lauantai 2. joulukuuta 2023

Valtakunnan ykköshomon ajatuksista

Yle antoi itsensä valtakunnan ykköshomoksi nostaneelle miehelle tilaa kertoa ajatuksistaan. Hän valitti yksittäistapaukseen viitaten, että "ei vaadita kuin normaali elämä, että joku kokee oikeudekseen käydä päälle". 

Miehen syyttävä sormi osoitti kohti "poliitikkoja, jotka ovat voineet tehdä vuosikymmenien uran pitkälti sen varaan, että he vihaavat homoja" - keitä he sitten lienevätkään. Ja kertoi omakohtaisena kokemuksenaan tapauksesta, jossa hänen esiinnyttyään meikattuna ja kynnet maalattuina oli käynyt niin, että "tällaiset pohjanmaalaiset pojat kommentoivat, että ´tässä tätä homoseksuaalista agendaa meille tungetaan´". 

Ei liene syytä epäillä, etteikö valtakunnan ykköshomon omakohtainen - ikävä - kokemus pitäisi paikkaansa. Lieneehän selvää, että Suomessa asuu kaikenlaisia ihmisiä, ja kun sosiaalinen media on muutenkin johtanut kommentointikynnyksen alenemiseen, saatetaan helposti kommentoida ihmisten käytöstä ja ulkonäköä. 

Toisaalta seksuaalivähemmistöt ovat viime vuosina olleet esillä näyttävästi niin julkisessa sanassa kuin kaduilla ja toreillakin. Ja mikäli olen ymmärtänyt oikein, on tarkoituksena nimenomaisesti herättää keskustelua heidän asemastaan maassamme. 

Siksi koin hiukan oudoksi se, että kun sitä keskustelua on sitten syntynyt, se ei kelpaakaan. Toiveena näyttäisi pikemminkin olevan, että keskustelu olisi puhtaan yksisuuntaista tai ehkä jopa seksuaalivähemmistöjä hymistelevää. 

Tosiasia kuitenkin on, että suomalaisissa kuten muissakin ihmisissä on monenlaista väkeä. Suurin osa hyväksyy ihmiset enemmän tai vähemmän sellaisina kuin he ovat ja katsovat seksuaaliasiat yksityisiksi - olivat ne sitten homo- tai heteroluonteisia. Arvoisalle lukijallenikin lienee tuttu - usein itsenikin käyttämä - muotoilu, joka mukaan "suomalaisia ei kiinnosta mitä itse kukin tekee makuuhuoneessaan, kunhan se tapahtuu aikuisten kesken ja vapaaehtoisesti". 

Kuten jo edellä totesin, eivät seksuaalivähemmistöt ole tyytyneet pitämään intiimejä asioitaan normaalina yksityisasiana, vaan homoseksuaalisuutta on viime vuosina tuotu julkisuuteen varsin aktiivisesti, mikä on herättänyt vastareaktion. Eli ykköshomon luonnehdintaa käyttäen: jotkut heteroseksuaalit "pohjanmaan pojat" ovat tympääntyneet asiaan ja ilmaisevat omat ajatuksensa suoraan.

Tosiasia kuitenkin on, että suomalaisten yleinen suhtautuminen homoseksuaaleihin
on kaiken kaikkiaan muuttunut myönteisemmäksi 2000-luvun aikana. Ja siinä mielessä heidän asemansa on parempi kuin koskaan. Siksi on syytä kysyä, että kannattaisikohan näiden ihmisten hyväksyä tämä fakta ja omaksua suomalaisten enemmistön asenne seksuaalisuuteen yksityisasiana? Ja jättää intiimit asiansa - heteroseksuaalisten suomalaisten tapaan - makuuhuoneidensa verhojen taakse.

