Elääkö kirjailija sananvapaudesta?

Suomi on juuri tällä hetkellä sananvapauden kakkosmaa maailmassa. Tarkoittaako se, ettei meillä ole sananvapausongelmia eikä sananvapauden vastaisia ajatuksia?

Äkkiseltään luulisi, että ainakin sanan tuottamisesta elävät kirjailijat pitäisivät sananvapautta erityisen tärkeänä. Siksi olikin mielenkiintoista lukea suomalaisten kirjailijoiden kannanottoja liittyen Ruotsissa pidettävään tapahtumaan, johon osallistuu myös äärioikeistolaisena pidetty Nya Tider -lehti.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon pari vuotta sitten voittanut ja argumentaatiovirheitä aiemmin levitellyt  Laura Lindstedt ei osallistu Suomen viralliseen ohjelmaan messuilla. Hänen mukaansa "messujen toimitusjohtaja Maria Källsson on määritellyt messut ’avoimeksi toriksi’, mutta kysehän on kaupallisesta tapahtumasta... Ei messujen ole pakko ottaa ketään mukaan sananvapauden nimissä. Minusta on irvokasta, että messut kutsuvat kirjailijoita leikkimään hyvää ihmistä kestämättömään tilanteeseen, jonka ne ovat itse luoneet."

Kirjailija Sirpa Kähkönen sen sijaan on lähdössä, Hänen uusi kirjansa "käsittelee muun muassa totalitarismia ja pakolaisuutta, enkä voi jättää käyttämättä tilaisuutta puhua niistä, myös liittyen nykyisiin ääriliikkeisiin ja messudebattiin".

Joukon tunnetuin eli Kjell Westö ei oikein tiedä. Hän on "nyt miettinyt osallistumista viikon, menettänyt yö­unetkin... Miten tahansa päätän, paskanmaku jää suuhun. Tämä on varmasti pahin ammatillinen valinta­tilanne koko urani aikana."

Edellä olevia näkemyksiä on mielenkiintoista tarkastella sitä taustaa vasten, että Euroopan ihmisoikeussopimus määrittelee sananvapauden seuraavasti. "Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta."

Toki sananvapauteen kuuluu myös oikeus korvien sulkemiseen ja omaan kuplaan käpertymiseen. Se näyttäisi olevan yllättävän vahvasti elävä vaihtoehto kirjailijapiireissämme. Mutta mitä se kertoo kirjallisuuden tilasta Suomessa vuonna 2017?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Laura Lindstedtin rasistisista olkiukoista
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus
Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo, olkaamme siis dhimmejä

Media ja pahuuden ilmentymät

Espoon seurakunnat on julkaissut seuraavan tekstin. "Luterilaisen teologian mukaan meidän ihmisten olemus ja teot ovat niin synnin ja pahuuden vaurioittamia, että ne väistämättä vaativat erittäin suurta rankaisua, sovitusta ja vapautusta... Juuri tämän takia Jeesus, jossa yhdistyy ainutlaatuisesti todellinen Jumala ja todellinen ihminen, syntyi kärsimään ihmisten puolesta... Ehkä Jumalalla on jokin korkeampi päämäärä, jota kärsimyskin palvelee, vaikka meidän onkin joskus vaikea löytää kärsimyksestä mitään mieltä."

En ole luterilainen enkä minkään muunkaan uskontokunnan jäsen, enkä usko maailman pahuuden katoavan rankaisemalla, sovittamalla enkä vapauttamalla. En myöskään näe sen palvelevan jotain korkeampaa päämäärää. Siitä huolimatta tunnistan kyllä maailman pahuuden, joka saa mitä hirveimpiä ilmenemismuotoja kuten seuraavat esimerkit osoittavat.

* * *

Tämän aamun Helsingin Sanomat kertoi, että "Etelä-Sudanin hallituksen joukot tukehduttivat viime lokakuussa tahallisesti yli 60 miestä konttiin Leerin kaupungissa... pidätetyt miehet pakotettiin konttiin, joka lukittiin. Välillä ovi avattiin kuolleiden poistamiseksi. Kuolleet miehet olivat todistajien mukaan siviilejä."

Saman valtion tapauksiin kiinnitti huomiotaan myös Yleisradio, joka kertoi että "Etelä-Sudan antaa taistelijoiden raiskata ja siepata naisia ja tyttöjä palkaksi, YK:n ihmisoikeustoimisto kertoo [että] osa armeijaa tukevista aseistetuista ryhmistä ´ryösteli karjaa, varasti omaisuutta ja raiskasi ja sieppasi naisia ja tyttöjä´ palkan sijasta... Raiskauksia on käytetty laajasti kauhun välikappaleena ja sota-aseena."

Kaikesta karmeudestaan huolimatta nämä uutiset eivät ole varsinaisesti uutisia. Mehän tiedämme muutenkin, että sota-aikoina ja erityisesti sisällissodissa ihmiset ovat syyllistyneet hirmuisiin tekoihin.

