Sensuuria, tekoälyä, moraalia ja eurooppalaista kyvyttömyyttä

Eilen uutisoitiin siitä, kuinka kiinalaiset ovat kehittäneet länsimaiset tekoälyt laudalta lyövän oman tekoälynsä. Vieläpä lähes olemattoman pienellä budjetilla ja kyvyllä sensuroida kehittäjänsä kannalta kiusallisia asioita.

Sensuuria toki harrastaa myös ChatGPT. Tästä esimerkkinä pyysin siltä vastausta seuraavaan kysymykseen: "miten toimisit, jos pyytäisin sinua opastamaan selvästi ihmisoikeuksien vastaisessa toiminnassa, kuten vaikka terroriteon suunnittelussa?"

Vastaus oli seuraava: "hyvä kysymys, ja on tärkeää, että tällaisia asioita käsitellään vastuullisesti. Jos pyytäisit minua opastamaan toiminnassa, joka on ihmisoikeuksien vastaista tai lainvastaista, en voisi enkä tietenkään auttaisi siinä. Minut on ohjelmoitu noudattamaan eettisiä periaatteita, jotka edellyttävät ihmisoikeuksien ja turvallisuuden kunnioittamista... Tällaisissa tapauksissa pyrkisin ennemmin ohjaamaan keskustelua kohti rakentavia ja positiivisia ratkaisuja. Jos olet huolissasi jostain tai sinulla on paha olla, aina kannattaa puhua luotettavalle ihmiselle, kuten läheiselle, mielenterveysalan ammattilaiselle tai kriisipuhelimeen... Onko sinulla jokin huolenaihe, josta haluaisit keskustella?"

Tekoäly oli siis näköjään huolissaan mielenterveydestäni! Tämä oli mielenkiintoista ellei suorastaan liikuttavan söpöä.

* * *

Palautin tekoälyn kuitenkin maan pinnalle kertomalla sille, miksi kysyin kysymykseni. Vastaukseksi sain ihan järkevää pohdiskelua sananvapauden rajoista ja lainsäädäntöjen moninaisuudesta. 

Jutustelun lopuksi ChatGPT kertoi, että "tämä on yksi tekoälyn keskeisistä haasteista: Miten varmistetaan tasapaino vastuullisuuden, läpinäkyvyyden ja vapauden välillä? Olisiko mielestäsi hyvä, jos tekoälyä koskeva sensuuri ja sääntely olisivat täysin avoimesti kerrottuja käyttäjille?"

Pidin ehdotusta hyvänä ja jatkoimme tämän jälkeen vielä jonkin aikaa keskustelua, joka päätyi siihen, että totesimme yhdessä - minä ja ChatGPT - että asia on varsin vaikea monestakin syystä. Tästä huolimatta tekoälyn hyödyntäminen tulee olemaan yhä tärkeämmässä roolissa ihmiskunnan tulevaisuudessa ja teknologian kehityksessä. 

Toivottavasti sen roolin saldo on enemmän hyvä kuin paha riippumatta siitä, onko kyseessä piilaaksolainen vai kiinalainen tekoäly.

* * *

Lopuksi haluan todeta sen, minkä monet muutkin ovat jo todenneet. Eli kysyä, miksi kiinalaiset kehittivät DeepSeekin sen sijaan, että se olisi tehty EU:ssa? 

Syitä voi tietenkin olla monenlaisia, mutta tämän kysymyksen perimmäinen tarkoitus ei ole saada vastausta, vaan herätellä EU:n päättäjiä huomaamaan, että maanosamme on jäämässä yhä enemmän muun maailman jälkeen tieteellis-teknologisessa kehityksessä. 

Ja siksi sen on muutettava politiikkansa fokusta. Eli käytettävää vähemmän aikaa, energiaa ja rahaa kaikenlaiseen ihmisten vapauden rajoitustoimiin ja lisättävä ponnisteluita tieteellis-teknisen kehityksen mahdollistamiseksi. 

