perjantai 1. joulukuuta 2023

Maahanmuuttoidealismi karilla Suomessa ja Ruotsissa

Hallituksessa turvapaikanhakijoiden ns. oikeuksilla jonkinlaista profiloitumista hakenut RKP näyttäisi tuoreimman Ylen gallupin mukaan menettäneen kannatustaan. Tämä lienee yksi seuraus suomalaisen maahanmuuttokeskustelun muutoksesta aiempaa asiallisemmaksi kuluneen syksyn aikana. Ja ehkä myös Venäjän kehitysmaalaisia aseenaan käyttämästä hybridisodasta Suomea vastaan. 

Osansa toki saattaa olla myös ruotsalaisen maahanmuuttopoliittisen keskustelun täydellisestä muutoksesta, johon liittyen Suomen Uutiset kertoi eilen sikäläisten sosiaalidemokraattien tunnustaneen olleensa väärässä jo useiden vuosikymmenien ajan. Jutun mukaan he kertoivat kuinka viime vuosina heille on ollut tärkeintä se, että puolue on tässä asiassa eri linjoilla kuin maahanmuuttokritiikkinsä avulla suureksi puolueeksi noussut Ruotsidemokraatit.

RKP:n historiallisen kehno galluptulos kertoo siten terveestä kehityksestä suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa. Ja antaa toivoa siitä, että maamme voisi vielä säilyä suhteellisen toimivana yhteiskuntana, jossa valtion väkivaltakoneisto kykenee säilyttämään järjestyksen eivätkä kaupungit ja kaupunginosat jakaudu lakeja noudattaviin kantaväestön asuttamiin alueisiin sekä omilla rikollisilla säännöillään eläviin maahanmuuttajaslummeihin.

Toisin sanoen juuri nyt näyttäisi siltä, että maahanmuuttoidealismi on lopultakin ajanut karille myös Suomessa ja Ruotsissa. Ja edessä olisi paluu reaalipolitiikkaan, jossa ratkaisut tehdään tosiasioiden eikä perusteettomien haaveiden perusteella.

* * *

Ylen gallupissa on nähtävä positiivisena kehityskulkuna sekin, että vihervasemmiston (SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto) yhteenlaskettu kannatus putosi jälleen alle 40 prosentin. Ja samalla hallituspuolueiden yhteenlaskettu suosio kääntyi RKP:n menetyksistä huolimatta nousuun. 

Tämä antaa hallitukselle vahvan mandaatin ohjelmansa toteuttamiselle. Näin siitä huolimatta, että oppositio näyttää käyttävän luovaa kykyään pannakseen kapuloita rattaisiin. 

Tästä luovuudesta saatiin ikävä esimerkki kun Krista Kiurun (sd) johtama sote-valiokunta ryhtyi jarruttamaan eduskunnan päätöksentekoa. Syyllisen viittaa on asetettu puheenjohtajan niskoille, mutta tämä on puolestaan syyttänyt hallitusta esitysten tuomisen hitaudesta. 

Kiurun mukaan ongelma ei johdu hänestä, vaan siitä, että hallitus on tuonut budjettilait eduskunnan käsittelyyn normaalia myöhemmin. Jos näin on, niin olisiko asiantilan perimmäisenä syynä kuitenkin se, että - kuten hyvin muistamme - hallituksen toimintaa pyrittiin kesän aikana rampauttamaan vihervasemmisto-opposition ja Helsingin sanomien yhteistyönä, mikä epäilemättä vei siltä kohtuuttoman paljon aikaa ja energiaa, sekä aiheutti tarpeetonta vaivaa ja viivästystä tärkeämpien asioiden hoitamisessa?

