Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansalaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansalaiset. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. huhtikuuta 2026

Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?

Puolustusvoimien pääesikunnan tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri Pekka Turunen, totesi sotilaallisen suorasanaisesti, että  "nykyisen Kremlin johdon näkökulmasta suurin uhka valtiolle on oma kansa. Tämän vuoksi johto rakentaa kertomusta ulkoisesta uhasta ja väittää esimerkiksi, että NATO:n laajentuminen uhkaa Venäjää. Tämän varjolla Venäjä perustelee tarvetta puskurialueille eli etupiirille."

Tämä näkemys on syytä huomioida sekä poliittisten päättäjien että meidän – heille valtakirjan vaaleissa antavien – tavallisten kansalaisten piirissä. Sehän tarkoittaa suoraan, että Putinin "kolmen päivän erityisoperaation" toistuminen missä tahansa Venäjän rajavaltiossa ei ole uhka, vaan tapahtuu vääjäämättä, mikäli Moskovassa syntyy käsitys, että sellaisella olisi menestymisen mahdollisuus.

* * *

Tämä tarkoittaa, että meillä Suomessa on syytä pitää kiinni kahdesta asiasta: puolustusvoimien riittävästä kyvykkyydestä sekä toimivista liittosuhteista. Ensin mainittu on omissa käsissämme – ja kohtuullisessa kunnossa – mutta jälkimmäisen – siis NATO:n – osalta avaimet ovat pääosin rajojemme ulkopuolella. 

Siksi on syytä toivoa, että USA:n hyökkäys Iraniin tai Espanjan haluttomuus ylläpitää riittävää puolustuskykyä Donald Trumpin  presidentin vaatimalla BKT-osuudella eivät hajota NATO:a. Eivät ainakaan ennen, kuin Euroopan suuret valtiot – Saksa, Ranska ja Iso-Britannia – ovat saaneet kasvatettua oman sotilaallisen suorituskykynsä tasolle, jonka kyvystä torjua Venäjän hyökkäys ei ole varteenotettavaa epäilystä.

Lisäksi Suomen oman puolustuskyvyn kannalta on huolestuttavaa, että maassamme on viime aikoina nähty vastuutonta pikkupolitikointia liittyen NATO-jäsenyyden velvoitteisiin. Ja että juuri samat poliittiset liikkeet näyttäisivät saavan seuraavissa eduskuntavaaleissa kannatusta niin paljon, että ne saattavat päästä neuvottelemaan hallitusohjelmasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkauksia ja huumoria
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?
Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet

perjantai 23. tammikuuta 2026

Häirintää

Kansanedustaja Ville Merisen esille tuoma eduskunta-avustajien häirintä sai lopulta nimiä: Marko Asell (sd), Jani Kokko (sd) ja SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kim Berg. Heistä ensimmäinen liittyy kahteen tapaukseen, muut kaksi vain yhteen. 

Kaikki kolme ovat olleet asian tultua esille kovin katuvaisia, mikä on tietenkin sinänsä hyvä asia. Jäädään siis odottamaan, löytyykö suurimmasta oppositiopuolueesta vielä lisää huonosti käyttäytyviä kansanedustajia – tai onko sellaisia myös muissa puolueissa. 

Oma veikkaukseni on, ettei tämä jää tähän. Sitä tukee myös asiasta kertoneen Ilta-Sanomien artikkelin lopusta löytynyt tieto siitä, että Ville Merinen oli kertonut saaneensa myös uusia yhteydenottoja sen jälkeen, kun asia tuli julkisuuteen.

* * *

Jos ovat kansanedustajamme huonokäytöksisiä, niin samaa voi sanoa osasta Suomen kansalaisia. Siitä antoi esimerkin Iltalehti, joka julkaisi joitakin valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) saamia viestejä. 

Niihin sisältyy sellaisia sanakäänteitä, että viestien lähettäjien mielenterveyttä on syytä epäillä. Tai oikeammin: heidän mielenterveyden ongelmistaan ei ole epäilystä. 

