tiistai 22. huhtikuuta 2025

Suhteellinen ja todellinen köyhyys

Suomen sosiaali ja terveys -yhdistys Soste on tehnyt mikrosimulointimallilla laskelmia, joiden mukaan pienituloisten ihmisten määrää voisi vähentää palauttamalla sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotukset, työttömyysturvan lapsikorotuksen sekä työttömyysturvan ja yleisen asumistuen suojaosat samalla tasolle kuin ennen niihin kohdistuneita leikkauksia. Laskelmissa oli määritelty pienituloiseksi henkilöt, joiden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia väestön keskimääräisestä tulotasosta.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että määritelmän mukaista köyhyyttä voidaan vähentää antamalla köyhimmille ihmisille rikkaammilta otettua rahaa vähän samaan tapaan kuin Robin Hood teki Sherwoodin metsässä, Nottinghamin kaupungin lähistöllä. Enkä epäile lainkaan, ettei laskelmia olisi tehty oikein.

Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon kuitenkin, että loogisesti ajatellen Sosten malli tarkoittaa sitä, että köyhyyttä voitaisiin vähentää vieläkin enemmän jos toimittaisiin entisen neuvostoliittolaisen ihanteen mukaan eli järjestettäisiin valtion kustannuksella jokaiselle ihmiselle töitä ja maksettaisiin kaikille sama palkka. Silloinhan köyhiä ei olisi lainkaan, vaan kaikki olisivat tulojensa suhteen tasa-arvoisia. 

Outoa on vain yksi asia. Nimittäin se, että Neuvostoliitto kärsi Sosten määritelmän mukaisen köyhyyden puuttumisesta huolimatta monenlaisista talousongelmista, joista vähäisimpiä eivät olleet maataloustuotannon riittämättömyys, teknologinen jälkeenjääneisyys, valmistettujen tuotteiden laadun heikkous tai ympäristötuhojen laajuus. Ja lopulta maan asukkaat elivat pääosin samalla tulotasolla eli nauttuivat köyhän köyhästä elämästä vauvoista mummoihin ja vaareihin, vaikka Sosten kriteerien mukaista pienituloisuutta ei esiintynyt lainkaan. 

Siksi on kysyttävä, että onko Sostessa varmasti ymmärretty se, ettei tulonjaon tasaisuus takaa yhteiskunnan menestystä kansainvälisessä kilpailussa eikä suhteellinen köyhyys ole sama asia kuin todellinen köyhyys. Tai tajutaanko siellä, että juuri jälkimmäisen välttämiseksi yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että sen jäsenillä on halu tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista - eli saada palkkio hyvin tehdystä työstä. 

Juuri tämä oli se asia, mikä toimi viime vuosisadalla markkinatalouteen nojaavissa länsimaissa paremmin kuin sosialistisissa valtioissa. Neuvostoliitossa asiaa ei ymmärretty ajoissa, joten se kaatui, mutta kiinalaiset oivalsivat ongelman ja korjasivat sen talousjärjestelmäänsä, joka muutettiin villiksi markkinataloudeksi säilyttäen samalla kuitenkin poliittisten kansalaisvapauksien tiukat rajoitteet.

Näillä opeilla Kiina on kasvanut yhdeksi maailman johtavista talousmahdeista, joka haastaa USA:n globaalista teknologiajohtajuudesta. Ja tulevaisuudessa ehkä jopa maailman johtavan sotilasmahdin asemasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Köyhille altistuminen vaikuttaa eri tavalla rikkaisiin ja köyhiin
Koulujen haaste syntyy köyhistä vaan ei työväenluokkaisista oppilaista
Vihervasemmisto pyrkii heikentämään köyhemmän kansanosan elinolosuhteita

29 kommenttia:

  1. Onko Sostelaisilla ajatusta miten lopetetaan valtion jatkuva velkaantuminen? Tai maksetaanko velat joskus pois vai harrastetaanko ikuista rahansiirtoa korkojen muodossa velkojille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On myös ymmärrettävä, että tarvitaan taloudellista toimeliaisuutta, jotta jaettavaa kakkua saadaan kasaan.
      Ensin se kakku ja vasta sitten jaetaan. Nyt sitä kakkua ei ole vaan jaetaan velkarahaa.

      Tarvitaan siis enemmän yritteliäisyyttä (yrityksiä) ja työn tekemistä (työntekijöitä) - valituksen ja lusmuilun sijaan.

      Suomessa vaan on liikaa niitä itsekkäitä, jotka kuvittelevat ettei tarvitse töitä tehdä vaan eletään järjestelmän mahdollistamilla tuilla.
      Valitettava esimerkki näistä on esim. turvapaikanhakijat, joista muistuu mieleen somalit tai vastaavat äänestäjät Mogadishussa.

