Mätä järjestelmä

Suomalainen sosiaaliturva on ilmeisen ylimitoitettua. Tämä johtopäätös voidaan tehdä tuoreessa Ylen jutussa haastatellun kolmekymppisen terveen naisen kommenttien perusteella.

Hän nimittäin kysyi, että "miksi tekisit superraskasta työtä pienellä palkalla ja antaisit elämäsi sille ja et saa siitä mitään? Jos kaikki mahdollisuuksien rajoissa olevat työpaikat ovat tuollaisia, on ehkä parempi olla ottamatta niitä vastaan ja vaatia parempia ehtoja."

Jutusta ei selvinnyt, mitä haastateltu tarkoitti "tuollaisilla työpaikoilla", mutta kuitenkin tarkensi, että "usein tarjotaan aina samoja ratkaisuja, että yritä kovemmin, treenaa, syö terveellisemmin. Kun yrität ja yrität aina pari kuukautta, eikä onnistu, se on tosi raskasta – epäonnistua uudelleen ja uudelleen."

Siitä voitaneen päätellä, että hän on työskennellyt useammassakin paikassa, mutta ollut kykenemätön hoitamaan tehtäviään. Se ei kuitenkaan hänen mukaansa tarkoita, että hänessä olisi vikaa. Ei suinkaan, vaan hän arveli, että "ehkä työelämä itsessään on sellaista, että siellä on tosi vaikeaa pysyä terveenä ja huolehtia itsestään".

Toki hän löysi vikaa myös lainsäädännöstä. Siitä hän nostaa "esimerkiksi karenssiajat: työntekijän on vaikeaa irtisanoutua, vaikka pomo kiusaisi työntekijää, koska karenssin takia ei saa työttömyyskorvausta". 

Sitä paitsi häntä kalvoi ilmiselvästi kateus, mikä ilmeni näkemyksenä, jonka mukaan "yleensä työpaikoissa on tarkoitus tehdä jostain toisesta tyypistä rikkaampi". Ehkäpä hän ei ollut huomannut, että aivan kaikilla on mahdollisuus ryhtyä yrittäjäksi ja rikastua - tai että se se vasta vaatiikin työntekoa.

Kaiken tämän jälkeen ei kenellekään liene yllätys, että haastatellun naisen mielestä kapitalistinen järjestelmä on mätä. Tosin hän ei kertonut, mikä olisi hänen mieleisensä vaihtoehto: sosialismi, anarkismi, fasismi, feodalismi vai kenties metsästäjä-keräily? Ikävää noissa kaikissa tosin on se, ettei niistä yhdessäkään selviä tekemättä elantonsa eteen mitään - toisin kuin tässä meidän omassa kapitalistisen talouteen nojaavassa ns. hyvinvointivaltiossamme.

Ylen jutulla - ja haastatellulla - oli kuitenkin onnellinen loppu. Hän ei nimittäin ole enää pelkästään työtä tekevien elätti, vaan saa osan toimeentulostaan apurahoista, satunnaisista freelance-toimittajan töistä ja puhujakeikoista. Eli on "vain" eräänlainen puolipäiväelätti. 

Niin tai näin. Meitä Ylen jutun lukeneita lohduttanee se, että saamme maksaa omasta työstämme kertyvillä verovaroilla haastatellun elämän kuluja tästä päivästä hänen kuolemaansa asti. Siinä mielessä yhdyn hänen näkemykseensä, jonka mukaan tämä meidän järjestelmämme on tosiaan mätä. Niin on.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yrittäminen ja yrittämisen kannusteet
Vasemmalla laidalla
800 euron perustulo?

Kriminologin keinot ja laiskan ajattelun lopputulos

Eilisiltana seurasin hämmentyneenä Ruotsin jengirikollisuutta - ja sen heijastuksia Suomeen - käsitellyttä Ylen A-studiota, jossa oli poliisin lisäksi vieraana naiskriminologi. Hänellä oli monenlaisia näkemyksiä, joita kaikkia voisi luonnehtia keskeneräisen eli laiskan ajattelun lopputuloksiksi. 