48 kommenttia:

  1. saatanan suvakit valehtelee, että homoja ja lesboja olisi n. 10 pros. väestöstä, todellisuudessa näitä on vain noin 1-2 pros..mutta pyrkivät hullulla propagandallaan nostamaan osuutta ja näin vammauttamaan ihmisiä ja saamaan nämä sekasin

    Homorummutus ja vielläkin perverssiempien demonstraatiot pitäää kieltää

    fuck of that shit, hommailkoot vessoissan mitä lystäävät, mut turha tulla rummuttamaan saati kehuskelemaan sillä julkisuuteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitäkö sä sekosit? Homorummutuksesta?
      Heterohanuristit on ok?
      Miks ne ei ole hanurista?
      Entäs ympyrääkävelijät?
      Eikös ne ole aika sekaisin?
      Ympyrää kavellään ja jopa juostaan, tiettävästi yksikään ympyrää kävellyt ei ole ehtinyt edes kaljakauppaan yhdessäkään mm-ympyrääkävelijät lähetyksessä, miksi ylistetään pakkomielteenomaista ympyrän kävelyä? pakko kävellä nopeammin kuin naapurimaan sven käveli viimeksi ympyrän nopeammin.

      Poista
  2. Eilen illalla näkyi Ylen Perjantai-ohjelmassa olleen jakso "Mikä homoudessa pelottaa?". En katsonut sitä, mutta oletan otsikosta, että sen kuvitellaan pelottavan heteroja eikä homoja, jotka niin ylpeinä (Pride) ja auliisti esittelevät seksuaalisuuttaan. Pelosta ei kuitenkaan ole kysymys, vaan siitä ärsytyksestä ja tuputuksesta, jolla tuota asiaa joka puolella hierotaan kansalaisten naamaan. Jokainen saa puolestani olla ihan mitä hyvänsä, jos ei muita loukkaa ja jättää lapset rauhaan, mutta vähempikin rummuttaminen poikkeavien sukupuolien erinomaisuudesta kääntyy kohta itseään vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kääntynyt jo aikaa sitten. Olin pitkään neutraali heidän suhteensa, juuri tuolla periaatteella mihin professori viittasi. Ja sillä, että kunhan ette käy agressiiviseksi yrittäessänne lähestyä, minulla ei ole mitään teitä vastaan, joskaan ei puolestakaan, tuon asian vuoksi, vaan suhtaudun yksilöinä sen mukaan millaisia olette. Nyt en nykyään enää siedä tippaakaan jos ottavat homoutensa puheeksi. Voin todeta tylysti että tunkekaa se homoutenne niin syvälle ettei aurinko paista, ketään ei kiinnosta, eikä siitä saa pisteitä, ja että jos teillä ei ole muusta puhumista, tiet erkanevat tässä.

      Tunnen muutaman homon ihan kavereina, eikä kukaan heistä ole mitenkään erilainen kuin tuntemani heterotkaan. Eivät yritä iskeä, eivät kulje ketjuissa, ei mitään. En tietäisi heidän suuntaustaan heidän itsensä esille tuomana, ellen nyt sattuisi tietämään muuten. Eivät erotu porukasta mitenkään. Mutta, ovat itse alkaneet ottaa etäisyyttä tähän homostelu juttuun, koska kokevat sen niin nolona, eihän meistä heteroistakaan kukaan melskaa tuolla tavalla heteruudellaan.

      Kerran olen joutunut töissä ottamaan kantaa kun asiakkaan edustaja alkoi hylkiä erästä meidän työntekijäämme vaikkei hän mitään aihetta antanut, oli ehkä käytökseltään hieman feminiini, mutta siinä kaikki. Juttelin hänen kanssaan että sopiiko ottaa asia esille ko. henkilön kanssa, mutta päädyimme hänen ajayksenaan siihen että ei sen idiootin asenne siitään muutu, ei me pystytä häntä, aikuista miestä, kasvattamaan, joten siirsin hänet pois tekemään töitä fiksumpien kanssa ja otin toisen tilalle. Asiakas hävisi tässä, mutta oma vikansa.