53 kommenttia:

  1. Rjahommat on täyttä karnevaalia ja tyhmien ihmisten harhauttamista. Väki luulee että rajalta ei tule 3 maailman sosiaalipummeja kun kerrotaan että raja on kiinni. Ihan tiedoksi että tällä hetkellä rajalla suhaa frontex järjestö kiihtyvällä tahdilla noita islamisteja suomen puolelle vokkeihin vietäväksi. Purra kertoi blogissaan kun sinne kiejoitin ja kysyin kenen päätös hallituksessa oli pyytää apua frontex:ilta, tiesin kyllä, mutta purrapa alkoi kertomaan satuja kuin olisi ollut vihreä kyseessä. "etkö lukenut, hallitus ei vatuloi" Mikä vastaus tuo oli? Ensinnäkin raja-vartiosto ei pyydä mitään apuja omakohtaisesti vaan käsky tulee sisäministeriöltä, kukas se sisämiministeri olikaan? Se on todettu että kerran vihreä on aina vihreä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ju, ruåtsissa demarit tunnustivat harjoittaneensa vääränlaista matupolitiikkaa. Vaan syy ei ole kuten aina vassareista ja demareista kyseen ollen ollenkaan heidän vaan ruosidemokraattien. Eli koskaan mikään perseellnemennyt idea tai homma ei ole demareiden syy vaan aina jonkun muun.
      Huru-ukko

      Poista
    2. Tosiasioiden ja oman tyhmyyden tunnustaminen ottaa koville ja hyökkäys on monille se paras puolustus eli syyttää muita. Tämänhän myös entinen pm osasi varsin mallikkaasti.

      Poista
    3. Yhtä kahelia puppua kuin nimimerkit Kalergi ja Debatoija.

      Poista
    4. Näitä ano trolleja on alkanut näkyä tässä blogissa aikalailla. Väitetään että raja vuotaa, mutta mitään todisteita siitä ei ole antaa. Pietarissa on reilusti resursseja näköjään.

      Poista
    5. "Mitään todisteita ei ole..ryssän trolli.." Tuo kertookin paljon miksi syytellään henkilöä joka kritisoi persuja. Minä en ole mikään ryssän torvi, päin vastoin. Minä kun en halua että yhtäkään ryssän lähettämään sosiaalipummia tulee maahan, samoin olen aina halunnut että joka ryssä ajettaisiin myös pois suomesta. Siksi haluankin että kun raja on kiinni sieltä ei tule yhtäkään paperitonta tähän maahan, mutta kun niitä tulee parisen sataa joka päivä. Mit te luulette että frontex tekee suomen rajalla, onko ne siellä pullakahveilla ainostaan? Te väitätte minua trolliksi, te sitä olette.

      Poista
    6. Ja sinun täysi trollaushöpötys vain jatkuu. Kun esität jonkinlaisia todisteita mielikuvituksellisille väitteillesi niin jatketaan keskustelua. Sitä ennen olet todellakin vain putinin trolli, et yhtään mitään muuta. Ja jos olet vain jonkin sortin mielenterveystapaus, suosittelen hakemaan apua psykoosiisi, vai mikä tuo nyt sitten onkaan.

      Poista
    7. Jännä juttu. Heti kun epäilee salaliittoteoreetikkojen salaliittohööpötihöötä, tulee itse leimatuksi Putinin trolliksi. En ole.
      Toivon näkeväni todisteen siitä että Frontex tuottaa maahan jatkuvalla syötöllä näitä "paperittomia". Onhan heillä paperit vai onko joku kuullut että naapuriin pääsee tuosta vaan ilman papereita? En menisi vaikka ei tarvittaisi matkustusasiakirjoja. Onneksi ei ole viisumivapautta; Suomi olisi menetetty idän mongoleille ja Assyyrian puukonheiluttajille lopullisesti.

