Sekasikiöitä ja turvapaikkaa hakenut talebani

Eilisen kahden suomenkielisen (yksi ja kaksi) sekä petoja koskevan englannikielisen merkinnän jälkeen on aika palata arkeen ja kirjoittaa hirviöistä. Amerikkalaiset ovat nimittäin ilmoittaneet herättäneensä henkiin jääkauden aikana eläneen hirviösuden. Tai tarkemmin sanottuna tehneensä harmaasuden ja muinaisen hirviösuden hybridin eli sekasikiön.  

Tämän mahdollisti kaksi asiaa. Ensimmäinen niistä on se, että hirviösuden genomi on onnistuttu määrittämään fossiilisesta aineistosta. Ja toinen ylipäänsä eliöiden DNA:n muokkausmenetelmien kehittyminen. 

Tapaus on ensimmäinen laatuaan ja sikäli mielenkiintoinen, että kyseinen eläinlaji ei itse asiassa ole kovin läheistä sukua sudelle, vaan kokonaan eri sukuun luokiteltu koiraeläinten heimoon kuuluva otus. Siten geneettisiä muutoksia on pitänyt tehdä melko paljon, eivätkä syntyneet eläimet välttämättä - tai edes todennäköisesti - käyttäydy alkuperäisten hirviösusien tavoin.  

Nähtäväksi jää, mitä näille hybridieläimille tehdään jatkossa. Tuleeko niistä vapaita petoja pohjoisamerikkalaiseen luontoon vai - kuten pikemminkin luulen - rahantekoon valjastettuja näyttelykappaleita eläintarhoihin tai jopa jonkinlaisiin kiertäviin näyttelyihin. Samoin on mielenkiintoista nähdä, seuraako hirviösuden palauttamiselle jatkoa esimerkiksi mammuteista tai pussihukista.

Varmaa on kuitenkin se, että nyt synnytetyt eläimet johtavat vilkkaaseen keskusteluun tieteen etiikasta. Eikä liene pienintäkään epäilystä siitä, että sen kuumimmaksi alueeksi muodostuvat ihmisten oman sukulaiset. 

Onhan nyt onnistuneesti käytetyillä menetelmillä mahdollista palauttaa eloon - ainakin periaatteessa - myös kadonneita ihmislajeja. Siis esimerkiksi neandertalilaisia, denisovalaisia tai jopa pystyihmisiä. 

* * *

Hirviösusi ei ollut todellisuudessa mikään muita petoja kummallisempi hirviö. Sen sijaan sellaiseksi voitaneen katsoa afgaanimies, joka oli osallistunut teloituksiin Talebanin riveissä, mutta haki siitä huolimatta turvapaikkaa Suomesta.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan talibani ei kuitenkaan voi saada kansainvälisiin sopimuksiin perustuvaa suojelua, koska hän oli osallistunut seitsemän henkilön surmaamiseen - eli sotarikokseen - eikä ollut toiminut pakkotilassa. Näin siitä huolimatta, että kyseinen henkilö oli - ainakin oman kertomansa mukaan - pakotettu liittymään Talibanin joukkoihin 15–16-vuotiaana syksyllä 2014.

Turvapaikkaa hakenut mies oli ollut Talebanin joukoissa noin vuoden ajan, ennen kuin hän pääsi pakenemaan taistelutilanteen yhteydessä. Hän oli sinä aikana osallistunut talibanien toimintaan noin vuoden ajan, eikä ollut - ensimmäistä koulutuksena tapahtunutta ampumistilannetta lukuun ottamatta - pyrkinyt kieltäytymään annetuista tehtävistä.

Hän myös uskoi Talebanin opetuksia ja piti niitä oikeina, eikä ollut yrittänyt paeta järjestöstä vuoden aikana. Siten - oikeuden päätöksen mukaan - hänen ei voida katsoa olleen sellaisen perustellun ja nimenomaisen uhan alla, josta kansainvälisesti määritellyssä pakkotilan käsitteessä on kysymys.

Tähän päätökseen on varmasti kaikkien suomalaisten syytä olla tyytyväisiä. Ja samalla ajatella kauhulla sitä, mitä olisi seurannut siitä, että kyseinen talebani olisi saanut pysyvän oleskeluluvan Suomeen. 

Enää onkin vain toivottava, että talebanitaistelija palautetaan takaisin kotimaahansa, eikä hän pysty jäämään Suomeen millään verukkeella. Sekä kannustettava viranomaisia hoitamaan hänen maastapoistamisensa tehokkaasti ja nopeasti. Ja pidättäytyvän käynnistämästä prosessia hänen tuomitsemisekseen oikeudenkäynnnissä, jonka kulut menisivät suomalaisten veronmaksajien piikkiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eva Biaudet vaati afgaaninaisia Suomeen - kyllä, mutta vain yhdellä ehdolla
225 miljoonan dollarin sekasikiö
Afgaaneillakin on oikeus haluamaansa hallintoon

Bakteeri olikin soluelin

Mitokondriot olivat alkujaan itsenäisiä bakteereita, mutta surkastuivat evoluution kuluessa aitotumallisten solujen organelleiksi eli soluelimiksi, jotka vastaavat myös meidän ihmisten soluhengityksestä. Eli juuri siellä tapahtuvat ne biokemialliset reaktiot, joissa hyödynnetään hengitysilman happea energian tuottamiseen.

Toinen itsenäisistä eliöistä kehittynyt soluelin on arkikielessä sinilevistä eli syanobakteereista kehittynyt viherhiukkanen, jossa tapahtuvat fotosynteesin eli yhteyttämisen keskeiset reaktiot. Myös se liittyy hapen kiertoon, koska juuri kasvit ja syanobakteerit tuottavat ilmakehät hapen.

Ilmakehän typpeä pystyvät nykyisten oppikirjojen mukaan sitomaan vain tietyt bakteerit ja arkeonit. Tästä syystä esimerkiksi viljanviljelyssä on tärkeää lisätä peltoihin säännöllisesti typpilannoitetta tai viljellä aina välillä typensitojabakteereiden isäntinä toimivia hernekasveja.

Nyt on amerikkalais-itäaasialainen tutkijaryhmä kuitenkin löytänyt levistä aivan uudenlaisen organellin eli soluelimen, joka pystyy muuttamaan typen sellaiseen muotoon, jota solut pystyvät hyödyntämään. Sitä kutsutaan nitroplastiksi.

Tämä soluelin näyttää aivan bakteerilta - jollaisena sitä aiemmin pidettiinkin - mutta uuden tutkimuksen mukaan se ei ole itsenäisesti elämään kykenevä organismi. Tämä voitiin päätellä kahdesta seikasta.

Ensinnäkin nitroplasti jakautui tutkimuksissa vain ja ainoastaan juuri ennen koko leväsolun jakautumista. Näin se siirtyi emosolusta jälkeläissoluille aivan samoin kuin kaikki muutkin solurakenteet ja -elimet.

