Kunniväkivallasta ja ilmastorikoksista

Aamun Helsingin Sanomat julkaisi kaksi kirjoitusta, joilla on sellainen yhteys nykyajan kansainvaellukseen, että haluan lausua niistä muutaman sanan. Ilmiselvä yhteys oli professori Päivi Honkatukian ja akatemiatutkija Suvi Keskisen mielipidekirjoituksella, jossa he toivat esille toiveensa siitä, ettei maahanmuuttajien kunniaväkivallasta saisi oikeastaan keskustella.

Tämän näkemyksensä he muotoilivat seuraavasti: "keskustelu kunniaväkivallasta langettaa epäilyksen varjon kaikkien maahanmuuttotaustaisten nuorten ja heidän perheidensä ylle. Tällöin esimerkiksi huivia käyttävän tytön on jatkuvasti vastattava kysymykseen, onko hän perheensä alistama. Tämä voi olla raskasta sen lisäksi, millaisia ennakkoluuloja ja syrjintää monet saavat osakseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Yleistävä tapa vahvistaa yhteiskunnassamme esiintyvää rasismia ja maahanmuuttovastaisuutta."

Kirjoituksesta tuli hakematta mieleen HS:n taannoin julkaiseman somalitaustaisen henkilön mielipidekirjoitus, jonka luettuani totesin, että "kaikilla suomalaisilla on oikeus tietää - ja lehdistöllä velvollisuus kertoa - mitä maassamme tapahtuu. Tämä tieto on nimittäin välttämätöntä demokraattisessa järjestelmässä, jotta valitsijat pystyvät tekemään vaaleissa valistuneita ja oikeita äänestyspäätöksiä ja sitä kautta ohjaamaan yhteiskuntaamme paremmaksi kaikille sen jäsenille."

Kunniaväkivallan osalta tämä olisi erityisen tärkeää, koska sen erottaa muusta väkivallasta tekijän nauttima tuki oman yhteisönsä parissa. Sitä eivät muuta miksikään tutkimustulokset - kuten Honkatukia ja Keskinen kirjoittivat - joiden mukaan useimmissa maahanmuuttajaperheissä asioista voidaan neuvotella ja sopia, kaikki maahanmuuttajien kokema perheväkivalta ei ole kunniaväkivaltaa ja seurustelusuhteiden väkivaltaista kontrollia esiintyy myös valtakulttuurin piirissä.

Oleellista kunniaväkivallan osalta on se, että sitä harjoittavien yhteisöjen asenneilmapiiri on saatava muutetuksi, jotta väkivallantekijää ei pidetä edes läheistensä parissa minään muuna kuin sinä, mikä hän tosiasiassa on. Siis parhaimmillaankin täydellinen mulkku, joka ansaitsee muiden halveksunnan ja lain mukaisen tuomion.

* * *

Toinen kirjoitus, johon kiinnitin huomiotani, oli artikkeli, jossa pohdittiin tuoretta Lundin yliopiston tutkimusta. Sen mukaan lapsen hankkiminen on suurin ilmastorikos, johon tavallinen länsimainen ihminen voi syyllistyä.

Mikäli nykyinen käsitys ilmastonmuutoksesta ja sen syistä on oikea, on asia luultavasti juuri näin. Mutta sen johtopäätökset eivät rajoitu pelkästään länsimaisiin ihmisiin vaan koskevat myös kehitysmaalaisia. Erityisesti se koskee niitä kehitysmaalaisia, jotka muuttavat kotimaistaan länsimaihin. Onhan esimerkiksi suomalaisen hiilijalanjälki noin viisinkertainen verrattuna irakilaiseen.

Siten yhden irakilaisen muuttaminen Suomeen nostaa hänen hiilijalanjälkensä viisinkertaiseksi. Tätä kautta irakilaisten holtiton lisääntyminen ja sen aiheuttama epävakaus ja paine etsiä parempaa tulevaisuutta korkean elintason maista on yhtä lailla ilmastorikos kuin suomalaisten lapsenhankintakin.

