Arkkipiispa Tapio Luoma ja kirkko asettuivat Venäjän tueksi

Kristinusko saapui Suomeen keskiajalla ja vakiintui maan länsiosiin ruotsalaisten valloittajien harjoittamassa roomalaiskatolisessa muodossa. 1500-luvulla Kustaa Vaasa joutui kuitenkin vaihtamaan vakiintuneen uskonnontulkinnan luterilaiseksi, koska tarvitsi rahaa maksaakseen Ruotsin vapauttamiseksi ottamansa lainat velkojilleen. Tämän seurauksena Suomeenkin muodostui luterilainen valtionuskonto.

1900-luvulta alkaen luterilainen kirkko on omaksunut maallisen elämän puolelta uudenlaisia tulkintoja ja toimintatapoja. Yksi tällainen muutos oli viime vuosikymmenen kansainvaelluksen aikana nähty asettuminen viranomaisia vastaan muslimien puolesta.  

Tästä muutoksesta kertoi silloinen arkkipiispa Kari Mäkinen vuonna 2018 seuraavasti. "turvapaikkamenettelyssä ei ole kyse solidaarisuudesta tai politiikasta vaan lain ja kansainvälisten sopimusten noudattamisesta. Sen perustana ovat ihmisarvo ja ihmis­oikeudet, joiden kunnioittamiseen Suomi on sitoutunut. Yksikin tapaus, jossa palautettu on vaarassa joutua vainon kohteeksi, rikkoo tätä sitoumusta."

Tämä linja on säilynyt tähän päivään saakka. Siitä saimme kouriintuntuvan todisteen kun nykyinen arkkipiispa Tapio Luoma yhdessä muiden uskonnollisten johtajien kanssa katsoi asiakseen asettua vastustamaan hallituksen suunnittelemaa lakimuutosta Venäjän hybridihyökkäyksen torjumiseksi.  

Kannanotossa todettiin muun muassa seuraavia asioita:

1. Mahdollisten turvapaikanhakijoiden takaisintyönnön sijaan on etsittävä muita ratkaisuja.
2. Erityisesti paperittomilla tulee jatkossakin olla mahdollisuus laillistaa oleskelunsa.
3. Perheenyhdistämistä ei tule entisestään hankaloittaa ja turvapaikanhakijoiden mahdollisuus vaihtaa työperäisen oleskeluluvan hakijaksi tulee säilyttää.
4. Turvapaikkaprosessin aikainen vastaanottoraha tulee säilyttää ennallaan.
5. Kansainvälistä suojelua saavien oleskelulupien pituutta ei saa lyhentää.
6. Palauttamiskieltoa tulee noudattaa kaikissa tilanteissa.
7. Henkilöille, joita ei voida palauttaa, on myönnettävä työn tekoon oikeuttava oleskelulupa tilapäisen oleskeluluvan sijaan.
8. Kansainvälistä suojelua saavien sekä kansalaisuudettomien kansalaisuuden myöntämistä tulee helpottaa. 

Kantaa lakiluonnokseen ovat toki ottaneet muutkin tahot. Sisäministeriön näkemyksen mukaan Venäjä tuskin alkaa tuoda turvapaikanhakijoita Suomen ja Venäjän maastorajalle, koska se tarkoittaisi sekavaa tilannetta myös Venäjän omalla raja-alueella. Se kuitenkin tunnistaa mahdollisuuden ilmiön nopeaan leviämiseen maastorajoille ja siihen on siksi varauduttava.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti katsoi lausunnossaan, että laki on mahdollista säätää, jos se on ehdottoman välttämätöntä. Hän kuitenkin edellyttää luonnokseen tarkennuksia ja täsmennyksiä. 

Myös Itä-Suomen hallinto-oikeus ja Martti Koskenniemi kaipasivat lakiesitykseen muutoksia ennen kuin se voidaan hyväksyä. Koskenniemi kuitenkin totesi vielä erikseen, että on poliittisen harkinnan alaan kuuluva kysymys, onko ihmisoikeussopimusten loukkaukset syytä tehdä.

Poliisihallitus puolestaan totesi, että "jos sulanmaan aikana maastorajan yli saapuu Suomeen hallitsemattomasti ulkomaalaisia siten, että kaikkia Suomeen tulleita ei tavoiteta viranomaisen toimesta, on toiminta omiaan vaarantamaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta Suomessa... Tämä on todennäköisesti myös välineellistämisestä vastuussa olevan Venäjän tavoite."

