Kylmäävän kylmää

Huomenna alkavasta tammikuusta on ennusteiden mukaan tulossa poikkeuksellisen kylmä. Uutisoinnissa on väläytelty jopa 50 pakkasasteen lukemaa, vaikka todennäköisemmin jäämmekin "vain" -45 asteeseen. 

Hauskana yksityiskohtana MTV3 on näyttänyt myös uutispätkän vuodelta 1999, jolloin nähtiin kaikkien aikojen pakkasennätys -51,5 astetta. Näihin lukuihin tuskin päästään ensi kuussa kahdestakaan syystä: ensinnäkin ennätysasema Kittilän Pokassa on siirretty lämpimämpään kohtaan ja toiseksi vielä sitäkin kylmempiä lämpötiloja näyttänyt Sallan Naruskan mittausasema on poistettu kokonaan virallisista mittauspisteistä.

Joka tapauksessa - mikäli ennusteet osuvat oikeaan - on edessämme poikkeuksellisen kylmiä säitä. Se tarkoittaa vaikeuksia liikenteelle ja tarvetta paksuille vaatteille, mutta myös testiä yhä enemmän tuulivoimaan nojaavalle suomalaiselle sähköntuotannolle. 

Toivoa sopii, että maastamme löytyy riittävästi sähköntuotantokapasiteettia myös silloin, kun tarve on suuri, mutta tuulivoimalat pois pelistä. Ja ettei sähkön hinta nouse ensi kuussa niin korkeaksi, etteivät hatarimmissa mökeissä asuvat - ja siten kansan vähävaraisimmat - ihmiset pysty maksamaan tulevaa sähkölaskuaan.

* * *

Kirjoittelin muutama päivä sitten pohjoisen napajään nopeasta laajenemisesta viime viikkoina. Se on jatkunut edelleen ja eilisen tiedon perusteella arktisen merijään laajuus on ajankohtaan nähden ollut viimeksi nykyistä suurempi vuonna 2003. Siis 20 vuotta sitten. 

Käytän tässä samalla tilaisuuden kommentoida muutama kuukausi takaperin paljon uutisia herättäneen eteläisen merijään laajuutta. Esimerkiksi viime heinäkuussa uutisoitiin tutkijoiden olevan huolissaan siitä, että "Antarktikselta on kadonnut Argentiinan verran meri­jäätä". 

Huoli on ollut sikäli aiheellinen, että eteläisen merijään laajuus on lähes koko tämän vuoden ajan ollut kunakin ajankohtana mittaushistoriansa pienin. Tilanne on kuitenkin muuttunut viime viikkoina nopeasti ja tällä hetkellä se on laajempi kuin vuosina 1979, 2005, 2016, 2018, 2021 ja 2022. 

Kuten arvoisa lukijani varmasti huomasi, on noiden suppeimpien merijäiden joukossa myös mittaushistorian ensimmäinen vuosi. Tämä voi viimeaikaista uutisointia seurannelle olla yllätys, mutta tuskin jäätutkijoille: heillähän on koko ajan ollut hyvin tiedossa, ettei eteläisen merijään laajuudella ole juurikaan tekemistä globaalin ilmakehän lämpötilan kanssa toisin kuin arktista ympäröivällä napajäällä.

Näillä hyisillä uutisilla toivotan teille - arvoisat lukijani - oikein hyvää uutta vuotta! Ja kiitän ajatusteni lukemisesta ja kommentoimisesta kuluneena vuonna.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Näkyykö islantilaisen tulivuoren purkaus pohjoisessa?
Itkevät yliopisto-opiskelijat
Selitys pohjoisen merijään sulamisen pysähtymiselle

Valtiokorruptiota

Euroopan unioni on rakentamassa kestävän rahoituksen kriteereitä eli EU-taksonomiaa. Se tarkoittaa sellaisen mekanismin kehittämistä, jonka avulla rahan saatavuus tai rahan hinta sidotaan siihen, miten kestävästä investointikohteesta on kyse. Tämän määrittelyn oli alkujaan tarkoitus tapahtua puhtaasti tieteellisin perustein.

