Järjestelmien kilpailu johti huippunopeuksiin

Verkkouutiset kertoi, että ääntä nopeammat matkustajakoneet saattavat tehdä paluun 2030-luvulla. Näin voi olla tai olla olematta, vaikka yliäänilennot ovatkin epäilemättä tavallisia lentokoneita enemmän ympäristöä saastuttavia.

En kuitenkaan kirjoita tästä syystä, vaan tartuin aiheeseen siksi, että jutussa oli melkoinen virhe. Tarkoitan sitä, että artikkelin mukaan "tähän mennessä maailman ainoa matkustajakäytössä ollut yliäänikone on ranskalais-brittiläinen Concorde. Vuonna 1973 käyttöön otettu kone lensi Pariisista New Yorkiin kolmessa tunnissa, kun tavalliselta lentokoneelta matka vei noin kahdeksan tuntia."

Jutun epäilemättä minua paljon nuorempi kirjoittaja ei muistanut eikä ollut vaivaantunut selvittämään yliäänilentokoneiden historiaa. Concorde ei nimittäin ollut ainoa eikä edes ensimmäinen sellainen. 

Se kunnia kuului neuvostoliittolaiselle Tulpolev Tu-144:lle, jonka ensilento tehtiin - Wikipedian mukaan - "31. joulukuuta 1968, kaksi kuukautta ennen brittiläis-ranskalaista Concordea, mikä teki siitä ensimmäisen yliäänimatkustajakoneen maailmassa". Tu-144 ei ollut mikään menestys: sillä tehtiin ainoastaan 55 matkustajalentoa, joilla kuljetettiin vain reilut 3 000 matkustajaa.

Tämä johtui siitä, ettei sosialistisessa Neuvostoliitossa ollut rikkaita ihmisiä, jotka olisivat kyenneet maksamaan lennoistaan korkeita hintoja. Eikä yliäänilennoille siitä syystä ollut sellaista kysyntää, jonka varassa Concordelle riitti matkustajia. 

* * *

Verkkouutisten toimittajan virhe puolestaan kertoo siitä, kuinka selvästi länsimaat voittivat niin sanotun kylmän sodan. Tu-144 ei nimittäin ollut mikään tuntematon asia, vaan yksi keskeinen aihe niissä lukemattomissa ihmisten välisissä keskustelussa, joita käytiin Suomessakin vasemmiston ja oikeiston kannattajien välillä sosialistisen ja kapitalistisen järjestelmän paremmuudesta.

Eikä se ollut yksin kapakka-iltojen tai kotibileiden keskusteluasia, vaan myös syy koko Tu-144:n olemassaololle. Tämän asian kuvaa muun muassa Wikipedia nasevasti: "koneen suunnittelua ja kehitystyötä kiirehdittiin, sillä pääasia oli voittaa Concorde ja osoittaa siten Neuvostoliiton olevan länsimaita kehittyneempi. Sillä oli koneen luotettavuuteen, käytännöllisyyteen, matkustusmukavuuteen ja viimeistelyn laatuun negatiivinen vaikutus."

* * *

Tu-144:llä ja Concordella voitiin lentää hiukan yli kaksinkertaisella äänennopeudella. Ensin mainitun huippunopeus oli hiukan suurempi, noin 2 500 kilometriä tunnissa eli 2,35-kertaisella äänennopeudella. 

Tätä voi verrata taisteluhävittäjien huippunopeuksiin. Niistä ykkönen on - tämän artikkelin mukaan - jo vuonna 1967 esitelty MiG-25, jolla pystyi lentämään peräti 2,83-kertaisella äänennopeudella. Samaan yltää 1970-luvun lopulla esitelty Mig-31. 

Neuvostoliittolaista lentävää rautaa seuraa amerikkalainen - vuonna vuonna 1976 esitelty - F-15-hävittäjä, jonka huippunopeus on 2,5 kertainen äänennopeus. Todettakoon, että Suomen nykyisellä hävittäjällä - F-18:lla - pääsee 1,8-kertaista äänennopeutta ja tulevalla F-35:llä "vain" 1,6-kertaista. 

