Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi

Helsingin sanomien muut lehdet-palstalla oli lainattu Kehitys-lehteä. Sen haastatteleman filologin mukaan suomalaiset olivat mukana sortamassa kehitysmaita. Väitteen perusteeksi annettiin myös lista esi-isiemme pahoista teoista. 

"Suomessa muun muassa innostuttiin mahdollisuudesta muuttaa Karibialle Ruotsin vuonna 1784 haltuunsa ottamalle St. Barthélemyn saarelle, jossa käytiin vilkasta orjakauppaa. Reilut sata vuotta myöhemmin kymmeniä suomalaisia lähti Leopold II:n ja Belgian Kongoon konemiehiksi jokilaivoille, jotka kuljettivat raaka-aineita Kongosta Eurooppaan. Suomalaisia työskenteli myös Kongon Katangan kuparikentillä ja osallistui Etelä-Afrikassa buurisodan taisteluihin vuosina 1899–1902.”

”Suomeenkin tuotiin kolonialistisen tuotannon hedelmiä sokerista puuvillaan, ja suomalaiset hyötyivät kolonialistisesta kaupasta. Se, että suomalaiset ovat joskus olleet sorrettuja tai altavastaajia, ei sulje pois suomalaisten osallisuutta kolonialismiin ja rasistiseen perintöön."

Toisin sanoen suomalaiset olivat lähteneet eurooppalaisten valtioiden siirtomaihin tekemään töitä, tuoneet niistä kauppatavaraa tai toimineet palkkasotilaina Afrikkaan muuttaneiden englantilaisten ja hollantilaisten välisessä sodassa. Jos joku näkee tämän kehitysmaiden moitittavaksi hyväksikäytöksi tai rasismiksi, on päästään vialla tai ainakin hänen kykynsä ymmärtää kohtuullisen yksinkertaisiakin asioita on alentunut. 

* * *

Suomen monin tavoin ankea kohtalo Ruotsin suurvallan osana päättyi sen romahdukseen Suuressa pohjan sodassa, jonka aikana - Wikipedian mukaan - "venäläiset ryöstivät suomalaisia orjiksi itselleen ja kaupattaviksi... arviolta 20 000–30 000. Heitä käytettiin peltotöissä ja palvelijoina ja myytiin muslimeille. Lapsista ja vaaleista naisista saattoi saada hyvän hinnan, poikia kastroitiin eunukeiksi. 

Suuren Pohjan sodan aikana Suomesta vietiin orjia Venäjälle suhteessa väkilukuun enemmän kuin monista Afrikan alueista Amerikkoihin...Venäläiset veivät suomalaisia väkisin Venäjälle muun muassa maaorjiksi, seksiorjiksi ja rakennustöihin. Osalta oli ensin omaiset tapettu tai kidutettu heidän nähtensä... Pietari Suuri määrännyt kansanmurhan Ruotsin armeijan heikentämiseksi."

Kuten arvoisa lukijani lienee kuullut, on suomen kielessä vanha sanonta, jonka mukaan "ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi". Niinpä ei liene kenellekään omaa historiaamme tuntevalle yllätys, että venäläiset vievät ukrainalaislapsia Venäjälle. 

Sehän on ainoastaan samaa vakaata venäläispolitiikkaa, jonka uhreiksi suomalaiset joutuivat reilut 300 vuotta sitten. Ja osoittaa, että edellä mainitsemani kotoperäinen sanontamme tavoittaa erinomaisesti venäläisyyden syvimmän olemuksen.

Tuosta venäläisyyden syvimmästä olemuksesta voi tietenkin väittää, ettei se välttämättä koskisi kaikkia venäläisiä, vaan pikemminkin venäläistä yhteiskuntaa ja sen toimintatapoja. Siksi ei ole yllättävää, että venäläismedioissa kirjoitetaan - Ilta-Sanomien mukaan - suomalaisten varautuvan nälänhätään.