      Poista
    8. Kalergi-suunnitelma1. joulukuuta 2023 klo 12.23

      Anolle 1. joulukuuta 2023 klo 9.53:

      Internet Trolls Are Narcissists, Psychopaths, and Sadists
      Trolls will lie, exaggerate, and offend to get a response.
      https://www.psychologytoday.com/intl/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists

      Poista
    9. Teikäläiset on menestynyt hyvin kun teillähän on se yhdenasian puolue jonka ainut tehtävä on levittää hienovarasita venäjän propagandaa ja yrittää syödä persujen kannatusta. Edellishallituskin on puhtaasti teidän ansiota jos persut olisi saaneet ne äänet täällä ei olisi vasemmisto hallitusta ollut..

      Poista
    10. Prkl. kun toi trollaus sanakin on uudelleen määritelty. Eikös tietyissä dilemmoissa "tolloja" ole pakko trollata että saa ne ymmärtämään miten lopputulos syntyy, etenkin kun syy-seuraus suhde on kompleksinen ja oikean tulokseen saattaa päästä väärilläkin päätelmillä.

      Poista
    11. Sama kun os isänmaallinen niin heti vasemmistovihreät ja vatamedia sanoo äärioikeustoon kuuluvaksi.Jos kertoo että rajalta rampaa vieläkin väkeä vaikka raja on kiinni, kuuluu on joku putinisti. Tuo on täysin sairasta. Minä en halua että rajalta liikkuu yhtään kukaan sisäään eikä ulos, tulikohan nyt selväksi? Ei varmaan, niin luja on lampaiden usko hallitukseen tällä hetkellä teillä. Sitten vielä eräs asia, minä en kannata yhtäkään puoluetta enkä yhtäkään edustajaa. Minulle on turha kirjoitella että kuululun minkään puolueen kannattajaksi.

      Poista
    12. Trolleja on ne jotka väittää että raja on todella kiinni, että sieltä ei muka tule yhtäkään islamistia maahan. En edes tajua miten sekaisin pitää olla että kuvittelee rajan olevan tieukasti kiinni eikä kukaan pääse tulemaan maahan. Joku hullu vielä vaatii todisteita frotex toimii rajalla, tuollaiselle ei edes jaksa mitään kirjoittaa, asian totuus kun selviää kun lukee virallisia ministeriöiden sivuja, tuollaisten lukemattomien tollojen kanssa täällä joutuu hyökkäyksen silmään. Lukekaan nyt edes uutisia pitkin virallisia kanavaia ennen kun tulette päätänne aukomaan, te olette niitä trolleja ja todellisia putinisteja.

      Poista
    13. Luen uutisia, ei näy. Laitapa linkkejä todisteeksi? ei et laita? no sitten puhut paskaa ja olet vain trolli joka yrittää ärsyttää muita. MOT

      Poista
  2. Suomen on syytä ottaa mallia:

    PT-media 29.11.2023

    Tukholman sulki koraanikoulun ja kaksi koraanipäiväkotia

    https://pt-media.org/2023/11/29/tukholman-sulki-koraanikoulun-ja-kaksi-koraanipaivakotia/

    "Tukholman koulutoimi sulkee yhden koraanikoulun ja kaksi koraanipäiväkotia, koska niissä on opetettu lapsille radikaali islamia."

    ja

    Suljetun koraanikoulu Cordoban nimi viittaa Espanjassa sijainneeseen kalifaattiin

    https://pt-media.org/2023/11/30/suljetun-koraanikoulu-cordoban-nimi-viittaa-espanjassa-sijainneeseen-kalifaattiin/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koraanikoulu ei käyttänyt nimessään Cordoba International School arabiankielistä versiota Qurṭuba. Halusivatko koraanikoulun taustavoimat, että ruotsalaiset varmasti ymmärtävät olevansa valloituksen kohde.

