Pohjoisen merijään pinta-ala kasvoi lokakuussa suhteessa viime vuoteen

Kuukausi vaihtui ja jälleen on aika ottaa esille pohjoisen napajään kehitys. Tällä kertaa siis sen lokakuisen keskipinta-alan osalta. Se on esitetty alla olevassa kuvassa.

Lokakuu on kaikista kuukausista sikäli mielenkiintoisin juuri nyt, että silloin jään pinta-ala on näyttänyt sulaneen suoraviivaisimmin, koska kaikkien muiden kuukausien tilastoissa vuosi 2007 muodostaa paljon lokakuuta selkeämmän vedenjakajan jään sulamisen nopeudessa. Kuluva vuosi ei ehkä muuta tätä tilannetta kovin paljon, mutta totuus on, ettei jään lokakuinen pinta-ala ole tänä vuonna aivan tilastohistorian pienimpiä. 

Se sijoittuu vuosittaisessa vertailussa vuosien 2020, 2007, 2016, 2024, 2012, 2019 ja 2018 jälkeen kahdeksanneksi, joten ei sen pinta-alan kasvukaan toki ole erityisen merkittävää. Siitä huolimatta merijään lokakuista pinta-alaa kuvaavan tilaston antama tuki käsitykselle ennustetusta pohjoisen napajään pikaisesta sulamisesta heikkenee jonkin verran aiemmasta. 

Päivän aiempi merkintä:
Onnea Keski-Suomen poliisille konnajahdissa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennuste: 2040-2050-luvulla syntyy ilmasto- ja ympäristökriisien sarja
Päättyykö korvaamaton aikasarja?
Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin

Kun jäät lähtivät järvistä jo helmikuussa ja teinit joutuivat töihin

Kulunut maaliskuu oli Ilmatieteen laitoksen tilaston mukaan mittaushistorian kuumin Helsingissä. Sodankylässäkin se oli kohtuullisen lämmin, mutta kuitenkin viileämpi kuin esimerkiksi viime vuonna.

Talvitilastojen mukaan ei kummallakaan paikkakunnalla ollut kuitenkaan erityisen kuumaa, vaikka toki lämmintä, kuten itse kukin muistaa. Sen sijaan viime keskiviikko eli huhtikuun toinen päivä oli Helsingissä poikkeuksellisen lämmin, sillä lämpötila kipusi Kaisaniemessä 17,5 asteeseen ja Kumpulassa jopa 18,6 asteeseen. 

* * *

Tästä tuli mieleeni, että lämpimiä säitä on Suomessa ollut aiemminkin ja vieläpä hirvittävin seurauksin. Vuonna 1696 - Wikipedian mukaan - kävi nimittäin niin, että "tammi- ja varsinkin helmikuussa 1696 Pohjois-Euroopassa vallitsivat vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämpimät säät. Niinpä 2. helmikuuta Tukholmassa kasvoi jo sormen pituista ruohoa, ja 11. helmikuuta jäät lähtivät Etelä-Suomen järvistä."

Valitettavasti tuolloin talvi ei ollut vielä ohi, eikä maaliskuusta tullut lämmin. Sen sijaan - jälleen Wikipedian mukaan - "monet talonpojat ryhtyivätkin jo kylvötöihin. Mutta maaliskuun 7. päivänä alkoivat kovat pakkaset uudestaan ja tuhosivat sen, mikä oli jo kylvetty."

Tämän kaiken seurauksena kylvötöihin päästiin vasta myöhään keväällä ja halla tuhosi sadon jo elokuussa. Lopputuloksena tästä kaikesta oli Suomen tunnetun historian ankarin nälänhätä, jonka seurauksena neljännes tai jopa kolmannes maatamme asuttaneista ihmisistä kuoli. 

* * *

Nykyaikana lämpimät talvisäät tai edes kesätulvat tai -hallat eivät aiheuta Suomessa nälänhätää saati nälkäkuolemia. Siitä huolehtivat hyvin toimiva maailmankauppa ja suomalaisten - ainakin maailman mittakaavassa - hyvä maksukyky. 

