maanantai 3. huhtikuuta 2023

Vaalitulos ja sen seuraukset

Suomen eduskuntavaalit 2023 on käyty ja niiden tulokset ovat vain vahvistamista vailla. Lopputuloksen mukaan puolueet saivat seuraavat kannatukset ja sen mukaiset paikkamäärät eduskuntaan.



Ensimmäinen huomio on se, että Sanna Marinin (sd) hallitukseen osallistuneiden puolueiden kannatus putosi 3,4 prosenttiyksiköllä, mutta sillä lailla varsin erikoisesti, että päähallituspuolue SDP onnistui jopa kasvattamaan kannatustaan ja paikkamääräänsä. Tämä johtui luonnollisesti siitä, että puheenjohtaja Sanna Marin (sd) teki vaaleista pääministerikilpailun ja onnistui sitä kautta imemään kumppaneiltansa suuren osan niiden kannatuksesta ja erityisesti eduskuntapaikoista. Nähtäväksi jää, miten tämä vaikuttaa vihervasemmiston sisäisiin suhteisiin jatkossa.
  
Kannatusmenetyksensä ja Marinin taktikoinnin seurauksena poliittinen vihervasemmisto hävisi kokonaisuutena peräti yhdeksän kansanedustajan paikkaa. Sen seurauksena vihervasemmistolla on hallussaan vain - juuri ja juuri - kolmannes eduskunnasta. Sen sijaan johtavat oppositiopuolueet Kokoomus ja Perussuomalaiset saivat yhteensä peräti 94 paikkaa. 

Toisin sanoen taloudellisesti vastuulliset oikeistopuolueet olivat vaalien suurimpia voittajia. Ja siitä syystä on nähtävä, että kansalta tuli poliittisille päättäjille selvä viesti maan talouden panemiseksi kuntoon.

Tulosten mukaan onkin sekä matemaattisesti että moraalisesti selvää, että maahan tulisi pystyttää kansan ilmaiseman tahdon mukaisesti niin sanottu porvarihallitus, jossa pääministerin paikka on Kokoomuksella ja valtiovarainministerinä istuu perussuomalainen. 
 
Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä tulokset mahdollistavat myös sinipunan eli Kokoomuksen ja SDP:n varaan rakentuvan hallituksen. Vaikka se ei vastaakaan kansan tahtoa, saatetaan siihen päätyä siksi, että Keskustassa on ilmaissut vahvan halunsa siirtyä oppositioon keräämään uutta kannatusta ja RKP on puolestaan kertonut, ettei se ryhdy hallitusyhteistyöhön Perussuomalaisten kanssa. 

Sinipunavaihtoehto voisi rakentua Kokoomuksen ja SDP:n akselin varaan - jos vain ohjelmasta päästäisiin sopimukseen - mutta se vaatisi tuekseen muita puolueita, koska tämän vaihtoehdon pääpuolueet saivat eduskuntaan yhteensä 91 paikkaa. 

Tukipuolueilta tarvittaisiin siten enemmistön saamiseksi ainakin kymmenen eduskuntapaikkaa, joten RKP riittäisi vain juuri ja juuri siihen. Vahvempi pohja saataisiin ottamalla mukaan Vihreät, joilla saattaisi olla siihen halua, jotta se pystyisi ajamaan omia ympäristö- ja maahanmuuttopoliittisia tavoitteitaan.  

Tulevan pääministeri Petteri Orpon kannalta tällaisessa koalitiossa olisi kuitenkin sellainen ongelma, että mainittujen puolueiden kanssa olisi vaikea tehdä kovin vahvaa talousremonttia sisältävää hallitusohjelmaa. Enkä oikein jaksa uskoa siihenkään, että vaikka hallitukselle saataisiin Orpoa tyydyttävä ohjelma, toimisivat hallituskumppanit kovin innokkaasti sen toteuttamiseksi. 

Lisäksi on selvää, ettei sinipunainen vaihtoehto vastaisi kansan vaaleissa selkeästi ilmaisemaa tahtoa vihervasemmistolaisen politiikan hylkäämisestä. Ja siksi se olisi vaaleissa poikkeuksellisen selkeästi mielipiteensä ilmaisseen vaalikarjan pettämistä.  

