

    Toinen kokonaisuus on hallitusohjelman mukaisesti maahantulokieltoa koskevan sääntelyn uudistaminen.
    Sisäministeriön mukaan osana uudistustyötä tarkastellaan mahdollisuutta peruuttaa oleskelulupa Suomen ulkopuolella olevalta ulkomaalaiselta, ja määrätä henkilö maahantulokieltoon yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tai kansallisen turvallisuuden vaarantamisen vuoksi kuulematta henkilöä Suomessa.

    Hankkeessa on tarkoitus tarkastella myös paluudirektiiviä ja selvittää mahdollisia tiukennuksia, joita ei ole vielä sisällytetty Suomen kansalliseen lainsäädäntöön.

    VastaaPoista
  19. Halla-aho on ollut todella kaukonäköinen ja lisäksi rohkea, kun on uskaltanut käydä vastustamaan poliittista korrektiutta ja valheellista mediaa. On avannut monien silmät näkemään karun totuuden, ja ansaitsee suuret kiitokset. Toivottavasti vielä ehditään tekemään korjaukset, ettei käy niin kuin Ruotsissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Mutta. Täytyy muistaa, että 80% haluaa/halusi tätä. Nyt kun joku toimittaja uskalsi sanoa asian suoraan, niin yle korjaa väittämän.

      Poista
  20. Professorin blogin otsikossa esittämään kysymykseen on helppo vastata "kyllä". Vihervasemmiston kusitolppana oleminen, rienaaminen ja pilkkaaminen olisi voinut murtaa heikomman mielen, mutta Halla-aho on koko ajan tiennyt olevansa oikeassa. Heitä ei monta tästä maasta löydy.

    VastaaPoista
  21. Ruotsin tiellä ollaan:

    Yle tänään

    STT: Ruotsalaisen rikollisverkoston epäillään salakuljettaneen huumeita suomalaisille katujengeille

    Epäillyt vangittiin toukokuussa Helsingin käräjäoikeudessa poissaolevina. Osa heistä on jo saatu Suomeen.

    https://yle.fi/a/74-20052974

    Artikkelista poimittua

    Ruotsalaisen, äärimmäisen väkivaltaisessa maineessa olevan Dödspatrullen-rikollisverkoston epäillään salakuljettaneen ja yrittäneen salakuljettaa Suomeen satoja kiloja huumeita.
    STT:n tietojen mukaan huumeita epäillään päätyneen muun muassa suomalaisille katujengeille.

    Keskusrikospoliisi (KRP) ja Helsingin poliisi ovat tutkineet asiaa yhdessä Ruotsin poliisin kanssa. Tutkinta on loppusuoralla.

    STT:n tietojen mukaan Suomen poliisi sai alkuvuodesta Ruotsin poliisilta tietoa Suomessa sijaitsevista osoitteista, minkä myötä epäilty huumeiden levitys alkoi paljastua.
    Huumeita epäillään tuodun Suomeen ainakin pohjoisen rajan kautta rekoilla, kerrotaan STT:lle useista eri lähteistä. Takavarikkoon on päätynyt yli sata kiloa huumeita.
    ...
    ...
    Tutkintaan liittyy myös iso asetakavarikko, josta Ruotsissa on uutisoinut Aftonbladet.
    Poliisi takavarikoi keväällä Tukholman ulkopuolelta yli 20 asetta ja että takavarikko on mahdollisesti suurin vuosiin.
    --------------------------

    IS tänään

    Teinipoika iski miestä selkään machete-veitsellä – lääkäri: uhri selvisi ”kuin ihmeen kaupalla”

    Poika tuomittiin vankeuteen. Hän sanoi, että oli velkaa huumeista ja velkoja oli käskenyt tekemään ryöstön.

    https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000009895145.html

    Artikkelista poimittua

    Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 16-vuotiaan pojan vankeuteen tapon yrityksestä Turussa viime kesänä.
    Poika ja uhri, aikuinen mies, olivat sopineet huumekaupat erään kerrostalon luokse Varissuolle kesäkuisena sunnuntaina puolenpäivän jälkeen.
    Uhri kertoi, että ei halunnutkaan myydä huumeita, kun näki, miten nuori poika on.

    Mies kääntyi lähteäkseen pois, jolloin poika iski häntä pitkäteräisellä veitsellä selkään. Uhri pääsi pakenemaan sisälle kerrostaloon ja naisystävänsä asuntoon, mistä hänelle soitettiin apua.
    Uhri sai veitseniskusta hengenvaaralliset vammat. Oikeudessa viitattiin lääkärinlausuntoon, jonka mukaan mies selvisi hengissä ”kuin ihmeen kaupalla”.
    ...
    Puukotuksella oli kaksi silminnäkijää. Lastensuojelun tehtävissä olleet miehet seurasivat jalan paikalta poistunutta poikaa autolla, kunnes poliisi saapui paikalle.
    Poika myönsi lyöneensä uhria veitsellä selkään, mutta kiisti yrittäneensä tappaa tätä.
    Hän kertoi sopineensa tapaamisen, koska hänellä oli tuhat euroa huumevelkaa, jota häneltä oli käyty samana päivänä perimässä. Pojan mukaan velkoja oli vaatinut, että hänen pitää tehdä ryöstö.

    VastaaPoista
  22. Mahtavaa, että tähän asiaan on vihdoin ja viimein herätty! Mitä kirjauksia hallitusohjelmaan vihdoinkin hallitukseen päässeet perussuomalaiset ovat tehneet vastaavanlaisen kehityksen ennalta ehkäisemiseksi Suomessa?

    VastaaPoista
  23. Jokohan Ruotsissa on ohi "tekniset häiriöt"? Ikea 2015, kun eritrealainen sai hylyn, otti veitsen Ikeasta ja tappoi lääkäriäidin ja tämän aikuisen pojan. Äidin pää oli melkein kokonaan nyrhitty irti. Asiakkaat ulos, ovi lukkoon ja lappu oveen "Ikea suljettu teknisen häiriön vuoksi". Rumasti sanottuna vi#*@u mitä ääliöitä. Sama vuosi kun vika kerran reissasin Tukholmaan, tosin käännyin takaisin laivaan kun älämölöt mustanahkaiset taksit mölisivät ja kinasivat keskenään niin, etten tiennyt uskaltaako niihin mihinkään. Ruotsi on nuorena kierretty ristiin rastiin ja kerran kuukaudessa shoppailua Tukholmassa, se loppui 2015.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!