      Poista
  3. Pessimisti ei pety, epäilenpä nimittäin sitä, että jokin muu, korvaava uskonnollisideologinen höpöaate tulee korvaamaan maahanmuuttouskonnon.
    Onhan kansakunnan tyhmyyden määrä kuitenkin vakio.
    Vihervasemmisto perustelee edelleen ajatuksiaan ideologiselta pohjalta - niin kummallista ja järjen vastaista kuin se onkin.
    Aikoinaan, Helsingin yliopiston fuksina ihmettelin valkoitua arvomittaa, tiedekuntien numerojärjestyksessä: teologia on numero yksi.
    Toki ymmärsin asian historialliset puitteet, mutta monasti ihmettelin uskonnollisen instituution olemista tiedeistituutiossa, vieläpä listan ykkösenä. Ihmettelin, miksi korjausliikettä ei ole tehty.
    Kun ideologiat/uskonnot ovat ohjaavia voimatekijöitä inhimillisessä päättelyssä, niin odottelen vain korvaavaa perusteettomuustoimintaa mamuteollisuuden korvaajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta uusi ideologiahan on ollut jo tovin keskuudessamme. Tosin maahanmuuttohihhulius on osa sitä. Uusi maailmanjärjestys -pyrkimys keinoina ilmastonmuutos, pandamiat ja rokotukset, rahan ja henkilökorttien digitalisointi ja yhteenkoplaaminen, tietyt sodat, Maailman terveysjärjestön yksityistäminen eli osto, joidenkin lääketehtaiden häikäilemätön ja monia oikeusjuttuja poikinut toiminta, yliopistojen epätieteellistyminen, tasa-arvorummuttamisen ylilyönnit jne. loputtomiin kaikki samaa eugeniikkaa.

      Poista
    2. Niin, ei pidä olla likinäköinen. Tulee katsoa koko kuvaa. Se on ollut netissä dokumentoituna jo vuosia. Katso vaikka Agenda 30. Yritys on meneillään. Se on se uusi uskonto.

      Poista
    3. Kalergi-suunnitelma1. joulukuuta 2023 klo 12.34

      Juuri noin, juuri noin!

      Mutta kohta saat tietää olevasi "salaliittoteoreetikko", koska tällä sivustolla juurikaan ei suvaita muuta kuin valta- eli propagandamedian, yliopistojen ja koulujen julistamaa "virallista totuutta".

      Poista
    4. Kalergi-suunnitelma1. joulukuuta 2023 klo 12.41

      Edellinen kommenttini oli tarkoitettu
      Anolle 1. joulukuuta 2023 klo 12.21

      Poista
    5. Tuo kaikki on hyvin dokumentoitu ihan toimijoiden itsensä toimesta. Tosin suomeksi ei juurikaan ole mitään nähtävillä, vanha hyväuskoisuus pää täristen on sitkeää, kuollaan vaikka ennemmin.

      Poista
    6. Niin, kyllähän noita uskomuksia on ja ilmastouskonto on todellakin nousemassa vallitsevaksi.
      Itse huomasin jo nuorena miehenä että ilmastonmuutos on koko ajan.
      Sinällään, stabiili ilmasto olisi järjen vastainen, niiden kaikkien muuttujien yhteisvaikutuksessa.
      "Viralliset totuudet" eivät koskaan häviä.
      Näiden harmien kanssa on elettävä...

      Poista
    7. "ihmettelin uskonnollisen instituution olemista tiedeistituutiossa"

      Onko Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta tunnustuksellinen vai yleensäkin kaikenlaisia uskontoja tutkiva.

      Poista
    8. "Onko Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta tunnustuksellinen vai yleensäkin kaikenlaisia uskontoja tutkiva."
      Teologia on historiallisesti kristinuskoa tunnustuksellisesti tutkiva instituutio. Teologi valmistuu papiksi. (ev.lut) Tosin, nykyisin sen merkityskenttä on laajentunut.
      Historian premisseistä se ei kuitenkaan pääse eroon.

      Poista
    9. Kalergi suunnitelma1. joulukuuta 2023 klo 20.37

      "Katso vaikka Agenda 30. Yritys on meneillään. Se on se uusi uskonto."

      Yksi tuon uskonnon profeetoista on Klaus Schwab ja joukko Suomen politiikan "nuoria leijonia" kumartaa tuota profeettaa!