Kyseessä on niin paksu vale, ettei sen luulisi menevät läpi itäisen naapurin ihmisille. Niinpä on venäläisten omaa tyhmyyttä, mikäli he ottavat todesta tämän ja muut omien medioidensa tarinat. Luulisi, että viimeistään Neuvostoliiton romahtaminen olisi osoittanut sikäläisen valtamedian epäluotettavuuden, kun tyhmimmillekin neuvostokansalaisille paljastui työläisten paratiisin ankeus suhteessa seitsemän vuosikymmentä parjattuihin länsimaihin. 

Kysymys siis kuuluukin, että kuinka suuri osa venäläisistä uskoo omiin medioihinsa? Jos nämä ihmiset ovat enemmistönä, lienee syytä jättää epäilyt vähemmälle ja uskoa rajan tälläkin puolella, ettei mainittu sanonta koske pelkästään venäläistä yhteiskuntaa, vaan kuvaa yleisellä tasolla hyvinkin tarkasti itänaapurimme väestöä. Valitettavasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valkoisia idiootteja
Ylen kirjeenvaihtaja: jokaisen kärsimys on meidän kaikkien asia
Suomen historian kurjin aika

Henkilökohtaisesti sinulle, Renaz Ebrahimi

Hyvä Renaz Ebrahimi,

Ylen Sannikka-ohjelmassa 19. 11. osallistuit Esko Valtaojan kanssa äärimmäisen mielenkiintoisesta aiheesta käytyyn keskusteluun. Tuota ohjelmaa on analysoitu jo paljonkin tavallisessa (esimerkki) ja sosiaalisessa mediassa (esimerkki), joten tahdon tällä kirjeellä viestiä sinulle vain muutaman ohjelman katsottuani mieleeni nousseen asian.

Ensinnäkin sain käytöksestäsi sellaisen vaikutelman, ettet sinä joutunut yllättäen turvattomaan tilaan, vaan olit suunnitellut fanaattisen kohtauksesi etukäteen ja odotit vain sopivaa tilaisuutta käynnistääksesi nähdyn performanssin ja saadaksesi sitä kautta julkisuutta mielipiteellesi. Esityksesi oli sinänsä varsin onnistunut, minkä osoittaa jo sekin, että ohjelman juontaja pahoitteli vielä jälkikäteenkin sinun saattamistasi fanaattisen raivon tilaan.  

Toki saatoin saada väärän vaikutelman raivostumisesi syistä. Jos näin on, pyydän anteeksi, mutta siinä tapauksessa sinun on syytä harkita mielenterveyspalveluihin hakeutumista tai ainakin osallistumista käytöksen hallinnan kurssille, sillä nähdyn kaltainen raivostuminen asiallisessa keskustelussa ei ole minkään kriteerin mukaisesti tervettä aikuisen ihmisen käytöstä.

Toiseksi hämmästyin ohjelman lopussa esittämääsi vaatimusta ihmisen synnynäisiin ominaisuuksiin perustuvasta sananvapauden kieltämisestä. Et ehkä itse ole asiaa tarkemmin pohtinut, mutta sellainen vie sinut ja aatetoverisi vähemmän kunniakkaaseen seuraan, johon liittyminen osoittaa näköalan historiattomuutta. 

Esimerkiksi 1930-1940-luvulla Adolf Hitlerin johtamassa Saksassa juutalaisilla ei ollut oikeutta puhua puolestaan tai ainakaan heitä ei kuunneltu. Sen sijaan heidät vietiin kaasukammioon vain, koska heidän esivanhempansa olivat juutalaisia. Tässä asiassa heitä ei auttanut edes juutalaisuuden kieltäminen tai sen kiroaminen. 

Jo hiukan aiemmin oli Venäjän keisarikunnan raunioille syntynyt Neuvostoliitto, jossa Leninin ja myöhemmin Josif Stalinin kommunistit pitivät valtaa. Siellä Stalinin valta vaiensi murhaamalla henkilöt, jotka diktaattorin mielestä uhkasivat hänen valtaansa. Siinäkään prosessissa ei syytetyllä ollut oikeutta puhua tai ainakaan heidän puheestaan ei ollut apua.