Tämä asia olisi hyvä uutisoida erityisesti kaikille niille nuorille - ja miksei vanhemmillekin - ihmisille, joita vaivaa ilmastoahdistus. Ja jotka sen takia kokevat jopa mielenterveyden ongelmia. 

Samalla heille voisi tähdentää, että tosiasiassa suomalaisten elinolosuhteet ovat nykyisin paremmat kuin milloinkaan aiemmin koko ihmiskunnan historian aikana. Ja itse asiassa tämä koskee maailman kaikkia ihmisiä, sillä olisihan toki maailman väestöräjähdys käynnistynyt tehokkaiden ehkäisymenetelmien puuttuessa jo aiemminkin - Afrikkaa myöden - mikäli elinolosuhteet olisivat sen sallineet.

Nuorille voisi myös kertoa, ettei kenenkään suomalaisen tarvitse kuolla nälkään tai lähteä alle 15-vuotiaana hankkimaan leipäänsä omalla työllään, kuten varattomien perheiden lasten piti tehdä vielä noin sata vuotta sitten. Tämä koski muiden muassa molempia isoäitejäni, jotka lähetettiin leipätöihin jo yhdeksänvuotiaina. 

Töihin lähti elantoaan hakemaan myös isäni, joka pääsi tiilitehtaalle kärräämään savea 12- tai 13-vuotiaana. Hän tilitti palkkansa tuberkuloosia sairastaneelle ja sodan seurauksena yksinhuoltajaksi jääneelle äidilleen ruuan ja lääkkeiden hankkimiseksi. Tätä jatkui kunnes Mycobacterium tuberculosis korjasi satonsa, eikä äiti enää tarvinnut ruokaa ja pikkusisarukset sijoitettiin muualle.

* * *

Jokin aika sitten uutisoitiin, ettei Euraasian pohjoispuolelta kiertävää koillisväylää ole käytetty niin paljon, kuin Vladimir Putin olisi halunnut. Kuluneen talven jääolojen mukaan ensi kesä näyttää kuitenkin lupaavalta: arktisen jään keskipinta-ala oli nimittäin viime kuussa pienempi kuin minään maaliskuuna koko vuodesta 1979 alkaneen mittaushistoriansa aikana. 

Toisaalta arktisen merijää ei ole kesäisin ottanut sulaakseen vaan sen pinta-ala on vuodesta 2007 alkaen osoittanut lähinnä satunnaista vaihtelua. Nähtäväksi kuitenkin jää, muuttuuko tilanne kuluvana vuonna, kun lähtötilanne on sen suhteen - ainakin venäläisten kannalta - aivan erinomainen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen
Shampanjasosialismia kannattava yhteiskunnallinen nyyhkyluokka
Tieteellis-tekninen kehitys ja taide

Helmikuun lämpö tuotti uuden ennätyksen

Kulunut helmikuu oli etenkin Etelä-Suomessa poikkeuksellisen lämmin, vaikkei ilmeisesti kuitenkaan koko mittaushistorian kuumin. Näin voisi päätellä siitä, että vaikka lunta on ollut maassa niukasti, on sitä - oman muistikuvani mukaan - kuitenkin ollut selvästi enemmän kuin vuoden 2008 helmikuussa. 

Joka tapauksessa Suomen tilanne sopii yhteen hyvin sen kanssa, että viime vuoden on kerrottu olleen koko maapalloa koskevan mittaushistorian lämpimin. Ja kuten hyvin muistamme, on jo kauan sitten kerrottu, että ilmastomallien mukaan lämpenemisen pitäisi olla pohjoisella napa-alueella koko muuta maailmaa nopeampaa, joten sen jääpeitteen kehitys on erityisen mielenkiintoista seurattavaa.