Hänen esiintymisensä kuvasi erinomaisesti arvoliberaalien ajattelua yleisestikin - hän syyllisti jengiväkivallasta vauraat kantaruotsalaiset huumeiden viihdekäyttäjät, rinnasti nyt nähdyt ongelmat 1960-luvun ruotsinsuomalaisiin ja ehdotti ongelman ratkaisuksi rahan syytämistä lastensuojeluun ja sosiaalityöhön. 

Tämän blogimerkinnän laukaisi kuitenkin hänen näkemyksensä siitä, kuinka Ruotsin yhteiskunnallisen kehityksen toistuminen voitaisiin välttää Suomessa naapuria onnistuneemmalla maahanmuuttajien integroimisella yhteiskuntaan. Tämä on tietenkin totta, mutta niin kyseisellä kriminologilla kuin muillakin arvoliberaaleilla jäävät aina avoimeksi keinot. Eli se, mitä me voisimme tehdä toisin kuin ruotsalaiset ottaen huomioon taloudelliset realiteetit. 

Tämä hämmentää minua vuodesta toiseen, sillä ratkaisu on sinänsä äärimmäisen yksinkertainen. Yhdellä virkkeellä sanottuna ongelmat voitaisiin välttää rajoittamalla humanitaarisen maahanmuuton volyymi sellaiselle tasolle, jonka yhteiskunnalliseen integroimiseen meillä on olemassa halukkuus, rahat ja keinot. 

Käytännössä tämä tarkoittaa - koska maahanmuuttajien epäonnistunut integroituminen on jo nyt ilmeistä - ongelmia aiheuttavan humanitaarisen maahanmuuton pysäyttämistä tässä ja nyt. Siis tulijoiden vastaanottamisen pysäyttämistä rajalle ja tarvittaessa irtautumista turvapaikanhakua säätelevistä kansainvälisistä sopimuksista. 

Käytännössä saattaisi riittää jo sekin, että muutettaisiin turvapaikan edellytykseksi hakijan kiistatta osoittama tarve. Eli epäselvät tapaukset tulkittaisiin veronmaksajien eduksi ja hakija palautettaisiin lähtömaahansa tai otettaisiin katon, ruuan ja juoman takaavaan säilöön, josta voisi poistua ainoastaan Suomen rajojen ulkopuolelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Olisiko aika pyytää anteeksi Jussi Halla-aholta?
60 prosenttia suomalaisista pelkää katuväkivaltaa
Oliko A-studiossa puhe pohjoiseurooppalaisen näköisestä nuorisorikollisuudesta?

Äänestämättä jättäminen ei ole validi protesti

Eero Paloheimo, tekniikan tohtori ja entinen vihreä poliitikko, ehdotti mielipidekirjoituksessa vaalitulosten hylkäämistä, mikäli äänestysaktiivisuus jää alle 50 prosentin. Ajatusta hän perusteli äskettäisillä aluevaaleilla, joissa nähdyn kansalaisten passiivisuuden hän arveli johtuneen siitä, ettei uudella hallintoportaalla ollut kansalaisten hyväksyntää. 

Paloheimo on oikeassa siinä, että alhainen äänestysaktiivisuus johtaa demokratian vääristymiseen. Sen seurauksenahan yhteiskunnallisiin ratkaisuihin vaikuttavat vain niiden näkemykset, jotka vaivautuvat äänestämään. 

Toisaalta voidaan kysyä, että mikäli henkilö jättää äänestämättä, hän antaa tarkoituksellisesti vallan niille, jotka sen tekevät. Sitä paitsi kukaan ei tiedä, miksi niin moni jätti käymättä vaaliuurnilla: oliko se Paloheimon väittämää protestia järjestelmää vastaan, vaikeutta valita omaa ehdokastaan vai - ja tämä on tärkeä huomata - silkkaa laiskuutta. 

Oma näkemykseni on, ettei äänestysaktiivisuudelle pidä panna rajoja, koska elämme vapaassa yhteiskunnassa, jossa laiskuutta ei ole kriminalisoitu. Siksi äänestämättä jättäminen ei ole validi protesti järjestelmää vastaan. 

