lauantai 31. heinäkuuta 2021

Ilmastomallit ovat virheellisiä, joten niiden tuloksia ryhdytään korjailemaan

Kuuma kesä on johtanut ennennäkemättömän voimakkaaseen mediapaineeseen luonnonvarojen käytön ja ihmisen elämäntavan muuttamiseksi. Näin siksi, että lämpimien säiden on ajateltu johtuneen ainakin osittain ilmastonmuutoksesta, joka tulee käytössä olevien ilmastomallien mukaisesti johtamaan yhä tukalampaan ilmastoon. 

Vähemmälle uutisoinnille on sen sijaan jäänyt muutaman päivän takainen Science-lehdessä julkaistu artikkeli, jossa kerrottiin nykyisten ilmastomallien ennusteiden olevan aivan liian ääreviä eli laskevan ilmakehän hiilioksidipitoisuuden vaikutuksen lämpötiloihin oleellisesti liian suureksi. Siksi niiden antamia ennusteita ryhdytään rajaamaan keinotekoisesti aina silloin, kun tulokset ovat epäuskottavia. 

Science-lehden mukaan tämä rajaaminen johtuu siitä, että tutkimuksessa oli huomattu nykyisten mallien "ennustavan" viime jääkauden - jolloin myös ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuudet olivat vähäisiä - lämpötilat aivan liian alhaisiksi. Toisin sanoen mallien herkkyys hiilidioksidipitoisuuksille on suurempi kuin ilmakehässä vallitseva todellisuus edellyttäisi. 

Asiaan on jo ehditty reagoida ja muokata malleja. Samalla on nykyisissä malleissa kuitenkin havaittu yhä uusia ongelmia, jotka osoittavat niiden vastaavan todellisuutta heikommin kuin on toivottu ja myöskin annettu ymmärtää julkisuudessa. 

Ilmakehän mallitukseen liittyvien ongelmien havaitseminen on tietenkin sinänsä hyvä asia, mutta jäin ihmettelemään sitä tapaa, jolla ongelma aiotaan käsitellä seuraavassa kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportissa.   Sen sijaan, että todettaisiin tämänhetkisten mallien epäonnistuneen ilmaston kuvaamisessa riittävän tarkasti, on päädytty rajaamaan niiden epäuskottavia ennusteita keinotekoisesti. Tämä tehdään vertaamalla niiden tuloksia muutaman viime vuosikymmenen aikana tapahtuneeseen ilmaston kehitykseen ja korjaamalla siis tuloksia sen mukaisesti. 

Jos ja kun näin tehdään, tulisi IPCC:n ainakin todeta, että näin toimien mallit kuvaavat kylläkin tarkasti muutaman viime vuosikymmenen kasvihuonekaasupitoisuuden ja lämpötilan välistä suhdetta, mutta niissä havaittujen puutteellisuuksien takia mallien perusteella luotavat tulevaisuuden skenaariot ovat epäluotettavia ja siten politiikanteon pohjaksi kyseenalaisia. 

Epäilen kuitenkin, ettei näin tulla tekemään, vaan mallien havaituista puutteista huolimatta jatketaan vanhalla linjalla, jossa kerrotaan ihmisen toiminnan johtavan lähivuosikymmeninä ilmastokatastrofiin. Ja tämä tulee olemaan myös se linja, jonka pohjalta tehdään ainankin kaikissa länsimaissa kansallista ilmastopolitiikkaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hidastunutta kasvua vai ei?
Titaaninen ilmastomittari
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella

30 kommenttia:

  1. IPCC toteuttaa taloudellisen harvainvallan intressiä poliitikot alamaisinaan ja toteuttajinaan länsimaiden ja sen keskiluokan varallisuus. Tarkoitus on kehittää en. kustannuksella fossiilisten rinnalle sitä täydentävä sähköistyvä kuluttajainfra sekä vähentää samalla OPEC:n saneluvaltaa energian hinnoitteluun. Globaalia taloudellistajanäin myös poliittista valtaa pitää käsissään hyvin vähäinen määrä ihmisiä.

    VastaaPoista
  2. Napoleon ei pelannut koskaan väärin. Jos pasianssi ei mennyt, hän vain muutti sääntöjä.

    Teoria ja malli ovat kartesiolaisen rationaalisuuden työkaluja. Wittgenstein voisi sanoa, että niitä käytetään kuin käsitteitä. Logiikan väärin ymmärtäminen on sitä, että kuvitellaan ja koetaan työkalu totuudeksi. Käsite ei kuitenkaan ole totuus, vaan vain työkalu -- kuin saha tai kirves, joita voidaan käyttää lukemattomiin tarpeisiin.

    Totuus, totuudet -- ne ovat jotain sellaista, josta Aldous Huxley sanoi mainiosti: "Tosiseikat eivät lakkaa vaikuttamasta, vaikka niiden olemassaoloa ei huomattaisi tai ne kiellettäisiin."

    Oma kantasuomalainen runoilijamme, Paavo Haavikko, sanoi lakonisen sarkastisesti: "Tiede edellyttää, että olkoon niinkuin on."