Enkä tarkoita tällä pelkästään valtiorahoitteista tiedettä ja tutkimusta, vaan myös - ja ennen kaikkea - yritysvetoisen tieteen ja teknologian sekä niiden tuotosten kaupallistamisen edistämistä ja motivoimista sekä niitä rajoittavan byrokratian purkamista. Sillä tosiasia on, että juuri näiden asioiden tulee - erään muun asian ohella - olla aivan keskeisimpiä EU-asioita, mikäli haluamme taata eurooppalaisille hienon menneisyyden lisäksi myös hyvän tulevaisuuden.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttopolitiikassa on huomioitava tekoäly ja robotit
Tekoäly voi parantaa salaliittoteoreetikon
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi

Muuttuuko Vihreät markkinatalousmyönteiseksi vai romahtaako Suomen brändi?

Atte Harjanne (vihr) ilmoitti eilen, ettei aio pyrkiä puolueensa puheenjohtajaksi. Ilmoitus oli alun perin Harjanteen blogissa - ja etenkin sen kootut selitykset.

Blogin mukaan Harjanteella "ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö vihreät tänä päivänä voisi valita johtoonsa oikeistoliberaalia miestä, joka kannattaa näkyvästi ydinvoimaa ja puhuu paljon maanpuolustuksesta". Näinköhän?

Lisäksi sieltä löytyi paljon viestejä hänen lukijoilleen (lue: tulevalle puheenjohtajalle). Niiden mukaan puolueen pitäisi jatkossa vahvistaa talousprofiiliaan markkinaliberaalin ja taloutta uudistavan otteen kautta sekä ja palata "keskemmälle ja monipuolisemmaksi siitä ahtaasta positiosta, johon olemme ihmisten mielissä valuneet". 

Nähtäväksi siis jää, kuka ottaa toteuttaakseen nämä haaveet. Olisiko se Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Fatim Diarra, entinen taideylipiston ylioppilaskunnan projektipäällikkö Saara Hyrkkö vai peräti ilmastoasiantuntija Oras Tynkkynen? Takavuosien TV-poliisi Reinikaista mukaillen: saas panna kattoen.

* * *

Eilen nähtiin myös mielenkiintoinen sananvaihto Riikka Purran (ps) ja Annika Saarikon (kepu) välillä. Sen taustana oli ensin mainitun kolumni Maaseudun tulevaisuudessa, jossa hän totesi, että "jos keskusta on oppositiossa SDP:n kanssa, se jää sen jalkoihin, koska asetelma on hallituksen oikeisto vastaan opposition vasemmisto. Jos keskusta on oppositiossa perussuomalaisten kanssa, tilanne on sen kannalta vielä huonompi."

Tähän vastasi Keskustan puheenjohtaja piruilemalla samassa lehdessä, että "eikö Purra halua hallitukseen kuin vain Keskustan kanssa? Suunnitteleeko hän oppositioon menoa?"

Näyttää siis siltä, että Keskusta on kerta kaikkiaan päättänyt jäädä oppositioon jättäen viimeisetkin kannattajansa muiden poliittisten liikkeiden hyväntahtoisuuden varaan. Mahtaakohan puolueen pullantuoksuinen puheenjohtaja siis luottaa siihen, ettei maaseudun keskustalainen väki arvelisi tämän osoittavan oman edun tavoittelemisen olevan hänelle tärkeämpää kuin äänestäjien asioiden ajamisen?

* * *

Edelle kirjoittamani tapaukset ovat toki mielenkiintoisia. Mutta kaikista mielenkiintoisinta on vaalien voittajan eli Kokoomuksen näkymättömyys. Onkohan Petteri Orpo kollegoineen painunut maan koloon odottelemaan tänään valmiiksi tulevia puolueiden vastauksia hänen kysymyslistaansa?

Oman kansan etujen ajattelemista vahingollisena pitävä Tytti Tuppurainen sen sijaan ei ole malttanut pitää kynttiläänsä vakan alla, vaan otti ja kertoi, että "minusta perussuomalaisia ei pidä päästää hallitukseen". Tällä hän asettui samaan rintamaan RKP:n Eva Biaudet´n kanssa, joka oli samoilla linjoilla jo aiemmin väittäessään, että koko Suomen brändi maailmassa romahtaisi, jos perus­suomalaiset olisivat hallituksessa. Näinköhän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kommentteja Petteri Orpon listaan
Fatim Diarra tulisi valita Vihreiden puheenjohtajaksi puolueen uskottavuuden säilyttämiseksi
Vaalitulos ja sen seuraukset

