Strategisen tutkimuksen neuvoston maahanmuuttopoliittinen esitys kaatui

Suomalaisen tieteen rahoituspolitiikasta on syntynyt pieni myrsky vesilasissa. Tarkoitan tällä Suomen Akatemian kautta jaettavia soveltavan tutkimuksen määrärahojen - eli strategisen tutkimuksen rahoituksen - tämän vuoden teemoihin, jollaiseksi ehdotettu maahanmuuttotutkimus ei saanut hallitukselta vihreää valoa. 

Tästä tosiasiasta pillastui poliittinen vasemmistomme. Esimerkiksi MTV3:ssa Nasima Razmyar (sd) kritisoi hallitusta siitä, että "työnjako on aina tähän saakka ollut selvä: Strategisen tutkimuksen neuvosto esittää tutkimuksen teema-alueet ja hallitus vahvistaa niiden rahoituksen. Poliitikot ovat pysyneet tontillaan, eivätkä ole ottaneet kantaa STN:n itsenäisesti valitsemiin tutkimusaiheisiin."

Tosiasia kuitenkin on, että strategisen tutkimuksen neuvosto nimenomaisesti esittää tutkimusaiheita ja hallituksella on valta hyväksyä tai hylätä niitä. Tämä marssijärjestys ilmenee selkeästi laista, jonka mukaan "Akatemian yhteydessä toimii strategisen tutkimuksen neuvosto, jonka tehtävänä on: 1) tehdä valtioneuvostolle aloite strategisen tutkimuksen keskeisistä teema-alueista ja painopisteistä; 2) päättää strategisen tutkimustoiminnan ohjelmarakenteesta valtioneuvoston teema-alueita ja painopisteitä koskevaan päätökseen perustuen; 3) päättää tutkimushankkeiden valinnasta yhteiskunnallisen merkityksen, vaikuttavuuden ja tutkimuksen laadun perusteella; 4) vastata tutkimushankkeiden seurannasta ja vaikuttavuuden arvioinnista."

Nyt käsillä oleva tilanne koskee siis kohtaa 1, jossa STN on valmistellut teema-alueita ja painopisteitä hallitukselle, joka on kuitenkin katsonut, ettei maahanmuuttoon liittyvä esitys ole kelvollinen ja on siksi päättänyt siirtää tämän aiheen tutkimuksen ensi vuodelle. Tähän valtioneuvostolla on täysi oikeus, sillä eihän laissa muuten todettaisi, että STN "tekee aloitteen" valtioneuvostolle. Ellei näin olisi, lukisi laissa, että "STN päättäisi" tutkimuksen keskeisistä teema-alueista ja painopisteistä. 

Sinänsä Razmyarin valitus siitä, että "on täysin poikkeuksellista, että poliitikot ylipäänsä asettavat ehtoja tieteelliselle tutkimukselle" pitänee paikkansa - eli aiemmat hallitukset eivät ole käyttäneet oikeuttaan hylätä STN:n esityksiä, vaan ovat olleet tyytyväisiä niihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Petteri Orpon (kok) hallitus olisi jotenkin ylittänyt poliittisen intervention rajan tieteessä - kuten Razmyar asian ilmaisi. Sen sijaan nykyinen valtioneuvosto on ensimmäinen, joka on käyttänyt ottanut sille kuuluvaa hylkäysoikeutta poliittisesti ohjatun soveltavan tutkimuksen niin sanotun kilpaillun rahoituksen päätöksenteossa.

Toivoa sopii, että STN onnistuu ensi vuodeksi tuottamaan sellaisen maahanmuuttopoliittisen tutkimuksen esityksen, joka täyttää hallituksen vaatimukset. Onhan selvää, että Suomessa tarvitaan tutkittua tietoa maahanmuuton kaikilta alueilta, jotta siihen liittyvät hyödyt saadaan maksimoitua ja haitat minimoitua koko yhteiskunnassa. 

Jälkimmäisen osalta olisi erityisen tärkeää, että ohjelman yhteydessä selvitettäisiin eri maahanmuuttajaryhmiin liittyvät kustannukset, jottei enää tarvitsisi erityisesti humanitaarisen maahanmuuton osalta turvautua Suomen perustan tai Pauli Vahteran (ps) - sinänsä hyvin tehtyihin - laskelmiin, vaan poliittisen päätöksenteon pohjaksi saataisiin luvut, joiden kiistäminen epämääräisin poliittisin perustein ei olisi mahdollista edes poliittiselle vasemmistolle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaisten ja Kokoomuksen traumat
Juho Romakkaniemi piirsi kuvan valtionvelasta
Tanskalainen maahanmuuttajatilasto avaa kansanryhmien eroja

Suomen Akatemian roolista tieteen rahoittajana

Sosiaalisessa mediassa on käyty kummallista keskustelua, jossa tiedeyhteisön ulkopuolinen henkilö on kaivanut esille julkisten tietojen perusteella turhanaikaisilta vaikuttavia Suomen Akatemian rahoittamia tutkimushankkeita. Siis sellaisia kuin "julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa, taiteessa ja bioetiikassa", "afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa" tai "diagnoosina arkistokuume: historioitsijat, arkistot ja muuttuva keskiluokkainen kulttuuri n. 1840-1914". 

