Putinin järjetön sota
Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana
Sodankäynnin suuri muutos
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Eteläisen naapurimme Viron parlamentti on päättänyt eilen, että maa voi irtautua jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Tallinnassa istuvan 101-paikkaisen parlamentin edustajista 81 äänesti sopimuksesta irtautumisen puolesta, joten venäläisten advokaatteja oli Suomenlahden eteläpuolellakin noin viidennes kansanedustuslaitoksen jäsenistä.
Sopimuksesta irtautuminen tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua irtisanoutumisesta. Tosin tämäkin edellyttää, ettei maa ole irtautumishetkellä osallisena aseellisessa konfliktissa. Toisin sanoen Putinilla on ainakin kansainvälisen lain mukaan eräänlainen veto-oikeus päätöksen mitätöimiseen niin sanotun erikoisoperaation avulla
Sama koskee luonnollisesti myös Suomea, mikäli maamme päättäisi luopua samasta sopimuksesta. Siksi ei suinkaan ole samantekevää, mitä Virossa tapahtuu tulevina kuukausina.
Toisaalta on selvää, että Putinin armeija on juuri nyt juuttunut korviaan myöden kiinni Ukrainaan, joten hänellä tuskin riittää edes "pieniä vihreitä miehiä" virolaisten kiusaamiseen. Puhumattakaan Suomen kaltaisesta kokoonsa nähden sotilaallisesti vahvasta maasta.
Sitä paitsi, hätätilanteessa Viro voi toki ottaa käyttöönsä maamiinat, vaikka säädetty kuuden kuukauden ehto ei toteutuisikaan. Ovathan vastakkain valtion alueellinen koskemattomuus ja jopa itsenäisyys sekä toisaalta paperi, jolla on sotilaallisen hyökkäyksen sattuessa lähinnä vain vessapaperin arvo.
Tästä huolimatta tuo kuuden kuukauden ehto on hyvä huomata myös Suomessa, ja viedä oma irtautumisemme Ottawan sopimuksesta läpi mahdollisimman nopeasti. Eli sinä aikana kun Putinin sotilaallinen voima on kiinni Ukrainan aroilla.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville
Ottawan sopimus ei ole ainoa ongelma
Ottawan sopimus ja ihmisoikeudet
Yhdeksän EU-maan (Italia, Tanska, Itävalta, Belgia, Tshekki, Viro, Latvia, Liettua ja Puola) johtajat ovat allekirjoittaneet viime torstaina Giorgia Melonin ja Mette Frederiksenin johdolla avoimen kirjeen, jossa he vaativat Euroopan ihmisoikeussopimuksen uudelleentulkintaa.
Allekirjoittajat katsovat, että rikoksia tehneiden maahanmuuttajien karkottamisen pitäisi olla helpompaa ja vaativat siitä syystä ihmisoikeussopimuksen tulkinnan uudelleenarviointia. Kirjeen mukaan "on tärkeää arvioida, onko tuomioistuin joissakin tapauksissa laajentanut sopimuksen soveltamisalaa alkuperäisiin tarkoituksiin nähden liiallisesti, ja siten muuttanut suojattavien etujen välistä tasapainoa".
Frederiksenin ja Melonin mukaan kirjeellä pyritään "avaamaan poliittinen keskustelu joistakin eurooppalaisista yleissopimuksista ja siitä, kykenevätkö nämä sopimukset käsittelemään aikamme suuria kysymyksiä — alkaen juuri muuttoliikkeestä."
Kirjeessä ehdotetaan muun muassa, että valtioille annetaan vapaus päättää, milloin karkottaa ulkomaalaisia henkilöitä. Lisäksi siinä vaaditaan valtioille mahdollisuutta toimia tehokkaasti sellaisia valtioita vastaan, jotka pyrkivät käyttämään länsimaisia arvoja ja oikeuksia EU-maita itseään vastaan organisoimalla maahanpyrkijöitä Unionin rajoille.
* * *
Tulin huomanneeksi edelle kirjoitetun uutisen sosiaalisesta mediasta. Ja siksi yritin etsiä siitä kertovaa suomalaismedian uutista netistä - ilman tulosta. Ainoa suomalaislinkki koski aina valveilla olevaa PT-Mediaa. Toisin sanoen suuret suomalaiset mediayhtiöt ovat joko katsoneet uutisen merkityksettömäksi tai päättäneet piilottaa sen tavallisilta ihmisiltä, joiden ainoa tietolähde ovat valtamediat.