EU-taksonomian ilmasto-osuus on saamassa ratkaisun, jossa kestäviksi energiamuodoiksi luetaan mm. ydinvoima ja maakaasu. Ensimmäinen on hyvin perusteltu, kuten esimerkiksi tämä ja tämä kuva osoittavat: ydinenergiahan on kasvihuonekaasupäästöiltään samaa luokka kuin vaikkapa vesi- ja tuulienergia ja paljon parempi kuin muut vähäpäästöiset energianlähteet eli aurinko, biomassa tai maalämpö - puhumattakaan ilmastoon kasvihuonekaasuja rajusti lisäävistä maakaasusta ja kivihiilestä.

Fossiilisen maakaasun luokittelua kestäväksi on perusteltu sillä, että se on kuitenkin parempi kuin kivihiili - mikä sinänsä pitää paikkansa - joten sitä kestäväksi energiaksi ajanut Saksa voi alentaa päästöjään siirtymällä kivihiilestä maakaasuun. Käsittämättömäksi tämän ratkaisun tekee se, että samaan aikaan EU:n suurin talousmahti on luopumassa sata kertaa maakasua puhtaammasta ydinvoimasta.

On siten aivan selvää, ettei maakasun luokittelu kestäväksi energiamuodoksi voi perustua tieteellisiin kriteereihin, vaan sen taustalla on Saksan poliittinen suhmurointi - ja välinpitämättömyys siitä, että samalla Venäjä saa pujotettua EU:n kaulaan hirttosilmukan, jonka kireyttä säädellään kaasutoimitusten kautta. 

Suomeksi sanottuna tässä toteutui vahvemman oikeus eli jonkinlainen valtiokorruptio, jossa voimakkain valta polkee jalkoihinsa kaikkien hyväksymät periaatteet omien etujensa ja intohimojensa takia. Intohimon ajamaksi tulkitsen tässä Saksan tuoreen hallituspuolueen eli sikäläisen ympäristöpuolueen, jonka "saavutus" ydinvoimasta luopuminen on ollut. 

Merkille pantavaa on, että tuo intohimo on niin voimakas, että sen avulla on mahdollista perustaa maan energiapolitiikka fossiiliselle maakaasulle. Ja olla piittaamatta sen sisältämästä turvallisuusriskistä - tai edes suomalaisen vihreän europarlamentaarikon eli Ville Niinistön vastustuksesta.

Tosiasia kuitenkin on, ettei Suomella ole lihaksia torjua saksalaista valtiokorruptiota. Täytyy kuitenkin toivoa, että ministeri Mika Lintilä (kepu) olisi oikeassa siinä, että Saksan päätös johtaa myös suomalaisen bioenergian käytön hyväksyttävyyteen EU-taksonomiassa. 

Sitä tosin eivät uhkaa niinkään ilmastoon liittyvät kriteerit, vaan vasta valmistumassa olevat EU:n biodiversiteettiin liittyvät taksonomiavaatimukset, joiden mukaan toimien metsien tuottavuus jäisi oleellisesti nykyistä pienemmäksi. Ja siten myös sen ilmasto-, talous- ja sosiaaliset hyödyt suomalaisille vähenisivät.

Kaiken kaikkiaan EU:n kestävän rahoituksen kriteereiden valmisteluprosessi on ollut ruma esimerkki EU:n sisäisestä valtapelistä, vahvemman oikeudesta, periaatteettomuudesta ja valtiokorruptiosta. Nähtäväksi jää, millä tavalla tämä kaikki vaikuttaa Unionin tulevaisuuteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ville Niinistö haluaa suomalaisille muita tiukempia rajoitteita
Björn Wahlroos: EU:n taksonomiapäätös perustuu väärinymmärrykseen
Vihreän politiikan uhri(t)

Tavoitteena sähköinen yhteiskunta

Suomessa on hallituksen tahdosta ja kovalla tohinalla pyritty pääsemään muuta maailmaa nopeammin eroon fossiilisista polttoaineista. Toisin on Saksassa. 