      Poista
    2. Aloin juuri kirjoittaa samaa, mut eipä tarvitsekaan, koska teit sen puolestani.

      Poista
  3. Ykköshomo voisi kertoa, sattuuko pohjanmaan poikien asenne enemmän, kuin länsimaiden lellikkien eli musujen asenne. Voipi olla, että sanat satuttavat pitkään, mutta teloitus vain hetken. Kyllä me suomalaisheterot ollaankin jukmia.

    VastaaPoista
  4. Ylen otsikosta poimittua

    ”Meille tungetaan tätä homoseksuaalista agendaa”

    Tämähän on täysin totta ja ymmärrän hyvin jos normaalit ihmiset alkavat siihen kyllästyä. Ja he saavat kyllästyä koska ei tämä porukka ole mitenkään erityistä - epänormaaleja henkilöitä.
    Itse olen usein miettinyt, että miksi tätä LGBTQ jne jne ideologiaa mainostetaan joka paikassa?
    On Pride-marssia, "sateenkaaren" värejä liehuu siellä täällä, urheilijoilla on nauhoja käsivarressaan tai muuten osoitetaan "tukea" jne.
    Kuitenkin luonto on luonut eläinkunnan (ml. ihmiset) sellaisiksi, että on normaalia olla kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta.

    Toivoisin, että tämä mainostaminen lopetettaisiin koska sillä saattaa olla vahingollista vaikutusta lapsiin, jotka eivät vielä ole kehittyneet ymmärtämään asioita.

    VastaaPoista
  5. On mulla sen verran homofobiaa, että en uskaltaisi viettää kosteata saunailta homobodareiden kanssa. Muut homot herättävät minussa vain pilkallista naurua ja vitsailua (ei piiskaamista). Kyllä niitä ja muita kekkuleita koolla Aira S:n hautajaisissa.

    VastaaPoista
  6. Tuskin kolminkertainen presidenttiehdokas on menettänyt ykköshomon paikkaansa.

    Jos tämä ehdokas ei olisi homo, ei hän olisi päässyt nykyiseen asemaansa. Meriitit ovat rankat alkaen Carunasta.

    Hän on tuonut isis-naisia Suomeen, erottanut tuonnista kieltäytyneen virkamiehen lainvastaisesti, ylioppilaana esiintynyt professorina ulkomailla, palkannut nuoren kuoropojan avustajakseen ministerinä, tuonut Suomeen melkein alaikäisen nykyisen puolisonsa yrittäen ohittaa Migrin päätöksenteon, ollut Venäjää myötäilevä toimissaan. Joku saisi selvittää ympäristöministerin juhlat Pietarissa. Media on tämän kaiken hyväksynyt kritiikittä ja nostanut miehen asemaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asianomainen lieneekin Suomen valtakunnanpomohomo.

      Poista
    2. Kolminkertainen prersidentti-ehdokas on moraaliposeeraava narsisti..sitähän on pohjimmiltaan tuo hyvän ihmisen leikkiminen tuossa Al-Hol asiassa..eli olen niin hyvä ihminen,että tuon keskuuteemme ihmisiä,jotka haluaisivat heittää minut katolta,mutta hyvyyteni parantaa heidät

      Poista
    3. Onko varmistettu Antonion ikä Pekan tuodessa hänet Suomeen puppelipojakseen?

      Poista
    4. Miksi vasta carunasta asti? Kyllähän kaikki oli lipposen hallituksissa kun se aloitettiin.

      Poista
  7. Homolobbauskaan ei ärsytä niin paljon, kuin tämä hyvien ihmisten tapa jaotella maailman ihmiset oikeuksien ja velvollisuuksien mukaan niin, että valkoisille heteroille ei jää muuta kuin velvollisuuksia.

    Äärivasemmistolainen TS haastattelee vaihteeksi suvakinnäköistä siirtolaisinstituutin tutkiskelijaa, jonka mukaan emme voi jättää ketään menehtymään rajoillemme. Tietysti pahikseksi saadaan persut, jotka tekevät kuulemma sisäpolitiikka näillä hädänalaisilla palleroilla.

