keskiviikko 13. joulukuuta 2023

Orpon hallitus nosteessa, Scholzin kabinetti laskussa ja Sunakin ministeristö esimerkillisenä

Helsingin sanomien tuore puoluekannatuskysely oli mielenkiintoista luettavaa, sillä se osoitti hallituspuolueiden harjoittaman politiikan saavan yhä vahvemman kannatuksen suomalaisilta. Tämän voi päätellä siitä, että Kokoomuksen kannatus oli noussut 0,8, Perussuomalaisten 0,7 ja Kristillisdemokraattien 0,1 prosenttiyksikköä verrattuna kuukauden takaiseen mittaukseen. Kun vielä Ruotsalaisen kansanpuolueenkin kannatus oli pysynyt entisellään, voivat kaikki hallituspuolueiden puheenjohtajat olla tyytyväisiä. 

Saman asian kääntöpuolena voidaan todeta vihervasemmisto-opposition epäonnistuneen uskottavan vaihtoehdon tarjoamisessa. Sosialidemokraatit olivat menettäneet kuukauden takaisesta kannatuksestaan 0,7 sekä Keskusta ja Vihreät - molemmat - 0,3 prosenttiyksikköä. Vasemmistoliiton kannatus oli entisellään ja vain vihervasemmisto-oppositioon kuulumattoman - mutta silti oppositiossa istuvan - Liike Nytin kannatus oli noussut 0,1 prosenttiyksiköllä. 

* * *

Edelle kirjoittamani perusteella on helppo todeta, että ay-liikkeen huomiseksi suunniteltu oppositiota tukeva poliittinen lakko ei vastaa kansan näkemystä maassa harjoitettavasta politiikasta. Samaan asiaan viittasi tuore mielipidekysely, jonka mukaan peräti 46 prosenttia suomalaisista haluaisi lopettaa kokonaan maahan suuntautuvan humanitaarisen maahanmuuton - mukaan lukien ns. kiintiöpakolaiset. 

Ajatusta vastusti vain 41 prosenttia, joten 13 prosentilla ei ollut mielipidettä. Asian voi ilmaista sitenkin, että mielipiteen omaavista suomalaisista 53 prosenttia ei haluaisi sekoittaa yhteiskuntaamme hädänalaisilla vaan auttaisi heitä esimerkiksi pakolaisleireillä. Ehkäpä demareiden olisi syytä huomata sekin, että heidän kannattajistaan 36 prosenttia oli tällä kannalla huolimatta puolueen politrukkien päinvastaisesta näkemyksestä. 

* * *

Kun nyt kerran pääsin mielipidetiedusteluita ruotimaan, niin otanpa vielä yhden näkemyksen myös EU:n suurimmasta valtiosta eli Saksasta. Siellä mielipidetiedustelut ovat osoittaneet jo pitkään, että maan vihervasemmistohallituksen suosio on katoamassa. Tällä hetkellä Sosiaalidemokraattien kannatus on vajonnut noin 15,1, Vihreiden 13,5 ja Liberaalidemokraattien 5,6 prosenttiin. 

Samaan aikaan Saksan Kristillisdemokraatit on noussut 30 ja Vaihtoehto Saksalle 21,5 prosenttiyksikön kannatukseen. Toisin sanoen ne voisivat muodostaa kahdestaan uuden hallituksen, mikäli nyt käytäisiin liittopäivävaalit, joiden tulos vastaisi kannatusmittauksia. 

Tämä tarkoittaa, että noin kaksi vuotta maatansa johtaneen Olof Scholzin Saksan vihervasemmistolaisen hallituksen aikaansaannoksiin on tyytyväisiä vain noin kolmannes maan kansalaisista. Ja vastaavasti selvästi suurin osa on niihin tyytymättömiä.

Suomessa Orpon hallitus on vasta aloittanut, joten sen vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan eivät vielä näy. Toisaalta hallitusohjelman linjaukset esimerkiksi talous-, työllisyys-, koulutus- ja maahanmuuttopolitiikassa ovat olleet kaiken kansan nähtävillä jo pitkään. Ja siksi voisi ainakin kuvitella, etteivät sen toimet tule aiheuttamaan suurta hämmennystä. 

* * *

Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon oikeuden ja hallitusvallan välisistä suhteista. Tässä suhteessa Iso-Britannia näytti eilisiltana mielenkiintoista esimerkkiä

Sen tarkoituksenahan on jo pidempään ollut lähettää turvapaikanhakijoita Ruandaan saamaan suojelua hätää ja vainoa vastaan, mutta esteeksi on noussut oikeusviranomaisten laintulkinta, jonka mukaan afrikkalaisvaltio ei olisi turvallinen maa. 

Nyt ovat Rishi Sunakin (Konservatiivit) hallitus ja parlamentti kuitenkin ratkaisseet ongelman hyväksymällä lain, jonka mukaan Ruanda on turvallinen maa eikä sen suhteen ole tarvetta noudattaa kansainvälisiä sopimuksia. Mikäli myös parlamentin ylähuone hyväksyy lain, muuttuu oikeusoppineiden tulkinta - de jure - virheelliseksi. 

Jos ja kun Sunak ryhtyy lakimuutoksen seurauksena siirtämään turvapaikanhakijoita Afrikkaan, tulee olemaan mielenkiintoista seurata sen vaikutusta Britannian vetovoimaan turvapaikanhakijoiden parissa. Eli ehtyykö kehitysmaalaisten virta päätöksen seurauksena, mikä osoittaisi, että kyseessä on ollut pikemminkin elintasopakolaisuus kuin hädältä ja vainolta pakeneminen?  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttoidealismi karilla Suomessa ja Ruotsissa
Riikka Purra loi toivoa paremmasta tulevaisuudesta
Kuinka sukupuolet eroavat toisistaan?