Toiseksi tutkijat havaitsivat, ettei nitroplasti tuota itse kaikkia tarvitsemiansa proteiineja, vaan saa niitä muualta levästä. Toisin sanoen siltä puuttuu joitain geenejä, jotka mahdollistaisivat sille itsenäisen elämän.  

Lisäksi tutkijat olivat jo aiemmin selvittäneet DNA-vertailujen avulla, että levän ja nitroplastin esi-isät olivat olleet symbioottisessa suhteessa jo noin sadan miljoonan vuoden ajan. Siten levän ja bakteerin suhteen syvenemiselle peruuttamattomaksi symbioosiksi on ollut paljon aikaa.

Erona on viherhiukkasiin ja mitokondrioihin on kuitenkin se, että niiden muuttuminen soluelimiksi on tapahtunut jo evoluution varhaisessa vaiheessa, mutta nitroplastin vasta viimeisen sadan miljoonan vuoden kuluessa. Siten ne menettivät itsenäisyytensä lopullisesti todennäköisesti vasta sen jälkeen kun dinosautukset hävisivät maapallolta. 

Nähtäväksi jää, auttaako nitroplastin tunnistaminen soluelimeksi kehittämään sellaisia ruuantuotannon kannalta hyödyllisiä viljelykasveja, jotka pystyisivät itse sitomaan oman typpensä. Käytännössä tämä tarkoittaisi siihen tarvittavien geenien tunnistamista ja niiden siirtämistä haluttuihin viljakasveihin modernin geeniteknologian keinoin.

Mikäli näin tapahtuisi, avaisi se maatalouteen kokonaan uuden aikakauden, koska typen kemiallinen sitominen ilmakehästä on kallista ja siten esimerkiksi kehitysmaalaisten viljelijöiden tavoittamattomissa. Ja tarjoaisihan itse typpensä sitova kasvi myös länsimaille keinon tuottaa aiempaa halvempaa ruokaa.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomata, että ennen typpeä sitovien viljakasvien päästämistä luontoon olisi varmistettava, ettei typensidontakyky tee niistä muihin kasveihin verrattuna niin ylivoimaisia kilpailijoita, että ne muuttuisivat kaikkialle leviäviksi ja muuta kasvillisuutta syrjäyttäväksi rikkaruohoiksi. Tämä vaara on sen verran oleellinen, että viranomaiset kautta maailman tulevat vaatimaan sen kaikenkattavan selvittämisen ennen kuin kasveja päästetään ulkopelloille edes kokeiltaviksi. 

Niinpä lannoittamatta kasvavia viljasatoja ei kannata odotella kauppoihin vielä pitkään aikaan. Mutta mahdollisesti kuitenkin joskus tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kun mulkku pistää
Pieneliöt manipuloivat isäntäänsä
Perunarutto kulkee ihmisen mukana

225 miljoonan dollarin sekasikiö

Ihmiset ovat aikojen kuluessa hävittäneet monia eläinlajeja ottaessaan uusia maita asuttavakseen. Yksi sellainen oli Mauritiuksella aikoinaan elänyt drontti eli mauritiuksendodo.

Lintu muistutti ulkonäöltään hieman kalkkunaa, kasvoi noin metrin mittaiseksi ja painoi yli 20 kiloa. Siivekkään ruumiinmuoto oli pyöreähkö ja koukkukärkinen nokka huomattavan suuri, mikä teki sen ulkonäöstä ainakin omasta mielestäni suorastaan huvittavan. 

Viime viikon Nature-lehdessä kerrottiin, että teksasilainen bioteknologiayhtiö aikoo palauttaa drontin takaisin elävien lajien joukkoon. Sitä ja parin muun lajin palauttamista varten se on saanut 225 miljoonan dollarin rahoituksen yksityisiltä rahoittajilta, joukossa mm. perijätär Paris Hilton. 

Tehtävä ei ole triviaali, sillä kaikkea tähän tavoitteeseen pääsemiseksi tarvittavia bioteknisiä työkaluja ei vielä ole edes olemassa. Siksi maaliin pääsemiseksi tarvitaan huomattavaa geenisaksiteknologian tehostamista, kantasolumenetelmien kehittämistä ja eläinten kasvatuksen parantamista. Toisin sanoen tavoitteen saavuttaminen on kaikkea muuta kuin varmaa. 

Käytännössä yritys ei aio palauttaa dronttia vaan aikoo muuttaa sen lähimmän nykyään elävän sukulaisen - hartiahuivikyyhkyn - sukupuuttoon hävinneen lajin kaltaiseksi. Siihen se tarvitsee tämän kyyhkysen sukusoluja tuottavia soluja, joiden DNA:ta se aikoo muokata geenisaksien avulla samanlaiseksi kuin drontilla. Näin voitaisiin synnyttää lintujen kimeerejä eli sekasikiöitä, joissa olisi molempien lajien ominaisuuksia. 

Mutta vain, mikäli saksilla muokkaaminen osataan tehdä niihin geeneihin, jotka määrittävät sen, miten drontti poikkeaa nykyisin elävästä sukulaisestaan. Tämä ei ole helppo tehtävä, koska lintujen evolutiiviset linjat ovat eronneet jo 30 tai jopa 50 miljoonaa vuotta sitten (eli viisi tai jopa kymmenen kertaa aiemmin kuin ihmisen sukulinja erosi simpanssin esi-isistä). Tämä tarkoittaa, että niiden genomien sekvenssit ovat yksityiskohdiltaan varsin erilaisia, jolloin oleellisia muutoksia ei voida tunnistaa pelkästään genomin osien erilaisuuden perusteella. 

Tämän lisäksi on muistettava, että dodo oli iso lintu, kun taas hartiahuivikyyhkynen on... tuota... jonkin verran tavallista pulua suurempi. Siten sekasikiön muokatut - sukusoluja tuottavat - solut olisi saatava jonkin suuren linnun elimistöön siten, että ne saattaisivat hedelmöittyä ja kehittyä siellä. Eikä tällaista biotekniikkaa ole vielä edes olemassa. 

Voidaankin kysyä, että miksi tämä kaikki tehdään. Selityksiä on monta. 

Paris Hiltonista on ehkä kiehtovaa ajatella näkevänsä oikean drontin - onhan se niin hassun näköinen lintu. Luonnon köyhtymisestä kiinnostunut taas saattaa motivoitua siitä, ettei sukupuuttoon katoaminen olisi ehkä sittenkään lopullista. Ja tutkijaa itseään kiinnostaa luultavasti sekä uusien tutkimusmenetelmien kehittäminen että ajatus historiankirjoihin jäämisestä. Sekä tietenkin uteliaisuus siitä, mitä kaikkea on mahdollista tehdä. 

Tosin hassua lintua kaipaava rahoittaja saattaa pettyä, jos sekasikiödrontti ei lopulta olekaan kovin paljon entisaikojen drontin näköinen. Ja sukupuuton lopullisuuden poistamisesta kiinnostunut masentua siitä, ellei lopputulos pystykään elämään vapaana nykymaailman muuttuneissa olosuhteissa. 

