maanantai 29. tammikuuta 2018

Niinistö sai kansalta vahvan mandaatin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sai eilen odotetusti valtakirjan toiselle kaudelle. Vaalitulos oli ylivoimaisen selkeä ja ulkopuolitiikkamme johtajan valtakirja sen myötä kiistaton.

Näin siitä huolimatta, että tarkalleen ottaen vain noin 43,8 prosenttia (äänenhän antoi 69,9 % siihen oikeutetuista ja 62,7 % heistä voittajalle) tukensa Niinistölle. Suomalaisessa demokratiassa hiljaisuuden katsotaan kuitenkin olevan myöntyväisyyden merkki, eikä vaaleista laistaneilla usein katsota olevan edes valitusoikeutta seuraavalla vaalikaudella.

* * *

Kirjoitin eilen Niinistöstä näin: "lähtiessään toiselle kaudelle hänen ei tarvitse enää huolehtia kansansuosiostaan eikä myöskään lehdistön reaktioista. Se mahdollistaa - jos presidentti niin haluaa - tervejärkisen politiikan, mutta myös mistään piittaamattoman oman agendan ajamisen."

Kuunnellessani entisen ja tulevan presidenttimme televisioitua puhetta (jota en löytänyt netistä kirjallisessa muodossa, vaan joudun turvautumaan muistikuvaani), en voinut olla kiinnittämättä huomiotani siihen, että hän vetosi kansalaisiin, jotta he kuuntelisivat ja hyväksyisivät myös toisin ajattelevien näkemykset ja pyrkimykset. Hän myös totesi (edelleen muistivaraisesti), että juuri erilaisten näkemysten yhteensovittamisessa on ollut suomalaisuuden voima.

En tietenkään osaa sanoa, mitä hän tarkalleen ottaen tarkoitti, mutta puhetta kuunnellessani olin tyytyväinen. Juuri näin meidän pitää toimia. Kuunnellen ja analysoiden kaikkea mahdollista ilman, että tuomitsemme kuulemamme jo etukäteen oikeaksi tai vääräksi pelkästään viestintuojan henkilöllisyyden ja viiteryhmän perusteella.

Ylen mukaan Niinistö totesi eilen myös, että Suomi on hieno maa. Ja lupasi pitää huolen siitä, että se myös pysyy sellaisena.

Tämä kaikki palautti mieleeni presidentin puheen valtiopäivien avajaisissa parin vuoden takaa, heti vuoden 2015 massakansainvaellusten jälkeen. Silloin hän totesi järkevästi, että "joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todella hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä.

Kun presidentti nyt - kuten eilen totesin - voi johtaa maamme ulkopolitiikkaa ja toimia arvojohtajana myös sisäpolitiikassa ilman tarvetta välittää punavihreää agendaansa ajoittain rajustikin ajavasta mediasta, mutta kansan antamaan vahvaan mandaattiin tukeutuen, olen luottavainen, että hänen toimintansa seuraavan kuuden vuoden aikana on meidän suomalaisten kannalta järkevää. 

Toivotan siis tasavaltamme päämiehelle menestystä seuraaville kuudelle vuodelle. Hän ei pysty tekemään ihmeitä, mutta nyt saadun mandaatin vahvuus antaa painoarvoa myös suhteessa Sipilän kabinettiin ja sen seuraajiin. Uskon ja toivon, että sillä on positiivinen vaikutus koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

9 kommenttia:

  1. Vahva mädän löyhkä:

    ”Vaalitarkkailijoita ei päästetty tälläkään kerralla Tieto Oyj:n tiloihin”,
    http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2018/01/vaalitarkkailijoita-ei-paastetty-talla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manipuloiduilla, väärennetyillä galluptuloksilla ennen vaaleja luotiin kansalle kuva S.Niinistön ylivoimasta, vallanpitäjien sylikoiran valtaVALEmedian suosiollisella myötävaikutuksella.

      Tieto Oyj:n laskentohjelmaan annettiin galluppeja myötäilevä valmis, suunniteltu vaalitulos sitten vaalien jälkeen "oikeaksi" laskettavaksi eli "vahvistettavaksi".

      Niin yksinkertaista se on sellaiselle taholle, jolla on sopiva koneisto/organisaatio käytettävissään ja riittävästi RAHAA sen pyörittämiseen.

      Poista
  2. Laura Huhtasaari voitti. Hän taisteli monen rintaman sotaa menettämättä taistelutahtoaan. Lisäksi hän todisti omalla panoksellaan perussuomalaisten kykenevän positiiviseen politikointiin. Huhtikuuta 2019 odotellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä nosti Huhtasaaren poliittista uraa merkittävästi.

      Poista
  3. Yksinkertainen mahdollisuus itse laskennan tuloksen tarkistamiseen voitaisiin järjestää helposti seuraavasti:

    Koko maan osalta äänestyspaikoittain puolueittain, alueittain/paikkakunnittain kultakin äänestyspaikalta manuaalisti lasketut äänet PER ÄÄNESTYSPAIKKA ja PUOLUE julkaistaisiin internetissä kenen tahansa luettavassa ja DOWNLOADATTAVASSA muodossa koko maan kattavasti, yhtenä tiedostona.

    Kunkin puolueen - tai kenen tahansa muun - olisi silloin koko maan kattavasti OMALLA tai ko. puolueen toimeksiannosta luotettavaksi katsomallan taholla teettämällä tietokoneohjelmalla mahdollista suorittaa tarkistuslaskenta verrattuna virallisesti julkaistuihin kokonaistuloksiin, jotka on siis saatu Tieto Oyj:n ohjelmalla.

    Miksi tällaista mahdollisuutta ei ole järjestetty?!

    Tämä ei tietenkään sulje pois kaikkea vilpin mahdollisuutta kuten esim. itse vaalisetelien hävittämistä tai väärentämistä äänestyspaikoilla.

    VastaaPoista
  4. Tuskin siellä äänestyspaikoilla suurtakaan vilppiä voi tehdä, kas kun ääntenlaskijat ovat eri puolueiden edustajia ja kaikki kyttää kaikkia.

    VastaaPoista
  5. Se Niinistön 2015 puhe herätti toiveen, että tolkuttomalle hallitsemattomalle maahantulolle voitaisiin tehdä jotain. Mutta ei tehty, ja nyt ovat puheetkin muuttuneet. Rajavalvontaa ei kuulemma voi aloittaa (siis käännyttää paperittomat elintasopummit takaisin turvalliseen Ruotsiin), koska silloin 'sulkeutuisimme'.
    Eihän se estäisi asiallisten, passin omaavien ihmisten liikkumista kovinkaan pahasti. Kyllä jokainen ulkomaille lähtevä sen passin ottaa mukaansa joka tapauksessa.
    Rajavalvontahan on käytössä jo aika monessa maassa, mikä on pienentänyt ryntäyksen nykyiselle tasolle, joka on aivan liian korkea sekin. Suomen lammasmaiset päättäjät vain ovat täysin kyvyttömiä järkeviin päätöksiin.
    Viimeinen niinistön lausunto taisi olla suurin piirtein, että pitäisi huolehtia siitä, että yhteiskuntamme turvallisuus säilyy, ja asiasta pitäisi keskustella. Voi olettaa, että se keskustelu ei johda yhtään mihinkään, jos sitä koskaan edes syntyy.
    Kyllä nämä meidän johtajat ovat täysin Merkelin talutushihnassa, mitään itsenäisiä päätöksiä ei uskalleta tehdä. Toisaalta voi kyllä olla, että Sipilä haluaa kaikesta saatavilla olevasta tiedosta ja tapahtuneesta huolimatta olla edelleen mukana rakentamassa monikulttuurista yhteiskuntaa, kuten hän joskus aiemmin horisi.
    Joten aika pahalta näyttää nyt, kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asetan oman toivoni siihen, että Niinistön takinkäännös olisi johtunut median aiheuttamasta paineesta, josta hänen ei tarvitse enää välittää. Toivon olevani oikeassa ja pelkään väärässä olemista.

      Poista
    2. Itävaltako "sulkeutuu"?!
      Itävallan sisäministeri Herbert Kickl ei kumarra ylikansallisia takapiruja kuten S.Niinistö ja muu Suomen läpimätä maanpetturi-nomenklatuura:
      https://www.kansalainen.fi/itavalta-paatamme-itse-ketka-pakolaisista-saavat-turvapaikan/

      Unkarista nyt puhumattakaan:
      "Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti”",
      http://magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!