Suosittua juuri nyt!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2025

YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?

USA:n presidentti Donald Trump kertoi iranilaisille, että "nyt on aika rauhalle". Tämä tapahtui pian sen jälkeen, kun Yhdysvaltain ilmavoimat oli iskenyt kolmeen iranilaiseen kohteeseen, jotka liittyivät islamistivaltion ydinohjelmaan. 

Iskuissa käytettiin B2-pommikonetta sekä USA:n jättimäistä bunkkerin hajottamiseen tarkoitettua pommia. Iran ei kuitenkaan ole vahvistanut Trumpin väitettä, että hyökkäyksen pääkohde - Fordowin ydinlaitos - tai muut hyökkäyksen kohteena olleet laitokset olisi tuhottu. 

Trump näytti kuitenkin olevan luottavainen saavutettujen tulosten suhteen ja käytti mafiamaista retoriikkaa ilmoittamalla, että "joko tulee rauha tai Iranille koituu tragedia, joka on paljon suurempi kuin mitä olemme nähneet viimeisen kahdeksan päivän aikan". Nähtäväksi jää, miten Iranin pappishallinto siihen suhtautuu. 

* * *

Näin länsimaisena ihmisenä sitä tietenkin toivoisi, että Iranin hallitus nostaisi kätensä pystyyn, lopettaisi ydinaseohjelmansa ja avaisi ydinenergiaan liittyvät laitoksensa aidosti kansainvälisen valvonnan alaisiksi. Sekä tunnustaisi Israelin olemassaolon oikeuden ja lakkauttaisi samalla tukensa Hamasille ja Hizbollahille mahdollistaen näin myös Palestiinan arabien aseman ratkaisemisen. 

Valitettavasti kansainväliset asiantuntijat kuitenkin arvelevat, ettei näin olisi käymässä, vaan epäilevät Iran hallinnon jättävän tunnustamatta tosiasiat ja sen sijaan pyrkivän jatkossa hyökkäämään myös amerikkalaisia vastaan. Ja haaveilevan edelleen Israelin juutalaisten puskemista mereen.

* * *

Tässä suhteessa oli masentavaa huomata, että YK:n pääsihteeri António Guterres oli tapansa mukaan pihalla kuin lumiukko ja asettui Iranin tueksi ilmaisemalla huolensa Yhdysvaltain iskuista. Hän myös tuomitsi USA:n hyökkäyksen vaarallisena eskaloitumisena alueella, joka on jo valmiiksi kriisin reunalla.

Guterres väitti myös, että "sotilaallista ratkaisua ei ole. Ainoa tie eteenpäin on diplomatia. Ainoa toivo on rauha." Epäselväksi kuitenkin jäi millaisesta rauhasta hän puhui. 

Sellaisestako, jossa Iran nousee ydinasevaltojen joukkoon ja pystyy sen jälkeen jatkamaan - ilman pelkoa itseensä kohdistuvasta hyökkäyksestä - toimiaan Israelin hävittämiseksi Lähi-idästä? Sekä jatkamaan iranilaisten naisten ja tyttöjen alistamista varhaiskeskiaikaisten oppien mukaisesti? Ja toimimaan edelleen länsimaissa toimivien islamististen terroristien johtotähtenä?

20 kommenttia:

  1. Mahtaa naapurin kokoaan isompaa leikkivää diktaattoria vähän pelottaa, kun bunkkerintappajat voidaan toimittaa kohteeseensa noin vain. Varmaan lentää kohta turvaan maata kiertävälle avaruusasemalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No.. Irani on vähän eriasia kun ryssät. Sinne nyt ei ihan usa tuosta noin vain pommien kanssa lentele.

      Poista
  2. Vähän epäilyttää onko kaikkia rikastamisyksiköitä vielä tuhottu...
    Iran on kyllä osannut varautua myös noihin "bunkkerintuhoojiin".

    VastaaPoista
  3. Terhomatti Hämeenkorpi22. kesäkuuta 2025 klo 8.09

    Arvon proffa! Kirjoitit: "Sellaisestako, jossa Iran nousee ydinasevaltojen joukkoon ja pystyy sen jälkeen jatkamaan - ilman pelkoa itseensä kohdistuvasta hyökkäyksestä - toimiaan Israelin hävittämiseksi Lähi-idästä? Sekä jatkamaan iranilaisten naisten ja tyttöjen alistamista varhaiskeskiaikaisten oppien mukaisesti? Ja toimimaan edelleen länsimaissa toimivien islamististen terroristien johtotähtenä"?

    Kyllä, sellaisesta hän, tuo turhimus, puhui.
    Rauha ei tule, ennenkuin islamin perkeleet on tuhottu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun on aloitettu, ei pidä tehdä sitä vanhaa virhettä, että jätetään homma kesken. Nyt vain perkeleellinen ralli päälle, ja mullahit paratiisiin. Vasta sitten koittaa Iranin kansalle vapautus tuosta saatanallisesta komennosta, joka on rikos ihmiskuntaa vastaan. Mullahithan ovat koko ajan olleet Putlerin apulaisina lennokkeineen.

