sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Paljaalla paneminen herätti huumorintajuttomat väärinymmärtäjät

Suomessa käytävää yhteiskunnallista keskustelua ehkäisee tehokkaasti se, että aina löytyy niitä, jotka ymmärtävät tahallaan väärin. Tai ymmärtämättömyyttään. Ja jotka saavat typeryydelleen palstatilaa ohjaten asiallisen keskustelun sivuraiteille.

Tästä aiheesta kulunut esimerkki on maahanmuuttokeskustelu, jossa sekä sotketaan eri maahanmuuton lajit toisiinsa että maalataan poliittista kritiikkiä esittävät henkilöt maahanmuuttovastaisiksi, vaikka nämä yleisesti kannattavat tietynlaisen maahanmuuton suosimista.

Tämä sama ongelma näkyi kun vaasalaisessa kaupunkilehdessä julkaistiin Vesa Koivumäen pääkirjoitus, jossa kannustettiin lasten hankintaa karttavia ihmisiä lisääntymään. Jutussa oli humoristiseksi tarkoitettuja sanakäänteitä, mutta eivätkös tahalliset väärinymmärtäjät tulkinneet ne raiskauskehotuksiksi ja puuttumiseksi naisen oikeuteen päättää omasta kehostaan.

Asiaan saattoi vaikuttaa se, että kirjoituksessa mainittiin nimeltä Jussi Halla-aho - mikä tuntuu olevan kuin punainen vaate joillekin... hmh... punaista lippua kannattaville. Tai vihreää.

Niin tai näin. Asia on vakava sikäli kun pidämme arvossa omaa kansaamme, kulttuuriamme ja vanhuudenturvaamme. Mikäli nuorisomme pidättäytyy edelleen lasten hankinnasta - ja elättää sen sijaan nurkissaan koiralaumaa - katoaa etninen suomalaisuus vähitellen vieden mukanaan myös kulttuurisen perintömme.

Ja jo sitä ennen loppuvat hyvinvointivaltion ylläpitämiseen tarvittavat verovarat. Näin käy etenkin jos maata täytetään samaan aikaan ihmisillä, jotka eivät onnistu työllistymään korkean tuottavuuden ammatteihin. Tai ylipäänsä työllistymään.

Tästä syystä tahdon lainata edellä mainittua pääkirjoitusta senkin uhalla, että minua syytetään epäsovinnaisuudesta ja toksisesta maskuliinisuudesta: "Suomalaiset äänestävät hallituksia kumoon muutaman euron terveyskeskusmaksujen korotuksen vuoksi, mutta yksityisillä eläinklinikoilla tehdään lemmikeille tuhansien eurojen hoitoja... mitä paremmin ihmisten asiat ovat, sitä vähemmän he lisääntyvät... Nyt elämme yltäkylläisyydessä, valitsemme labradorinnoutajan."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt tarvitaan taloudellisen, kulttuurisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden skenaarioita
Esko Valtaoja hämmensi soppaa
Eläkkeistä kannustin lastenhankintaan

6 kommenttia:

  1. Joopa joo, pannaan paljaalla. Ei koske suomalaisia vaan tuontitavaraa luulisin. Toiset ottaa koiran lemmikiksi toiset taas jonkun muun elätin, jota eivät itse elätä. Ruåtsinlaivalla oli harjoitettu paljaalla panemista, taas kerran. Uhrina ruåtsalainen nainen, tekijöinä ehkä uusruåtsalaiset?? Niitä tahallaan ja tyhmyyttään väärinymmärtäjiä kyllä riittää, ihan liiankin kanssa, siitä tulee mieleen tarina olevinaan rahamiehestä joka nakkeli rahojaan menemään ja kehui, meillähän näitä riittää. Toinen vinttasi menenemään uusoletetun ja sanoi, meillähän näitä riittää. Älä ole huolissasi proffa, kyllä se joku mielensä pahoittaa tuosta sinun siteerauksestasi, koska meillähän niitä ammatti- ja tapaloukkaantujia riittää. Arvelee Huru-ukko
    PS. näistä mun jutuista ainakin joku ottaa nokaansa, jos näitä lukee ja jos julkaiset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkaisen kyllä kaiken muun paitsi ad hominem -tyyppiset sekä laittomuuksiksi epäilemäni kommentit. Niin, ja erilaiset mainokset, joita poistan sitä mukaa kun sellaisia havaitsen.

      Poista
  2. Inhoan ihmisiä, jotka puhuvat piskeistään lapsinaan, ja käyttävät niistä hän-pronominia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitähän riittää. Täällä kerrotaan kuitenkin ettei hän-pronominin käyttö lemmikeistä ole suinkaan tuore ilmiö vaan ollut käytössä jo ammoisina aikoina. Tiukka jako hän- ja se-pronominien käyttöön sen sijaan on luotu kirjakieleemme keinotekoisesti. Niinpä lienee syytä olla välittämättä sen enempää koiran omistajan lemmikeilleen lepertelyistä.

      Poista
  3. Tse tse, jospa hän tulisi nyt mamin luo:)
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  4. Prof.
    Unohda labradoris. Ota koira: Dogo Argentino. Loistava kotoutukseen. Yleensä ei aloita taistelua, mutta aina lopettaa sen.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!