      Poista
    2. " Onko Sostelaisilla ajatusta miten lopetetaan valtion jatkuva velkaantuminen? "
      Mitä se jollekkin Sostelaisille kuuluu, nykyinen hallitus ottaa velkaa koko ajan lisää ! Ja puolivälin riihessä, päätetään lisävelan otosta valtiolle.
      Sillä valtionkonttorin velkamäärä luettelosta aina 31.12. näkee mikä hallitus velan on ottanut .
      Yli puolet valtionvelasta on ottanut oikeistohallitukset, yleensä Kokoomuksen johdolla. Nytkin on lehtitietojen valossa tulossa ainakin n. 1´600 miljoonan euron vuotuinen lisävelan otto.

      Poista
    3. Hallitus tekee hyvää työtä; nyt ollaan poistamassa ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksujen verovähennys, erilaisten poliittisten säätiöiden verovapaus, kiristämässä maahanmuuttoa ja kansalaisuuden saamista, vauhdittamassa laittomasti maassa olevien palautusta ja vähennetty kehitysapua ym.

      Poista
    4. Kun aikaisempien hallitusten jäljiltä saatiin velkaa niin paljon, että pelkkiin korkomenoihin menee vuodessa kolme miljardia euroa ja sen lisäksi sote-uudistus, johon ei ollut varaa, ei ole helppoa kammeta maata uusille raiteille. Ylipäänsä tämän maan elintaso on pitkään ostettu velkarahahalla, talous ei ole kohentunut kohta 20:een vuoteen ja lihapatojen ääreen on vielä kutsuttu lisää väkeä ulkomailta, eikä mitään vaatimuksia itsensä tai perheensä elättämisestä ei ole esitetty. Summa summarum: kun kakun jakajia on enemmän kuin sen leipojia, tulos on tämä ja tilanne vaan pahenee vuosi vuodelta.

      Poista
    5. Ei... mutta ei soste ymmärrä sitäkään, että noin puolella OECD-maista erääntyy lainat vuoteen 2027 mennessä, eli n.1,5 vuoden sisään ja talous sakkaa koko OECD-alueella... eli, kysymys voikin kuulua, että mikä valtio ei enään saakkaan myytyä lainaa, jolla kykenee uusimaan vanhat velat ??? Kas siinäpä kysymys.
      Domino-ilmiötä odotellessa...

      Poista
    6. Yrittäjien edustaja juuri äsken sanoi televisiossa suurinpiirtein : " Yhteisö veron lasku on hieno toimi, mutta veronalennus ei maksa itseään, ilman muita kasvutoimia ja maahanmuuttoa "
      Kasvutoimet taitavat tarkoittaa tässä tapauksessa pientä valtion starttirahaa hankkeille.

      Poista
  2. No miksi tänne sitten haalitaan lisää kelaelättejä Afrikasta asti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihervasemmisto tarvitsee lisää äänestäjiä.

      Poista
  3. Ei hätää.. Kohta kohoaa venäjälle trump palatsi ja rapakon presidentti tunnustaa kaikki neuvostoajan alueet kuuluvaksi venäjälle lukien myös Suomen, joten kohta tämä maa loppuu olemasta.

    VastaaPoista
  4. Haha, on olemassa ihmeellinen taikaseinä josta tuo raha vain tulee.

    VastaaPoista
  5. "Sosiaali- ja terveysyhdistys". Nimi on hyvin valittu kuulostamaan viralliselta taholta, joka ikään kuin virkavastuulla tuottaa virkatyönään objektiivista tietoa. Taitaapa kuitenkin olla yksityinen aatteellinen yhdistys. Koitan kaivella vähän taustoja. Pääsihteeri Vertti Kiukas - vahva demaritausta (ks. Wikipedia). Valtuuston pj Kari Välimäki - Rauhanliitto, Merimiesunioni. Hmm.

    VastaaPoista
  6. Yle tänään

    Vanhusten epäillään joutuneen seksuaalirikosten uhreiksi, tekijät kotihoitajia – poliisi: ”Anteeksiantamatonta”

    Poliisi on tutkinut vanhuksiin kohdistuvia seksuaalirikosepäilyjä Päijät-Hämeen alueella ja Itä-Uudellamaalla. Poliisihallitus pitää epäilyjä äärimmäisen vakavina ja surullisina.

    https://yle.fi/a/74-20156761

    Artikkelista poimittua

    Kotihoidossa olevien vanhusten epäillään joutuneen seksuaalirikosten uhreiksi Suomessa.

    Ylen selvittämien tietojen perusteella Hämeen poliisi tutkii parhaillaan tapauksia, joissa kahden kotihoidossa olevan vanhuksen epäillään joutuneen seksuaalirikosten uhreiksi vuoden 2024 ja alkuvuoden 2025 aikana. Teoista epäillään yhtä henkilöä, joka työskenteli kotihoidossa Päijät-Hämeen hyvinvointialueella.
    Poliisi selvittää muun muassa sitä, ovatko teot olleet yksittäisiä vai jatkuneet pidempään.