Tästä voitaneen päätellä, ettei hetkellinen huippunopeus ole enää nykyisin oleellinen ominaisuus taisteluhävittäjille. Sen sijaan niiltä vaaditaan ennen kaikkea ketteryyttä, nousunopeutta ja aseidenkantokykyä sekä kykyä lentää pitkiä aikoja - eli taloudellisesti - ääntä nopeammin. 

Maailman nopein sarjavalmistuksessa ollut lentokone ei kuitenkaan ole ollut taisteluhävittäjä vaan amerikkalainen tiedustelukone Lockheed SR-71.  Sen ensilento tapahtui jo vuonna 1966 ja koneella pääsi peräti 3,35-kertaista äänennopeutta. SR-71 ei ole ollut käytössä enää tällä vuosituhannella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita
Liikahduksia järjettömässä sodassa
Freudilainen lipsahdus ja teknologian taso

Pohjois-Euroopan hikinen ja kylmä tulevaisuus

Maailman keskilämpötila oli Copernicus-ilmastopalvelun mukaan mittaushistorian toiseksi lämpimin. Ja vain 0,04 astetta kylmempi kuin viime vuonna. 

Syynä tähän oli asiasta kertoneen uutisen mukaan ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos. Sen sijaan siinä ei mainittu lainkaan ilmastoa tunnetusti lämmittävää El Niño-ilmiötä, joka on päättymässä, mikä selittänee sen, että heinäkuussa päättyi - edelleen saman uutisen mukaan - myös kolmetoista kuukautta kestänyt peräkkäisten lämpöennätysten jakso.

Heinäkuun globaalista lämpötilasta kertoneessa jutussa haastatellun Ilmatieteen laitoksen toimialajohtajan Hannele Korhosen mukaan "pitkäaikaiset mittaukset osoittavat kuitenkin kiistatta kesien lämmenneen Pohjois-Euroopassa 1900-luvun alusta lähtien".

Tässä mielessä on ollut mielenkiintoista huomata, että pohjoisen merijään pinta-ala oli historian pienimpien joukossa, heti vuosien 2020, 2012, 2019 ja 2007 jälkeen. Tämä näkyy tilaston perusteella piirtämästäni kuvasta.  

Itse asiassa kuvan perusteella näyttäisi siltä, että pohjoisen napajään heinäkuinen pinta-ala on pikemminkin vakiintunut viitisentoista vuotta sitten uudelle - aiempaa pienemmälle tasolle. Eikä siten ole sen enempää supistumassa kuin kasvamassakaan siitä huolimatta, että ilmastomallien mukaan juuri maapallon pohjoisimpien osien tulisi lämmetä muuta maapalloa nopeammin - ja merijään siten sulaa kiihtyvällä tahdilla. 

Tosin olemme saaneet viime päivinä lukea myös vaihtoehtoisesta mallinnuksesta, jonka mukaan Atlantin virtaukset olisivat joidenkin mallien mukaan romahtamassa ilmaston lämpenemisen takia, minkä seurauksena jopa Englannin rannikko olisi jäässä jo sadan vuoden kuluttua. Tämä tapahtuisi todennäköisimmin ennen vuotta 2050, mutta viimeistään vuoteen 2064 mennessä.

Toisin sanoen ilmastotieteellä on tarjottavanaan kaksi mallia, joista ensimmäisen mukaan pohjoista Eurooppaa kohtaa kuumuuskatastrofi ja toisen mukaan se kylmenee järkyttävällä tavalla. Eli yksi malli ennustaa meille hikistä ja toinen kylmää tulevaisuutta.