Tässä yhteydessä on tietenkin huomattava, että medioilla on sananvapaus ja sen mukaisesti oikeus julkaista mitä ne itse haluavat. Toisaalta - mikäli tiedon julkaisematta jättäminen on ollut tarkoituksellista - on kyse, ainakin eettiseltä katsantokannalta katsoen, sananvapauteen liittyvän määräävän markkina-aseman väärinkäytöksestä.
Tämä ei tietenkään olisi mitenkään ainutlaatuista suomalaisessa mediakentässä, jolla on koko tämän blogin olemassaolon ajan ollut taipumus vähätellä humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamia ongelmia. Eikä linja näyttäisi muuttuneen, vaikka - kuten edellinen kirjekin osoittaa - muissa EU-maissa asia näyttäytyy yhä suurempana ongelmana, joka halutaan pois päiväjärjestyksestä.
Päivän aiempi blogimerkintä:
Maanantai-aamun puiset jalat
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Median tulisi tarkkailla erityisesti konfliktiteollisuustaustaisia päättäjiä
Maahanmuuttopolitiikalla on hintansa, Teemu Keskisarja!
Ihmisoikeusjärjestöjen raportti osoittaa kansainvälisten sopimusten muutostarpeen
Ihmisoikeusjärjestöt ovat tehneet raportin, jonka mukaan kansainvälisten sopimusten perusteella laittomat käännytykset ovat tulleet normaaliksi käytännöksi EU:n ulkorajoilla. Näin on käynyt viime vuonna peräti 120 000 ihmiselle.
Raportin mukaan rajavartijat ovat myös pahoinpidelleet ihmisiä ja hylännyt heitä merelle. Kaiken kaikkiaan laittomista käännytyksistä on tullut järjestelmällinen käytäntö EU:n ulkorajoilla.
Tällainen tilanne ei tietenkään ole millään tavalla hyväksyttävä ja siksi kansainvälisiä sopimuksia olisi muutettava vastaaman todellisuutta. Eli ottamaan huomioon myös vastaanottavien maiden asukkaiden tahdon ja oikeuden omaan kotimaahansa ja turvallisuuteen.
Käytännössä se tarkoittaisi EU-maille laillista mahdollisuutta suojautua haitalliselta pakolaistulvalta. Eli olisi tehtävä sopimus, jonka perusteella ihmisten pääsy tai ainakin asettuminen turvallisiin maihin voidaan estää silloin, kun käynnissä on pikemminkin sosiaaliturva- ja/tai elintasoperäinen kansainvaellus kuin eksistentiaalista uhkaa pakenevien ihmisten turvapaikanhaku.
Olaus Petrin sanoin: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan". Eikä se voi olla myöskään nykyinen kansainvälinen sopimus, jonka perusteella EU:ssa on viime vuosikymmeninä nähty kantaväestön tappamista, raiskaamista ja nöyryyttämistä sen lisäksi, että se on tuottanut Unionin kansalaisille valtavia kustannuksia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakilaismiesten 288 000 euron bisnes - syyt ja seuraukset
Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat kuin väkivaltainen avioliitto
Kansainvälinen pakolaissopimus on korvattava oikealla ja kohtuullisella lailla
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) on antanut haastattelun, jossa hän on maalannut niin sanotusti piruja seinille. Eli kertonut pelkäävänsä, että kolmas maailmansota on jo käynnissä, mutta sitä ei olla halukkaita näkemään.
Hänen mukaansa nykytilanne on samankaltainen kuin toiseen maailmansotaan johtanut tilanne 1930-luvun lopulla. Siksi ajattelin muistuttaa teitä, arvoisat lukijani siitä, mitä tuolloin tapahtui.
* * *
Toisen maailmansodan yhtenä syynä pidetään ensimmäisen maailmansodan jälkeen tehtyä Versaillesin rauhaa, jonka ehdot koettiin Saksassa kohtuuttomiksi. Miehittiväthän sen sotilaat vielä sodan lopussakin sekä idässä että lännessä vihollisen maita toisin kuin toisen maailmansodan lopulla.
Alueiden menetyksen lisäksi Saksan armeijaa supistettiin rajusti, mutta Hitler ei välittänyt siitä, vaan aloitti 1930-luvun puolivälissä maansa sotilaallisen voiman kehittämisen. Siihen ei puututtu, vaan esimerkiksi Iso-Britannia teki Saksan kanssa laivastosopimuksen, jossa määriteltiin sen laivaston kooksi 35 prosenttia heidän oman - silloin maailman mahtavimman - laivastonsa koosta.