Ja toki tutkijakin saattaa harmitella sitä, ellei drontin tekeminen lopulta onnistu lainkaan. Mutta toki 225 miljoonalla dollarilla syntyy varmasti suuria loikkia edellä mainittujen menetelmien kehittämisessä. Ja nehän jo sellaisenaan edistävät tieteellistä tutkimusta lukemattomilla muilla aloilla kuin dronttien eläväksi palauttamisen taiteessa. 

Siksi drontin palauttamistutkimus voi parhaimmillaan osoittautua yhtä hyödylliseksi kuin puolen vuosisadan takaiset kuulennot. Vaikka itse tavoitteen saavuttamisesta ei koituisikaan juuri minkäänlaista konkreettista hyötyä, voitaisiin sitä julkisuudessa pitää suurena askeleena ihmiskunnalle. Ja jo nyt on arvattavissa, että matkalla syntyneistä sivutuotteista koituu joka tapauksessa huomattavasti itse päätarkoitusta merkittävämpiä sovelluksia esimerkiksi lääketieteen tai eläinjalostuksen käytettäväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nämä uutiset olisivat hauskoja, elleivät ne olisi totta
Negatiiviset luontouutiset pönkittävät punavihreää kuplaa
Evolutiivinen innovaatio johti tuhoon

Meemisodan uhrit

Nature-lehti kertoi uusimmassa numerossaan Floridan sitrushedelmien tuotantoa uhkaavasta kemppien mukana leviävästä liberibakteerilajista, jonka aiheuttamalla taudilla on hauska nimi: Huanglongbing. 

Bakteeri saapui Floridaan vuonna 2005 Kiinasta ja on sen jälkeen aiheuttanut floridalaisille sitrusviljelijöille valtaisia tappioita: vuonna 2004 he tuottivat 3,5 kertaa enemmän appelsiineja kuin viime vuonna ja tämän vuoden satonäkymä on vieläkin heikompi. Kyseessä on miljardiluokan bisnes. 

Liberibakteerin ilmaantuminen Floridaan on vain yksi esimerkki kasvitautien leviämisestä eri puolille maailmaa ihmisen toiminnan seurauksena, minkä takia alan tutkijayhteisö on vaatinut jopa kasvikaupan kieltämistä. Toisaalta juuri ihmisten toiminta eli tiede saattaa tarjota ratkaisuja syntyneeseen ongelmaan.

* * *

Yhdysvalloissa on kehitteillä useitakin keinoja sitrusviljelmien pelastamiseksi. Käytettävissä on jo sattumalta löytynyt bakteerille osittain vastustuskykyinen mandariinilajike, joka mahdollistaa jonkinlaisen sadon kunhan viljelmistä pidetään erityisen hyvää huolta. Bakteerinkestävyyden mekanismia ei kuitenkaan tunneta.

Amerikkalainen tutkimusjärjestelmä on yrittänyt kehittää myös aivan uudenlaisia keinoja torjua bakteeria. Southern Gardens Citrus -niminen yritys on siirtänyt kasveihin pinaatista bakteerinkestävyyden antavan geenin, minkä seurauksena ne kestävät nykyisiä lajikkeita paremmin bakteerin hyökkäyksiä. 

Ongelmana on se, että näiden geneettisesti muokattujen lajikkeiden saaminen viljelyyn kestää lupaprosessien takia vielä useita vuosia - sinä aikana koko sirushedelmien viljely saattaa lopahtaa Floridassa. Lisäksi ongelmaksi saattavat muodostua ihmisten asenteet GMO-kasveja kohtaan, vaikka Yhdysvalloissa ei ole läheskään yhtä vahvaa bioteknologian vastustusta kuin Euroopassa.

Toinen saman yrityksen ratkaisuyritys liittyy vähemmän vakavaan sitrushedelmien tautiin: sitä aiheuttavaan virukseen on siirretty sama pinaatin geeni kuin edellä kuvattuihin geneettisesti muokattuihin kasveihin. Ajatuksena on varttaa sitruspuut virustartunnan saaneilla versoilla, jolloin ne kestäisivät bakteeria kuin GMO-kasvit, mutta syötävät appelsiinit tai mandariinit eivät olisi geneettisesti muokattuja. 

Siten ne eivät aiheuttaisi kuluttajien parissa samanlaista vastustusta kuin geenin genomiinsa saaneet kasvit. Samasta syystä myös säätely olisi kevyempää ja sitrushedelmätuotannon pelastavat kasvit saataisiin markkinoille nopeammin - toivottavasti jo ennen koko tuotannon romahtamista.

Kolmas uusi lähestymistapa on Floridan yliopiston tutkijoiden yritys löytää sitrushedelmistä sellaisia geenejä, jotka eivät olisi välttämättömiä kasville, mutta altistavat ne bakteerille. Nämä geenit voitaisiin sammuttaa geenieditoinnin avulla, jolloin bakteerinkestävät kasvit eivät sisältäisi lainkaan vierasperäisiä geenejä, eikä edellä mainittuja lupa- ja asenneongelmia syntyisi. Tuollaisia geenejä ei kuitenkaan ole ainakaan vielä löydetty. 

* * *

Aika näyttää kuinka tutkijoiden ja bakteerin välisessä kilpajuoksussa käy. Blogistin kannalta Floridan sirusviljelijöiden kujanjuoksu tarjosi kuitenkin jo nyt mielenkiintoisen näkökulmaan siihen, kuinka erilaiset meemit - tässä tapauksessa vapaan kaupan ideologia ja epäluuloisuus uutta teknologiaa kohtaan saavat aikaan mitä mielikuvituksellisimpia ongelmia ja niiden ratkaisuyrityksiä. 

Floridassahan ei olisi nyt ratkaistavaa ongelmaa, ellei joku olisi vienyt bakteeritautista sitrushedelmää sinne, eikä geenimanipuloitujen kasvien käytölle ongelman ratkaisemiseksi olisi esteitä ilman modernin teknologian vastustusta. Siten floridalaiset appelsiininviljelijät voidaan nähdä eräänlaisina meemisodan uhreina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Älä syö narsisseja!

Kasvikauppa ja metsätuhot

Nujertaako banaanikärpäsen bakteeri Dengue-kuumeen?

Tosiasioiden hyväksyminen on vaikeaa

Kolumnisti Juha-Pekka Raeste kirjoitti tänä aamuna gerbiilistä peräaukossa. Jutun oleellinen sisältö oli siinä, että ihmiset ovat valmiita ottamaan vahvasti kantaa asioihin, joiden todenperäisyydestä heillä ei ole aavistustakaan.

Raeste lopetti kirjoituksensa toteamalla että "emme osaa erottaa, missä oma tietämyksemme loppuu ja muiden tieto alkaa. Kun lisäksi valetieto muuttaa pysyvästi näkemyksiä, ei pidä ihmetellä, jos maailman meno tuntuu välillä nimenomaan järjettömältä."

