Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste opportunismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opportunismi. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. helmikuuta 2025

Ylen toimitus salasi pedofiilidemarin, mutta paljasti perheriitelijäpersun puolueen

Eilen julkaistiin Helsingin sanomissa tieto, jonka mukaan espoolainen kaupunginvaltuutettu Jiri Keronen (ps) on saanut tuomion puolisonsa pahoinpitelystä. Myös tämä sai samanlaisen tuomion eli kyse on ollut jonkinlaisesta perhetappelusta.

Hätäkeskusnauhoitteen mukaan Kerosen puoliso oli kertonut miehensä alkaneen riehua, kaataneen kirjahyllyn ja kuristaneen tätä. Toisin sanoen hänen käytöksensä ei ollut ollut normaalin selväpäisen ihmisen toimintaa.

Asialla ei olisi sen suurempaa merkitystä, ellei Keronen olisi mukana politiikassa. Ja sen seurauksena hänen oikeudessa todettua huonoa käytöstään voitaisi hyödyntää hänen edustamaansa puoluetta vastaan.

Tosiasiat ovat tietenkin tosiasioita ja äänestäjillä on oikeus saada tietoja poliitikkojen lainvastaisesta käyttäytymisestä. Lisäksi Kerosen käytös vaikeuttaa - hänen uransa aikana esillä pitämäänsä - maahanmuuttajanaisiin liittyvän väkivallan vastaista työtä luoden sille epäuskottavaa viitekehystä. 

Keronen toimi aikanaan myös Muutos 2011-puolueen puheenjohtajana sekä toimi Piraattipuolueessa, vaikka kuului jo niitä ennen Perussuomalaisiin. Toisin sanoen hän ei ole ollut puolueensa valtavirtaa, vaan pikemminkin oman tiensä kulkija tai opportunisti, joka on hakenut toiminnalleen vaikutuskanavaa monesta suunnasta.

Nyt käsillä olevassa tilanteessa jää nähtäväksi, miten nyt todettu väkivaltaisuus vaikuttaa hänen asemaansa Perussuomalaisissa. Ainakin toistaiseksi asialla ei näyttäisi olevan merkitystä, sillä Keronen on listattu ehdokkaaksi kevään kuntavaaleihin - tosin minun tiedossani ei ole, onko puolueessa oltu tietoisia hänen saamastaan tuomiosta.

Keronen itse ei näytä pitävän asiaa kovin oleellisena. Hän on nimittäin kommentoinut tuomiotaan - mielestäni vastuuttomasti - sanomalla, että "miten tuo mihinkään vaikuttaa? En ole kiinnostunut oikeuden tuomioista, niitä tulee nyt silloin tällöin." 

* * *

Eilen Sanomatalon iltapäivälehti uutisoi myös kotkalaisesta pitkän linjan demarivaikuttajasta Riku Pirisestä, joka oli jäänyt Saksassa kiinni lapsipornografisen materiaalin hallussapidosta. Siitä hyvästä hänet oli tuomittu vuoden ehdolliseen vankeuteen sekä sakkoihin. 

Pirisen puolueesta ei kuitenkaan kertonut Yle omassa toissapäiväisessä jutussaan. Eikä myöskään viikon takaisessa

Ylen uutisen erona Kerosen tapaukseen on siis se, ettei jutussa mainittu Pirisen puoluetaustaa eli Suomen Sosialidemokraattista puoluetta. Se oli sikäli outoa, että ainakin rangaistuksen perusteella tämän rikosta pidettiin aivan oleellisesti vakavampana kuin perussuomalaisen opportunistin. 


* * *

Näiden havaintojeni perusteella minusta tuntuu, että Yleisradion toimituksen linjana on kohdella suomalaisten poliitikkojen viiteryhmiä aivan eri tavoin. Eli sen tavoitteena näyttäisi olevan - ainakin - Perussuomalaisen puolueen mustamaalaaminen ja toisaalta demareiden kirjoissa olevien törttöilijöiden poliittisen viiteryhmän salaaminen. 

Siksi toivon, että tämä kritiikkini saavuttaisi edellä puheena olleen Ylen toimituksen. Ja että se pitäis huolen siitä, ettei niiden toiminnan perusteella enää jatkossa synny tällaisia perusteltuja epäilyitä puolueellisesta journalismista. 