Toista maailmansotaa edelsi Espanjan sisällissota, jonka lopputuloksena kenraali Francisco Franco nousi valtaan syrjäyttämällä vaaleilla valitun vasemmistolaisen hallituksen. Tässä sodassa Francoa tukeneet Saksa ja Italia - sekä tasavaltalaisia tukenut Neuvostoliitto - pääsivät testaamaan omien aseidensa toimintaa ja kehitystarpeita.
Vuonna 1936 Hitler hyödynsi kasvanutta sotilaallista voimaansa myös siten, että hän palautti armeijansa demilitarisoidulle Reininmaalle. Ranska protestoi, mutta britit hyväksyivät tapahtuneen, eikä Saksaan lopulta kohdistunut sotilaallista uhkaa. Sen sijaan Hitler järjesti Reininmaalla "kansanäänestyksen", jossa 98,8 prosenttia kantansa ilmaisseista tuki hänen toimiaan.
Hitler junaili myös Itävallan liittämisen osaksi Saksaa, vaikka sellainen oli kielletty Versaillesin rauhansopimuksessa. Tähän hän sai tukea Italialta.
Osa itävaltalaisista vastusti itsenäisyyden menetystä mellakoilla. Ne kuitenkin loppuivat, kun maiden yhdistymistä junaillut sisäministeri Arthur Seyss-Inquart kutsui Hitlerin armeijan rauhoittamaan tilanteen.
Seuraava vaihe Hitlerin matkalla kohti sotaa oli Tshekkoslovakian saksankielisten sudeettialueiden liittäminen valtakuntaan. Siinä tilanteessa Tshekit olisivat halunneet puolustautua, mutta sen kanssa liitossa olleet Ranska ja Neuvostoliitto kieltäytyivät auttamasta. Niinpä asia ratkaistiin Iso-Britannian pääministerin - lordi Neville Chamberlainin - johdolla solmitulla Münchenin sopimuksella, jonka mukaan sudeettialueet liitettiin Saksaan.
Sudeettialueiden saamisen jälkeen Hitler liitti myös Tshekin alueen itseensä ja alisti Slovakian nukkevaltioksi. Pian sen jälkeen Unkari liitti itseensä Slovakian unkarinkieliset alueet.
Näiden tapahtumien jälkeen Hitler ryhtyi vaatimaan Memelin eli nykyisen Klaipedan luovuttamista Saksalle. Tälläkin kertaa Saksan uhri eli Liettua pyrki saamaan ulkovalloilta apua, mutta siitä kieltäydyttiin.
Vielä on muistettava, että ennen toista maailmansotaa Saksa ja Neuvostoliitto solmivat Molotov-Ribbentrop-sopimuksen, jossa Euroopan itäosa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Sen mukaisesti Hitler hyökkäsi Puolaan syyskuun alussa 1939 ja Neuvostoliitto miehitti vastaavasti maan itäosan.
Tämän seurauksena Ranska ja Iso-Britannia julistivat lopulta sodan Saksalle, mutta eivät Neuvostoliitolle. Näin oli siirrytty toiseen maailmansotaan, vaikka Saksan ja Ranskan rajalla ei juuri taisteltukaan ennen kuin vuoden 1940 toukokuussa. Sitä ennen Hitler oli ehtinyt miehittää Tanskan ja edetä aina Pohjois-Norjaan asti, mihin reagoivat myös Ranska ja Iso-Britannia - tosin vielä tässä vaiheessa tappiolle joutuen.
* * *
Jos sitten tarkastelemme edelle kuvaamiani tapahtumia Halla-ahon näkemyksen valossa, niin voimme tehdä seuraavia havaintoja.
Ensinnäkin Putin näyttäisi pitävän Neuvostoliiton hajoamista samankaltaisena tapahtumana kuin Versaillesin rauha oli Saksalle. Venäjähän oli menettänyt siinä valtavan osan hallitsemistaan alueista alkaen Baltian maista ja päätyen Keski-Aasiassa itsenäistyneisiin valtioihin.