Sanna Marin ja kaksipäinen turvallisuuspolitiikka

Yle julkaisi pari päivää sitten uutisen, jonka mukaan pääministerille oltaisiin rekrytoimassa turvallisuuspoliittista neuvonantajaa ja hänelle omaa yksikköä. Taustalla on maamme vasemmistolaisen pääministerin oma esikunta, jonka johdolla valmisteltu ehdotus on tällä hetkellä lausuntokierroksella ministeriöissä, presidentin kansliassa ja pääesikunnassa. 

Asiaa on perusteltu Suomen mahdollisella NATO-jäsenyydellä, joka vaikuttaa pääministerin työtehtäviin. Ylen mukaan "NATO-asiat osuvat Suomessa lähinnä ulkoministerin, puolustusministerin ja osin sisäministerin tontille. NATO-kokouksissa Suomea edustaisi Nato-lakiesityksen mukaan presidentti. Perustuslain mukaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa presidentti, yhdessä valtioneuvoston kanssa."

Mielenkiintoiseksi tämä asian tekee kaksi seikkaa. Ensimmäinen on se, että ulkopolitiikkaa - ja siten myös NATO-politiikkaa - johtaa Suomessa presidentti eikä pääministeri. Toiseksi on outoa, että asiaa kiirehditään poikkeuksellisella tavalla. Nämä seikat herättävät kysymyksiä pääministeri Sanna Marinin (sd) tarkoitusperistä. 

Ensinnäkin valtava kiire näyttäisi viittaavan siihen, että pääministerin tarkoituksena olisi nimittää oma aatetoverinsa korkeaan virkaan yhtenä viimeisistä tehtävistään pääministerinä. Oman aatteen edistäminen korkeissa viroissahan on Suomessa tavanomaista poliittista korruptiota, joten ei ole syytä epäillä, etteikö se olisi merkittävä valintakriteeri myös nimitettäessä nyt puheena olevaa "maan parasta turvallisuuspolitiikan osaajaa".

Toiseksi ulkopoliittisen asiantuntijuuden kasvattaminen pääministerin avustajakaartissa näyttäisi Marinin ja hänen puolueensa paluulta ajamaan suomalaisen vasemmiston ikiaikaista tavoitetta lisätä pääministerin ja valtioneuvoston valtaa presidentin oikeuksien kustannuksella. Tämä tavoitehan joutui syrjään vuosina 1982 - 2012, jolloin maan korkeinta virkaa hoitivat demaripresidentit. 

Lisäksi on syytä huomata, että pääministerin nyt ilmeisesti tavoittelema kaksipäinen NATO- ja turvallisuuspolitiikka sisältäisi riskin päätöksenteon kankeudesta. Ja voisi pahimmillaan johtaa jopa valtiojohdon päätöskyvyttömyyteen presidentti- ja pääministeri-instituutioiden ajautuessa eri linjoille, mikäli niiden omat neuvonantajaorgaanit suosittelisivat toisistaan poikkeavia ratkaisuja kulloiseenkin tilanteeseen. 

Siksi mahdollinen vahvistus suomalaisen turvallisuuspolitiikan miehitykseen olisi järkevää sijoittaa pääministerin avustajakaartin sijaan pikemminkin presidentin avuksi - sikäli kuin valtionhallinnon kasvattaminen on Suomen valtion nykyisessä taloustilanteessa edes perusteltua. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marin antoi signaalin Moskovaan ja Washingtoniin
Järjen ääni edellyttää Marinin hallituksen eroa
Niinistö sai kansalta vahvan mandaatin

Ovatko sijoitusneuvojan intressit vilpittömiä?

Tänä aamuna sain luettavakseni tarinan siitä, kuinka Nordean sijoitusneuvojat olivat antaneet leskelle tyhmiä neuvoja, joiden seurauksena hän joutui maksamaan runsaasti veroja. Käytännössä leski oli myynyt mieheltään jääneet pörssiosakkeet ja ostanut pankin sijoitusinstrumentteja neuvojalta saamiensa ohjeiden mukaan.