Noin muuten Pirisen päätös jättää luottamustehtävänsä sen jälkeen, kun hänen rikoksensa paljastui, osoitti hänen ottaneen virheensä vakavasti (verrattuna Keroseen). Se on sinänsä hyvä asia, vaikka ei teekään tehtyä tekemättömäksi tai palauta sellaista luottamusta, että hän voisi palata yhteiskunnan asioiden hoitajaksi.

JK 8.50. Alkujaan kirjoitin myös Sanomien iltapäivälehden salanneen Pirisen puoluetaustan. Näin ei kuitenkaan ollut, kuten minulle huomautettiin, joten muutin tekstiä vastaamaan tosiasioita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Velkaa, kustannuksia ja maahanmuuttoa
Ylellistä valitusta ja helsinkiläistä ymmärtämättömyyttä
HS:n ja Ylen toimituskunnat hyväksyvät poliittisen väkivallan

perjantai 31. joulukuuta 2021

Vihreä mies vai "mies"

Vihreiden mies eli Atte Harjanne on talouspoliittisesti selvästi puolueessa valtaa pitäviä naisia enemmän markkinatalouden kannalla. Lisäksi hän on suhtautunut myönteisesti Vihreiden aiemmin tiukasti vastustamaan ydinvoimaan. Epäilen, että nämä olivat jalkovälin lisäksi keskeisiä syitä siihen, miksei hänestä tullut taannoin sen enempää ministeriä kuin puolueen puheenjohtajiston jäsentäkään. 

Nyt Harjanne on jälleen ilmaissut asian, jolle ei liene kovin paljon kannatusta puolueen matriarkkojen parissa. Tarkoitan hänen toivettaan Suomen pikaisesta liittymisestä Natoon. Hänen mukaansa "seuraukset siitä, että päätökseen ei kyetä sen ollessa vielä mahdollista ovat valtavan paljon vakavampia kuin siinä tapauksessa, että liitymme jotenkin etuajassa tai väärässä hetkessä."

Nostin Harjanteen esille siksi, että uskon hänen asemansa Vihreissä nousevan yhdeksi mielenkiintoisimmista poliittista seurantakohteista huomenna alkavalle vuodelle 2022. Onnistuuko hän kääntämään puolueensa kuvaa vihervasemmistolaisten naisten temmellyskenttänä vai osoittautuuko siellä eläminen siksi mahdottomaksi, että Harjanne katsoo parhaaksi vaihtaa puoluetta tai jopa siirtyä politiikasta syrjään?

Vastauksia saanemme seuraavan 12 kuukauden aikana tai viimeistään hiukan ennen kevään 2023 eduskuntavaaleja, jolloin tarjolla voisi olla ehdokkuus jossain muussa puolueessa - lähinnä Kokoomuksessa tai RKP:n suomenkielisenä ehdokkaana. Kolmas vaihtoehto voisi periaatteessa olla Vihreiden hajoaminen naisten luotsaamaksi äärivasemmistolaiseksi ja Harjanteen johtamaksi liberaalioikeistolaiseksi ympäristöpuolueeksi. 

Harjanteen jatkaminen naisten johtamassa Vihreässä puolueessa osoittaisi, että tämän kirjoituksen ensimmäisen virkkeen sana "mies" olisi liioittelua. Toinen - Kokoomukseen siirtyminen - olisi paluuta Harjanteen omille juurille ja kolmas eli RKP:hen liittyminen puhdasta poliittista opportunismia. Neljäs eli oman puolueen perustaminen taas osoittaisi Harjanteen olevan poliittisesti rohkea henkilö, joka on vainunnut poliittisen markkinaraon, jolle saattaisi hyvinkin löytyä kannatusta kansan parissa.

Näillä spekulaatioilla tahdon toivottaa rauhallista vuodenvaihdetta ja hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni sekä myös kirjoitukseni päähenkilölle eli Atte Harjanteelle. Jo yksin tämän toivotuksen takia toivon, että vuoden viimeinen ajatukseni sattuisi myös hänen silmiinsä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Vihreät päätti pysyä vasemmalla laidalla
Jatkaako Vihreät taistolaisella linjalla vai säilyykö siinä vivahdus liberaalia ympäristöpuoluetta?

tiistai 23. marraskuuta 2021

Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä

Eilinen päivä jäi tämän blogin historiaan. Näin siksi, että sillä oli lukukertoja enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Professorin ajatuksia avattiin peräti 11 209 kertaa. 