Venäjän toiminta Syyriassa oli menestyksellistä ja vahvisti epäilemättä Putinin käsitystä sotavoimiensa tehokkuudesta samaan tapaan kuin Espanjan sisällissota Hitlerin ja Mussolinin mielikuvia. Sen sijaan hänen armeijansa ei ole kyennyt hyödyntämään Syyrian kokemuksiaan Hitlerin armeijan tavoin käytettävissään olevan aseistuksen kehittämiseen, mistä suorastaan huvittava esimerkki on ollut maan sotateollisuuden mainostaman Armata-panssarivaunun kyvyttömyys osallistua Ukrainan sotaan.
Itävallan ja Saksan yhdistymistä vastaavaa tapahtumaa emme ole vielä nähneet, mutta viime aikoina puhuttanut Valko-Venäjän liittäminen Venäjään vastaisi sitä varsin hyvin. Lisäksi minusta vaikuttaa hyvinkin siltä, että Krimin liittäminen Venäjään toistaisi vuoden 1938 Tshekkoslovakian tapahtumia: Ukraina olisi halunnut taistella, mutta länsimaat eväsivät siltä tuolloin sotilaallisen tuen ja jättivät sen yhtä yksin kuin olivat aikanaan jättäneet Tshekkoslovakian.
Lisäksi osasta miehitettyä Ukrainaa (Donetski ja Luhanski) tehtiin vähäksi aikaa Venäjän nukkevaltioita samaan tapaan kuin Hitler oli tehnyt Slovakiasta. Ja tämän kaiken länsimaat halusivat siunata niin sanotussa Minskin sopimuksessa, joka vastasi paremmin kuin hyvin Tshekkoslovakian kohtalon vuonna 1938 varmistanutta Münchenin sopimusta.
Hitlerin hyökkäys Puolaan vertautuu tietenkin varsin hyvin Ukrainan tilanteeseen vuodesta 2022 eteenpäin. Länsimaat eivät tosin ole julistaneet sotaa Venäjälle, mutta eihän vuoden 1939 länsirintamallakaan sodittu oikeasti.
Länsimaat kuitenkin tarjoavat ukrainalaisille jonkin verran aseapua, joka on mahdollistanut - ukrainalaisten itsensä urheuden ohella - puolustautumisen, mutta ei hyökkääjän ajamista pois maasta. Puolalle taas ei ehditty nopeasti edenneen sodan aikana tarjota edes aseapua.
* * *
Entä onko olemassa nykyaikaista Chamberlainia ja 1930-luvun Iso-Britanniaa? Eikö tämä ole itsestään selvää?
Vai mitä pitäisi ajatella Saksan Olaf Scholzista, joka on pyrkinyt parhaansa mukaan minimoimaan Ukrainalle tarjottavaa aseapua ja siten pelannut Venäjän pussiin samaan tapaan kuin Iso-Britannian pääministeri aikanaan.
Edelle kirjoittamani osoittaa, että puhemiehen näkemys nykytilanteen ja toista maailmansotaa edeltävien tapahtumien samankaltaisuuden välillä pitää hämmästyttävän hyvin paikkansa. Näen kuitenkin myös muutamia eroja.
Niistä merkittävin on se, ettei Putinin Venäjästä ole Hitlerin Saksan kaltaiseksi suurvallaksi. Toki sillä on ydinaseet, mutta niillä käytävillä sodilla ei ole voittajia. Ei ainakaan suursodassa, jollaisessa USA:n vastaisku olisi väistämätön ja siksi liian suuri riski venäläisille.
* * *
Toisaalta meillä on myös Kiina, joka on nousemassa yhä vahvemmaksi sotilasvallaksi. Sillä on toki omat intressinsä etenkin Taiwanin suhteen, mutta ryhtyisikö se sotimaan Venäjän apulaisena koko maailmaa vastaan?
Vastaus on minusta yksiselitteinen. Ja se on ehdoton "ei" - etenkin suoralle sodankäynnille. Kiina ei lähde länsimaiden vastaiseen suursotaan, ei ainakaan niin kauan, kuin se onnistuu saamaan valtaa ja vaurautta muilla keinoilla.
Vielä jää kuitenkin kysymys siitä, että voisiko Kiina hyödyntää Venäjän heikkoutta ja valloittaa vanhat kiinalaisalueet Itä-Aasiasta? Koska tilanne vertautuu paljolti Taiwanin tapaukseen, on vastaus "mahdollisesti kyllä". Mutta silloin ei enää puhuta kolmannesta maailmansodasta, vaan paikallisista sotatoimista.
