Elisa Aaltolan ajattelu on pikkulapsen tasolla

Tavallisella maalaisjärjellä varustettu ihminen on kerta toisensa jälkeen joutunut hämmästelemään poliittisen vihervasemmiston suunnasta tulleita ajatuksia. Siis sellaisia kuin esimerkiksi eurooppalaisten maiden kehitysavulla tuotetun väestöräjähdyksen seurauksena Afrikasta Suomeen tulevien elintasopakolaisten innokas puolustaminen - ja samaan aikaan kehitysavun lisäämisen vaatiminen. Tai tropiikin metsien laajamittaisten hakkuiden aiheuttaman luontokadon projisoituminen suomalaisen metsätalouden aggressiivisena vastustamisena. 

Eilen tämä asia aukesi sitten minullekin eli koin niin sanotun ahaa-elämyksen etsiskellessäni Twitteristä uutisia Ukrainan tapahtumien viimeisistä vaiheista. Silmiini sattui viestejä selaillessani nimittäin veljensä kautta julkisuutta saaneen vihreän naispoliitikon, Elisa Aaltolan, viesti. 

Sen sisältö oli seuraava: "Rallikuski törmäsi lehmään, ja uutisjutussa keskitytään siihen, tuliko autoon vaurioita. Oikeasti, @hsfi? Rallikuski itse taas jatkoi matkaa edes katsomatta, miten lehmälle kävi. Mitä ihmettä?! Suomessa niin tekeminen olisi eläinsuojelurikos. Törkeää piittaamattomuutta!"

Tapaus oli tietenkin ikävä, mutta se avasi kyseisen ihmisen loogisen ajattelun vajavaisuuden itselleni kertaheitolla, koska viesti osoittaa selkeästi, ettei Aaltola osaa erottaa toisistaan asioiden välitöntä ja perimmäistä syytä. Kuten eivät hänen kaltaisensa ymmärrä kehitysmaalaisten nykyaikaisen kansainvaelluksen tai maapallon metsäkadon ja siitä seuraavan luontokadon perimmäisiä syitäkään.

Lehmän tapauksessahan olisi oikean vihanpurkauksen kohteen tullut olla rallikuski Kalle Rovanperän sijaan joko lehmän omistaja tai rallin järjestäjä. Ensin mainitunhan olisi tullut pitää huoli siitä, ettei hänen karjansa edes pääse rallitielle ja jälkimmäisen taas olisi pitänyt huolehtia siitä, ettei ajoradalla ole sinne kuulumattomia esteitä. 

Mutta punavihreän naisen päässä näin ei näköjään ole, vaan hänen ajattelunsa on perimmäisiä ja välittömiä syitä ymmärtämättömien pikkulasten tasolla ja siksi syyllisen penkille asettuu yksi tapauksen uhreista. Eli Kalle Rovanperä, joka omalla ajotaidollaan onnistui väistämään eteensä yllättäen ilmestynyttä lehmää edes sen verran, ettei syntynyt täystörmäystä, jonka seurauksena lehmä olisi kuollut varmasti, auto olisi romuttunut ja sen kuski ja kartanlukija olisivat mahdollisesti loukkaantuneet tai jopa kuolleet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten selvä enemmistö vastustaa komission metsäpolitiikka
Maria Ohisalo ja spedepasaslainen logiikka
Vihreiden naisten logiikka

Ilmastotutkijoiden asenteista paistaa suuri huoli maailman tulevaisuudesta

Kenellekään ei liene uutinen, että ruotsalainen teini mekastaa ja saa kansainvälistä huomiota ilmastonmuutostapahtumien yhteydessä. Tuttua lienee kaikille myös se, että nuoret ilmastoaktivistit surevat ja pelkäävät tulevaisuutta. Ja toimivat siksi enemmän tai vähemmän militanteissa kansalaisjärjestöissä.

Näin siitä huolimatta, että Glasgown kokouksessa annetut hiili­neutraalius­lupaukset kattavat jo valta­osan maailman päästöistä, minkä seurauksena Kansain­välinen energiajärjestö on arvioinut ilmaston lämpenemisen jäävän 1,8 asteeseen - eli kokouksen saavuttavan minimitavoitteensa. Osana tätä prosessia myös Suomessakin ollaan ajamassa yhtä tuotannonalaa pikavauhdilla alas, jotta maamme saavuttaisi lupaamansa hiilinieluvähennykset.

Vähemmän tunnettua sen sijaan lienee, miten varsinaiset huippuilmastotutkijat suhtautuvat tutkimustensa johtopäätösten mukaiseen tulevaisuuteen. Siksi ajattelin kertoa teille, arvoisat lukijani, viime viikon Nature-lehden raportista, jossa oli paneuduttu juuri tähän asiaan. 

Jutun mukaan 88 prosenttia huippuilmastotutkijoista arvelee maapallon ajautuvan ilmastokriisiin ja reilusti yli puolet uskoo maapallon keskilämpötilan nousevan yli kolme astetta. Peräti 82 prosenttia näistä tutkijoista uskoo maapallolle ilmaantuvan katastrofaalisia seurauksia jo heidän elinaikanaan.

Ilmastontutkijoista 21 prosenttia kokee usein ja 40 prosenttia silloin tällöin ahdistusta, surua tai muuta tuskaa ilmastonmuutosodotustensa seurauksena. Heistä myös 41 prosenttia on huomioinut ilmastonmuutoksen valitessaan asuinpaikkaansa, 17 prosenttia päättäessään lasten hankkimisesta sekä 21 prosenttia muussa elämässään, kuten ratkaistessaan ruokavalioonsa tai liikkumiseensa liittyviä kysymyksiä.

Näistä tutkijoista 81 prosenttia pitää tärkeänä toimia aktiivisesti ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja 64 prosenttia on myös tehnyt niin. Heistä 98 prosenttia on pitänyt puheita, tehnyt julkaisuja tai videoita tieteen edistämiseksi, 40 prosenttia on ottanut yhteyttä lainsäätäjiin tai hallituksiin ajaakseen jotain tiettyä ilmastopolitiikkaa, 43 prosenttia on allekirjoittanut toimintaa vaativia vetoomuksia tai kirjeitä ja 25 prosenttia on osallistunut mielenosoituksiin. 

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n toimintaan ollaan kuitenkin suhteellisen tyytyväisiä. Ilmastotutkijoista vain 26 prosenttia piti tarpeellisena järjestön suuntautumista entistä enemmän kohti asianajajan roolia ja 79 prosentin mielestä siinä on sopiva edustus maailman eri maista.

Kun noita lukuja lueskelin, jäin miettimään, että miten näiden ihmisten vahvat asenteet vaikuttavat heidän omaan työhönsä puolueettomina tutkijoina. Ainakin näin ulkoa päin katsottuna heidän on syytä olla valppaana omien asenteidensa pitämisessä erillään tutkimuksen tekemisestä, jotta tulosten tulkinnan objektiivisuus säilyy.

Ainoat, jotka asiasta eivät taida murehtia ovat lehmät, jotka röyhtäilevät häpeämättä lisäten ilmakehän kasvihuonepäästöjä. Murheeseen olisi kuitenkin syytä niilläkin, sillä niiden suku ja koko evolutiivinen linja saattaa kadota maailmasta, jos lihansyönti loppuu ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä kokonaan - asiassa esimerkkiä näyttäneen Helsingin kaupungin mukaisesti. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyviä uutisia Glasgowsta ja muualta
Juhana Vartiaisen salainen budjettivalmistelu ja orwellilainen lihatiski
Muutama kysymys Elokapinasta