IL:n julkaisemissa viesteissä nimittäin kehotetaan itsemurhaan, vihjataan ampumisella ja hautapaikan häirinnällä sekä pyritään satuttamaan ministeriä hänen kokemillaan keskenmenoilla. Näistä etenkin viimeisin osoittaa kirjoittajansa olevan mieleltään kierutunut ja empatiakyvytön psykopaatti. 

Mielenkiintoista on myös se, että ampumisesta vihjannut henkilö on lähettänyt viestinsä Purralle sähköpostissa ja omalla nimellään. Kyseessä on jonkin toisen puolueen aktiivinen naisjäsen. 

Purra on toimittanut edellä mainitsemani viestit poliisille, joka pohtii onko niiden pohjalta syytä jatkotoimiin. Omalta osaltani toivon, että asiaa pohtisivat myös maamme mielenterveydestä vastaavat terveydenhuollon asiantuntijat, ja tarjoaisivat tarvittaessa sairaimmille tapauksille mielenterveyspalveluita – tarvittaessa pakkokeinoin, ellei henkilö itse ymmärrä omaa tilaansa.

tiistai 15. heinäkuuta 2025

Lähes neljännes oikeistolaisesti ajattelevista on älyllisesti epärehellisiä

Elinkeinoelämän valtuuskunnan kyselyn mukaan suomalaisista 49 prosenttia pitää itseään oikeistolaisena, 19 prosenttia keskustalaisena ja 31 prosenttia vasemmistolaisena. Näiden lukujen pitäisi näkyä myös puoluekannatuksissa, joten päätin verrata niitä viimeisimmän Yleisradion gallupiin. 

Suomalaiset puolueet istuvat eduskunnassa vasemmalta oikealle seuraavassa järjestyksessä: Vasemmistoliitto, SDP, Vihreät, Keskusta, RKP, Liike Nyt, Kristillisdemokraatit, Kokoomus ja Perussuomalaiset. Tämän järjestyksen on tarkoitus vastata myös puolueiden sijoittumista vasemmisto-oikeisto-akselilla. 

Jos aloitetaan vasemmalta, niin perinteisten vasemmistopuolueiden eli Vasemmmistoliiton ja SDP:n yhteenlaskettu kannatus Ylen gallupin mukaan on 34,9 prosenttia. Se tarkoittaa, että näitä puolueita kannattaa vasemmistolaisesti ajattelevien lisäksi myös oikeistolaiseksi itseään väittäviä - heidän osuutensa koko kannattajakunnasta on 3,9 prosenttiyksikköä eli suunnilleen saman verran kuin Kritillisdemokraattien tai RKP:n koko kannatus. 

Todellisuudessa vasemmistolaista politiikkaa - eli suurta julkista sektoria, korkeita veroja ja niin edelleen - ajaa perinteisten työväenpuolueiden lisäksi myös Vihreät, joka sijoittuu poliittisella kartalla pikemminkin laita- kuin maltilliseen vasemmistoon. Siten vasemmistolaisten puolueiden kokonaiskannatus nousee peräti 42,5 prosenttiin eli 11,5 prosenttia vasemmiston kannatuksesta tulee itsensä oikeistolaisiksi ilmaisevilta. 

Toisin sanoen enemmän kuin joka kymmenes suomalainen tukee sellaisia yhteisten asioiden poliittisia advokaatteja, joiden toiminta on vastoin heidän omia näkemyksiään. Tai toisin ilmaistuna, noin 23 prosenttia oikeistolaisesti identifioituvista suomalaisista kannattaa vasemmistolaista politiikkaa ajavaa puoluetta - eli he ovat älyllisesti epärehellisiä. 

En osaa sanoa syytä tähän omituiseen poliittiseen käytökseen, mutta minusta tässä olisi hyvä aihe esimerkiksi yhteiskuntapoliittiseen opinnäytetyöhön. 

* * *

Yksi mahdollisuus voisi olla tunnetusti vasemmalle kallellaan oleva toimittajakuntamme, jonka arvomaailma saattaa heijastua heidän työnsä tuloksiin ja siten ohjata kansalaisia harhaan. Eli kuvittelemaan vasemmistopuolueiden ajavan näiden ihmisten näkemysten mukaisia asioita, vaikka näin ei olisikaan.