    Myös Itä-Uudenmaan poliisi on tutkinut kahta tapausta, jotka ovat tapahtuneet epäillysti Vantaa-Keravan hyvinvointialueella vuonna 2023.

    * Seksuaalirikosepäilyistä kertoivat Päijät-Häme ja Vantaa-Kerava, eli ne alueet, joilla tapauksia on tai on ollut poliisitutkinnassa. Lisäksi Helsingin kaupunki ja Varsinais-Suomen hyvinvointialue kertoivat kumpikin yhdestä yksittäisestä epäilyistä, jotka eivät kuitenkaan olleet edenneet rikosilmoituksen tekemiseen asti.
    * Yle kysyi myös, monessako tapauksessa rikosepäily on johtanut työntekijän työsuhteen päättymiseen. Laskettavissa olevien lukujen perusteella yhteensä reilun 20 rikoksesta epäillyn kotihoidon työntekijän työsuhde on päätetty tai päättynyt. Kaikissa tapauksissa epäilty tekijä ei ole selvinnyt tai hänen syyllisyyttään ei ole pystytty varmistamaan.
    ...
    ...
    Molempien hyvinvointialueiden mukaan teoista epäillyt eivät olleet hyvinvointialueen omia vaan ostopalveluyrityksen työntekijöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne jotka kannattaa haittamaahanmuttoa on suoraan syyllisiä vanhusten kaltoinkohteluun ja pitäisi saattaa oikeuden eteen, mieluummin kenttäoikeuden.

      Poista
  7. Tällaisia tekstejä lukiessani jään aina miettimään, mikä ihmeellinen tarve meitä riivaa, kun tarvitsemme kaikesta aina jonkin "opillisen" todistuksen. Ehkä jokin raamatullinen, teologisen selittämisen perinne? Ihminen ymmärretään pohjimmiltaan pahaksi -- tässä tapauksessa laiskaksi tai motivoitumattomaksi -- ja on yksilön omaa syytä, ettei kaikista voi tulla rikkaimman kymmenyksen jäseniä?

    Suhteellisen köyhyyden ongelman sijasta suhteellisen rikkauden ongelman käsitteleminen saattaisi viedä "talousajattelun" lähemmäs oikeita ongelmia. Nythän me nauramme vitsille, että "rahaa tulee taikaseinästä", vaikka siis tosiasiassa juuri "raha-arvon" syntyminen on puhdasta magiaa, ja systeemissä syntyvä raha on juuri se raha joka parhaimmankin kapitalismin aika ajoin romauttaa -- mutta siitäkään seuraavaa köyhyyttä me emme noteeraa systeemin viaksi vaan vain Titanicin tai Estonian uppoamiseksi -- shit happens.

    Ei se neukkulan kurjuus ja köyhyys johdu siitä ettei nillä ollut rahaa ja varallisuutta harvojen käsiin kokoavaa systeemiä. Niillä oli, ja se toimi kapitalismin kaikkien sääntöjen mukaan tehokkaammin kuin yksiklään toinen systeemi on taloushistoriassa toiminut. Nykyinen systeemihän toimii tosiasiassa ase-, viihde- ja huumekaupan tuotoilla -- ne ovat maailman tuottoisimpia toimialoja -- mutta sekin on hyshys, huomio on kohdistettava raamatullisiin syyllisiin, eli laiskoihin ja pinnareihin.

    Kirjoitin juuri pääsiäisenä muisiipanoja siitä mitä tietyistä kirjoista voi oppia, ja Erich Frommilta voisimme oppia, ettei tuo kovasti ylistetty "omistamisen" mielle ole ideologinen kysymys. Yksityisomistuksen vastakohta ei ole kollektiivinen omistaminen. Omistamiseen symbioottisesti takertuvan kahmijan ongelma on yksinkertaisempi -- se on inhimillinen kehittymättömyys. Sen vastakohta on kollektiivinen kehitys.

    Ihmislajin historiassa uutta ajattelua on syntynyt vain vakaissa oloissa, ja ensimmäiset kehitysaskelet otettiin kun lakattiin valloittamasta reviirejä ja tappamasta vihollisia ja asetuttiin aloilleen viljelemään maata. Kirjoitustaitoa ei olisi voinut syntyä kapitalismin ehdoilla. Nyt me kuitenkin kuvittelemme, että nuo ideologiset taloususkonnon stiiknafuulat voisivat pelastaa yhteiskunnat, varsinkin tämän oman puulaakimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Joku taho on kaapannut itselleen rahanluontimonopolin. Nämä bangsterit näpyttelevät tilille mielivaltaisen summan, jonka antavat lainoina, joista perivät korkoina ihmisten työllä tekemää rahaa. Kun kultakannasta luovuttiin, rahan arvo pitää taata noilla Sepon mainitsemilla häämäräkaupoilla.

