tiistai 25. lokakuuta 2022

Oliko A-studiossa puhe pohjoiseurooppalaisen näköisestä nuorisorikollisuudesta?

Ylen A-studio onnistui eilen tekemään pitkän jutun nuorisoväkivallasta ilman, että siinä mainittiin sanallakaan tiettyjen maahanmuuttajaryhmien keskeistä osuutta. Päinvastoin, ohjelman aluksi vihjattiin aivan toisenlaisiin ihmisryhmiin, sillä asiasta haastatellut teinit ja vähän vanhemmat nuoret olivat pohjoiseurooppalaisen näköisiä ja yksi jo vankilassakin käynyt - ja toinen sinne menossa.

Sen jälkeen näytettiin kahden asiantuntijan haastattelu, jossa mainittiin maahanmuuttajataustasta, mutta ei tarkennettu olivatko kyseessä venäläiset, virolaiset, saksalaiset vai kiinalaiset. Tai kenties joku aivan muu ryhmä

Jutun kolmantena osiona oli ruotsinsuomalaisen toimittajan haastattelu, jossa tämä maalasi synkän kuvan sikäläisestä maahanmuutosta ja siihen liittyvästä silmittömästä väkivallasta sekä kertoi länsinaapurin uuden hallituksen keinoista yrittää saada tilanne haltuun. Vaan eipä hänkään vihjannut ongelmanuorison tarkemmasta etnisestä taustasta.

Ohjelman lopuksi ratkaisuja oli pyydetty etsimään kansanedustajat Leena Meri (ps) ja Iiris Suomela (vihr). Suomela väitti, että USA:ssa ja Ruotsissa olisi kehitetty nuorisorikollisuuden torjumiseksi toimivia ratkaisumalleja, jotka pitäisi vain ottaa käyttöön myös meillä. Lisäksi hän syyllisti suomalaista yhteiskuntaa, joka ei hänen mukaansa ole antanut nuorille valmiuksia menestyä eikä muutenkaan panostanut riittävästi nuorisorikollisuuden torjuntaan. 

Leena Meri oli puolestaan tyytyväinen siitä, että asiasta nyt edes puhutaan Suomessa. Ja kaipasi ratkaisuja jo kovan rikollisuuden pariin ehtineille maahanmuuttajille, joiden kohdalla sosiaalitädin kädestä pitäminen ei enää tehoa.

Meri siis kaipasi nykyistä rankempia rangaistuksia koville rikollisille siinä missä Suomela ehdotti nuorille rikollisenaluille henkilökohtaista saattajaa, joka taluttaisi heidät osaksi järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Vaan eipä heistäkään kumpikaan maininnut minkälaisista maahanmuuttajista tässä oikeastaan puhuttiin - ei edes Leena Meri.

Ei sillä, etteivät monet suomalaiset tietäisi ilman mainintaakin mistä maahanmuuttajaryhmistä nykyiset nuorisorikolliset ovat lähinnä peräisin? Tai millä perusteella he ovat saaneet oleskeluluvan Suomeen. Mutta lienee edelleen niitäkin, joille nämä asiat eivät ole vieläkään selviä. 

Oleellista on kuitenkin huomata, että asiasta puhumatta jättäminen siirtää ongelman yhden keskeisen tekijän eli etnisen ulottuvuuden taka-alalle. Ja vaikeuttaa siten ratkaisujen löytämistä sekä Ruotsin tielle jo joutuneen yhteiskuntamme suunnan muuttamista. 

25 kommenttia:

  1. Tuore turvallisuuselvitys ei edes maininnut katujengejä eikä keväällä korkean poliisijohtajan mielestä Suomessa niitä edes ollut. Veikkaan, että ne kansalaiset, etenkin vanhempi väki ilman nettiä ja joka seuraa uutiset vain valtamediasta, on ainakin isojen kaipunkien ulkopuolella autuaan tietämätön koko ongelmasta. Sanonpa vaan, että Ruotsin maailmoja syleilevän maahanmuuttopolitiikan apinoimisesta Suomessa on perussuomalaiset varoittaneet jo ainakin kymmenen vuotta sitten, mutta saaneet vain halveksuntaa ja rasismisyytöksiä. Mitenkäs nyt suu pannaan? Lisää rahaa, poliiseja, asuntoja, työpaikkoja, sosiaalitätien vierellä kulkemista ja kotouttamista niille, jotka eivät edes halua kotoutua. Mitä jää suomalaisille nuorille?