Saattaa myös olla, että suomalaisten vasemmistopuolueiden retoriikka on sellaista, että äänestäjien ajatukset ohjautuvat pois näiden perimmäisistä tavoitteista. Mutta kuten edelle kirjoitin, tämä asia pitäisi selvittää tutkimuksen keinoin. 

Lopuksi totean että edellä tekemäni vertailun pitäisi herätellä myös poliittisessa keskustassa ja erityisesti oikeistossa sijaitsevia puolueita terävöittämään omaa viestintäänsä, jotta kansalaiset saisivat oikean kuvan puoluepoliittisen kenttämme ajamista asioista. Onhan selvää, että erityisesti oikeistopuolueemme ovat epäonnistuneet rajusti oman viestinsä esille tuomisessa, koska niiden kannatus (37,8 %) jää yli yhdentoista prosenttiyksikön päähän siitä, mitä sen tulisi olla EVA:n kyselyn mukaan. 

torstai 5. kesäkuuta 2025

Ylen kehitysvammainen

Yle julkaisi eilen tiedon, jonka mukaan vuonna 2001 syntynyt mies sai kuuden vuoden vankeusrangaistuksen raiskattuaan ja yritettyään huumepäissään tappaa naisen lenkkipolun varrella Jyväskylässä. Verorahoitteinen valtionradiomme ei kuitenkaan kertonut miehen nimeä tai edes etnistä taustaa, koska tämä oli lievästi kehitysvammainen.

Tosiasia kuitenkin on, ettei rikollisten koko nimi sinänsä kiinnosta juuri ketään. Sen sijaan tieto kaikenlaisten roistojen etnisestä taustasta olisi tärkeä tieto, jotta suomalaiset saisivat oikean käsityksen maassamme harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seurauksia. 

Yleisesti ottaen olisi paras, jos esimerkiksi raiskaajista kerrottaisiin vaikkapa hänen etnisen taustansa tyyliin suomalaistaustainen, ukrainalaistaustainen tai somalitaustainen. Vaihtoehtona kävisi tietenkin esimerkiksi pelkän etunimen (oikean) mainitseminen, koska myös siitä voisi päätellä riittävällä tarkkuudella, liittyikö puheena oleva tapaus maassamme harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan.

Jos ja kun näin ei kuitenkaan tehdä, lienee valtamedioidemme toimittajien tarkoituksena pitää maahanmuuton negatiivisia seurauksia pimennossa tavallisilta kansalaisilta. Tämä ei tietenkään ole kiellettyä yksityisrahoitteisten medioiden tapauksessa, mutta verovaroista kustannetun Ylen toimituskunnan kohdalla kyse on yksiselitteisesti aseman väärinkäyttämisestä oman agendan ajamiseksi.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitusohjelman toteuttaminen on äärimmäisen tärkeää
Kielitilastot paljastavat positiivisen yllätyksen, mutta alleviivaavat tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kelvottomuutta
Serge Mballa Assolon ja Jacob Donner-Amnellin oppitunti Minja Koskelalle

maanantai 12. toukokuuta 2025

Kansan reilu enemmistö tahtoo demarihallituksen

Tuoreen Maaseudun tulevaisuuden kyselyn mukaan suomalaiset haluaisivat SDP:n Kokoomuksen, ja Keskustan muodostavan seuraavan hallituksen. Tai ainakin 58 prosenttia haluaisi hallitukseen demarit, 47 prosenttia kepulit ja 34 prosenttia kokkarit. 

Tällä toiveella ei etenkään tässä vaiheessa - hallituskauden puolivälissä - ole tietenkään juuri minkäänlaista merkitystä, mutta se kertoo kyllä siitä, että kansalaiset ovat tyytymättömiä nykyiseen - Kokoomuksen, Perussuomalaisten, Kristillisdemokraattien ja Ruotsalaisen kansanpuolueen muodostamaan - hallitukseen ja sen pyrkimyksiin tervehdyttää Suomen julkinen talous, rajoittaa humanitaarista maahanmuuttoa sekä kannustaa ihmisiä työntekoon. 