    VastaaPoista
  8. Mitä enenmmän homoutta ja muuta wake sontaa tuputetaan normaaleille ihmisille, voitte olla kyllä varmoja että vastustus noita sairaita aatteita kohtaan tulee vain kasvamaan.

    VastaaPoista
  9. Hyvä kirjoitus professoreita. Ei siihen ole tarve lisätä mitään.

    Itseäni kuitenkin ärsyttää tuo seksuaalisuuden ja seksin tuominen koko ajan nettiin ja lehtiin. On juttuja "onlyfans tähdistä", lukijoiden kertoimia juttuja "kuumista öistä" yms. Voi jos merkityksellisistä asioista uutisoitaisiin yhtä innostuneesti kuin edellä mainituista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MTV uutiset 1.12.2023

      Halla-aho avasi presidenttikampanjansa: Päättäjien tehtävä ei ole viihdyttää kansalaisia, vaan tunnistaa ja ratkaista erilaisia ongelmia ja uhkia

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/halla-aho-avasi-presidenttikampanjansa-paattajien-tehtava-ei-ole-viihdyttaa-kansalaisia-vaan-tunnistaa-ja-ratkaista-erilaisia-ongelmia-ja-uhkia/8831412

      Artikkelista poimittua

      Halla-aho sanoi perjantaina vaalikampanjansa avaustilaisuudessa Helsingissä, että Suomi, Eurooppa ja maailma ovat myllerryksen keskellä. Hänen mukaansa Suomella ei ole varaa päättäjiin, joilla on taipumusta sinisilmäisyyteen.
      – Päätöksentekijän, myös presidentin, tärkein henkilökohtainen ominaisuus on kyky ja halu tarkastella ympärillä tapahtuvia asioita realistisesti ja silmät auki, Halla-aho sanoi puheessaan.

      Halla-ahon mielestä presidentin pitää puolustaa suomalaisia ulkoisilta ja sisäisiltä vaaroilta. Lisäksi presidentin täytyy Halla-ahon mukaan huolehtia siitä, että ihmisillä on mahdollisuus elää turvassa sekä taloudellisesti että fyysisesti.

      Halla-aho sanoi, että häntä moititaan usein synkkyydestä ja positiivisen vision puuttumisesta. Hänen mielestään päättäjien tehtävä ei ole viihdyttää kansalaisia, vaan tunnistaa, ehkäistä ja ratkaista erilaisia ongelmia ja uhkia.
      – Kun yhteiskunta on turvallinen, ihmiset voivat itse keksiä positiivisia visioita kukin mielensä mukaisesti.

      Halla-aho totesi, että presidentti nähdään itsenäisenä instituutiona ja vastapainona päivänpolitiikalle.
      – Joku kutsuu häntä arvojohtajaksi. Itse kutsuisin häntä ylimmäksi kansalaiskeskustelijaksi, jonka tehtävä on nostaa keskusteluun suuria, kansakunnalle tärkeitä kysymyksiä.
      jne
      jne

      Poista
    2. Halla-ahoa ymmärtää vajaa viidennes kuulijoista. Loppujen en äänestyskäyttäytymistä hallitsee äärivasemmistolainen wokekulttuuri, joka pääsee esille kommareiden temmellyskentäksi jätetyn koulutuksen ja median avustuksella.

      Poista
    3. Mielestäni sanonta harrastaa seksiä on huvittava, ellei sitten tosiaan ole kysymys seksistä harrastuksena, mitä se monelle suurkuluttajalle kyllä tuntuukin olevan. Alapäässä tapahtuu, mutta ylempänä lyö tyhjää; maan tilasta ja politiikasta ei ole mitään käsitystä ja vihervasemmiston disinformaatio menee kuin häkä päähän.