Raeste lienee totuuden jäljillä. Itse hämmästelin maaliskuussa 2015 sitä, kuinka tosiasiat tuntuvat vain vahvistavan monien maahanmuuttouskovaisten asenteita. Näin siitä huolimatta, etteivät mitkään faktat puolla heidän uskomustaan humanitaaristen maahanmuuttajien hyödyllisyydestä suomalaiselle yhteiskunnalle.

* * *

Näin kellonsiirtelyn jälkeisenä aamuna on hyvä kirjata kaksi hyvää esimerkkiä Raesteen esille nostamasta paradoksista. Kellon siirtely on mainittava siksi, että sitä jatketaan vuosi toisensa jälkeen, vaikka sen on moneen kertaan todettu olevan haitallista.

Viimeksi eilen meille kerrottiin, että kesäaikaan siirtyminen lisää tutkimusten mukaan riskiä saada sydänkohtaus tai aivoinfarkti, siirron jälkeisinä päivinä koululaiset ja opiskelijat suoriutuvat koulutehtävistään ja kokeistaan keskimääräistä heikommin eikä kesäaikaan siirtymisellä juurikaan saavuteta kuviteltuja hyötyjä.

Itse olen tavannut kysyä kellon siirtelyä puolustelevilta niitä etuja, joita itse kellon siirtämisestä kahdesti vuodessa saavutetaan. Vastaukseksi olen saanut puhetta mahdollisista tuntia aikaisemmin alkavasta päivästä koituvia etuja, mutta en kertaakaan itse kellon siirtelyn hyötyjä.

Ikään kuin keskustelukumppanini ei edes ymmärtäisi mistä puhun. Siis kellon siirtelystä. Toistan: siirtelystä.

* * *

Toinen hyvä esimerkki löytyi aamun lehden mielipidesivulta, missä Euroopan kirkkojen konferenssin pääsihteeri kumppaneineen arveli, ettei paperittomien ja seurakuntien rankaiseminen ratkaise lainsäädännön luomaa ongelmaa. Heidän mukaansa "kirkot huolehtivat lähimmäisten hyvinvoinnista ja heidän ­oikeuksiensa edistämisestä silloinkin, kun valtio ei myönnä paperittomalle oleskeluoikeutta".

Mainittu lainsäädännön ongelma on pääsihteerin ja kumppaneiden mukaan se, että säädös humanitaarisesta suojelusta poistettiin laista toukokuussa 2016, minkä seurauksena Suomeen on syntynyt kasvava laittomien maassaolijoiden joukko.

Minun nähdäkseni he ovat sikäli oikeassa, ettei laittomien maassaolijoiden ongelmaa olisi, mikäli Suomeen voisivat asettua kaikki ne, jotka haluavat. Sen sijaan heiltä on jäänyt mitä ilmeisimmin ymmärtämättä, että sellaisen politiikan lopputuloksena suomalainen yhteiskunta muuttuisi peruuttamattomasti tavalla, jota suurin osa kantaväestöstä ei halua.

Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Ruotsista olisi nähtävissä laajamittaisen humanitaarisen maahanmuuton seurauksia ja Lontoossa koettiin juuri äsken vielä raflaavampi esimerkki. Lisäksi suomalaisilta on juuri äsken kysytty mielipidettä näiden laittomien maassaolijoiden kohtelusta: heidät halutaan poistaa Suomesta.

* * *

Listaa voisi toki jatkaa pidempään. Erityisen skeptisesti suhtaudutaan moniin tieteen ja tutkimuksen kautta saavutettuihin asioihin kuten geenitekniikan avulla tuotettuun ruokaan, rokotuksiin tai tehometsätalouteen.

Näin siitä huolimatta, että jopa miljardi ihmistä on jo vuosia syönyt geenitekniikalla tuotettua ruokaa ilman tavanomaisia elintarvikkeita suurempia haittavaikutuksia, rokotukset ovat hävittäneet maailmasta isorokon (ja melkein kokonaan muitakin tauteja kuten polion) ja 1950-luvulta alkanut metsätalouden tehostaminen on kaksinkertaistanut suomalaisten metsien puuntuotannon.

Toki itse kukin vastaa omista käsityksistään ja näkemyksistään. Tosiasia kuitenkin on, että tieteen ja tutkimuksen tuloksia hyödyntämällä on länsimaissa saavutettu parempi elämänlaatu kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa.

Näin tullaan toivottavasti tekemään jatkossakin, vaikka poliittiset realiteetit tulevat hidastamaan tätä kehitystä, kuten on tapahtunut aiemminkin. Kaikkihan muistanevat esimerkiksi sen, kuinka 1800-luvun Iso-Britanniassa rautatieliikenteen vaikuttajat onnistuivat vaikeuttamaan autoliikennettä erityisellä punaisen lipun lailla, jonka mukaan autojen edessä tuli aina liikkua jalankulkija heiluttamassa punaista lippua vaaran merkiksi.

Nähtäväksi jää, voittavatko tosiasiat myös teknisen kehityksen ulkopuolisissa asioissa. Siis sellaisissa kuin kellojen järjenvastainen siirtely tai koko yhteiskunnan toimivuuden vaarantava maahanmuuttopolitiikka. Tosin ainakin toistaiseksi maahanmuuttopolitiikassa on kyseessä poliitikkojen kansanvastainen toiminta - ei niinkään tavallisten ihmisten järjettömyys.

Sen sijaan kellojen siirtelyssä myös kansalaiset tahtovat jatkaa käytännön aiheuttamia haittoja. Ellei kysymys sitten ole siitä, etteivät he ole tulleet ajatelleeksi, että kellonsiirtelyn kaikki väitetyt hyödyt voitaisiin saavuttaa myös jättämällä siirtymättä talviajaksi normaaliaikaan. Ongelmathan eivät aiheudu aamun tai keskipäivän ajankohdasta vaan sen muuttamisesta kahdesti vuodessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten asenteet maahanmuuttoon ovat kohdallaan
Ikävät faktat vain vahvistavat maahanmuuttouskovaisten asenteita
Mitä hyötyä on kellon siirtämisestä normaali- eli talviaikaan?

Eurooppa kehittää parempia kasveja muun maailman maataloudelle

Eurooppa on tunnetusti sulkenut itsensä ulos geeniteknologian hyödyntämisestä maataloudessa: tuotantoteknologian vanhanaikaisuutta käytetään jopa markkinointikeinona. Tästä huolimatta alan tutkimusta tapahtuu edelleen Euroopassa. Siitä kauniin esimerkin kertoo saksalainen tutkimus, jossa on pystytty luomaan perunalle lähes täydellinen suoja koloradonkuoriaista vastaan.

