perjantai 8. joulukuuta 2023

Juutalaisten joukkomurhaan yllyttämisen tuomittavuus riippuu USA:n yliopistoissa asiayhteydestä

Wokellus on mielestäni yksi tämän ajan mielenkiintoisimpia, mutta myös pelottavimpia ilmiöitä. Tästä saimme esimerkin Yhdysvaltain kongressista, missä republikaanien edustaja Elise Stefanik tiedusteli amerikkalaisten huippuylipoistojen johtohenkilöiltä sitä, että rikkooko juutalaisten kansanmurhaan yllyttäminen niiden eettisiä ohjeistoja. 

Hänen kysymyksensä oli seuraava: "loukkaako juutalaisten kansanmurhan vaatiminen yliopistonne eettistä ohjeistoa, kyllä vai ei?" 

Pennsylvanian yliopiston edustaja vastasi, että "jos puhe muuttuu käytökseksi, se voi olla häirintää, kyllä."

"Nimenomaan vaaditaan juutalaisten joukkotuhoa. Onko se kiusaavaa häirintää, jos se on suunnattua ja vakavaa, niin se on häirintää, joten vastaus on kyllä."

"Päätös riippuu tilanteesta, kongressin jäsen."

"Päätös riippuu tilanteesta, se on teidän todistuksenne tänään. Juutalaisten joukkotuhon vaatiminen riippuu tilanteesta. Se ei ole kiusaamista tai häirintää. Tämä on helpoin kysymys vastata kyllä. Joten onko todistuksenne se, että ette vastaa kyllä?"

"Jos puhe muuttuu käytökseksi, se voi olla häirintää, kyllä."

"Käytös tarkoittaa joukkotuhonnan toteuttamista. Puhe ei ole häirintää. Tämä on mahdotonta hyväksyä. Annan teille vielä yhden tilaisuuden näyttää maailmalle vastauksenne. Rikkooko juutalaisten joukkotuhon vaatiminen Pennsylvanian yliopiston eettisiä ohjeita, kun kyse on kiusaamisesta ja häirinnästä? Kyllä vai ei."

"Se voi olla häirintää."

Kongressiedustaja ohjeisti vielä, että "vastaus on kyllä" ja kääntyi sen jälkeen Harwardin yliopiston johtohenkilön puoleen.

"Rikkooko juutalaisten joukkotuhon vaatiminen Harvardin kiusaamisen ja häirinnän sääntöjä, kyllä vai ei."

"Voi olla, riippuen tilanteesta". 

"Mikä on tilanne?"

"Kohdistuu yksilöön, kohdistuu yksilöön."

"Se kohdistuu juutalaiseen opiskelijaan, juutalaisiin yksilöihin. Ymmärrätkö, että todistuksesi alentaa heitä? Ymmärrätkö, että dehumanisointi on osa antisemitismiä? Kysyn sinulta vielä kerran: rikkooko juutalaisten joukkotuhon vaatiminen Harvardin kiusaamisen ja häirinnän sääntöjä, kyllä vai ei."

"Antisemitistinen retoriikka, kun se muuttuu käytökseksi, joka on kiusaamista, häirintää ja pelottelua on sellaista käytöstä, jonka seurauksena me ryhdymme toimiin."

"Joten vastaus on kyllä, että juutalaisten joukkotuhon vaatiminen rikkoo Harvardin käytännesääntöjä, eikö niin."

"Taas kerran. Se riippuu tilanteesta."

"Ei riipu tilanteesta. Vastaus on kyllä, ja siksi sinun pitäisi erota. Kaikki vastauksenne ovat kelvottomia."

Tulkitsen keskustelun siten, että yliopistojen johtohenkilöt eivät yksinkertaisesti uskalla tuomita juutalaisten joukkotuhonnan vaatimista pelätessään amerikkalaisen wokeltavan vasemmiston vastaiskua. Niinpä on parempi kiemurrella ja höpistä älyllisiä epärehellisyyksiä kongressissa kuin joutua vastakkain sen vihan kanssa, joka heitä odottaisi työpaikallaan, mikäli he asettuisivat wokeltavaa ja palestiinalaisia myötäilevää vasemmistoa vastaan.