      Poista
    4. Yle tänään

      Esitimme presidentinvaalikampanjansa avanneelle Jussi Halla-aholle viisi nopeaa kysymystä

      https://yle.fi/a/74-20063093

      Artikkelista poimittua

      Mikä on Suomen tulevan presidentin tärkein haaste?
      – Tärkeimmät haasteet liittyvät ilman muuta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan siksi, että tasavallan presidentti nykyisen perustuslain oloissa johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mutta tasavallan presidentillä on ihmisten mielissä myös eräänlainen ylimmän kansalaiskeskustelijan rooli. Presidentin odotetaan ottavan kantaa ja nostavan keskusteluun suuria yhteiskuntaa kohtaavia haasteita ja ongelmia.

      Mikä on supervoimanne, Jussi Halla-aho?
      – Minulla ei valitettavasti ole supervoimia, mutta olen realistinen, en ole taipuvainen impulsiivisuuteen ja minulla on halua ja kykyä arvioida avoimin silmin sitä, mitä ympärillä tapahtuu.

      Miksi juuri te sopisitte Suomen seuraavaksi presidentiksi?

      – Minulla on kokemusta politiikasta laajemmin ottaen, mikä on tarpeellista tasavallan presidentin tehtävässä, koska tasavallan presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhteistyössä muiden instituutioiden kanssa. Minulla on myös kokemusta hankalista tilanteista ja siitä, että pystyn reagoimaan niihin kylmäpäisesti. Lisäksi minulla on koulutuksen ja harrastuksenkin tuomaa ymmärrystä meidän geopoliittisesta ympäristöstämme, ennen kaikkea itänaapuristamme.

      Milloin aloitte unelmoida siitä, että teistä tulisi Suomen seuraava presidentti?

      – Kun puolueen suunnalta minua pyydettiin puolueen ehdokkaaksi näihin vaaleihin, niin asian tarkempi ajatteleminen alkoi siitä kohdasta.

      Paljonko kampanjanne maksaa ja mitä maksatte siitä itse?

      – En käytä omaa rahaa tähän kampanjaan, mikä olisikin vähän erikoista, kun olen puolueen ehdokkaana. Puoluesihteeri on oikea henkilö vastaamaan siihen, paljonko kampanjaan on varattu rahaa.

      Poista
  10. Minulle on aivan uusi asia, että homoja tällä tavalla laitetaan arvojärjestykseen. Mistä voi tarkistaa tuntemiensa homojen tämänhetkisen sijoituksen? Erityisen kiinnostunut olisin tietämään ketkä ovat valtakunnan kakkos- ja kolmoshomot, myös pistesijoille yltävät olisi kiva tietää. Elääkö lista kovasti? Mitä valtakunnan kakkoshomon pitäisi tehdä syrjäyttääkseen nykyisen ykköshomon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ykköshomoksi pyrkivän pitää astua politiikan näyttämölle ja kukistaa suosiossa Pekka. Näin hänet tuntisivat kaikki ja media keskittyisi ylistämään häntä. Näkyvyys ja vaikutusvalta ratkaisee sijoituksen.

      Poista
  11. Kalergi-suunnitelma2. joulukuuta 2023 klo 10.47

    "Siksi on syytä kysyä, että kannattaisikohan näiden ihmisten hyväksyä tämä fakta ja omaksua suomalaisten enemmistön asenne seksuaalisuuteen yksityisasiana? Ja jättää intiimit asiansa - heteroseksuaalisten suomalaisten tapaan - makuuhuoneidensa verhojen taakse."

    Jos kaikki homot - vastaavasti lesbot - tekisivät noin, niin on erittäin vaikea uskoa, että olisi olemassa mitään homo-/lesbo-ongelmaa. Ja niinhän asia oli "vanhaan hyvään aikaan".
    Ketkä ovat homo-/lesbo-ongelman luoneet ja missä tarkoituksessa?