Niinpä joudumme palaamaan oikeistohallitusvaihtoehtoon. Se vastaisi kansan tahtoa vahvasti rakentuessaan kahden vaalien suurimman voittajan varaan, mutta myös siihen tarvittaisiin tukipuolueilta seitsemän lisäpaikkaa eduskunnassa, jotta hallituksen tukena olisi edes 101 paikka. 

Koska Kristillisdemokraateilla ja Liike Nytillä on vain kuusi kansanedustajaa, ei niistä olisi apua. Siten mukaan tarvittaisiin joko RKP tai Keskusta. Niistä ensimmäinen on yleensä ollut aina valmis hallitukseen, mutta puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson vierasti Perussuomalaisia vielä eilen illallakin. Ja jälkimmäinen on ilmaissut haluttomuuttaan hallitukseen. 

Luulen kuitenkin, ettei porvariyhteistyö olisi Keskustan - äänestäjien vasemmiston pönkäpuolueena toimimisesta rangaistuksen saaneelle - puoluejohdolle mahdoton neuvoteltava. Hallituspaikkahan tarjoaisi puoluejohdolle mahdollisuuden korjata Marinin hallituksen aikaiset virheensä ja poistaa niistä aiheutuneen poliittisen painolastin - sekä estäisi hallituskumppaniksi tulevan Perussuomalaisten kasvamisen oppositiossa. 

Hallituksessa mukanaolo voisi kuitenkin olla myös Keskustalle painolasti, mutta valitsemalla muutaman ministerinsä oikein, se voisi profiloitua hallituksessa maakuntien puolustajana - ellei suorastaan pelastajana - ja sitä kautta voittaa ne takaisin perussuomalaisilta. Tässä painaa vielä sekin, että joutuessaan oppositioon yhdessä purralaisten kanssa ei saarikkolaisilla olisi minkäänlaista profiloitumisen mahdollisuutta. Ja näin ollen vaarana olisi myös Keskustan lopullinen kuihtuminen sitä kautta. 

Kaiken kaikkiaan hallituspelistä tulee myös tällä kertaa mielenkiintoinen palapeli. Eikä lopputulosta voi tässä vaiheessa ennustaa oikein millään tavalla. 

Toivon kuitenkin, että Petteri Orpo ja muut puolueet päättäisivät lopulta kaikesta huolimatta toteuttaa kansan ilmaiseman tahdon hallitusta koottaessa. Sanoihan jo Johannes Virolainenkin aikanaan, että "kansanvalta on puhunut, pulinat pois" 

46 kommenttia:

  1. Professorille kiitokset asiallisista ja asioita selventävistä kirjoituksista ennen vaaleja.

    Pj. Andersson totesi tuloksen jälkeen "Vituttaa kuin pientä eläintä." Taisi tulla selväksi, että velkaa velan päälle ei ole Suomen linja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on paras lause, joka on Li’n suusta koskaan tullut.

      Poista
    2. Siinä se oli fiksu kommentti opetusministeriltä! Ei jatkoon missään tapauksessa.

      Poista
  2. Wef puolueet muodostavat hallituksen.
    Kokoomus, sdp, rkp ja vihreät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tiukalle vedetään niin hallituksen voi muodostaa

      kok 48 paikkaa
      ps 46
      krist 5
      liike 1
      -----------
      yht 100

      Eduskunnan puheenjohtaja muistaakseni ei äänestä ja jos hän on neljänneksi suurimmasta puolueesta niin se on taas keskusta.
      Silloin oppositiolla äänestäviä kansanedustajia 99.

      Poista
    2. "Wef puolueet muodostavat hallituksen.
      Kokoomus, sdp, rkp ja vihreät."

      Ei mahdoton ajatus.

      Tuossa kokoonpanossa viime vaalikauden hallituspuolueista kolmella olisi enemmistö ja Kokoomus olisi niiden nöyrä apupuolue. Nykymeno jatkuisi ja kiihtyisi. Ehkä näin käy.

      Poista
    3. Ilmastokiima ja rajaton työperäinen maahanmuutto ovat Orpolle ja Kokoomukselle niin rakkaita, että vaara sössimisen toistamiseen on suuri. Toivottavasti nyt ymmärtävät kansan viestin.

      Poista
  3. Mykkänen kommentoi jo jossain, että persut katsovat menneisyyteen. Ei taida "oikeistopuolue" kokoomuksella riittää rohkeus oikeistohallituksen kasaamiseen. Lampaannahkoja kun ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halal-teurastetun lampaan???

