Tiedelehti ohjeisti rotujen huomioimisesta

Yhdysvallat on maailman johtava suurvalta. Mutta samalla sisäisesti hajallaan trumpilaisten konservatiivien ja arvoliberaalien demokraattien vastakkainasettelun takia. 

Tämä asetelma on toki heijastunut myös muualle maailmaan, myös tiedeyhteisöön. Siitä esimerkkinä oli eilisen brittiläisen Nature-lehden kirjoitus, jossa ohjeistettiin ihmisiin liittyvää tutkimusta tekeviä käyttäytymään arvoliberaalisti.

Kirjoitus alkoi toteamuksella "kuten aiemmat pääkirjoitukset ovat tunnustaneet, Nature on osaltaan vaikuttanut rasismiin - ja on nyt luvannut osallistua sen torjumiseen yhdessä tutkimusyhteisön kollegoidensa kanssa". Sen jälkeen lehti kertoi uusista ohjeistuksistaan tutkimusraporttien kirjoittajille. 

Ohjeistuksen mukaan "tämä on osa jatkuvia päivityksiämme ohjeistuksessa, jossa pyydämme kirjoittajia kuvaamaan, miten demografiset ominaisuudet, mukaan lukien sukupuoli, otetaan huomioon tutkimusten suunnittelussa - ja laajemmin harkitsemaan tutkimuksen mahdollisuutta aiheuttaa haittaa". 

Myöhemmin kerrotaan myös tarkemmin, että lehti odottaa tutkimusraporttien kirjoittajilta kolmea asiaa. "Ensinnäkin, määritä käytetyt kategoriat ja selitä, miksi tällainen luokittelu on tarpeen. Toiseksi selitä käytetyt menetelmät ihmisten kuvailemiseksi tällä tavalla - esimerkiksi ilmoittivatko tutkimuksen osallistujat itsestään vai tulivatko tiedot väestönlaskennasta, sosiaalisesta mediasta tai hallinnollisista tiedoista? Kolmanneksi haluamme, että kirjoittajat kuvaavat, miten he hallitsivat sekoittavat muuttujat, kuten sosioekonomisen aseman". 

Nämä pyynnöt lisätään tutkimusraporttien kirjoittajille annettavaan ohjeistukseen siten, että ne tulevat ilmaistuksi jo käsikirjoituksen lähettämisvaiheessa. Ja loppukaneetissa selitetään vielä, että "niiden tarkoituksena on... estää tutkimusta tahattomasti ylläpitämästä haittaa ja välttää luomasta enemmän negatiivisia kokemuksia ihmisille, joille rasismi on päivittäinen todellisuus". 

Nähtäväksi jää, millä tavalla edellä kuvaamani ohjeistus vaikuttaa Nature-lehden sisältöön. Vaikka se käyttää varsin arvoliberaalia ja vahvaa kieltä, todetaan kirjoituksessa myös, että "rotuun tai etnisyyteen liittyvien tutkimusten tekemiselle on monta tärkeää syytä". 

Sellaisiksi se mainitsee sen, että "värillisiin ihmisiin kohdistuu syrjintää koulutuksessa, työpaikoilla ja muualla. Nämä tilanteet tarvitsevat tutkimusta, jotta ongelmat voidaan paremmin ymmärtää ja ratkaisuja löytää." Minulle jäi kirjoituksesta kuitenkin epäselväksi, tarkoittiko Nature myös sitä, että olisi tärkeää selvittää poikkeavatko jotkut ihmisryhmät muista etnisyyksistä sellaisilla tavoilla, jotka vaikuttavat positiivisesti tai negatiivisesti heidän kykyynsä toimia monietnisessä yhteiskunnassa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittisesti korrektit Nigerian jorubalaiset ja Italian toskanalaiset
Kouluongelmien taustalla ovat juurisyyt, joita kukaan ei uskalla edes mainita
Pituustutkimus osoitti, etteivät kaikki ihmiset ole samanlaisia

Tieteen kehitys on hidastumassa

Länsimainen hyvinvointi perustuu ennen kaikkea tieteeseen perustuvaan teknistaloudelliseen osaamiseen. Ilman sitä nykyisen kaltainen tietoyhteiskunta ei olisi mahdollinen, vaan eläisimme edelleen pääosin maatalouden varassa. 