    VastaaPoista
  12. Julkisuudenkipeä voi hankkia julkisuutta monella keinolla, jos kykyjä mainetta tuovaan tieteen tai taiteen harjoittamiseen ei ole. Yhteen aikaan tultiin uskoon ja raitistuttiin. Sitten esiteltiin tissejä ja hankittiin silikonit. Nyt uhriudutaan homoudesta. Tosin sekin alkaa olla kovasti lopuun kaluttu luu.

    VastaaPoista
  13. Mitä yhteistä on Antti Taskisella ja Pekka Seppäsellä? Antti on ns. Heinolan kolmoissurmaaja, joka otti hengiltä kolme elämänkumppaniaan, homoja kuten hän itse.

    Pekka on sarjahukuttaja, jonka kesämökillä kuoli 7 ihmistä oudoissa olosuhteissa. Yksi uhreista, Jani, oli Pekan suuri ihastus. "Jos minä en tuota Jania saa, niin ei saa kukaan muukaan", sanoi hän TV:n rikosohjelman mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukaan muu ei ole syyllinen noihin rikoksiin kuin tekijät itse. Kuitenkin jos homo on jääkiekkoilija, siitä kirjoitetaan mielellään mediassa. Jos hän on sarjatappaja, siitä ei saa mainita.

      Homouutisointi on hyvin valikoivaa.

      Poista
    2. Mediassa uutisoidaan hyvin paljon pedofiileistä. Tässä uutisoinnissa jätetään, kuten valtamedian normaali käytäntö ja tapa on, kertomatta tästäkin asiasta yksi hyvin oleellinen asia. Noista oikeuteen asti joutuvista pedofiileista on aivan tolkuton prosentti homoja ja uhrit pieniä poikia tai nuoria. En ole yksittäin laskenut tapauksia, mutta sanoisin näppituntumalla että yli puolet, mutta ei ihan kahta kolmasosaa. Siis syytteessä olevat tekijät homoja. Aika mielenkiintoinen seikka, joskin poliittisesti hyvin epäkorrekti asia.

      Poista
  14. Niimpä niin, sillä missä homous, siellä on pedofiilit. Koskee kaikki homoja, myös persuissa olevaa "Tynkkyä" Tuo viimeksi mainittu kovaan ääneen halusi että kouluissa, päiväkodeissa ja kirjastoissa saisi transut pitää esityksiään lapsille ja hyökkäsi tosi törkeästi lasten oikeuksia pitäviä vanhempia kohtaan medioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitapa linkkiä siihen missä Tynkkynen on noin sanonut. Tunnen kaverin ja en todellakaan usko että olisi moista sanonut eli ihan pelkkää persujen bashausta sinun juttusi.

      Poista
    2. Et sitten luo sitten mitään uutisia milloinkaan. Tuo oli aikoja sitten lähes joka paikassa esillä. Minä en linkkeä laita jos joku on noin tollo että ei itse osaa mitään.

      Poista
    3. Missä jeesus siellä rutsa.

      Poista
  15. Yle tänään

    Presidentti Niinistö: Suomi odottaa kaasuputkirikosta epäillyn aluksen saapumista Kiinaan ja haluaa olla mukana tutkinnassa

    Presidentti Niinistö varoittaa, että Venäjä voi tahallaan syöttää Suomeen turvallisuutta vaarantavia henkilöitä. Niinistö oli Ykkösaamun vieraana.

    https://yle.fi/a/74-20063172

    Artikkelista poimittua

    Suomi eri tilanteessa kuin Puola ja Viro
    ...
    Niinistö kuitenkin korostaa, että esimerkiksi Viro ja Puola ovat hieman erilaisessa tilanteessa kuin Suomi.
    Ne ovat turvapaikanhakijoille läpikulkumaita, joissa tulijat pyrkivät välttämään rekisteröidyksi tulemista.

    Suomi puolestaan on houkutteleva maa, josta turvapaikkaa halutaan hakea.

    Onko Geneven sopimus vanhentunut?