Evankelis-luterilaisen kirkkomme johto on siten päättänyt yhdessä muiden kirkkokuntien kanssa tukea Venäjää sen hybridisodassa Suomea vastaan. Tämä on hämmästyttävää ottaen huomiota, että järjestöllä on ainutlaatuinen asema suomalaisessa yhteiskunnassa, joka sisältää verovapauden, mutta mahdollistaa jäsenten verotuksen. Ja jälkimmäisen hoitaa vieläpä se maallinen valta, jonka toimia kirkko on nyt asettunut vastustamaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rajalain valmistelu paljasti hyödyllisen idiootin
Itäraja on suljettu, mutta mitä seuraavaksi?
Kirkon ristiretki valkoista heteromiestä vastaan

Sarjaraiskaajan vapauttamisesta kokonaisena

Olaus Petri kokosi 1500-luvulla tuomarien noudatettavaksi tarkoitettuja eettisiä ohjeita. Yksi niistä on tänäkin päivänä erittäin tunnettu. Tai oikeastaan osa siitä. 

Tämä hyvin tunnettu osa kuuluu seuraavasti: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan". Se tuli mieleeni lukiessani MTV3:n juttua 12-vuotiaasta tytöstä, jonka vasta vapautunut seksuaalirikollinen raiskasi. 

Hannu Väinö Olavi Linnanto alias Mikko Tapani Linnanto oli ennen 12-vuotiaan väkivaltaista hyväksikäyttöä ehtinyt saada tuomiot raiskauksesta ja väkisinmakaamisesta, sekä niiden lisäksi mm. erilaisista liikenne- ja omaisuusrikoksista. Siitä huolimatta hovioikeus alensi hänen käräjäoikeudessa saamaansa - luvalla sanoen miehen taustan huomioon ottaen naurettavan lyhyttä viiden vuoden tuomiota - neljään vuoteen. 

Edellä kuvatun jälkeen Linnanto ei suinkaan ole parantanut tapojaan, vaan on tuomittu seksuaalirikoksista kaiken kaikkiaan kuudesti vuosina 1997, 1999, 2003, 2007, 2018 ja 2020. Tällä hetkellä kärsittävänä olevan raiskaustuomion pituus on vain kolme vuotta, minkä jälkeen mies on jälleen vapaa pilaamaan uusien naisten tai lasten elämät.  

* * *

Alussa mainitun tuomarinohjeen antaja Olaus Petri oli alhaista sukujuurta, kotoisin Örebrosta ja omana aikanaan tunnettu uskonpuhdistajana ja pappina. Hän oli myös käänsi Raamatun ruotsiksi, joten häntä pidetään uskonpuhdistajana ja ruotsin kirjakielen perustajana vähän samaan tapaan kuin Mikael Agricolaa Suomessa. 

Hän teki merkittävää työtä myös historiankirjoituksen parissa ja siinä roolissa analysoi aiempaa laajemmin syy-seuraussuhteita, vaati kaikkien henkilöiden toiminnan puolueetonta kuvaamista ja sovelsi edeltäjiään ja aikalaisiaan vahvempaa lähdekritiikkiä. Hän ei kirjoittanut ajan tavan mukaan latinaksi, vaan kirjoitti käyttäen selvää ja yksinkertaista ruotsin kieltä. Häntä pidetään yleisesti Pohjoismaiden merkittävimpänä renessanssiajattelijana.

Petri toimi aikanaan Tukholman raadin äänivaltaisena sihteerinä ja kuningas Kustaa Vaasan kanslerina, vaikka ehti jo sitä ennen kritisoida valtakunnan mahtimiehen toimittamaa katolisen kirkon omaisuuden takavarikoimista. Sehän ei päätynyt pelkästään valtiolle, vaan suurelta osin kuninkaan henkilökohtaiseksi varallisuudeksi. Tämä ei siis kuitenkaan estänyt kuningasta nostamasta Olausta merkittävään asemaan.

Petri jatkoi kanslerin tehtävässään aiempaan tapaan periaatteen miehenä. Ja se johti lopulta välirikkoon Kustaa Vaasan kanssa, joka laati itse syytekirjelmän Olausta vastaan. Siinä hän kuvasi tämän sopineen kansleriksi "suunnilleen yhtä hyvin kuin friisiläinen lehmä sopii kehräämään silkkiä tai aasi tappamaan luteita". 