Kasvit ovat evoluutionsa varhaisvaiheessa syntyneet useamman eri mikrobin symbioosin kautta. Se, mikä nykyisin muodostaa kasvin tuman oli aikanaan nykyisille arkeille sukua oleva mikrobi, mitokondrio kolibakteerin kaukainen sukulainen ja viherhiukkanen syanobakteerien eli arkisemmin sinilevien sukulainen.

Tämän fuusiohistorian seurauksena kasvissa on oikeastaan kolme genomia. Niistä tumassa olevaan on muiden aitotumallisten (myös hyönteisten) tavoin syntynyt RNA-interferenssiksi kutsuttu mekanismi, joka pilkkoo kaikki soluihin joutuneet pitkät kaksisuosteiset RNA-molekyylit lyhyiksi pätkiksi. Samalla käynnistyy mekanismi, jonka seurauksena saman geenin emäsjärjestyksen sisältävät yksijuosteisetkin RNA-molekyylit kuten lähetti-RNA:t pilkotaan.

Aitotumallisten soluissa esiintyvät pitkät kaksijuoste-RNA-molekyylit ovat käytännössä virusten osia, joten tämän mekanismin synty liittyy aitotumallisten eliöiden puolustautumiseen niitä vastaan. Myöhemmin kasvit ja eläimet ovat oppineet hyödyntämään RNA-interferenssiä myös geenien säätelyssä.

Viherhiukkasessa tai muissakaan bakteereissa tällaista mekanismima ei ole, joten sinne kulkeutuneet kaksjuosteiset RNA-molekyylit säilyvät pitkään hengissä. Ja tämä oli juuri se seikka, jota saksalainen tutkimusryhmä hyödynsi.

He nimittäin loivat kahdenlaisia perunoita. Sellaisia, jotka oli muokattu tuottamaan hyönteiselle välttämätöntä geeniä kaksijuosteisena RNA:na tumassa ja sellaisia, joissa kaksijuoste-RNA tuotettiin viherhiukkasessa.

Käytännössä tumassa hyönteisgeeniä tuottava peruna pilkkoi syntyvät kaksijuosteiset RNA-molekyylit välittömästi pieniksi, eikä niillä ollut juuri minkäänlaista vaikutusta hyönteiseen. Sen sijaan kun koloradonkuoriainen söi viherhiukkasessa omaa geeniään tuottavan perunan lehtiä, siirtyivät nämä molekyylit hyönteisen soluihin, joissa niitä ryhdyttiin välittömästi pilkkomaan palasiksi, ja myöhemmin hyönteisen solut tuhosivat myös itse tuottamansa saman geenin lähetti-RNA:t.

Näin kokoradonkuoriaisten metaboliasta katosi käytännössä kokonaan yksi välttämätön geeni. Sen seurauksena ne kuolivat nopeasti ja perunat säilyivät lähes koskemattomina. Näin kasvien ja hyönteisen omien geneettisten puolustusmekanismien hyödyntäminen johti turvalliseen ja tehokkaaseen hyönteistorjuntaan.

Edelle referoimani tutkimus osoittaa, että geeniteknologian keinoin on mahdollista tuottaa kasveja, jotka suojautuvat spesifisesti vain yhtä ainoaa hyönteistä vastaan. Oikean geenin valitsemalla mikään muu eläin ei kärsi lainkaan kasviin syntyvästä resistenssistä toisin kuin kemikaaleja tai Bt-toksiinigeeniä hyödynnettäessä: kemikaaleista kärsivät mitä moninaisimmat eliöt ja BT-toksiinia tuottava muuntogeeninen kasvikin on haitallinen monille muille hyönteisille..

Vielä ei tiedetä, kuinka helposti hyönteiset pystyvät kiertämään nyt kehitetyn puolustusmekanismin, mutta se lienee monestakin syystä vaikeampaa kuin resistenssin kehittäminen kasvinsuojeluaineita tai hyönteismyrkkyä tuottavia kasveja vastaan. Vielä ei myöskään tiedetä, kuinka usein samankaltaisten muuntogeenisten kasvien kehittäminen johtaa yhtä vahvaan puolustautumiskykyyn, vai onko koloradonkuoriaisen ja perunan tapaus ainutlaatuinen.

Näihin kysymyksiin saataneen tieto muutaman vuoden kuluessa. Silloin myöskin amerikkalainen ja kiinalainen maatalous ryhtyvät hyödyntämään keksintöä täydellä teholla, kun taas Euroopassa jatketaan kemikaalien ruiskuttamista pelloille kaikkine luonnolle ja ihmiselle aiheutuvine haittoineen. Elleivät eurooppalaisten asenteet muuntogeenisiä maataloustuotteita kohtaan sitten jossain vaiheessa muutu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koiralle ei saa antaa valtaa yli kamelikaravaanin
Geenitekniikasta merkittäviä hyötyjä ympäristölle ja maataloudelle
Geenimuunneltuja suolistobakteereita lihaville!

Koiralle ei saa antaa valtaa yli kamelikaravaanin

Länsimaiden hyvinvointi on kasvanut teollisesta vallankumouksesta lähtien ennennäkemättömälle tasolle. Tämän kehityksen taustalla on ollut vielä syvällisempi muutos, eli 1500-luvulta alkanut tieteellinen vallankumous, jonka seurauksena syntynyt teknolognen kehitys on mahdollistanut teollisuuden lisäksi myös sananvapauden ja koko väestöä koskevan länsimaisen demokratian.

Viime vuosina länsimaissa ovat kuitenkin vahvistuneet monet vaihtoehtoiset näkemykset. Esimerkiksi luomun käyttöä vaaditaan lisättäväksi, geenitekniikan käyttöä kiellettäväksi ja yksittäisten ihmisten tasolla myös rokotuksista halutaan kieltäytyä. Nämä näkemykset liittynevät ajatusmaailmaan, jonka mukaan luonnonmukainen olisi jotenkin parempaa tai terveellisempää kuin nykyisin vallitseva korkean teknologian tuote.

Samalla unohdetaan, että Suomessakin kuoli ihmisiä nälkään vielä 1860-luvulla ja monia halvaantui polion seurauksena myös sotien jälkeen. Näyttääkin siltä, että "luonnonmukaisen" elämäntavan mennyt kurjuus on haihtunut kollektiivisesta muististamme turhan tehokkaasti ja tilalle on tullut romanttinen ajatus paremmasta menneisyydestä.

Tällaisen romantiikan petollisuudesta on nyt saatu muistutus Yhdysvaltain länsirannikolla, missä ihmiset ovat viime vuosina jättäneet yhä useammin ottamatta rokotuksia. Sen seurauksena on syntynyt viruspidemia, jonka seurauksena ainakin 170 ihmistä on sairastunut tuhkarokkoon. Siis tautiin, joka on tehokkaiden rokotusohjelmien avulla käytännössä hävitetty länsimaista, koska sillä on vakavia jälkitauteja.