      Poista
    2. Ottihan PettUri Orpo syksyllä 2015 avosylin vastaan kolmisenkymmentätuhatta halal-teurastajaa. Mykkänen puolestaan kävi joulukuussa 2018 Marokossa varmistamassa, että tulevaisuudessakaan ei Suomessa tule olemassa pulaa halal-teuratajista - allekirjoittmalla YK:n siirtolaissopimuksen täydessä mediahiljaisuudessa.

      Poista
    3. Tunnetusti suurimmalla osalla vaalikarjasta on lyhyt muisti - mutta ei kaikilla!

      Poista
  4. MTV uutiset 31.3.2023

    Talousnobelisti Suomen velkaantumisesta: Rahaa on käytetty turhiin asioihin: "Onko todella tarkoituksenmukaista, että valtion rooli on näin laaja?"

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/talousnobelisti-suomen-velkaantumisesta-rahaa-on-kaytetty-turhiin-asioihin-onko-todella-tarkoituksenmukaista-etta-valtion-rooli-on-nain-laaja/8666486

    Artikkelista poimittua

    Taloustieteen nobelistin Bengt Holmströmin mielestä Suomessa tukeudutaan usein valtion apuun.

    Taloustieteen nobelisti Bengt Holmström katsoo, että Suomessa valtio on ottanut kantaakseen liian suuren vastuun yksilöiden elämästä.

    Suomessa vierailevan Holmströmin mielestä Suomen seuraavan hallituksen suurin haaste on pohtia, mihin kaikkeen suomalaisella hyvinvointiyhteiskunnalla on varaa.

    – Tietysti se, että talous saadaan kuntoon, mutta myös se, että alamme miettiä, mihin meillä hyvinvointiyhteiskunnassamme on varaa. Ei niinkään taloudellisesti vaan henkisesti.
    Jos yhteiskunta työntää itsensä liian voimakkaasti ihmisten elämään, emme enää ole toisistamme riippuvaisia, vaan valtiosta riippuvaisia.
    Ja se ei ole hyvä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisas mies tämä Holmström!

      Poista
    2. Juuri tuo on wef:in tavoite.

      Poista
    3. Pysykyyn näpräilemässä vaan sitä mikrotalouttaan ja vaihtakoon nobelin palkintonsa perunaan.. Ei kaivata jenkki malleja suomeen vaikka se saisi suomen "rikkaat" tuntemaan itsensä rikkaiksi kun olisi kunnon köyhiä..

      Poista
  5. Meillähän oli päättyneellä vaalikaudella porvarienemmistöinen eduskunta, mutta poliittisen pelailun tuloksena vihervassarihallitus. Ja persiilleenhän se meni! Nyt porvarienemmistö on vielä vahvempi kuin 2019. Onhan se nyt prkl, jos maahan taas suhmuroidaan hallitus, mikä ei vastaa kansan enemmistön tahtoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkihan ovat nähneet miten pehmeä Petteri on Sannan kanssa. Riikan kanssa yhteistyö voisi sujuakin.
      Tärkeää olisi saada maahan toimiva, ei tappeleva hallitus.

      Poista
  6. sen minkä mahdollisesti vastuulliset hallitukset pystyvät säästämään ja oikaisemaan taloutta 4 hallituskaudessa, vihervassarit pystyvät tuhlaajaan, ja ylikin..yhdessä kaudessa

    VastaaPoista
  7. Ajatellaanpa toisin. KOK + PS + KD, 99 paikkaa eli vähemmistöhallitus ja siis välikysymyksellä kaadettavissa, mutta..

    Keskusta haluaa olla oppositiossa keräämässä uutta kannatusta. Jos vähemmistöhallitus osaisi tehdä politiikkaa siten, että Keskustan ei kannata olla mukana vasemmiston välikysymyksissä, niin silloin hallitus voisi luovia kaikesta huolimatta eteenpäin. Voisi onnistua, mutta enpä usko että Orpolla kantti kestää.

    Pahoin pelkään, että wef-hallituksella mennään.

    VastaaPoista
  8. Kansan pitäsi alkaa keräämään joukkojaan tulevaa vastaan, sillä eikö olisi aika nousta jonkun johtamaan suomen kansa näyttämään että kansan tahtoa ei tallota enää mutiin kertaakaan. En tiedä monessako maassa voisi tapahtua sitä mitä suomessa ilman sisällissotaa. Kun kansa äänesti persut hallitukseen, he ovat siellä kansan mandaatilla ja sitä ei saa kukaan murtaa, ei yksikään puolue, ei yksikään edustaja. Jos noin käy, minä en enää tottele tätä yhteiskuntaa enää pätkääkään, minulle riitti.