Sen sijaan sellaiseksi voitaisiin katsoa tyhjän tai muuten hylättäväksi tulevan äänen antaminen. Sitä ei voi tulkita laiskuudesta johtavaksi, joten sen painoarvo olisi aivan toinen kuin äänestämättä jättäminen. 

Ja mikäli hylättävien äänten määrä kasvaisi kymmeniin prosentteihin, olisi poliittisen eliitin vaikea väittää vaalitulosta oikeutetuksi. Ja sen myötä paine järjestelmän korjaamiseen tai johonkin muuhun kansalaisia tyydyttävään muutokseen kasvaisi kestämättömän suureksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aluevaalien tuloksesta
Äänikoikeus vaati ihmishenkiä, mutta sen käyttäminen ei kiinnosta
Vihreillä on seuraavissa vaaleissa kohtalon hetki

Kehopositiivisuus on kaksiteräinen miekka

Jo pidemmän aikaa on monissa yhteyksissä korostettu kehopositiivisuutta, jossa ajatuksena on saada kaikenlaisille kehoille tasa-arvoisesti kunnioitusta ja oikeuksia. Siitä puhuvat erityisesti ihmiset, joita vaivaa selkeä ylipaino ja henkinen kyvyttömyys - usein suoranainen sairaus - korjata asia.

On tietenkin selvää, että jokaisen on syytä hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Mutta yhtä selvää on myös se, että jokainen meistä voi vaikuttaa omaan olemukseensa. 

Ja siksi itse kunkin kannattaa huolehtia fyysisestä olemauksestaan sen verran, ettei eläminen muodostu raskaaksi ja ettemme välinpitämättömyyttämme aiheuta yhteiskunnalle ylimääräistä rasitusta. Siksi kehopositiivisuutta ei saisi milloinkaan käyttää fyysisen laiskuuden oikeuttamiseen. 

Erityisen tärkeää kehopositiivisuuden eli itsensä hyväksymisen korostaminen on nuorille, jotka ovat alttiita fyysisestä erilaisuudesta johtuvalle kiusaamiselle. Mutta samalla se saattaa olla kaksiteräinen miekka, joka heikentää nuorten intoa huolehtia omasta hyvinvoinnistaan.

Nämä ajatukset tulivat mieleeni kun silmiini sattui mielipidekirjoitus, jossa nostettiin esille suomalaislasten rapistuva fyysinen kunto. Tuon kirjoituksen mukaan tilanne on heikentynyt koronaepidemian aikana ja nyt jo 40 prosenttia tutkituista oppilaista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän terveyttään ja hyvinvointiaan sekä arjessa jaksamistaan.

Kirjoituksen taustana oli parhaillaan tarkastusprosessin loppusuoralla oleva väitöskirja, joka perustui lasten ja nuorten pitkäaikaisseurantaan. Siinä havaittiin, että fyysiset kunto-ominaisuudet kehittyvät luonnollisesti murrosiän aikana, mutta liiallinen kehon rasvakudoksen määrä vaimentaa kunnon kehittymistä.

Tulevan tohtorin mukaan "liiallinen paino tekee liikkumisesta raskaampaa ja voi rajoittaa toimintakykyä. Tämän vuoksi terveellisen painokehityksen tukeminen kasvun, kypsymisen ja kehityksen aikana on tärkeää."

Nähtäväksi jää, mihin suuntaan suomalaisten fyysinen kunto kehittyy tulevaisuudessa eli koronapandemian aiheuttamien rajoitusten poistuessa. Palaavatko lapset liikuntaharrastusten pariin ja ennen kaikkea, jatkavatko he fyysisen kuntonsa ylläpitämistä aikuistuttuaan. Vai rapistuvatko he sittenkin laiskanlinnassaan kyyhöttäviksi kehopositiivisuutta korostaviksi sohvaperunoiksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapsille voidaan tarjotaa vain kilpailemisen sisältävää liikuntaa tai ei liikuntaa lainkaan
Geenimuunneltuja suolistobakteereita lihaville!
Hiihtäminen on parasta liikuntaa