maanantai 26. joulukuuta 2011

Hiihtäminen on parasta liikuntaa

Liikunta antaa sopivaa vastapainoa tieteelliselle puurtamiselle. Aivan samoin kuin blogitarinoiden kirjoittelu, kalastaminen tai sienten kerääminen.

Suosikkikuntoilulajini on hiihtäminen - kovilla pakkaskeleillä suosin perinteistä tekniikkaa ja nollan lähistöllä luisteluhiihtoa. Jälkimmäisen olen opetellut vanhoilla päivilläni, enkä toki osaa sitä yhtä sujuvasti kuin perinteisen lapsena opittua tekniikkaa. Mutta sen avulla voi välttää pitovoitelun epäonnistumisia niillä kaikista hankalimmilla keleillä. Ja samalla saada vaihtelua talven liikkumiseen.

Tänään silmiini sattui Iltalehdestä juttu, jonka mukaan hiihtäminen vaihtelevassa maastossa on ylivoimaisesti parasta liikuntaa. Tästä on helppo olla samaa mieltä, sillä on vaikea kuvitella sen monipuolisempaa liikuntalajia. Ulkoiluna talvisessa luonnossa se on myös henkisesti virkistävää; etenkin silloin kun uusi lumi välkehtii puiden oksilla tai maassa näkyy metsän elävien jälkiä.

Perinteisessä hiihdossa harjoitus kohdistuu enemmän ylävartalon lihaksiin kun taas luistelemassa painotus osuu enemmän jaloille ja pakaroihin. Mutta yhtä kaikki, molemmilla etenemistavoilla tarvitaan kaikkia vartalon päälihasryhmiä. Myös niitä syviä lihaksia, joita sittemmin on nostettu esiin esimerkiksi Pilates-tyyppisessä harjoittelussa.

Tänä syksynä olen hiihtokelejä odotellessani yrittänyt ylläpitää kuntoani sauvakävellen ja juoksulenkeillä käyden. Molemmat ovat ihan hyviä liikuntamuotoja, mutta eivät kuitenkaan hiihdon veroisia. Juoksemisessa on myös se ongelma, että nyt vanhempana ovat polveni alkaneet kipeytyä.

Kirjoitin jo aiemmin, että liikunta pidentää ikää. Lisäksi se tuottaa hyvänolon tunnetta, auttaa painonhallinnassa ja paranta unen laatua - ainakin omalla kohdallani. Niinpä en maltakaan odottaa, milloin talvi ottaa voiton syksyn vesisateista - toivottavasti ainakin nopeammin kuin vuosina 2008 tai 1925 tai 1930. Noina vuosinahan talvi antoi odottaa itseään lähes kevääseen saakka.

Tätä kirjoitettaessa Forecan 10 päivän ennuste lupailee onneksi vuoden vaihteen molemmille puolelle selvästi viilenevää säätä. Toivotaan, että nämä ennusteet osuvat!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä.
Liikunta pidentää ikää!
Himalajan jäätiköt sulavat monimutkaisesti
Pingviinit, ilmastonmuutos ja tieteellinen tutkimus







2 kommenttia:

  1. myös uinti, sulkapallo, tennis, squash, keilaus, jääkiekko, sähly jne on kaikkein parasta liikuntaa. Erilaista pitää harrastaa. Hiihdossa saa aikaa ajatella, tenniksessä ja jääkiekossa pitää ajatella.

    VastaaPoista
  2. Otsikointini viittasi lähinnä tuohon Iltalehden juttuun. Ja olet toki oikeassa, parasta hyötyä hakiessa liikunta kannattaa pitää vaihtelevana. Iltasanomien jutun (ja omankin kokemukseni) mukaan hiihdon vahvuutena on juuri monipuolisuuden sisältyminen yhteen lajiin. Mutta ei ole epäilystä siitä, että vaihtelevasti eri lajeja harrastamalla liikunta voi olla vieläkin parempaa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!