tiistai 13. huhtikuuta 2021

Poliittinen kytkykauppa

Tuoreen mielipidetiedustelun perusteella suomalaiset eivät halua kytkeä kuntavaalien tulosta Sanna Marinin (sd) johtaman punavihreän hallituksen jatkoon. Tätä mieltä oli peräti 61 prosenttia kyselyyn vastanneista - ja vain 19 prosenttia olisi halunnut tehdä mainitun kytköksen. 

Kyselyn tulos on Suomen lainsäädännön mukainen, koska sen mukaan maan hallitus hallitsee niin kauan kuin sillä on eduskunnan luottamus. Eikä kunnallisvaalien tulos vaikuta siihen asiaan millään tavalla. 

Olenko siis ollut väärässä, kun olen kehottanut (esimerkki ja toinen) ihmisiä äänestämään, jotta Marinin koko Suomelle äärimmäisen vahingollinen kabinetti saataisiin pois vallasta? 

Tätä kysymystä pohdittaessa voidaan kuntavaalien ja hallituksen tulevaisuuden suhteen nähdä kahdenlaisia kytkentöjä. Niistä ensimmäinen on edellä mainittu juridishallinnollinen eli se, ettei maamme lainsäädäntö tunne kytkentää kuntavaalien ja hallituksen luottamuksen välillä.

Toinen kytkentä taas on reaalipoliittinen. Eli jos yhden tai useamman hallituspuolueen kannatus romahtaa vaalien perusteella, johtaa se väistämättä valtioneuvoston sisällä kasvavaan paineeseen. 

Tämä paine tarkoittaa sitä, että ongelmissa oleva puolue yrittää profiloitua asioissa, joiden se arvelee nostavan suosiotaan potentiaalisten äänestäjien parissa. Mikäli muut puolueet eivät kuitenkaan suostu toteuttamaan näitä asioita, on lopputuloksena se, että hallitus menettää toimintakykynsä, jolloin julkinen paine sen hajottamiseksi kasvaa.  

Silloin esille nousee ministeriauton takapenkin arvo. Mikäli se on kaikille valtioneuvoston jäsenille kovin korkea, ajautuu hallitus toimintakyvyttömäksi - mikä Marinin kabinetin suhteen ei välttämättä olisi heikennys nykytilanteeseen. Sen sijaan, jos joukossa on ministereitä, joille maan etu ja hyvä tulevaisuus ovat tärkeitä, jättää hallitus tehtävänsä omasta aloitteestaan. 

Edelle kirjoittamallani perusteella olen siis edelleen valmis suosittelemaan äänestämistä siten, että hallituspuolueiden ja etenkin Keskustan kannatus jäisi mahdollisimman alhaiseksi. Vain sillä tavalla toimien voimme äänestäjäkuntana vähentää nykyisen hallituksen aiheuttamaa tuhoa maallemme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhdeksän hyvää ja ja kymmenen kaunista - mutta valtio maksaa
Vaikutusmahdollisuus
Yhtä järkevää kuin housuihin kuseminen pakkasella

4 kommenttia:

  1. Herää kysymys miksi moinen mielipidetiedustelu tehtiin...
    Olisiko niin, että Audin takapenkillä ahdistaa vaikka tilaa on reilusti...

    VastaaPoista
  2. Miksi minulta ei koskaan kysytä? Ei ikinä mitään, kuka on muka se joka pääsee kyselyihin, puoluekirjallako? En jaksa uskoa näihin mielipidetiedusteluihin, propagandaa.

    Sydämestäni toivon, että Marinin hallitus kaatuu mahdollisimman pian. Toisaalta mitä tilalle, mutta jos pesuvedessä menisi myös vihreät ja vassarit, Suomen kansa kiittäisi, enemmistö, mikään ei voisi olla huonompi kuin nykyhallitus.

    VastaaPoista
  3. Tavallinen työ- ja harrastuskiireinen kansalainen äänestää mutu- ja imagoperiaatteella ja helposti ”ylöspäin” kuuluakseen eliittiin. Siten erottelu eduskunta- ja kunnallisvaalien suhteen on galluppien tekijöille sijaistoimintaa. Kunnallisvaaleissa henkilökysymykset ja paikalliset lehmänkaupat voivat muuttaa äänestäjän kulloisenkin puoluevalinnan, ainakin globalistipuolueiden kesken.

    Joka tapauksessa kuntavaalit ovat ilmapuntari, jota lähinnä keskustapuolue seuraa ja se vaikuttaa hallituksen kohtaloon. RKP:n kannatukselle puolueen teoilla ei ole merkitystä. Fanaattisen ideologiavetoiset ja muuta maailmaa suosivat vasemmistopuolueet jatkavat kuin raiteilla kohti kansallista katastrofia. Suuri osa vaalikarjasta uskoo loputtomasti vappusatasiin ja sairaanhoitajien palkankorotuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä demokratiassa huonoa onkin. Valistunutta diktaattoria odotellessa...

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!