sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Sademetsätuhon syyt

Aamun lehti päivitteli Amazonian sademetsien tuhoutumisella. Jutun mukaan "yhden sademetsähehtaarin polttamisesta vapautuu saman verran hiilidioksidia kuin 250 suomalaisen vuoden autoiluista tai 250 000 kasvihuonetomaattikilon tuottamisesta".

Kun huomioidaan, että Amazonian sademetsistä katoaa joka vuosi vähintään Pirkanmaan kokoinen alue ymmärtää, ettei kyse ole pikkuasiasta maailman hiilinielujen kannalta. Siksi oli hienoa, että lehti tarjosi meille aineksia sen pohtimiseen, mistä ongelma johtuu ja mitä sille voisi tehdä.

Jutun mukaan suurin syyllinen sademetsien katoamiseen on ihmisten lihansyönti. Näin siksi, että hävitettävästä sademetsästä noin 80 prosenttia raivataan laitumeksi.

Toki Brasiliassa on myös metsänhakkuita. Niistä suuri osa on laittomia - monesti meilläkin jatkuvan kasvatuksen nimellä uutta tuloaan tekeviä arvokkaimpien puiden poimintahakkuita - eikä hakattuja metsiä kunnosteta uudelleen kasvukuntoon kuten Suomessa.

Jutussa todettiin myös metsäkadon todellinen syy: nykyisin sademetsien ylläpito ei mahdollista ihmisten elämää. Eli paikallinen väestö ei saa siitä rahaa - toisin kuin maataloudesta.

Tämän muuttamiseksi toimittaja suositteli, ettei suomalainen kuluttaja ostaisi brasilialaista naudanlihaa eikä edes kanaa, jonka rehu on tuotettu siellä. Niiden sijaan kannattaisi käyttää brasilialaisia tuotteita, joita voidaan tuottaa sademetsien siimeksessä.

Alussa linkittämässäni jutussa kerrottiin, että sademetsistä huolissaan olevat voisivat alkaa maksaa niiden pystyssä pitämisestä hiiliveroa. Näin metsästä syntyisi paikalliselle omistajalleen arvo - olettaen etteivät rahat päädy korruption ammottavaan kitaan.

Lisäksi jutun lopussa arvellaan, että "loppujen lopuksi sademetsien suojelu on silkkaa politiikkaa: lakeja, asetuksia sekä ennen kaikkea niiden valvontaa ja rangaistusten jakamista". Lisäksi koko tarinan viimeinen virke kuuluu, että "oikeastaan vaikein kysymys onkin, miten sillä voi tienata, että on kaatamatta puun".

* * *

Suomessa metsäpuiden yhteenlaskettu tilavuus - hiilivarasto - on kasvanut jatkuvasti jo kymmeniä vuosia. Siihen on syynä se, että meillä omistaja saa metsistään puuta myymällä rahaa. Ja hänet on velvoitettu hakkuiden jälkeen saattamaan metsänsä uuteen kasvuun.

Omistajan kannalta tulevien puukauppojen tili on tehnyt myös metsien kasvua ja tukkipuun osuutta lisäävästä metsänhoidosta kannattavaa - etenkin kun sitä on osittain tuettu julkisista varoista. Ilman metsien hakkuiden jälkeistä uudistamista ja metsänhoitoa kasvaisivat metsämme aivan oleellisesti vähemmän kuin nykyisin - näin vaikka metsiä ei olisikaan raivattu pelloiksi paremman taloudellisen tuoton toivossa.

Järkevän metsäpolitiikan ja metsänkäytön ansiosta Suomen metsien sisältämä hiilivarasto on kasvanut jo vuosikymmeniä, vaikka samalla puiden varassa on syntynyt maailmanluokan metsäteollisuus. Ei siis voi kylliksi alleviivata metsien omistajalleen antaman arvon merkitystä metsien hiilivarastoille meillä ja muualla - ja ihmetellä aamun lehden loppukaneettia puiden kaatamatta jättämisestä.

Kirjoitin tämän tekstin siksi, että myös meillä Suomessa on päätään nostanut ja asiaa ymmärtämättömien poliitikkojen ja kansalaisten suosiota saanut metsien talouskäytön vaikeuttaminen tai palaaminen jatkuvaan kasvatukseen. Sellaisen politiikan loogisia seurauksia voimme ihailla tämän aamun sademetsäjutusta: ellei metsällä ole arvoa omistajalleen, ei siitä pidetä myöskään huolta.

Samalla on todettava aamun lehdessä mainitusta hiilinielukorvauksesta, että sen jatkuvuuden edellytyksenä on irtorahan löytyminen ja poliittinen suuntaaminen kyseiseen tarkoitukseen, kun taas metsien vastuullisesta talouskäytöstä hiilinielujen säilyttämiseen tarvittavat varat syntyvät normaalin liiketoiminnan tuloksena. Arvoisa lukijani voinee itse päätellä, kumpi vaihtoehto tarjoaa pysyvämmän ratkaisun hiilinielujen kasvattamiselle tässä poliittisten muotivirtausten maailmassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Akanoita
Miksi enää ei ole varaa piikoihin?

8 kommenttia:

  1. Näin on! Analogisista syistä markkinatalous on ylivertainen taloussysteemi, koska se hyödyntää ihmisten luontaista ahkeruutta, tai ydinperhe on edullisinta sosiaaliturvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. " tai ydinperhe on edullisinta sosiaaliturvaa."