      Poista
    2. Ei järki pakota monia. Ettekö ole tietoisi siitä mitä aiheutuu Suomelle ja koko euroopalle kun sota alkaa kovenemaan, ette koskaan ole nähneet sellaista 3 maailman islamistien ryntäystä. Suomen hallitus toki odottaa tuota housut märkinä sillä se antaa vauhtia kansan vaihtoon ja uuden maailman syntyyn, stuppelolta jo kuola valuu suusta.

      Poista
    3. mutta sitävarten on keksitty Puolustusvoimat, estämään vihamielisten vittupäiden maahantunkeutuminen. Helppoa

      Poista
    4. Depatti... No, onko ne tehneet jotain puolustukseen edes littyvää, viime vuonna tuli lähes 60 tuhatta 3 maailman islamistia Suomen, tänä vuonna tuotakin enemmän. Naurettavaa kertoa että maamme puolusvoimat tekisi asialle joain. No, varmaan ehkä normaalissa maassa mutta Suomi on kaikkea muuta kuin normaali.

      Poista
    5. een usko, että islamisteja noin paljon, enimmäkseen jotain vinosilmiä, tietty jos 60 tuhatta poteniaalista terroristia/ tappaja raiskaajaa tulisi suomeen, se olis valtava katastrofi suomelle, ja suomen loppu

      Poista
  4. Ählyjen kanssa minkäänlainen rauha ei ole mahdollista, ne pitää tyystin hävittää planeetalta

    VastaaPoista
  5. Huomauttaisin, että naisten asema ei ole ollut keskiajalla euroopassa, tai milloinkaan, yhtä prsiistä mitä kaikissa ählymaissa on parast aikkaaa

    VastaaPoista
  6. "Rikastuslaitos"? Vähän niingö ählyjen kulttuurin "rikastaminen" Euroopassa ja Suomessa vai?

    VastaaPoista
  7. Ano 8.50 kaikkein huonoin vaihtoehto on kuitenkin se, jossa Iranin mullaheilla on ydinase ja valmius käyttää sitä. Sen jälkeen moni Iranin naapuri hankkisi myös ydinasen ja maailma olisi paljon turvattomampi paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ählyn kuvitteellista kunniaa on loukattu, niin tietenkin heti pitää ydinohjus jonnekkin lähettää

      Poista
  8. Ihan perusasioita. Arabialaisella kulttuurilla ei ole mitään perustavanlaatuisesti yheistä eurooppalaisen kulttuuriperinteen kanssa. Arabian kirjoitettu kieli ei ole äännekirjoitusta, ikiaikainen kuvakielto on amputoinut visuaalisen mieltämisen, ja omaksutun uskonnon jumaluus on pelkkää tabua -- päinvastoin kuin eurooppalaisessa perinteessä, jokapalautuu antiikin Kreikkaan jossa jumalat olivat ihmishahmoisia.

    "Keskiaika" on yksi eurooppalaisen kulttuuripiirin historiallinen kausi, jolloin oma ajattelumme toki oli taantunut niin että monet Rooman valtakunnassa jo olemassa olleista kognitiivisista kyvyistä kadotettiin. Näistä asioista pitäisi kouluissamme opettaa enemmän.

    VastaaPoista
  9. Hyvin voisin kuvitella miten kaiken maailman honkasalot sun muut pöyristyvät, ja lähettelevät hengen heimolaisilleen viestejä, jossa vannovat, tosin peitellysti Israelin tuhoa.

    Surkeinta on se, että YLE eikä MTV 3 lähetä vahingossakaan mullahien agitaatioita, joissa he vannovat Israelin tuhoamista ja syöpäkasvaimen poistamista?

    Mitä tulee Venäjään, joka on vähän joka tasolla jossakin hämmentämässä, niin on arveltu, että Venäjä pystyisi ja voisi luovuttaa Iranille muutamia taktisia ydinpommeja, mutta se on turha pelko, sillä Mossad toimii Venäjällä aika tehokkaasti, joten se pelko on turhaa, eli Putinin kädet ovat sidotut, koska Mossadin pelko on viisauden alku.

    VastaaPoista
  10. Töröhuuli iski, mutta varmaa on, että tämä ei jää tähän, edes Iranin taholta.

    VastaaPoista
  11. Kannattaa myös muistaa Israelin ilmavoimien isku Osirakin ydinlaitoksiin kesällä 1981. Kuka tietää, miten olisi käynyt, jos Saddam Hussein olisi saanut ydinaseen valmiiksi, sillä Israel oli Saddam Husseininkin päävihollinen Lähi-idässä.

    Ranska toimitti ydinteknologiaa Irakille, eli näinhän se maailma toimii, oma etu menee kaiken muun edelle, myös länsimaissa. Nyt Espanja torjuu ehdottomasti Trumpin vaatimukset viiden prosentin osuuden BKT:sta ja pian siihen taitaa liittyä Italia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaiman pitäisi näyttää usalle keskisormea ja erottaa Natosta. Mistä tämäkin maa repii tulevat hirviömäiset natomaksut. Maatilat menee nurin, sairaalat menee nurin, yritykset menee nurin, kodittomia on enemmän kun koskaan ja 5% bruttokansantuotosta pitäisi maksaa natolle sotahullun trumpetin käskystä.

      Poista
  12. Ainakaan ennen ja jälkeen otettujen satelliittikuvien perusteella ei huomaa oikein eroa. Ettei vain Trump sortunut ylisanojen käyttöön... Toivottavasti ei .

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!