En ole huomannut kyseisten tutkimusten tekijöiden lähteneen puolustamaan hankkeitaan, mutta heidän rahoittajansa on näin tehnyt julkaisemalla tiedotteen otsikolla "Suomen Akatemia tuomitsee virkamiehiin ja tutkijoihin kohdistuvan häirinnän". Siinä toisaalta tuomitaan nyt sosiaalisessa mediassa käynnissä oleva keskustelu ja avataan rahoituspäätöksiin johtavaa prosessia, mutta todetaan myös, että "tutkimuksesta ja sen rahoituksesta on voitava jatkossakin kertoa avoimesti. Tutkimusaiheista ja -näkökulmista keskustelu on osa yhteiskunnallista keskustelua, mutta sitä on käytävä asiapohjaisesti ja muita osapuolia arvostaen".

On totta, että sosiaalisen median keskustelu on ainakin osittain sisältänyt ruokotonta kieltä, jonka kaltainen ei kuulu sivistyneeseen keskusteluun. Tässä suhteessa tässä puheena oleva viestintä ei kuitenkaan poikkea muusta sosiaalisen median keskustelusta, jossa epäasialliset kommentit ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. 

Toisaalta keskustelussa pääosaan noussut henkilö - Mika Merano - on pyytänyt, että koko päätöksentekoprosessi dokumentaatioineen tehtäisiin julkiseksi, että julkisessa hankekuvauksessa kerrottaisiin selkeästi, mitä hyötyä hanke voi tuottaa, että kaikki hankkeen tuottamat artikkelit julkisesti listattaisiin rahoituspäätöksen yhteyteen sitä mukaa kun hanke niitä tuottaa ja hankkeen lopuksi tehtäisiin vaikuttavuusanalyysi ja yhteenveto siitä, mitä ollaan saatu aikaan. 

Nämä eivät ole kohtuuttomia pyyntöjä, sillä rahoitusta saaneet tutkijat toimittavat muutenkin Akatemialle lähes kaikki pyydetyt asiat. Siten kutakuinkin ainoa asia, joka Akatemian tulisi tehdä, olisi niiden saattaminen kaiken kansan nähtäväksi - tai kertoa miksei sellainen tule kyseeseen.

Tässä yhteydessä on myös muistettava, että Suomen Akatemialla on kahdenlaista rahoitusta. Se on perinteisesti rahoittanut perustutkimusta, jonka tärkein ja käytännössä ainoa tavoite on tieteellisen tiedon lisääminen. Vaikka tämä voi maallikon silmin kuulostaa rahan haaskaukselta, on juuri perustutkimus tuottanut ihmiskunnalle sen tärkeimmät edistysaskeleet, joita soveltamalla on luotu nykyinen teknologiaan painottuva hyvinvointiyhteiskunta. 

Ongelmana näissä on kuitenkin se, että kun tutkitaan tuntematonta, ei kukaan pysty etukäteen sanomaan mistä tutkimuksesta löytyy se maailmaa muuttava edistysaskel ja mikä kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Käytännössä tutkimushakemusten arvioinnissa on se vaara, että rahoituspäätös osuu poikkeuksellista tietoa tuottavien tutkimusten sijaan sinänsä hyvin tehtyyn akateemiseen puuhasteluun. 

Mika Meranon sosiaalisessa mediassa esittämät vaatimukset sopivat tähän Suomen Akatemian perinteisen roolin osaan huonosti. Sen sijaan minun nähdäkseni niitä voitaisiin aivan hyvin soveltaa niin ikään Akatemian hallinnoimaan strategisen tutkimuksen neuvoston rahoitukseen. Sen päättämät hankkeen ovat soveltavaa tutkimusta, jonka tarkoituksena on nimenomaisesti tuottaa käytäntöä hyödyntävää tutkimusta. 

Lopuksi totean keskustelua jonkin aikaa seurattuani, ettei minun olisi tarvinnut kirjoittaa tätä blogimerkintää, vaan sen olisi tuottanut Suomen Akatemia sen sijaan, että se julkaisi nyt nähdyn turhanaikaisen tiedotteensa. Samaan hengenvetoon ilmaisen omana näkemyksenäni, että kaikesta kritiikistä huolimatta juuri Suomen Akatemia on suomalaisen tieteen rahoittajista ylivoimaisesti luotettavin ja tieteen kehitystä parhaiten edistävä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tieteellis-tekninen kehitys ja taide
Muutama kommentti Teemu Keskisarjan listaan
Tieteen kehitys on hidastumassa