      Mm. feminismiä julistavat viherkommunistit ja erityisesti niiden alaosasto Seta Suomessa pyrkii tuhoamaan ydinperheen soveltamalla aikoinaan Frankfurtin yliopiston kommunistisosiologien, neuvostobolsevikkien toimeksiannosta kehittämiä moraalinmädätys-oppeja:

      "Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon",
      http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  2. Trooppisten sekametsien yhteinen ongelma on huono kaupallisten tuotteiden tuotos ja tuotto. Kaupallisesti halutun puun kasvu trooppisissa luonnonmetsissä on yleisesti alle yhden kuutiometrin luokkaa vuodessa poimintahakkuun jälkeen eli aivan onneton vaikkapa meidän metsiin nähden. Hoidetuissa hieman parempi, mutta jos lajien kirjo halutaan pitää niin ei päästä kovinkaan suuriin hehtaarituottoihin.

    Niin sanottujen ei-puupohjaisten (NTFP) tuotteiden rahallinen arvo on yleensä varsin pieni osa puusta saatavaan nähden.

    Muusta käytöstä, turismi ym., tuleva tuotto on asia erikseen, mutta ei voida olettaa että sadat miljoonat metsähehtaarit maapallolla olisivat kaikki kansainvälisessä luontoretkeilybisneksessä.

    Trooppisten luonnonmetsien hoito kaupallisesti kannattavasti ja ekologisesti kestävästi on hankala yhtälö. Tähän uskon ratkaisun löytyvän hyvin suunnitellusta täysin suojeltujen metsiköiden ja eri suojeluintensiteetillä hoidetuiden metsiköiden mosaiikista. Ei vain toistaiseksi kolmannen maailman maissa näytä oikein kiinnostavan vaan länsimaista rahaa pitäisi aina upottaa joka paikkaan kun on itse ensin sössitty hommat hakkaamalla metsät pilalle.

    VastaaPoista
  3. Eräs lukemisen arvoinen artikkeli ja siihen liittyvä kirja suuresta ilmastohuijauksesta:

    "Rockefeller – En klimatsmart historia": https://bakomkulissernabiz.wordpress.com/2019/06/14/rockefeller-en-klimatsmart-historia/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  4. Syytä muistaa, että sademetsä on hiilivarasto, ei hiilinielu. Kaikki mikä kasvaa, myös lahoaa ja vapauttaa hiilen uudestaan. Humusta ei muodostu, miksvarten kaadettu sademetsä uusiutuu huonosti.

    VastaaPoista
  5. Maapallon ainoa merkittävä lyhytaikainen hiilinielu on vesi, johon on sitoutunut yli 99 % hiilidioksidista. Luku on helppo laskea hiilidioksidin tunnetun liukenevuuden ja valtamerten tilavuuden perusteella. Hiilidioksidi liukenee nopeasti veteen (kokeile SodaStreamia) ja sen liukenevuus on verrannollinen ilmassa olevan hiilidioksidin osapaineeseen ja kääntäen verrannollinen veden lämpötilaan (Henryn laki). Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus määräytyy tämän kahden tekijän tasapainon mukaan, jonka määräävä muuttuja on veden lämpötila.
    Veteen liuennut hiili on puolestaan vain muutama promillen kymmenys kalkkikiveen sitoutuneesta hiilestä. Sinne se on joutunut yhteyttävien kasvien kolmen miljardin vuoden työn ja valtamerissä olevan kalsiumin tuloksena. Siinä on se varsinainen hiilinielu.
    Kun vihreät lehtikasvit ilmestyivät 350 miljoonaa vuotta sitten, ilmassa oli jäljellä enää pari promillea hiilidioksidia, jolla ne pärjäsivät hyvin. Tänä päivänä ne kituuttavat 0,4 promillella.
    Ilmastodogma on valhe, joka on niin valtava, että kukaan ei osaa kuvitella kenenkään vääristävän totuutta niin törkeästi. Ihmisten orjuuttaminen kusettamalla niitä on historiallinen vakio, samoin taito valjastaa siihen hallintokoneiston.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kun perehdymme [ilmastohuijauksen] kieltäjätermin historiaan, huomaamme ilmaston katastrofaalisen lämpenemisen kieltäjien – vapaiden, kriittisten ja tervejärkisten kansalaisten – olevan entistä paremmassa seurassa. Oxford English Dictionaryn mukaan denier-sana otettiin käyttöön vuonna 1475 ja sillä tarkoitettiin henkilöä, joka hylkäsi uskonnon ja joka ei hyväksynyt kirkon oppia. Yli 500 vuotta myöhemmin juuri mikään ei ole muuttunut. Kieltäjät, jotka ovat hylänneet ilmastouskonnon eivätkä hyväksy IPCC-kirkon oppeja, ovat kasvavana joukkona keskuudessamme." - http://ilmastorealismia.blogspot.com/2016/01/on-hienoa-olla-ilmaston.html

      Ks. myös "Ks. myös ""TAKING THE RED PILL" THE REAL MATRIX, PART 1", https://www.newswithviews.com/Yates/steven.htm
      Suomeksi käännettynä: http://www.magneettimedia.com/todellinen-matrix-osa-1/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!