Kuten suurin osa teistä - arvoisat lukijani - varmasti tietävät, olen jo pitkään seurannut arktisen merijään pinta-alaa National Snow Ice Data Centerin tilastoista ja ihmetellyt, miksei maapallon ilmaston lämpeneminen ole juurikaan näkynyt sen kehityksessä. Ja siksi olen odottanut sitä, että helmikuun tilanne lisättäisiin kyseiseen tilastoon kaiken kansan ihmeteltäväksi. 

Nyt se on sitten saatavilla ja kertoo arktisen merijään pinta-alan olleen pienempi kuin yhtenäkään helmikuuna siitä alkaen kun tilastoa on pidetty. Tämä näkyy alle piirtämästäni kuvasta, jossa käyräksi piirtämäni havaintosarja painuu kuluvan vuoden kohdalla syvälle alas.

Nähtäväksi siis jää, miten arktiksen jääpeite kehittyy jatkossa. Ennen kaikkea on kysyttävä, että jatkaako se sulamistaan myös tulevina kuukausina saavuttaen lopulta koko mittaushistoriansa alimman pinta-alansa syyskuussa, jolloin jää saavuttaa vuotuisen minimikokonsa. Vai jääkö kulunut helmikuu sittenkin pelkäksi tilastopoikkeamaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mittaushistorian lämpimin tammikuu
Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen

Mittaushistorian lämpimin tammikuu

Aamun uutisten mukaan kulunut tammikuu oli koko maailman mittakaavassa mittaushistorian lämpimin. Tarkalleen ottaen sen kerrottiin olleen 0,79 astetta lauhempi kuin ilmastollisen vertailukauden eli vuosien 1991–2020 tammikuiden keskimääräinen lämpötila eli 1,75 astetta kuumempi kuin esiteollisena aikana.

Tämä sai minut luonnollisesti katsomaan, että olisiko myös arktinen merijää sulanut ajankohtaan nähden mittaushistoriansa pienemmäksi. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan sen tammikuinen keskipinta-ala oli vuonna 2018 tämänvuotista pienempi. 

Merijäälle on kuitenkin kaksi mittaustatapaa, joista toista kutsutaan jään laajuudeksi. Näitä kahta voisi verrata reikäjuustoleikkeen mittaukseen. Eli jään "laajuus" vastaa juustosiivun mittoja reiät mukaan lukien kun taas "pinta-alasta" on poistettu reiät. 

Siksi oli jonkinlainen "pettymys" havaita, ettei jään tammikuinen keskilaajuus ollut mittaushistorian pienin, vaan myös se oli vuonna 2018 laajempi kuin viime kuussa. Toisin sanoen näyttää siltä, että arktisella alueella ilmakehän ja/tai meren lämpötilat ovat olleet vuonna 2018 korkeammat kuin kuluneena tammikuuna.

Tämä sopii yhteen sen kanssa, että lämpimimmästä tammikuusta kertoneen uutisen mukaan ilmakehän lämpötila oli erityisen korkea Etelä- ja Itä-Euroopassa mukaan lukien Venäjän länsiosat, mutta koko Euroopassa "vain" mittaushistorian toiseksi lämpimin. 

* * *

Kuten kaikki lienevät huomanneet, oli kulunut tammikuu lämmin myös Suomessa, mutta ei kuitenkaan poikkeuksellinen. Näin siksi, että tammikuu oli tämänvuotista lämpimämpi Sodankylässä toissavuonna ja Helsingissäkin viisi vuotta sitten. 

On myös hyvä huomata, että jo vuoden 1925 tammikuu oli molemmilla paikkakunnilla lämpimämpi kuin tänä vuonna. Ja Sodankylässä oli kulunutta vuotta leudompaa jo koko tilaston toisena mittausvuonna 1909.

Tässä suhteessa oli mielenkiintoista huomata, että yksi maailman ilmastoa seuraavista toimijoista eli NASA:n Goddard Institute for Space Studies on omissa tilastoissaan muokannut Helsinki-Vantaan lentoaseman tilastoja alla olevassa kuvassa näkyvällä tavalla. Siinä alkuperäiset mittaustulokset näkyvät vihertävällä ja muokattu data mustalla. Sodankylän data on entisellään.