    VastaaPoista
  2. Ylellä on yleiset syyt, jotka estävät asioista puhumisen niiden oikeilla nimillä.

    VastaaPoista
  3. Katsoin ohjelmaa ja tosiaan yllätys oli ettei sanaa haittamaahanmuutto tullut esiin ollenkaan.
    Ei myöskään sitä tosiasiaa, että tänne tulleet niin sanotut turvapaikanhakijat tai heidän jälkeläisensä ovat se ongelma.
    Toimittaja kyllä antoi auliisti vihreiden Iiris Suomelan pälättää sitä vihreiden liturgiaa ettei Leena Meri saanut käytännössä puheenvuoroa.

    Niin kauan kun ei uskalleta tunnustaa tosiasioita eli, että haittamaahanmuutto jota niin sanotut turvapaikanhakijat edustavat - on se ongelma - ei ratkaisua löydy.
    Varsinkin Lähi-idästä ja Afrikasta tulleet eivät halua elää maassa maan tavalla eivätkä he kykene toimimaan kehittyneessä valtiossa kuten Suomi tai Ruotsi.
    Kyllä sen jokainen tajuaa, että turvapaikkaoikeutta ja järjestelmää käytetään surutta väärin koska eurooppalaiset hölmöyttään sallivat sen tapahtuvan.

    Milan Jaff oikeudenkäynnit ja tuomiot ovat valaiseva esimerkki mitä tämä tuontitavara todellisuudessa on.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/94f87e64-dd13-4fbf-802a-b0ac28d7040e
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009029018.html

    Nyt jo Ruotsissakin on tajuttu, kiitos ruotsidemokraattien, että turvapaikanhakijoiden vastaanottamista täytyy rajusti vähentää.
    Samoin täytyy tehdä Suomessakin ja palauttaa ne, jotka tekevät rikoksia tai muuten eivät halua kotoutua tänne.
    Meillä ei ole varaa olla koko maailman sosiaalitoimisto.

    Näistä muslimien reviirin merkkaamisista on aina silloin tällöin filminpätkää esim. PT-mediassa.
    Tässä esimerkki Hollannista. Ainakaan itse en halua tätä samaa Suomeen.

    https://pt-media.org/2022/10/22/filmi-muslimimiehet-merkkaavat-reviiria-hollannissa/

    Jotta vältytään näiltä Suomessa, täytyy ihmisten äänestää eduskuntavaaleissa ja Suomessa on käsittääkseni ainoastaan Perussuomalaiset -puolue, joka on selkeästi haittamaahanmuuttoa vastustava. Miksi takia muut sallivat sen jatkuvan, en ymmärrä?

    Positiivinen esimerkki on aasialainen pariskunta. Tekevät töitä eivätkä käytä väärin turvapaikkaoikeutta.

    Yle 23.10.2022

    "Lapsena pakkoliittoon naitettu pariskunta muutti 15 vuotta sitten Suomeen ja alkoi poimia marjoja – nyt he ostivat marjarahoilla talon"

    https://yle.fi/uutiset/3-12663215

    Artikkelista poimittua:

    Myanmarista lähtöisin olevat vanhemmat ovat onnistuneet kotoutumaan hyvin suomen kielen ja töiden ansiosta.

    VastaaPoista
  4. Eilisen aamun radiouutisissa (klo 6:00) Yle kertoi kuinka arktinen yhteistyö on loppunut Venäjän hyökkäyssodan seurauksena. No tämähän on ihan faktaa, ei siinä mitään. Mutta sitten saman uutisen sivulauseessa Yle pistää propagandavaihteen päälle väittäessään, että arktisen Jäämeren ilmasto "lämpenee kolme kertaa muita alueita nopeammin".

    Miten ne viitsivät valehdella asiasta, joka on tarkistettavissa. Blogisti Professori julkaisee aika ajoin NASA:n satelliittilaskelmia pohjoisen napa-alueen jääpeiton koosta. Vuotta 2012 lukuun ottamatta kyseinen jääpeite voi hyvin. Kesällä supistuu, kasvaakseen taas talvella. Mitään merkkejä pohjoisen ilmaston kolminkertaisesta "lämpenemisnopeudesta" ei ole. Silti meidän Yle, no Yle on Yle vaikka voissa paistaisi.

    Sama on maahanmuutosta uutisoinnin kanssa: viimeiseen asti yritetään ajaa omaa agendaa - vaikka vääristelemällä ja valehtelemalla. Mutta miksi persut ovat niin hampaattomia? Leena Merellä olisi ollut pelin paikka kertoa katsojille jengien todellisesta etnisestä rakenteesta, mutta kun ei?!?