      Poista
    10. Kun yhdelle kumartaa, näyttää toiselle takalistonsa.

      Poista
  4. Kuuleman mukaan valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru jarrutti toissa vaalikauden sote-prosessia riemastuttavalla tavalla: Krista luki lakiehdotusta sieltä täältä yli puolen tunnin ajan ja lopuksi kysyi, että mitä tämä tarkoittaa.

    Mitenköhän tämä änkyrä-kiuru menestyisi yrityselämän puolella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heikosti. Eihän tuo päässyt edes kuntapuolelle vaikka yritti Porin kaupunginjohtajaksi.

      Poista
    2. Ei mitenkään. Nippa nappa kirjaston tätinä.

      Poista
    3. https://fi.wikipedia.org/wiki/Krista_Kiuru

      Kiuru valmistui ylioppilaaksi Ulvilan lukiosta vuonna 1993 ja valtiotieteiden maisteriksi Turun yliopistosta vuonna 2001.
      Vuosina 1996–2007 hän työskenteli filosofian, uskonnon ja ilmaisutaidon tuntiopettajana ja vuosina 2004–2005 Tampereen yliopiston Porin yliopistokeskuksen toiminnan suunnittelijana.[2]
      2007 -> kansanedustaja/ -vastustaja

      Poista
    4. Krista-lyllerö on niitä vihonviimeisiä sosiaalitanttoja.

      Poista
    5. Kiuru oli viime hallituksen aikana kaukana sosiaalitantasta ja semmoisista tavoitteista, ennemminkin vähän pää poikki vain -ideologiaa tuntui edustavan.

      Poista
    6. Krista hei. Lähetin omalle Sote-alueelleni viestin 17.11.2023 kello 09:15, palvelulupaus oli:"Takaisinsoitto viimeistään kahden tunnin kuluessa." Vielä ei ole kaksi tuntia kulunut. Krista hei, miten meni niinkuin omasta mielestä?

      Poista
  5. Mikä taivaallinen logiikka: Ruotsin sossut tekivät vääriä päätöksiä maahanmuuttoon liittyen vastustaessaan ruotsidemokraattien menestystä. Typeristä päätöksistä johtuva kannatuksen lasku on siis ilman muuta ja epäilemättä ruotsidemokraattien syytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti on. Mitäs ruotsidemokraatit ovat olemassa, jos heitä ei olisi ollut, Ruotsin sossut olisivat tehneet ilman muuta hyviä ja järkeviä päätöksiä. Ei kun.....

      Mielenkiintoista sinällään, että tuo on ensimmäinen kirjallinen sepustus, jossa suvakit tunnustavat täysin, että haittamaahanmuuttokriitikot ovat olleet oikeassa kokoajan.

      Poista
  6. Oman aikamme moraalituntojen ja -ajattelun suuri vamma, eli moraalirelativismin omaksuminen premissiksi ja relativistiseen ajatteluun väistämättömästi aukeavien tabuaukkojen paikkaaminen kehittämällä yliyleistävien yleiskäsitteiden avulla kyseenalaistamattomia absoluuttisia "periaatteita" – kuten "kansainvälisen oikeuden" niin sanotut "asiantuntijat" tekevät – tämä omassa aikalaisajattelussamme vaikuttava mammuttimainen harha näyttäytyy niin politiikkamme kuin hallintomme jokaisella sektorilla ja portaalla. Ei se ole mihinkään häviämässä.

    Ruotsinkielinen bättre folk tulee edelleenkin sekoittamaan monikulttuurisuuden moniarvoisuuteen ja hokemaan wokeltelujaan. Pieni pää ja hyvin suojellun sielun suuret kokemukset, joita se saa maailmanmatkailusta ja siitä että "eksotikkaa" tulee Suomeen.