Tämä toimikoon meille suomalaisille esimerkkinä siitä, mitä seuraa liiallisesta arvoliberaalin vasemmiston nöyristelystä. Siinä eivät mene roskatunkiolle pelkästään oma elämä ja itsekunnioitus vaan myös koko yhteiskunnan tasa-arvoisuus, turvallisuus ja rehellisyys.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wokeltava Petra Laiti ja maalaava Playboy-malli tukkanuottasilla
Punavihreää wokellusta
Ikuinen stigma ja Tshekin tiedeakatemia

29 kommenttia:

  1. Muistelen hämärästi, että jopa ns. mikroaggressiot ovat aivan uskomattoman vaarallisia ja vaikuttavat haitallisesti sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen. Kansanmurhan vaatiminen näissä yliopistoissa ei sitten taida yltää edes mikroaggressioiden tasolle.

    VastaaPoista
  2. Vasemmistolaiset wokeltajat tai sanotaanko vihervasemmistolaiset wokeltajat ovat yksi eurooppalaisia valtioita murentavia tekijöitä. Sikiäminen taitaa tapahtua yliopistoissa?
    Vieläkin järkyttää miten tiedeyhteisö antoi tapahtua Lauri Törhösen "väitöskirjan"?

    Toinen on islamiin uskovat muslimit, jotka pyrkivät muuttamaan yhteiskuntajärjestystämme kohti islamilaista teokratia ja sharia-lakia.

    Kolmas mitä täytyy pitää silmällä ja mihin myös pitää varautua on Venäjän toiminta. Puolustusteollisuus on syytä laittaa kuntoon, jotta puolustusmateriaalit saadaan määrällisesti ajan tasalle.

    Ne normaalit ihmiset, joille eurooppalainen elämäntapa ja perinteiset arvot jotain merkitsevät - on aika ryhdistäytyä ja alkaa toimimaan järkevästi.

    Päivän kysymys: Kuinka suuri huuto syntyy vihervasemmiston wokeltajien toimesta ensi keväänä?

    Yle tänään

    Valtiovarainministeri Purra povaa Suomeen satojen miljoonien lisäsopeutuksia

    Valtiovarainministeri Purran mukaan kuuden miljardin euron sopeutus ei tule Suomessa riittämään.

    https://yle.fi/a/74-20063984

    Artikkelista poimittua

    Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) povaa useiden satojen miljoonien eurojen uutta sopeutustarvetta Suomelle. Hän kommentoi asiaa torstaina saapuessaan euromaiden valtiovarainministerien kokoukseen Brysselissä.
    Tällä hetkellä Purran mielestä näyttää, että kuuden miljardin euron sopeutus Suomessa ei tule riittämään. Hän katsoo, että esimerkiksi nykyisestä talouden suhdannetilanteesta Suomi ei ole saamassa helpotusta.
    Purra sanoo käynnistäneensä työn virkamiestasolla ja toivoo, että poliittisella tasolla asiaa päästäisiin tarkastelemaan tammikuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet untuvikot sukupolvet eivät tunne historiaa, eli lähinnä kommunismin ja sosialismin traagista vaikutusta viime vuosisadan tapahtumiin, eli kommunistiseen pakkopaitaan, jossa puolet ihmiskunnasta eli. Vanhat katkerat ja kaunaiset vasemmistolaiset pystyvät siten kasvattamaan ja manipuloimaan näitä uusia anderssoneja, marineja ja ohisaloja, jotka ovat valmiita palaamaan sosialistiseen hulluuteen.

      Poista
  3. Voisi jopa sanoa että kiemurteli kuin Halla-Aho radiossa tässä eräänä aamuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmeessä näit kiemurtelua radiosta?