Kiitos ennätyksestä kuuluu teidän - arvoisat lukijani - lisäksi epäilemättä myös Renaz Ebrahimille, jonka toivon selviävän performanssinsa megalomaaniseksi kasvaneesta jälkipyykistä ilman suurempia vaurioita. 

* * *

Näiden kiitosten ja toivomuksen jälkeen on syytä palata tavanomaisempiin ajatuksiin eli talous- ja ilmastonmuutospolitiikkaan. 

Näin siksi, että Taloustutkimuksen mukaan koronapandemian jälkeisestä voimakkaasta talouskasvusta, energiavarastojen alhaisesta tasosta ja päästöoikeuksien hinnannoususta seuraava energian kallistuminen kasvattaa suomalaisten kotitalouksien menoja noin 1,6 miljardilla eurolla ensi vuonna. Kotitalouksien ostovoima vähenee keskimäärin 1,6 prosenttia, joten tulevat palkankorotukset vain kompensoivat energialaskun kasvun.

Suomen inflaatio on viimeisimmän tiedon mukaan noin 3,2 prosenttia. Mikäli taloustutkimuksen arvio pitää paikkansa ja inflaatio pysyy nykyisellä tasolla, tavallisen työtä tekevän ihmisen palkalla saa tulevien palkankorostusten jälkeen energian hinnan kuittaamisen jälkeen noin 1,6 prosenttia vähemmän kuin kuluvana vuonna. 

Siten elinkeinoelämää pystyssä pitävistä tekijöistä kotimainen ostovoima pienenee, mikä heijastuu monenlaisiin asioihin valtion ja kuntien tuloista ja menoista aina yritysten kannattavuuteen ja tarjolla olevaan työn määrään - ellei sitten vientiteollisuutemme kuittaa omalla kasvullaan kotimaisen kysynnän laskua. Tai valtio lisää entisestään yhteistä velkataakkaamme jakaakseen rahaa kansalle.

Tämä kaikki on vain alkusoittoa, mikäli Suomi pitää kiinni maailman nopeimmasta hiilineutraalisuustavoitteestaan. Ja miksi ei pitäisi, kun hallituksessa istuvat juuri ne, jotka sitä ajavat. 

Tavoitteenahan on pakottaa elinkeinoelämämme uudistumaan ilmastopaineen alla siten, että sen tuotekehitys tuottaa muita maailman maita nopeammin ilmastoratkaisuja, joita sitten myydään kovaan hintaan maailmalle. Tämä on luonnollisesti toivottavaa, mutta koska kiirehtimällä tapaa tulla vain ns. kusipäisiä lapsia, on todennäköistä, etteivät kaikkien yritystemme tuotekehitysponnistelut johda maailmanvalloitukseen. Siitä huolimatta on varmaa, että ellei ponnisteluiden loppusaldo jää negatiiviseksi, se muodostuu positiiviseksi tai ainakin neutraaliksi. 

* * *

Yksi ensimmäisistä ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä tehdyistä uusista innovaatioista on ollut hiilikompensaatio. Kuulimme eilen Yleltä, että se on villiä rahastusta, jossa lopputulos saattaa olla hyödytön tai pahimmillaan jopa haitallinen. 

Näin siksi, ettei hiilikauppaan ole sovittu pitäviä sääntöjä eikä kauppatavaran arvoa mitata kunnolla. Lisäksi esimerkiksi metsiin tehtävä kompensaatio saattaa jäädä lyhytaikaiseksi, jos vihreä kulta hakataan. Tosin tässä asiassa Ylen toimittajille on syytä huomauttaa, että siinäkin tapauksessa ainakin varsinainen rakennuspuu säilyttää hiilensä vuosia, vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja. 

Ja muistuttaa heitä myös siitä, että metsilläkin on ikänsä, eivätkä ne säily edes hakkaamattomina ikuisesti. Niinpä niiden sisältämä hiilikin palaa ennemmin tai myöhemmin takaisin ilmaan: joskus jopa nopeammin kuin olisi käynyt puutavarana.

Nämä huomiot eivät kuitenkaan vaikuta hiilikauppaa käyviin toimijoihin juuri nyt. Siksi lienee varmaa, että heistä ainakin osa on liikkeellä vain siksi, että on havainnut ilmastohuolen aiheuttaman paniikin tarjoavan mahdollisuuden kerätä kokoon mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon tuohta eli rikkautta. Ja sen me heille nähtävästi myös sallimme.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!