Tieteen kehitys on jo satojen vuosien ajan nopeutunut, ja sen myötä yhteiskunta muuttunut kiihtyvällä tahdilla. Ja me ihmiset olemme oppineet pitämään asiaa itsestäänselvyytenä ja odotamme siksi lastemme saavan elää elämänsä yhä kehittyneemmässä ja rauhallisemmassa maailmassa, jossa elintaso nousee, erilaiset tekoälysovellukset helpottavat elämää, nykyisin tappavat sairaudet voidaan hoitaa, ihmisten elinkaari pitenee ja ympäristönkin tila kohentuu ainakin länsimaissa. 

Siksi oli mielenkiintoista lukea tutkimuksesta, joka loi synkkiä pilviä edellä kuvaamani kehitysoptimistisen näkemyksen ylle. Sen mukaan viime vuosikymmenien aikana uuden tieteellisen ja teknisen tietämyksen määrän kertyminen on nopeutunut, mutta se ei enää ole johtanut samanlaisiin suuriin edistysaskeliin kuin aiemmin. Itse asiassa monet seikat viittaavat pikemminkin tieteellisteknisen edistyksen hidastumiseen. 

Tutkijat nimittäin analysoivat 45 miljoonan tieteellisen julkaisun ja 3,9 miljoonan patentin merkitystä ja vaikutusta. Sen seurauksena he havaitsivat, että uusien tieteen suuntaa muuttavien havaintojen määrä oli romahtamassa. Eli tiede on alkanut tuottaa yhä enemmän aiempia näkemyksiä tarkentavia havaintoja, mutta vähemmän sellaisia, joiden seurauksena käsityksemme tutkituista asioista olisivat muuttuneet oleellisesti. 

Tutkijoiden mukaan heidän havaintonsa tarkoittaa oleellista muutosta tieteen ja teknologian luonteessa. Mikäli he ovat oikeassa, on odotettavissa myös maailmanlaajuisen tieteeseen perustuvan tieteellisteknologisen kehityksen hidastuminen. 

Se puolestaan tulee ajan myötä näkymään monella tavalla taloudellisen kasvun varaan rakennetun maailmantalouden yskimisenä ja sitä kautta ihmisten elinolosuhteiden muuttumisena. Ja sitä kautta arvaamattomana tulevaisuutena, joka saattaa pahimmillaan osoittautua varsin kaoottiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Millä perusteilla luonnontieteelliset tutkimukset vanhenevat?
Tiede on hyödyllisin instituutiomme
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?

Afrikkalainen harakka tieteen katolla

Kehitysapu tai - kuten nykyisen orwellilaisen kielenkäytön mukaan sanotaan - kehitysyhteistyö on hyvää tarkoittavaa toimintaa, jossa lopputuloksena tahtoo kerta toisensa jälkeen olla joutuminen ojasta allikkoon. Hyvin tunnettuna esimerkkinä olkoot ns. gepardihattuhallitsijat, jotka kerta toisensa jälkeen vaurastuvat köyhien maidensa asukkaiden kustannuksella, vaikka näiden elintasoa pyritään kohottamaan pelkästään Suomen osalta yli 1 000 miljoonalla eurolla vuodessa. Maailmanlaajuisesti tähän gepardihattujen tukemiseen käytetään vuosittain noin 150 000 miljoonaa euroa.

Tavallisen kansan parissa varsinaista kehitysapua heikommin tunnetuksi on jäänyt tieteellisen kirjallisuuden rahoituksessa kehitysmaiden tukemiseksi tapahtumassa oleva muutos. Aiemminhan tutkimusraportteja julkaisevia lehtiä rahoittivat pääsääntöisesti niiden tilaajat, kuten muitakin lehtiä. Nyt ollaan kuitenkin siirtymässä järjestelmään, jossa tieteellisen analyysin tehnyt tutkija maksaa siitä, että lehti suostuu julkaisemaan hänen raporttinsa. 

Tämän muutoksen yksi tärkeä perustelu oli heti alusta alken se, että näin myös kehitysmaiden tutkijat voisivat seurata mitä maailman tieteessä tapahtuu. Tosin on se ollut mahdollista aiemminkin, koska tutkijat ovat jakaneet raporttejaan toisilleen pyynnöstä ja joskus pyytämättäkin iät ja ajat.

Tämän muutoksen seurauksena tiedesarjoille on tullut julkaisumaksuja eli hinnastoja, jotka vaihtelevat noin tuhannesta eurosta useisiin tuhansiin. Kysymys kuuluu, että tuliko maailma ja erityisesti kehitysmaiden tutkimus näin pelastetuksi.