* * *

Lopuksi kiinnitän teidän - arvoisat lukijani - huomion siihen, että pohjoisen merijään tilanne on muuttunut tammikuun jälkeen. Sen laajuus - josta on käytettävissä päivittäistä dataa toisin kuin pinta-alasta - nimittäin suorastaan romahti tammikuun 28. ja helmikuun 3. päivän välillä, minkä seurauksena se on helmikuun 1. päivästä lähtien ollut - ajankohtaan nähden - vuodesta 1979 alkaneen mittaushistoriansa pienin.

Nähtäväksi siis jää, nähdäänkö kuluvana vuonna selviä merkkejä ilmaston lämpenemisestä myös pohjoisella napa-alueella, vai palautuuko sitä peittävä jää vuoden kuluessa jälleen entisiin mittoihinsa. Eli sulaako arktinen merijää kuluvana kuukautena mittaushistoriansa pienimpään kokoon, vai jääkö se lopulta suuremmaksi kuin vuosina 1984 tai 2018. 

Palaan luonnollisesti asiaan jälleen, kun siitä on jotain kommentoitavaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen juttu Kalifornian metsäpaloista sisälsi virheellisen väitteen
Pohjois-Euroopan hikinen ja kylmä tulevaisuus
Sulaako arktinen merijää ilmakehän kasvihuonekaasujen lisääntyessä?

Pohjois-Euroopan hikinen ja kylmä tulevaisuus

Maailman keskilämpötila oli Copernicus-ilmastopalvelun mukaan mittaushistorian toiseksi lämpimin. Ja vain 0,04 astetta kylmempi kuin viime vuonna. 

Syynä tähän oli asiasta kertoneen uutisen mukaan ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos. Sen sijaan siinä ei mainittu lainkaan ilmastoa tunnetusti lämmittävää El Niño-ilmiötä, joka on päättymässä, mikä selittänee sen, että heinäkuussa päättyi - edelleen saman uutisen mukaan - myös kolmetoista kuukautta kestänyt peräkkäisten lämpöennätysten jakso.

Heinäkuun globaalista lämpötilasta kertoneessa jutussa haastatellun Ilmatieteen laitoksen toimialajohtajan Hannele Korhosen mukaan "pitkäaikaiset mittaukset osoittavat kuitenkin kiistatta kesien lämmenneen Pohjois-Euroopassa 1900-luvun alusta lähtien".

Tässä mielessä on ollut mielenkiintoista huomata, että pohjoisen merijään pinta-ala oli historian pienimpien joukossa, heti vuosien 2020, 2012, 2019 ja 2007 jälkeen. Tämä näkyy tilaston perusteella piirtämästäni kuvasta.  

Itse asiassa kuvan perusteella näyttäisi siltä, että pohjoisen napajään heinäkuinen pinta-ala on pikemminkin vakiintunut viitisentoista vuotta sitten uudelle - aiempaa pienemmälle tasolle. Eikä siten ole sen enempää supistumassa kuin kasvamassakaan siitä huolimatta, että ilmastomallien mukaan juuri maapallon pohjoisimpien osien tulisi lämmetä muuta maapalloa nopeammin - ja merijään siten sulaa kiihtyvällä tahdilla. 

Tosin olemme saaneet viime päivinä lukea myös vaihtoehtoisesta mallinnuksesta, jonka mukaan Atlantin virtaukset olisivat joidenkin mallien mukaan romahtamassa ilmaston lämpenemisen takia, minkä seurauksena jopa Englannin rannikko olisi jäässä jo sadan vuoden kuluttua. Tämä tapahtuisi todennäköisimmin ennen vuotta 2050, mutta viimeistään vuoteen 2064 mennessä.

Toisin sanoen ilmastotieteellä on tarjottavanaan kaksi mallia, joista ensimmäisen mukaan pohjoista Eurooppaa kohtaa kuumuuskatastrofi ja toisen mukaan se kylmenee järkyttävällä tavalla. Eli yksi malli ennustaa meille hikistä ja toinen kylmää tulevaisuutta.