Kyselyssä ilmennyt SDP:n suuri suosio - reilusti yli vihervasemmiston yhteenlasketun kannatuksen - valtapuolueeksi on hämmästyttävää ottaen huomioon, että juuri sen johdolla maa ajettiin edellisellä hallituskaudella nykyiseen kurimukseensa. Olihan silloisen Sanna Marinin (sd) hallituksen linjana täyttää kaikkien viiden silloisen hallituspuolueen - SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto, Vihreät ja Ruotsalainen kansanpuolue - pienimmätkin toiveet velkarahalla ja vieläpä siten, että julkiselle sektorille luotiin pysyviä menoautomaatteja. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että juuri edellinen hallitus päätti hakea maahamme myös ISIS-terroristeja. 

Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että kansalaisten MT:n kyselyssä ilmaisema tahto toteutuisi, olisi mielenkiintoista nähdä johtaisiko se Marinin hallituksen aikaiseen vastuuttomaan jakopolitiikkaan, vai säilyttäisikö tuleva kabinetti - todennäköisesti Antti Lindtmanin (sd) johdolla - nykyisen hallituksen tekemät lakimuutokset. Sekä aivan erityisesti, peruisiko se Perussuomalaisten johdolla toteutetut - ja toteutettavat - maahanmuuttopoliittiset muutokset, joita on seurannut selkeä pudotus kehitysmaista peräisin olevien humanitaaristen pakolaisten määrissä. 

Vai asettuisiko Kokoomus puolustamaan nykyisen hallituksen saavutuksia? Ja jos se tekisi niin, jättäisikö Lindtman puolueen hallituspohjansa ulkopuolelle siten, että hän rakentaisi oman kabinettinsa samalle pohjalle kuin - myöhemmin Sanna Marinin tieltä siirtynyt - Antti Rinne (sd) teki reilut kuusi vuotta sitten? Eli korvaisi Kokoomuksen Vihreillä, Vasemmistoliitolla ja RKP:llä.

Tämä kaikki on tietenkin turhaa spekulaatiota, mutta sikäli vakavasti otettavaa, että se avaa niitä tulevaisuudennäkymiä, jotka suomalaisilla olisi edessään, mikäli poliitikot noudattaisivat kansalaisten MT:n kyselyssä ilmaisemaa tahtoa. 

tiistai 22. huhtikuuta 2025

Suhteellinen ja todellinen köyhyys

Suomen sosiaali ja terveys -yhdistys Soste on tehnyt mikrosimulointimallilla laskelmia, joiden mukaan pienituloisten ihmisten määrää voisi vähentää palauttamalla sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotukset, työttömyysturvan lapsikorotuksen sekä työttömyysturvan ja yleisen asumistuen suojaosat samalla tasolle kuin ennen niihin kohdistuneita leikkauksia. Laskelmissa oli määritelty pienituloiseksi henkilöt, joiden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia väestön keskimääräisestä tulotasosta.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että määritelmän mukaista köyhyyttä voidaan vähentää antamalla köyhimmille ihmisille rikkaammilta otettua rahaa vähän samaan tapaan kuin Robin Hood teki Sherwoodin metsässä, Nottinghamin kaupungin lähistöllä. Enkä epäile lainkaan, ettei laskelmia olisi tehty oikein.

Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon kuitenkin, että loogisesti ajatellen Sosten malli tarkoittaa sitä, että köyhyyttä voitaisiin vähentää vieläkin enemmän jos toimittaisiin entisen neuvostoliittolaisen ihanteen mukaan eli järjestettäisiin valtion kustannuksella jokaiselle ihmiselle töitä ja maksettaisiin kaikille sama palkka. Silloinhan köyhiä ei olisi lainkaan, vaan kaikki olisivat tulojensa suhteen tasa-arvoisia. 