      Poista
    2. Kun usko ideologiaan on riittävän kova, niin tavallisesta radiostakin näkee kuvia... olisiko siinä jonkin sortin diagnoosin paikka, mene ja tiedä.

      Poista
    3. Nyt näyttää siltä - painotan näyttää - että sinä kiemurtelet oman ideologiasi sidoksissa.
      Jos kirjoittelee typerältä vaikuttavia hokemia, ne tulisisi perustella järkeviksi, jos se suinkin on mahdollista.

      Poista
    4. Kiemurtelu=suorien vastauksien antamisen välttely. Riittääkö?

      Poista
    5. Poliitikko joka ei anna vastakkaista poliittista kantaa edustavien toimittajien kaikkiin kysymyksiin suoria vastauksia. Ja sekö on sinusta jotenkin yllättävää tai tuomittavaa? heh heh, en ole koskaan nähnyt tai kuullut yhtään vihervassari poliitikkoa joka antaisi suoran vastauksen mihinkään tai kenenkään kysymykseen, en ensimmäistäkään. Pelkkää asian sivusta puhumista tai jopa ihan toisesta asiasta mitä kysymys koski.

      Poista
  4. Proffan blogin viimeinen kappale sisältää myös tärkeän syyn pisatulosten laskuun Suomessa.

    VastaaPoista
  5. Amerikkalaisissa tiedotusvälineissä sanotaan että Stefanik kuuluu näihin vaalituloksen kieltäjiin ja MAGA-jengiin. Että patako se soimaa tässä kattilaa vai miten se meni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, jos minä olisin amerikkalainen, en minäkään uskoisi vaalituloksen rehellisyyteen niillä systeemeillä mitä siellä on käytössä. Kun hiemankin tutustuu siihen miten siellä vaalit järjestetään, tajuaa että sehän on oikein viritetty mahdollistamaan montakin manipuloinnin ja tuloksen vääristelyä, ihan sisään rakennettuna. Kuka niitä on sitten käyttänyt tehokkaimmin ja parhaiten hyväkseen, onkin ainoa epäselvä asia. Täytyy olla aika tyhmä väittääkseen että noilla systeemeillä vaalit olisivat rehelliset.

      Poista
  6. Siitä ei ole montaa vuotta, kun Jordan Peterson luennoi jollain yliopistolla ja esitti väitteen, että käytännössä kaikki luennolla olleet olisivat 30-luvun Saksassa olleet natseja. Petersonin näkemystä tietysti vastustettiin, koska kaikki kokivat olevansa moraalisesti liian hyviä alentuakseen natsien tasolle. Kauaa ei kuitenkaan ole tarvinnut odottaa, kun juutalaisvastaiset aatteet saavat vahvaa tukea yliopisto-opiskelijoilta.

    VastaaPoista
  7. Jäin miettimään, minkälaisessa tilanteessa juutalaisten kansanmurha olisi näiden wokeltajien mukaan eettisesti perusteltua, jos se kerran riippuu tilanteesta. Luulisi sellaisen tilanteen olevan niin absurdi, ettei sitä kannattaisi edes mainita, mutta mainitsen silti: Jos juutalaiset kokonaisena kansana päättäisivät yksissä tuumin tuhota koko muun ihmiskunnan, olisi tämän estämiseksi eettisesti perusteltua kansanmurhata heidät.

    Toki joillakin äärijuutalaisilla voi olla tällaisia haaveita, mutta en silti lähtisi meidän Beniä sen takia listimään. Kaikkea sitä joutuukin miettimään näiden sivistyneiden takia.