    VastaaPoista
  5. Haittamaahanmuuttoa ei olekaan. On vain maahan saapumisen erikoisoperaatio. Se ei aiheuta ongelmia, vaan on pelkästään haasteellista. Kaikki ulkomaalaisista sanottu kritiikki on vihapuhetta.

    Suomessa on kuitenkin ehdoton sananvapaus. Ainakin viherkommareilla.

    VastaaPoista
  6. Olen katsellut tuota sarjaa Ohuella langalla, joka kertoo Malmön poliisin toiminnasta.

    Poliiseista harvinaisen moni on tummahipiäinen ja lisäksi muslimitaustainen. Suomalaisia nimiä ei ainuttakaan, mikä on tyypillistä Ruotsin monikulttuurisuudelle. Tuskin vastaa todellisuutta.

    Yhdessä jaksossa poliisit ruotivat omassa palaverissaan suorasukaisesti omaa toimintaansa ja asiakkaitaan.

    "Minkä me sille voimme, että jengiläisistä 99% on maahanmuuttajia ja meidän on pakko tarkastaa nimenomaan heitä huumeita ja aseita etsiessämme", sanoi yksi svennehora. Porukasta puolet oli näitä ym. musu- poliiseja, mutta he eivät mitenkään protestoineet tuota prosenttia. Vaikka kaikki muu Ruotsissa olikin väärin.

    Joskus A- studiossa Ruotsissa asuva professori Anu Koivunen sanoi, että nuo Tukholman lähiöt on rakennettu liian kauas työpaikoista ja mainitsi Rinkebyn jne.

    Minä asuin pari vuotta aivan Rinkebyn vieressä ja kuljin suurimman osan vuotta polkupyörällä töissä Centralstationilla. Metrolla etäisyys ja matka-aika sama kuin Herttoniemi- Hgin rautatieasema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 13 minuuttia oli siis tuon matkan kesto, mutta se estää työnteon!!!!Nils -Aslak

      Poista
    2. Mutta kun professorina oli eräs Anu K, niin hänen tilannearvionsa voikin jättää omaan arvoonsa. Ei naiset ymmärrä yhteiskunnallisia asioita, se vain pitäisi hyväksyä eikä feministisen jääräpäisesti lyödä päätä yhä uudestaan seinään. Ruotsi on jo tuhoutunut, nyt on Suomi menossa. Kiitos paljolti naisten hybriksen.

      Poista
  7. Yleisradio ei petä. Vääristynyttä tietoa se jakaa, kuten jo pitkään. Kun valtion rahatilanne on kurja, niin tämä tarjoaa helpon säästökohteen. Lakkautetaan YLE, jätettään yksi radiokanava. YLE haluaa edistää Suomen kehitys kohti väkivaltaista kehitysmaata. YLE ei hävisi Ruotsin ja Italian vaalit. Nyt on kaikki pelissä, ettei YLE häviä suomen tulevia vaaleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ruvennut tykkäämään Alfa-tv:n ajankohtais- ja keskusteluohjelmista (mm Ukkola, Harkimo, Parkkonen). Kuuntelin joku aika sitten kanavan edustajien (mm päätoimittaja Haukka) keskustelua kanavan talousongelmista, ja olin ymmärtävinäni, että kanavan budjetti ei kovin montaa miljoonaa ole. Tuli jotenkin mieleen, että olisiko Ylen budjetissa yhtään kiristämisen varaa, vaikka heillä nyt tietenkin repertuaari on hiukan laajempi. Mutta kuitenkin, oliko se puoli miljardia vai jo siitäkin nostettu.

      Poista
  8. Kyse ei muuten ole pelkästä halusta mitä sopeutumiseen tulee. Negroidisella rodulla ei ole keskimäärin edes kognitiivista kapasiteettia sopeutua nykyaikaiseen länsimaiseen yhteiskuntaan.

    VastaaPoista
  9. Kun nämä turvapaikanhakijat pyrkivät Eurooppaan, tavoite on päästä paremman elintason piiriin.
    He tietävät, että täällä saa ilmaisen elatuksen kantaväestön veronmaksajilta eli pääsevät sosiaaliturvan piiriin, on taloudellinen tuki minkä nimistä hyvänsä.