Nähtäväksi jää, kumpi hypoteesi tulee falsifioiduksi ja kumpi saa tukea tulevista ilmastomittauksista ja pohjoisen jääpeitteen pinta-alan kehityksestä. Juuri nyt jälkimmäinen tilasto ei tue oikein kumpaakaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rypälemehu ilmastomittarina
Vantaan koulusurman syyt ja yllättävä havainto
Kylmä talvi

Sulaako arktinen merijää ilmakehän kasvihuonekaasujen lisääntyessä?

Kulunut vuosi on Ilmatieteen laitoksen mukaan ollut Suomessa jonkin verran tavanomaista lämpimämpi. Sen mittausten mukaan "koko maan keskilämpötila oli noin 3,2 astetta, mikä on 0,3 astetta yli pitkän ajan eli vuosien 1991‒2020 keskiarvon. Vuosikeskilämpötila vaihteli lounaissaariston reilusta +7 asteesta Lapin luoteisosan noin -1 asteeseen."

Sen sijaan Kiinassa kulunut vuosi oli koko sikäläisen mittaushistorian kuumin. Lisäksi sitä - Helsingin sanomien mukaan - "koettelivat viime vuonna myös useat sään ääri-ilmiöt ja helleaaltojen jaksot".

Eikä ihme, sillä joulukuun alun uutisten mukaan kulunut vuosi oli koko maailman mittakaavassa koko mittaushistorian kuumin. Siksi oli jännittävää palata vanhaan harrastukseeni eli ilmakehän hiilidioksidin ja ilmastomallien mukaan muuta maailmaa nopeammin lämpenevän arktisen alueen jääpeitteen kehitykseen. 

Alla olevassa kuvassa on esitetty tuon jääpeitteen vuosittaisen keskipinta-alan vaihtelu koko sen mittaushistorian aikana. 

Siitä nähdään, että huolimatta maanpinnan sääasemilla tapahtuneiden mittausten mukaisesta poikkeuksellisen lämpimästä vuodesta, on pohjoisen napajään keskikoko itse asiassa ollut viime vuodet pikemminkin kasvusuunnassa kuin pienenemään päin. 

Seuraavaan kuvaan piirsin ehkä vieläkin mielenkiintoisemman kuvaajan. Se on pohjoisen merijään syyskuisen pinta-alan keskikoko - eli siis sen kuukauden pinta-ala, jolloin jää on pienimmillään.

Kuten arvoisa lukijani huomaa, oli pohjoisen merijään pinta-ala viime syyskuussa varsin pieni. Ei tosin mittaushistorian pienin, vaan toiseksi pienin. 

Siksi - tai siitä huolimatta - tartuin suurella innolla siihen tehtävään, jota olen vuodesta toiseen ratkonut. Eli ilmakehän kasvihuonekaasuista tärkeimmän eli hiilidioksidin pitoisuuden ja pohjoisen merijään syyskuisen keskipinta-alan väliseen tilastolliseen tarkasteluun. 

Tässä tarkastelussa olen pitänyt lähtökohtana ilmastomallien mukaista hypoteesia ajan myötä kiihtyvästä ilmastonmuutoksesta, jonka pitäisi - niin ikään näiden mallien mukaisesti - olla nopeinta maapallon arktisella vyöhykkeellä. Ja kuten me kaikki tiedämme, tulisi jään indikoida tätä muutosta sekä pohjoisen napa-alueen ilman lämpenemisen suoran vaikutuksen, että merivirtojen etelämpää tuoman aiempaa lämpimämmän veden mukanaan tuoman lisääntyvän lämpöenergian, kautta. 

Valitettavasti jouduin pettymään, sillä kuva oli hyvin samankaltainen kuin edellisenä vuonna tekemässäni vastaavassa analyysissä. Tämä näkyy alla olevasta piirroksesta.