    Samaistuminen uhrirooleihin, narsistinen puolestaloukkaantuminen ja wokelteluun kuuluva ryhmävahvistautuminen -- niillä ne ovat itsensä ravinneet tähän asti ja tulevat ravitsemaan edelleenkin. Eivät ne ota mitään hopealusikkaa kauniiseen käteensä ja yhtäkkiä ymmärrä miten pahasti se uhriajattelun ansaan jäänyt sielu on itseensä käpertynyt.

    Ei se että Ruotsi romahtaa sisäisesti ole seurausta mitään sellaisesta jonka ne olisivat jossain vaiheessa pystyneet valitsemaan toisin. Ei se ole seurausta siitä että ollaan valittu väärät opit, vaan siitä että ollaan totaalisesti kyvyttömiä käsittelemään mitään kielteistä. Se on satojen ellei tuhansien vuosien kulttuuriperspektiivissä sisäistynyttä kyvyttömyyttä, ja se ei lopu muulla tavalla kuin sillä millä se nyt loppuu. Eli kun Ruotsi menee itse kaivamaansa hautaan.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hautaan... ja kulkeeko Suomi Ruotsin tietä sosiaalidemokratian ohjaamana?

      Poista
    2. Kyllä siinä muu vasemmisto ja vihreät komppaavat kiitettävästi, myös SDP:n lieassa oleva SAK. Kestää liian kauan, että ihmiset ymmärtävät, ettei niistä ole kuin vahinkoa.

      Poista
    3. Kaikki niin sanotusti "tiedollinen" ajattelumme tapahtuu toinen toisiaan määrittelevien käsitteiden muodostamalla pinnalla, mutta se, mikä aina antaa tietylle käsitteelle tietyn merkityksen, määräytyy paljon syvempien, "kulttuuristen" kytkentöjen pohjalta.

      Aivotutkija sanoo, että yhden kymmenesosan input tuottaa aivoissamme yhdeksän kymmenesosan outputin -- ja se kaikki on siis tulkintaa ja merkityksenantoa, joka on kaikkea muuta kuin "tiedollista".

      "Kulttuurit" voivat ovat täysin yhteismitattomia ja aiheuttaa yhteiskunnan sosiaalisen eheyden täydellisen romahduksen ja mitä väkivaltaisimpia kulttuurisia hylkimisreaktioita -- mutta ajattelussamme ei ole sitä "tiedollista" tasoa, jolla voisimme meissä vaikuttavat yhteisövoimat, tai meissä olevat yhteisöominaisuudet, muuksi muuttaa.

      Ruotsalaiset ovat esimerkki yhteiskunnasta, joka historiansa kuluessa on oppinut loputtomasti "diskuteeraamaan" kaikista mahdollisista asioista, mutta joka ei oloe mahtanut mitään yrittäessään jotenkin torjua toiskulttuurisuuden tuhovaikutuksia. Kulttuurista yhteismitattomuutta ja kulttuurisia hylkimisreaktioita ei hallita tiedollisilla haparoinneilla, ei poliittisilla ideologioilla eikä sitten romahduksen viime vaiheessa enää väkivalllalla väkivaltaan vastaamallakaan.

      Poista
    4. Arvelen, että luontainen aggressiivisuus vielä pelastaa riikinruotsalaiset. Vastahan he olivat hyvinkin tiukkoja ja syrjiväisiä, kunnes 1960-luvun puolivälissä suostuivat omalaiseensa kulttuurivallankumoukseen. Ensinhän siitä seurasikin paratiisi.

      Poista
    5. Mutta ihminen ei ole "luontaisesti" aggressiivinen, vaan päinvastoin -- altruismi on lajityypillinen yhteisöominaisuus. Siksi on niin mahdotonta pitää tiettyä etäisyyttä sosiodynaamisesti kokonaan eriperusteisiin kulttuureihin -- yksilöiden kohtaaminen tapahtuu samassa kokemuksellisessa maailmassa, johon kaikki kielen käsitteet ja "tiedollinen" ajattelu sijoittuvat, eikä siinä maailmassa ole mitään eväitä yhteisövoimien ja -ominaisuuksien vaikutusten ymmärtämiseen.