Outoa on vain yksi asia. Nimittäin se, että Neuvostoliitto kärsi Sosten määritelmän mukaisen köyhyyden puuttumisesta huolimatta monenlaisista talousongelmista, joista vähäisimpiä eivät olleet maataloustuotannon riittämättömyys, teknologinen jälkeenjääneisyys, valmistettujen tuotteiden laadun heikkous tai ympäristötuhojen laajuus. Ja lopulta maan asukkaat elivat pääosin samalla tulotasolla eli nauttuivat köyhän köyhästä elämästä vauvoista mummoihin ja vaareihin, vaikka Sosten kriteerien mukaista pienituloisuutta ei esiintynyt lainkaan. 

Siksi on kysyttävä, että onko Sostessa varmasti ymmärretty se, ettei tulonjaon tasaisuus takaa yhteiskunnan menestystä kansainvälisessä kilpailussa eikä suhteellinen köyhyys ole sama asia kuin todellinen köyhyys. Tai tajutaanko siellä, että juuri jälkimmäisen välttämiseksi yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että sen jäsenillä on halu tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista - eli saada palkkio hyvin tehdystä työstä. 

Juuri tämä oli se asia, mikä toimi viime vuosisadalla markkinatalouteen nojaavissa länsimaissa paremmin kuin sosialistisissa valtioissa. Neuvostoliitossa asiaa ei ymmärretty ajoissa, joten se kaatui, mutta kiinalaiset oivalsivat ongelman ja korjasivat sen talousjärjestelmäänsä, joka muutettiin villiksi markkinataloudeksi säilyttäen samalla kuitenkin poliittisten kansalaisvapauksien tiukat rajoitteet.

Näillä opeilla Kiina on kasvanut yhdeksi maailman johtavista talousmahdeista, joka haastaa USA:n globaalista teknologiajohtajuudesta. Ja tulevaisuudessa ehkä jopa maailman johtavan sotilasmahdin asemasta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Köyhille altistuminen vaikuttaa eri tavalla rikkaisiin ja köyhiin
Koulujen haaste syntyy köyhistä vaan ei työväenluokkaisista oppilaista
Vihervasemmisto pyrkii heikentämään köyhemmän kansanosan elinolosuhteita

lauantai 29. maaliskuuta 2025

Kansalaisten kusettamista

Kansalaisaloitteet ovat lähtökohtaisesti hyvä tapa edistää ihmisten mahdollisuutta vaikuttaa suoraan yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Yksi sellainen asia oli yli 50 000 kannattajaa kerännyt aloite niin sanottujen eheytyshoitojen kieltämisestä. 

Se jää kuitenkin ikävällä tavalla historiaan, sillä vaikka eduskunta on hyväksynyt aloitteen, on oikeusinisteri Leena Meri (ps) ilmoittanut, ettei hallitus ehdi saattaa lakia voimaan. Syynä ovat virkamieskunnan muut kiireet yhdistettynä hallituksen yhden jäsenen - Sari Essayahin (krist) - erimielisyyteen. 

Tämä tarkoittaa sitä, ettei hallitus noudata eduskunnan tahtoa, eikä kunnioita Suomen lain tarkoitusta mahdollistaa kansalaisaloitteiden kautta juridisten epäkohtien korjaamista. Tällainen tilanne ei tietenkään ole millään tavalla hyväksyttävä, vaan kyseessä on varsin selkeästä perustuslaillisesta kriisistä. 

Tässä tilanteessa ovat vastakkain hallitusohjelman voimaan saattaminen sekä eduskunnan ilmaisema tahto kansalaisaloitteen saattamiseksi voimaan. Näin siitä huolimatta, että loogisesti ajatellen eduskunnan valmiin päätöksen toimeenpanon pitäisi mennä aina hallitusohjelman mukaisen lainvalmistelun edelle.

Oikeusministeri Leena Meri (ps) ei kuitenkaan näytä olevan samoilla linjoilla, enkä löytänyt lainsäädännöstä myöskään tähän liittyvää velvoitetta. Siten ministeri ei ole ilmeisesti rikkomassa virkavelvollisuuttaan, vaikka kuvaannollisesti sanoen sylkeekin kansalaisten kasvoille. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka nyt hyväksytyn kansalaisaloitteen käy. Eli tuleeko kansalaisten ja eduskunnan hyväksymä tahto jollain tavalla saatetuksi lakiin, vai jääkö se kuolleeksi kirjaimeksi samalla tavalla kuin huomenna jälleen ajankohtaiseksi tulevan kellojen siirtelyn lopettaminen EU:ssa siitä huolimatta, että europarlamentti on hyväksynyt sen.