Tässä onkin länsimaisen elämäntavan suuri tragedia. Salliessamme sananvapauden ja ihmisten oman valinnan syntyy aina vastavirta, joka saattaa olla yhteiskunnan kehityksen kannalta hyödyllinen, mutta toisinaan kannattajilleen jopa vaarallinen, kuten edellä totesin.

Toisin on diktatuureissa, joissa omasta mielestään valistunut vallanpitäjä tekee päätökset kaikkien puolesta. Sellaisesta saimme viimeksi lukea tänään, kun YK julkisti arvionsa Eritrean ihmisoikeustilanteesta. Se on yhdellä sanalla sanoen kammottava.

Länsimaiden marginaalisia vastavirtaryhmiä päivitellessä olisikin ehkä hyvä muistaa arabialaista sananlaskua, jonka mukaan "koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee". Näin myös demokraattinen länsi, jossa vapaa tutkimus, taloudellinen toimeliaisuus ja kaikille kuuluva sananvapaus luovat hyvinvointia.

Mutta samalla on syytä vaalia sen perustaa, ettei edellä mainittuja hyvinvoinnin edellytyksiä murrettaisi väärillä valinnoilla ja järjestelmän perusteita horjuttamalla. Siitäkin on olemassa valitettava esimerkki, eli vielä minun lapsuudessani hyvinvoivan Libanonin väestörakenteen ja yhteiskuntarauhan romuttaminen naapurivaltojen toimesta. Kukapa enää kutsuisi vakavissaan Beirutia Lähi-Idän Pariisiksi?

Ilmaistakoon Libanonin opetus tässä vaikkapa omalla arabialaisvaikutteisella lausahduksella näin: "koiralle ei saa antaa valtaa yli kamelikaravaanin". Juuri nyt se tarkoittaa länsimaisen kulttuurin puolustamista kaikkien aikojen suurimman kansainvaelluksen pyörteissä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaisaloite rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkoittamisesta saa ilmaa siipiensä alle
Maahanmuutto lisää luovuutta, rikkautta ja värinää
Terrorismin uhka muuttaa maailmamme

Geenitekniikasta merkittäviä hyötyjä ympäristölle ja maataloudelle

Viime vuosina on kovasti väitelty siitä, pitäisikö geeniteknologian mahdollisuuksia hyödyntää ruuantuotannossa. Eurooppalaisen maatalousteknologian kehittämisen esteeksi on myös kasattu joukoittain järjettömiä väitteitä, kuten esimerkiksi täydellistä ymmärtämättömyyttä osoittava "uutinen" GMO-kasvien sisältämistä antibiooteille vastustuskykyisistä geeneistä.

GMO-kasvien vaikutuksista maanviljelyyn on nyt tehty kattava yhteenveto (metatutkimus), joka on julkaistu Plos ONE -nimisessä arvostetussa julkaisusarjassa. Koska geenitekniikan hyödyntämisestä käyty keskustelu on monilta osin ollut järjetöntä, tuon tässä esiin tuon yhteenvetotutkimuksen päätulokset, jotka perustuvat 147 erillistutkimuksessa julkaistuun alkuperäisdataan. 

Tutkittujen viljakasvien osalta on geeniteknologian käyttö vähentänyt 37 prosenttia kasvinsuojeluaineiden käyttöä, lisännyt satoja 22 prosenttia ja kasvattanut maanviljelijöiden tuloja 68 prosenttia. Nämä hyödyt ovat olleet suurempia hyönteis-resistenteillä kuin kasvimyrkkyjä kestävillä lajikkeilla. Lisäksi GM-kasveista saadut hyödyt olivat suurimpia kehitysmaissa.

Toisin sanoen väitteet kasvinsuojeluaineiden käytön lisääntymisestä ja GMO-viljelyn haitallisuudesta maanviljelijöille voidaan unohtaa. Sen sijaan meille eurooppalaisille GMO aiheuttaa yhden todellisen riskin: mikäli jätämme koko teknologian hyödyntämättä, ajautuu kotimainen maanviljelystuotanto ajan myötä kestämättömään tilaan, joka voi johtaa pahimmillaan jopa koko eurooppalaisen maanviljelyn alasajoon. Ja joka tapauksessa maatalousyrittäjien kilpailukyvyn ylläpitoon tarvittavien tukiaisten määrän jatkuvaan kasvuun.

Mitä tulee GMO-lajikkeiden terveysvaikutuksiin, pitäisin tässä asiassa todistusvoimaisimpana sitä tosiasiaa, että muualla maailmassa GMO-ruoka on ollut arkipäivää jo kymmeniä vuosia, eikä sen ole todettu aiheuttaneen ylimääräisiä terveyshaittoja. Miksi se sitten aiheuttaisi niitä Euroopassa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Kohti poliittisesti ohjattua tutkimusta

GMO-lajikkeissa on "antibiootille vastustuskykyisiä geenejä"

Geenimuunneltuja suolistobakteereita lihaville!

GMO-lajikkeissa on "antibiootille vastustuskykyisiä geenejä"

Silmiini sattui huvittava uutinen. Sen mukaan GMO-maataloustuotteiden suhteen "kiistelyä aiheuttaa esimerkiksi se, että joissakin lajikkeissa on antibiooteille vastustuskykyisiä geenejä".

Asiasta jotain ymmärtävänä jäin ihmettelemään mitä tuossa oikeastaan lukee. Eihän sitä voi kirjaimellisesti tulkita kuin siten, että olisi olemassa jotain geenejä tappavia yhdisteitä, jotka kuitenkaan eivät tehoa aivan kaikkiin geeneihin, etenkään sellaisiin joita esiintyy GMO-lajikkeissa.

Edellä siteeraamani onkin silkkaa potaskaa, sillä antibiootit ovat yhdisteitä, jotka estävät bakteerien kasvua. Joko luonnosta eristettyjä tai keinotekoisesti valmistettuja. 

Lauseen tarkoituksena lieneekin yrittää sanoa, että GMO-lajikkeissa on geenejä, jotka bakteerissa esiintyessään antavat sille vastustuskyvyn antibiootteja vastaan. Tämä on totta, sillä geenitekniikassa hyödynnetään antibiootteja helpottamaan oikeiden bakteerisolulinjojen valintaa. 

Tällöin siirrettäväksi tarkoitettu geeni on liitetty samaan yhteyteen antibiootille vastustuskyvyn antavan geenin kanssa. Näin siirrettäväksi tarkoitetun geenin saanut bakteeri voidaan tunnistaa yksinkertaisesti kasvattamalla sitä sellaisissa olosuhteissa, joissa muut bakteerit kuolevat. Toisin sanoen antibiootin läsnäollessa.

GMO-kasvia luotaessa nämä bakteereille antibioottiresistenssin aiheuttavat geenit siirretään varsinaisesti siirrettäväksi halutun geenin mukana edelleen kasvin solukkoon, josta ne voidaan haluttaessa poistaa. Aina näin ei kuitenkaan tehdä.