    VastaaPoista
  3. Aiheeseen liittyen:

    http://ilmastorealismia.blogspot.com/2017/01/epatieteellinen-ipcc-tulisi-lakkauttaa.html

    VastaaPoista
  4. "mallit kuvaavat kylläkin tarkasti muutaman viime vuosikymmenen kasvihuonekaasupitoisuuden ja lämpötilan välistä suhdetta"
    Tuotakaan suhdetta mallit eivät kuvaa kovin hyvin, esim. kylmenevä jakso 1940-luvun jälkeen ei sovi kuvioihin. Siksi mallittajat joutuvat muokkaamaan takautuvasti myös todellisuutta.

    Maailmanlopun skenaario on tarpeellinen tutkimuksen rahoitukselle, vaikka onkin jo aikaa sitten julistettu, että ”science is settled”. Sillä julistuksella Al Gore sai Nobelin palkinnon kohta viisitoista vuotta sitten.
    Maailmanloppu on tarpeellinen myös politikoille, sillä esim. vihreiden kannatus lepää pitkälti ilmastonmuutoksen varassa. Tarvitaan pelkoa ja kauhua, jotta nuori äänestäjäsegmentti saadaan äänestämään ”oikein”.
    Sadan vuoden päähän ekstrapoloitavat, yliampuvat ilmastomallit ovat tarpeelliset globaaleille jumala-syndroomaa sairastaville upporikkaille vanhoille herroille, jotka ovat tietävinään, miten maailma pelastetaan. Heille ilmastonmuutos on vallan keskittämisen, kontrollin, rahastuksen ja länsimaiden alistamisen työkalu. Maailma on heidän pelilautansa.

    VastaaPoista
  5. Onhan tämä järkyttävää, että on nostatettu kaikin mahdollisin tavoin ilmastohysteriaa, ja nyt todetaan, että koko rummutus on perustunut väärin toimiviin ennustemalleihin. Ainakin pitäisi todeta. Tätähän denialistit ovat epäilleet koko ajan. Nyt pitäisi siis järjestää uusi Pariisin (ja mitä näitä nyt on ollut) kokous, jossa todettaisiin, että homma on perustunut humpuukille, ja sori siitä. Ja kaikki ilmastonmuutokseen aiotut rahat voidaan käyttää järkeviin kohteisiin, kuten vaikka kehitysmaiden syntyvyyden rajoittamiseen ja köyhyyden poitamiseen.

    VastaaPoista
  6. Ennen tieteeltä edellytettiin kriittistä asennetta tuloksiaan kohtaan. Tällä vuosituhannella varsinkin luonnontieteilijät omat omahyväisyydessään alkaneet kuvitella edustavansa eksaktia tiedettä, jonka tulosten tulkinta ei muka nojaa ollenkaan maailmankatsomuksellisiin näkökulmiin. Kriitikot ovat sitten näiden silmissä tyhmiä moukkia, joita toki parjataan "sivistyssanalla" denialisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on ilmeisesti tieteen takapajula, koska tietämäni mukaan suomalaisissa yliopistoissa ei vielä olla näin pitkällä kuin Yhdysvalloissa:

      "Lääketieteen professorit eivät saa enää opettaa biologisia eroja miesten ja naisten välillä, koska "herännyt" politiikka on ottanut vallan lääketieteessä.

      (Natural News) On olemassa virus, joka pyyhkäisee läpi akateemisen maailman salien, eikä sitä voi pysäyttää maskilla tai rokotteella. Se tunnetaan nimellä "woke"-ideologia, ja se pyyhkii biologisen sukupuolen ajatuksen kokonaan pois jopa lääketieteellisistä kouluista, jotka opettavat seuraavalle nuorisosukupolvelle, miten ihmisen anatomiaa "hoidetaan".

      Vaikka kaikki professorit eivät välttämättä ole tämän uuden LGBTQ-opin kannalla, monet heistä pelkäävät menettävänsä työpaikkansa, jos he opettavat toisin. Tarvitaan vain yksi järkyttynyt opiskelija, joka esittää syytöksen "transfobiasta", ja asiat voivat muuttua nopeasti rumiksi.

      Katie Herzog kirjoitti Common Sense -lehdessä yhdessä Bari Weissin kanssa, ja hän kertoi, kuinka Kalifornian yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa endokrinologiaa opettanut professori pysähtyi hiljattain kesken luennon pyytääkseen anteeksi jotain, mitä hän sanoi tunnin alussa ja mikä olisi voinut johtaa tällaiseen lopputulokseen.

      "En halua teidän luulevan, että yritän millään tavalla vihjailla mitään, ja jos voitte kerätä hieman anteliaisuutta ja antaa minulle anteeksi, olisin todella kiitollinen siitä", lääkäriprofessori nöyristeli.

      "Vielä kerran, olen hyvin pahoillani siitä. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut loukata ketään. Pahinta, mitä voin ihmisenä tehdä, on olla loukkaava."

      Mikä oli tämän professorin rikos, saatat kysyä? Hän käytti termiä "raskaana olevat naiset", jota LGBTQ-kultti ei enää hyväksy. Sen sijaan hänen olisi transsukupuolisen väkijoukon mukaan pitänyt kutsua heitä "synnyttäjiksi".

      "Sanoin 'kun nainen on raskaana', mikä viittaa siihen, että vain naiset voivat tulla raskaaksi, ja pyydän vilpittömästi anteeksi teiltä kaikilta", professori puuskahti.