    Kun vanhempien ei tarvitse eikä ole halua oppia kieltä, ei tehdä työtä, ei mitään, niin lapset oppivat heiltä sen saman.
    Se on heidän kulttuurinsa ja meidän tapamme tai kulttuurimme ei kiinnosta.
    Ei tässä tilanteessa auta se, että vihreiden Suomela syyllistää meitä siitä ettei ole riittävästi tukitoimia.

    Sitten kun tekee lisää lapsia, saa taas lisää rahaa ja aina voi vedota siihen, että on pieniä lapsia kotona eikä osaa kieltä niin ei voi mennä töihin.
    Ei tarvitse oppia kieltä, ei tarvitse tehdä töitä, ei mitään. Kaikki annetaan ilmaiseksi. Tämä on se karu totuus - veronmaksajien piikkiin.

    Kun turvapaikanhakijoiden lapset oppivat vanhemmiltaan tietyt tavat ja kulttuurin, ei siinä auta kantaväestön syyllistäminen.
    Koulussakin lasten pitää tehdä "töitä" eli käydä koulua, tehdä läksyjä, lukea kokeisiin jne.
    Jos koulunkäynti ei kiinnosta ja helpommin saa rahaa ja respektiä väkivallalla, huumekaupalla tai muulla rikollisuudella - on valinta selvä.

    Ei näistä ole Suomen pelastajiksi ainoastaan lisäävät Kelan ja yhteiskunnan kuluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulttuurien erot ovat myös se tabu, josta keskustella. Päinvastoin. Koko ajan meille tolkutetaan, että ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia. Miksi sitten yhtyeiskunnat ovat niin erilaisia? Miksi muuttoliikenne maailmassa käy vain yhteen suuntaan? Tähän vastauksena suomalainen sananlasku eli kun on kuusen kaatajia, niin on oksan ottajia.

      Poista
  10. Ylellä oli juttu Vietnamilaisesta 17v tytöstä joka oli opiskelemassa Suomessa. Puolentoista vuoden opiskelun jälkeen tyttö puhui hyvää Suomea koska opiskeli kieltä 2 tuntia päivässä,
    Mutta kun meille tulee ihmisiä oleskelukulttuureista jotka eivät halua oppia mitään niin emme voi mitään, ainut ratkaisu olisi estää heidän tulonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jo sentään edistystä, että Leena Meri sai sanoa sanan maahanmuuttajataustainen. Tähän asti on toimittaja kiirehtinyt keskeyttämään puhujan kommentoinnin, jos on tuon sanan maininnut. Toimittajakin jo tunnustaa tosiasiat. On kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että saa sanoa somaleiden olevan suurin ryhmä katujengeissä ja yleensä ryöstöjä tekevissä nuorisoporukoissa.

      Poista
    2. Iiris Suomela sai höpöttää liirumlaarumiaan, niin ettei Meri ehtinyt sanoa juuri mitään. Ja kun sitten sai ja juontaja keskeytti, joutui kysymään, että saanko hän nyt puhua. Kun oli haastateltu nuoria jossakin lähiössä , ongelman aiheuttajien kansanryhmä loisti poissaolollaan. Nollan arvoinen ohjelma, mutta niitähän Ylellä piisaa.

      Poista
  11. "Humanitäärinen maahanmuutto maksaa Suomelle 3,2 miljardia euroa vuodessa"
    Näin kirjoitti Pauli Vahtera vuonna 2019 enkä usko, että kulut laskevat tulevaisuudessa.

    Näitä kustannuksia mitä "humaanitäärisestä maahanmuutosta" tai turvapaikanhakijoista koituu, ei kukaan uskalla/ ei halua julkisesti puhua.
    Veronmaksajien rahat kyllä kelpaa!

    Kannattaa lukea

    https://web.archive.org/web/20191202081711/https:/blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/05/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-1-3-taustaa/

    https://web.archive.org/web/20191115063855/https:/blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/05/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-2-3-eurot/

    https://web.archive.org/web/20191115064329/https:/blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/05/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-3-3-velkaantumisen-kierre/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verrataampa hieman:
      3,2 mrd/vuosi * 3 vuotta = 9,6 mrd eur.

      Hornettien korvaaja F-35 hankinta maksaa 10 mrd.

      Lopetetaan haittamaahanmuutto ja saamme rahat suomalaisten käyttöön.
      Esim. saamme uudet hävittäjät joka kolmas vuosi.
      Tai maksetaan sairaanhoitajille asiallinen palkka.
      Tai annetaan rahat vanhustenhuoltoon, varhaiskasvatukseen, lastensairaalaan, ammatilliseen koulutukseen, poliisin palkkaamiseen jne.