Edellä mainittujen fanatismissaan sinua ja aatettasi muistuttavien - mutta toki monin verroin merkittävämpien - historiallisten tapahtumien lisäksi sananvapauden kieltämistä on harrastettu muutenkin. Esimerkiksi Euroopassa tuomittiin ihmisiä keskiajan lopulta 1700-luvulle asti noituudesta. Siinäkään yhteydessä syytettyjen puheilla ei ollut merkitystä, vaan syyllisyyttä selvitettiin kiduttamalla ja kuulemalla muita ihmisiä. 

Myöskään suomalaisilta ei kyselty mielipiteitä 1700-luvun alussa kun heitä vietiin orjiksi Venäjälle ja sieltä edelleen Lähi-itään ja Keski-Aasiaan. Sen sijaan Suomessa ei ole koskaan ole ollut orjina - sinun ihmisluokitteluasi käyttääkseni - ruskeita ihmisiä. 

Kolmanneksi toivon sinulle aikuistumisen mukanaan yleensä tuomaa näkökentän laajentamista yksisilmäisestä fanatismista kohti ihmisten moninaisuutta ymmärtävää ja tosiasioista ponnistavaa objektiivisuutta sekä mielipiteiden moniarvoisuuden ja sananvapauden hyväksymistä. Ja sen myötä hyvää elämää Suomessa, joka maailmanlaajuisessa vertailussa on kerta toisensa jälkeen osoittautunut yhdeksi maailman parhaista paikoista elää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Sanna Marin ja Juha Kärkkäinen
Vasemmistolainen sanaili vasemmistosta
Esko Valtaoja hämmensi soppaa

Kun suomalaisia kuoli kuin kärpäsiä

Kun koronavirus nyt hallitsee uutisointia, on täällä blogosfäärissä hyvä kääntää katse muihin asioihin, jotta tapahtuneelle saa jonkinlaisen vertailukohdan. Otetaan puheeksi siis Suomea aiemmin kohdanneita ainakin kahta kertaluokkaa nykyistä suurempia vaikeuksia, joista niistäkin olemme - tai siis esivanhempamme ovat - selvinneet kunnialla.

Siis sellaiset kuin isoviha. Eli ruotsalaisen suurvallan sortumiseen johtaneen Suuren Pohjan sodan aika Suomessa.

Maamme väkiluku oli vuonna 1695 noin puoli miljoonaa ihmistä. Ja kaiken mentyä ohi vuonna 1721 vain 391 000. Näin siitä huolimatta, että maahamme syntyi jatkuvasti uusia lapsia.

Samaan aikaan venäläiset - tai ryssät, kuten he itse itseään kutsuvat - ryöstelivät maatamme ja veivät kymmeniä tuhansia ihmisiä orjiksi Venäjälle. Jotain miehitysvallan asenteesta kertoo sekin, että tsaari käski tuhota Pohjois-Pohjanmaata kymmenen peninkulman syvyydeltä puskurivyöhykkeeksi Ruotsia vasten.

Kyrönmaan eli Etelä-Pohjanmaan miehistä peräti 70% kuoli varsinaisissa taisteluissa tai armeijassa liikkuneisiin tauteihin ja loput tapettiin myöhemmin heidän niskuroidessaan ankaran miehitysvallan alla. Ei siis ihme, että suomalainen isänmaallisuus elää edelleen kaikista vahvimmin juuri Pohjanmaan lakeuksilla - siellä ei haluta kokea uudelleen samanlaista kansanmurhaa vieraan vallan kädestä.

Orjiksi viedyistä harvat palasivat kotimaahan, mutta jotkut sen kuitenkin tekivät. Heistä meitä muistuttaa Zachris Topeliuksen kertomus Koivusta ja tähdestä. Tarinan taustalla olivat Topeliuksen isän isoisän Kristoffer Topeliuksen kokemukset. Hän nimittäin pakeni isonvihan aikaan äitinsä kanssa Oulusta Muhokselle piilopirttiin, mistä kasakat kuitenkin ryöstivät pojan ja veivät orjaksi Venäjälle.

