Suomen sosiaalidemokraattien näkemys vuodelta 1930

"Noihin aikoihin Suomen sosiaalidemokraatit olivat tosiasiallisesti puolustusnihilistejä. Heidän asenteensa kävi selvästi ilmi siitä mietinnöstä, jonka puolueen hallitus esitti puoluekokoukselle tammikuussa 1930 ja jossa mm. lausuttiin näin:

´Sosiaalidemokratia hylkää sellaiset uskottelut, että työväenluokka aina ja kaikissa olosuhteissa olisi velvollinen puolustamaan sotilaallisesti omaa maataan... Sotalaitosta vastaan puhuu nykyään yhä voimakkaammin se seikka, että sotalaitos merkitsee vaaraa, joka uhkaa niin hyvin kansojen sisäistä vapautta kuin niiden ulkonaista rauhaa. Tämän vuoksi koko työväenluokan ja Sosialistisen Työväen-Internationaalin vaatimukset sotalaitosten supistamisesta käyvät yhä kiinteämmiksi. Yhä vähemmän kiinnitetään enää huomiota siihen ennen niin tärkeänä pidettyyn näkökohtaan, että aseistariisumisen piti tapahtua asteittain ja kaikissa maissa yhtaikaa, jotta mikään maa ei joutuisi vaaralle alttiiksi. Nyt tunnustetaan, että sotalaitosten vähentämiseen on pyrittävä kaikkialla odottamatta turvallisuustakeitakaan, ja hyväksytään myös se, että useiden, varsinkin pienten maiden sosiaalidemokraattinen työväki on omaan maahansa nähden astettunut välittömän ja täydellisen aseistariisumisen kannalle.´
 

Mietinnössä ei jätetty ottamatta huomioon sitä mahdollisuutta, ´että Suomi joutuisi venäläisten imperialismin uhriksi, mutta vaikkakaan tätä mahdollisuutta ei voida pitää kokonaan poissuljettuna... ei kuitenkaan mitään tällaista todennäköisyyttä näyttäisi olevan eikä siis kannata ylläpitää täällä kallista ja kansamme turvallisuutta ehkä vaarantavaa sotalaitosta siltä varalta, että joskus sodanvaara syntyy, joka silloin ei lienekään sotilaallisilla keinoilla torjuttavissa.´ Puolustuslaitos olisi siitä syystä korvattava ´poliisintapaisella rajavartiostolla, jonka nimestä käykin ilmi sen tehtävä; jos kerran rajalta on täytynyt perääntyä ja vihollinen jatkaa etenemistään tarkoituksessa valloittaa maa, niin rajavartioston tehtävä on loppunut´. Puoluekokous hyväksyi mietinnön pääasiallisesti kokonaan." 

* * *

Edelle kirjoittamani teksti on peräisin marsalkka Carl Gustaf Mannerheim vuonna 1951 julkaistuista muistelmista, joita olen parhaillaan lukemassa. Kopioin tekstin tähän blogiin siksi, etten ole oman - jo varsin pitkän elämäni aikana - huomannut aiemmin kuulleeni missään yhteydessä - koulussa, yliopistossa, televisiossa, lehdistössä tai edes internetissä - mitään vuoden 1930 suomalaisten sosiaalidemokraattien suhtautumisesta itsenäisen Suomen puolustamiseen. 

Siis tuolloin maan ylivoimaisesti suurimman puolueen varsin oudosta näkemyksestä maanpuolustukseen vain yhdeksän vuotta ennen kuin puna-armeija ampui Mainilan laukaukset. Ja ylitti valtakunnan rajan tunkeutuakseen Helsinkiin kahdessa viikossa.

Edelle kirjoittamani teksti kuvaa hyvin sitä, miten historiamme monia piirteitä on pidetty piilossa kansalaisilta. Se puolestaan lienee peruja pitkältä suomettumisen ajalta ja toisaalta lehdistön ja journalistien vasemmistolaistumisesta sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. 

Tästä syystä pidin tärkeänä tuoda esille sen, mitä edelle kopioin Marsalkan muistelmista. Ja samalla mahdollisuuden ilmaista suuri tyytyväisyyteni siihen, että Suomessa vallitsee nykyisin varsin suuri yksimielisyys maanpuolustuksen tärkeydestä. 

Tästä linjasta poikkeavat - esimerkiksi rajalakiin liittyvien äänestysten tai Ottawan sopimuksen hylkäämisestä käydyn prosessin perusteella - ainoastaan äärimmäinen vasemmisto, osa vihreistä sekä muutamia sosiaalidemokraatteja. Se olkoon yksin heidän häpeänsä. Ja pohjimmiltaan tannerilainen sosiaalidemokratia tämän päivän valtavirtademareiden kunnia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin valinta vahvisti äärivasemmistolaisen maailmankuvan
Äärioikeiston kapina
Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita

Vasemmiston suosikki vaati länsimaita lopettamaan Ukrainan kannustaminen sotaan

Eurooppalainen vasemmisto iloitsi kovasti silloin kun korruptiomyönteinen Luiz Inacio Lula da Silva syrjäytti Brasilian presidentinvaaleissa konservatiivisen vastaehdokkaansa Jair Bolsonaron. Jälkimmäisen synneiksi luettiin länsimaissa erityisesti seksuaalisten vähemmistöjen ja värillisten vastaiset kannanotot, mutta myös talouteen uutta tuulta puhaltamaan tarkoitetut markkinatalousmyönteiset uudistukset. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että presidentti Lula on ottanut kantaa Venäjän Ukrainaan kohdistamaan laajamittaiseen sotaan. Hänen mukaansa "Yhdysvaltojen on lopetettava sodan kannustaminen ja aloitettava puhuminen rauhasta; Euroopan unionin on aloitettava puhuminen rauhasta, jotta voimme vakuuttaa Putinin ja Zelenskyn siitä, että rauha on kaikkien etujen mukaista ja että sota on toistaiseksi mielenkiintoista vain heidän kahden kannalta".