      LGBTQ-perverssit luovat maailmaa uudelleen oman turmeltuneen kuvansa mukaan.

      Tapahtuman nauhoittanut opiskelija sanoo, ettei ollut koskaan kuullut professorin pyytävän anteeksi noin, varsinkaan sanomasta jotain, joka on biologinen tosiasia. Vain naiset voivat synnyttää lapsia, piste.

      Ongelma on kuitenkin se, että lääketieteelliset tiedekunnat kaikkialla ottavat käyttöön uusia "osallistavia" käytäntöjä, jotka kieltävät biologian opettamisen. Tosiasioiden opettamista pidetään nyt "transfobisena" ja rangaistavana rikoksena.

      LGBTQ-kultin mukaan sellaiset käsitteet kuin "mies" ja "nainen" ovat täysin keksittyjä, ja ne ovat peräisin "kiihkoilijoilta", jotka kieltävät, että biologia on "sosiaalinen konstruktio".

      "Biologinen sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli ovat kaikki konstruktioita", eräs opettaja, joka luennoi "transsukupuolisten terveydestä" eräällä Laurenin kurssilla, julisti eräänä päivänä. "Ne ovat kaikki meidän luomiamme konstruktioita."

      Vaikka ihminen syntyy vain joko mieheksi tai naiseksi, uudet transsukupuolisuusdogmat vaativat, että tämä kaikki on tekaistua ja keksittyä. Ainoa todellinen asia on se, minkä ihminen valitsee todeksi.

      Jos joku kuitenkin uskoo biologiseen tosiasiaan, se on transsukupuolisten lobbaajien mukaan väärin. Vain se, mihin LGBTQ-kultti uskoo, on hyväksyttävää, mikä tekee siitä melkoisen kaksinaismoralistisen..."

      https://www.naturalnews.com/2021-07-30-medical-schools-not-teaching-biology-woke-politics.html
      Translated with www.DeepL.com/Translator (free version)

      Kyllä viherkommunistit tässäkin kuitenkin LGBTQ-alaosastoineen - ja tietysti rappioliberalistien johtamien kokkareiden tuella - varmasti pian johdattavat meidätkin maailman kehittyneiden maiden joukkoon myös tieteessä!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Miten tämä liittyy ilmastomalleihin ??

      Poista
    3. Ei se sinänsä liitykään, mutta osoittaa
      että ilmastotiede ei ole ainoa tietoisesti pervertoitu tieteenala.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    4. Kalergiko kaiken tämänkin suunnitteli jo sata vuotta sitten?

      Poista
  7. ”Ilmastomallit ovat virheellisiä, joten niiden tuloksia ryhdytään korjailemaan”
    Tällaisena täysinpalvelleena mallittajana moinen ei lainkaan hätkähdytä. Mallit ovat aina enemmän tai vähemmän likiarvoisia, niillä on oma pätevyysalueensa, jonka ulkopuolella niiden käyttökelpoisuus putoaa, tuloksiin vaikuttavien tekijöiden painotuksia joudutaan haarukoimaan (eivätkä ne kehnot ole aina vakioisia tai edes lineaarisia), jne. Tarkennus-ja-korjaus silmukka on mallittajan arkielämää. Olennainen kysymys on, millä perusteilla ne korjaukset ja tarkennukset tehdään. Tehdäänkö ne normaalin oppimisprosessin kautta, jossa havaitut heikkoudet korvataan paremmilla ratkaisuilla vai tehdäänkö ne esimerkiksi poliittisen ohjauksen tai julkisen painostuksen perusteella. Ilmastomallien suhteen asia näyttää ryöstäytyneen niin pahasti median ja politiikkojen laumakäyttäytymisen temmellyskentäksi, että paineet ovat kovat niitä kohtaan, jotka pyrkivät ainoastaan ja vain tekemään niin oikein ennustavaa mallia kuin suinkin mahdollista. Asiaa ei suinkaan helpota kollegojen välinen kilpailu, jossa jaossa on rahaa, projekteja ja nimityksiä. Ja siellä jossakin tähän jakamiseen vaikuttavat poliitikot ja siihen kärkkäästi puuttuva media.
    Niinpä vaarana on se edesmenneestä Neuvostolitosta tuttu Lysenko ja hänen tutkimustuloksensa. Toivoa sopii, että ilmastotieteelle ei lopulta käy kuten Neuvostoliiton perinnöllisyystutkimukselle ja kasvinjalostukselle.

    VastaaPoista
  8. Niin sanottu Suuri Yhteinen Valhe on aina olemassa -- se palautuu inhimillisen kielen ja käsitteenmuodostuksen perimmäisiin lähtöasetuksiin. Kieli on sosiaalista muodostetta -- yksityinen kieli on mahdottomuus -- ja siksi lopulta myös kaiken "korrespondenttisesti" totuudellisen on lopulta valikoiduttava ja sovittauduttava Suuren Yhteisen Valheen raameihin.

