perjantai 23. heinäkuuta 2021

Kanadan rajut metsäpalot ovatkin tavanomaisia

Yle uutisoi pari päivää sitten Kanadan metsäpaloista ja mainitsi niistä jo aiemmin raportoidessaan maan länsiosien ennätyshelteistä. Ainakin minulle syntyi tämän uutisoinnin seurauksena käsitys, jonka mukaan Kanadan metsäpalot olisivat poikkeuksien rajuja ja kytköksissä ilmastonmuutokseen. 

Niinpä päätin tutkia asiaa hiukan ja päädyin löydösteni seurauksena kirjoittamaan aamuisen Etelä-Afrikkaa koskevan ajatukseni lisäksi tämän - päivän toisen - blogimerkinnän. Ensin löysin nimittäin tiedon, jonka mukaan vuoden 1980 jälkeen suurimmat kanadalaiset metsäpalot ovat olleet vuosina 1989 ja 1995, jolloin tulipalot tuhosivat yli 7 000 000 hehtaaria metsää. 

Sen jälkeen vastaani tuli tilanneraportti, jonka mukaan Kanadan tämänvuotisten metsäpalojen pinta-ala vastaa melko tarkalleen viimeisen kymmenen vuoden saman ajankohdan keskiarvoa jääden hiukkasen sen alle. Tämän jälkeen jäin tuijottamaan tietokoneeni kuvaruutua suu ammollaan.

Avoimeksi kysymykseksi tässä jäi tietenkin se, minkä takia meidän suomalaisten halutaan Ylellä saavan väärän käsityksen kanadalaisista metsäpaloista. Ja sen jälkeen on tietenkin kysyttävä, että onko tämä syy - mikä se sitten onkaan - hyväksyttävä toteutettavaksi verovaroilla. 

* * *

Kun ilmastonmuutoksesta nyt taas tuli puhe, en voi olla kommentoimatta - ilmastomallien perusteella nopeimmin lämpenevän arktiksen - merijään laajuuden viimeaikaista kehitystä. Ja vähän eteläisenkin.

Tiedot löytyvät NSIDC:n ylläpitämiltä internetsivuilta, joilla olevien kuvaajien avulla voi seurata jään laajuutta päivittäin. Viimeksi heinäkuun alussa asiasta kirjoittaessani mainitsin, että pohjoinen napajää on sulanut vuodenaikaan nähden mittaushistorian pienimmäksi eli olin tuolloin "äärimmäisen kiinnostunut siitä, että olisiko teoria maapallon ilmaston nopeasta lämpenemisestä juuri nyt saamassa tukea".

Tuon kirjoitukseni jälkeen pohjoinen merijää pysyi jonkin aikaa ajankohtaan nähden mittaushistorian pienimpänä, mutta noin viikko sitten sen sulaminen hidastui selvästi, minkä seurauksena tämän hetken tilaston mukaan pohjoinen napajää on enää vuonna 1979 alkaneen historian neljänneksi pienin. Siten näyttää siltä, ettei median innokkaasti raportoima pohjoisen pallonpuoliskon kesäinen helleaalto sittenkään näy kovin voimakkaasti arktiksella. 

Tulin samalla katsoneeksi myös antarktiksen merijään laajuutta. Sieltä löytyikin yllätys, sillä sen laajuus on ajankohtaan nähden koko mittaushistorian kuudenneksi suurin. 

Tämän olisi voinut kuvitella olevan sen verran yllättävä asia, että joku media olisi halunnut siitä uutisoida, mutta en ole huomannut sellaista tehdyn. Niinpä suomalaisten valtava enemmistö on autuaan tietämätön antarktiksen merijään poikkeuksellisen suuresta laajuudesta - ja todennäköisesti kuvittelee sen olevan sulamassa nopeasti.

En oikeastaan tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. En ainakaan haluaisi kuvitella, että journalistit ovat epärehellisiä. Toisaalta vielä vähemmän tahtoisin nähdä ilmaston kehitystä tutkivien kollegoideni olevan sellaisia. 

Ehkä siksi on syytä olla syyttelemättä mitään tahoa. Todeta vain, että faktoja löytää se joka hakee. Ja itse kukin voi tehdä omat johtopäätöksensä niiden perusteella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjoinen helleaalto sulattaa myös arktista napajäätä
Titaaninen ilmastomittari
Metsien haravoimisesta Suomessa

5 kommenttia:

  1. Varmaankin Ylen viherkommunisti-toimittajat ovat onnistuneet saamaan tehtäväkseen kaikkien vähänkin "ilmastonmuutosta" sivuavien asioiden uutisoinnin, jonkinlaisen "monopolin" siihen!
    Kansalle tarjotaan sitten suodatettua "totuutta".

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  2. Kaikkihan on nykyään "ilmastonmuutoksen" seurausta.
    Samaan sylttyrehtaaseen lyödään korona, metsäpalot, tulvat, tekokynsien katkeilu, kaikkinainen angsti ja paskahätä.
    Kun sekaan sekoitellaan mielipiteitä tieteenä niin kyllähän se tiedostavalle hysteerikkosakille uppoaa.
    Samaan aikaan uutisoidaan kuinka mielenterveyspalvelut ruuhkautuvat juurikin näistä korkeasti koulutetuista nuorehkoista naisista.
    Jos elämä on pelkkää tiedostavaa angstia niin ei paljon tarvita kun tulee sukkaan silmäpako ja on pakko mennä terapeutille.
    Valtamedialla on tässä kuviossa suuri vastuu mutta ne tuntuvat lyövän lisää vettä kiukaalle ja nauttivat tilanteesta.

    VastaaPoista
  3. PT-mediassa juttu kuvien kanssa Saksasta. Tulvia on ollut ennenkin, jo ennen kuin ilmastonmuutoksesta mitään tiedettiin. Talojen seiniin tehty merkintöjä tulvien korkeudesta. Joskus ollut paljonkin suurempia tulvia kuin nyt.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  4. Nyt olen hieman ymmälläni. Linkki "tiedon" avaa saman sivun kuin "tilanneraportti" ja kun sitä yritän lukea niin siinä sanotaan että paloja olisi n. 30% enemmän kuin 10 viime vuoden keskiarvo vai ymmärsinkö jotain nyt aivan perusteellisen väärin?
    -Jussi-

    VastaaPoista
  5. Jotta voit muuttaa talouttasi kovan taloudellisen kokemuksen jälkeen, vakauttaa yrityksesi, aloittaa toimintasi, maksaa velat tai nämä sähkölainat, tarjota tarvikkeita myymälääsi ja lainoja lääketieteellisistä syistä sekä kaikista investoinneista tai ostoista ja paljon muuta tarpeisiin. Tarjoamme lainoja kaikille, jotka haluavat toimia jollakin edellä mainituista aloista. Luotettava ja turvallinen prosessi, jossa on luonteeltaan hyviä ihmisiä, jotka suorittavat kyseisen pankin yksityishenkilöt. Siten korko on 3% ja mahdolliset alennukset lainoille, joiden määrä on 2 000–1 000 000 euroa.
    Ota yhteyttä, jos siltä tuntuu. Olemme käytettävissä antamaan sinulle hyötyä epäilystä. Lupaan et tule katumaan.
    Yksi osoite: fotakisgrigorios@gmail.com
    Whatsapp: +79789127554

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!