Näin oli myös Suomessa niin nuija- kuin punakapinankin aikana. Ensimmäisessä Flemingin joukot teurastivat aseensa laskeneet nuijamiehet ja jälkimmäisessä niin voittajat kuin hävinneetkin murhasivat surutta niitä, joita vastaan heillä oli hampaankolossa. Tai pelkästään yleisen koston ja seikkailunhalun takia, kuten ruotsinkieliset rankaisuretkikunnat suomenkielisellä Länsi-Uudellamaalla tapahtumasarjassa, joka lienee pohjana Kjell Westön kuvaukseen kirjassaan "Missä kuljimme kerran".

* * *

Yleisradio kertoi aamulla myös muista pahuuden ilmentymistä. Sen mukaan "YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi perjantaina päätöslauselman, joka puuttuu YK:n rauhanturvaajien viime vuoden aikana tekemiin 69:ään seksuaaliseen hyväksikäyttötapaukseen.... Yhdysvaltojen laatima päätöslauselma vaatii niiden rauhanturvayksiköiden kotiuttamista, joiden jäseniä syytetään seksuaalisesta hyväksikäytöstä.... Päätöslauselman puolesta äänesti turvallisuusneuvostossa 14 jäsenmaata. Egypti pidättäytyi äänestämästä."

Tässä uutisessa pahuus on edellisiä syvällisempää. Rauhanturvaajathan ovat hakeutuneet, tai ainakin heidän olisi pitänyt hakeutua, turvaamaan sodasta kärsivää väestöä. Suojelun sijaan he sen sijaan ovat tarjonneet saastaisten elukoiden lailla pakkoseksiä jo muutenkin kärsineille naisille. Eli ovat siis olleet sanan varsinaisessa merkityksessä täysiä mulkkuja

Valitettavasti näiden rauhanturvaajien pahuus ei kuitenkaan ole tämän uutisen syvintä. Sitä on sen sijaan Egyptin käyttäytyminen turvallisuusneuvostossa.

Minusta olisi kovin mukava kuulla, millä perusteella Egypti on pidättäytynyt äänestämästä. Onko päätös syntynyt raiskausten vähättelystä, naisten alemman aseman korostamisesta vai egyptiläisten vallanpitäjien omista luurangoista?

Valitettavasti en odota koskaan saavani vastausta kysymykseeni, mutta on selvää, ettei rauhanturvaajien suorittamassa raiskailussa ole egyptiläisten mielestä edes sen vertaa tuomittavaa, että tekijät tulisi siirtää pois uhriensa luota. Kuvottavaa...

* * * 

Pahuuden ilmentymästä on kyse myös Tanskanmaalta kantautuneessa uutisessa, jonka mukaan "entinen lapsiasiamies Lisbeth Zornig Andersen ja hänen miehensä on tuomittu ihmissalakuljetuksesta. Pariskunta auttoi syyrialaisen perheen Tanskasta Ruotsiin, ennen kuin maiden välinen raja suljettiin tammikuussa."

En epäile, etteikö lapsiasiamiehen ja hänen siippansa omasta mielestä kyseessä olisi ollut jalo teko. Valitettavasti ihmissalakuljetus ei kuitenkaan koskaan ole sellainen. Tässäkin tapauksessa parivaljakko tuli lisänneeksi Ruotsin maahanmuuttajaongelmaa yhdellä syyrialaisperheellä.

Se ei kuitenkaan ollut heidän toiminnassaan pahinta, sillä on selvää, että pyrkiessään auttamaan syyrialaisperhettä laittomin keinoin he tulivat vahvistaneeksi sitä bisnestä, jonka avulla Aasiasta ja Afrikasta vyöryy miljoonia ihmisiä Euroopan alueelle. Sen sivujuonteena saamme katsella taideteoksia Välimereen hukkuneista lapsukaisista ja lukea järkyttäviä uutisia tuhansien parempaa elintasoa tavoittelevien ihmisten kuolemista.

Lyhyesti sanottuna tanskalaisen lapsiasiamiehen ja hänen miehensä toiminnassa tiivistyy sellaisen pahuuden olemus, jonka käyttövoimana ovat älyllinen epärehellisyys, aatteen ohjaama kapeakatseisuus ja oman moraalisen ylemmyyden kieroutunut tavoittelu. Kaikki nämä juuri niitä tekijöitä, jotka ovat mahdollistaneet maailmanhistorian kauheimmat hirmuteot lasten uhraamisesta Molokin kitaan aina natsien juutalaisvainoihin ja Kiinan kulttuurivallankumoukseen sekä tanskalaispariskunnan tavoin oman ideologiansa sokaiseman Anders Breivikin toteuttamaan norjalaisnuorten joukkomurhaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehitysapunainen valaisi verovarojemme käyttöä Afrikassa
Suomi ja Etelä-Sudan nousivat maailman kärkeen!
Zuber Jalal Isa herätti ajatuksia