    Niinistö ymmärtää näkemyksiä, joiden mukaan turvapaikanhakijoita täytyy ottaa vastaan. Hän kuitenkin korostaa, että tulijoita voi olla todella paljon.
    Taustalla on Venäjän tavoite hämmentää, hajauttaa ja aiheuttaa sekasortoa.
    – Joudumme miettimään tarkasti sitä, minkälaista väkeä sieltä meille ehkä tarjotaan ja työnnetään, Niinistö sanoo.

    Viime kädessä on tässäkin on kyseessä suurvaltapolitiikka ja valtakamppailu, josta yksi osa on kohta kaksi vuotta kestänyt Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.

    Niinistö huomautti, että Geneven pakolaissopimus vuodelta 1951 syntyi täysin erilaiseen tilanteeseen kuin nyt on kyseessä.
    Hänen mielestään on mietittävä, ovatko erilaiseen tilanteeseen tehdyt velvoitteet yhä relevantteja.

    Geneven sopimusta velvoittavampia ovat Niinistön mukaan asiaa käsittelevät EU-direktiivit, joiden muuttamisesta voidaan käydä keskustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en odota mitään presidentiltä joka on isoin syyllinen siinä miten Suomi huijattiin eu liittoon.

      Poista
  16. Homot -- eipä vois vähemmän kiinnostaa.

    Jotain ihmisyydessä on pahasti pielessä, kun joku kuvittelee ja kokee, että pelkästään olemalla jotakin -- olemalla vaikka vain jotenkin poikkeava -- mutta osaamatta mitään -- että sillä olisi jotain yleistä arvoa.

    "Ihmisarvo- ja -oikeusideologiat" ovat aikamme suurimpia harhoja. Kaikki yksien oikeudet ovat aina toisten velvollisuuksia -- ne ovat aina joltain toiselta pois, jostain pois, valitettavasti myös yleisestä ihmisyydestä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10+
      Media tekee myös kaikista typerissä reality-ohjelmissa esiintyvistä tv-tähtiä.

      Poista
  17. Mitä siitäkin nyt tulisi, jos kaikki menisivät nuorina mies-naisnaimisiin ja hommaisivat lapsia niin paljon kuin tulee. Sanonkoma? Helvetinmoinen ahdinko, kilpa ynnä riita ja sota resursseista... Normi on normi, mutta keskikaistaan osuu aina vain osa, joskin aina enemmistö.
    Ihmisiä on erilaisia. Kukaan ei ole turvassa erilaisen lapsen tai lapsenlapsen syntymiseltä. Ei insinööri eikä merkonomikaan.
    Kaikkien eämä on kohtuullisen helppoa ja mukavaa silloin kuin mahdollisimman moni löytää hyödyllisen paikkansa yhteiskunnasta ilman jatkuvaa nöyryyttämistä ja salailua.
    Pedofilia puolestaan on rasite kautta linjan eikä tiettävästi mitenkään korostu homoseksuaaleissa. Jos jollakulla muista kommentoijista on lapsia ja etenkin jos on myös tyttäriä, niin tietänette miten yleistä pedofiilinen kiinnostus ihan heteromiehillä.
    Aikuisten naisten kiinnostus kasvuikäisiin poikiin taas pyrkii olemaan eri asia. Siihen en puutu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä 1970-luvulla yhdysvaltalaisen homoliikkeen yksi jäsenjärjestö oli NAMBLA, aikuisten miesten ja alaikäisten poikien seksisuhteita rakkauden nimissä puolusteleva järjestö.

      Poista
    2. Mutta mites selität että selvä pedofiili haavisto esiityy kuin olisi kunnon kansalainen, vaikka tuomioita löytyy lapsiin kohdistuvia vaikka kuinka paljon. Tai kuinka joku homu huutaa lapsien vanhemmille jotka ei halua että heidän lapsiaan viedään transujen kopeloitaviksi. Heterot tuota ei tee. Jos tekisi, he olisivat heti istumassa linnassa.