Siellä on nimittäin merkittävimmäksi energianlähteeksi noussut kivihiili, joka yhdessä maakaasun ja ydinvoiman kanssa muodostaa nyt yli puolet germaanien sähköntuotannosta. Eikä se johdu pelkästään ydinvoiman alasajosta, vaan myös tuulivoiman osuuden pienenemisestä. 

Asiasta kertoneen Maaseudun tulevaisuuden mukaan tämä on johtunut tammikuusta maaliskuuhun vallinneista tuulettomista säistä. Toisin sanoen tuulivoiman riippuvuus satunnaistekijöistä on nyt tullut demonstroitua Euroopan johtavassa talousmahdissa. 

Tuulivoimaa rakennetaan innokkaasti myös Suomessa: vuoden 2020 aikana maahamme rakennettiin 67 uutta tuulivoimalaa. Sen seurauksena Suomessa oli vuoden lopussa yhteensä 821 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti on 2 586 MW.

Niiden yhteenlaskettu sähköntuotanto oli viime vuonna 7,8 TWh, mikä vastasi vajaata kymmentä prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta. Toisin sanoen varsin suuri osa maamme energiahuollosta on rakennettu satunnaisten sääilmiöiden varaan. Toki meillä on sitä varten olemassa säätövoimaa ja hätätapauksessa sähköä on saatavissa myös kansainvälisiltä markkinoilta, ellei pula sitten iske sinnekin.

Suomen nykyinen energiapolitiikka on sikäli mielenkiintoista, että yhä suurempi osa energiasta halutaan tuottaa sähköllä - johtotähtenä autoilun sähköistäminen - ja samalla sitä halutaan tuottaa yhä suuremmassa määrin tuuli- ja aurinkovoimalla, josta Saksan kokemusten osoittamaa epävarmuutta torjuttaisiin kierrättämällä energia vedyn kautta, jolloin vain vajaa kolmannes tuotetusta energiasta tulisi lopulta hyötykäyttöön ja lisäbonuksena saataisiin vedyn suhteen hankalat varastointi- ja siirto-ongelmat. 

En kuitenkaan sinänsä kritisoi pyrkimystä päästä eroon fossiilisista energianlähteistä. Se olisi sinänsä kaikella tavalla hyvä asia, mutta kiinnitän huomioni siihen, että tavoitteen saavuttaminen teknisesti ja taloudellisesti järkevillä ratkaisuilla ei näyttäisi olevan helppoa. Ja juuri siinä mielessä Suomen hallituksen into pyrkiä hiilineutraalisuustavoitteisiin muuta maailmaan aiemmin on aikamoista riskipeliä. 

Hallitus kuitenkin mielellään korostaa, että toimiessaan edelläkävijänä suomalaisilla yrityksillä on kehitettävien ratkaisuiden kautta mahdollisuus saavuttaa merkittäviä markkinaetuja hitaammin kiiruhtavien maiden kilpailijoihin nähden. Tämä on tietenkin mahdollista, mikäli maassamme on tähän tavoitteeseen pyrkiviä yrityksiä ja niiden tuotekehitysponnistelut tuottavat tulosta ja vielä maailmanlaajuiseen markkinointiinkin on riittävästi resursseja. 

Tämä jää tietenkin nähtäväksi, mutta tavoitteensa saavuttamiseksi on hallituksen huolehdittava, että yritysmaailmamme ottaa haasteen vastaan - ja että sen tekemät ratkaisut otetaan käyttöön kotimaassa EU:n kilpailulaista huolimatta sen sijaan, että rahavirrat ohjautuisivat ulkomaisten toimijoiden laariin. Ja tukisivat sikäläisiä tuotekehitysponnisteluita.

Vientivetoisena maana merkittävän tuotekehityksen mahdollistavat kassavirrat syntyvät Suomessa viennistä. Siksi haluan tämän kirjoituksen lopuksi kiinnittää arvoisan lukijani huomion maamme vuoden 2020 merkittävimpien vientituotteiden listaan, jonka Helsingin sanomat julkaisi aamun lehdessä. 