Jos näin käy, on asialla itse eheytyshoitoasiaa paljon suurempi merkitys, sillä sen seurauksena voidaan kansalaisten aloiteoikeuden katsoa olevan käytännössä pelkkä poliitikkojen keino ihmisten harhaanjohtamiseksi. Eli suoraan sanottuna kansalaisten kusettamista. 

Lopuksi totean vielä, etten ota tällä kirjoituksella minkäänlaista kantaa itse eheytyshoitojen hyödyllisyyteen, hyödyttömyyteen, terveellisyyteen, tarpeellisuuteen tai vaarallisuuteen, vaan pelkästään suomalaisen demokratian toimivuuteen. 

* * *

Edellä mainitsemastani kellonsiirtelystä todettakoon, että asia saattaa olla lopultakin etenemässä. Näin siksi, että vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllösen (vas) mukaan "liikennekomissaari Apóstolos Tzitzikóstas on ottanut asian uudelleen komission työohjelmaan ja yrittää vielä Puolan puheenjohtajakaudella saada asiaa neuvoston puolella eteenpäin".

Hyvä näin, mutta ihan vielä en olisi valmis poksauttamaan shamppanjapulloja. Näin siksi, että Puolan puheenjohtajakausi Euroopan unionin neuvostossa päättyy jo kesäkuussa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansalaisaloite Elokapinan lakkauttamiseksi johtaa mielenkiintoisen parlamentaarisen keskusteluun
Nuoriso vaatii Yleisradiolta vastuullisuutta
Kanslaisaloite oikeusvaltion rikkomiseksi

lauantai 1. helmikuuta 2025

Onko X äärioikeistolainen propagandakanava, kuten Timo Harakka väittää?

Kansanedustaja Timo Harakka (sd) on tehnyt eduskunnassa kirjallisia kysymyksiä, koska hänen mukaansa X on muuttunut lyhyen ajan sisällä äärioikeistolaiseksi propagandavälineeksi. Perusteeksi hän on kertonut, että tämän vuoden puolella X:n omistaja Elon Musk on kampanjoinut näkyvästi Saksan vaalien alla äärioikeistopuolueen AfD:n puolesta ja jopa vaatinut Britannian pääministerille vankeustuomiota - molemmat sinänsä paikkansa pitäviä väitteitä, mutta myös länsimaisen sananvapauden mukaisia toimia.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) rauhoitteli Harakkaa pari päivää sitten toteamalla, että X on vakiintunut kansainvälisen politiikan ja diplomatian kanavaksi, jossa esimerkiksi valtionpäämiehet ottavat kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin. Lisäksi "Suomen valtioneuvoston yksipuolinen poistuminen tällaiselta foorumilta leikkaisi merkittävästi Suomen kansainvälistä näkyvyyttä ja rikkoisi vakiintuneita kansainvälisiä viestintäkäytäntöjä".

Tämän jälkeen Harakka ryhtyi maalailemaan kuviteltuja kauhukuvia kysymällä, että "pitääkö Muskin nyt hyökätä Suomen pääministerin kimppuun tai suositella Sinimustaa liikettä, jotta huolestumisesta seuraisi jämäkkä päätös poistua propaganda-alustalta". Ja unohti samalla, että Vaikka Musk omistaakin X:n, hän ei millään tavalla kontrolloi siellä käytävää keskustelua, vaan Harakka tai kuka tahansa muu voi siellä arvostella myös omistajaa itseään.