  

Siinä näkyy sinisinä pylväinä niiden vuosien määrä, kuinka monen vuoden dataa käyttäen ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja pohjoisen merijään syyskuisen pinta-alan välillä näkyy tilastollisesti merkitsevä riippuvuus. Ja kuten arvoisa lukijani huomaa, tuki tämä analyysi selkeästi ilmastomallien ennustetta maapallon lämpenemisestä mittaushistorian alusta aina vuoteen 2001 asti. 

Vuodesta 2002 eteenpäin olen piirtänyt vain punaisia pylväitä. Punaisia siksi, ettei ilmakehän hiilidioksidin ja pohjoisen merijään välillä esiinny kyseisen vuoden jälkeen lainkaan tilastollisesti merkitsevää riippuvuutta. 

Pylväiden korkeus puolestaan ilmaisee sen, kuinka monen vuoden aineisto kutakin pylvästä kohden on käytettävissä - eli esimerkiksi vuoden 2002 kohdalla käytettävissä olivat vuodet 2003-2023 eli 21 vuoden data. Se on peräti yksitoista vuotta pidempi kuin vuodesta 2001 alkaneen - tilastollisesti merkitsevän - aineiston. 

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että pohjoinen merijään vuotuinen minimipinta-ala tosiaankin pieneni ilmaston hiilidioksidin kasvaessa aina vuoteen 2001 asti, mutta sen jälkeen tapahtuneella kasvuhuonekaasun lisääntymisellä ei ole ollut kyseisen jääpeitteen kokoon merkitsevää vaikutusta. Siten tämä analyysini falsifioi eli osoittaa vääräksi sen ilmastomalleista johdetun väitteen, jonka mukaan pohjoinen napajää olisi sulamassa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden - tai ylipäänsä kasvihuonekaasujen - lisääntymisen seurauksena. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kylmäävän kylmää
Näkyykö islantilaisen tulivuoren purkaus pohjoisessa?
Pohjoisen merijään pinta-ala ei ole supistunut sitten vuoden 2001, mutta onko nyt alkanut muutos?

Uutta tietoa ilmastomalleista

Pohjoisesta merijäästä on julkaistu uutta mielenkiintoista tutkimustietoa. Siinä tarkastellaan mitä tapahtuu, kun ilmakehän korkea hiilidioksidipitoisuus lämmittää pohjoista napaseutua, jolloin sitä peittävä merijää vähenee. Tällöin merijää sulaa aiempaa nopeammin kesällä, jolloin meren pinta paljastuu pidemmäksi aikaa imien enemmän energiaa ja nostaen lämpötiloja. 

Aikaisempien tutkimusten mukaan pilvet voivat muuttaa pinnalle imeytyvän energian määrää, joko viilentämällä pintaa estämällä auringonvalon saapumisen tai lämmittämällä pintaa sitomalla maasta vapautuvaa lämpöenergiaa. Sen sijaan ei ole juurikaan tutkittu pilvien ja Arktisen valtameren lämpötilojen yhteisvaikutusta. 

Nyt Geophysical Research Lettersissä julkaistussa tutkimuksessa käytettiin globaalia ilmastomallia, jonka avulla tutkittiin pilvien ja valtameren lämpötilojen välistä suhdetta ennen ja jälkeen merijään täydellistä sulamista eri hiilidioksidipitoisuuksissa. Matalilla hiilidioksidipitoisuuksilla merijää peitti meren suurimman osan kesästä, eikä pilvillä ollut juurikaan vaikutusta.

Sen sijaan korkeammilla hiilidioksidipitoisuuksilla Jäämeri oli vapaa merijäästä aiemmin kesällä, jolloin pilvet vaikuttavat enemmän siihen, kuinka paljon auringonvaloa pääsee sen pinnalle. Saadut tulokset viittaavat siihen, että kun Arktinen alue muuttuu kausiluonteisesti jäävapaaksi, on pilvillä voimakas viilentävä vaikutus kesäiseen mereen. 