    VastaaPoista
  8. Yle kertoi tänään, että KKO on määrännyt venäläisen sotarikollisen heti vapautettavaksi. Ukrainaan ei kuulemma voida luovuttaa, koska poika-parka voi siellä joutua vankeuteen ja koska ihmisoikeudet. Jätkä on anonut Suomesta turvapaikkaa, joka tietysti myönnetään, koska ihmisoikeudet. Eikö noille roistoille voi muka tehdä mitään? Eikö häiskää voitaisi luovuttaa Haagin sotarikostuomioistuimen käsiteltäväksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman omituista ja erikoista, että teloittajina toimineiden isis-veljesten oikeudenkäyntiä veivattiin ties kuinka kauan ja lopulta velikullat saivat yli puolen miljoonan koppikorvaukset. Afrikkalaisen pastorin, bazaramban (tai mikä olikaan) kansanmurhailu-oikedenkäynnissä lähdettiin afrikkaan asti tutkimaan murhapaikkoja veronmaksajien rahoja säästämättä, mutta nyt tässä voislav tordenin tapauksessa ukko päästetään vapaalle jalalle vaikka on tiedossa että sotavankeja on kidutettu ja teloitettu. Ja perustelu oli, koska Ukrainassa vankilat eivät ole viiden tähden hotelleja kuten täällä. Millä oikeudella Suomen oikeuslaitos edes voi julistaa, että kaikkien maailman vankiloiden pitäisi samanlaisia lepokoteja kuten täällä?

      Poista
    2. "Eikö häiskää voitaisi luovuttaa Haagin sotarikostuomioistuimen käsiteltäväksi?"

      Tosiaan eikö? Ja jos ei niin miksi ei? Josko pitäisi lähettää korkeimman oikeuden vankilaolojen tutkintaan erikoistunut lähetystö Haagiin tutkimaan että onko sikäläisen tutkintavankilan sängyissä patjat ja tyynyt sopivan pehmeät ja täkki riittävän lämmin. Ja jos eivät ole niin luvatkoon että Suomi lahjoittaa sinne vankilaan sellaiset, kunhan tuo olmi otetaan sinne tuomiolle.

      Poista
  9. Yle tänään

    Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersson irtisanoutui

    Irtisanoutumisen taustalla on keskustelu Petterssonin tietokirjasta. Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho sanoo, että liitto tekee töitä palauttaakseen jäsentensä luottamuksen.

    https://yle.fi/a/74-20064104

    Artikkelista poimittua

    Keskustelu tietokirjasta horjutti Petterssonin asemaa

    Petterssonin asemasta on keskusteltu syksyn aikana sen jälkeen, kun tekijänoikeusneuvosto totesi, että Pettersson on kirjassaan Suomen historian jännät naiset lainannut kohtia tieteellisistä artikkeleista hyvän tavan vastaisesti.
    Journalistiliiton hallitus keskusteli asiasta kokouksessaan 16. marraskuuta ja kuuli Petterssonia. Hallitus totesi, että Pettersson on hoitanut työnsä Journalistin päätoimittajana erinomaisesti ja että Pettersson nauttii hallituksen täyttä luottamusta.

    Myöhemmin hallitus kuitenkin muutti kantaansa ja antoi Petterssonille ”erittäin vakavat moitteet” toiminnastaan.
    Tuolloin liitto totesi, että Pettersson ei ole toiminut moraalisesti oikein eikä ole suhtautunut riittävällä vakavuudella siihen, että hän on käyttänyt muiden työtä hyväkseen.

    Journalistiliiton valtuuston syyskokous ei antanut 30. marraskuuta luottamustaan Petterssonille Journalisti-lehden päätoimittajana.

    VastaaPoista
  10. Hyvä tietää että täällä on nostettu 3 maailman muslimit ja "päivittyneemmät" kuten myös juutalaiset kultajalustalle että ei voi noita arvostella mitenkään, eli ollaan kieli pitkällä kun juutaiset hukuttaa suomen islamin alle, ei ole sivuton pitäjä lukenut mitä oli prinsessaksi nostettu ikivanha juutaisjohtaja akka kirjoittanut mielipiteitään taasen euroopasta ja suomesta. Eli pitäisi olla onnesta hurmaantuneena odotellen kun juutaiset ulostaan kaiken tuhon eurooppaan. Jippiii, eipä tarvitse enää tätä saittia seurailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätän tekstisi poistamatta, koska se on varoittava malliesimerkki siitä kuinka fanaattinen ihmisviha voi sekoittaa ihmisen mielen ja johtaa hallusinaatioihin. Toivotan pikaista parannemista.

