tiistai 2. elokuuta 2022

Ylen kirjeenvaihtaja: jokaisen kärsimys on meidän kaikkien asia

Yle pelotteli ihmisiä kaikkien aikojen pahimmalla nälkäkatastrofilla. Tarkemmin sanoen sellaista ounastellaan tapahtuvaksi Itä-Afrikassa Somalian, eteläisen Etiopian ja Pohjois-Kenian alueilla. Syyksi tälle uhalle kerrottiin pitkittynyt kuivuus sekä Venäjän ja Ukrainan sodasta aiheutuva kansainvälinen ruokakriisi.

Verorahoitteisen mediamme Afrikan kirjeenvaihtaja syyllisti työnsä maksajia väittämällä, että "ei kansainvälinen yhteisökään voi kieltää vastuutaan tällaisessa tilanteessa. Jokaisen kärsimys on meidän kaikkien asia. Emme voi Suomessa ajatella, että se mitä tapahtuu Garissan kuivuusalueella, ei liittyisi meihin."

Tämänkertaisesta pitkittyneestä kuivuudesta kerrottiin, että se on jatkunut jo neljä vuotta ja edessä saattaa hyvinkin olla viides vuosi. Kertomatta jäi, että tällaiset kuivuuskaudet ovat alueella varsin tavallisia. Sellaiset nähtiin esimerkiksi vuodesta 1968 vuoteen 1974 ja uudelleen 1980-luvun alussa ja puolivälissä.

On kuitenkin totta, että pitkittyvä kuivuuskausi saattaisi todellakin aiheuttaa Itä-Afrikassa kaikkien aikojen nälkäkatastrofin - ainakin jos asiaa mitataan uhrien lukumäärällä. Syynä siihen on alueen holtiton väestönkasvu. 

Somalian väkilukuhan on kasvanut vuoden 1980 reilusta 6 miljoonasta tämän vuoden lähes 13 miljoonaan. Etiopiassa vastaavat väkiluvut ovat 35 ja 115 miljoonaa ja Keniassa 16 ja 54 miljoonaa. Kaikkiaan näiden maiden väkiluku on kasvanut 42 vuodessa yli 300 prosenttia. Siis yli kolminkertaistunut.

Siten mahdollisen kaikkien aikojen nälkäkatastrofin perimmäinen syy ei ole poikkeuksellinen kuivuus eikä edes eurooppalainen sota, eikä se siten ole "kaikkien asia" - eikä ainakaan meidän suomalaisten. Sen sijaan mahdollisen nälkäkatastrofin syyksi olisi nähtävä alueen ihmisten holtiton lisääntyminen, joka tekee alueen ruokaturvasta vuosi vuodelta helpommin särkyvän ja kuivuuskausista kerta kerralta yhä enemmän uhreja vaativia. 

Ja siksi - jos olemme älyllisesti rehellisiä - on alueelle epäilemättä tälläkin kertaa toimitettava kansainvälinen hätäapu ainoastaan ongelmien jatkamista tulevaisuuteen. Ja sen varmistamista, että alueelle seuraavien kymmenien vuosien aikana vääjäämättä saapuva seuraava kuivuuskausi voidaan uutisoida entistäkin hurjempana nälkäkatastrofina, josta joku älyllisesti epärehellinen punavihreä toimittaja voi syyllistää länsimaisia ihmisiä vielä Ylen Afrikan kirjeenvaihtajaakin innokkaammin.  

20 kommenttia:

  1. Agendan mukaan, on meilläkin järjestettävä energia-, vesi- ja ruokapula. Se on sitä tasa-arvoistamista, jota niin kovasti wef:in sivuilla mainostetaan. Samoin sitra:n sivuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kaikkien pitää nyt Suomessa kantaa globaali vastuumme ja säästää vettä.

      Poista
    2. Sen takia ajetaan vesimittareita pakollisiksi joka paikkaan. Ja Huom. Ovat etäluettavia ja suljettavia vesikiintiöitä varten.

      Poista
    3. Olenkin pyydystänyt hyttysiä ja ripotellut niitä vedenpinnalle. Vesimittarit sieltä käyvätten niitä imuttamassa.

      Poista
  2. Niin kauan kuin muistan (lapsuuden uutisista Biafran kärpässilmäiset pömppömahalapset) Afrikkaan on lapattu rahaa, koneita, ruokaa jne. Onko niistä ollut apua?
    Olen aikaisemminkin ehdottanut ehkäisyvalmistesilmää siihen aamuiseen hirssipuuroon. Edelleen ajankohtainen.

    VastaaPoista
  3. Toinen nykyajan vitsaus on tiedonvälityksen tehokkuus yhdistettynä kristilliseen näkemykseen muidenkin kuin oman porukan auttamisesta (laupias samarialainen). Ennen sanomalehtien leviämistä rahvaan käsiin maalaisyhteisössä elettiin oman kylän kesken autuaan tietämättöminä maailman ongelmista. Pappi saattoi kertoa saarnastuolistaan muiden uutisten lisäksi jotain isommista katastrofeista, mutta muuten seurakuntalaisten huolet liittyivät oman perheen toimeentuloon: viekö halla taas sadon ja pitääkö turvautua petjäiseen, leviääkö naapurikylän isorokko tänne jne.