      HS 19.10.2022

      "Hus myönsi vakavat ongelmat lastensairaalassa ja anoo apua"

      https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009144195.html

      -------------------

      Valtion budjettitalouden alijäämäksi ensi vuonna ennakoidaan noin 8 mrd. eur eli lisää velkaa.
      Eihän tässä nykytouhussa ole mitään järkeä!

      https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164339

      Poista
    2. Laskin vuoden 2018 tiedoilla. Sen jälkeen on väkeä tullut lisää, perheitä yhdistetty ja lapsilykky toiminut. Enemmän kuin joka kolmas somali on Suomessa alle 15-vuotias. Jengiläisiä tulee riittämään.

      Laskelmani oli varovainen. Tukia ja erilaisia palveluja lisätään koko ajan. Esimerkiksi nyt joulukuussa tuplalapsilisät, joka 10-lapsiselle perheelle on iso raha. Jos tekisin laskelman tämän vuoden tiedoilla, 4 miljardia ylittyisi eikä rima edes heiluisi.

      Poista
    3. Orpohan tyrmäsi Pauli Vahteran laskelmat aikoinaan eduskunnassa ja lupasi laskettaa oikeat luvut VVM toimesta. Onhan noita "oikeita" lukuja jo muutama vuosi odoteltu. Kommunisti Saramo väittää ihan tosissaan, että maahanmuuton kustannukset ovat korkeintaan muutama sata miljoonaa. Sama Saramo väittää myös, että EU:n tukipakettia ei Suomen tarvitse maksaa. On esittävinään älykkään kysymyksen, että paljonko valtion budjetista on sinne maksettu.

      Poista
    4. Ennen kuin valtio laskee kulut virkavastuulla, on Vahteran laskelma paras käytettävissä oleva.

      Poista
  12. Terhomatti Hämeenkorpi25. lokakuuta 2022 klo 13.15

    9.24 (3 tuntia sitten)

    Kas, kun et sanallakaan eilen maininnut, että ne ovat nimenomaan maahanmuuttajajengit, jotka terrorisoivat suomalaista yhteiskuntaa!
    Sinulla olisi ollut pelin paikka kertoa katsojille jengien todellisesta etnisestä rakenteesta, mutta kun ei?!?
    Itsesensuuria, vai YLEn sensuuria?

    Yst. Terhomatti Hämeenkorpi Turusta

    Meri Leena

    -> minä
    Mitä? Nimenomaan sanoin että maahanmuuttajista kyse pääasiassa.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä maahanmuuttajista puhuttiin, mutta ei kerrottu tarkoitettiinko esimerkiksi ukrainalaisia tai Ruotsista Suomeen lähteneitä kantaruotsalaisia.

      Poista
  13. Yle tänään

    Poliisi kertoo katujengejä olevan jo Turussakin – etsivä nuorisotyö: "Näemme merkkejä jengiytymisestä ja reagoimme niihin"

    https://yle.fi/uutiset/3-12667112

    Artikkelista poimittua:

    – Keväällä oli muutamia pystyryöstöjä ja törkeitä pahoinpitelyjä.
    Syksyn myötä ilmassa on taas poreilua ja vastaavanlaista voi alkaa tapahtua.

    VastaaPoista
  14. Yle 26.10.2022

    Katujengeillä ja liivijengeillä on yhä enemmän luvattomia aseita – KRP: Se on iso ja kasvava vitsaus

    https://yle.fi/uutiset/3-12665851

    Artikkelista poimittua

    Keskusrikospoliisi on huolissaan ampuma-aseiden määrän lisääntymisestä jengirikollisuudessa.
    ...
    Rikoskomisario kertoo ampuma-aseita olevan yhä enemmän niin maahanmuuttajataustaisilla katujengeillä kuin perinteisillä liivijengeillä.

    Aseita käytetään jengeissä paitsi pelotteena myös eri ryhmittymiin kuuluvien keskinäiseen väkivaltaiseen välienselvittelyyn.
    ...
    Katujengeiltä on takavarikoitu jopa sarjatuliaseita.
    ...
    Poliisi toivoo lainsäätäjän puuttuvan luvattomien aseiden lisääntymiseen järeällä otteella.

    Virkavallan mielestä yksi keino olisi muuttaa ampuma-aserikoksen tunnusmerkistöä niin,
    että luvattoman ampuma-aseen kantamisesta yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa rangaistaisiin aina törkeänä ampuma-aserikoksena.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!