Tämän välirikon aiheutti - ei enempää eikä vähempää kuin - Olaus Petrin kiinnostus ja perehtyneisyys lakiin ja oikeuteen, joista hän julkaisi jo ennen kuuluisia tuomarinohjeitaan pienen kirjasen. Se saattoi kuninkaan epäilemään kanslerinsa tähdänneen myös itseensä korostamillaan oikeusperiaatteilla. 

Olaus oli kirjoittanut myös ruotsalaista kronikkaa ilman kuninkaan lupaa. Siinä hän arveli kuninkaan hallinnon toimien olleen ainakin osasyynä 1500-luvulla esiintyneisiin kapinoihin valtakunnassa ja mainitsi maan hallitsijoiden olleen useammin "Ladonrikkojia" kuin "Ladonlukkoja" - ylistäen keskiaikaista kuningasta Mauno Ladonlukkoa.

Olaus Petri tuomittiin veljensä kanssa kuolemaan vuonna 1540 ja heidät kuljetettiin kahleissa Tukholmaan. Siellä kaupungin raati puolusti entistä jäsentään ja tarjosi veljesten armahtamisesta kuninkaalle 500 kultarahaa. Maalliselle mammonalle perso kuningas otti tarjouksen vastaan ja peruutti tuomion.

Lopulta miesten välille tuli jonkinlainen sovinto ja Petri nimitettiin kirkkoherraksi. Taustalla oli tämän vaikeneminen vuosina 1542-43 käydyn kapinan aikana. Ja jo sitä ennen oli kuningas pyytänyt häntä kronikoimaan oman hallitusaikansa antaen ohjeet mitä siihen tulisi kirjoittaa. Tästä kunniasta Olaus kuitenkin kieltäytyi.

Kaiken kaikkiaan jälkipolville on jäänyt epäselväksi se, mistä syystä Olaus Petri sai pitää henkensä, vaikka Kustaan tunnetulla luonteella kuolemantuomion toteuttaminen ei olisi paljon tätä hetkauttanut. Ehkäpä kyse oli Olauksen maineesta Ruotsin uskonpuhdistajana? Tai siitä, että valtakunnassa oli vain vähäisessä määrin oppineita, joita kuitenkin tarvittiin modernisoituvassa valtakunnassa? 

Tai ehkä Petrin pelasti hänen takinkäännöksensä korkean vainoojan edesstä. Tai ehkä oli vain niin, että Olauksen pelasti se tosiasia, ettei hän koskaan vaatinut Kustaan pudottamista valtaistuimelta, vaan ainoastaan arvosteli tämän toimia.

* * *

No niin. Nyt eksyin sellaisille sivuraiteille, jollaisia ei voitane antaa anteeksi edes ainekirjoitusta rustaavalle lukiolaiselle. Palattakoon siis takaisin alussa kuvaamaani rikokseen ja sen oikeuskäsittelyyn. 

Olaus Petrin kuuluisa ohje nimittäin kuului kokonaisuudessaan näin: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään". Toisin sanoen hän totesi sen ilmiselvän tosiasian, että laki hyväksytään ja sitä kunnioitetaan vain, mikäli se vastaa ihmisten käsitystä oikeudesta ja kohtuudesta. 

Omalta osaltani totean sellaisen henkilön vapauttamisen, joka on kuudesti pilannut viattoman ihmisen elämän, vääräksi ja kohtuuttomaksi päätökseksi. Sekä tästä syystä pidän maamme lakeja ja niiden tulkintaa oikeuslaitoksessamme sarjaraiskaajien kohdalla epäoikeudenmukaisina ja ihmiselämää halveksivina ja kaikkea muuta kuin kohtuullisina. 

Enkä tämän takia voi mitenkään hyväksyä suomalaisten lainsäätäjien ja oikeuden toimintaa heidän suhteensa. Kuolemantuomiota en kuitenkaan kannata, mutta en myöskään sarjaraiskaaja Linnannon vapauttamista etsimään uusia uhreja sairaiden halujensa tyydyttäjiksi. Pidettäköön hänet loppuikänsä suljettuna tyrmään tai kastroitakoon peruuttamattomasti, mutta hänen vapauttamisensa kokonaisena - se ei ole oikeus eikä kohtuus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Arian Juhana Rezaji tarjosi oppimateriaalia Eva Biaudetille ja Erna Bodströmille
Ottaisimmeko mallia keskiaikaisesta naisrauhasta?