Arkkipiispa Tapio Luoma ja kirkko asettuivat Venäjän tueksi

Kristinusko saapui Suomeen keskiajalla ja vakiintui maan länsiosiin ruotsalaisten valloittajien harjoittamassa roomalaiskatolisessa muodossa. 1500-luvulla Kustaa Vaasa joutui kuitenkin vaihtamaan vakiintuneen uskonnontulkinnan luterilaiseksi, koska tarvitsi rahaa maksaakseen Ruotsin vapauttamiseksi ottamansa lainat velkojilleen. Tämän seurauksena Suomeenkin muodostui luterilainen valtionuskonto.

1900-luvulta alkaen luterilainen kirkko on omaksunut maallisen elämän puolelta uudenlaisia tulkintoja ja toimintatapoja. Yksi tällainen muutos oli viime vuosikymmenen kansainvaelluksen aikana nähty asettuminen viranomaisia vastaan muslimien puolesta.  

Tästä muutoksesta kertoi silloinen arkkipiispa Kari Mäkinen vuonna 2018 seuraavasti. "turvapaikkamenettelyssä ei ole kyse solidaarisuudesta tai politiikasta vaan lain ja kansainvälisten sopimusten noudattamisesta. Sen perustana ovat ihmisarvo ja ihmis­oikeudet, joiden kunnioittamiseen Suomi on sitoutunut. Yksikin tapaus, jossa palautettu on vaarassa joutua vainon kohteeksi, rikkoo tätä sitoumusta."

Tämä linja on säilynyt tähän päivään saakka. Siitä saimme kouriintuntuvan todisteen kun nykyinen arkkipiispa Tapio Luoma yhdessä muiden uskonnollisten johtajien kanssa katsoi asiakseen asettua vastustamaan hallituksen suunnittelemaa lakimuutosta Venäjän hybridihyökkäyksen torjumiseksi.  

Kannanotossa todettiin muun muassa seuraavia asioita:

1. Mahdollisten turvapaikanhakijoiden takaisintyönnön sijaan on etsittävä muita ratkaisuja.
2. Erityisesti paperittomilla tulee jatkossakin olla mahdollisuus laillistaa oleskelunsa.
3. Perheenyhdistämistä ei tule entisestään hankaloittaa ja turvapaikanhakijoiden mahdollisuus vaihtaa työperäisen oleskeluluvan hakijaksi tulee säilyttää.
4. Turvapaikkaprosessin aikainen vastaanottoraha tulee säilyttää ennallaan.
5. Kansainvälistä suojelua saavien oleskelulupien pituutta ei saa lyhentää.
6. Palauttamiskieltoa tulee noudattaa kaikissa tilanteissa.
7. Henkilöille, joita ei voida palauttaa, on myönnettävä työn tekoon oikeuttava oleskelulupa tilapäisen oleskeluluvan sijaan.
8. Kansainvälistä suojelua saavien sekä kansalaisuudettomien kansalaisuuden myöntämistä tulee helpottaa. 

Kantaa lakiluonnokseen ovat toki ottaneet muutkin tahot. Sisäministeriön näkemyksen mukaan Venäjä tuskin alkaa tuoda turvapaikanhakijoita Suomen ja Venäjän maastorajalle, koska se tarkoittaisi sekavaa tilannetta myös Venäjän omalla raja-alueella. Se kuitenkin tunnistaa mahdollisuuden ilmiön nopeaan leviämiseen maastorajoille ja siihen on siksi varauduttava.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti katsoi lausunnossaan, että laki on mahdollista säätää, jos se on ehdottoman välttämätöntä. Hän kuitenkin edellyttää luonnokseen tarkennuksia ja täsmennyksiä. 

Myös Itä-Suomen hallinto-oikeus ja Martti Koskenniemi kaipasivat lakiesitykseen muutoksia ennen kuin se voidaan hyväksyä. Koskenniemi kuitenkin totesi vielä erikseen, että on poliittisen harkinnan alaan kuuluva kysymys, onko ihmisoikeussopimusten loukkaukset syytä tehdä.

Poliisihallitus puolestaan totesi, että "jos sulanmaan aikana maastorajan yli saapuu Suomeen hallitsemattomasti ulkomaalaisia siten, että kaikkia Suomeen tulleita ei tavoiteta viranomaisen toimesta, on toiminta omiaan vaarantamaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta Suomessa... Tämä on todennäköisesti myös välineellistämisestä vastuussa olevan Venäjän tavoite."