Epäilen pankin motiivina olleen sijoitusten siirtämisen sellaisiin instrumentteihin, joista se saa itselleen hoitokulut - pörssiosakkeistahan ne ovat vähäisemmät. Lesken menetykset eivät kuitenkaan jääneet maksettaviin veroihin, vaan pankin toteuttamat sijoitusinstrumenttivaihdokset johtivat lisäksi hänen sijoitustuottojensa vähenemiseen - siis aivan suoraan rahanmenetykseen.

* * *

Kävin itse joskus kolmekymppisenä kertaalleen kuuntelemassa pankiiriliikkeen "infotilaisuutta", jossa vielä itseänikin nuorempi sijoistuneuvoja kuvasi minulle kuinka todelliset ammattilaiset hyödyntävät erityyppisiä sijoitusinstrumentteja. Hänen analyysinsä olisi ollut periaatteessa oikea, ellei huomioida osakekurssien ja korkoktasojen vaikeaa ennustettavuutta. Pelin henki kävi ilmi siinä vaiheessa, kun hän rupesi kauppaamaan minulle eläkevakuutusta - epäilemättä jonkinlaisen myyntiprovision toivossa.

Olen käynyt muutaman kerran keskustelua myös oman pankkini sijoitusneuvojien kanssa. Myös niissä on poikkeuksetta käynyt ilmi pankin halu myydä omia sijoitusinstrumenttejaan. Näin siksi, että vaatimattomat säästöni ovat aina olleet sijoitettuna suoraan pörssiin.

Olen tietenkin kuunnellut kohteliaasti kaikkia sijoitusneuvojia, mutta heistä huolimatta pitänyt omaisuuteni hyvän osinkotuoton tarjoavissa osakkeissa. Lisäbonuksena olen saanut niiden kurssinousun, joka jo yksistään on ollut pitkällä aikavälillä suurempi kuin tyypillisistä sijoitusrahastoista olisi ollut saatavissa.

Aamun jutussa kerrottiin myös, että Nordea oli suositellut rahastoratkaisua sen vaivattomuuden takia. Jäin itsekseni ihmettelemään mitä vaivaa sitten aiheuttaa osinkotuoton perusteella valitun osakesalkun ylläpitäminen?

Pörssiosakkeethan ovat arvo-osuustilillä ja osingot siirtyvät pankkitilille ilman eri vaivaa kerran vuodessa. Eivät kaikki osakkeenomistajat kyylää silmä kovana osakekursseja, eivätkä osta ja myy omistuksiian kahdesti päivässä. Eikä sellaiseen nollasummapeliin ole edes tarvetta niin kauan kuin sijoitukset ovat varmalla pohjalla olevissa pörssiyhtiöissä - toki jonkin verran hajautettuina yksittäisen yrityksen odottamattomien vaikeuksien varalta.

* * *

Olen usein ihmetellyt koko sijoitusneuvonnan mielekkyyttä. Onhan selvää, että mikäli joku pystyy oikeasti ennakoimaan markkinoiden liikkeitä, kannattaa hänen keskittyä palkkatyön sijaan pelaamaan omaa sijoituspeliään sataprosenttisella panostuksella.

Toiseksi on selvää, että mikäli neuvojalla tai hänen työnantajallaan on intressejä jonkin sijoitusinstrumentin suhteen, on hänellä motiivi vaikuttaa sen arvoon. Minusta tämä on näkynyt vuosien varrella useita kertoja esimerkiksi suursijoittaja Björn Wahlroosin julkisuuteen antamissa kommenteissa.

Toki sijoitustoiminnan yleiset lainalaisuudet on hyvä tuntea, mutta se ei tarkoita, että sijoitusneuvojalle tulisi antaa valta oman sijoitusvarallisuuden suhteen. Hälytyskellojen tulisi soida viimeistään silloin kun neuvoja ottaa esiin oman intressinsä mukaisten sijoitusinstrumenttien - kuten vaikkapa työnantajansa rahastojen tai eläkevakuutusten - "erinomaisuuden" sijoitusportfolion hajauttamisen kannalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi euromaiden talous lähti nousuun?
Suomen talous kasvaa ennusteita nopeammin vuosina 2017-2021
Biohit - Suomen seuraava menestystarina?