Venäläiset eivät olleet tuon ajanjakson ainoita suomalaisten tappajia. Venäläisten miehitysaikaa nimittäin edelsivät suuret kuolonvuodet, joiden aikana suomalaisista kuoli noin kolmannes nälkään ja tauteihin. Myös isonvihan aikana maassa riehui rutto.

Nälän saavuttua ensimmäisten joukoissa menivät Heikki Ylikankaan mukaan ne perheet ja suvut, joiden nokkamiehet katsoivat 1600-luvun nousevan suurvallan ankaran verotuksen paineessa parhaaksi luopua talojensa isännyydestä - koska siihen liittyi koko maatilan väestön puolesta verojen maksaminen - ja siirtyä muiden palkollisiksi eli käytännössä renkimiehiksi. Kuolonvuosien aikana sellaisille ei luonnollisesti riittänyt ravintoa, kun ei sitä tahtonut riittää isäntäväellekään.

Tästä pääsemmekin suurvalta-ajan rasituksiin. 1600-luvun Ruotsihan kävi jatkuvaa sotaa naapureitaan vastaan. Vaikka se olikin Pohjan sotaa lukuun ottamatta enimmäkseen voitokasta, vaati vähäväkisen valtakunnan äärimmilleen viritetty sotakoneisto miehiä syötettäväksi taudeille sekä vihollisen luodeille ja miekoille. Eikä niitä vähäväkisessä pohjolassa löytynyt muualta kuin - ilman väenottoakin ankarien olojen eli pienen jääkauden - rasittamista taloista.

Kaiken kaikkiaan 1600-luvulla täysi-ikäiseksi päässeistä suomalaisista miehistä kuoli armeijan palveluksessa noin 30 prosenttia. Kyse oli siis valtavasta tragediasta, joka tuskin on luonut tuolloin pohjolan perukoilla asuville ihmisille kovin auvoisia näköaloja tulevaisuudesta.

Pahimman välttämiseksi toki keksittiin keinoja. Esimerkiksi vauraimpiin taloihin oli tapana ottaa piikojen lehtolapsia, orpoja tai muuten vain kaupan olleita pikkupoikia, jotta nämä voisivat aikanaan astua armeijan rulliin isännän tai hänen poikiensa sijasta.

Toki isännät palkkasivat myös aikuisia miehiä sijaisikseen silloin kun sellaisia oli saatavissa. Koska armeijaan lähtö oli käytännössä kuolemantuomio, olivat luvatut palkkiotkin sen mukaisia.

1600-luvulla tällaisen rekryytin palkka vastasi siten korvaussummaa, joka määrättiin oikeudessa maksettavaksi tapetun miehen omaisille. Joissain tapauksissa myös ihmisen tappaminen kompensoitiin sillä, että syyllinen tai hänen sukulaisensa lähti uhrin talon puolesta sotaan.

Jos talossa ei ollut kasvattipoikia eikä palkkamiehiäkään ollut saatavilla, ei kruunu antanut armoa vaan vei talosta oman pojan tai sellaisen puuttuessa itse isännän. Tämän seurauksena kylmeni maastamme lukematon määrä savuja vain siirtyäkseen toisen perheen asutettavaksi kruunulle maksettavaa veroa - ja sotaväkivelvoitteita - vastaan.

Listaa voisi toki vielä jatkaakin, mutta koska pahimmat tragediat tuli jo mainituksi, niin riittäköön tämä tällä kertaa. Näin siksi, että jo edelle kirjoitettu tehnee selväksi sen, ettei suomalaisten elämässä ole ollut Ruotsin suurvalta-ajan valossa mainittavia vaikeuksia minun elämäni aikana. Eikä edes koronavirus ole sellainen.

Tässä suhteessa on hyvä huomata myös se, ettei nykyisten nuorten elämä ole kaikesta oppineiden valituksesta huolimatta oikeasti näköalatonta. Sen sijaan se on sikäli ongelmallista, ettemme me vanhemmat ole osanneet antaa heille realistisia elämän eväitä - syistä, joita itse kukin voi mielessään pohtia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen synkkä historia ja vaatimus kehitysapulaista
Ottaisimmeko mallia keskiaikaisesta naisrauhasta?
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa