Pekingin kisaennakko

Iivo Niskanen. Messias, maailmanmestari ja olympiavoittaja sekä Suomen kultamitalitoivo Pekingin olympialaisten 15 km matkalla ja parisprintissä. 

Tästä siis alkaa eilen käynnistyneiden olympialaisten maastohiihtojen kisaennakko, joka seuraa aiemmin sinivalkoisin lasein muistiin merkitsemiäni vastaavia ajatuksia. Koska messias on nyt käsitelty, voitaisiin kultamitaleiden osalta melkein lopettaa tähän, mutta mennään nyt kuitenkin kilpailu kerrallaan. 

Eli aloitetaan kisojen ensimmäisestä lauantaista, jolloin käydään naisten takaa-ajo eli yhdistelmähiihto. Se ei ole hiihtäjien suosikkilajeja, mutta kahden hiihtotavan taitajana Krista Pärmäkoski saattaa ottaa jopa mitalin. 

Voimahiihtäjänä tunnettu, mutta Pekingiä varten painoaan muutaman kilon pudottaneen Pärmäkosken mahdollisuuksia paransi selvästi Heidi Wengin lähtöviivalta poistanut norjalaisten koronatilanne. Todennäköisempää on kuitenkin, että hän yhdessä Kerttu Niskasen kanssa kilpailee sijoituksesta viiden parhaan joukkoon. Anne Kyllönen saattaa sijoittua kymmenennen sijan paikkeille, mutta neljäs hiihtäjä täytynee määrätä matkalle ilman ennakko-odotuksia.

Sunnuntaina on vuorossa miesten yhdistelmähiihto. Siinä en odota suomalaisille mitaleita, vaikka kovan hapenottokyvyn, mutta heikomman luisteluhiihtotaidon varassa kilpaileva Iivo Niskanen onkin ilmoittanut matkan itselleen hyväksi lajiksi ja sijoittunee minimissäänkin kahdeksan parhaan joukkoon. 

Myös mitali on mahdollisuuksien rajoissa, mikäli maastot sisältävät riittävästi Iivoa suosivia wassberg-tekniikalla hiihdettäviä mäkiä. Lisäksi norjalaisten COVID-19-tilanne auttaa, koska se poisti lähtöviivalta etukäteen matkan suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluneen Simen Hegstad Krügerin. 

Perttu Hyvärinen ja Remi Lindholm osallistunevat myös vapaaehtoisesti yhdistelmähiihtoon ja taistelevat hyvänä päivänä 20 tai Perttu jopa 10 parhaan joukkoon pääsemisestä. Neljäs edustaja on määrättävä samaan tapaan kuin naistenkin kilpailussa - ja ilman sen suurempia sijoitusodotuksia. Tai saattaa olla, että valmennusjohto päättää hiihdättää suomalaiset vajaalla joukkueella.

Tiistaina on vuorossa sprinttipäivä vapaalla hiihtotavalla. Suomalaiset eivät lukeudu ennakkosuosikkeihin, mutta tämä on Jasmi Joensuun, Katri Lylynperän ja Jasmin Kähärän pääkilpailu. Heistä jokaisella on mahdollisuus kymmenen parhaan joukkoon, mutta tuskin mitaleille. 

Neljännelle paikalle määrätään joko Pärmäkoski tai Matintalo, joista kummallakaan ei ole mitalimahdollisuuksia. Tai sitten hiihdetään vajaalla joukkueella, mikä minun nähdäkseni olisi järkevää.

Miehistä sprintti on Joni Mäen ja Lauri Vuorisen pääkilpailu näissä kisoissa. Heistä molemmilla on periaatteessa mahdollisuus finaaliin, mutta tuskin siellä menestymiseen. Ristomatti Hakola ei pysty eikä halua hiihtää sprinttiä, vaikka onkin aiemmin ollut vahva näillä matkoilla. 

Kolmannen ja neljännen sprinttimiehen paikan saavat ne, jotka haluavat lähteä hiihtämään. Muuten matka jää vajaamiehitykselle, koska pientä eli kuusimiehistä joukkuetta ei kannata rasittaa matkoilla, joissa he eivät missään tapauksessa sijoittuisi kahdenkymmenen parhaan joukkoon. 

Torstaina on naisten maastohiihtojen suomalaispäivä eli perinteisen kymppi. Silloin on siis sekä Krista Pärmäkosken, Kerttu Niskasen että Johanna Matintalon bravuurimatka, jolta odotetaan myös menestystä. Jopa mitalia, jota lähimpänä näin etukäteen ajatellen ovat Pärmäkoski ja Niskanen. Neljännelle paikalle haluavat ainakin Joensuu ja Kyllönen. Nähtäväksi jää, kumpi sitä pääsee hiihtämään - mitalia ei kannata kuitenkaan odottaa kummaltakaan. 

Perjantaina on sitten alussa mainittu Iivon kultamitalimetsästys eli miesten pikamatka käyttääkseni aiemmin käytettyä nimitystä. Hopea tältä matkalta olisi pettymys niin Iivolle itselleen kuin kilpailua TV:n ääreen asettuville puolelletoista tai kahdelle miljoonalle katsojallekin. 

Totuus kuitenkin on, ettei olympialainen kultamitali ole koskaan etukäteen varmaa, eikä siis tälläkään kertaa. Iivolle itselleen voi sattua huono päivä, joku muu voi törttöillä ladulla, kulkuvälineeksi tulee valituksi keskinkertainen suksi tai voitelu- ja kuviohommat menevät pieleen. Itseäni tämä kaikki alkoi hirvittää jo tätä kirjoitettaessa. 

Viidelletoista kilometrille tähtää myös Ristomatti Hakola. Jos mies on palautunut täyteen kuntoon, on hänkin tällä matkalla ilman muuta kymmenen joukossa. Ja ehkä jopa viiden. Mutta mitali vaatisi kyllä suomen voiteluryhmän ylivoimasta voittoa norjalaisista ja venäläisistä. 

Muista hiihtäjistä Perttu Hyvärinen hiihtää tämän matkan ja epäilemättä myös Remi Lindholm sekä sprinttimiehet Joni Mäki ja Lauri Vuorinen haluavat matkalle. Itse valitsisin Lindholmin, koska Mäkeä tarvitaan viestijoukkueen ankkuriksi levänneenä, eivätkä Vuorisen näytöt ole viime aikoina vakuuttaneet.

Lauantaina hiihdetään jälleen suomalaisittain mielenkiintoinen matka eli naisten viesti. Siihen asettuu vahva joukkue, johon itse valitsisin Matintalon aloittajaksi, Niskasen jatkajaksi, Pärmäkosken ensimmäiselle vapaan osuudelle ja Joensuun ankkuriksi. 

Kyllönen on vahva varanainen mille tahansa osuudelle ja mikäli Joensuu ei vakuuta sprintissä hänen tulee hiihtää kolmantena Pärmäkosken siirtyessä ankkuriksi. Kummassakin tapauksessa Suomi taistelee himmeimmästä mitalista tasapäisesti Ruotsin, Norjan ja USA:n kanssa - ja siksi ankkuriksi tarvitaan kirikykyinen nainen.  

Sunnuntaina viestittelevät puolestaan miehet. Myös heillä on vahva joukkue, josta Hakola tuo joukkueen kärjen mukana ensimmäiseen vaihtoon, Niskanen repii eroa muihin, Hyvärinen yrittää parhaansa säilyttääkseen johtoaseman ja Mäki taistelee loppusuoralla mitalista Norjan ja Venäjän kanssa. Lindholm on hyvä varamies kaikille muille osuuksille paitsi ankkuriksi, mutta mitalimahdollisuutta hän ei vielä pysty ylläpitämään kuin siinä tapauksessa, että sijaistettavaksi osuu Hyvärinen. 

Viestien yhteydessä on muistettava, että joukkue valitaan paljolti kisanäyttöjen varassa. Siksi esimerkiksi Kyllösen huippuonnistuminen tai Matintalon epäonnistuminen 15 kilometrillä muuttaisi naisten joukkuetta. Miesten puolella vastaava tilanne on Lindholmin ja Hakolan välillä - jälkimmäisen kuntohan on rikkonaisen kauden takia ainakin jossain määrin arvoitus.

Keskiviikkona hiihdot palaavat sprinttimatkoille eli pariviestiin perinteisellä hiihtotavalla. Siinä naisten joukkue määräytyy aikaisempien kisatapahtumien mukaan, mutta todennäköisimmin joukkueessa hiihtävät Pärmäkoski ja Niskanen, mutta valintaan vaikuttavat aiemmat kisatapahtumat. Siten myös ainakin Matintalo ja Joensuu haaveilevat pääsystä etukäteen varsin todennäköiseen mitalijoukkueeseen. Kultamitaliin en kuitenkaan usko, mutta ainakin pronssinen lätkä Norjan ja Ruotsin perässä on ilman muuta mahdollinen.

Miesten puolella joukkueeksi on kaavailtu kaksikkoa Niskanen ja Hakola. Lisäksi mukaan haluaisivat varmuudella myös Joni Mäki ja Lauri Vuorinen. Heille paikka avautuu kuitenkin vain, mikäli Hakola epäonnistuu 15 kilometrillä ja jompikumpi ottaa sprintistä mitalin. Itse kilpailussa Suomi on ilman muuta yksi voittajasuosikeista, ellei jopa suurin sellainen. Odotetaan siis kultaa.

Seuraavan lauantain ohjelmassa on sitten miesten viiden peninkulman matka. Siihen suomalaisista osallistunevat Niskanen, Hyvärinen, Lindholm ja todennäköisesti Vuorinen. Heistä Niskanen hiihtänee heikommallakin hiihtotavallaan sijoille viidestä kymmeneen, sillä onhan kysymys kuitenkin raa´asta kestävyysmatkasta. 

Suurista harjoitusmääristään tunnettu Lindholm saattaa yllättää ja voittaa Hyvärisen sijoittuen 15 parhaan joukkoon jälkimmäisen sijoittuessa viisi sijaa alemmaksi. Vuorinen on kaukana takana. 

Sunnuntaina maastohiihdot päättää naisten 30 km hiihto. Suomalaisista Pärmäkoski hiihtänee parhaiten, mutta ei mitaleille. Niskanen tulee maaliin pari sijaa myöhemmin ja Kyllönen sijan 15 paikkeilla. Neljäs hiihtäjä jouduttaneen määräämään, ellei joukkueesta löydy vapaaehtoisia.  

Kaiken kaikkiaan edelle kirjoittamani mukaan suomalaisilla olisi etukäteen ajatellen mahdollisuus yhteensä kahdeksaan maastohiihtomitaliin, joista kaksi kirkkaimpia. Tosiasia kuitenkin on, että yleensä noin puolet odotuksista toteutuu, joten meidän penkkiurheilijoiden on realistista odottaa neljää mitalisijaa, joista yksi kultainen. 

Lopuksi haluan muistuttaa siitä, että edelle kirjoittamani veikkaukset ovat vain veikkauksia. Eli paraskaan asiantuntija ei pysty ennakoimaan maastohiihdon arvokisojen lopputuloksia, vaikka jotkut asiat - vaikkapa norjalaisen hiihtohirmun Johannes Kläbon sprinttikulta - vaikuttavatkin lähes kaikkien mielestä varmalta jo etukäteen. Ja juuri siksi seuraavat kaksi viikkoa ovat suomalaisen penkkiurheilijan suurta juhlaa, joka tuottaa sekä onnen että pettymyksen kyyneleitä. Siis suuria tunteita ja alkukantaista nautintoa! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mytologisia tapahtumia
Pjongchangin kisaennakko
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Nauttikaa joulusta!

Tänään on jouluaatto eli varsinaiseen jouluun johtava päivä. Siis siihen juhlaan, jonka juurena ovat erilaiset entisten aikojen perinteet - esimerkiksi roomalaisten saturnalia, germaanien yule tai juutalaisten hanukka. Meillä joulun viettoon on vaikuttanut kekri, jota on vietetty sadonkorjuun päättymisen kunniaksi eli pikemminkin loppusyksystä kuin talvipäivän seisauksen liepeillä.

Kristityille joulu on ennen kaikkea Jeesuksen syntymäjuhla, lapsille odotettu lahjojen runsaudensarvi ja monille vähemmän uskonnollisille aikuisille pyhä rauhoittumisen ja perhe-elämän aika. Itselleni se on lähinnä tuota viimeistä, mutta myös monien sellaisten muistojen aikaa, joista yhden jaoin teidän luettavaksenne tasan vuosi sitten.  

Tänä jouluna muistoja syntyy lapsenlapsilleni - ehkäpä he puolen vuosisadan kuluttua vuorostaan palauttelevat niitä mieleensä. Minä puolestani katselen tänä jouluna heidän touhujaan ja toivon jokaiselle hyvää mieltä ja tervettä elämää, johon kuuluvat niin suuret ilot kuin voitettavaksi tehdyt surutkin. 

Samaa toivon kaikille teille, arvoisat lukijani. Ja siksi toivotan hyvää ja rauhallista joulua teistä jokaiselle. Muistakaa nauttia kohtuudella joulun herkkuja, eläkää omia parhaita tapojanne, olkaa toisillenne rakastavia ja läheisiä sekä iloitkaa leikkivistä lapsista. 

Ja valosta, jonka juuri satanut lumi tarjoaa meille ikään kuin joulun ihmeeksi - niin puhtaana kuin vain juuri satanut lumi voi olla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Joulumuisto 
Joulusatu
Lukutaito riveiltä ja rivien väleistä

Pettäjän tie on helppo nakki

Kirjoitin 20. päivänä huhtikuuta eli reilu viikko sitten näin: "on todennäköistä, että saarikkolaiset saavat läpi joitakin vähemmän merkittäviä vaatimuksiaan - kuten vaikkapa turvetuottajien jonkinlaisen alasajo-avustuksen".

Eilen sitten kuulimme, että Marinin hallituksen punavihreän jakopoliittiset bileet jatkuvat ja edelle kirjoittamani turvemyönnytys annettiin sinänsä komean teatteriesityksen viime- ja tällä viikolla järjestäneelle Keskustalle. En kuitenkaan ole selvännäkijä, ennustaja, noita-akka enkä edes meedio. 

Olenpahan vain seurannut suomalaista politiikkaa, jossa Keskustan toiminta äänestäjiensä ja kaikkien muidenkin pettäjänä on jo liiankin helppo nakki arvattavaksi. Sen merkiksi soikoon siis Taisto Ahlgrenin laulu. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punavihreät vievät ja Keskusta vikisee
Jatkuvatko ekonomistien vieroksumat punavihreät bileet?
Annika Saarikko maalasi kuvan hallituksen kyvyistä

Jatkuvatko ekonomistien vieroksumat punavihreät bileet?

Helsingin sanomat oli teettänyt ekonomisteilla mielipidekyselyn, jossa selvitettiin heidän näkemystään siitä, kuinka Suomen velkavetoista taloutta tulisi hoitaa jatkossa. Selvä enemmistö eli peräti 71 prosenttia ekonomisteista leikkaisi julkista taloutta. Noin puolet kannatti verotuksen kiristämistä.

Sanna Marinin (sd) punavihreää hallitusta taustalla ilmiselvästi tukevan HS:n jutun otsikko oli totutun harhaanjohtava. Sen mukaan "puolet ekonomisteista aloittaisi leikkaukset tai veronkiristykset jo tällä vaalikaudella".

Otsikko ei sinänsä valehdellut, mutta siitä syntyi vaikutelma, jonka mukaan ekonomistit olisivat kovinkin erimielisiä toimenpiteiden kiireellisyydestä. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä vain 13 prosenttia halusi siirtää leikkauksia tai veronkiristyksiä pidemmälle tulevaisuuteen. Loput eivät osanneet tai halunneet ottaa asiaan kantaa.

Toisin sanoen otsikointi tuki Marinin hallituksen vasemmistosiiven näkemyksiä, joiden mukaan julkisen talouden tasapinottamisella ei ole sen suurempaa kiirettä. Tragikoominen esimerkki tästä oli ministeri Jussi Saramon (vas) äskettäinen ulostulo, jonka mukaan hallitus on sitoutunut vastuullisesti hoitamaan asian sen jälkeen kun se on luopunut vallasta. 

Tämä on yksi niistä asioista, joista vihervasemmiston apupuolue Keskustan ministerit ovat kipuilleet, mutta eivät ryhtyneet toimenpiteisiin. Nähtäväksi jää, saako puolueen kenttäväki ministeristöään ruotuun ensi viikonlopun puoluevaltuuston kokouksessa.

Jos näin käy, on puolueella ja maan hallituksella kaksi vaihtoehtoa. Joko Keskustan joihinkin vaatimuksiin suostutaan tai vaihtoehtoisesti maalaisliittolaisten perilliset joutuvat jättämään hallituksen ja se kaatuu eduskuntakannatuksen puutteeseen. Siten on todennäköistä, että saarikkolaiset saavat läpi joitakin vähemmän merkittäviä vaatimuksiaan - kuten vaikkapa turvetuottajien jonkinlaisen alasajo-avustuksen. 

Samoilla linjoilla oli oppositiojohtaja Jussi Halla-aho (ps), joka arveli eilen keskustan saavan joitakin vaatimuksiaan läpi, jotta Marinin hallitus pysyisi pystyssä. Tosin hän samaan hengenvetoon epäili pääministerin rationaalisia kykyjä eli taktista osaamista houkutella porkkanaa tarjoamalla Keskustaa jatkamaan hallituksen käynnissä olevia punavihreitä "bileitä" - viimeinen sanavalinta suoraan Halla-aholta.

Omalta osaltani oletan Marinin ymmärtävän asian, etenkin kun Halla-aho on sen nyt hänelle rautalangasta vääntänyt. Mutta ei kuitenkaan vielä nuolaista, sillä myös meillä äänestäjillä on mahdollisuus tuoda näkemyksemme esiin. Sen saamme kesäkuulle siirretyissä kunnallisvaaleissa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punavihreät vievät ja Keskusta vikisee
Poliittinen kytkykauppa
HS:n väite: Keskusta ei ole vihervasemmiston apupuolue

 

    

Venäjä-dilemma

Sauli Niinistö matkustaa tänään keskustelemaan Vladimir Putinin kanssa. Asialistalla ovat mm. Ukrainan, Syyrian ja Suomen itärajan tapahtumat.

Putin lienee erinomaisen hyvin perillä siitä, kuinka Turkki on onnistunut kiristämään itselleen etuja Euroopan Unionilta suostuessaan ottamaan vastaan kaikki suojelua tarvitsemattomat turvapaikanhakijat Kreikasta. Vastineeksi EU ottaa vastaan jokaista palautettua syyrialaista vastaan yhden Turkissa majailevan syyrialaisen sekä lisäksi maksaa Turkille riihikuivaa rahaa turvapaikanhakijoiden hyysäämisestä.

Niinpä Venäjän lähes itsevaltainen presidentti tulee melko varmasti nostamaan esiin sen, mitä Suomi voisi tehdä vastapalvelukseksi heidän rajoittaessaan itärajalta tulevien turvapaikanhakijoiden kulkua. Samoin lienee selvää, että Niinistö sanoo Suomen käyttävän vaikutusvaltaansa Venäjän asian ajamiseen Euroopan Unionissa.

On myös varmaa, ettei Niinistö lähde huutelemaan julkisesti eikä kirjoittelemaan lehtien palstoille Venäjä-pakotteiden poistamisesta tai mustien listojen unohtamisesta. Sen sijaan hän voi luvata nostavansa asioita esille kaikenlaisissa EU:n kabinettikohtaamisissa. Ja samaan tehtävään voi valjastaa myös pääministeri Juha Sipilän ja ehkä muitakin vallanpitäjiämme.

Jos ja kun edellä kuvaamani hahmotelma osuu oikeaan, syntyy jälleen yksi esimerkki pragmaattisesta oman edun politiikan harjoittamisesta. Siis sellaisesta, jota minun nuoruudessani kutsuttiin suomettuneisuudeksi.

Onhan selvää, ettei Suomi pysty yksin ratkaisemaan kolmannen maailman väestönkasvusta ja monentasoista väkivaltaa ruokkivista kulttuureista nousevaa kansainvaellusta, mutta sen vaikutusten minimoiminen maallemme on minimoitava. On myös aivan varmaa, että mikäli Turkin ja Kreikan välinen hallitsematon ihmisvirta siirtyy Venäjän ja Suomen rajoille, on edessämme äärimmäisen kallis katastrofi.

Vastakkain tässä dilemmassa ovat siis toisaalta meihin itseemme kohdistuvan poikkeuksellisen suuren uhan torjuminen ja toisaalta Ukrainan periaatteessa oikeutettu tukeminen sen kokemassa kiistattomassa vääryydessä. Eli oma etu ja hyveellinen periaatteellisuus.

Kolmantena asiana on vielä huomioitava Ukrainan (ja aiemmin Georgian) tapahtumien tuottama ennakkovaroitus siitä, mitä Venäjä on valmis tekemään rajanaapureilleen niiden toimiessa sen kuvittelemien tai todellisten intressien vastaisesti. Tämä asia sekä puoltaa suomettumista, että alleviivaa riittävän sotilaallisen puolustuskyvyn ylläpitämistä. Ja myös tiiviitä sotilaallisia suhteita länteen.

Yhtälö ei siis ole Suomen kaltaiselle maalle mitenkään helppo. Kaikki käytössämme olevat vaihtoehdot ovat jollain tavalla hankalia. Toisaalta Ukrainan asian unohtaminen koko EU:n tasolla avaisi jälleen myös Venäjänkaupan, jolloin taloutemme nytkähtäisi nopeaan kasvuun. Porkkanakin on siis tarjolla.

Tässä tilanteessa on toivottava, että presidenttimme ja hänen esikuntansa ovat perillä tilanteesta ja pystyvät tekemään oikeita ratkaisuja, jotka turvaavat maamme aseman ja turvallisuuden pitkälle tulevaisuuteen. Se ei voi olla puhdas nöyrtyminen suurvallan edessä, mutta ei myöskään maamme altistaminen sen sotilaallisille tai kehitysmaalaisia hyödyntäville aggressioille. Eikä se saa rikkoa suhteitamme todelliseen viiteryhmäämme eli läntiseen maailmaan.

Onneksi presidentti Niinistö on jo aiemmin osoittanut kykenevänsä terveen järjen käyttöön. Toivottavasti näin tapahtuu myös tällä kertaa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjä yksinkö sotkee Syyrian tilannetta?
Afgaaneja on pysäytetty Venäjällä
Kova kovaa vastaan Ukrainassa - mutta miksi?