JK kello 10.19. Viitaten nimimerkin 29051453 kommenttiin kello 9.54 totean, että olen Halla-ahon (ja monien muiden) kanssa samaa mieltä siitä, että on parempi varautua sotaan jo ennen sen alkamista kuin olla hyväuskoinen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Germany Then and Now Resemble Each Other
Saksan sosiaalidemokraatit Putinin tukena
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?
Suomi sulki viime marraskuussa itärajansa, koska Venäjä oli ryhtynyt hybridisotaan maatamme vastaan. Aseina sodassa käytettiin sosiaaliturvaperusteisia maahanpyrkijöitä.
Sen jälkeen itäinen naapurimme on pitänyt omalla maaperällään ainakin satoja ellei tuhansia kehitysmaalaisia odottamassa mahdollista iskun paikkaa. Tällä passiivisuudella halutaan todennäköisesti vähentää suomalaisten poliitikkojen intoa säätää lakeja, jotka mahdollistaisivat tehokkaan hybridisodan torjunnan.
Petteri Orpon (kok) hallitus ei kuitenkaan ole tarttunut Putinin syöttiin, vaan on valmistellut lakiesityksen hybridisodan ehkäisemiseksi. Ja perustuslakivaliokunta on hyväksynyt esityksen sillä ehdolla, että siihen lisätään kansainvälistä suojelua hakevalle henkilölle tosiasiallinen oikeus ja mahdollisuus kannella kielteisestä päätöksestä tai hakea siihen oikaisua.
Laki vaatii peräti viiden kuudesosan enemmistön eduskunnassa tullakseen hyväksytyksi. Se tarkoittaa, ettei se mene läpi pelkästään vastuullisten hallituspuolueiden tuella, vaan mukaan tarvitaan myös osa oppositiosta.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että Keskustan ja Liike Nytin lisäksi myös SDP on saatava lain taakse, koska Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat ilmoittaneet asettuneensa hybridisotaa valmistelleen Vladimir Putinin tueksi. Eikä tämä ole jäänyt huomaamatta edelliseltä pääministeripuolueelta, joka vaatii lakiesitykseen sisällytettäväksi sellaista järjestelyä, jonka perusteella kansainvälistä suojelua tosiasiassa tarvitseville voidaan tarjota suojelua. Käytännössä tämä tarkoittaisi mahdollisuutta esittää rajavartijalle todisteet omasta kansainvälistä suojelua vaativasta tilanteestaan.
Jos ja kun hallitus tekee vaaditut muutokset, pitäisi laki viedä vielä perustuslakivaliokuntaan, minkä jälkeen suurin osa suurimman oppositiopuolueen kansanedustajista voisi hyväksyä sen. Se tarkottaisi mitä todennäköisimmin lain läpimenoa, sillä vain kaksi demarikansanedustajaa - Nasima Rasmyar ja Elisa Gebhard - on ilmoittanut tukevansa Venäjän hybridisotaa - eli suhtautuvansa lakiesitykseen joka tapauksessa kielteisesti. Lisäksi hallituspuolueiden kansanedustajista Eva Biaudet (ruots) asettunee Putinin tueksi.
Tästä kaikesta jokaisen suomalaisen olisi hyvä ymmärtää, että Suomen turvallisuuden kannalta parhaassakin saavutettavissa olevassa tilanteessa rajalakiin on tulossa työkalu, jota hybridihyökkäyksen toteuttaja voisi hyödyntää. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaisi hybridiaseina käytettävien turvapaikanhakijoiden varustamista sellaisilla - väärennetyillä - asiakirjoilla, joiden perusteella he näyttäisivät olevan oikeutettuja turvapaikkaan.
Näin toimien voitaisiin kuormittaa suomalaista oikeuslaitosta ja virkamieskuntaa, joiden tehtäväksi tulisi selvittää turvapaikanhakijoiden asiakirjojen aitous ja päättää heidän tosiasiallisesta suojelun tarpeestaan. Eikä sellainen tietenkään tapahdu ilman resursseja, mikä näkyisi kaikille suomalaisille hallinnollisten päätösten ja oikeuslaitoksen toiminnan tahmeutumisena.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Lindtmanin SDP Kuusisen vai Tannerin linjalla?