Toisin kuin GMO-kasvien vastustajat ehkä haluaisivat antaa ymmärtää, antibiootit eivät ole luonnossa mitenkään harvinaisia yhdisteitä, vaan ne ovat mikrobien varsin tavallinen keino taistella toisiaan vastaan. Niinpä esimerkiksi penisilliinihome puolustautuu bakteereja vastaan tuottamalla niiden soluseinäsynteesiä häiritsevää penisilliiniä.  

Siten myös antibioottiresistenssiä aiheuttavia geenejä esiintyy luonnossa joka paikassa. Yleensä ne sijaitsevat geeniryppäinä bakteerien muusta perinöaineksesta irrallisissa DNA-molekyyleissä, jotka kykenevät helposti siirtymään bakteerista toiseen. Sen sijaan geenin siirtyminen kasvista bakteeriin on äärimmäisen harvinainen tapahtuma.

Tätä taustaa vastaan GMO-kasvien sisältämien antibiooottiresistenssigeenien pelko on lähinnä huvittavaa. Tai siis olisi, ellei sitä käytettäisi eurooppalaisen maatalousteknologian kehityksen jarruttamiseen. 

Toivottavasti tämä kuitenkin ymmärretään Suomessa ja maamme ottaa GMO-jalostuksen mahdollisimman pian aktiiviseen käyttöön. Näin suomalainen maatalous voi turvata elintarvikehuoltomme pitkälle tulevaisuuteen, emmekä esimerkiksi talouden pettäessä ja maataloustukien siksi kadotessa joudu turvautumaan halpoihin tuontielintarvikkeisiin - halpoihin siksi, että niissä on hyödynnetty geenitekniikan mahdollisuuksia. 

Tämä riski kasvaa sitä suuremmaksi, mitä pidempään annamme amerikkalaisille ja aasialaisille maataloustuottajille etumatkaa tietämättömyyteen perustuvilla ennakkoluuloillamme geenitekniikkaa kohtaan. Mieluummin meidän kannattaisi itse hyödyntää sen mahdollisuudet. Etenkin kun suomalainen geenitekniikan tutkimus on erittäin korkeatasoista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Geenimuunneltuja suolistobakteereita lihaville!
Dopingin sallimisesta urheilussa
Hiivasieni, puhdas urheilu ja geenidoping

Geenimuunneltuja suolistobakteereita lihaville!

Länsimaiset ihmiset syövät turhan rasvaista ja hiilihydraattipitoista ravintoa – ja paljon. Niinpä suuri osa väestöstä kärsii kroonisesta ylipainosta. 

Esimerkiksi Suomessa iso osa ihmisistä on ylipainoisia. Jopa maassa vain lyhyeen eläneet ihmiset muuttavat elintapojaan ja saattavat kärsiä suuresta ylipainosta, kuten vaikkapa Suomen somalit.

Euroopassa käydään myös kovaa keskustelua siitä, pitäisikö geneettisesti modifioituja elintarvikkeita käyttää ruokana. Monet tiedemiehet (esimerkki, esimerkki) ovat jopa valmiita boikotoimaan sellaisia elintarvikkeita, joita mainostetaan geenimuunteluvapaina. Toisaalta jotkut ihmiset pitävät niitä joko vaarallisina tai tuotantologistiikaltaan kelvottomina.

Näihin kahteen asiaan liittyvä uusi tutkimus on nyt tuonut oman mausteensa tähän soppaan. Sen mukaan geneettisesti modifioitujen Escherichia coli –suolistobakteerien vieminen suoleen nimittäin vähensi tehokkaasti rasvapitoisella dieetillä elävien hiirten ruokahaluja. 

Ja pudotti sitä kautta niiden painoa. Suolistobakteerien vaikutus kesti useita viikkoja GMO-käsittelyn lopettamisen jälkeen; eli syödyt suolistobakteerit jäivät elämään hiirten ruuansulatuskanavaan vähentäen edelleen himoa mässäilyyn.

Jos vihreyteen kallellaan olevat eurooppalaiset siis vastustavat kasvien ja eläinten muokkaamista geeniteknologian avulla, niin kävisiköhän ainakin ylipainosta kärsiville kuitenkin geneettisesti modifioidun bakteerimössön siirrostaminen suoraan suoleen? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

Hiiriä ja ihmisiä

Ihminen - superorganismi

Dopingin sallimisesta urheilussa

Kilpaurheilun maine on vuosikaudet kärsinyt dopingista, eli kiellettyjen menetelmien hyödyntämisestä suoritusten parantamiseksi. Suomalaiset muistavat nämä ongelmat parhaiten Lahden MM-hiihtojen joukkokärystä vuonna 2001 sekä 1970-luvun kestävyysjuoksubuumin viimeisen mohikaanin, euroopanmestari Martti Vainion kärystä vuoden 1984 olympialaisissa.

Pahimmin dopinginkäyttö on kuitenkin ryvettänyt meillä marginaalilajin asemassa olevan, mutta maailmalla huippusuosittun maantiepyöräilyn, jossa liikkuvat niin suuret rahamäärät että kiellettyjen keinojen käyttö on kasvanut ilmeisesti osaksi kaikkien huipputallien ja -pyöräilijöiden rutiineja. Tähän viittaavat ainakin Pia Sundstedtin kokemukset italialaisessa ammattilaistallissa.

Doping-ongelmaan on periaatteessa kolme ratkaisua. Ensimmäisen mukaan se pyritään kitkemään tiukalla valvonnalla. Tätä noudatetaan periaatteessa kaikissa olympialajeissa vaihtelevalla menestyksellä. Toinen vaihtoehto on kieltää doping periaatteessa, mutta jättää valvonta retuperälle. Tämä periaate on ollut käytössä Pohjois-Amerikan suurissa ammattiurheilulajeissa kuten baseballissa. Tämä vaihtoehto näyttää kuitenkin olevan poistumassa, ja myös nämä lajit ovat siirtymässä kiellettyjen aineiden tiukempaan valvontaan. Kolmas mahdollisuus on tietenkin kaikkien keinojen salliminen.

Doping-aineiden laillistamista on viimeksi ehdottanut entinen menestyspyöräurheilija Floyd Landis perustelunaan lähinnä valvonnan mahdottomuus. Hänen mukaansa "testit ovat niin pahasti jäljessä, että tilannetta ei voi muuttaa". Aineiden kieltämisen sijasta Landis ehdottaakin urheilijoiden terveyden valvontaa, jotta kukaan ei vahingoittaisi itseään.


Landisin ehdotukseen sisältyy täsmälleen se syy, miksi doping on kielletty ja miksi kieltoa valvotaan. Kyseessä on urheilijoiden terveyden turvaaminen. Jo nyt sallitaan sellaisten keinotekoisten valmisteiden käyttö, joihin ei liity terveysriskejä. Urheilijat käyttävät esimerkiksi monenlaisia vitamiini- ja hivenainevalmisteita, syövät proteiinivalmisteita ja niin edelleen. Käytännössä urheilujärjestelmä siis toimii jo Landisin ehdottamalla tavalla. 