    Jos ymmärtäisimme tämän kaikkeen "tiedolliseenkin" ajatteluumme sisältyvän rajoittuneisuuden, pystyisimme yksilöinä pitämään etäisyyttä yhteisössä vallitsevan "yleisen ajattelun" suuntaan, eikä tuolla sosiaalisella paineella olisi omaan tajuntaamme sitä hypnotisoivaa vaikutusta joka sillä aina on. Siis vaikutusta, jota yksikään yksilö ei normaalisti huomaa ja joka jostain "yhteisötotuuksien" näkökulmasta paljastuu esimerkiksi kun todetaan, että juuri totalitarismeissa ihmiset yleensä elävät enemmän yleisen "varmuuden" vallassa ja kokevat oikeassa olemisen tuntoja. Totalitarismeissahan jopa voidaan kokea vallitsevan suuren sananvapauden, koska kilpailevia kriittisia mielipiteitä ei sallita vaan pidetään ikään kuin etukäteen epämoraalisina.

    Juuri tuon Suuren Yhteisen Valheen takia Eurooppa tulee kaatumaan "rasismin" pelkoon.

    VastaaPoista
  9. Ensin tuli velkaponzi-huijaus, sitten ilmastohuijaus ja nyt ratkaiseva ja tuhoisin koronahuijaus:

    "Globalisti Klaus Schwab vaati implantoitavaa "globaalin terveyspassin" mikrosirua jo vuonna 2016.

    Yli viisi vuotta sitten Maailman talousfoorumin (WEF) perustaja Klaus Schwab antoi haastattelun, jossa hän lupasi, että seuraavan 10 vuoden kuluessa esiteltäisiin implantoitava "globaali terveyspassi" -mikrosiru, jolla voitaisiin seurata ja valvoa koko ihmiskuntaa.

    Vaikka lääketieteellinen syvä valtio ei ollut vielä paljastanut Wuhanin koronavirusta (Covid-19), Schwab tiesi jo silloin, että pian olisi tulossa katalyytti, joka muuttaisi ikuisesti maailmamme maisemaa.

    Osana globalistista "suurta uudelleenkäynnistystä" koskevaa agendaansa Schwab selitti, että lopulta ihmisiltä vaaditaan mikrosiru, jotta he voivat ostaa ja myydä, aivan kuten Ilmestyskirjan 13:16 profetoi.

    "Puhumme siruista, jotka voidaan istuttaa. Milloin se tapahtuu?" haastattelija kysyi Schwabilta ranskaksi.

    "Varmasti seuraavien 10 vuoden aikana", Schwab vastasi. "Ja aluksi istutamme ne vaatteisiimme. Ja sitten voisimme kuvitella, että istutamme ne aivoihin tai ihoon."

    Schwab puhui sitten globalistien unelmasta luoda "fuusio" ihmisten ja koneiden välille. Transhumanistinen agenda, hän paljasti, loisi täysin "digitaalisen maailman", jossa ei enää olisi luonnollisia ihmisiä, joilla olisi Jumalan painama DNA.

    "Ja ehkä lopulta aivojemme ja digitaalisen maailman välillä on suora kommunikaatio", Schwab myönsi. "Se, mitä näemme, on eräänlainen fyysisen, digitaalisen ja biologisen maailman fuusio."

    Tulevaisuudessa, lisäsi Schwab, tämä uusi trans-ihmisten rotu pystyy vain sanomaan: "Haluan olla yhteydessä johonkuhun", ja heti heidän aivonsa ovat yhteydessä toisiinsa "pilven" kautta."
    Jatkuu...

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoa edelliseen:

      Kiinalaiset virusinjektiot luovat pohjaa pedon merkille.

      Olemme nyt todistamassa uuden rodun syntyä, aivan kuten Schwab ennusti, kun ihmiset "rokotettiin" massoittain Wuhanin koronavirusta (Covid-19) vastaan. Messenger RNA (mRNA) -injektiot suunniteltiin ohjelmoimaan uudelleen ihmisten DNA:ta, poistamaan heidän Jumalan "jälkensä" ja muuttamaan heidät geneettisesti muunnelluksi organismiksi (GMO).

      Tämä ihmisen perimän pysyvä muuttaminen luo perustan sille, että pedon merkin ja sen järjestelmän useampia osia voidaan istuttaa ihmisten kehoihin pala palalta, kaikki maailmanlaajuisen "pandemian" varjolla.

      Pedon järjestelmän toteutumisen seuraaviin vaiheisiin kuuluu 5G-teknologian maailmanlaajuinen aktivointi, vanhan maailmanjärjestyksen - myös nykyisen rahoitusjärjestelmän - tuhoaminen ja siirtyminen käteisvapaaseen yhteiskuntaan siirtymällä lohkoketjujen ohjaamaan kryptovaluuttaan.

      Yksi ainoista asioista, jotka tällä hetkellä ovat kaiken tämän tiellä, on "rokotteiden epäröinti", joka on lisääntymässä, koska yhä useammat raportit kertovat ihmisten loukkaantuneen ja kuolleen pistosten takia. Nähtäväksi jää, kuinka moni ihminen lopulta suostuu osallistumaan, jotta voi liittyä muuhun "laumaan".

      Jos Schwabin myöntämiä tietoja pidetään nimellisinä, on pian tulossa aika, jolloin kaikkien on oltava mikrosirulla varustettuja ja liitettyjä järjestelmään voidakseen työskennellä ja elää. Jotta ihminen voisi tehdä mitä tahansa, hänen ihoonsa tai aivoihinsa on istutettava mikrosiru.