      Siksi yhteisöt ajautuvat oman aggressionsa suhteen hallitsemattomaan tilaan -- se on siis nimenomaan seurausta siitä, että olemme kyvyttömiä ratkaisemaan kulttuurisen yhteismitattomuuden ja hylkimisreaktioiden ongelmia yksilötasolla. Tämä luontainen kyvyttömyytemme päätyy sitten polttouunien rakentamiseen.

      Miten voisimme oppia läsyt oman kulttuurimme suojelemisesta -- edes sen, että ymmärtäisimme miten erityisten tiedollisen ajattelun emergenssien varaan oman eurooppalaisen uuden ajan ihminen on rakennettu?

      Kun yhteisövoimat erottavat yhteisöjä toisistaan, mikään yksilöllinen ei pysty estämään syntyviä kulttuurisia hylkimisreaktioita. Ne ovat yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin tai pyrkimyksiin.

      Poista
    6. "...Ruotsi menee itse kaivamaansa hautaan. "

      Nyt olisi aika ryhtyä varautumaan Ruotsin olemassaolon päättymiseen. Tulisi keksiä kaikenlaisia skenaarioita ja kehittää suunnitelmia niiden varalle.

      Poista
    7. Voitaisiin ottaa kantaruotsalaiset ruotsidemokraatit perheineen pakolaiskiintiön täyttämiseksi.

      Poista
    8. Meillä on tarpeeksi ruotsalaisia.

      Poista
  7. Ylen taloustutkimuksella teettämä kannatusmittaus julkaistiin oudon aikaisin yleensähän se julkaistaa 5. - 9. päivänä.
    Tähän on ilmeinen syy, ei haluttu, että rajojen sulkeminen näkyisi Perusuomalaisten kannatuksen kasvuna, joten tuli paniikki julkaista se noin viikko etuajassa,
    Rajojen sulkeminen olisi kansalaisten keskuudessa tulkittu Perussuomalaisten ansioksi ja olisi näkynyt heidän kannatuksessaan nousuna.

    -Luca

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi Halla-ahon puhe Ukrainassa.

      Poista
    2. Juu, lupasi lujaa apua ko maahan, eli hyvästi lopulliseti suomen varat. Johan sitä hallitus on mättäneet lähes 3 miljardia ukrainaan eikä loppua näy.

      Poista
    3. Nykyisessä jamassa ja etenkin näin Karjalasta (E) katsoen, Ukrainan etu on aika lailla meidänkin etumme, joten maksakaamme vain.

      Poista
    4. ano 15.35
      Mikä on sinun vaihtoehtosi tuohon Suomen apuun Ukrainalle? Onko se kuten arvelen syvä kumarrus moskovalle ja moskoviiteille?
      Eli mitä hyvä tsari putin on tänään syönyt kun puo maistuu niin hyvälle?
      Huru-ukko

      Poista
  8. Ihmettelen suuresti, mitä ideaa on kuuluttaa maailmalle, että pääsette helposti Suomeen, kun vain tulette muualta kuin Venäjältä päin. Onko totta, että Afrikassa ei tiedetty ennen tätä rajakriisiä, että sieltä voidaan päästä Suomeen joulupatojen ääreen koska tahansa, on Putin mitä mieltä hyvänsä? Ihme huuhaata kaikkialla!

    VastaaPoista
  9. Tämä on loistava alku, vielä kun karille karahtaisi woketus, interjotain feminismi, identiteetti politiikka, överiksi mennyt hyve signalointi ja yhtälailla överiksi mennyt viherhumppa... bonuksena vielä toivoisin koko vihervasemmistonkin kajauttavan niin maan perusteellisesti päin seinää... voi olla vielä vähän pitkissä puissa, mutta antaas ajan kulua...
    - Lukija

    VastaaPoista
  10. Professori on oikeassa !

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!