SDP:n kateudesta ja vastakkainasettelusta ponnistava retoriikka myrkyttää yhteiskunnallisen ilmapiirin

Petteri Orpon (kok) hallitus teki eilen tasapainoisen esityksen valtion Suomen talouskasvun kiihdyttämiseksi ja budjetin tasapainottamiseksi. Ylen jutun ingressin mukaan "hallitus keventää kehyskaudella työn verotusta ja yhteisöveroa. Kehitysapuun ja kuntien valtionosuuksiin puolestaan tehdään leikkauksia. Myös ministereiden palkkoja pienennetään."

Veronmaksajien keskusliiton Teemu Lahtinen piti tehtyjä veroratkaisujen kokonaisuutta pääosin onnistuneena, mutta tutkijat Roope Uusitalo ja Tuomas Matikka olivat skeptisiä sen suhteen, että ne johtaisivat talouskasvuun tai että niiden dynaamisen vaikutukset kompensoisivat vähentyneet verotulot kokonaisuudessaan.

MTV3:n kommentaattori puolestaan oli vitsikkäällä päällä otsikoidessaan, että "Orpon hallitus testaa, valuuko raha sonnan tavoin alaspäin". Tällä hän viittasi yhteisöveron laskemiseen, jonka toivotaan johtavan yritysten tuotekehityksen, investointien ja myös työntekijöiden palkkaamisen lisääntymiseen. 

Omalta osaltani toivon, että nyt tehdyt ratkaisut saavat lopultakin Suomen talouden piristymään ja sitä kautta johtavat pitkällä aikavälillä parempaan tulevaisuuteen. Avaimet tässä asiassa ovat nyt talouselämän toimijoilla. Siis yritysten omistajilla, tuotekehittäjillä, kauppamiehillä ja työntekijöillä.

Porkkanaksi heille kaikille on nyt asetettu verotuksen aleneminen eli omaan käyttöön jäävän tulojen osan kasvattaminen. Mutta samalla on selvää, että uudistus jää kalliiksi väliaikaisratkaisuksi, ellei sillä ole toivottuja seurauksia - ja siksi olisi hyvä, jos nyt avautuneisiin mahdollisuuksiin tartuttaisiin positiivisellä mielellä. 

Tässä suhteessa poliittinen vihervasemmisto ja ammattiyhdistysliike näyttivät erityisen huonoa esimerkkiä jatkamalla jo tutuksi tullutta hallituksen arvosteluaan. Niiden parissa ei nähdä - tai haluta nähdä - nähdä dynaamisia vaikutuksia, vaan hallituksen päätökset katsotaan puhtaaksi nollasummapeliksi, jossa yksi osapuoli - rikkaat, isotuloiset ja työnantajat - saavat ja toinen - työntekijät, köyhät, työttömät ja ay-liike - menettävät. 

Tässä ei tietenkään ole mitään uutta, mutta olen jotenkin pettynyt erityisesti SDP:n viime vuosina kiihtyneeseen yhteiskunnallista ilmapiiriä myrkyttävään retoriikkaan, joka on - myös tässä yhteydessä - painottunut entistä enemmän kateuden ja yhteiskunnallisen vastakkainasettelun lietsomiseen sen sijaan, että puolueen piiristä tuettaisiin suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuutta. Aika kauas on edetty tannerilaisesta työväenliikkeestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus karsii byrokratian kukkasia
Pieniä asioita ja moraalitonta ahneutta
Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista

Li Andersson nettoveronmaksajien kukkarolla

Ministeri Li Andersson (vas) haluaisi säätää Suomeen uuden veron. Hän kutsuu sitä miljonääriveroksi, jonka suuruudeksi tulisi 0,5 prosenttia omaisuuden arvoksi. 

Tämä olisi suuri muutos suomalaisessa järjestelmässä. Veroja ei maksettaisi tuloista eikä kulutuksesta vaan yksinkertaisesti varallisuudesta. Ja siitäkin vain, mikäli se ylittäisi maagisen miljoonan euron rajan. 

Andersson perusteli näkemystään veromyönteisten ihmisten tapaan verovaroin maksettavilla koulutus-, sosiaali- ja terveydenhuoltomenoilla. Ja varallisuuserojen kasvulla.

Jälkimmäisestä on ensin todettava, että suomalaisten varallisuus on käytännössä asuntojen omistamista. Ja asuntojen hinnat ovat nousseet viime vuosina nopeasti pääkaupunkiseudulla, mutta paljon hitaammin maan muissa osissa. 

Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, ettei miljoonan euron arvoinen asunto ole Helsingin keskustassa tavattoman harvinainen. Ja sellaisen on voinut myös periä, vaikka ei isotuloinen olisikaan.

Mutta sitten tuohon ensimmäiseen eli omaisuusveron perustelemiseen varojen käytöllä. Onhan selvää, ettei juuri kukaan vastusta verojen keräämistä Anderssonin mainitsemiin kohteisiin. 

On kuitenkin syytä huomata, että valtion varojen ehtyessä olisi lisäverojen vaihtoehtona menoista tinkiminen. Kannatusta kansan piiristä saisivat ainakin tinkiminen kehitysavusta, maahanmuuton kustannuksista, puoluetuista mukaan lukien ministereiden ennennäkemätön avustajakaarti, Itä- ja Etelä-Euroopan EU-maiden tukemiseen käytetyistä rahoista tai erilaisista julkisen hallinnon kehittämiskuluista.

Niinpä Anderssonin ja hänen puolueensa ehdotus onkin herättänyt kommentteja. Demariministeri Tytti Tuppurainen toki halusi aatteensa mukaisesti kaikki ihmisten varat verotettavaksi ja kannatti Anderssonin ehdotusta tölväisten samalla käytännössä suurimman osan suomalaisista tuloveroista jo nyt maksavia ehdottamalla hyvätuloisten ihmisten omaisuuden realisointia.

Onneksi myös vähemmän idioottimaisia kommentteja kuultiin. Veronmaksajien Teemu Lahtinen totesi, että "ei ole vastuullista sanoa, että nyt pitäisi säästäväisyydestä luopua ja alkaa realisoimaan omaisuutta. Juuri päinvastainen olisi tärkeää, että meillä olisi säästäväisyyttä ja sitä kannustetaan. Sillä tavalla me saadaan tähän maahan pääomia ja myös kriisinsietoa kansalaisten tasolla."

Kokoomuksen Pia Kauma puolestaan ehdotti ihmisten omaisuuteen kajoamisen sijaan ammattiyhdistysliikkeen osinkojen verotusta. Hän totesi myös, että hyvinvointialueiden rahoitusvaje on hallituksen oma virhe, joka oli tiedossa jo uudistusta tehdessä. Ja viittasi kannustusloukkuihin ehdottamalla, että hallitus keskittyisi tekemään uudistuksia, joilla kaikki työkykyiset ja työhaluiset saataisiin töihin. 

Kaiken kaikkiaan Anderssonin ehdotus on tyypillistä vasemmistolaista propagandaa, jonka läpimeno johtaisi rikkaimpien ihmisten varallisuuden siirtymiseen pois Suomesta, mutta rasittaisi omaisuuttaan vastuullisesti hoitavien ihmisten taloutta. Samalla se olisi askel suomalaisen taloudellisen yritteliäisyyden jäädyttämiseksi ja sitä kautta taloutemme heikentämiseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmalla laidalla
Li Andersson yllättyi
Vihervasemmisto ja maaseudun kurittaminen