      Samoin kuin pakolliset kasvonaamarit ja "rokotepassit", tulevaisuudessa ainoa tapa päästä konserttiin, urheilutapahtumaan, ruokakauppaan tai työpaikalle on vilauttaa mikrosirua sisäänpääsyn yhteydessä. Jos kieltäydyt hankkimasta sitä, järjestelmä kieltäytyy palvelusta ilman poikkeuksia.

      Lisää asiaan liittyviä uutisia Wuhanin koronaviruksen (Covid-19) injektioiden ja pedon merkin välisestä yhteydestä löytyy osoitteesta ChemicalViolence.com.

      https://www.transhumanism.news/2021-05-12-globalist-klaus-schwab-global-health-pass-microchip.html

      Translated with www.DeepL.com/Translator (free version)

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Edellinen käännös on korjaamaton koneellinen käännös, mutta tuo kuitenkin oleellisen esille.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Miten tämä liittyy ilmastomalleihin ??

      Poista
    4. Sekä ilmastohuijaus, sisältäen vääristetyt ilmastomallit että koronahuijaus ovat globaalin rikollisen "eliitin" keinoja toteuttaa päämääränään oleva harvainvaltainen Uuden maailmanjärjestyksen tyrannia.
      Nyt tuo heidän märkä unensa on jo näkyvissä olevassa tulevaisuudessa toteutettavissa, ellei riittävä osuus ihmisistä herää tuon rikolliskoplan, sitä palvelevien petturipoliitikkojen ja valtavalemedian aikaansaamasta horroksesta ja ryhdy tarvittaviin toimenpiteisiin vapautensa ja olemassolonsakin puolesta - NWO-agendaan kuuluu myös väkivaltainen maapallon väkiluvun vähentäminen.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    5. mRNA-rokotteet eivät muuta ihmisen perimää, eikä niiden yhteydessä siirretä ihon alle mikrosiruja. Myöskin niiden sivuvaikutukset ovat paljon vähäisempiä kuin niistä saatavat hyödyt eli suoja koronavirusta vastaa.

      Poista
    6. Kuinkahan noiden hyötyjen laita haittoihin verrattuna mahtaa olla?
      Tässä on eräs tämän vuoden kesäkuulta oleva esimerkki:

      ”Britanniassa rokotettujen koronaan kuolleiden määrä on jo suurempi kuin rokottamattomien koronaan kuolleiden.
      MailOnline-otsikko 13. kesäkuuta: ”Tutkimuksen mukaan, 29 prosentilla niistä 42: sta, jotka ovat kuolleet uuden viruskannan tarttumisen jälkeen, oli molemmat rokotukset.” Englannin kansanterveystutkimuksessa 25. kesäkuuta tämä luku oli noussut 43 prosenttiin (50 117: stä), ja suurin osa (60%) oli saanut vähintään yhden annoksen.”,
      https://www.technocracy.news/uk-post-vaccinated-covid-death-rate-surpasses-non-vaccinated-covid-deaths/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    7. Seuraavassa on n. kuukauden takaisia ja tähän mennessä varmasti kasvaneita lukuja neljän eri KOKEELLISEN rokotteen haittavaikutuksista:

      Poimintoja Health Impact News -sivustolta, joka on puolestaan poiminut tiedot EudraVigilance-tietokannasta (EU:n tietokanta epäiltyjä haittavaikutuksia koskevista ilmoituksista):

      EudraVigilance-tietokanta raportoi, että 3.7.2021 mennessä on raportoitu 17 503 kuolemaa ja 1 687 527 vammaa liittyen neljän eri kokeellisen COVID-19-rokotteen käyttöön. Yksityiskohtaisemmat tiedot kunkin neljän rokotteen osalta löytyvät em. sivustolta.

      BioNTech/ Pfizerin kokeellisen mRNA- rokotteen Tozinameranin kokonaisreaktiot (koodi BNT162b2,Comirnaty): 8 426 kuolemaa ja 632 623 vammaa 03.7.2021.

      Modernan kokeellisen mRNA-rokotteen mRNA-1273(CX-024414) kokonaisreaktiot: 4 605 kuolemaa ja 157 802 vammaa 03.7.2021

      Oxfordin/ AstraZenecan kokeellisen rokotteen AZD1222/VAXZEVRIA (CHADOX1 NCOV-19) kokonaisreaktiot: 3 871 kuolemaa ja 852 616 vammaa 03.7.2021

      Kokeellisen COVID-19-rokotteen JANSSEN -rokotteen kokonaisreaktiot (AD26. Cov2: lla. S) Johnson & Johnsonilta: 601 kuolemaa ja 44 486 loukkaantumista 03.7.2021

      https://healthimpactnews.com/2021/17503-dead-1-7-million-injured-50-serious-reported-in-european-unions-database-of-adverse-drug-reactions-for-covid-19-shots/

      Em. rokotteet ovat siis KOKEELLISIA ja mm. meidät suomalaiset on luovutettu siis noiden taloudellisia huipputuloksia tekevien ja kaikesta vastuusta vapautettujen monikansallisten suuryritysten koe-eläimiksi!