Yksi vastaus saatiin Science-lehdestä, jossa etiopialainen tutkija valitti, ettei hän pysty julkaisemaan tutkimusraporttejaan, koska hänen hallituksensa ei halua maksaa sivumaksuja. Toki monet tiedesarjat tarjoavat kehitysmaille apuaan ja jättävät ottamatta köyhimpien maiden tutkijoilta sivumaksuja, mutta tämä ei koske kaikkia julkaisusarjoja ja erivapauden hakeminen on etiopialaistutkijan mukaan muutenkin usein hankalaa ja sen saaminen epävarmaa. 

Näin maailman tutkijayhteisö on tehnyt järjestelmiinsä suuren muutoksen, jonka seurauksena kehitysmaalaiset voivat kyllä helposti lukea muiden tekemistä tutkimuksista, mutta heillä ei ole varaa julkaista omiaan. Omalta osaltani näin tämän lopputuloksen jo silloin kun ensimmäisiä kertoja kuulin vaatimuksia tästä muutoksesta. Sen sijaan en tiedä, mahtoivatko järjestelmää vaativat maailmanparantajat ymmärtää asiaa. 

Sehän on kuin harakan ongelma tervakatolla. Jos julkaiseminen maksaa ja on liiketoimintaa, niin sillä on hinta. Suljetussa järjestelmässä - jollainen tiedeyhteisökin pitkälti on - tämä hinta on maksettava tavalla tai toisella. 

Eli jos saat julkaistua työsi ilmaiseksi, joudut löytämään rahat muiden tekemien tutkimusraporttien lukemiseen. Tai jos saat lukea muiden tekemät raportit ilmaiseksi, joudut maksamaan omiesi julkaisemisesta. 

Perusongelma ei kuitenkaan muutu: jos yhteiskunnan rahat menevät gepardihatun taskuun, ei niitä riitä tieteelliseen kirjallisuuteen. Ja ratkaisu olisi yksinkertainen, mutta ilmeisen mahdoton: jos gepardihattuja ei olisi tai heidän päällimmäinen intressinsä ei olisi kartuttaa omaa sveitsiläistä pankkitiliään, ei afrikkalaisella tutkijallakaan olisi puutetta tieteellisten raporttien lukemisesta eikä niiden julkaisemisesta.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kun uusi järjestelmä kasvaa muutamien vuosien kuluessa kattavaksi, saa myös tavallinen koko lystin maksava länsimainen veronmaksaja lukea uusista tieteellisistä löydöksistä suoraan niistä kertovista tutkimusraporteista. Toivon mukaan tieteellinen tieto leviää tämän seurauksena entistä paremmin ja tekee maailmasta edes hiukan paremman paikan elää.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Millä perusteilla luonnontieteelliset tutkimukset vanhenevat?
Tiede kustannustalojen uhrina
Tiede on uhka valheelliselle maailmankuvalle

Tiede kustannustalojen uhrina

Helsingin Sanomat julkaisi uutisen, jonka mukaan suomalaisten tutkijoiden pääsy kansainvälisiin tiedelehtiin on uhattuna. Syynä siihen on se, etteivät FinELib-nimisen yliopistoja edustavan konsortion neuvottelut tutkimusraporttien luku- ja julkaisuoikeuksista ole johtaneet tuloksiin.

Yksittäisen tutkijan kannalta tilanne on hankala. Ensinnäkin hänen olisi kyettävä seuraamaan tieteen kehitystä lukemalla kollegoidensa tutkimusten tuloksia monenlaisista niitä julkaisevista tiedelehdistä. Toiseksi hänen tulisi tehdä itse tutkimuksia, joissa ratkaisee aiemmin tunnettuja asioita - ja julkaisemaan ne samanlaisissa tiedejulkaisuissa.

Lisäksi tieteelliseen julkaisemiseen liittyy se, että tiedelehtiin lähetetyt tutkimusraportit saatetaan ennen julkaistavaksi hyväksymistä kahdelle tai useammalla saman alan tutkijalle, jotka tarkastavat niiden teknisen toteutuksen. Eli sen, että tutkimuksessa käytetyt menetelmät mahdollistavat saavutetut tulokset - ja että jälkimmäiset oikeuttavat työssä tehdyt johtopäätökset.

Lisäksi tässä vertaisarvioinnissa arvioidaan tutkimustulosten uutuusarvo ja merkitys tieteen kehityksen kannalta. Sen pohjalta myös lehtien toimituskunnat tekevät saman. Vaatimukset tutkimusnäytön vahvuudesta ja tulosten merkityksestä ovat tietenkin sitä kovemmat, mitä arvostetummasta julkaisusarjasta on kyse.