    Nykyajan länsimaalaisia kiusataan koko ajan maailman murheilla. Uutiset keskittyvät vetoamaan tämän kristillisen perinteen, "jokainen ihminen on lähimmäinen" -ajattelun avulla. Itse olen heittänyt syyllisyyden afrikkalaisten ongelmista jorpakkoon. Pitäköön siellä lähimmäiset toisistaan huolta, jottei meidän täältä kylmästä napamaasta asti sitä tarvitse tehdä. Painukoon Ylen toimittajat sinne, jos haluavat auttaa tai pitäköön tekopyhän mölinän mahassaan. Verorahoitteisilta suunpieksäjiltä on lupa odottaa parempaa uutisointia kuin jatkuvaa elättäjiensä syyllistämistä.

    VastaaPoista
  4. Syntyvyyden säännöstely on elintärkeä tietyillä alueilla maapallolla. Tästä asiasta toimittajat eivät uskalla kirjoittaa eikä poliitikot puhua. Se myös pelastaisi maapallon.
    Niin kauan kun tätä asiaa ei nosteta prioriteetiksi, on turha valittaa asiasta meille suomalaisille. Tässäkin asiassa olemme esimerkillisiä. Lapsilaumoja ei taida Suomessa olla muilla kuin lestadiolaisilla ja matuilla.

    VastaaPoista
  5. Muistatteko kun Suomessa oli joskus uskonnonvapaus nykyisen mielisairaan nekrujen palvonnan sijaan?

    Minä muistan.Ei siitä niin kauan vielä ole.

    VastaaPoista
  6. On aika raaka tosiasia, että elämänhallinta mahdollistuu vasta kun väestö on ylittänyt tietyt kulttuurikognitiiviset kynnykset. Vasta kirjoitus- ja lukutaito muodostavat sellaista ajattelua, jossa ylipäänsä minkään "tiedollinen" hallinta on mahdollista.

    Joten mitään ratkaisua väistämättä edessä räjähtäviin väestönkasvun ongelmiin ei ole missään minkään hälytysajan puitteissa näkyvillä. Katastrofi on joka tapauksessa tulossa. Eurooppa voi joko suojautua siltä, tai sitten romauttaa omat kognitiiviset elämänehtonsa ottamalla vastaan "siirtolaisia". Se merkitsisi kaiken sen elämänhallinnan loppua joka täällä on viimeisten seitsemän- tai neljänsadan vuoden aikana kehittynyt.

    Tapa, jolla eurooppalaiset nytkin syyllistävät itsensä siitä etteivät kaikki maailman ihmiset omaa samoja kognitiivisisa kykyjä kuin mitä oma kulttuurimme historiallisesti on kehittänyt, kertoo vain siitä, että mekin olemme tajunnallisesti taantumassa perusnarsistisen omnipresenssin ja omnipotenssin valtaan, ja narsistinen uhriajattelu on jo jokseenkin totaalisesti vallannut mielemme. Siitä sosiopsyykkisestä taantumasta ei ole odotettavissa toivoa edes itsemme pelastamiseen -- narsisti mieluummin hukuttaa ja tuhoaa koko maailman itsensä mukana kuin kykenee ottamaan niskalenkin omasta uhriajattelustaan.

    Ehkäpä omien päiviemme Suuri Sankari ja Sotapäällikkö Putin narsismissaan ratkaisee nämä kysymykset kaikkien puolesta ja vie koko maailman mukanaan hautaan.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kirjoitus- ja lukutaidon ongelmatiikka on alkanut puhutella minua myös siinä muodossa, että elämme keskellä kirjoitetun kielen rappeutumista. Enkä tarkoita tällä mitään oikeakielisyysasioita, vaan paljon olennaisempaa kirjoitettuun kieleen kuuluvaa ominaisuutta -- sitä että vain kirjoitettu teksti voi tavoittaa vastaanottajansa sellaisessa täysin omaehtoisessa ja ajattelua aktivoivassa tilassa, jossa niin sanottu "uusien asioiden ymmärtämkinen" tulee mahdolliseksi.

      Elämme keskellä kaikkialta tulvivaa visuaalisten efektien ja puheenpälätyksen kakofoniaa -- ja esimerkiksi poliitikkojen kannatus riippuu ihan ratkaisevasti siitä, miten he imagollaan ja retorisilla taidoillaan onnistuvat lumoamaan yleisönsä. -- Mitä yhteiskunnalle tapahtuu, kun päättäjiksi valikoituu retoriset vaikutustaidot parhaiten osaavia tyhjäpäitä?

      Ehdotin taannoin, että jokasen kansanedustajaksi aikovan pitäisi suorittaa jonkinlainen pruskurssi aiheesta "uhriajattelu ja kuolemankultti". Nykyisin pärjäävät kannatuskilpailussa kaikkei parhaimmin narsistit, ja onhan uhriajattelu jopa kaiken niin sanotun "punavihreän" politiikan likimain ainut ja koko sisältö.