Siten hänen ehdotuksensa tarkoittaisi lähinnä vain aineiden vapaan käytön rajan siirtämistä kohti yhä vaarallisempia aineita. Landisilla ei kuitenkaan ole mitään ehdotusta siitä, miten ilman valvontaa varmistumme siitä ettei kukaan ylitä tätä uutta rajaa ja tapa itseään vaikkapa erytropoietiini-hormonilla? Käsittääkseni Landisin ehdotus ei siis johtaisi valvontaongelman poistumiseen - ainakaan mikäli siihen ehdotettu urheilijoiden terveyden valvonta otetaan tosissaan.


Toinen heikko lenkki Landisin kommentissa liittyy dopingin testaamisen jälkeenjääneisyyteen. Tämä on merkillistä, sillä kärynneenä huippu-urheilijana Landis itse on elävä esimerkki siitä, etteivät testimenetelmät aivan toivottoman jäljessä ole. Samaa kertoo sekin, että huomattava osa huippupyöräilijöistä on jäänyt kiinni viime vuosina (esimerkki). Tämähän ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä, että testit toimivat kohtuullisen hyvin. Tämän vahvistaa myös hiihtolajien dopinghistoria vuoden 2001 jälkeen. Käryjä on tullut, ja iso osa niistä aivan maailman terävimmällä huipulla (esimerkiksi Mühlegg ja Varis).


Dopingvalvonnan tulevaisuutta ajatellen juuri Kaisa Variksen viimeinen käry oli esimerkki uudesta aikakaudesta dopingin vastaisessa taistelussa. Käryhän ei syntynyt satunnaisessa rutiinitestissä, vaan hiihtäjän verenkuvasta huomattiin poikkeama normaalista, minkä seurauksena hänen testiohjelmaansa tiivistettiin kunnes käry kävi.


Verenkuvan seuraaminen on kuitenkin varsin alkeellinen tapa valvoa dopingia. Nykyinen biologian vallankumous tarjoaa paljon tehokkaampia keinoja (esimerkki Wadan rahoittamasta tutkimushankkeesta), ja jo lähivuosina voidaan dopingtestejä haluttaessa korvata esimerkiksi elimistön geenitoiminnan analysoinnilla. Tällöin nähdään kaikki elimistön tilan poikkeamat normaalista, olivat ne sitten kiellettyjen aineiden tai vielä tuntemattomien valmisteiden aiheuttamia. Tämän jälkeen vilppiurheilijoilla on todella ahdas liikkumavara, ja dopingin käytön kynnys nousee merkittävästi nykyisestä. Etenkin jos Suomen ja Italian kaltaiset sanktiojärjestelmät yleistyvät myös muissa maissa.


Viimeisenä argumenttina tahdon tuoda esiin sen, että doping-kontrollilla on myös urheilun harrastajamäärien kannalta mielestäni varsin suuri merkitys. En ainakaan itse kannustaisi lapsiani kilpaurheilun pariin, mikäli heidän mahdollisesta menestyksestään seuraisi jatkuva dopingainemyrkytyksen riski. 


Näillä perusteilla sanon hyvin vahvasti "ei kiitos" doping-aineiden vapauttamiselle.


Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen
Jalo itsepuolustuksen taito
Hiivasieni, puhdas urheilu ja geenidoping
Urheilu ja astmalääkkeet

Hiivasieni, puhdas urheilu ja geenidoping

Luin taas mielenkiintoisen tutkimusraportin. Siinä oli poistettu yksittäisiä perintötekijöitä eli geenejä kahden eri hiivasieniyksilön genomista ja katsottu mitkä niistä ovat hiivalle välttämättömiä. Jutun suuri yllätys oli siinä, että molemmilla yksilöillä oli sellaisia perintötekijöitä, jotka kyllä olivat niille itselleen välttämättömiä, mutta eivät toiselle yksilölle. Selitykseksi löytyi se, että eliön perimän muut perintötekijät vaikuttavat siihen tarvitaanko jotain geeniä vai ei.

Voidaan olettaa että kaikkien eliöiden geenituotteista huomattava osa interaktoi toistensa kanssa. Sen seurauksena kunkin perintötekijän vaikutus eri eliöissä on erilainen. Siten nyt lukemani julkaisun perusteella voidaan todeta, että geenien perusteella on vielä vaikeampi ennustaa kunkin yksilön ominaisuuksia kuin olemme aiemmin olettaneet.

Miksi sitten kirjoitin tästä blogiini?

Siksi, että olen hyvin kiinnostunut muun muassa puhtaasta urheilusta ja sen halpamaisesta halveksunnasta eli dopingista. Yksi eniten pelätyistä tulevaisuuden dopingin muodoista on niin sanottu geenidoping, jossa urheilijan ominaisuuksia yritetään muokata geeniteknologisin keinoin.

Koska nyt hiivalla tehty tutkimus osoittaa, että perintötekijöiden vaikutus yksilön ilmiasuun, kuten urheilussa tärkeisiin ominaisuuksiin, on vielä vaikeammin ymmärrettävissä kuin aiemmin on ajateltu, voidaan geenidopingin aiheuttaman uhan olettaa siirtyvän yhä kauemmas tulevaisuuteen. Ja hyvä niin!

Yleisemmällä tasolla olisi kuitenkin doping-testauksessa otettava uusia askeleita. Nykyinen periaate, jossa elimistölle vieraita aineita osoittamalla pyritään saamaan vilppiurheilijat kiinni on tuomittu epäonnistumaan. Siten mielenkiinto olisi siirrettävä käytetyistä aineista niiden vaikutusten testaamiseen.

Teoriassa eniten olisi saavutettavissa geenien ilmentymisen eli geeniekspression analyysimenetelmillä. Erityisesti pyrosekvensointiin perustuvat uudet menetelmät mahdollistaisivat urheilijan fysiologisen tilan hyvinkin tarkan analysoinnin, jolloin dopingtuomio voitaisiin tuomita pelkästään poikkeavan fysiologisen tilan perusteella. Tämä on hiukan sama asia kuin nykyään käytetty verenkuva, jonka muutosten perusteella testit voidaan suunnata tiettyihin urheilijoihin. Analyysin tulos vain olisi paljon tarkempi ja kertoisi kaikista mahdollisista fysiologisen tilan muutoksista.

Ainoan ongelman tässä muodostaa raha - yhden ihmisen analysointi kun maksaa tällä haavaa noin kymmenen tuhatta euroa. Sen takia edes ihmisten välisen luonnollisen vaihtelun rajoja ei ole voitu selvittää - eikä siis myöskään havaita poikkeamia siitä. Mutta kehityksen kehittyessä ja analyysihintojen laskiessa näen tässä tien, jonka lopputuloksena puhdas urheilu lopulta voi voittaa vilunkipelaajien pyrkimykset.