Evankelis-luterilaisen kirkkomme johto on siten päättänyt yhdessä muiden kirkkokuntien kanssa tukea Venäjää sen hybridisodassa Suomea vastaan. Tämä on hämmästyttävää ottaen huomiota, että järjestöllä on ainutlaatuinen asema suomalaisessa yhteiskunnassa, joka sisältää verovapauden, mutta mahdollistaa jäsenten verotuksen. Ja jälkimmäisen hoitaa vieläpä se maallinen valta, jonka toimia kirkko on nyt asettunut vastustamaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rajalain valmistelu paljasti hyödyllisen idiootin
Itäraja on suljettu, mutta mitä seuraavaksi?
Kirkon ristiretki valkoista heteromiestä vastaan

Arkkipiispa unohti mahdollisen ja todennäköisen eron

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen kirjoitti eilen yhdessä Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtisen kanssa, että "turvapaikkamenettelyssä ei ole kyse solidaarisuudesta tai politiikasta vaan lain ja kansainvälisten sopimusten noudattamisesta. Sen perustana ovat ihmisarvo ja ihmis­oikeudet, joiden kunnioittamiseen Suomi on sitoutunut. Yksikin tapaus, jossa palautettu on vaarassa joutua vainon kohteeksi, rikkoo tätä sitoumusta."

Muotoilu on äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä siinähän sanotaan suoraan, että kansainvälisen sopimuksen velvoittavuus ulottuisi ilmeisten vainon kohteeksi joutuvien lisäksi myös tapauksiin, joissa vainon kohteeksi joutumisen todennäköisyys jäisi vähänkin epäselväksi.

Jos Suomesta esimerkiksi hakisi turvapaikkaa henkilö, jonka todellisesta henkilöllisyydestä ei saataisi tietoa, jonka kertomus olisi epälooginen ja epäuskottava ja jonka turvapaikantarpeesta ei saataisi varmuutta, jäisi parhaimmankin tutkinnan jälkeen ilman muuta edelleen jossain määrin mahdolliseksi se, että hän kotiin palautettuaan saattaisi joutua kotimaassaan vainon kohteeksi. Eihän se tietenkään todennäköistä olisi, mutta mahdollista kuitenkin, joten turvapaikka olisi myönnettävä.

Samaan hengenvetoon arkkipiispa ja hänen turvapaikanhakijabisneksestä leipänsä saava kumppaninsa totesivat, että "pakolaisten ahdinko on saavuttanut maailmassa ennennäkemättömät mittasuhteet. Yli 65 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa... EU-maissa on nyt vain 3,5 prosenttia maailman pakolaisista."

Mainittu 3,5 prosenttia on 2,2 miljoonaa ihmistä. Jo heidän saapumisensa Eurooppaan on aiheuttanut yhteiskunnallista vastakkainasettelua, haasteellisten asuinalueiden syntymistä, islamilaista terrorismia, naisten tasa-arvon heikkenemistä, ihmisten turvallisuudentunteen katoamista, seksuaali- ja väkivaltarikosten kasvua sekä kaiken sen seurauksena uusien poliittisten liikkeiden nousua, vihapuhetta ja myös maahanmuuttajiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Jos noudattaisimme kirjoittajien toivetta ja käytännössä hyväksyisimme kaikki turvapaikkaa hakevat pakolaisiksi joukkoomme, ei olisi epäilystäkään siitä, että Euroopan vetovoima kehitysmaalaisten joukossa kasvaisi räjähdysmäisesti ja mainittu 3,5 prosenttia muuttuisi aivan toisiin mittasuhteisiin. Lisäjoukko ei koostuisi pelkästään hätää ja vainoa pakenevista, vaan sitä kasvattaisivat yhä suuremmalta osin parempaa elintasoa hakevat henkilöt. Eikä meillä olisi keinoja estää heidän tulemistaan, sillä ainahan olisi mahdollista, että joku heistä olisi sittenkin vaarassa joutua vainon kohteeksi köyhässä kotimaassaan.

Seurauksena olisi lähes varmasti Euroopan historiallisesti poikkeuksellisen vakaan ajanjakson päättyminen ja sortuminen kohti monikulttuurista ja polarisoitunutta yhteiskuntaa, jonka elämänmeno muistuttaisi luultavasti nykyisen Etelä-Afrikan todellisuutta, jossa vauras eliitti elää vartioitujen muurien takana kasvavan köyhälistön sortuessa yhä väkivaltaisempaan elämänmenoon. Tilannetta pahentaisi vielä se, ettei tuolle kasvavalle rääsyläisten joukolle olisi enää varaa ylläpitää nykyisen kaltaista sosiaalitukea.

Näin kehittyvä etnisesti leimautunut köyhyys loisi vahvan pohjan rikollisjengien sekä uskonnollisten ja aatteellisten ääriliikkeiden kasvulle, minkä seurauksena yhteiskunnalliset ristiriidat ja epävakaus vahvistuisivat edelleen. Sen seurauksena kuilu etnisesti leimautuneen köyhälistön ja vauraan väestönosan välillä kasvaisi päivä päivältä. Tämän kehityksen päätepiste saattaisi olla mitä tahansa Zimbabwen kaltaisesta täydellisestä romahduksesta aina etniseen puhdistukseen asti. 

* * *

Arkkipiispan ja maahanmuuttobisnesnaisen kirjoituksen luettuani jäin miettimään heidän motiivejaan. Jälkimmäisen toki ymmärrän, sillä hänellä on kannanottoonsa selkeä taloudellinen insentiivi - tosin kovin lyhytnäköinen.

Sen sijaan arkkipiispan kannanoton perusteita en ole onnistunut keksimään. Juontaako hänen ajatuksensa kristillisestä lähetyskäskystä ja älyllisesti epärehellisestä unelmasta tehdä tänne saapuvat eriuskoiset kristityiksi? Vai johtuuko se Jeesuksen saarnaamasta lähimmäisenrakkaudesta, jonka hän on ulottanut kaikkiin maailman köyhiin ajattelematta tai ainakaan ymmärtämättä mitä siitä seuraisi? Vai onko kyse pelkästään halusta samastua vihervasemmistolaiseen ajatusmaailmaan?

Olivat kirjoittajien motiivit mitä tahansa, oli heiltä jäänyt huomaamatta, että  harva suomalainen haluaa kireää turvapaikkapolitiikkaa siksi, ettei pitäisi hädässä olevien ihmisten auttamista tärkeänä. Sen sijaan me haluamme pitää sen tiukkana siksi, ettemme näe ongelman ratkeavan tuomalla kaikki maailman hädänalaiset kotinurkillemme, vaan sitä kautta tuhoamme ainoastaan oman yhteiskuntamme sellaisena kuin haluamme sen olevan.

Näin siksi, että potentiaalisia tulijoita - ja heidän joukossaan elintasopakolaisia - on yksinkertaisesti liikaa, jotta heidät voitaisiin sijoittaa yhteiskuntaamme onnistuneesti. Epäonnistumisen takaavat rajalliset taloudelliset resurssimme sekä tulijoiden monissa maissa nähty taipumus hakeutua omille asuinalueilleen ja muodostaa siellä lähtömaidensa kaltaisia yhteiskuntia. Varoittavia esimerkkejä on yllin kyllin alkaen rakkaasta naapurimaastamme Ruotsista.

Siksi auttamiseen käytettävissä olevat resurssimme on syytä suunnata turvapaikkojen tarjoamisesta tulijoiden kotiseutujen kehittämiseen. Ihmisten akuutti auttaminen on siellä helpompaa ja halvempaa, joskaan se ei ratkaise niitä perusongelmia, joiden takia pakolaistilanne on päässyt syntymään.

Perussyiden ratkaisemiseksi olisi turvapaikanhakijoiden lähtömaiden väestönkasvu saatava pikaisesti loppumaan, yhteiskunnallinen epävakaus muutettua ennustettavaksi liiketoimintaympäristöksi ja väestö koulutettua siten, että menestyvälle yritystoiminnalle olisi edellytyksiä. Toisin sanoen auttaa niissä eläviä ihmisiä ottamaan tulevaisuutensa positiivisella tavalla omiin käsiinsä.

Tämän lienee jollain tavalla ymmärtänyt maamme poliittinen eliittikin siirtäessään kehitysyhteistyövaroja hädänalaisten auttamisesta yhä voimallisemmin taloudellisten yhteistyöhankkeiden ja koulutusprojektien suuntaan. Sen sijaan lähtömaiden kehitystä jarruttavien kulttuuristen piirteiden - kuten dogmaattisten uskontojen tai väestö- ja klaaniristiriitojen - poistamiseksi emme ole käsittääkseni tehneet juuri mitään.

Ne on ikään kuin hyväksytty osana kaunista - mutta aivan varmasti virheellistä - ajatusta kaikkien kulttuureiden samanarvoisuudesta. Jos näin olisi, eivät maailman hyvinvointierot jakaantuisi vanhojen kulttuuriperinteiden mukaisesti, vaan hyvinvointia esiintyisi Afrikassa siinä missä Euroopassakin - ja öljyrikkaat islamilaiset maat tuottaisivat Nobelin arvoisia tieteellisiä läpimurtoja sata kertaa enemmän kuin vähäisillä luonnonvaroilla varustettu Israel.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hoksaamaton ja huomaamaton piispa
Miksi he eivät saisi turvapaikkaa maasta, joka on vauras ja turvallinen maa?
Oxfordin professori lopettaisi Välimeren tragedian