Ankka, joka korosti uuden rajalain kiireellisyyttä
Arkkipiispa Tapio Luoma ja kirkko asettuivat Venäjän tueksi
Suomen hallituksen eduskunnan käsiteltäväksi jättämä käännytyslaki menee läpi ainoastaan, mikäli se saa hallituspuolueiden ja Keskustan lisäksi parlamenttimme sosiaalidemokraattien tuen. Toisin sanoen Antti Lindtmanin johtamalla SDP:llä on juuri nyt jonkinlaisen pelin paikka.
Siis vähän kuin Otto Wille Kuusisella oli pelin paikka aivan 1930-luvun lopulla, kun hän ryhtyi Venäjän vasalliksi ja asettui puheenjohtajaksi ja ulkoasiainministeriksi Terijoen hallitukseen. Jos historia olisi mennyt toisin, olisi Otto Wille saanut hallita - toki vain generalissimuksen ohjaamana - koko Suomea.
Onneksi Suomen kansa kuitenkin yhdistyi vastustamaan Stalinin pyrkimyksiä ja otti talvisodassa torjuntavoiton, jonka seurauksena maa jäi itsenäiseksi ja vältti Baltian maiden kohtalon. Ja Otto Wille jäi vaikuttamaan Stalinin hirmuhallinnossa maanpetturina.
SDP:n tilanne ei tietenkään ole yhtä dramaattinen kuin Kuusisen. Eihän kyseessä lopulta ole muusta kuin Venäjän Suomea vastaan suunnatun hybridivaikuttamisen torjunnasta. Ja siinä sivussa aseena käytetystä turvapaikkapolitiikasta.
Sikäli on mielenkiintoista, että viime elokuun jälkeen itärajan yli tulleista 1 314 turvapaikanhakijasta 351 on kadonnut vastaanottokeskuksista. Heistä yli puolet on lähtenyt muualle EU-alueelle, mistä heidät halutaan palautettavan Suomeen.
Suomeen on toistaiseksi siirretty takaisin kuitenkin vain kuusitoista henkilöä. Ja samaan aikaan vastaanottokeskuksista poistuu edelleen turvapaikanhakijoita, vaikka hiukan hitaampaan tahtiin kuin aiemmin.
Tämä kertoo siitä, että vähintäänkin merkittävä osa turvapaikanhakijoista on niin sanottuja elintasopakolaisia, eikä heillä sinänsä ole turvapaikan tarvetta. Todennäköisesti sellaisia ovat kaikki tai lähes kaikki Putinin masinoimana itärajan ylittäneet.
Tämä olisi hyvä ymmärtää myös Antti Lindtmanin johtaman SDP:n piirissä. Vaikka Venäjän "hybridiaseiden" joukossa saattaakin olla joitakin turvapaikan tarpeessa olevia henkilöitä - joille tosin olisi tarjolla suojaa myös Venäjällä - ovat tulijat suurimmalta osalta jotain aivan muuta kuin kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tarkoittamia henkilöitä. Tarkalleen ottaen he ovat kansainvälisen ihmisoikeussopimusten väärinkäyttäjiä.
Siksi kysymys kuuluukin, että katsovatko maamme sosiaalidemokraatit olevansa mieluummin Ottto Wille Kuusisen kaltaisia Putinin Venäjän juoksupoikia ja ihmissoikeussopimusten väärinkäyttäjien tukijoita vai Väinö Tannerin (sd) kaltaisia isänmaallisia suomalaisia? Vastauksen luulisi olevan helppo, vai mitä?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentinvaalit ja punainen hallinto
Ranska järkevöitti maahanmuuttolakejaan - seuraako Suomi?
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Kevät keikkuen tulevi eli lumi lähtee tulevina viikkoina myös itärajalta. Ja sen seurauksena Venäjä on mitä todennäköisimmin työntämässä maahamme kehitysmaalaisia turvapaikanhakijoita, jotka toimivat ammuksina Putinin hybridisodassa.
Siksi Petteri Orpon (kok) hallitus on sisäministeri Mari Rantasen (ps) johdolla laatinut uuden rajalain, joka mahdollistaa aiempaa paremmin maan turvallisuuden puolustamisen Venäjän hybridisotaa vastaan. Sen mukaan turvapaikanhakija voidaan käännyttää rajalta ilman, että hänellä on mahdollisuutta jättää turvapaikkahakemusta.
Hallitus haluaa saattaa lain voimaan mahdollisimman pikaisesti eli ennen kuin Venäjän masinoimat turvapaikanhakijat tulvivat rajojen yli. Näin Suomi voisi nojautua voimassa olevaan lainsäädäntöön torjuessaan hybridihyökkäystä.