Nähtäväksi jää, kumpi hypoteesi tulee falsifioiduksi ja kumpi saa tukea tulevista ilmastomittauksista ja pohjoisen jääpeitteen pinta-alan kehityksestä. Juuri nyt jälkimmäinen tilasto ei tue oikein kumpaakaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rypälemehu ilmastomittarina
Vantaan koulusurman syyt ja yllättävä havainto
Kylmä talvi

Selitys pohjoisen merijään sulamisen pysähtymiselle

Olen tässä blogissa raportoinut säännöllisen epäsäännöllisesti arktisen merijään laajuutta ja sen vaihteluita. Merkittävin vaihe on sen vuotuinen minimikoko, joka saavutetaan syyskuun aikana eli olemme saavuttamassa jälleen tämän käännekohdan, jonka jälkeen pohjoiset jääkentät alkavat jälleen laajentua. 

Tilastoa julkaisevan NSIDC internetsivulta näkyy, että jään laajuuden vuotuisen minimikoon supistuminen loppui vuonna 2007. Sen jälkeen se on ollut pienimmillään vuonna 2012 ja suurimmillaan 2009. Kuluvana vuonna jää supistunee tilastohistorian kuudenneksi pienimmäksi.

Itse asiassa pohjoisen merijään pinta-ala on ollut vuosien varrella varsin hyvä indikaattori koko maapallon ilmakehän kehityksessä, koska siihen liittyviä tilastoja ei ole tarvinnut korjailla jälkikäteen. Ja satelliittimittauksiin perustuvat maapallon keskilämpötilaestimaatit selittävät sen koon vaihteluista peräti 56 prosenttia. 

Tämän kirjoituksen syynä ei kuitenkaan ole pohjoisen napajään tämän vuoden laajuus tai pinta-ala, vaan tutkimus, jossa esitetään mahdollinen syy sille, miksi jään laajuudessa tapahtui vuonna 2007 niin selkeä muutos. Se lähtee siitä, että Atlantilta kulkeutuu vuosi vuodelta enemmän lämmintä vettä pohjoiselle jäämerelle prosessissa, jota kutsutaan "atlantistumiseksi". Ja sen seurauksena arktinen merijää supistuu ja tulee vähitellen häviämään. 

Tutkimuksen mukaan arktiseksi dipoliksi kutsuttu ilmiö on kuitenkin aiemmin oletettua merkittävämpi Pohjois-Atlantilta tulevien virtausten säätelijä aiheuttaen jopa useiden vuosien vaihteluita Jäämeren kierrossa, makeaveden virtauksissa Amerasian altaaseen sekä meriveden kerrostuneisuudessa ja lämpövirtauksissa. Ja nämä sitten vaikuttavat siihen, kuinka paljon Atlantista virtaa lämmintä vettä Jäämereen.

Tutkijoiden mukaan juuri tämä ilmiö selittää nykyisen merijään koon supistumisen pysähtymisen, vaikka maapallon ilmakehä lämpeneekin. Samalla he varoittavat, että tällä hetkellä on kuitenkin merkkejä siitä, että arktinen dipoli olisi jälleen vaihtumassa ja pohjoisen merijään sulaminen jatkuisi maapallon lämpenemisen mukaisesti jo lähivuosina. 

Panin tämän selityksen tyytyväisenä merkille, sillä olen tutkijana ollut huolissani siitä, että koko tieteen arvovallalla dogmiksi nostettu ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos ei ole näkynyt pohjoisen jäämeren jäätikössä. Onpa mieleeni noussut ikävästi jopa ajatus siitä, etteivät ilmastotutkijat noudattaisi aivan kaikkia tieteellisen tautkimuksen eettisiä sääntöjä.