Koska tutkijaa arvioidaan urallaan pitkälti tutkimustensa määrän, laadun ja merkityksen perusteella, eivät niiden julkaisufoorumit ole yhdentekeviä. Onhan pelkästään julkaisusarjoja tarkastelemalla helppo luoda kuva kunkin tutkijan työn laadukkuudesta ja merkityksestä vaikka arvioitsijalla ei olisikaan syvällistä ymmärrystä niiden sisällöstä.

Viime vuosina on lisäksi siirrytty ns. avoimeen julkaisemiseen, jossa tutkija tai hänen taustayhteisönsä maksaa itse julkaisemisen kulut ja saa vastineeksi tutkimuksensa kaikkien avoimesti luettavaksi. Tästä aiheutuvat maksut vaihtelevat tiedelehdestä riippuen vajaasta tuhannesta eurosta useisiin tuhansiin. Samalla katoaa tältä osin lehtien tilausmaksujen oikeutus kyseisen artikkelin osalta.

FinELib on pyrkinyt tekemään sopimuksen, jossa se yhtenä pakettina kuittaisi suomalaisilta tutkijoita sekä artikkeleiden avoimen julkaisemisen että lehtien jäljellejääneet tilausmaksut. Tällainen sopimus on jo syntynyt Springer Naturen kanssa, mutta muiden tiedekustantajien kanssa on takkuillut.

Ongelmana tässä tilanteessa on se, että aiemmin tieteellisten seurojen tai muuten itse tieteestä kiinnostuneiden toimijoiden julkaisemat lehdet ovat yksi toisensa jälkeen ajautuneet ammattimaisten kustantajien omistukseen. Näin tieteenteosta on tullut puhdasta bisnestä, jonka liikevoitot ovat huumekaupan luokkaa - noin 30% liikevaihdosta jo puoli vuosikymmentä sitten ja nykyisin todennäköisesti vielä paljon korkeampia.

Käytännössä tämä on mahdollistanut julkaisemisen ja kustantamisen välinen intressien epätasapaino. Tutkijoilla on vahva tahto saada työnsä julkaistuksi tietyissä julkaisusarjoissa menestyäkseen omalla urallaan. Vastaavasti vahvasti keskittyneet tieteen kustannustalot toimivat oligopolina, joka on hyödyntänyt sekä tilausmaksujen, että avoimen julkaisemisen tarjoamat mahdollisuudet kartellimaisella tehokkuudella.

Tällainen epäsymmetria on toiminut samaan tapaan kuin 1800-luvun teollisuusmiesten ja työläisten välinen suhde, jossa ensimmäisellä on kaikki valttikortit ja jälkimmäisellä vain pakko löytää työtä elääkseen. Niinpä hinnat ovat karanneet käsistä samaan tapaan kuin 1800-luvun suuryritysten voitot suhteessa työläisten palkkoihin.

Nähtäväksi jää, kuinka tilanne ratkeaa. Selvää on kuitenkin, että FinELib ja sen edustama suomalainen tiedeyhteisö ovat aivan liian pieniä voidakseen ratkaista ongelman omalla painoarvollaan.

Nähtäväksi jää, onko edes Euroopan Unionista siihen. Yrtitystä sillä kuitenkin on, ja EU onkin tehnyt Plan S:nä tunnetun suunnitelman, jonka mukaan kaikki eurooppalainen tiede julkaistaisiin avoimesti, mutta kohtuuhinnoin. Toisin sanoen julkaisumaksuille pantaisiin kattohinta.

Lopuksi vielä pieni nyanssi. Tiedejulkaisemisen lieveilmiöksi on suurten liikevoittojen houkuttelemana kasvanut viime vuosina ns. saalistajalehtien joukko. Ne perivät kyllä sivumaksut ja julkaisevat tutkimuksia kuten muutkin lehdet. Eron tekee kuitenkin se, että kaikki niihin tarjotut tutkimusraportit hyväksytään laadusta riippumatta, jolloin tulot saadaan maksimoitua. Näin tieteen nimissä tulee julkaistuksi kaikenlaista roskaa, mikä pidemmällä aikavälillä tullee heikentämään tieteen luotettavuutta - ja siten myös osaamiseen ja tietoon perustuvan yhteiskunnan kehittymistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tiede on uhka valheelliselle maailmankuvalle
Tiede on hyödyllisin instituutiomme
Tieteen tekemisestä