Ylen toimitus on vähemmän yllättävästi etsinyt lakia kritisoivan tutkijan, jollainen löytyikin Siirtolaisinstituutista. Hänen - Eveliina Lyytisen - mukaansa hallituksen ehdotus poikkeuslaiksi on ristiriidassa sekä Suomen lainsäädännön että kansainvälisten sopimusten kanssa ja jos se hyväksyttäisiin, "ajautuu Suomi...niiden maiden ryhmään, joissa ei tosiasiallisesti ole kaikkialla mahdollisuutta hakea turvapaikkaa".
Tämä saattaa tietenkin pitää paikkansa, mutta hyökkäyksen kohteena oleva joutuu aina valitsemaan ruton ja koleran välillä. Eli pitäisikö puolustautua siinä syntyvistä uhreista huolimatta vai antautua vääryyttä tekevälle hyökkääjälle.
Siksi Eveliina Lyytinen ja hänen hengenheimolaistensa on nähtävä - ellei nyt aivan maanpettureina tai Venäjän liittolaisina niin ainakin - Putinin hyödyllisinä idiootteina. Ja mahdolliset rikkomukset kansainvälisiä sopimuksia vastaan tulee panna pikemminkin hyökkääjän toimien kuin sen kohteeksi joutuneen osapuolen syyksi.
Tämäkin tapaus osoittaa, että kansainvälisen yhteisön tulisi mahdollisimman pikaisesti avata kansainvälistä suojelua koskevat sopimuksensa huomioimaan hybridisotaan liittyvät tosiasiat ja niiden aiheuttamat haasteet. Lainsäädännönhän pitäisi pikemminkin oikeuttaa hyökkäykseltä puolustautuminen sen sijaan, että ne nyt toimivat työkaluna aggressiivisille diktaattoreille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansainvälinen pakolaissopimus on korvattava oikealla ja kohtuullisella lailla
Itäraja on suljettu, mutta mitä seuraavaksi?
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Suomen laki ei talli turvapaikanhakijoiden pitämistä erillään muusta yhteiskunnasta. Näin meille kertoi sisäministeri Mari Rantanen (ps).
Siten Suomi ei pysty laillisesti estämään maahamme saapuvia perusteettomia turvapaikanhakijoita tai venäläisten palveluksessa olevia desantteja liikkumasta maassamme tai laajemmin EU:n alueella. Ja siksi meillä on - sisäministerin sanoin - "tarvetta lisätä tehokkuutta, kun lähtökohtana on se, että ei tule yhtään sellaista henkilöä, joka aiheuttaa uhkaa kansalliselle turvallisuudelle tai sisäiselle turvallisuudelle".
Nykyinen tilanne osoittaa demokraattisen päätöksenteon heikkouden silloin kun kansa on jakaantunut kahteen leiriin. Maahanmuuton osaltahan suomalaisille on käynyt juuri näin, koska lähinnä vihervasemmistoon ja arvoliberaaleihin kuuluvat haluavat täyttää maamme kehitysmaalaisilla, kun taas konservatiiviset ja pragmaattiset ihmiset haluaisivat ehkäistä sekä meillä että muualla maailmassa yhteiskunnalliseen muutokseen johtavaa kansainvaellusta.
Tästä ruususen unesta useimmat arvoliberaalitkin poliitikot ovat kuitenkin heränneet viimeistään sen jälkeen kun on käynyt ilmi, että Venäjä on käyttänyt hyväkseen kehitysmaalaisten intoa hakeutua Länsi-Euroopan lihapatojen ääreen. Sen se on tehnyt paitsi toimittamalla turvapaikanhakijoita rajoillemme niin myös pyrkimällä värväämään näiden joukosta vakoilijoita.
Edelle kirjoittamani perusteella näyttääkin siltä, että lopultakin on tullut aika suhtautua nykyajan kansainvaellukseen sen vaatimalla vakavuudella ja saattaa lainsäädäntömme ajan tasalle. Ja siksi on erinomaista, että Suomessa on vallassa hallitus, jossa ovat edustettuna parhaiten humanitaarisen maahanmuuton ongelmallisuutta ymmärtävät puolueet (tästä linkistä puolueidemme asenteiden hämmentävän lujaa stabiiliutta osoittavaan kirjoitukseeni kolmentoista ja puolen vuoden takaa).