Listan mukaan ylivoimainen ykkönen oli paperi ja kartonki reilusti yli viiden miljardin euron arvolla. Seuraavana tulivat dieselpolttoaineet (reilulla kolmella miljardilla), henkilöautot, ruostumattomat teräslevyt, selluloosa, sahatavara, kaivuu- ja työkoneet, laivat + veneet yms., mittaus- ja analyysilaitteet sekä muut erikoikoneet ja -laitteet (reilu miljardi). 

Sen jätän kuitenkin lukijani itse arvioitavaksi, kuinka hyvän pohjan tämä lista luo sähkön varassa pyörivän yhteiskunnan rakentamiseen liittyville innovaatioille ja niiden markkinoinnille maailman johtaviksi ratkaisuiksi siirryttäessä sähköiseen yhteiskuntaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastohyödyt katosivat savuna ilmaan
Hötkyilyä länsinaapurissa
Sähkö tulee töpselistä

Ilmastohyödyt katosivat savuna ilmaan

Nyt kävi niin, että Kalajoen maastopalo johtui ilmastonmuutoksesta. Asiasta ei ole epäilystä, sillä se lähti liikkeelle tuulivoimalan rakennustyömaalta. Tuulivoimaloita puolestaan rakennetaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Asiasta ei siis ole epäilystä.

Avoimeksi kuitenkin jäi, kuinka kauan Kalajoen uusien tuulivoimaloiden lapojen pitää pyöriä, jotta ne ovat kuitanneet tulipalon takia aiheutuneet hiilipäästöt. Puhumattakaan niistä taloudellisista menetyksistä, jotka tulipalo metsänomistajille aiheutti. 

Nykyaikaisten tuulivoimaloiden historia osoittaa, että niihin liittyy melkoinen tulipalojen riski. Siitähän ei ole kuin neljä vuotta, kun Haminassa paloi tuulivoimala - silloin ei tosin syttynyt metsäpaloja.

Myös suuressa lännessä eli Yhdysvalloissa on tänä kesänä roihunnut melkoisia tulipaloja. Yksi niistä tuhosi metsän, jonka tarkoituksena oli kompensoida sellaisten suuryritysten kuin Microsoftin ja British Petroleumin kasvihuonekaasupäästöjä. 

Jälkimmäisen osalta avoimeksi jäi, pitääkö yritysten nyt kompensoida tulen takia kompensoimatta jääneet päästönsä. Vai tyydytäänkö siihen, etteivät päästöt nyt sitten oikeasti tulleetkaan kompensoiduiksi? 

Tartuin tähän aiheeseen, koska tapaukset osoittavat, etteivät ilmakehän kasvihuonekaasuja alentavien toimien nettotulokset ole laskettavissa huomioimatta niihin liittyviä riskejä. Kysymys siis kuuluu, että ollaksemme älyllisesti rehellisiä, tulisi hiilikompensaatioiden ja metsien keskelle rakennettavien tuulivoimaloiden hiilitaseessa huomioida myös niihin liittyvät metsäpalo- ja muut tuhoriskit.

Nähtäväksi jää, syntyykö yhteiskunnassa laajempaa keskustelua näistä riskeistä. Oma arvaukseni on, ettei synny, sillä nykyinen ilmastonmuutoksen torjuntamenetelmäkirjo kaikkine kompensointeineen ja uusine teknologioineen tarjoaa alalla toimiville ja sitä tukeville tahoille tutkijoista ympäristöjärjestöihin aivan liian suuria taloudellisia ja muita palkkioita, jotta niistä haluttaisiin luopua. 

Ja siksi jatkossakin ajatellaan eli kuvitellaan, että hiilinielut vastaisivat yksi yhteen fossiilisten päästöjen vähentämistä. Ja siksi Suomessakin vaaditaan myös tulevaisuudessa taloutemme yhden selkärangan muodostavan metsätalouden vähentämistä, vaikka EU-komissio ymmärsikin pyörtää idioottimaisimmat ajatuksensa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kalajoen metsäpalojen historiallinen viitekehys
Kanadan rajut metsäpalot ovatkin tavanomaisia
Ilmastopaneelin puheenjohtajan suloisenpunaisia ajatuksia