* * *

Jos nyt kuitenkin Suomen valtioneuvosto ja koko maailman vihervasemmisto poistuisi X:stä, se muuttuisi entistä yksipuolisemmaksi viestintäkanavaksi eli pelkästään oikeistolaisen poliittisen keskustelun foorumiksi. Samalla maailmasta katoaisi juuri se sosiaalisen median alusta, jolla kutakin poliittista suuntausta edustavat henkilöt saavat puheistaan ja teoistaan sensuroimattoman palautteen. 

Ikävä kyllä X:ssä saa usein myös asiattomia kommentteja, jollaiset seuraavat aina sananvapautta, mutta jotka itse kunkin on helppo jättää omaan arvoonsa. Ja joille ei ole syytä antaa minkäänlaista painoarvoa tässä eikä missään muuallakaan. 

* * *

Otan esimerkiksi X:ssä käytävästä keskustelusta osan Riikka Purran (ps) - tätä kirjoitettaessa hänen tuoreimpaan - ilmastopolitiikkaan liittyvään viestiinsä saamasta palautteesta arvottamatta tai kommentoimatta niitä millään tavalla. Olkaapa siis hyvä - arvoisat lukijani - ja pohtikaa näitä lukiessanne, että onko X sellainen yksisuuntainen äärioikeistolainen propagandakanava, kuten Harakka näyttäisi ajattelevan, vai tarjoaako se sittenkin kansalaisille hyvän tavan antaa palautetta valtakunnan asioista päättäville poliitikoille.

Ensin kuitenkin Purran alkuperäisen viestin sisältö: "Ai että onko Suomen ilmastopolitiikassa ollut ylilyöntejä ja ideologista meininkiä yli talouden ja teknologian realiteettien? Todellakin on. Aika julmetun monta vuotta olemme asiasta pitäneet ääntä.  'Suomen kunnianhimo kääntyy itsemurhaksi ja hintalappu on posketon', sanoin vuonna 2018, kun marssimme ulos ilmastoneuvotteluista, joissa lyötiin todellisuudesta irti olevan linjan perusteet kiinni." 

Pekka Roininen: "Kerro vaikka muodon vuoksi pari esimerkkiä ylilyönneistä. Pelkkä yleisluontoinen höpinä on vaalipuhetta,mikä tehoaa korkeintaan persuihin. Eikä kunnan-ja aluevaltuutetut edes päätä ilmastopolitiikasta. Moni kunta ja hyvinvointialue on pahoissa vaikeuksissa saksiesi ylileikkauksista."

Ari Okkonen: "Ilmastopolitiikka perustuu valheeseen 'ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta'. Ilmasto on lämmennyt ainakin 300 vuotta toipuessaan Pienestä jääkaudesta, mutta hiilidioksidin lisääntymiseen liittyvää kiihtymistä ei näy.... Ainakaan Tornionjoen jäänlähdössä ei CO2 vaikutusta näy."

Juha Nihtinen: "PS kieltäytyy samalla Suomen kasvusta🤔🤔"

Edellä oli kolme ensimmäistä Purran saamaa kommenttia, mutta tässä vielä kolme keskusteluketjuun myöhemmin tullutta kannanottoa.

Matti Lounansuu: "Mikset koskaan tuo esiin kuinka moni kunta on pelastanut kuntataloutensa esim tuulivoimasta saaduilla tuloilla? Niillä koitetaan pitää yllä niitä peruspalveluita joita te kuitenkin leikkaatte ilman perusteluja."

Jarmo Tverin: "No mutta yhteisvelallahan tääkin lasku voidaan maksaa? :D... Koko päästökauppa on ihan täyttä kusetusta, luulis että tämmöset huijaukset olis tajuttu torjua jo anekauppa kusetuksen torjumisesta saakka, mut ei... Ja mitä tekee hallitus?... Ei mitään, nostaa veroja ja vekseleitä vaan."

Max Mikkola: "Ilmastonmuutos aiheena on mennyt ihan hysteriaksi ja ylireagoinniksi, se on aktivistien kaappaama. Todellakin pitää ottaa takapakkia. Suomi on maailman parhaita maita Co2 päästöjen suhteen, ei voi olla tilannetta missä me maksamme sakkoja siitä."


tiistai 21. tammikuuta 2025

USA:ssa on jatkossa kaksi sukupuolta ja sananavapaus

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antoi heti valtaan tultuaan monenlaisia määräyksiä. Yksi mielenkiintoisimmista oli sukupuolten rajaaminen kahteen, mieheen ja naiseen. 