12 kommenttia:

  1. Onnittelut Iso-Britanniaan ja myös Suomen hallitukselle kannatusnoususta. Jotain on jo tehty oikein.

    Suomi on pitkään yrittänyt saada palautussopimuksia eri maiden kanssa. Aikoinaan Irakin kanssa oli vaikeaa asian hoitaminen enkä tiedä mikä tilanne on nyt mutta kyllä laittomasti maassa olevat on syytä poistaa keinolla millä hyvänsä.

    Saksan SPD:n kannatuskin saattaisi nousta jos Scholzin hallitus ymmärtäisi vaikuttaa siihen, että Välimeren meritaksi-liikenne lopetetaan. Se on nähty, että EU:n maksamat rahat esim. Turkkiin ja Tunisiaan eivät ole ratkaisu.

    VastaaPoista
  2. Onhan se selvää, että kun Eurooppaan tulevista laumoista suurin osa on nuoria miehiä, eivät he ole minkään erityisen "turvan" tarpeessa vaan eläminen eurooppalaisen sosiaaliturvan varassa tai pahimmillaan rikollisin keinoin on se mitä haetaan.
    Alaikäiset ovat ankkurilapsia, joiden avulla perhe ja suku saadaan Eurooppaan saman elatusautomaatin elätettäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konstit on myös monet. Kannattaa lukea Pauli Vahteran viimeisin kirjoitus. Lähes joka päivä mediassa on ikäviä uutisia, jotka liittyvät maahanmuuttoon. Eilen Yli-Torniolla13-vuotias tyttö joutui koulussa 16-vuotiaan raiskaamaksi. Helsingissä elokuvateatterin aulan karkkihyllyn lähellä 16-vuotias mies (!) ampui 19-vuotiasta miestä (!). Riita koski kaiketi huumeita, joita löydettiin, mutta uhri oli jostakin onnistunut löytämään päälleen luotiliivin.... Sanoisin, että tällaista tuskin on koskaan aikaisemmin Suomessa tapahtunut. Poliisilla oli kiire kertomaan, ettei sivulliset olleet vaarassa eli se siitä ja Yli-Torniolla koululaisille annettu kriisiapu siunaa kaikki tehdyt virheet. Hys hys, ettei vaan maahanmuuttajien ihmisoikeudet vaarannu.

      Poista
    2. Sehän se tuntuu olevan maailman "tärkein asia" - elintasopakolaisten ihmisoikeudet, joihin muuten EI kuulu ilmainen elätys elämänsä loppuun asti meidän verorahoilla.

      Poista
    3. Hallituksen pitäisi korjata pari itsestään selvää virhettä maahanmuuttopolitiikassa.
      Toinen on palautussopimusten neuvotteleminen esim Irakin kanssa. Vipuvartena voisi oikein hyvin käyttää uhkausta (kehitys)avun lopettamisesta, jos palautukset eivät ala toimia. Nykyinen systeemihän on aivan idioottimaisen lammasmainen, jossa Suomen edulla ei ole mitään merkitystä. Soinin kai tätäkin piti hoitaa, mutta rukousaamiaiset taisivat viedä voiton tärkeysjärjestyksessä.
      Toinen on oleskeluluvan muuttaminen pääsääntöisesti määräaikaiseksi ja maassaolon edellytysten tarkastelu määräajoin. Ja jos lähtömaan turvallisuustilanne on muuttunut, järjestetään paluu kotimaahan. Turvapaikan tarkoitus ei ole jäädä loisimaan kohdemaahan loppuiäksi.

      Poista
  3. Jokainen kannatusmuutos menee virhemarginaaliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ihmetyttääkin, miksi näitä kannatusmittauksia tehdään niin tiuhaan, kun ei tässä välissä varmaan mitään dramaattisia ole tapahtunut, mikä vaikuttaisi äänestäjien mielipiteisiin.

      Poista
  4. Kokoomuksellakin on oma suvakkisiipensä. Ei kannata tuudittautua siihen että siellä on tarpeeksi munaa tehdä "päästörajoituksia". Persujen ongelma on se, että puolueen riveissä on taas liikaa niitä tavan tallaajia, joiden kausaliteettipohdinta ei aina mene maaliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vihreiden ja vasemmiston kausaliteettipohdinta menee maalin ohi ja yli ja panee epäilemään, että mahtaako sitä tapahtua ollenkaan? Kaikkiin ongelmiin on patenttiratkaisu; lisää rahaa! Juuri siitä syystä taloustilanne on niin surkea kuin on. Ja SAK yllyttää poliittiseen lakkoon maan vaaleilla valittua hallitusta vastaan. On tämäkin
      demokratia!

      Poista
    2. Roolit on sovittu, niillä ei ole mitään muuta agendaa tuon suvakisminsa kanssa kuin tulojen siirto ja kaupankäynti muiden puoluiden roistojaostojen kanssa.

      Poista
  5. En ymmärrä tätä kokoomuksen kehumista täällä. Tai ymmärrän jos kehuja on pääomatuloilla elävä miljonääri joka pystyy ostamaan miljoonakämpän arvoalueelta.
    Kokoomushan ajaa Suomeen globalismia, ulkomaalaista halpatyövoimaa, maahanmuuttoa, palkkojen laskua jne..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeastaan miljonääri riitä, että kokoomuksesta on hyötyä pitää olla enemmän.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!