HS:n kirjoitus ja mahdollisesti myös siinä käsitelty Lundin yliopiston tutkimus onkin nähtävissä jälleen yhdeksi yritykseksi suistaa suomalaiset kansakuntana näivetykseen ja sitä kautta itsetuhoon. Valitettavasti se lienee siinä tarkoituksessa myös äärimmäisen tehokas, sillä kuten jutussa mainittiin "etenkin pääkaupunkiseudulla monet nuoret aikuiset jo sanovat, että he eivät halua lapsia ilmastonmuutoksen takia".

HS:n jutussa pohdittiin varsinaisesti sitä, pitäisikö lasten hankkimisen välttäminen nostaa sellaisille listoille, joilla ihmisille kerrotaan tehokkaista keinoista vähentää omaa ilmastovaikutustaan. Selkeää johtopäätöstä asiaan ei tullut, mutta - kuten jo yllä totesin - kirjoitus itsessään tulee lähes varmasti vaikuttamaan siten, että kantaväestölle syntyy vähemmän lapsia kuin olisi syntynyt ilman sitä.

Sen sijaan kysymättä jäi, että pitäisikö samalle listalle nostaa myös humanitaarinen maahanmuutto, joka yhtä lailla lisää - ellei suomalaisten, niin kuitenkin koko Suomen (ja muiden länsimaiden) kasvihuonepäästöjä. Vastaamatta jäi myös se, että pitäisikö kehitysmaiden väestöräjähdystä ylläpitävä katastrofiapu lopettaa samasta syystä. Ainakin olisi syytä selvittää tutkimuksen keinoin - vaikkapa Lundin yliopistossa - mikä on näiden toimenpiteiden hiilijalanjälki per länsimainen ihminen.

Tässä yhteydessä onkin syytä kysyä - kuten tein eräässä aiemmassakin kirjoituksessani - että tuhoaako poliittinen korrektius ilmaston?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuhoaako poliittinen korrektius ilmaston?
Paljaalla paneminen herätti huumorintajuttomat väärinymmärtäjät
Pitäisikö somaleiden ongelmat käsitellä mediahiljaisuudessa?

Ei tarvetta epäillä kunniamurhan suunnittelua

Korkein oikeus linjasi, ettei sisaren nettiuhkailu tappamisella ja väkivallalla yhdistettynä jo tapahtuneeseen väkivaltaan täytä tappamisen suunnittelun kriteereitä. Ei, vaikka veli tunnusti olleensa vihainen sisarelleen ns. perheen kunnian takia.

Erityisen mielenkiintoisia olivat oikeuden perustelut sille, ettei veli ollut suunnitellut sisarensa tappamista. Hän oli nimittäin uhkaillut myös muita ihmisiä ja sisartaan sekä katunut oikeudessa tätä kohtaan käyttämäänsä kovaa kieltä.

Lisäksi hänen lähettämistään viesteistä oli oikeuden mielestä nähtävissä uhkausten ja suuttumuksen lisäksi jossain määrin myös huolestuneisuus perheenjäsenistään. Ja olihan hän yrittänyt houkutella sisartaan kotiinkin vakuuttamalla, ettei tälle tapahtuisi mitään.

Tämän tuomion jälkeen on aika vaikea nähdä, minkälaisilla perusteilla ketään voisi tuomita törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Tai no, ehkä yksityiskohtaisen suunnitelman kirjoittaminen paperille ja sen vahvistaminen allekirjoituksella kahden todistajan läsnä ollessa loisi todistuskappaleen, joka vakuuttaisi korkeimman oikeudenkin.

Toivottavasti olen kuitenkin väärässä, eikä eduskunta ole tullut jälleen säätäneeksi kuolleeksi kirjaimeksi jäävää lakia. Sellaisilla kun tapaa olla yleistä lainkuuliaisuutta alentava vaikutus.

Ja lopuksi vielä tietenkin se, että toivottavasti ratkaisu oli oikea, eikä nyt vapautetun veljen sisarella ole enää mitään pelättävää perheensä taholta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
KHO elintasopakolaisten asialla
Orlandon opetukset ja islam
Tukkapölly on rangaistavaa mutta sukupuolielinten silpominen ihan okei

Jari Tervon kunniamurhista

Kirjailija Jari Tervo on lausunut, että myös Suomessa tehdään kunniamurhia samaan tapaan kuin eteläisemmissä kulttureissa. Näillä hän tarkoittaa tapauksia, joissa hylätyt ja/tai jätetyt mustasukkaiset miehet ovat tappaneet nykyisen tai entisen puolisonsa. Hätkähdyttävä väite, mutta onko Tervo oikeassa? Ovatko nämä todellakin rinnastettavissa kunniamurhiin?