Saamiensa tulosten perusteella tutkijat totesivat, että pilvien ja niiden säteilyvaikutusten huomioon ottaminen tulee olemaan yhä tärkeämpää arktisen alueen mallintamisessa silloin, kun Arktis siirtyy kohti kausittain jäättömiä olosuhteita. Tätä muutosta odotellessa pilvien säteilyvaikutusten realistinen mallintaminen on todennäköisesti tärkeää myös sen määrittämiseksi, kuinka paljon lämpöä on vapautettava merestä ilmakehään ennen kuin merijää voi alkaa jäätyä syksyllä.

* * *

Edellä käsittelemäni tutkimus valaisi omalta osaltaan sitä, kuinka ilmaston lämpenemiseen maapallon eri osissa liittyy vielä paljon tuntemattomia - ja monella tavalla merkittäviä - tekijöitä. Siksi on ymmärrettävää, etteivät ilmastonmuutoksen ennusteet ole aina osuneet kohdalleen, vaan lähinnä ennakoineet kerta toisensa jälkeen toteutunutta kehitystä nopeampaa lämpenemistä.

Näin on ollut myös pohjoisella Jäämerellä, kuten blogiani säännöllisesti seuraavat lukijani tietävät. Ja näin on myös tällä hetkellä, sillä tuoreimman eli toissapäiväisen mittauksen mukaan jään laajuus on mittaushistorian kuudenneksitoista pienin eli jää on ollut vastaavana ajankohtana pienempi vuosina 2022, 2021, 2020, 2019, 2018, 2017, 2016, 2015, 2014, 2011, 2007, 2006, 2005, 2004 ja erittäin mielenkiintoisesti mittaushistorian yhdentenätoista vuonna 1989.

Meillä on myös tieto pohjoisen napajään huhtikuun keskimääräisestä pinta-alasta. Se oli viime kuussa suurempi kuin vuosina 2022, 2021, 2020, 2019, 2018, 2017, 2016, 2015, 2014, 2011, 2007, 2006, 2005, 2004, 1996, 1995, 1986, 1984, 1983 ja 1981. Toisin sanoen jään huhtikuinen pinta-ala on ollut nykyistä pienempi useiden mittaushistorian alkutaipaleen vuosina. 

Tässä lienee syytä kerrata, miten nämä kaksi mittausperustetta poikkeavat toisistaan. Merijään laajuus on kaikkien ruudukkosolujen alueiden kokonaissumma, joissa on vähintään 15% jääpitoisuus, kun taas merijään pinta-ala lasketaan vähintään 15% jääpitoisuuden omaavien ruudukkosolujen jäisten alueiden ja niiden jääpitoisuuden perusteella. Ensin mainittu vastaa siten lähinnä reikäjuustosiivun pinta-alaa reikineen kun taas jälkimmäisessä on laskettu siivun pinta-ala ilman reikiä. 

Tässä on mielenkiintoista se, että näiden kahden mittaustavan lopputulokset poikkeavat selvästi toisistaan. Tästä kertoo se, että napajään viime huhtikuun keskimääräinen laajuus on suurempi kuin vuosina 2021, 2020, 2019, 2018, 2017, 2016, 2014, 2007, 2006 ja 2004, mutta selvästi pienempi kuin kaikissa 1980- ja 1990-luvun mittauksissa. Siten sen antamat tulokset vastaavat syystä tai toisesta napajään pinta-alaa paremmin ilmastomallien ennusteita.

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla pohjoisten merien jääpeite kehittyy tulevina vuosina. Sulaako se ennusteiden mukaan, vai onko sittenkin käymässä niin, että jääpeitteen katoamista ennustavat ilmastomallit osoittautuvat siksi puutteellisiksi, ettei sulamista tapahdu lainkaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
WMO: Jäätiköiden sulamista ei voi enää estää
Fatim Diarra tulisi valita Vihreiden puheenjohtajaksi puolueen uskottavuuden säilyttämiseksi
Uusi malli pohjoisen napajään kehityksestä