Kanadan rajut metsäpalot ovatkin tavanomaisia

Yle uutisoi pari päivää sitten Kanadan metsäpaloista ja mainitsi niistä jo aiemmin raportoidessaan maan länsiosien ennätyshelteistä. Ainakin minulle syntyi tämän uutisoinnin seurauksena käsitys, jonka mukaan Kanadan metsäpalot olisivat poikkeuksien rajuja ja kytköksissä ilmastonmuutokseen. 

Niinpä päätin tutkia asiaa hiukan ja päädyin löydösteni seurauksena kirjoittamaan aamuisen Etelä-Afrikkaa koskevan ajatukseni lisäksi tämän - päivän toisen - blogimerkinnän. Ensin löysin nimittäin tiedon, jonka mukaan vuoden 1980 jälkeen suurimmat kanadalaiset metsäpalot ovat olleet vuosina 1989 ja 1995, jolloin tulipalot tuhosivat yli 7 000 000 hehtaaria metsää. 

Sen jälkeen vastaani tuli tilanneraportti, jonka mukaan Kanadan tämänvuotisten metsäpalojen pinta-ala vastaa melko tarkalleen viimeisen kymmenen vuoden saman ajankohdan keskiarvoa jääden hiukkasen sen alle. Tämän jälkeen jäin tuijottamaan tietokoneeni kuvaruutua suu ammollaan.

Avoimeksi kysymykseksi tässä jäi tietenkin se, minkä takia meidän suomalaisten halutaan Ylellä saavan väärän käsityksen kanadalaisista metsäpaloista. Ja sen jälkeen on tietenkin kysyttävä, että onko tämä syy - mikä se sitten onkaan - hyväksyttävä toteutettavaksi verovaroilla. 

* * *

Kun ilmastonmuutoksesta nyt taas tuli puhe, en voi olla kommentoimatta - ilmastomallien perusteella nopeimmin lämpenevän arktiksen - merijään laajuuden viimeaikaista kehitystä. Ja vähän eteläisenkin.

Tiedot löytyvät NSIDC:n ylläpitämiltä internetsivuilta, joilla olevien kuvaajien avulla voi seurata jään laajuutta päivittäin. Viimeksi heinäkuun alussa asiasta kirjoittaessani mainitsin, että pohjoinen napajää on sulanut vuodenaikaan nähden mittaushistorian pienimmäksi eli olin tuolloin "äärimmäisen kiinnostunut siitä, että olisiko teoria maapallon ilmaston nopeasta lämpenemisestä juuri nyt saamassa tukea".

Tuon kirjoitukseni jälkeen pohjoinen merijää pysyi jonkin aikaa ajankohtaan nähden mittaushistorian pienimpänä, mutta noin viikko sitten sen sulaminen hidastui selvästi, minkä seurauksena tämän hetken tilaston mukaan pohjoinen napajää on enää vuonna 1979 alkaneen historian neljänneksi pienin. Siten näyttää siltä, ettei median innokkaasti raportoima pohjoisen pallonpuoliskon kesäinen helleaalto sittenkään näy kovin voimakkaasti arktiksella. 

Tulin samalla katsoneeksi myös antarktiksen merijään laajuutta. Sieltä löytyikin yllätys, sillä sen laajuus on ajankohtaan nähden koko mittaushistorian kuudenneksi suurin. 

Tämän olisi voinut kuvitella olevan sen verran yllättävä asia, että joku media olisi halunnut siitä uutisoida, mutta en ole huomannut sellaista tehdyn. Niinpä suomalaisten valtava enemmistö on autuaan tietämätön antarktiksen merijään poikkeuksellisen suuresta laajuudesta - ja todennäköisesti kuvittelee sen olevan sulamassa nopeasti.

En oikeastaan tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. En ainakaan haluaisi kuvitella, että journalistit ovat epärehellisiä. Toisaalta vielä vähemmän tahtoisin nähdä ilmaston kehitystä tutkivien kollegoideni olevan sellaisia. 

Ehkä siksi on syytä olla syyttelemättä mitään tahoa. Todeta vain, että faktoja löytää se joka hakee. Ja itse kukin voi tehdä omat johtopäätöksensä niiden perusteella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjoinen helleaalto sulattaa myös arktista napajäätä
Titaaninen ilmastomittari
Metsien haravoimisesta Suomessa