      Poista
    3. Kyllä homot ovat yliedustettuina pedofiileissa, ainakin uutisoitujen oikeudenkäyntien määrän perusteella. En usko että asiasta on tutkimusta tehty, koska se olisi tutkijalle ammatillinen itsemurha edes ehdottaa moista tutkimusaihetta. Eikä varmasti ole kerätty tilastoa poliisin datastakaan.

      Poista
    4. Ei tiettävästi ole mitään tilastollista perää siinä, että homoissa olisi enemmän pedofiilejä - siis alaikäisiin sekaantujia - kuin heteroissa. Järkyttävä ja vimmastuttava ilmiö sinänsä.
      Kun kyseessä on yleisesti haitallinen ja vahingollinen himo joka silloin ihmistä kuljettaa niin teettäähän se jos jonkinmoisia juonia ja yhteiskunnallisia vaikutusyrityksiä ihan vaikka uskontoon ymppäämiseen asti.

      Poista
  18. Haavisto olisi paljon uskottavampi jos hyökkäisi homohypetystä suoltavaa Yleä ja
    Hesaria vastaan, eikä "pohjalaispoikia" .

    VastaaPoista
  19. Suomeksi sanottuna presidentiksi pitäisi valita homo koska on homo. Juu ei kiitos. Mielestäni kyseinen homo olisi suoraansanoen uhka suomen/suomalaisten turvallisuudelle. Mikään ns suomalaisia yhdistävä pressa ei olisi. Päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, että yleensä yhteiskunnallisissa asioissa pyritään olemaan hyvin huolellisia, että rakkaita lapsenomaisella itsehillinnällä siunattuja muslimeja ei vaan loukata. Luulisi, että presidentin homous ja siitä seuraava punavihreiden hyväksymä presidentin katolta heitto olisi koko ajan tiedostavien piirien mielessä.

      Poista
    2. Jussi Presidentiksi!

      Poista
  20. MTV uutiset tänään

    Itärajan tilanne voi jatkua vuosia – Suomen tulee tarvittaessa rikkoa turvapaikkasopimuksia, sanoo Pekka Toveri

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/itarajan-tilanne-voi-jatkua-vuosia-suomen-tulee-tarvittaessa-rikkoa-turvapaikkasopimuksia-sanoo-pekka-toveri/8830354

    VastaaPoista
  21. Olisiko Professorin aika kirjoittaa uusi merkintä mykoplasmasta?

    MTV uutiset tänään

    Kiinassa huolta aiheuttanut bakteeri leviää Euroopassakin – Tanskassa tilanne kärjistynyt epidemiaksi

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kiinassa-huolta-aiheuttanut-bakteeri-leviaa-euroopassakin-tanskassa-tilanne-karjistynyt-epidemiaksi/8831638#gs.142ebz

    Hengitystiesairauksien lisääntyminen maailmalla aiheuttaa huolta mycoplasma pneumoniae -bakteerista. Keuhkokuumetta aiheuttavaa bakteeri leviää nyt Euroopassakin, ja Tanskassa tilanne on kärjistynyt jo epidemiaksi.

    Pekingin lastensairaala on ollut täynnä potilaita jo kahden kuukauden ajan keuhkokuumetapausten takia. Sairaala vastaanottaa päivittäin jopa yli 9000 uutta potilasta, kertoo The Global Times.

    VastaaPoista
  22. Seksuaali-identiteetistä kouhkaaminen on trendikästä ja Homo-Pekka saa tämän vuoksi ansaitsematonta arvostusta: homoudesta.
    Mutta. Mielestäni ehkä ärsyttävin ilmiö tänään, on päivittäinen iltapäivälehtimessu Sanna Marinista. Sanna Marin sitä ja Sanna Marin tätä...
    Sannaa taitaa harmittaa, kun ei oivaltanut ryhtyä presidenttiehdokkaaksi, valinta olisi varma. Siksikin hölmöä ja sosiaalidemokraattista kansaa suomalaiset ovat..

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!