Kunniamuha on Wikipedian mukaan "kunniaväkivallan äärimmäinen muoto, jossa yhteisö (usein suku tai perhe) murhaa jäsenensä tai hyväksyy tämän murhaamisen säilyttääkseen kunniansa. Murhan kohteeksi valikoituu yleensä henkilö, jonka katsotaan rikkoneen kunniasääntöjä, minkä taas katsotaan oikeuttavan murhatyön".

Oleellista kunniaväkivallassa on siis se, että yhteisö hyväksyy teon ja löytää sille oikeutuksen. Asiaa valaisee tämä katkelma OTM Anne Slåenin kirjoituksesta: "arabikulttuurissa siskon tai tyttären neitsyys on miehelle edelleen sosiaalinen kunnian kysymys. Ideologisesti tämä ilmaistaan naisen omana parhaana, koska naisten ajatellaan olevan miesten rosvoavan seksuaalisuuden uhreja ja heidän katsotaan tarvitsevan suojelua. Ellei mies palauta kunniaa tappamalla kunniansa menettänyttä siskoaan, ei hän enää ole mies".

Koska lainaamassani kirjoituksessa puhuttiin vain arabikulttuurista, totean ettei kunniaväkivalta liity uskontoon vaan on nykyisiä uskontoja vanhempaa perua ja sitä esiintyy myös muita uskontoja tunnustavien piirissä. Lisäksi kopioin samasta kirjoituksesta islamilaiseen lakiin liittyen seuraavan: "Shari’a ei hyväksy kunniamurhia, mutta sen nojalla legitimoidaan kunniamurhia joko kokonaan rangaistuksesta vapauttaen tai vain nimellisesti rangaisten. Paikallisten tulkintojen kirjoa lisää, ettei islamilla ole yhtä uskonnollista johtajaa, joka muotoilisi koko uskovien yhteisön käsityksiä, vaan sekä ääriajatuksille että maltillisemmille käsityksille jää tilaa."

Palaan tämän kirjoituksen innoittaneeseen väitteeseen kunniamurhien esiintymisestä suomalaisessa kulttuurissa. Edelle kirjoittamani perusteella on selvää, että tämä Jari Tervon väite menee metsään juuri teon hyväksyttävyyden takia. Suomalaisessa kulttuurissahan murhaajan tekoa ei hyväksy kukaan. Teon seurauksena tekijä korkeintaan menettää kunniansa, eikä suinkaan säilytä, saati lisää sitä.

Tervon mainitsemat tapaukset kuuluvatkin lähinnä mustasukkaisuusmurhien kategoriaan. Niissä mies kostaa naiselle, usein äkkipikaistuksissaan, mielestään kokemansa vääryyden siitä huolimatta, että tietää tekevänsä yhteisön silmissä väärin. Nämä teot eivät ole yhtään sen hyväksyttävämpiä kuin kunniamurhatkaan, mutta niiden tekemistä rajoittaa viiteyhteisön asenne. Oikeita kunniamurhia viiteyhteisön asenne sen sijaan edistää.

Lopuksi on todettava, että otsikon tasolla Tervo on ilmeisesti oikeassa. Kunniamurhia on Suomen joidenkin maahanmuuttajayhteisöiden piirissä kaikesta päätellen tapahtunut. Ja Ruotsissa ne ovat jo lähes arkipäivää. Mutta nämä oikeat kunniamurhat eivät siis ole niitä tragedioita, joista Tervo lausunnossaan puhui.

Aiempia ajatuksia samata aihepiiristä:
Epäjärjestys luo stereotypioita
Lajityypillistä käytöstä
Suomalaisuusko vain lainaa?
Elämme kolmen sekunnin jaksoissa
Koejännityksestä eroon helposti
Muinaisia kohtaamisia