      Ilmiselvästi mm. korruptio kukoistaa. Kanadalainen lääkäri Guyline Lanctot sanoo kirjassaan Medical Mafia, että tuo rikolliskopla on maailmanlaajuisesti levittäytynyt, organisoitunut sisilialaisen mafian mallin mukaisesti ja sen lonkerot ulottuvat kussakin maassa mm. korkeimpien terveysviranomaisten tasolle.
      Lanctot oli ennen kirjansa julkaisua työskennellyt pitkään lääkärinä, paitsi Kanadassa myös Yhdysvalloissa ja Ranskassa.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  10. Kun on alettu rokotteista puhua, niin jatketaan sitten:

    ”Deep-L käännös [kaipaa jonkin verran viimeistelyä, mutta tuo olennaisen esille]

    Kiireellinen ilmoitus: COVID-19:n aiheuttaa grafeenioksidi, jota on tuotu elimistöön useilla eri tavoilla.
    25. KESÄKUUTA 2021

    La Quinta Columna on tänään antanut kiireellisen ilmoituksen, jonka he toivovat saavuttavan mahdollisimman monet ihmiset, erityisesti terveys- ja oikeuspalveluiden parissa työskentelevät, sillä biostatisti Ricardo Delgado, tohtori José Luis Sevillano ja tutkijoiden ja professoreiden ryhmä, jonka kanssa he ovat tehneet tutkimuksiaan, ovat vahvistaneet grafeenioksidin nanohiukkasten läsnäolon rokotuspulloissa.

    Ohjelmassa nº63 ryhmä näytti joitakin kuvia suoritetuista analyyseistä, erityisesti optisen ja läpäisyelektronimikroskoopin avulla saaduista tuloksista, ja varasi muiden tekniikoiden tulokset tuleviin ohjelmiin. He ilmoittivat myös, että analyysit suorittaneet tutkijat julkaisevat pian virallisen raportin, joka perustuu kaikkiin suoritettuihin tekniikoihin, joiden avulla voitiin määrittää grafeenioksidin läsnäolo.

    Orwell City on, kuten aina, kääntänyt La Quinta Columnan viestin ja tekstittänyt videon, jonka he jakoivat muutama tunti sitten virallisella Telegram-kanavallaan.

    Seuraavassa La Quinta Columna toimittaa teille tietoja, jotka ovat elintärkeitä terveydellenne, fyysiselle koskemattomuudellenne ja ympäristönne koskemattomuudelle.

    Käytössä olevat ja tällä hetkellä markkinoilla olevat naamarit sisältävät grafeenioksidia. Ei vain ne, jotka vedettiin pois tuolloin, kuten tiedotusvälineet ilmoittivat, vaan myös sekä PCR- että antigeenitesteissä käytetyt pyyhkäisyt sisältävät grafeenioksidin nanohiukkasia.

    COVID-rokotteet kaikissa muunnelmissaan, AstraZeca, Pfizer, Moderna, Sinovac, Janssen, Johnson & Johnson jne. sisältävät myös huomattavan annoksen grafeenioksidinanohiukkasia. Tämä on käynyt ilmi niiden analysoinnista elektronimikroskopian ja spektroskopian avulla, joita maamme eri julkiset yliopistot ovat käyttäneet muiden tekniikoiden ohella.

    Influenssarokote sisälsi grafeenioksidin nanohiukkasia, ja myös uudet influenssarokotteet ja valmisteilla olevat uudet ja oletettavasti intranasaaliset COVID-rokotteet sisältävät valtavia annoksia grafeenioksidin nanohiukkasia. Grafeenioksidi on myrkyllinen aine, joka synnyttää elimistössä trombeja, grafeenioksidi on myrkyllinen aine, joka synnyttää veren hyytymistä. Grafeenioksidi aiheuttaa muutoksia immuunijärjestelmässä. Dekompensoimalla oksidatiivisen tasapainon suhteessa solunsalpaajavarastoihin. Jos grafeenioksidin annosta suurennetaan millä tahansa antotavalla, se aiheuttaa immuunijärjestelmän romahduksen ja sitä seuraavan sytokiinimyrskyn.

    Keuhkoihin kertynyt grafeenioksidi synnyttää molemminpuolisia keuhkokuumeja levittäytymällä tasaisesti keuhkorakkuloihin. Grafeenioksidi aiheuttaa metallisen maun. Ehkä tässä alkaa nyt olla järkeä. Hengitetty grafeenioksidi aiheuttaa limakalvotulehduksen ja siten makuaistin menetyksen ja hajun osittaisen tai täydellisen menetyksen.

    Grafeenioksidi saa voimakkaita magneettisia ominaisuuksia elimistön sisällä. Tämä on selitys magneettiselle ilmiölle, jonka miljardit ihmiset ympäri maailmaa ovat jo kokeneet grafeenioksidin eri antoreittien jälkeen. Niiden joukossa rokote.

    Lyhyesti sanottuna grafeenioksidi on oletettu SARS-CoV-2, oletettu uusi koronavirus, joka aiheutti ennen tautia nimeltä COVID-19. Näin ollen meillä ei ole koskaan ollut uuden koronaviruksen todellista eristämistä ja puhdistamista, kuten useimmat korkeimman tason ja eri maiden terveyslaitokset ovat myöntäneet, kun niitä on kuulusteltu asiasta. COVID-19-tauti on seurausta grafiinioksidin käyttöönotosta eri antoreittien kautta.
    Jatkuu...