      Poista
  8. Tuli mieleen se vanha juttu, jossa varakas henkilö antoi aina 20 euroa samalle kerjäläiselle säännöllisesti sanotaan nyt vaikka viikoittain. Kerran kuitenkin antoi "vaan" 15 euroa. Kerjäläinen hermostui ja sanoi, että tästä puuttuu 5 euroa. Varakas henkilö selitti, että tytär lähti opiskelemaan ja tarvitsee siihen rahaa. Kerjäläinen ihmetteli tähän, että tarvitseeko hänen maksaa tämän varakkaan henkilön tyttären opinnotkin. Summat saattavat olla mitä on, mutta periaate sama kuin näillä valittajilla, jotka sanovat, että pienituloisilta viedään aina kaikki. Siis sellaiset rahat, mitä he eivät ole koskaan edes ansainneetkaan. Enkä tarkoita sellaisia, joilla ei ole aitoa kykyä ansaita mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miten se tämä rikas mies oli ansainnut rahansa, oliko varmasti puhtaat jauhot pussissa? Ettei vaan hänkin olisi hyväksikäyttänyt itseään heikompia?

      Poista
    2. Joo, ei ne systeemissä kiertävät rahavirrat varsinaisesti "ala" mistään. Ne on tavallaan kuin juoru joka kulkee ja paisuu kulkiessaan, tai niinkuin vuotava vene, josta vimmatusti äyskäröidään vettä takaisin järveen -- bankstereilla on se oma roolinsa, eikä ne siinä roolissaan voi tehdä muuta kuin mitä tekevät. Eli levittävät huhuja ja äyskäröivät ahkerasti.

      Riikalla on oma roolinsa, ja on se ja sama kuka sillä tuolilla istuu. Kun kansa taannoin kypsyi täydellisesti Ahon - Viinasen lamanhoitohallitukseen, ja demarit saivat nylyisten aikojen suurimman vaalivoittonsa, kuka istui ykkösmököttäjä Lipposen uuden hallituksen rahaministeriksi? No, se sama Viinanen -- se hoiti hommansa ihan lainantajien vaatimusten mukaan ihan loppuun asti. Politiikasta ja politiikoista viis.

      Valtionvelka on uusi demokratian jälkeinen hallitusmuoto. Tämä pitäisi kulla myös poliitikkojen suusta useammin. Tai edes joskus. Tai edes yhden kerran.

      Vaan eipä tulla kuulemaan.

      Poista
    3. Sehän on selvä, että velallisen on oltava lakkikourassa velkojan edessä ja pidettävä kieli keskellä suuta. Valta on näin ollen sillä, jolla on rahat, ei siis ainakaan velkaisilla valtion hallituksilla.

      Poista
    4. Viinanen pakotettiin toimimaan niin kuin toimi. Itse on kertonut, että valehteleminen siitä, että markkaa ei devalvoida, oli hänen elämänsä mustin hetki.

      Poista
  9. Onko tällainen uutisointi suurimmalta iltapäivälehdeltä asiallista:
    https://www.is.fi/politiikka/art-2000011183159.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs pahaa tuossa oli? Kommentit siellä oli päin he... vetiä.

      Poista
    2. Luulisi toimittajalla olevan sen verran suhteellisuudentajua että ei otsikoi ja oikein kuvita kehysriihen päätöksistä lakritsipiipun kiellon.
      Ja onhan sillä, sehän oli valittukin pilkkaamaan nykyistä hallitusta.
      Kommenttiosiossahan se tuli viimeistään selväksi.

      Poista
  10. Kannattaa katsoa Yle Areenasta 3-osainen sarja Punainen keisari Mao. Järkyttävän palvonnan lisäksi järkyttää ne kymmenet miljoonat ihmiskohtalot; nälänhätä, nälkään kuolemiset ja kurjuus, jota Maon kommunistinen unelma aiheutti. Maailmanherruus oli hänelläkin tavoitteena aivan kuten tänä päivänä Putinilla. Mistä näitä diktaattoreita ja kansanmurhaajia aina sikiääkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsottu on ja täytyy todeta, että aatun porukka oli pyhäkoulupoikia kommunistien rinnalla. Kiina, Neuvostoliitto, Kambodzha, Vietnam, Pohjois-Korea, Venezuela ja mitä niitä kommunistivaltioita olikaan ja on osa vieläkin. 100 miljoonaa kuollutta saattaa olla aika köykäinen arvio ja silti kommunismin tunnuksia ei ole kielletty.

      Poista
    2. No, ei kai tuomita, kun koko maailmahan kultturimarksistien hallussa tiedotusvälineitä oppilaitoksia ja kirkkoja myöten.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!