    VastaaPoista
  9. Pessimistinä veikkaan, että kok & sdp on pohja. Siihen sitten virheet ja rkp. Sisäministeriksi nazima. Ehkäpä peräti diarra. Haavisto ei lähde ulkoministeriksi, koska valitaan presidentiksi. Huh huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttääks Haavista takapuoltaan Venäjälle, jos valitaan pressasksi, kun ollan ny Natos? ..

      Poista
  10. Suomen poliittisesti tyhmä kansa äänesti väärin.
    Muussa tapauksessa persut olisi suurin puolue. Olen hyvin pettynyt, että orpopoika valittiin tulevan lammaslauman kaitsijaksi. Mitään merkittävää parannusta musutukseen ei tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä sitten olisiko tilanne ollut sen erikoisempi persuille, jos olisivat voittaneet reilustikin. Purra olisi ollut tunnustelija, eikä yhteistyöhaluisia puolueita olisi ollut sen kummemmin. Olisi ehkä kesken tunnustelujen joutunut luovuttamaan paikkansa orpolle. Persuille kakkossija saattaa olla hyväksi. Kävi neuvotteluissa kuinka tahansa. Oppositioon on mukavempi mennä omasta tahdosta, kuin nöyryytettynä.

      Poista
  11. Ennen 2019 vaaleja ennusteluissa tämän nykyisen hallituksen ministeristö oli suurin piirtein pahin kauhugalleria mitä saattoi kuvitella, mutta useimmat ajattelivat, että eihän tuollainen voi toteutua. Mutta niinpähän vain toteutui. Toivottavasti nyt Orpon löperö arvopohja ei johda samanlaiseen katastrofiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orpolla ei ole selkärankaa joten luotto tuohon on täysi nolla, on kyllä vuosien saatossa näyttänyt mikä edustaja on.

      Poista
  12. On hyvin todennäköistä, että mennään sosialistihallituksella, jossa aisankannattajana on kokoomus, eikä keskusta. Kok+sdp+rkp+vihr hallitus on vihreiden hallinnassa. Se kaatuu heti, jos vihreät lähtee. Saadaan siis: 1. hullua vihreiden ilmastopolitiikkaa (teollisuuden kato ja huippuhintainen energia), 2. verorahat, joita säästetään ehkä jossain hieman, menemään suurpääomalle. kokoomus ei säästä, jos rahat saadaan sen eturyhmille, vasemmisto kyllä suostuu palveluiden ostoon yksityisiltä, kunhan rahaa vain syydetään jokapaikkaan. 3. rajatonta maahanmuuttoa. Kaikki em puolueet haluaa sitä eri syistä. Kokoomus halpatyövoimaa ja ay-liikettä vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SDP:ssä ollaan halukkaita menemään halltukseen.

      IS 2023-04-03:
      "Mäkynen sanoo Sdp:n pyrkivän aina hallitusvaltaan ja vaikuttamaan.
      – Varsinkin tällaisen vaalituloksen jälkeen on selvää, että me pyrimme hallitukseen."
      https://www.is.fi/politiikka/art-2000009497416.html

      Ehkäpä Marin tavoittelee jopa pääministeriyttä osaksi hallituskautta.

      Poista
  13. Tässä poliitikassa pitää muistaa Winston Chushilin tokasu: "EN OLE KOSKAAN SAANUT UMMETUSTA SIITÄ; ETTÄ OLEN SYÖNYT SANANI" ...

    VastaaPoista
  14. Pahimpia kauhuja ette vielä maininneetkaan. Globalisaatio etenee... ... ...

    VastaaPoista
  15. Muutama silmänkääntötemppu ja

    ELI SAMA PASKA JATKUU NIINKUIN ENNENKIN


    VastaaPoista
  16. Todellista "Vastuullisen Median(TM)" toimintaa.

    Toimitus/Toimittaja nimettömänä hyökkää ja maalittaa pienten äänimäärien saajia?

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000009495883.html

    VastaaPoista
  17. Mikään ei takuulla muutu kun ei ajeta suomen eroa eu:sta joka tätä maata käytännössä ohjailee.