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoa edelliseen:

      Grafeenioksidi on erittäin voimakas ja vahva aerosoleissa, kuten väitetty SARS-CoV-2. Kuten kaikilla materiaaleilla, myös grafeenioksidilla on niin sanottu elektroninen absorptiokaista. Tämä tarkoittaa tiettyä taajuutta, jonka yläpuolella materiaali kiihtyy ja hapettuu hyvin nopeasti, jolloin tasapaino rikkoutuu myrkkyaineen lisääntyessä elimistössä luontaisia antioksidanttivarantojamme glutationia vastaan. Juuri tämä taajuuskaista säteilee uuden langattoman 5G-teknologian uusilla päästökaistoilla. Siksi näiden antennien käyttöönotto ei pysähtynyt pandemian aikana.

      Itse asiassa ne kuuluivat harvoihin palveluihin, joita ylläpidettiin, lukuun ottamatta valtion turvallisuusjoukkojen ja -joukkojen erityistä valvontaa näihin antenneihin. Epäilemme, että vuoden 2019 flunssanvastaisessa kampanjassa näissä pulloissa käytettiin grafeenioksidia, koska sitä käytettiin jo aiemmin adjuvanttina.

      Myöhemmillä 5G-teknologian kokeiluilla eri puolilla maailmaa COVID-19-tauti kehittyi ulkoisten sähkömagneettisten kenttien ja grafeenioksidin vuorovaikutuksessa nyt kehossaan. Muistakaa, että kaikki alkoi Wuhanista, ja tämä oli maailman ensimmäinen pilottinäytekaupunki, joka teki 5G-teknologiakokeilun marraskuun 2019 lopulla. Se on yhteensattuma tilassa ja ajassa.

      Sekä pangoliini- että lepakkokeittoversiot olivat vain häiritseviä elementtejä. Grafeenioksidin käyttöönoton tarkoitus on vielä hämärämpi kuin voisi kuvitella. Siksi teidän on enemmän kuin tarpeeksi omaksua tämä tieto ja ”nollata” se tieto, joka teillä on ollut tähän asti taudista korkeimmilta valtiollisilta instituutioilta, jotka kertovat väestölle, että sen on suojeltava itseään, ja jopa pakottavat heitä käyttämään sellaista, mikä mahdollisesti sairastuttaa heidät itse tautiin. Nyt kun tiedämme loogisesti, että taudin syy tai etiologinen tekijä on nimenomaan kemiallinen myrkky eikä biologinen tekijä, tiedämme, miten sitä voidaan lieventää: lisäämällä glutationitasoja. Glutationi on luonnollinen antioksidantti, jota on elimistössä varantona.

      Muutama yksityiskohta auttaa sinua ymmärtämään täydellisesti kaiken sen, mitä tiedotusvälineissä on kerrottu. Glutationi on lapsilla erittäin korkea. Siksi tauti ei juuri vaikuta lapsiväestöön. Glutationi laskee hyvin huomattavasti 65 vuoden iän jälkeen. Siksi COVID-19 on erityisen yleinen seniiliväestössä. Glutationi on erittäin korkealla tasolla intensiivisesti urheilevassa väestössä. Tämän vuoksi vain 0,22 prosentilla urheilijoista oli tauti.

      Ymmärrät nyt, miksi lukemattomat käytännön tutkimukset ovat osoittaneet, että hoito N-asetyylikysteiinillä (joka on glutationin esiaste elimistössä) tai suoraan annostellulla glutationilla paransi COVID-19-taudin hyvin nopeasti potilailla. Yksinkertaisesti ja yksinkertaisesti, koska glutationitasoja nostettiin selviytymään annetusta myrkkyaineesta, jota kutsutaan grafeenioksidiksi.

      La Quinta Columnan tekemä löytö on täysipainoinen valtion bioterrorismin hyökkäys, tai ainakin hallitusten myötävaikutuksella koko maailman väestöön kohdistuva hyökkäys, joka on nyt rikos ihmisyyttä vastaan.

      Siksi on ehdottoman tärkeää ja elintärkeää, että saatte tämän tiedon lääketieteellisen yhteisönne käyttöön. Yleislääkäreille, hoito- ja terveyspalveluille yleensä, mutta myös paikallisille ja alueellisille tiedotusvälineille ja lehdistölle sekä koko ympäristöllenne. La Quinta Columna arvioi, että kymmeniä tuhansia ihmisiä kuolee joka päivä. Pelkästään maassamme, kun he tekevät uuden ja tulevan 5G-teknologian kytkemisen päälle.

      Ottaen huomioon, että nyt ei ole vain vanhainkodeissa asuvia vanhuksia, joita rokotetaan tuossa influenssarokotteessa grafeenioksidilla, vaan, kuten tiedätte, suuri osa väestöstä on rokotettu, tai grafeenattu, asteittaisilla grafeenioksidiannoksilla.

      Keholla on luonnollinen kyky eliminoida tämä myrkky, minkä vuoksi he suosittelevat, että otatte enintään kolmasosan annoksesta vuodessa seuraavien vuosien aikana, jotta grafeeni pysyy kehossanne.
      Jatkuu...