Siksi myös tavalliset kansalaiset voivat juuri nyt toivoa, että maahanmuuttoon liittyvä lainsäädäntömme saatetaan lopultakin tosiasioiden vaatimalle tasolle. Eli huolehditaan turvapaikanhakijoiden vaatimusten sijaan ensisijaisesti vastaanottavan maan eli Suomen kansalaisten oikeuksista.
Tämä ei kuitenkaan yksin riitä, vaan Suomen tulee jatkossa toimia sen puolesta, että auttamatta vanhentuneet - ja kosketuspintansa todellisuuteen menettäneet - kansainväliset Geneven sopimukset korvataan nykyajan tosiasiat huomioivalla uudella lainsäädännöllä. Ja että sellaisen synnyttyä se saatetaan voimaan koko EU:n alueella.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantasella on kolme kuukautta aikaa
Kunniamurha ja intersektionaalinen feminismi
Martti Koskenniemi ajatustenlukijana
Eläkeläisprofessori Martti Koskenniemi arveli pääministeri Petteri Orpon (kok) puhuvan kansainvälisen pakolaissopimuksen muuttamisesta avatakseen latua sopimuksen rikkomiselle. Samalla hän väitti, että väkisin rajan yli hybridiaseina pyrkivien kehitysmaalaisten estäminen olisi juuri tällaista rikkomista.
En lähde arvostelemaan arvostetun professorin näkemystä jälkimmäisestä seikasta. Sen sijaan huomautan, että koska monet maat ovat jo tehneet näin osoittaa kyseisen sopimuksen kelvottomuuden ja siten myös muuttamisen tarpeen. Ja siksi hänen epäilen hänen kykyään lukea pääministerin ajatuksia ja motivaatioita.
Tästä huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että milloin mitäkin keinoa käyttävän kehitysmaalaisten kansainvaelluksen pysäyttäminen on aivan mahdollista myös nykyisen pakolaissopimuksen puitteissa. Se edellyttää vain sen, ettei Suomea - tai EU:ta - koeta kehitysmaissa houkuttelevaksi määränpääksi.
Tässä mielessä panin viime vuoden puolelle tyytyväisenä merkille hallituksen aikeen sijoittaa turvapaikkaa hakevat ihmiset avointen vastaanottokeskusten sijaan suljettuihin järjestelykeskuksiin, josta heillä ei ole asiaa ympäröivään yhteiskuntaan ennen rekisteröintiä. Toki olisi ollut vielä parempi, mikäli ovien avaaminen tapahtuisi - vuosien takaisen ehdotukseni mukaisesti - vasta sitten, kun heille olisi myönnetty turvapaikka.
Asiaa auttaisi myös se, että turvapaikkahakemuksen saisi jättää vain yhden kerran ja sen myöntämisen ainoaksi perusteeksi muutettaisiin kotimaassa todennettu akuutti hengenmenetyksen vaara etnisis-kulttuurisista syistä. Eli toisin sanoen käynnissä oleva kansanmurha.
Siis sellainen, joka aikanaan johti tässä puheena olevan Geneven sopimuksen solmimiseen. Tämä vaatisi kuitenkin sopimuksen muuttamisen, josta Suomen kannattaisi tehdä avaus.
Edellä mainittujen seikkojen lisäksi olisi luonnollisesti muutettava turvapaikan saaneiden oikeuksia suhteessa Suomen kansalaisiin. Niistä oleellisin on sosiaaliturvan sitominen Suomen kansalaisuuteen, mikä vähentäisi maamme houkuttelevuutta sosiaaliturvaperusteisten elintasopakolaisten keskuudessa. Sen sijaan heille tulisi järjestää elämisen minimiehdot täyttävä sijoitus, suomen kielen, lain ja kulttuurin opetusta sekä puhdetöitä ruuan ja asumisen vastineeksi.
Listaa voisi toki jatkaa, mutta jätän asian tällä kertaa tähän sillä huomautuksella, että nykyisenkaltainen humanitaarisen maahanmuuton politiikka on tullut tiensä päähän lukuisissa EU-maissa. Ja siksi Geneven pakolaissopimusta tultaneen joka tapauksessa muuttamaan - tai ainakin tulkitsemaan uudelleen - siitä riippumatta, miten arvostettu emeritusprofessorimme lukee pääministerimme tai muidenkaan poliitikkojen ajatuksia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Liian hyvää ollakseen todellisuutta
Kehitysmaalaistuminen etenee
Olisiko nyt oikea aika kaataa hallitus?