Mutta nyt meillä on siis selitys pohjoisen merijään odotusten vastaiselle käyttäytymiselle sekä myös testattavissa oleva hypoteesi, jonka mukaan sen pitäisi alkaa sulaa heti, kun arktinen dipoli jälleen muuttuu. Niinpä jatkan omalta osaltani arktisen merijään pinta-alan seuraamista entistäkin innokkaammin! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi ennuste: pohjoinen merijää sulaa jo 2030-luvulla
Uutta tietoa ilmastomalleista
Uusi malli pohjoisen napajään kehityksestä

Tuleeko Euroopasta uusi Alaska

Ilta-Sanomat uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan Atlantin merivirrat ovat hidastuneet ja saattavat pysähtyä kokonaan. Tämä tarkoittaisi sitä, ettei golfvirta enää lämmittäisi Eurooppaa ja Suomea, jotka muuttuisivat ilmastoltaan nykyistä Alaskaa muistuttaviksi.

Muistan tästä mahdollisuudesta puhutun jo noin kaksi vuosikymmentä sitten, joten asia ei sinänsä ole uusi. Kysymys kuuluukin, että mistä syystä asiaan on alettu kiinnittää huomiota vasta nyt, kun tähän asti on korostettu pohjoisten alueiden kuten Suomen ilmaston lämpenevän muuta maailmaa nopeammin. 

Yksi syy on tietenkin IS:n siteeraama uusi tutkimusraportti, jossa asiaa on tutkittu. Se ei siis kuitenkaan ole ensimmäinen laatuaan, joten kyseessä saattaa olla jokin muukin asia.

Yksi niistä saattaa olla pohjoisen napajään sulamisen pysähtyminen viime vuosina - siis tosiasia, josta olen raportoinut useita kertoja, mutta jota ei ole mediassa juurikaan käsitelty. Jään koon mittaushistorian tähänastinen minimikokohan on vuodelta 2012, eli lähes vuosikymmenen takaa. 

Eikä se juuri nyt näyttäisi saavuttavan uutta ennätystä tänäkään vuonna, vaikka hetken jo siltä näyttikin. Tällä hetkellä pohjoinen napajää on ajankohtaan nähden mittaushistoriansa viidenneksi pienin. 

Toisaalta tänä kesänä on raportoitu laajasti siitä, kuinka pohjoisella pallonpuoliskolla on monin paikoin ollut ennätyshelteitä - ja näinhän oli myös Suomessa (vaikka lustotutkimusten perusteella tiedämme, että tuhansia vuosia sitten ainakin Suomen metsärajalla oli vielä paljon lämpimämpää). Eli golfvirran jo nyt tapahtunut heikkeneminen ei ole jäähdyttänyt pohjoista Eurooppaa vielä niin paljon, että se estäisi lämpöennätysten syntymisen. 

Lisäksi on huomattava, etteivät ainakaan meille uutisoidut ilmastomallit ole ennustaneet pohjoisten alueiden kylmenemistä - enkä ole huomannut sellaisista malleista puhuttavan myöskään tieteen suurissa valtalehdissä Naturessa ja Sciencessä, joita seuraan säännöllisesti. Siten on selvää - olettaen että IS:n siteeraama tutkimus on luotettava - että nämä mallit ovat puutteellisia. 

Nähtäväksi siis jää, miten pohjoinen ilmasto kehittyy jatkossa - ja muuttuuko narratiivi pohjoisen ilmaston muuta maailmaa nopeammasta lämpenemisestä julkisessa keskustelussa. Vai käykö sittenkin niin, että tässä kommentoimani tiedeuutinen jää poikkeukseksi ja sekä populaarimedia että tieteen valtavirta pitävät kiinni pohjoisten alueiden nopeasta lämpenemisestä.   

Oma kysymyksensä tässä tilanteessa on se, että kuinka suuria uhrauksia ihmiskunnan on tehtävä pelastaakseen maapallon ilmastoon puutteellisten mallien perusteella kohdistuvista uhkakuvista. Ja missä vaiheessa mallien puutteellisuus voidaan katsoa niin ilmeiseksi, että näiden uhrausten tekeminen olisi syytä keskeyttää. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastomallit ovat virheellisiä, joten niiden tuloksia ryhdytään korjailemaan
Ylen valeuutinen vai ainoastaan huolimattomasti tehty esitys?
Maapallon ilmastohistoria meni uusiksi