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Jatkoa edelliseen:

      Meillä on jokainen todiste siitä, mitä täällä on ilmennyt. Sillä välin kun oikeus yrittää toimia, ihmisiä työnnetään edelleen pohjattomalta jyrkänteeltä. Jos katsotte tätä audiovisuaalista materiaalia, ymmärrätte, että teitä on yli vuoden ajan petetty täysin ja naiivisti korkeimpien instituutioiden taholta. Vasta nyt ymmärrätte kaikki ne epäjohdonmukaisuudet, joita havaitsitte televisiouutisissa.

      Täydentääksesi tätä arvokasta tietoa voit käyttää https://www.laquintacolumna.net tai Telegram-kanavaamme: La Quinta Columna TV, jossa yli 100 000 ihmistä on jo tietoinen totuudesta eivätkä he ole osa sitä massiivista petosta, jonka kohteeksi he joutuivat. Pyydämme teitä laittamaan tämän videon saataville kaikkialla ympärillänne ja pysäyttämään meidät kaikki. Kohtalo, joka meitä odottaa ja joka on Agenda 20/30 -tiekartan hedelmä, riippuu vain meistä.

      Kiitos huomiostanne.

      -La Quinta Columna.”

      Tekstin on espanjasta englanniksi kääntänyt https://www.orwell.city/2021/06/covid-19-is-caused-by-graphene-oxide.html?m=1
      Siinä on myös linkki em. videoon.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Englantia ymmärtävien kannattaa vilkaista myös seuraavaa:
      https://www.orwell.city/p/archivo.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    4. Huomenta Kalergi,
      näin terveydenhuollon ammattilaisena olen palstaa vuosikausia lukeneena tullut siihen tulokseen (huolimatta IPCC:stä tai muista malleista), että sinulla selvästi on jakopään kettinki irrallaan, kuten Huuhaa Innanen laulaa.

      Poista
    5. Olet ilmeisesti maailmanlajuisesti levittäytyneen ja sisilialaisen mafian mallin mukaisesti organisoituneen Medical Mafian palkkalistoilla disinformaatiota levittämässä ja totuudenkertojia mustamaalaamassa - sen palkkalistoilla kuten myös esim. monet lääketieteen professorit, korkeimmat terveysviranomaiset ja poliitikot, tukenaan globaalin rikollisen "eliitin" kontrolloima valtavalemedia.

      Pitkään lääkärin työtä tehtyään Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Ranskassa kanadalainen lääkäri Guyline Lanctot julkaisi kirjan Medical Mafia, jonka hän on antanut myöhemmin internettiin pdf-muotoisena vapaasti luettavaksi - Mafia kosti viemällä Lanctotilta lääkärinoikeudet näytösoikeudenkäynnillä.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  11. Näkisin hyvänä, että tämän asiallisen jutun kommenteista poistettaisiin asiaan kuulumattomat kommentit. Toivoisin myös että jatkossa kommentoinnissa keskityttäisiin vain ja ainoastaan aloittajan esiin tuomaan asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös itse pitäisin hyvänä jos kommentointi pitäytyisi blogin aiheessa, edes suurinpiirtein. Tämän ketjun keskustelu meni täysin piloille spämmäyksen takia, mikä on sääli koska aihe kiinnosti minua kovin.

      Poista
  12. On siis epäsuotavaa levittää tietoa globaalin rikollisen "eliitin" kontrolloiman valtavalemedian ja sen lakeijoiden, käsikassaroiden vaikenemasta, ihmisten terveyteen ja olemassaoloonkin vaikuttavasta kolmiyhteydestä koronarokotteet, grafeenioksidi ja 5g - ja että tuo rikolliskopla on sen avulla päässyt kukonaskeleen päähän päämäärästään harvainvaltaisesta Uuden maailmanjärjestyksen tyranniasta.

    Sitten "we the people" eli me tavalliset kansalaiset olemme heidän täydellisessä kontrollissaan olevia transhumanistisia robotteja - siis ne meistä, jotka ovat vielä elossa tuon globalisti-rikolliskoplan suorittaman väkivaltaisen väestön vähennyksen tapahduttua.

    Kenen joukoissa marssit?
    Et ainakaan edusta joukkoa "we the people" eli meitä 99,9...9% ihmisistä, jotka haluavat elää vapaina demokraattisessa yhteiskunnassa.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  13. Jotta voit muuttaa talouttasi kovan taloudellisen kokemuksen jälkeen, vakauttaa yrityksesi, aloittaa toimintasi, maksaa velat tai nämä sähkölainat, tarjota tarvikkeita myymälääsi ja lainoja lääketieteellisistä syistä sekä kaikista investoinneista tai ostoista ja paljon muuta tarpeisiin. Tarjoamme lainoja kaikille, jotka haluavat toimia jollakin edellä mainituista aloista. Luotettava ja turvallinen prosessi, jossa on luonteeltaan hyviä ihmisiä, jotka suorittavat kyseisen pankin yksityishenkilöt. Siten korko on 3% ja mahdolliset alennukset lainoille, joiden määrä on 2 000–1 000 000 euroa.
    Ota yhteyttä, jos siltä tuntuu. Olemme käytettävissä antamaan sinulle hyötyä epäilystä. Lupaan et tule katumaan.
    Yksi osoite: fotakisgrigorios@gmail.com
    Whatsapp: +79789127554

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!