Näin maailman johtava suurvalta tunnusti biologisen tosiasian, jonka mukaan ihmiset jakaantuvat kahteen sukupuoleen, joista poikkeavat henkilöt eivät ole sukupuolia vaan... hmm... poikkeamia pääsäännöstä. Samalla liittovaltion virastoissa lopetetaan monimuotoisuus-, tasa-arvo- ja osallisuusohjelmat tarpeettomina.

Päätöksellä on monenlaisia seurauksia, kuten julkisten varojen käytön lopettaminen sukupuolenkorjauksiin liittyvään terveydenhuoltoon sekä ihmisten sijoittaminen heti syntymän jälkeen todetun sukupuolensa mukaisesti vankiloihin ja turvakoteihin. Tämän seurauksena wokeltaminen vähenee amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

Nähtäväksi kuitenkin jää, vaikuttaako tämä myös sukupuolenvaihdosten määrään Yhdysvalloissa. Tai seurataanko hänen linjaansa Euroopan Unionin jäsenvaltioissa kuten Suomessa. 

* * *

Toinen erityisen mielenkiintoinen Trumpin linjaus koski sananvapautta. Näin siksi, että sen tila on ollut Yhdysvalloissa muutenkin selvästi parempi kuin Euroopassa. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikenlaisten sosiaaliseen mediaan kohdistuvien vaatimusten lopettamista. 

Tämän voi halutessaan nähdä piikkinä erityisesti Iso-Britannian pääministerille, Keir Starmerille, joka on rajoittanut sosiaalisissa medioissa kirjoittelua vankeusrangaistusten ohella. Sekä saanut näkemykselleen tukea maan oikeuslaitokselta. 

Siten jatkossa on jännittävää seurata, eriytyvätkö amerikkalaisten ja eurooppalaisten mahdollisuudet ilmaista näkemyksiään sosiaalisessa mediassa entistä enemmän. Vai ottavatko EU-maat aikalisän ja sallivat - ainakin toistaiseksi - laajan sananvapauden myös omille kansalaisilleen.

Itse toivon luonnollisesti jälkimmäistä, koska olen jo ajat sitten huomannut, että niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.

torstai 12. syyskuuta 2024

Arabian- ja somalinkieliset uutiset

Näin kotimatkalla huomasin, että tämä päivä toi mukanaan kaksi Yle-uutista, joita en voi olla kommentomatta, vaikka aamulla kirjoitinkin jo yhden tekstin. 

Yle-uutisista ensimmäinen nimittäin kertoi, että omalla verollaan toimivan mediamme rahoitukseen on saatu parlamentaarinen sopu. Vain Harry Harkimo (liik) on jäämässä siitä ulos katsottuaan, että leikkaukset ovat riittämättömät.

Toisena Yle-uutisena Yle ilmoitti itse, että se aikoo jatkossa käyttää suomalaisilta kerättyjä verovaroja arabian- ja somaliankielisiin uutislähetyksiin. Nähtäväksi jää, millä tavalla ne edistävät kielitaidottomien maahanmuuttajien integroitumista uuden kotimaansa suomen- ja ruotsinkieliseen ympäristöön. Ja sensuroimattomia sosiaalisia medioita seuraamalla havaita, mitä veroja maksavat kansalaiset ajattelevat asiasta.

JK kello 21.20. Kansanedustaja Sanna Antikainen (ps) näkee tämän asian kutakuinkin samalla tavalla kuin minäkin. Eli vaikka on totta, että arabian- tai somalikieliset uutiset voivat lisätä tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta - mikä sinänsä on positiivista - ne samalla heikentävät näitä kieliä puhuvien ihmisten motivaatiota opiskella Suomen virallisia kieliä. Ja lopputuloksena on pahimmillaan jopa entistä tiukempi eristäytyminen muusta yhteiskunnasta.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!