Suhteellinen ja todellinen köyhyys

Suomen sosiaali ja terveys -yhdistys Soste on tehnyt mikrosimulointimallilla laskelmia, joiden mukaan pienituloisten ihmisten määrää voisi vähentää palauttamalla sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotukset, työttömyysturvan lapsikorotuksen sekä työttömyysturvan ja yleisen asumistuen suojaosat samalla tasolle kuin ennen niihin kohdistuneita leikkauksia. Laskelmissa oli määritelty pienituloiseksi henkilöt, joiden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia väestön keskimääräisestä tulotasosta.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että määritelmän mukaista köyhyyttä voidaan vähentää antamalla köyhimmille ihmisille rikkaammilta otettua rahaa vähän samaan tapaan kuin Robin Hood teki Sherwoodin metsässä, Nottinghamin kaupungin lähistöllä. Enkä epäile lainkaan, ettei laskelmia olisi tehty oikein.

Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon kuitenkin, että loogisesti ajatellen Sosten malli tarkoittaa sitä, että köyhyyttä voitaisiin vähentää vieläkin enemmän jos toimittaisiin entisen neuvostoliittolaisen ihanteen mukaan eli järjestettäisiin valtion kustannuksella jokaiselle ihmiselle töitä ja maksettaisiin kaikille sama palkka. Silloinhan köyhiä ei olisi lainkaan, vaan kaikki olisivat tulojensa suhteen tasa-arvoisia. 

Outoa on vain yksi asia. Nimittäin se, että Neuvostoliitto kärsi Sosten määritelmän mukaisen köyhyyden puuttumisesta huolimatta monenlaisista talousongelmista, joista vähäisimpiä eivät olleet maataloustuotannon riittämättömyys, teknologinen jälkeenjääneisyys, valmistettujen tuotteiden laadun heikkous tai ympäristötuhojen laajuus. Ja lopulta maan asukkaat elivat pääosin samalla tulotasolla eli nauttuivat köyhän köyhästä elämästä vauvoista mummoihin ja vaareihin, vaikka Sosten kriteerien mukaista pienituloisuutta ei esiintynyt lainkaan. 

Siksi on kysyttävä, että onko Sostessa varmasti ymmärretty se, ettei tulonjaon tasaisuus takaa yhteiskunnan menestystä kansainvälisessä kilpailussa eikä suhteellinen köyhyys ole sama asia kuin todellinen köyhyys. Tai tajutaanko siellä, että juuri jälkimmäisen välttämiseksi yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että sen jäsenillä on halu tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista - eli saada palkkio hyvin tehdystä työstä. 

Juuri tämä oli se asia, mikä toimi viime vuosisadalla markkinatalouteen nojaavissa länsimaissa paremmin kuin sosialistisissa valtioissa. Neuvostoliitossa asiaa ei ymmärretty ajoissa, joten se kaatui, mutta kiinalaiset oivalsivat ongelman ja korjasivat sen talousjärjestelmäänsä, joka muutettiin villiksi markkinataloudeksi säilyttäen samalla kuitenkin poliittisten kansalaisvapauksien tiukat rajoitteet.

Näillä opeilla Kiina on kasvanut yhdeksi maailman johtavista talousmahdeista, joka haastaa USA:n globaalista teknologiajohtajuudesta. Ja tulevaisuudessa ehkä jopa maailman johtavan sotilasmahdin asemasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Köyhille altistuminen vaikuttaa eri tavalla rikkaisiin ja köyhiin
Koulujen haaste syntyy köyhistä vaan ei työväenluokkaisista oppilaista
Vihervasemmisto pyrkii heikentämään köyhemmän kansanosan elinolosuhteita