Lula vetosi kannanotossaan myös jonkinlaiseen teoriaan, josta hän väitti keskustelleensa Ranskan Emanuel Macronin, Kiinan Xi Jinpingin ja Saksan Olaf Scholzin kanssa. Sen mukaan "on tarpeen perustaa sellainen valtioryhmä, joka haluaa löytää tavan saada aikaiseksi rauha".

Nähtäväksi jää, kuinka Lulan kannanotto otetaan vastaan Euroopassa. Ilahtuvatko saksalaiset ja ranskalaiset johtomiestensä mainitsemisesta tämän asian yhteydessä? Entä kuinka asia otetaan vastaan Suomen kaltaisissa Venäjän rajavaltiossa, jotka ovat vetäneen kovaa linjaa suhteessa Putinin aggressiiviseen Venäjään? 

Odotan myös uteliaana sitä, riemuitsevatko suomalaiset vasemmistopoliitikot ja maan toimittajakunta brasilialaissuosikkinsa suusta kuullusta rauhanehdotuksesta. Vai toimittavatko julkisuuteen kriittisiä kannanottoja hänen ulkopoliittisista puheistaan?

Selvää kai kuitenkin on, että niin Suomessa kuin koko EU:ssakin kansa näkee Ukrainan taistelevan oman itsenäisyytensä lisäksi myös maailmanrauhan puolesta, eikä rauhaa voi siksi tulla ilman, että venäläiset sotilasosastot sijoitetaan Ukrainan laillisten rajojen ulkopuolelle. Näin siksi, että jos Putinin aggressio johtaisi menestykseen - edes vähäiseen - voisi se yllyttää häntä tai hänen seuraajiaan ryhtymään samankaltaiseen aggressiiviseen seikkailuun myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Vasemmiston blokkiutumispyrkimykseen ei pidä suostua
Sademetsätuhon syyt
Akanoita

Valkoisia idiootteja

Käytettävissä olevien tietojen mukaan Venäjä on aloittanut suurhyökkäyksen Ukrainassa ja saavuttanut jonkin verran menestystä. Nähtäväksi siis jää, onko nyt syntymässä tilanne, jossa Ukrainan puolustusta ajetaan - painitermein - jälleen siltaan. 

Viime aikojen tilanne on luonnollisesti seurausta Venäjän ponnisteluista, mutta myös länsimaiden haparoinnista Ukrainan tukemisessa. Jos maalle olisi alusta asti toimitettu sellaista aseistusta, jota ollaan nyt lähettämässä tai suunnittelemassa toimitettavaksi, ei sen siltaan joutumista tarvitsisi pohdiskella tällä hetkellä. 

Juuri tässä näemme diktatuurin voiman ja demokratian heikkouden. Ensin mainittu pystyy toimimaan nopeasti ja määrätietoisesti johtajansa käskystä. Jälkimmäinen puolestaan joutuu hakemaan poliittista konsensusta erimielisten puolueiden kesken sekä varmistamaan hajanaisen kansansa luottamuksen. 

Käykö siis niin, että Venäjä saa lopulta tahtomansa ja Ukraina lakkaa olemasta valtiona?

Vastaus on mitä todennäköisemmin "ei". Tämä johtuu siitä, että ihmisten ahneuteen perustuva markkinatalous on diktatuurin rajoittamaan järjestelmään nähden teknologisesti ylivoimainen, minkä seurauksena se pystyy lopulta voittamaan myös nyt käynnissä olevan sodan. 

Valitettavasti Putinin armeijan kukistuminen Ukrainassa vaatii aikaa ja uhrauksia hyökkäyksen kohteeksi joutuneelta kansalta - sekä myös itäisen diktatuurin alistamilta Venäjän kansalaisilta. Mutta lopputulos on selvä, kunhan länsimaiden yleinen mielipide säilyy Ukrainan tukena. 

Meille suomalaisille kyse on myös itseemme kohdistuvan uhan torjumisesta. Jos Venäjä saisi väkivaltaa käyttäen lopulta siirrellyksi rajojaan Euroopan sisällä, tarjoaisi se sille vaarallisen ennakkotapauksen. Ja toistuisi ennemmin tai myöhemmin - ehkäpä myös Suomen kohdalla.

Ja siksi on meidän suomalaisten etu, että pidämme omalta osaltamme huolta suurten länsimaiden pysymisestä ruodussa. Ja samalla näytämme itse esimerkkiä surkeasta taloudellisesta tilanteestamme huolimatta. 

Samalla voimme nauraa niiden ihmisten typeryydelle, joita on näkynyt valkoisiin pukeutuneena joissakin vaalitilaisuuksissa ajamassa Venäjän tavoitteita. Heillä on turvanaan vain kaukalonsa kaatavaan sikaan vertautuva järki sekä länsimaisen sananvapauden tarjoama vapaus demonstroida omaa typeryyttään. Idiootteja!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikka on mahdollisuuksien taidetta myös Venäjän ja Ukrainan sodassa

Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
YK:n turvallisuusneuvoston arvoton näytelmä