      Poista
    2. Nuo tuollaiset tekstit ovat vihervassareiden hengentuotteita ja postattu tänne ihan puhtaasti kompromenttoimistarkoituksessa.

      Poista
    3. Tässä viitattiin ilmeisesti barbara lerner-spectreen, jonka paideia-järjestö saa Ruotsin valtiolta tukiaisia. Samoin kuin spectre, olof palmen kanssa ruotsin monikulttuuristamista ajanut david schwartz oli juutalainen. Tämä ilmiö on todellinen ja siitä pitäisi pystyä keskustelemaan ilman viha-retoriikkaa, mutta "antisemitismi"-syytökset lopettavat keskustelun näemmä nopeammin kuin "vihapuhe"-lait.

      Poista
  11. Kuulosti siltä, että tällä kyllä tai ei -vastauksen vaatimuksella pyrittiin pistämään sanoja suuhun perinteisellä "joko olet lakannut hakkaamasta vaimoasi"-taktiikalla, mitä korostaa etenkin se, että vastaaminen on valaehtoista ja voi johtaa rangaistukseen. On aivan ymmärrettävää, että jos esimerkiksi koulun säännöissä on määritelty häirintä siten, että säännössä mainittujen kriteerien täyttymiseen liittyy useita ehtoja, kuten esimerkiksi tapahtuuko kansanmurhan esittäminen julkisesti, koulun tiloissa, ketä on paikalla jne, niin silloin ei voi vastata kategorisesti kyllä tai vai ei tuolla tavalla muotoiltuun kysymykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä semantiikkaa sinä oikein sepustat? kai kansanmurhan esittäminen tai kannattaminen on tuomittavaa onko se jotain helvetin häirintää vai ei? Mihin te oikein olette hukanneet moraalinne? juristerisiin pimeisiin persreiän muotoisiin pohdintoihinneko?

      Poista
    2. Kannattaa ensin kysyä kansanmurhien aloituspuheiden proffessorilta joka on erikoistunut kansanmurhien sementiikkaan ja tietää millä puheilla kansanmurhat alkavat, nämä puheet eivät välttämättä nimittäin ole sellaisia joista alkaa kansanmurha toisin kuin esim. Halla-ahon kyyninen sarkasmi.

      Poista
  12. "Facismi on aina facismia oli se minkä väristä tahansa" - Paavo Haavikko.

    Demokratiana pidetty nykyinen tapa valita hallitsijat on ohimenevä ilmiö.

    Valitettavasti olemme menossa hyvin synkän diktatuurin syövereihin.

    Myös tämä vallankumous syö lapsensa kuten on tapahtunut ennenkin.

    Valta on täysin moraalittomille johtoon haluaville henkilöille pahinta huumetta josta ei pääse millään eroon.

    On myös hyvä muistaa että päätökset tehdään muualla kuin poliitikkojen kesken, poliitikot ovat keulakuvia ja niitä jouden päälle epäonnistuminen voidaan laittaa.

    Tulevaisuus on äärimmäisen vaikea aika "viisaan ihmisen" historiassa.

    Karuna Pettila

    VastaaPoista
  13. Jahas, professorikaan ei osaa lukea. Tai sitten ymmärtää tahallaan väärin. Way to go, ns professori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pysty olemaan linkkaamatta tähän toisen proffessorin "esseetä":

      https://timo-vihavainen.blogspot.com/2018/06/turhan-englannin-vaantajat.html

      Poista
  14. pg autoslot เป็นหนึ่งในเกมสล็อตออนไลน์ที่ได้รับความนิยมจากผู้เล่นในวงกว้าง เป็นผลิตภัณฑ์ของ PG บริษัทพัฒนาเกมแห่งเอเชียที่มีชื่อเสียงในวงการสล็อตออนไลน์ ด้วยความคมชัดและฟีเจอร์ที่น่าสนใจ

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!