      Poista
    2. Seppo Oikkonen: N. vuonna 2013 oli läsnä naispuolisen yliopistoihmisen pitämällä luennolla, jolla kyseinen nainen oli aivan täpinöissään, kun hän visioi, että "kirjoitettu teksti häviää olemasta ja korvautuu kuvasymboleilla". Ja hänen toinen lausahduksena oli "kuka viitti lukee paksui kirjoi". Em. luennoitsija oli siis Itä-Suomen yliopiston opettaja.

      Poista
  7. Afrikassa ja muuallakin missä populaatio uhkaa kasvaa liian suureksi luonto yrittää sitä hillitä kuivuudella/rankkasateilla. Vaan nykyhumaani ihminen ei voi sallia luonnon omaa puolustustaistelua liikakansoitusta vastaan. Järjestetään kaikenlaista pelastushimmeliä ja tukikonserttia ja saadaan tiedostava ja hyvä mieli itselle.
    Tilannetta se ei tosin auta vaan mitäpä siitä. Se minun ikioma hyvä mieli on tärkein.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto ei yritä mitään, sillä kun ei ole älyllisiä kykyjä, vaan se vain elää elämäänsä omien fysikaalis-kemiallisten lainalaisuuksiensa mukaan. Ihmisen sen sijaan pitäisi pystyä sopeutumaan luontoon ja sen oikkuihin siten, että pysyy hengissä. Pohjoisten alueiden ihmisille tämä on onnistunut, mutta lämpimien alueiden ihmisille huonommin.

      Poista
  8. Suomessa viljan varmuusvarastointi makasiineihin opittiin kantapään kautta nälkävuosien seurauksena. Afrikassa varastelu, korruptio, jakelu-ja varastointiongelmat, oman klaanin suojelu, etninen puhdistus nälän avulla ja länsimaslaisten hyväuskoisuus toimittajien ja YK:n korruptoituneille ja nepotismin vaivaamien alajärjestöjen suoranaisille valheille. Niin kauan kuin kehitysapu on sidottu politiikkaan eikä teollistumiskehitykseen muutosta ei tapahdu. Btw 2020 4 eniten kahdenvälistä kehitysapua Suomelta saavaa maata kävi sisällissotaa. Millaiset onnistumisen mahdollisuudet UM sille oikein arvioi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous
      "Eniten ovat kehittyneet ne Afrikan maat, jotka eivät ole saaneet kehitysapua."
      -Olisiko johtopäätösten aika? Karin motto sopii kuvaan:
      "Emmeköhän me suomalaiset ole maksaneet banaanimme jo moneen kertaan."

      Poista
    2. Wikipedian mukaan Etiopian suurimmat ongelmat ovat kuivuus ja tulvat. Silti Kansan uutisissa oli itkuinen artikkeli tuosta sinisen Niilin jättiläispadosta, koska se häiritsee jonkin kivikautisen heimon elämäntapaa. Vaikka se pato antaa sähkön ainakin 100 miljoonalle ihmiselle ja näin metsät säästyvät.

      Somaliassa parhaat pellot ovat khattin viljelyssä, jota sikäläiset miehet jauhavat saunavihdan kokoisen kimpun päivässä.

      Näin erään dokumentin maailman kuumimmalta alueelta, joka oli Etiopiassa. Filmiryhmä oli pitkään seurannut jotain kivikautista heimoa ja matkan päätteeksi he päättivät kaivaa näille kaivon kiitoksena ystävällisyydestä. Ja jumalauta, lapiopelillä se vesi löytyi alle viidestä metristä!

      Poista
  9. Meillä on ne kansainväliset sopimukset, joten rahaa on lapettava nousujohteisesti.

    VastaaPoista
  10. Toivoisin proffalta kirjoitusta EUn komission ehdotuksesta, jonka mukaan Suomen pitäisi muuttaa rautateiden raideleveys eurooppalaiseksi. Se tulisi hirmukalliiksi. Sitäpaitsi pääradat eivät olisi yhteensopivia, kun uudet radat tehtäisiin euromittaan. Kyllä me Suomessa osaamme kiskot räjäyttää jos ryssä tänne junalla pyrkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmä totuus on myös, että meidän raideleveytemme mahdollistaa suuremman kantavuuden kuin "eurooppalainen" raideleveys. Eli suomeksi sanottuna enemmän kuormaa samalla rahalla.

      Poista
  11. Kyse on yksilön/ yhteiskunnan työmoraalista. Ei tehdä vain sen verran, että itse pärjää, vaan yhteiskunnaneteen töitä.
    Israel on valtaosin perustettu kuivalle hiekalle. Aikanaan arabit möivät heille maata, jolla he (arabit) eivät tehneet mitään.
    Nyt nämä rutikuivat, ennen niin elottomat hiekka-arot j kukkulat viheriöivät ja pukkaavat ruokaa.
    Miksi on näin? Sen sanoin jo ensimmäisessä lauseessani.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!