    VastaaPoista
  18. Persujen halla-aho on kommentoinut että euro eroa haluvat ei elä tässä maailmassa, selvä, en kannata tuota puoluetta enää ikinä, se on varma. Missäs persut luulee asuvansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etpä paljon sen sanomisia ymmärtänyt, missä maailmassa sä oikein elät?

      Poista
    2. Etkö tiennyt että yksikään persu ei kannata eu eroa? Siinä ei paljon sinun selittelyt auta.

      Poista
    3. Kannattaa kuitenkin olla realisti tuon eu eron kanssa. Jos persut tosissaan ajaisivat eroa "vääränä aikana", niin voi vain kuvitella minkälaisen lyömäaseen media ja muut puolueet saisi siitä persuja vastaan.

      Poista
  19. Miksi ihmiset äänestää persuja ? Niiden eu-politiikka ei tekojen, nykyään ei sanojenkaan tasolla eroa mitenkään muista puolueista. Sama tilanne talous ja ulkopolitiikassa. Ainoa asia jossa jotain eroa muihin on maahanmuutto. Sekin täysin verbaalilla tasolla. Eihän kukaan oikesti usko, ei edes persujen johto että maahanmuutolle ja monikultturismille voisi enää mitään tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS vastusti esim. EU:n elvytyspakettia, joka jopa Kokoomuksen avulla sitten hyväksyttiin; takkiin tuli neljä miljardia ja kaksi saadaan sijoittaa vihreään siirtymään. Myös ylikireä ja Suomea kurjistava ilmastopolitiikka ei saa PS:n kannatusta , eikä haittamaahanmuutto kehitysmaista. Siinä ne tärkeimmät, miksi PS nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

      Poista
  20. Ja höpöhöpö, taidat olla ryssän trolli. Persut ovat sanoneet että eivät nyt aja ja elämöi sellaisia asioita joiden eteneminen on niiden vähäisen kannatuksen vuoksi mahdotonta. Jos tilaisuuksia tulee, niitä edistetään, mutta on vain tolkullisuutta ettei jumita kaikkea muutakin tekemistään asioihin joita ei vain voi saada eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika sairas pitää olla jos kuvittelee että jos ei pidä persuja äänestyksen arvoisena, on joku ryssän trolli. Jos oikeasti persut haluaisi eu eroa, he sitä ajaisivat eivätkä matelisi toisten mieliksi kuin lampaat.

      Poista
    2. Jos väittää persuista jotain mikä ei pidä paikkaansa ja trollaa, niin on aivan aiheellista miettiä mikä kirjoittajan motiivi on. Nämä trollaajat ovat joko Valtakuuluu Putinille ääriporukkaa tai sitten ihan aitoja Pitarin trolleja. Kumpienkin motiivit ovat kyseenalaisia.

      Poista
    3. Halusin haastaa persujen äänestämisen mielekkyyden. Tuleeko mikään muuttumaan oikeasti jos persut menee hallitukseen ? Siis oikeita tuloksia. Ei mitään verbaalista lätinää. Siis että Kokoomus antaisi periksi EU politiikassa tai maahanmuutossa, ilmastoasioissa ? Strategia joustaa omista tavoitteista nyt ja sitten tulevaisuudessa ajaa omia tavoitteita "kun aika on otollisempi". Se aika ei vaan koskaan tule.

      Luulen että persujen johto on tajunnut että eu-kehitys liittovaltioon ja monikulttuurisuuteen on tavoite jonka takana on niin paljon valtaa ettei sille voi mitään. Näkisin että persut tarjoaa siilon johon kehitykseen tyytymättömät voidaan "turvallisesti" säilöä, voimafantasioimaan keskenään.

      Poista
    4. Nuo kaikenmaailman pikkupuolueet nyt ainakin on niin kuin tuuleen huutaisi. Perustettu vaan johtohahmojaan varten. Kun eivät "emopuolueessa" pääse heti kalifin paikalle, niin värkkäävät oman puolueen, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia mihinkään.

      Poista
  21. Eikös nuo sijotukset ilmaista yleensä tulosjärjestyksessä?

    Vai pitääkö foliohattuisesti tulkita, että arvon Professori ennustaa alitajuisesti Sini-Puna-hallitusta? ;D

    Kun kisan 3:s on taulukossa kakkosena?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!